Robert Hooke (s. 18.7.1635 Freshwater ja k. 3.3.1703 Lontoo) havaitsi ensimmäisenä solujen olemassa olon vuonna 1665. Hooke oli englantilainen fyysikko ja multilahjakas tutkija, joka tunnetaan Hooken-lain keksijänä (kiinteiden aineiden kimmoisuus). Hooke paranteli myös mikroskooppia ja kaukoputkea sekä esitti valon etenevän poikittaisina aaltoliikkeinä – tämä väite pystyttiin todistamaan vasta 1800-luvulla.

Kaikkien eliöiden rakenteellinen ja toiminnallinen perusyksikkö on solu. Solut voivat olla joko prokaryootteja (esitumallisia) tai eukaryootteja (aitotumallisia). Eläinten solut voivat olla joko somaattisia soluja tai sukusoluja eli ituradan soluja. Solut ovat varautuneet sähköisesti niin, että solun sisäpuolella sähkövaraus on noin 70 millivolttia negatiivisempi kuin solun ulkopuolella. Solut pystyvät lisääntymään joko mitoottisesti tai meioottisesti. Ihmisen solut pysyvät elossa yleensä kuukausia tai vuosia, mutta suolen sisäpinnan solut sekä jotkin valkosolut elävät vain vuorokausia. Sen sijaan hermo- ja lihassolut ovat hyvin pitkäikäisiä. Solut voivat olla kovin erikokoisia ja erimuotoisia. Kasvis- ja eläinsolut ovat läpimitaltaan yleensä 5-200 mikrometriä ja pienimmät yksisoluiset bakteerit ovat läpimitaltaan 0,3 mikrometriä. Suurimmat ihmisen solut ovat munasoluja, hermosoluja ja lihassoluja ja pienimmät siittiösoluja ja punasoluja. Ihosolut ovat noin 11-12 µm.

Solun keskuksena toimii tuma, jonka kromosomit sisältävät perintöaineksen (DNA). DNA ohjaa solun toimintaa lähettien (mRNA) ja siirtäjien (tRNA) avulla. Näitä kumpiakin on paljon tumajyväsessä. Erilaisia RNA-tyyppejä sekä ribosomeja – proteiinista ja RNA:sta koostuva pieni soluelin, jonka pinnalla proteiinisynteesi aminohapoista tapahtuu kromosomien ohjeiden mukaisesti - siirtyy tumasta solulimaan säätelemään siellä tapahtuvaa entsyymien, proteiinien ym. solun ainesosien valmistusta eli biosynteesiä. Ribosomit voivat olla irrallaan solulimassa, mutta usein ne ovat kuitenkin kiinnitettyinä kalvoston pinnoille. Solua ja tumaa rajoittavien kalvojen lisäksi solussa on sisäinen soluliman kalvosto, johon liittyy eräänlainen varasto ja kuljetusputkisto eli ns. Golgin laite. Golgin laite sijaitsee tuman läheisyydessä ja se muodostuu yhdensuuntaisista kalvopusseista. Sen tehtävä on viimeistellä erittyviä proteiinimolekyylejä. Golgin laitteen kanavat ulottuvat tumasta solun ulkokalvoon saakka. Varastorakkulat (rasvapallot) ja eritejyväset sekä mitokondriot eli soluvoimalat ja lysomit – yksinkertaisen fosfolipidikakaksoiskalvon verhoamia ja Golgin laitteessa muodostuneita rakkuloita eli soluelimiä, jotka pilkkovat bakteereja ja vieraita hiukkasia, joita on tullut soluun endosytoosin avulla; ovat solujen yhdistetty ”puhtaanapitolaitos ja sulatusjärjestelmä” - ovat osasina solulimassa. Varsinaisessa solulimassa sijaitsee hiilihydraattien, rasvojen, valkuaisaineiden ja nukleotidien reaktioissa tarvittavia entsyymejä.

Soluista noin 80 prosenttia on vettä. Solun kuivapainosta on noin 80 prosenttia proteiineja eli valkuaisaineita ja lipidejä eli rasva-aineita noin 10 prosenttia. Vain muutama prosentti on hiilihydraatteja ja nukleiinihappoja (DNA ja RNA). Eläin- ja kasvisolujen useat kemialliset toiminnat ovat samankaltaisia. Tapahtumat soluissa ovat lähinnä tasapainoreaktioita, joissa lähtöaineiden ja entsyymien lisäksi tarvitaan sekä muita orgaanisia yhdisteitä että epäorgaanisia aineita. Nämä ovat aktivoimassa reaktioita ja vastaanottamassa reaktiotuloksia. Varsin oleellinen ero on siinä, että kasvit sekä varastoivat säteilyenergiaa kemialliseksi energiaksi että käyttävät sitä energiaa kasvuunsa. Kasvien soluissa on näihin tehtäviin sekä lehtivihreähiukkasia että mitokondrioita. Eläinsoluissa on ainoastaan mitokondrioita, jotka ovat erikoistuneet soluhengitykseen eli sidotun kemiallisen energian muuntamiseen adenosiinitrifosfaatiksi eli ATP:ksi, jota solu käyttää energianaan.

Hiilihydraatit ja rasvahapot toimivat solujen pääasiallisina energianlähteinä. Rasvahapot pilkotaan aitotumallisissa soluissa pääasiallisesti hapettamalla ß-oksidaatiossa mitokondrioissa, jolloin syntyy pelkistyneitä elektroninsiirtäjäkoentsyymejä NADH:ta ja FADH2:ta. Hiilihydraatit pilkotaan ja muokataan ensin glukoosiksi tai sen johdannaisiksi. Glykolyysissä – joka tapahtuu solulimassa – ne muutetaan pyruvaatiksi, mikä tuottaa NADH:ta ATP:tä. Asetyyli-koentsyymi A:ta muodostetaan sekä pyruvaatista että rasvahappojen hapetustuotteista. Asetyyli-koentsyymi A pilkotaan hapettamalla mitokondrion sitruunahappokierrossa, jolloin syntyy hiilidioksidia, NADH:ta ja FADH2:ta. Happea käyttävien eli aerobisten solujen mitokondrion hengitysketjussa eli elektroninsiirtoketjussa aiemmissa reaktioissa tuotetut NADH ja FADH2 luovuttavat elektroninsa eli hapettuvat NAD:ksi ja FAD:ksi pelkistäen hapen vedeksi ketjureaktion jälkeen. Tämän seurauksena mitokondrion sisemmän kalvon eri puolille syntyy protonikonsentraatiogradientti, jossa matriisi on emäksisempi kuin solulima. Proteiinikanavat eli ATP-syntaasit antavat protonikonsentraation tasoittua tekemällä samalla protonivirrasta saatavalla energialla ADP:stä ja fosfaatista ATP:ta nk. oksidatiivisessa fosforylaatiossa. ATP:ta solun entsyymit käyttävät reaktioihinsa, mutta ATP:n huono puoli on se, että sitä ei voida säilöä suuria määriä.

Niin viherhiukkaset kasveissa kuin mitokondriot kasvi- ja eläinsoluissa ovat osittain itsenäisiä yksiköitä, jotka voivat kasvaa ja lisääntyä jakautumalla, jos niille vallitsevat otolliset olosuhteet. Mitokondrioiden toimintaa sopivasti rasittamalla ne saadaan kasvamaan ja lisäämään kristojen eli kalvopoimujen lukumäärää sekä lisääntymään jakautumalla, mikäli on saatavilla sopivaa ravintoa. Eri eläinlajien mitokondrioiden lukumäärien on huomattu vastaavan kyseisten elinten vilkkautta ja sama pätee myös mitokondrioiden uusiutumiskykyyn. Toimettomissa soluissa rasvapallosten kasvaessa suhteettomiksi mitokondriot vastaavasti surkastuvat. Tästä johtuen esim. urheilijoiden treenauksen voidaan katsoa perustuvan juuri mitokondrioitten toiminnan tehostumiseen.

Mitokondriot toimivat solujen ”voimalaitoksina” muodostaen runsasenergistä yhdistettä, adenosiinitrifosfaattia, joka luovuttaa energiaa solun toimintoihin. Mitokondriot ovat eniten erilaistuneita solulimassa sijaitsevista osasista ja ne toimivat melko itsenäisesti, koska niissä on itsessään sekä DNA:ta että RNA:ta. Mitokondrioita on eniten siellä, missä energian tarve on suurin. Yhdessä solussa voi mitokondrioita olla muutamasta aina tuhansiin asti. Muodoltaan mitokondriot ovat pitkulaisia, ja niiden sisäkalvossa on runsaita hyllymäisiä poimuja. Niillä on kaksoiskalvo, joista sisempi muodostaa poimuja eli kristoja sisäänpäin ja näin muodostuneilla laajoilla pinnoilla sekä kalvojen väliaineessa tapahtuvat elintoiminnan kannalta tärkeimmät eli solujen ATP-energiaa eniten tuottavat reaktiot (Krebsin kierrot ja hengitysketjut).

