perjantai 23. syyskuuta 2022

 


Stingin konserttikiertue My Songs – joka jatkuu taukoamatta marraskuun loppuun asti – poikkesi kahden keikan verran Suomessa; ensin tiistaina 20.9.2022 Tampereen Nokia Areenalla ja torstaina 22.9.2022 Helsingin jäähallissa. Musiikkialan ehdoton ammattilainen näytti kaikin puolin olevansa yhä edelleen erinomaisessa kunnossa ja lyönnissä. Jopa keikkakin alkoi kellontarkasti ilmoitetulla hetkellä, klo 20.45, kuten kuuluukin. Message in a bottle-kappaleella konsertti potkaistiin käyntiin.

Gordon Matthew Thomas Sumner eli Sting oli konsertoimassa Tampereella tiistaina 20.9.2022.

Gordon Matthew Thomas Sumner (Sting, s. 2.10.1951 Wallsendissä, Northumberlandissa) on insinööri Ernest Matthew Sumnerin ja kampaaja Aundrey o.s. Cowellin vanhin neljästä lapsesta. Hän varttui Wallsendin telakan lähellä, joka jättikin häneen lähtemättömän jäljen. Isäänsä Gordon auttoi maitopullojen jakamisessa ja sai sillä keinoin hankittua ensimmäisen kitaransa. Gordon kävi koulua St. Cuthbert’s Grammar Schoolissa Newcastle upon Tynessä. Pianistina äiti opetti Gordonin soittamaan pianoa. Jo opiskeluaikoihin hän kävi katsomassa yökerhoissa Creamia ja Manfred Mannia. Koulun hän lopetti vuonna 1969 ja ilmoittautui Warwickin yliopistoon Coventryssä; siellä hän ei pitkään viihtynyt ja jonkin aikaan työskenneltyään eri tehtävissä, Gordon opiskeli vuosina 1971-1974 opettajan ammatin nykyisessä Northumbrian yliopistossa. Kahden vuoden ajan hän jopa harjoitti opettajan ammattia St. Paulin ensimmäisessä koulussa Cramlingtonissa. Stingin ensimmäinen puoliso oli näyttelijä Frances Tomelty, jonka kanssa he solmivat avioliiton 1.5.1976. Tästä avioliitosta heillä on kaksi yhteistä lasta: muusikko Joseph (s. 23.11.1976) ja Fuschia Katherine (s. 17.4.1982).

Iltaisin Sting alkoi esiintyä sellaisten jazzkokoonpanojen kanssa, kuten Phoenix Jazzmen, Newcastle Big Band ja Last Exit. Kavereilta hän sai lempinimensä, koska käytti mustaa ja keltaista raitapuseroa. Sting muutti Newcastlesta Lontooseen tammikuussa 1977 ja perusti Stewart Armstrong Copelandin (s. 16.7.1952) ja ranskalaisen Henry Padovanin (s. 13.10.1952) kanssa The Police-yhtyeen. Henry korvautui pian kitaristi Andy James Summersilla (s. 31.12.1942). Alkujaan bändi oli punk-vaikutteinen, mutta muuttui reggae ja rockin kautta vähitellen kohti popmusiikkia. Vuosina 1978-1983 The Policella oli viisi albumia Englannin listan kärjessä ja he keräsivät kuusi Grammy-palkintoa sekä kaksi Brit Awards-palkintoa. Kokoonpanon viimeisellä albumilla oli Stingin kirjoittama kappale, Every Breath You Take. Sting jätti The Policen 18.8.1983 Shea Stadiumin konsertin jälkeen New Yorkissa. Vuonna 2007 yhtye kuitenkin teki yhdessä vielä The Police Reunion Tour-kiertueen.



Tästä eteenpäin Sting on aina esiintynyt artistina ja tehnyt omaa uraansa määrätietoisesti. Ensimmäisen oman sooloalbuminsa, The Dream of the Blue Turtles, Sting julkaisi vuonna 1985. Levyllä olivat mukana mm. jazzmuusikot Kenneth David Kirkland (s. 28.9.1955 ja k. 12.11.1998) pianossa, basisti Darryl Jones (s. 11.12.1961), rumpali Omar Hakim (s. 12.2.1959) ja saksofonisti Branford Marsalis (s. 26.8.1960). Tältä levyltä jo löytyivät sellaiset kappaleet, kuten If You Love Somebody Set Them Free, Fortress Around Your Heart, Love Is the Seventh Wave sekä Russians. Albumi myi triplaplatinan verran ja sai kolme Grammy-ehdokkuutta.