Muunnettua energiaa – käyttökelpoiseksi se tulee mitokondrioissa – käytetään eri tavoin purkamis-, rakennus-, varastoimis-, liikkumis- ym. reaktioihin. Ribosomien pinnoilla suorittavat tumasta tulleet ns. lähetti-RNA ja siirtäjä-RNA perintöaineksilta (DNA) saamiensa koodisanomien mukaisia uusia kemiallisia kytkentöjä ATP-energian avulla. Nämä reaktiot ovat riippuvaisia paitsi perintötekijöistä myös niistä aineksista, mitä solut saavat ravinnosta aineenvaihdunnan yhteydessä. 

 

Porta Nigra, Trier.

Rooman keisari Augustus perusti tämän kaupungin noin vuonna 15 eaa ja kaupunki tunnettiin tuolloin nimellä Augusta Treverorum. Nykyään tunnemme tämän saksan mahdollisesti vanhimman kaupungin nimellä Trier (ransk. Tréves, luxembirgiksi Tréier). Kaupunki perustettiin aikanaan Gallia Belgican provinssin keskukseksi ja kaupungissa oli sen historian aikana kylpylöitä, siltoja, amfiteattereita, areenoita vaunujen kilpa-ajoja varten sekä suunnattoman suuri Basilika, jossa keisari Konstantinus hallitsi. Kaupunki pn Rheinland-Pfalzin osavaltiossa läntisessä Saksassa, lähellä Luxembirgin rajaa, Mosel-joen varrella.

Trierissä on nykyään vuonna 1970 perustettu Trierin yliopisto ja kaupunki tunnetaan hyvin myös juutalaissyntyisen Karl Heinirich Marxin (s. 5.5.1818 Trier ja k. 14.3.1883) syntymäkaupunkina. Porta Nigra (musta portti), roomalaisaikainen kaupunginportti, sijaitsee Trierin kaupungissa ja se on rakennettu vuosina 180-200 osaksi Augusta Treverorumin linnoitusjärjestelmää. Porta Nigrassa on kaksi tornia; toinen torni on kolmekerroksinen ja toinen torni on nelikerroksinen. Portin torneja koristaa lukuisa määrä kaariaukkoja sekä ikkunoita. Keskiajalla Porta Nigran muuttaminen kirkoksi pelasti sen tuholta, sillä Trierin kolme muuta antiikkista kaupunginporttia purettiin ja porttien purkumateriaalit käytettiin uudestaa kaupungin uudisrakennuksiin. Musta portti oli niin suuri ja tilava, että aikanaan portin alaosa muutettiin kirkoksi ja yläosa luostariksi. Trierissä on syntynyt myös Milanon piispa ja merkittävä kristillisen kirkon kirkkoisä, Pyhä Ambrosius (s. noin 340 ja k.4.4.397), jonka isä oli Gallia Narbonensiksen pretoriaaniprefekti. Pyhän Ambrosiuksen kunniaksi on rakennettu vuosina 379-386 basilika Basilica di Sant’Ambrogio Milanossa ja kirkko Sant’Ambrogio Firenzessä. Kun Napoleon valloitti nykyisen Trierin kaupungin, hän määräsi määräsi portista purettavaksi kaikki uskonnolliset rakenteet – myös sen ympärille kasvanut Pyhän Simeonin kirkko purettiin - ja lisäosat ja palautti näin esiin alkuperäisen roomalaisen Porta Nigran, ja samassa oloasussa portti on vielä tänä päivänä. Nykyisin Porta Nigra on osa Unescon maailmanperintökohdetta ja Trierin kaupungin suosituimpia matkailunähtävyyksiä.

Trierin katedraali.

Porta Nigrasta alkunsa saa katu, jonka katuvarret ovat täynnä kauppoja, ravintoloita ja jäätelöbaareja. Muutaman kymmenen metrin päässä Porta Nigrasta syntyi aikanaan myös Karl Marx tämän kadun varrella sijaitsevassa talossa, talossa, joka on yhä edelleen nähtävänä kaupungissa. Trierin kaupungissa sijaitseen myös toinen Unescon maailmanperintökohde, Trierin katedraali (saks. Hohe Domkirche St. Peter zu Trier), joka on Saksan vanhin katedraali. Kirkkorakennus on yksi tärkeimmistä jäljellä olevista varhaisromaanisen tyylin kirkoista ja rakennuksen pääosa on peräisin 800-luvulta, joskin myös sitä vanhempia osia on säilynyt. Frankit ja normannit tuhosivat kaksi aiempaa paikalla ollutta kirkkoa kirkkoa, joten katedraalista rakennettiin linnoitusmaisen jykevä.

Goottilainen Pyhän Neitsyt Marian kirkko.

Trierin katedraalin vieressä aivan kaupungin keskustassa sijaitsee myös kolmas Unescon maailmanperintökohde, Neitsyt Marian kirkko, jota pidetään Saksan vanhimpana goottilaisena kirkkona. Tämäkin kirkko on rakennettu edellisen kirkon raunioille – edellisen kirkon perustuksia käytettiin hyväksi rakennuksessa – ja rakentaminen aloitettiin arkkipiispa Theoderich von Wied (s. noin 1170 ja k 28.3.1242) aikana. Arkkipiispa on haudattu Trierin katedraaliin. Jälkikäteen maalattu tieto kirkosta kertoo, että sen rakennuttaminen aloitettiin vuonna 1227 ja ja kirkko saatiin valmiiksi vuonna 1243. Kirkkoa kantaa kaksitoista pilaria, jotka symboisoivat kahtatoista apostolia. Kirkon sisällä – vasemmalla eli itäisellä puolella – sijaitsee taideteos, Madonna lapsen kanssa, puinen veistos 1300-luvun puolivälistä uusgoottilaiselle alttarille. Sen sanotaan olevan Ahrweilerin alueelta. Kirkkoa restauroitiin laajasti vuodesta 1859 lähtien aina 1890-luvulle asti. Tuolloin mm. kirkkoon asennettiin uusgoottilaiset urut ja ikkunoihin asennettiin uudet värilliset lasit. Toisen maailmansodan aikana kirkko kärsi vakavista vaurioista ja jälleen vuosina 1946-1951 kirkko ehostettiin. Heinirich Wilhelm Breidenfeldin rakentamat 32-äänikertaiset urut vaurioituivat viime sodan aikana niin pahoin, että niitä ei voinut enää korjata. Vuonna 1951 kirkko sai uudet, 15-äänikertaiset urut, joita jälleen modernisoitiin vuonna 2011.

 

Kautta maailman sivun lapset ovat osoittaneet tarvittaessa olevansa julmia esim. toisia lapsia kohtaan. Miksi kuitenkaan koulukiusaamista ei saada loppumaan, vaikka siitä on puhuttu jo vuosikymmeniä? Todellisuudessa siitä ei haluta luopua ja tämä on suoraan seurausta ihmisluonteesta. Jos kiusaaminen todella haluttaisiin lopettaa, siihen kyllä olisi olemassa keinot jo nytkin.

Opetusministeri Li Anderson vetosi eduskunnassa puhuessaan siihen, että ”koulu ei voi pakottaa oppilasta huoltajan tahdon vastaisesti vaihtamaan koulua”. Tässäkin ministeri Anderson asettaa itsensä koulukiusaajien ja koulukiusaamisen hyväksyjien jenkan jatkoksi. Ministeri Andersson asettuu avoimesti suojaamaan oppilaan oikeutta saada opetusta omassa lähikoulussa. Tämä oikeus siis ajaa sen edelle, että oppilaan koskemattomuutta niin henkisesti kuin ruumiillisestikin saa loukata, mutta tärkeämpänä hän näkee opiskelijan oikeuden lähiopetukseen.

Lainsäädäntö ei kuitenkaan tunne tällaista ministeri Andersonin mainitsemaa vanhempien hyväksyntää siinä tapuksessa, että kiusaaminen ei lopu ja kisaaja joudutaan siirtämään toiseen kouluun. Kyseessä on siis vain näiden ihmisten ”laintulkinnasta”. Suomessa on jostakin syystä otettu paljon yleisemmäksi tavaksi näissä tapauksissa se, että kiusattu koululainen joutuu vaihtamaan koulua kiusaajan sijasta.

Perusopetuslaista löytyy myös 35 §, jossa mainitaan: ”Oppilaan tulee osallistua tässä laissa säädettyyn opetukseen johon hänet on otettu, jollei hänelle ole erityisestä syystä tilapäisesti myönnetty vapautusta. Oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti ja käyttäydyttävä asiallisesti.”

35 a §: ”Oppilas, joka häiritsee tai muutoin rikkoo koulun järjestystä, menettelee vilpillisesti tai kohtelee muita oppilaita tai koulun henkilökuntaa epäkunnioittavasti tai heidän ihmisarvoaan loukkaavasti, voidaan ensisijaisena toimenpiteenä määrätä osallistumaan yhteensä enintään kaksi tuntia kestävään kasvatuskeskusteluun. Kasvatuskeskustelu voidaan järjestää kerralla tai useammassa osassa koulupäivän aikana tai sen ulkopuolella.

Kasvatuskeskustelussa yksilöidään toimenpiteeseen johtanut teko tai laiminlyönti yhdessä oppilaan kanssa ja tarvittaessa selvitetään laajemmin käyttäytymisen syyt ja seuraukset sekä keinot koulussa käyttäytymisen ja oppilaan hyvinvoinnin parantamiseksi.

Kasvatuskeskusteluun määrää koulun opettaja tai rehtori. Kasvatuskeskustelu tulee kirjata ja siitä tulee ilmoittaa oppilaan huoltajille. Huoltajalle tulee varata mahdollisuus osallistua kasvatuskeskusteluun tai osaan siitä, jo se 2 momentissa esitetty huomioon ottaen katsotaan tarpeelliseksi.”

36 §: ”Oppilas, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo koulun järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan määrätä jälki-istuntoon enintään kahdeksi tunniksi tai hänelle voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos oppilas jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä jälki-istunnon tai kirjallisen varoituksen saatuaan, oppilas voidaan erottaa enintään kolmeksi kuukaudeksi. Kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen ovat kurinpitorangaistuksia.

Opetusta häiritsevä oppilas voidaan määrätä poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka koulun järjestämästä tilaisuudesta.”

36 a §: ”Ennen oppilaan määräämistä jälki-istuntoon, kirjallisen varoituksen antamista oppilaalle ja oppilaan määräaikaista erottamista on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava oppilasta ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Ennen kurinpitorangaistuksen antamista on oppilaan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Muista 36 §:ssä tarkoitetuista toimenpiteistä on ilmoitettava oppilaan huoltajalle ja opetuksen epäämisestä tarvittaessa koulun sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Määräaikaisesta erottamisesta ja kirjallisesta varoituksesta tulee antaa päätös, ja muut 36 §:ssä tarkoitetut toimenpiteet tulee kirjata.

Opetuksen järjestäjän tulee järjestää opetus, joka estää määräajaksi erotetun oppilaan jäämisen jälkeen vuosiluokkansa ja opetusryhmänsä edistymisestä. Erotetulle oppilaalle laaditaan opetussuunnitelmaan perustuva henkilökohtainen suunnitelma, jonka mukaan opetus toteutetaan ja oppimista seurataan.

Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta on voimassa, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 14 luvussa säädetään, ja lisäksi, mitä jäljempänä 4 momentissa säädetään. (5.7.2019/831)

Kun oppilas on käyttäytynyt niin väkivaltaisesti tai uhkaavasti, että toisen oppilaan tai koulussa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus on kärsinyt tai vakavasti vaarantunut, ja on olemassa ilmeinen vaara, että väkivaltainen tai uhkaava käyttäytyminen toistuu, määräaikainen erottaminen voidaan panna täytäntöön sen estämättä, ettei päätös ole lainvoimainen.

Määräaikaista erottamista koskevan päätöksen täytäntöönpanosta lainvoimaa vailla olevana ja täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta on päätettävä samalla kun määräaikaisesta erottamisesta päätetään.”

Julkisoikeuden apulaisprofessori Niina Mäntylä Vaasan yliopistosta vahvistaa tutkimukseen perustuen, että on olemassa jonkin verran tapauksia, jossa kiusaustilanteessa kiusaaja on joutunut vaihtamaan koulua. Mutta on kuitenkin paljon yleisempää, että kiusattu henkilö näissä tapauksissa vaihtaa koulua. Mäntylä tieto perustuu Kuntaliiton teettämään tutkimukseen vuodelta 2012, jossa Mäntylä kahden muun tutkijan kanssa tutki koulujen toimintaa koulukiusaamiseen puuttumisessa ja vastuuta oikeudellisena kysymyksenä. Apulaisprofessori Niina Mäntylän mukaan koulut käyttävät heille sallittua oikeutta vähän, sitä ei ole vain haluttu käyttää. Koulut kokevat siihen liittyvän monia vaikeaksi koettuja kysymyksiä, kuten se, mitä kiusaajalle tapahtuu! Hänen mielestään voidaan hyvin sanoa, että kiusaajan oikeuksien toteutumiselle annetaan tällaisessa harkinnassa aina paljon painoa.

Aluehallitovirasto – kiusaamisen ehkäisyn laiminlyönneistä tehtyjä kanteluita ratkoessaan – on ottanut kannan, jonka mukaan ensimmäisenä vaihtoehtona kiusaamistapausten ratkaisussa ei oteta koulun vaihtamista. Kyselytutkimusten mukaan kiusaajan eristäminen koulusta edes lyhyeksi ajaksi olisi kiusatulle kuitenkin valtava helpotus. Vuonna 2016 eduskunta käsitteli lakialoitetta, jonka mukaan kiusaamiseen syyllistyvän oppilaan koulun vaihto olisi helpottunut. Perusopetuslakiin ehdotettiin muutosta, jossa kiusaamistapauksessa koulunvaihtajan tulisi olla lähtökohtaisesti koulukiusaaja, jos siihen ratkaisuun päädyttäisiin.

 

Ruotsalainen tohtori, biokemisti ja ravitsemusterapeutti Ragnar Berg (s. 1.9.1873 Göteborg ja k. 31.3.1956 Borstel) teki yli neljänkymmenen vuoden ajan tutkimusta ennen toista maailmansotaa mm. Saksan Dresdenissä happo-emästasapainosta ja kivennäisaineiden vaikutuksesta aineenvaihduntaamme. Bergin työtä alansa pioneerina arvostetaan maailmalla vieläkin hyvin korkealle. Ragnar Bergin kanssa työskentelivät pitkään myös hyvin tunnetut ja arvostetut tutkijat Are Waerland ja ruotsalainen professori Olov Lindahl. Ravintoaineita ovat rasvat, hiilihydraatit, proteiinit, vitamiinit, kivennäis- ja hivenaineet sekä vesi. Hiilidioksidia ja vettä syntyy, kun kehomme käyttää aineenvaihdunnassa energialähteenä rasvaa, hiilihydraatteja sekä proteiineja. Ragnar Berg havaitsi omissa tutkimuksissaan, että osa ruoka-aineista aikaan saa aineenvaihdunnassa lopputuotteena happoja ja osa emäksiä.

Keho vapauttaa hapanta hiilidioksidia välittömästi elimistöstä hengityksen avulla; uloshengitysilma sisältää runsaasti hiilidioksidia. Epäorgaanisia happoja – kuten suolahappoa, rikkihappoa ja fosforihappoa – syntyy proteiinien aineenvaihdunnan yhteydessä sekä lisäksi hiilidioksidia ja vettä. Tämän aineenvaihdunnan tuloksista ei päästä hengittämällä eroon, joten epäorgaanisten happojen haitattomaksi työstämistä suorittaa munuaiset; hapot erittyvät munuaisista virtsaan joko sellaisenaan tai muiksi aineiksi muutettuina siinä määrin, kun munuaisissa on kapasiteettia. Happoja sisältävien ruoka-aineiden lisäksi ravinnossamme on myös erilaisia kivennäis- ja hivenaineita. Kivennäisaineet ovat koostumukseltaan joko emäksisiä tai happamia ja kaikista ruoka-aineksista muodostuu aineenvaihdunnan lopputuotteena enemmän tai vähemmän happoa tai emästä. Aivan normaaliin kehon toimintaa tarvitaan täysin luonnollisessa muodossa sekä happoja että emäksiä tuottavia ruokia. Sekaruokavalio – kuten kalat, lihat, munat, juusto, palkokasvit ja monet viljat – aikaan saa happojen muodostumista kehoihimme. Emäksiä taas muodostuu useimmista raaoista kasviksista, vihreistä lehtikasveista, tuoremehuista, perunasta, juurikasveista sekä hedelmistä ja marjoista. Hapot ja emäkset reagoivat toisiinsa tehden toinen toisensa neutraaliksi. Ruokavalion täytyisi olla lievästi yliemäksinen, jotta terveytemme ja erilaisten sairauksien vuoksi vastustuskykymme olisi mahdollisimman voimallinen. Tohtori Ragnar Bergin tutkimusten mukaan ruokavaliomme happo-emäspitoisuuksien ihanteellinen suhde olisi noin 80 % emästä muodostavia ruokia ja 20 % happoa muodostavia ruokia. Jos tämä luonnollisen terveen elimistön happa-emästasapinon suhde 4:1 muuttuu vaikkapa suhteeseen 3:1, on terveytemme välittömästi vakavasti uhattuna.

Laktovegetaarista kasvisruokavaliota seuraavat pystyvät sangen helposti vaihtaa ruokavalionsa emäspitoiseksi vähentämällä palkokasvien ja viljatuotteiden syömistä. Sekaruokien syöjiltä vaaditaan paljon tarkempaa tohtori Ragnar Bergin ohjeiden noudattamista. Erilaiset hapot jaetaan kahteen ryhmään, sillä happojen aiheuttama vaikutus on tyystin erilainen; orgaanisiin sekä epäorgaanisiin happoihin. Tärkeimmät epäorgaaniset hapot syntyvät proteiineista, jotka muodostuvat sekä eläinkunnasta että kasvikunnasta peräisin olevista valkuaisaineista niiden hajotessa aineenvaihdunnan yhteydessä. Tämän happojen ryhmän muodostavat mineraalihapot, joista parhaiten tunnemme rikkihapon, suolahapon, fosforihapon ja typpihapon. Elimistön aineenvaihdunnan tuloksena syntyy virtsahappoa, joka elimistölle tarpeettomana epäorgaanisena happona poistuu kehostamme erilaisina suoloina, esim. virtsahapon suoloina. Nämä suolat syntyvät hapon ja erilaisten emäksisten kivennäisaineiden yhtyessä. Näitä suoloja ovat mm. kalsium, kalium, natrium ja magnesium.