Pyhän Andreaksen kirkko 1200-luvulta, jossa Trudie ja Sting vihittiin.

Sting omisti vuoden 1991 platina-albuminsa, The Soul Cages, edesmenneelle isälleen. Vuonna 1990 Sting yhdessä vaimonsa, näyttelijä-ohjaaja Trudie Stylerin (s. 6.1.1954) kanssa hankkivat yhdeksi kodikseen vuonna 1578 valmistuneen Lake Housen Englannin Wilsford cum Lake, Woodfordin laaksosta Wilshiresta. 60 hehtaarin tila sijaitsee noin seitsemän kilometriä Salisburysta pohjoiseen. Pariskunnalla on myös moni muitakin koteja, esimerkiksi Kaliforniassa, New Yorkissa, Lontoossa ja Villa II Palagion kartano Figline Valdarnossa, Toscanassa. Sting erosi ensimmäisestä vaimostaan, näyttelijä Frances Tomeltysta, rakastuttuaan Lontoon Bayswaterin naapurissa asuneeseen Trudie Styleriin. Trudie ja Sting vihittiin Camdenin rekisteritoimistossa 20.8.1992 ja parin häät vietettiin kaksi päivää myöhemmin 1200-luvulta peräisin olevassa Pyhän Andreaksen kirkossa Great Durnfordissa, Wiltshiressa, Lounais-Englannissa. Pariskunnalla on neljä lasta: Brigitte Michael, Jake, Eliot Pauline ja Giacomo Luke.

Lake House, Stingin maaseutukoti Englannissa.

Vuonna 1993 Sting äänitti albuminsa, The Summoner’s Tale, Englannin linnakodissaan Lake Housessa ja levy myi pian triplaplatinaa. Albumin nimi on sanaleikki Stingin sukunimestä. Loistavan albumin antia ovat esimerkiksi kappaleet Fields of Gold, joka sai innoituksen Stingin kodin viereiseltä ohrapellolta, sekä If I Ever Lose My Faith in You. Saman vuoden toukokuussa Berklee College of Music myönsi Stingille musiikin kunniatohtorin arvonimen. Vuonna 1996 oli vuorossa Stingin albumi, Mercury Falling, jonka singlejulkaisu Let Your Soul Be Your Pilot oli melkoinen hitti aikoinaan. Sting on tehnyt myös elokuviin musiikkia, kuten esimerkiksi Disney-elokuvaan, Kingdom of the Sun ja A Love Affair.

Sting esiintyi 15.9.1997 Royal Albert Hallissa Music for Montserrat-konsertissa Paul McCartneyn, Elton Johnin, Eric Claptonin, Phil Collinsin ja Mark Knopflerin kanssa. Syyskuussa 1999 julkaistiin Stingin albumi, Brand New Day, jossa nimikappaleessa Stevie Wonder soittaa huuliharppua. Toscanan huvilallaan Sting tallensi livealbumillisen musiikkia 11.9.2001 ja hän omisti Fragile-kappaleensa New Yorkin terroristi-iskussa kuolleille uhreille. Sacred Love oli Stingin vuonna 2003 julkaistun albumin nimi. Albumin kappale, Whenever I Say Your Name, perustuu Johann Sebastian Bachin Preludiin C-duurissa (BWV 924). Vuonna 2004 Sting julkaisi omaelämäkertansa, Broken Music. Lokakuussa 2006 julkaistiin Stingin albumi Songs from the Labyrinth, joka sisälsi englantilaisen renessanssisäveltäjä John Dowlandin (s. Noin 1563 ja haudattu 20.2.1626) musiikkia. Symphonicities julkaistiin 13.7.2010 ja se oli Stingin kymmenes studioalbumi. Tämä albumin materiaalin kanssa Sting kiersi kiertueella vuosina 2010-2011.



Lapsuuden laivanrakennustelakkaan liittyviin muistoihin perustuvan musikaalin, The Last Ship, kanssa Sting työskenteli seuraavaksi. Musikaali kertoo brittiläisen laivanrakennusteollisuuden kuolemasta Newcastlessa ja musikaalin ensiesitys oli Chicagossa kesäkuussa 2014, josta esitys siirtyi Broadwaylle syksyllä. Samanniminen Stingin yhdestoista studioalbumi myös julkaistiin 24.9.2013. Vuosina 2014 ja 2015 Sting teki yhteisen konserttikiertueen nimeltä On Stage Together Paul Simon. 11.11.2016 päivänvalon näki Stingin rock-albumi, 57th & 9th. Vuonna 2017 Sting sai Polar Music Prize-palkinnon, joka myönnetään tunnustuksena huippuosaamisesta musiikkimaailmassa. 24.5.2019 julkaistiin Stingin neljästoista studioalbumi, My Songs. Kokoelma-albumi, Duets, julkaistiin 19.3.2021, jossa Sting laulaa artistiystäviensä kanssa duettoja. The Bridge oli 19.11.2021 julkaistu Stingin viidestoista studioalbumi.