Orgaanisia happoja taas ovat esim. hedelmähapot, kuten omenahappo, sitruunahappo, askorbiini- ja maitohappo. Vaikka ne maistuvat hyvin happamilta, niillä ei ole mitään tekemistä epäorgaanisten happojen kanssa. Kaikki nämä hedelmät, jotka sisältävät runsaasti hedelmähappoja ovatkin kehomme hyviä emäslähteitä. Epäorgaaniset hapot käyvät elimistössämme täysin toisenlaisen aineenvaihduntaprosessin lävitse kuin orgaaniset hapot. Orgaanisista hapoista muodostuu kehossamme melkein aina hiilidioksidia ja vettä; tätä prosessia kutsutaan hapettumiseksi, koska se edellyttää happea. Toisinaan sitä kutsutaan myös palamiseksi, koska samassa yhteydessä syntyy lämpöä; syntynyt hiilidioksidi poistuu uloshengityksen mukana. Hapettumisessa vapautuvat hedelmien emäksiset aineet, jotka neutraloivat kehon valkuaisainepitoisista ruoka-aineista epäorgaanisia happoja.

Kehomme normaalin elintoiminnan kannalta on välttämätöntä, että kudoksissa on tasapainotila, jota säätelevät nestetasapaino ja suolojen sekä elektrolyyttien tasapaino. Elintoimintojamme säätelevät entsyymit, jotka ovat valkuaisaineita. Entsyymien toiminta tapahtuu vain tietyn happamuuden rajoissa. Tätä happamuutta mitataan käsitteellä pH, vetyionikonsentraation negatiivisena logaritmina. PH-asteikko alkaa 0:sta ja päättyy 14:ään. Asteikon kaikki arvot, jotka ovat alle 7:n ovat happamia ja kaikki yli 7:n arvot ovat emäksisiä eli alkaalisia. Esim. mahalaukun pH on 1-1,5 eli hyvin hapan. Asteikon arvo 7 kuvaa neutraalia tilaa. Entsyymiemme optimaalinen toimintakyky edellyttää pH:n kehossamme olevan 7-8 eli melko lähellä neutraalia. PH:n vaihteluväli on myös toleranssiltaan hyvin kapea.

Elimistömme työskentelee kuumeisesti pitääkseen kaikissa olosuhteissa kehomme oikean happamuuden stabiilina. Happamuuden toleranssi vaihtelee vain sadasosan pH-yksiköiden välillä ollen normaalisti arvoissa 7,35-7,45. Jo kolmen kymmenesosan lasku pH-arvossa aiheuttaa meille hengenvaarallisen myrkytystilan, jota kutsutaan asidoosiksi. Liiallista happamuutta kehossa voi olla kahta eri laatua. Aineenvaihdunnallinen asidoosi voi kehittyä esim. hoitamattomassa diabeteksessaG. Munuaistaudissakin voi eri mekanismeista johtuen aiheutua asidoosi. Maitohapon muodostus voi terveelläkin lihastyössä aluksi johtaa asidoosiin, jonka kehomme kykenee toisilla mekanismeilla sangen nopeasti kuitenkin korjaamaan kuntoon. Nälkätilassa voi esiintyä vastaavia häiriöitä. Asidoosin toinen muoto on respiratorinen eli hengitykseen liittyvä asidoosi. Liiallisessa emäksisyydessä eli alkaloositilassa on myös kahta laatua, joista aineenvaihdunnallista alkaloosia esiintyy eräissä munuaisen ja maksan toiminnan häiriöissä.

Seuraavassa luettelot tavallisimpien ruoka-aineiden likimääräisistä happo-emäsarvoista yhdessä unssissa (unssi = 28,35 g).

Emästä muodostavia ruoka-aineita

Viikuna 30,0                                  Peruna 2,0

Soijapapu 12,0                              Ananas 2,0

Lima-papu 12,0                             Kaali 1,8

Aprikoosi 9,5                                 Greippi 1,7

Pinaatti 8,0 Tomaatti 1,7

Nauriin tai juurikkaan naatti 8,0      Persikka 1,5

Rusina 7,0                                          Omena 1,0

Manteli 3,6                                          Viinirypäle 1,0

Porkkana 3,5                                      Banaani 1,0

Tatateli 3,0                                         Vesimeloni 1,0

Selleri 2,5                                           Hirssi 0,5

Kurkku 2,5                                          Parapähkinä 0,5

Kantalop-meloni 2,5                          Kookospähkinä 0,5

Lehtisalaatti 2,2                                  Tattari 0,5

Vesikranssi 2,0

Happoa muodostavat ruoka-aineet

Osterit 5,0                                             Useimmat viljalajit 3,0

Vasikanliha 3,5                                      Riisi 2,5

Useimmat kalat 3,5                              Kokojyvävehnä- tai -ruisleipä 2,5

Sisäelimet 3,0                                      Useimmat pähkinät paitsi manteli ja para-

Maksa 3,0                                              pähkinät 2,0

Kana 3,0                                              Luonnonjuusto 1,5

Useimmat lihalajit, siipikarja 3,0          Linssi 1,5

Kananmuna 3,0                                  Maapähkinä 1,0

Neutraalia (tai lähes neutraalia) tuhkaa tuottavia ruoka-aineita

Maito

Voi

Kasvisöljyt

Valkoinen sokeri

Juhani Aaltonen

Muusikko Juhani Antero Aaltonen.

Juhani Antero ”Junnu” Aaltonen synyi 12.12.1935 Kouvolassa, kaksi viikkoa ennen laskettua syntymäaikaansa. Syntymän piti oikeasti tapahtua Helsingissä, mutta Juhani vietti ensimmäisen vuotensa näin Kouvolassa. Juhanin lisäksi perheessä oli hänen vanhempiensa lisäksi kaksi vanhempaa veljeä. Marraskuussa 1939 Suomi joutui talvisotaan Neuvostoliittoa vastaan ja perheen äiti lähti isänmaallisena lotaksi. Perheen kaikki lapset joutuivat isoäitinsä hoivaan; isoäiti oli liikenainen, jolla oli kaksi yritystä hoidettavanaan lasten lisäksi. Juhani perheolot tulivat olemaan todella haasteellisia, tämä tosin odotti vielä toteutumistaan. Isäänsä Juhani ennätti tavata vain muutamia kertoja.

Kanttori ja urkuri Veikko Aaltonen.

Musikaalisuutensa Juhani Aaltonen katsoo perineensä kyllä isältään, Veikko Aaltoselta, joka oli kanttori ja urkuri. Veikko Aaltonen oli varsinaisessa virassaan vain tuokion aikaa, mutta elätti kuitenkin itsensä työtehtävillä, jotka olivat musiikin kanssa läheisissä tekemisissä. Veikko Aaltonen suoritti Helsingin Musiikkiopistossa musiikkitutkintonsa parhain mahdollisin arvosanoin; Helsingin Musiikkiopisto tunnetaan tänä päivänä paremmin Sibelius-Akatemiana. Veikko Aaltonen tunnettiin hyvin ystävällisenä miehenä, mutta myös tarkkakorvaisena ja kovin musikaalisena ihmisenä. Hän omisti myös absoluuttisen sävelkorvan, toimi mm. teatterikapellimestarina sekä perusti kuoroja. Hänen kohtalokseen koitui valitettavasti alkoholi, joka myös oli syy perheen rikkoutumiseen ja vanhempien avioeroon.

Nuoren Juhanin elämä sujui kiireisen isoäitinsä hoivassa Lahden torin laidassa; torin toisessa laidassa asui lasten isä, Veikko Aaltonen. Pian isoäiti sairastui syöpään ja Juhani Aaltonen joutui poikakotiin seitsemän vuoden ikäisenä. Näitä aikoja Juhani Aaltonen ei edes halua käydä muistoissaan läpi uudelleen. Poikakodin johtaja tiedusteli keväällä 1944 – sodan ollessa jo loppumaisillaan – Juhanin halukkuutta lähteä sotalapseksi Ruotsiin. Juhani oli heti valmis vaihtamaan maisemaa, ja kolme vuorokautta kestänyt junamatka Ruotsiin tapahtui pohjoisen kautta lappu kaulassa. Juhani Aaltonen päätyi Ruotsissa Uppsalaan; hän ennätti matkan aikana sairastua tuhkarokkoon, jonka vuoksi hän tutustui tuleviin vanhempiinsa sairaalan vuoteella Ruotsissa.

Elämän muuttuminen oli suuri murros Juhani-pojalle. Uudet sijaisvanhemmat asuivat maatilalla ja perheeseen kuului jo entuudestaan kaksi murrosikäistä tytärtä. Maatilalla oli myös eläimiä; lehmiä ja sikoja sekä hevonen. Joulupöytään teurastettiin aina syötäväksi omista tarpeista sika. Monin tavoin traumaattista Juhania kohdeltiin Ruotsissa lempeästi ja hän sai hyvää hoivaa uudessa kodissaan. Hän oppi uuden kielen vain muutamassa kuukaudessa ja suoriutui kahdesta koululuokasta vain yhden vuoden aikana. Juhani Aaltonen myöntää muuton Ruotsiin olleen aluksi hänelle sokki, mutta vielä suurempi sokki oli muuto takaisin Suomeen paikasta, jonne hän olisi kuitenkin halunnut jäädä asumaan. Paluun Suomeen tapahtui taas junalla ja Suomessa äiti oli vastassa Juhania asemalla. Suomenkieli oli ennättänyt unohtua ja äitinsäkin Juhani tunnisti vain vaivoin. Isä oli ennättänyt tällä välillä jo kuolla. Kansakoulu jäi Juhanilta kesken, mutta hän olisi halunnut oppikouluun jatkamaan opintojaan. Tähän ei kuitenkaan ollut varaa ja se jäi siis vain haaveeksi tällä kertaa. Koulun päästötodistuksen Juhani suoritti kuitenkin myöhemmin, mutta ennen sitä hän hakeutui töihin Tampellan sahalle.

Kolme vuotta sahalla työskenneltyään Ruotsin sijaisvanhemmat ottivat Juhaniin yllättäen yhteyttä ja houkuttelivat Juhanin takaisin Ruotsiin. Juhani lähti jälleen Ruotsiin; tällä kertaa sijaisperheen aikuistuneen tyttären suuren kartanon rengiksi. Jälleen muutamassa kuukaudessa ruotsinkielen taidot palautuivat nuoren Juhanin mieleen. Suomen vierailunsa vuosina Juhani oli oppinut kitaransoiton taidon ja hän vei soittimensa nyt mukana Ruotsiin, jonne soittimensa jossakin yhteydessä myöhemmin myös kauppasi.

Glenn Miller.

Talveksi Juhani lähti töihin kahdeksan kilometrin päässä sijainneeseen tarjotintehtaaseen ja työmatkat Juhani lenkkeili. Tässä vaiheessa elämäänsä Juhani vietti muuten erakon elämää, pelkäsi kovasti muita ihmisiä, varsinkin tyttöjä. Kulttuurierot olivat Suomen ja Ruotsin välillä myös valtavat; Ruotsi tarjosi vauraanpana valtiona huomattavasti paremmat lähtökohdat elämälle tuohon aikaan. Suomessa Juhani Aaltonen ennätti kuulla Inkeroisissa Tauno Heinosen big bandia jo 1950-luvun alkupuolella. Ruotsin Uppsalassa taas kävi kuuluisia soittajia kouluissakin soittamassa jopa Amerikasta asti. Suomessa työväentalolla Juhani oli käynyt katsomassa jo elokuvaesityksissä esim. Glenn Millerin yhtyeen soitantaa. Radiosta hän oli tarkasti kuunnellut mm. Nat King Colea ja Louis Armstrongia. Tuolloin Juhani oli ensi kerran kiinnittänyt huomionsa saksofoninsoitantaan. Ruotsin Uppsalan ylopistossa Juhanin pääsi kuulemaan eläviä legendoja konserteissa, mm. Billie Holidayn laulua ja Charles Magnusin soittoa.

Nat King Cole.

Tässä vaiheessa elämäänsä Juhani onnistui musiikkikaupan ikkunassa näkemään tenorisaksofonin. Hän osti sen itselleen ja samalla kertaan hän hankki soittimen mukana soitto-oppaan; hänellä ei ollut minkäänlaista aavistusta, kuinka puhallinsoitin kootaan kasaan, puhumattakaan lehdykän asentamisesta suukappaleeseen. Juhani asui tuohon aikaan työmaaparakissa Skutskärissä ja opiskeli innokkaasti itse uusia asioita, soiton lisäksi vielä kirjekursseilla ruosia ja saksaa. Myöhemmin hän opetteli vielä itsekseen englanninkielen. Suomesta Juhani sai ensimmäiseksi kiinnityksekseen soittotyöhön baritonisaksofonistin tehtävät Heikki Rosebdahlin kvintetissä, joka nyt paisui jo sekstetiksi. 23-vuotiaana Juhani soitti nyt ammatikseen kolmen blosarin ja kompin voimin yhtyeessä jo jazzia, West-coastia. Ruotsalaisen Gullinin monet soolot kopioituivat sutjakkaasti omaan soittoon ilman sen tarkempia pohdintoja musiikin olemuksesta. Kitaransoiton kautta soinnutus oli Juhanille kuitenkin avautunut sen verran, että hän pystyi itse kehittämään tavan liikkua soinnun sisällä.

Riitta ja Juhani Aaltonen.

Vaimonsa, Riitan, Juhani muistaa jo kuuden vuoden ikäisestä polkkatukkaisesta ja pisamanaamaisesta tytöstä samalta paikkakunnalta, molempien kotitalot sijaitsivat vierekkäin. Vasta armeijan jälkeen vuonna 1957 Juhani alkoi kiinnostua todella Riitasta, mutta tämä ei alkuun edes kiinnittänyt kummempaa huomiota Juhaniin; asia oli kiinni ainakin muuten hauskannäköisen Juhanin tanssitaidosta tai pikemminin sen puutteesta. Ujo Juhani kävi kyllä tansseissa, mutta ei tanssinut. Juhani hankki sittemmin itselleen tanssiopettajan taitojensa kartuttajaksi. Anjalan Paviljongissa Riitta sitten havaitsi Juhaninsa tanssataitoiseksi ja vuonna 1958 alkoi parin seurustelu. Kihlat vaihdettiin vuonna 1961 ja onnelliseen avioliittoon päädyttiin vuonna 1962.

Nuoripari asui aluksi vuokrayksiössä Haagassa ja Riitta kävi sieltä töissä Helsingin keskustassa bussilla. Samalla Riitta tutustui muusikoiden puolisoihin. Juhani kävi lähinnä viikonloppuisin keikoilla soittamassa. Soittoreissut alkoivat lauantaisin ja Juhani palasi reissultaa yleensä maanantaina. Pariskunta säästi asuntoa varten seitsemän vuotta ja ensimmäinen oma kerrostaloasunto löytyi Martinlaaksosta, Raivionsuonmäestä. Neljän vuoden kuluttua tämä kahdeksankymmentäneljä neliöinen asunto vaihtui jo sataneliöiseen huoneistoon Myyrmäessä. Soittaminen kerrostalossa on vaikeaa, suorastaan mahdotonta, ja lopulta pari löysi omakotitalon 1970-luvun lopulla Martinlaaksosta. Aluksi talonsa autotalliin Juhani varusti musiikkihuoneensa. Sittemmin Juhani rakensi omakotitalonsa toisen puolen uudelleen sekä lisäksi vielä yläkerran taloonsa. Yläkertaan hän rakensi myös musiikkistudionsa. Terhi-tytär Riitalle ja Juhanille syntyi vuonna 1972. Juhani kuljetti Terhiä ahkerasti päiväkerhossa ja seurakunnan kerhossa sekä musiikkikerhossa. Nykyään Aaltosilla on myös kolme kappaletta lapsenlapsia.

Quincy Jones.

Juhani Aaltonen opiskeli ystävänsä jazzpianistin ja tuotteliaan säveltäjän, UMO:n perustajajäsenen ja taiteellisen johtajan, Heikki Veli Uolevi Sarmannon (s. 22.6.1939 Helsinki) kanssa Bostonissa Berkleen musiikkikoulussa. Vuonna 1945 Lawrence Berkin perustama opinahjo toimi aluksi Schillinger House of Musicin nimellä yksityisesti Massachusettsissa. Opiston tutkinnot ovat nelivuotisia ja neljäsosa koulun oppilaista tuli ulkomailta, samoin neljäsosa opiskelijoista oli naisia. Vuonna 1954 Berk muutti opistonsa nimen Berklee School of Musiciksi poikansa Lee Berkin mukaan ja opisto sai vuonna 1973 college-oikeudet ja otti nimekseen Berklee College of Musicin. Alusta alkaen tämä opisto on keskittynyt pop- ja rock- sekä jazzmusiikin opetukseen. Opisto on tuottanut musiikinystävien iloksi monia kuuluisia muusikoita, kuten Quincy Jones, Chick Corea, Jan Hammer, Gavin DeGraw, Aimee Mann, Al DiMeola, John Mayer, John Petrucci, Pat Metheny, John Myung, Howard Shore, Mike Portnoy, Joe Zawinul, Steve Vai sekä Eero Koivistoinen ja Jukka Syrenius.

Esa Pethman.