Stingin Tampereen konsertin lämmittäjänä toimi hänen oma poikansa, Joe Sumner, noin puolen tunnin ajan kitaralla itseään etupäässä säestäen. Joe ilmestyi vielä uudestaan lavalle laulamaan konsertin loppupuolella kappaleessa King of Pain. Myös Stingin kanssa 33 vuotta soittanut kitaristi, Dominic Miller, oli tuonut bändiin kakkoskitaristiksi poikansa, Rufus Millerin. Kappaleessa Brand New Day sai huuliharpisti Shane Sager taidokkaasti näyttää, kuinka hän helposti paikkasi Stevie Wonderin soolo-osuuden kappaleen alussa. Loistavia muusikoita olivat myös rumpali Zach Jones ja kosketinsoittaja Kevon Webster sekä taustalaulajat Melissa Musique ja Gene Noble. Gene Noble sai näyttää kykynsä rap-osuudessa Stingin kappaleessa Shape of My Heart. Sting laulatti paikalla Nokia Areenassa ollutta monituhatpäistä yleisöä laulussa, If I ever lose my faith in you, there’ll be nothing left for me to do! Ja yleisöhän lauloi. Vaikka Nokia Areena on paikkana järkyttävä rotko, oli konsertin äänentoisto ja miksaus erinomaista tasoa. Konsertissa kaikki kuului hyvin erottelukykyisesti ja kovaakin soitettaessa koskaan ei tehnyt kipeää. Bändi osasi käyttää myös nyansseja hienosti hyväkseen. 

Settilista konsertissa 20.9.2022:

Message In A Bottle

Englishman In New York

Every Little Things She Do Is Magic

If It’s Love

For Her Love

Rushing Water

If I Ever Lose My Faith In You

Fields of Gold

Spirits In The Material World

Brand New Day

Shape of My Heart

Heavy Cloud No Rain

Moon

So Lonely

Desert Rose

King Of Pain

Every Breath You Take

ENCORE:

Roxanne

Fragile


keskiviikko 21. syyskuuta 2022

 


Miksi emme saata luottaa lääkeyhtiöiden itse tekemiin lääkekokeisiin? Inhimillisesti ottaen on vain niin, että jos lääkeyhtiöt ovat aikaisemmin jääneet kiinni suoranaisesta valehtelusta, niin on perin vaikea ja työlästä rakentaa takaisin luottamuksellisia suhteita – ainakaan kovin nopeasti. Lääketeollisuus on murskannut meidän luottamuksemme rehellistä toimintaa kohtaan ja lääkeyhtiöillä on myös valtavia eturistiriitoja ratkaistavanaan. Hyvin tyypillisesti lääkeyhtiöt valikoivat tarkasti lääkekokeidensa tekijät sellaisista tutkijoista, joilla on jo olemassa hyvät suhteet lääkeyhtiöihin – ja mikä tärkeintä -, nämä tutkijat osaavat olla esittämättä liian hankalia kysymyksiä lääketeollisuudelle. Jos hyväksyt lääketeollisuuden lääketutkimukset nykyisenlaisina, oletko myös valmis antamaan oikeudessa syytetylle päätösvallan tuomion antamisesta tai vapautuksesta?

On erittäin mielenkiintoista havaita, että ihmiset ovat rakentaneet ja hyväksyneet käyttöön järjestelmän, jossa lääketeollisuus ja lääkeyhtiöt ovat sekä syytettyjä että tuomareita. Vallitseva käytäntönä julkishallinnossa on kuitenkin pitkään jo ollut se, että kukaan ei voi päästä sellaiseen asemaan, jossa voisi päästä tekemään tuomarointia omissa asioissaan. On aivan liikaa näyttöä siitä, että lääkeyhtiöt toimittavat lääkevirastoille tutkittavaksi materiaalia, jota on usein aivan tahallisesti vääristelty ja vaarana on silloin, että virhe jää helposti huomaamatta tarkastajilta. Kliinisten kokeiden tekeminen täytyisi ehdottomasti kieltää lääkeyhtiöiltä. Niiden sijaan lääkeyhtiöt voisivat kyllä mainiosti rahoittaa eri yliopistoissa tehtyjä puolueettomia ja riippumattomia tutkimuksia.