Keväällä 1961 Juhani tapasi Kouvolan musiikkikaupassa huilisti ja säveltäjä Esa Kari Pethmanin (s. 17.5.1938 Kuusankoski), jonka kanssa pohdiskeli huilun ostoa. Esa Pethman antoi hyviä neuvoja huilunsoittoa varten Juhanille, ja taas alkoi ahkera opiskelu; tärkeää huilunsoitossa oli harjoitella pelkällä suukappaleella ja puhaltaa kuin puhaltaisi pulloon. Pääosin opiskelu tapahtui itseopiskeluna, mutta Kotkan musiikkiopistossa Juhani sai kaikkiaan neljä soittotuntia oppia huiluun. Opettaja oli tuolloin Kotkassa amatöörimuusikko, joka paljastui myöhemmin vielä poliitikoksikin, sillä hän istui sittemmin Helsingin valtuustossa. Eräällä Erkki Melakosken ja Laila Kinnusen keikkatauolla Esa Pethman tuli kertoneeksi Juhani Aaltoselle, että Sibelius-Akatemiaan voi pyrkiä myös syksyisin. Syksyllä 1961 Juhani hakeutui Sibelius-Akatemian huilulinjalle ja ”pruuveissa” hän soitti Mozartin G-duurikonserton ensimmäisen osan ja sai opettajat vakuuttuneiksi. Nuoteista laulaminen myös onnistui kelvollisesti ja pianosta löytyi tarvittavat soinnut, jotta ovet Sibelius-Akatemiaan avautuivat.

Pentti Lasanen.

Valitettavasti opinnot Sibelius-Akatemiassa päätyivät seuraavaan kevääseen väärän opettaja vuoksi; nyt opiskelu sai jatkua taas omin neuvoin huilunsoitossa. Soittaminen keikoilla jatkui kuitenkin ja kuviot tällä puolella koko ajan kasvoivat suuremmiksi. Juhani Aaltonen pääsi soittamaan mm. Pentti Lasasen ja Raimo Henrikssonin kanssa. Yhtyeitä olivat esim. Veikko Ahvenaisen, Victor Klimenkon, Jorma Lyytisen, Onni Gideonin, Eila Pellisen ja Kai Lindin orkesterit. Sangen merkityksellisiä muusikoita Juhanin tapaleella olivat myös trumpetisti ja kapellimestari Yrjö Osvald ”Ossi” Runne (vuoteen 1936 Rundberg, s. 23.4.1927 Viipuri), muusikko,säveltäjä ja toimituspäällikkö Erkki Olavi Melakoski (s. 5.1.1926 Turku ja k. 6.4.1997 Helsinki) sekä kapellimestari, sovittaja, säveltäjä ja pianisti Antti Keijo Hyvärinen (s. 20.6.1946 Kuopio).

Markku Johansson.

Juhani Aaltonen soitti mm. Annikki Tähden ja Pentti Tiensuun orkesterissa; tämä työmaa aukaisi Juhanille monta ovea studiosoittajaksi myöhemmin. Viimeisen lavakeikkansa Juhani Aaltonen teki Kai Lindin orkesterin kanssa Ruotsissa uudenvuoden aattona vuonna 1965. Tätä seurasi suuri elämänmuutos, kun ei enää tarvinnut matkustaa keikoille. Nyt alkoi studiomuusikon säännöllisempi elämä; viikot menivät studioilla soittaessa ja viikonloput olivat vapaita mm. omaan harjoitteluun. Gramex ry:n tilastojen mukaan Juhani Aaltosella on kolmanneksitoista eniten ääniraitojen tallennuksia äänitteille Suomessa. Ensimmäiset studionauhoitukset studiomuusikkona Juhani Aaltonen teki jo vuonna 1963; ensimmäiset nauhoitukset tehtiin haitarisitien kanssa ja pian Juhani Aaltonen huomasi työskentelevänsä jo George de Godzinskyn kanssa äänitysprojekteissa. Esa Pethmanin välityksellä Juhani Aaltonen pääsi yhteyksiin Radion Tanssiorkesteriin. Ossi Runne vei Juhanin mukanaan lisäksi television puolelle. Merkittäviä Juhanin uraan eteenpäin vieneitä kohtia olivat yhteistyöt Henrik Otto Donnerin (s. 16.11.1939 Tampere ja k. 26.6.2013 Pietarsaari) Treatmentin, säveltäjä, kapellimestari Rauno Väinämö Lehtisen (s. 7.4.1932 Tampere ja k. 1.5.2006 Helsinki) sekä kapellimestari, sovittaja ja tuottaja Jaakko Elias Salon (s. 22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki) kanssa. Jaakko Salolla oli taas yhteydet Scandialle ja Musiikki-Fazerille.

Heikki Sarmanto & Juhani Aaltonen.

Samanaikaisesti studiotöidensä kanssa Juhani Aaltonen teki rinnalla töitä Heikki Sarmannon ja Martti Juhani ”Edward” Vesalan (s. 15.2.1945 Mäntyharju ja k. 4.12.1999 Yläne) kanssa lähinnä freejazzin parissa. Töitten määrää lisäsivät vielä erillaiset konsertit. Televisiotöiden vuoksi Juhani tutustui myös trumpetisti, sovittaja, säveltäjä ja kapellimestari Markku Henrik Johanssoniin (s. 22.3.1949 Lahti) ja pianisti, sovittaja, säveltäjä ja kapellimestari Olli Antero Ahvenlahteen (s. 6.8.1949 Helsinki). Markku Johanssonin ammatimuusikoksi luotsannut velipuoli oli sovittaja, säveltäjä, kapellimestari ja tuottaja Paul Mikael ”Nacke” Johansson (s. 26.6.1932 Turku ja k. 14.10.2007 Finström, Ahvenanmaa) ja isä oli ammattimuusikko (viulisti) sekä äitipuoli  opettajaseminaarin pianonsoiton opettaja.

Olli Ahvenlahti.

Vuoden 1986 jälkeen studiotyöt ovat Juhani Aaltosella jääneet vähemmälle. Aaltonen sai 15-vuotisen valtion apurahan ja samoihin aikoihin ajoittui myös Juhani Aaltosen hengellinen herääminen. Ainakin kymmeneksi seuraavaksi vuodeksi soittopaikat vaihtuivat kirkoiksi. Levytyksiä syntyi tuonakin aikana, mutta paljon harkitummin. Paluu puhtaan jazzin pariin tapahtui vasta 2000-luvun alkuvuosina.

Stan Gets.

Jazzmusiikin esikuvat Juhani Aaltoselle alkoivat muodostua jo nuorena sekä Suomessa että varsinkin Ruotsissa. Ensimmäiset muistikuvat ovat elokuvamaailmasta, eivätkä aina edustaneet täysin puhdasta jazzmusiikkia. Näissä elokuvissa soittivat mm. Benny Goodman ja kitaristi Charlie Christian, joka kuoli vain kaksikymmentäkuusivuotiaana vuonna 1942. Kun Aaltonen vaihtoi kitaransa foniin, niin esikuvatkin muuttuivat sen myötä. Saksofonisteista ensimmäiset idolit olivat Stan Gets ja ruotsalainen Lars Gullin. Ruotsissa ollessaan Juhani Aaltonen tutki musiikkiasioita ahkerasti Orkester Journalenista. Charlie Parkerin musisointi ei alkuun jaksanut innostaa Aaltosta, mutta hieman myöhemmin hän löysi Parkerin ja tämän ylivoimaisen tekniikan. Erittäin tärkeitä musiikin innoittajia ovat Aaltoselle olleet Louis Armstrong – paljon edellä omaa aikaansa – ja Lester Young sekä Dexter Gordon. Suvereeni oman tiensä kulkija, Miles Davis, jätti Juhani Aaltoseen myös pysyvästi jälkensä. Vielä listaan täytyy lisätä Sony Rollins ja Coltrane. Baritonin mukana esikuviksi pääsivät myös Gerry Mulligan ja Archie Shepp. Huilisteista Juhani Aaltonen muistaa vielä mainita Eric Dolphyn, jonka musiikki on alusta loppuun asti jazzia.

Kirjapainon omistaja ja liikemies August Kanerva.

August Kanerva tuli vuonna 1899 Jyväskylästä Helsinkiin 14-vuotiaana isosiskonsa, Marian, kanssa. August oli tuolloin vielä sukunimeltään Manninen, mutta hän vaihtoi myöhemmin sukunimensä Kanervaksi. Maria taas oli Reino Helismaan äiti ja August asettui asumaan siskonsa perheen luokse. Helismaa-nimi ei ollut tuolloin vielä käytössä, vaan Reinon sukunimi oli Helenius vuoteen 1936 asti. Saavutettuaan sopivan iän August Kanerva hakeutui oppipojaksi kirjapainoon. Tuolla Helsingin alueella, missä Heleniukset tuolloin asuivat – Vladimirin- ja Antinkadun (Lönnrotinkatu) seutu -, oli lukemattomia kirjapainoja. Kirjapainojen oppipojan olivat näille edullista työvoimaa, koska oppipojille ei tarvinnut maksaa ammattimiehen palkkaa.

August valmistui vuonna 1908 kirjanpainajaksi ja muutti pian Lahden kaupunkiin asumaan.

August Kanerva perusti ensimmäisen kirjapainonsa Lahteen vuonna 1910, Aug. Kanervan kirjapainon. Tämä kirjapaino oli Lahden ensimmäinen yleiskirjapaino, jossa ei ollut tarkoitustakaan painaa lehtiä. Tämä kirjapaino jatkoi toimintaansa vuoteen 1919 asti, jolloin Kanerva myi painonsa Kaarlo Oskari Kivekkään (s. 15.9.1880 Sysmä ja k. 3.10.1957 Lahti) omistamalle Etelä-Suomen Sanomille. Etelä-Suomen Sanomat muodostettiin kun 1909 perustettu Lahden Sanomat ja loviisalainen Uusmaalainen-lehti yhdistyivät; uusi lehti siirtyi sitten vähitellen Kivekkään suvun omistukseen. Kaupanteon yhteydessä sovittiin, että Kanerva siirtyy painon faktoriksi viideksi vuodeksi. Sopimuksessa uusi ostaja sai luvan käyttää painossa Kanervan nimeä ja viiteen vuoteen Kanerva ei saanut perustaa kilpailevaa toimintaa Lahden kaupunkiin. August Kanerva jäädytti kaupasta saamansa 125 000 markkaa viiden vuoden ajaksi.

Liiketoimintakiellon päätyttyä August Kanerva otti jälleen oman nimensä Rauhankadulle perustetun kirjapainon käyttöön; Kanervan toinen kirjapaino – joka oli vuonna 1924 perustettu yritys – ajautui lamavuosien vuoksi konkurssiin vuonna 1931. Yrityksen velat August Kanerva lunasti mm. myymällä Lahden Aleksanterin- ja Vapaudenkadun välisen tonttinsa sekä rakennuksen, joka sijaitsi tällä samalla tontilla. August Kanerva teki myös kirjapainotöitä Suomen Biografille sekä johti vanhaa lahtelaista Kino-elokuvateatteria Aleksanterinkadulla. Kanerva oli ahkera painamaan varsinkin lehtiä, mutta kaikkia lehtiä kuitenkin lyhytaikaisesti: Lovisa Notisbladia (1916), Lahden Sanomia (1927-1931), Etelä-Suomen Sanomia (1914), Etelä-Hämeen Sanomia (1929), Kymenlaakson Suuntaa (1934) ja Lahden Suuntaa (1934-1936). Kovin suhdanneherkille sanomalehtien tiloille August Kanervalla oli jatkuvasti ainakin kaksi suosittua aikakausilukemistoa kunnes hän kehitti viihteelliset jännityslukemistot painettaviksi vuonna 1935. Nämä jännityslukemiston vihkoset laskettiin kioskikirjallisuuteen kuuluviksi, mutta niiden painaminen oli Kanervalle suhteellisen vakaata taloudellista toimintaa kymmenen vuoden ajan.

Latoja ja taitava sanoittaja Reino Helenius eli Reino Helismaa.

Aivan ensimmäinen August Kanervan kustantamista jännityslehdistä oli nimeltään Isku. Lehti oli 20-sivuinen ja A4-kokoinen julkaisu, johon kirjoittajat kirjoittivat tarinansa pääasiassa nimimerkkien suojin; osa lehden kertomuksista oli vallan ilman nimeä kirjoitettuja. Lehden tarinat olivat kuitenkin joko suomennettuja, lainattuja tai peräti varastettuja; tekijänoikeuksia ei tuolloin vielä kunnioitettu kovin korkealle. Isku-lehden jälkeen August Kanerva perusti uuden lehden, Seikkailujen maailma. Tähän lehteen tuolloin kirjapainon latojana toiminut Reino Helenius eli Reino Helismaa alkoi kirjoittaa tarinoitaan käyttäen aluksi kirjailijanimiä Masa Palo ja Rudi Halla.

Rakennusmestari Johan Alfred Tanner.

Johan Alfred Tanner (s. 16.3.1884 Artjärvi ja k. 27.5.1927 Rautalampi) August Kanerva tunsivat hyvin toisensa. Teatterijohtaja, ohjaaja ja näytelmäkirjoittaja Karl Sakeus Juuri-Oja tutustutti ystävykset toisiinsa. Kanerva muisteli nähneensä J. Alfred Tannerin ensimmäisen kerran Helsingissä vuonna 1907. Tanner oli alkujaan rakennusmestari, joka johti Helsingin Kaivopuistossa Raseborgin rakennuksen valmistumista. Talo kuitenkin sortui huonojen tiilien vuoksi, ja Tanner pelastautui hyppäämällä talosta viereiseen puuhun. Tanner menetti tietysti myös työpaikkansa tapauksen vuoksi. Tämän tapauksen jälkeen Tanner vaihtoi ammattinsa lauluntekijäksi ja esiintyväksi taiteilijaksi. Vuonna 1910 August Kanerva oli avustamassa ystävänsä J. Alfred Tannerin ensimmäisen maaseutukonsertin järjestämisessä Lahdessa.

Pian tämän jälkeen August Kanerva sai myös kustantaa yksinoikeudella J. Alfred Tannerin lauluvihkoja sekä järjestää Tannerin konsertteja. Näissä August-enonsa järjestämissä Tannerin konserteissa Reino Helenius (Helismaa) kävi äitinsä ja siskonsa kanssa imemässä vaikutteita. Augusta Kanerva oli varannut heille konsertteihin omat liput.

Yrjö Osvald Rundberg (nyk. Runne) syntyi Ristimäen kaupunginosassa Viipurissa 23.4.1927 Yrjö Artturi ja Olga (os. Rahkonen) Rundbergin toisena poikalapsena. Vanhempi veli, Allan, oli seitsemän vuotta Ossia vanhempi. Isän puolen suku oli tullut 1700-luvulla Ruotsista Suomeen ja asettautunut Lappeenrannan seudulle; kaupunkiin sukulaiset olivat perustaneet väri- ja tapettitehtaan. Isän suvun toinen sukuhaara kulkeutui Viipuriin, jossa he toimivat virkamiehinä ja mm. sukulaisten joukossa on everstiä ja postimestaria. Yrjö-isä oli hankkinut Pietarissa konditoriamestarin koulutuksen ja Yrjö perustikin 1930-luvun alussa Viipuriin oman leipomon. Vuonna 1936 – Kalevalan riemuvuonna - vaihtui sukunimi Rundberg muotoon Runne, kun nimiä alettiin ”suomentamaan” muoti-ilmiön lailla.

Perheen äiti, Olga, oli kotoisin Kannakselta ja Viipurin maalaiskunnasta, Säiniöltä. Paikkakunna merkittävimpiä työnantajia oli ollut Kelkkalan tulitikkutehdas, jossa nuorena tyttönä Olgakin oli työskennellyt. Perheen tausta oli siis hyvin keskiluokkainen tai työläistaustainen. Perheen kotitalo oli puinen kahden perheen talo. Talon piha oli melko suuri, runsaasti omenapuita ja joskus pihassa oli solissut suihkukaivokin. Pihassa oli myös pieni mökki ja autotalli, jossa autoa ei kyllä koskaan ollut. Tässä pihamökissä vietti vanhuuspäiviään leskeksi jäänyt Ossin isoisä, Juhani Rahkonen. Pihan perällä oli jossakin vaiheessa ollut myös kanatarha, jonka munat käytettiin omassa leipomossa. Munien tuottama hyöty katsottiin niin vähäiseksi, että kanatarhasta oli luovuttu.

Toinen Ossin isoisä, Artturi Rundberg, oli ammatiltaan mallipuuseppä; Artturi kuoli jo Ossin ollessa kolmevuotias. Perheen kodissa oli kuitenkin paljon Artturin Ossin vanhemmille häälahjaksi valmistamia valkoisia, puisia huonekaluja, kuten kaksiosainen sänky, kampauspöytä ja yöpöydät.

Isän perustama liikeyritys, Runne Y. Leipomo ja kondiittoria toimi osoitteessa Talikalankatu 41, muutaman kilometrin päässä perheen kotitalosta. Leipomoyrityksen liikemerkki oli oven pieleen ripustettu kullattu Viipurin rinkeli. Yrityksen puhelinnumero oli 3864. Leipomossa työskenteli 5-6 työntekijää ja Yrjö-isä toimi mestarina. Olga-äiti ennätti myös joskun leipomoon myyjäksi auttamaan. Perheen kotitalon yläkerrassa majoitettiin maalta tulleita leipomon tyttöjä. Aivan pienen matkan päässä perheen kotitalosta sijaitsi Kelkkalan kansakoulu, jota myös perheen lapset, Allan ja Ossi, kävivät. Lähellä sijaitsi myös viipurilaisten seurakuntien hautausmaa-alue.

Perheellä on Viipurissa tuolloin paljon musiikillisia harrastuksia. Äidin puolelta Rahkoset tiedettiin musikaalisiksi ja Olga-äiti luloi Itä-Toukolan kristillisen kansanopiston kuorossa. Arvo Manner, Viipurin läänin maaherra johti kuoroa. Isä taas oli verrattain hyvä harmonikan soittaja ja harmonikka nautti sangen suurta suosiota harrastajien keskuudessa. Usein ongelmaksi muodostui harrastajien varsin puutteellinen nuotinlukutaito. Kesällä 1929 Yrjö Rundberg yhdessä muiden soittajaystäviensä kanssa perustivan ystävänsä pihamaalla Wiipurin Soitannollisen Kerhon. Kerhon tarkoituksena oli kehittää harrastajasoittajien soittovalmiuksia siten, että nuotinlukutaito olisi jokaisen saatavilla. Ne harrastajat, jotka jo osasivat lukea nuotteja, toimivat kerhon opettajina. Tästä kerhosta kehittyi ajan oloon soittajille varsin suosittu toimintamuoto ja sotien jälkeenkin kerhon toiminta jatkui vielä vuosikymmeniä pääkaupunkuseudulla.

Perheen vanhemmat harrastivat musiikin lisäksi myös esperantonkieltä. Esperanton kielen kehitteli puolanjuutalainen silmälääkäri Ludovic Lazarus Zamenhof (s. 15.12.1859 ja k. 14.4.1917). Kelkkalan kansakoulun opettaja Jauhiainen oli innokas esperantonkielen harrastaja ja opettaja, joka innosti nuorisoseuran ihmisiä tämän harrastuksen pariin. Pian alkoi Ossin vanhemmille tulla postin välityksellä kirjeitä Uudesta Seelannista ja Australiasta. Kaikki muut aatteelliset harrastukset jäivät perheen kulttuuriharrastusten katveeseen. Kahdeksanvuotiaana Olga-äiti vei Ossin Viipurin musiikkiopiston johtajan Boris Sirpon nähtäväksi ja kuultavaksi. Ossi Rundberg kajautti johtajalle laulunäytteenä Tein minä pillin pajupuusta. Testin läpäistyään Ossi pääsi opiskelemaan musiikkiopistoon viulunsoittoa Onni Suhosen luokalle oppilaaksi.

Marraskuun viimeisen päivän aamuna vuonna 1939 Ossi Runne koki, että hänen lapsuutensa loppui. Vanhemmat ja veli olivat jo lähteneet päivän askareisiinsa ja Ossi pakkasi kotona koulureppuaan, kun ilmahälyytyssireeni ilmoitti ilmavaarasta. Hän tiesi, mitä täytyi nyt heti tehdä ja luokkakaverinsa, Osku Selinin, seurassa vetäytyivät pommisuojaan noin tunnin ajaksi. Melko matalalla Viipuria lähestyi kolme lentokonetta, jotka aloittivat pommituksen. Kun pommitus oli ohi ja suojautuneet nousivat pommisuojasta, leijui kaupungissa voimakas savun tuoksu. Ossi lähti katsomaan perheen kotitalon tilannetta. Matkan varrella jo useita taloja oli ilmiliekeissä. Kotitalo oli yhtenä lautakasana; edes minkäänlaista talon muotoa ei ollut havaittavissa. 12-vuotiaalle pojalle kodin näkeminen oli järkyttävä hetki. Hän juoksi siitä suoraan äitinsä työpaikalle ja ilmoitti: ”Meil ei oo ennää kotia!” Pian koko perhe saapui entisen kotitalon raunioille todistamaan tapahtunutta. Raunioista saatiin talteen kuitenkin isän harmonikka, ehjänä sentään kaikkien ihmeeksi.

Seuraavan yön perhe vietti sukulaisten Toivo ja Tyyne Ihaksen majoituksessa ja sitä seuraavana päivänä lähtivät Olga ja Ossi Runne Viipurista evakkoon. Isä ja Ossin vanhempi veli jäivät Viipuriin armeijan töihin. Evakkomatka alkoi Viipurin Punaisen lähteen torilta, josta kuorma-autojen kyytiin kerääntyi matkalaisia; Ossi ja Olga Runne olivat matkaseurakseen saaneet Tyyne-tädin kaksi lasta. Kuorma-autolla matkustettiin noin viisitoista kilometriä Nurmen asemalle, josta evakoitavat lastattiin junan kyytiin. Tyyne-tädin neuvosta matkalaiset jättäytyivät Luumäellä pois junan kyydistä, sillä vain kahdenkymmenen kilometrin päässä Ihaksen kylässä oli määränpäänä ollut Ihaksen sukutalo. Täällä evakot saivat oltua maaliskuun alkuun asti.

Maaliskuussa evakkomatka suuntautui junalla jälleen Luumäen asemalta länttä kohden. Luumäen asema vaikutti kuin sotaleiriltä; junat eivät noudattaneet mitään aikataulua. Sotilaita keskitettiin joukkoihin ja vietiin rintamille, ja evakoita vietiin taas länteen päin. Seutua pommitettiin myös ahkerasti. Pitkän odotuksen jälkeen matkalaiset pääsivät junan kyydillä Kouvolaan asti. Kouvolan asema oli myös täynnä matkustajia ja tunnelma oli hyvin kaaosmainen. Jostakin soppakeittimestä evakotkin saivat hernesoppaa kurniviin vatsoihinsa. Matka Luumäeltä Helsinkiin kesti kaikkiaan puolitoista vuorokautta.

Helsingissä äidin veli eli Ossin eno otti evakot luokseen majoitukseen. Sodan päätyttyä saapui perheen isäkin Helsinkiin ja perheen asioita yritettiin hiljalleen järjestellä niukoilla varoilla. Sukulaiset auttoivat monin tavoin ja perhe sai pienin kaksion kodikseen. Yrjö-isä pääsi Helsingissä myös töihin nopeasti. Ossin musiikinopiskelu oli jäänyt Viipurissa kesken, joten halua jatkaa opintoja Helsingissä oli valtava. Varoja Konservatoriossa tapahtuvaan musiikkiopiskeluun ei ollut, joten Ossi pyrki ja pääsi soitto-oppilaaksi Suomen Valkoisen Kaartin Rykmentin soittokuntaan. Soittokunnan soitto-oppilaiden opetus tapahtui sekin Helsingin Konservatoriossa, jossa opetettiin sekä teoreettisia aineita että soittamista. Ossi Runne jatkoi vielä jonkin aikaa viulunsoiton opiskelua samanaikaisesti, vaikka puhaltimet tulivat hänen pääaineekseen.

Ossi Runne joutui luopumaan viulunsoitosta sen vuoksi, että hatjoitusaikaa ei enää järjestynyt soittimen tarpeisiin. Ossi Runne pääsi peruskoulutuksensa ansiosta trumpetinsoitossa nopeasti eteenpäin, samoin hänelle jo nuorena lankesi hyvin vastuunalaisia tehtäviä musiikissa. Sotilasmusiikin ohessa Ossi Runne sai myös kokeilla tietyissä siviiliorkestereissa nykyaikaista tanssi- ja jazzmusiikin soittoa. Hyvin nopeasti sodan loputtua kotimaan huvielämä elpyi ankeista sotavuosista ja tanssipaikat täyttyivät väenpaljoudesta. Sodan päättyessä myös Ossin oppilassopimus Kaartin Rykmentin soittokunnassa loppui; Ossi ei myöskään ollut enää halukas tekemään uutta sopimusta soittokunnan kanssa, sillä 17-vuotiaalla nuorella pojalla ja hänen trumpetillaan oli ilmennyt kysyntää. Ossi Runne pääsi heti hyvien muusikoiden kanssa yhteistyöhön, sellaisten kuten Toivo Kärki, George de Godzinsky, Erik Lindström ja Harry Bergström. Olavi Virta ja Henry Theel olivat tuohon aikaan laulusolisteja, joita Ossi Runnekin pääsi säestämään.

1950-luvulla olivat monet suuret viihdeorkesterit suosittuja ja varsinkin trumpetisteilla oli suotuisia aikoja tuolloin solistisissakin tehtävissä. Ossi Runne pääsi pian levyttämään itsekin ajan suosikkisävelmiä levyille. Tätä kautta hän pääsi mm. useiden kaupunginorkestereiden viihdekonserttien solistiksi soittamaan. Vuonna 1955 Ossi Runne sai kiinnityksen Ruotsiin China-Varieteen kapellimestariksi. Vuodesta 1957 vuoteen 1965 Ossi Runne toimi Musiikki-Fazerin studiopäällikkönä. Vuonna 1965 Ossi Runne sai nimityksen Yleisradion kapellimestariksi, josta toimesta jäi eläkkeelle vuonna 1992. Hän ehti uransa aikana johtaa 22 kertaa Euroviisujen laulukilpailuissa Suomen edustajana orkestereita. Vuonna 1995 hän sai musiikkineuvoksen arvonimen. Vuosina 1986-2003 Ossi Runne johti Puhallinorkesteri Kareliaa. Omien orkestereidensa lisäksi Ossi Runne on soitanut tai johtanut ainakin Ossi Aallon, Toivo Kärjen, Olle Lindströmin, Erkki Ahon ja Al Stefanon orkestereissa.