Nykyinen terveydenhoitomme toimii valitettavasti aivan väärin perustein. Yksityisessä markkinataloudessa yritys riskejä ottamalla saa joko voittoja tai tappioita toiminnassaan. Vääristymä tapahtuu siinä kohtaa, kun julkisessa taloudessa riskin kantaakin lääkekokeisiin osallistuvat potilaat ja lääketehtaat kuitenkin korjaavat lääkkeistä joka tapauksessa omat voitto-osuutensa omistajille jaettaviksi. Täytyisi tehdä aivan perusteellinen toimintatavan muutos: uudessa mallissa kliiniset kokeet lääkkeillä tehtäisiin julkisena hankkeena kaikkien kansalaisten hyväksi. Nämä hankkeet myös täytyisi tehdä täysin riippumattomien tutkimuslaitosten voimavaroilla. Yliopistotutkijatkin voivat hyvin olla sidoksissa lääketeollisuuteen lahjonnan ja puolueellisuuden kautta, mutta on mahdollista silloinkin järjestää kyseinen ongelma; varmistetaan data-analyysin ja käsikirjoituksen laadinnan aikana sokkovaikutuksen pysyminen. Satunnaistettuja lääkekokeita on mahdollista tehdä esimerkiksi siten, että analysoidaan data sokkona ja laaditaan kaksi erilaista käsikirjoitusta. Koodia ei saa avata ennen kuin tutkijakollega on hyväksynyt molemmat käsikirjoitukset.

Vuonna 1979 tuli voimaan Alankomaissa laki, joka antoi ministerille mahdollisuuden rajoittaa joitakin tekniikoita vain tiettyihin sairaaloihin siksi ajaksi, kun niitä käsittelevää tutkimuskirjallisuutta arvioitiin tarkasti järjestelmällisillä katsauksilla. 16 miljoonan euron vuosittainen rahasto perustettiin vuonna 1986 ja saatiin aikaiseksi vaikutus, että täysin uudet arvioimattomat tekniikat, mukaan luettuna lääkkeet, hyväksyttiin korvauskelpoisiksi ainoastaan silloin, kun niitä tarjottiin osana ”kunnollisesti suunniteltua tieteellistä tutkimusta, jossa niiden teho arvioitiin”, siis, satunnaistettua koetta tarkoittaen. Verotusta voitaisiin helposti muuttaa, jolloin näihin puolueettomiin ja riippumattomiin tutkimuksiin järjestyisi myös rahoitus. Lääketeollisuus korjaa markkinoilta valtavia voittoja lääkkeitä myymällä, jotka kuitenkin perustuvat yhteiskunnan lääkekorvauksiin ja tutkimukseen, joka rahoitetaan julkisin varoin. Peräti kohtuullista olisi verottaa näistä kohtuuttoman suurista voitoista lääketeollisuuden toimijoita. Näillä verovaroilla voitaisiin sitten verrata uutta markkinoille tuotua lääkettä parhaaseen nykyisin saatavana olevaan hoitoon. Tämä tieto on tosi tarpeellinen, kun tehdään päätöksiä uusista ja kokemattomista lääkkeistä.

Lääkeresepteille voisi hyvin määrätä esimerkiksi kahden prosentin veron, ja näillä kertyvillä verovaroilla saataisiin nopeasti varat vakavaraiseen rahastoon. Lääkevirasto on jo Italiassa vaatinut lääketeollisuutta maksamaan Italian valtiolle viiden prosentin osuuden näiden mainoskuluista lukuun ottamatta palkkojen vaikutusta. Näin kertyneitä verovaroja on myös Italiassa käytetty puolueettomaan ja riippumattomaan kliiniseen lääketestaukseen. Samansuuntaisia pyrkimyksiä on ollut samoin Espanjassa. Valtion tai sairaanhoitopiirien budjetista olisi samoin helppo kartuttaa kyseinen rahasto, koska puolueettomat ja riippumattomat lääkekokeet voisivat olla kuluerän sijaan myös yhteisölle hyvä tulolähde. Jos vain puolet testin potilaista saisi uutta ja kallista lääkettä, säästyisi lääkekustannuksista siis toinen puoli. Täytyy huomata myös se tosiasia, että hyvin usein lääkeyhtiöiden uudet lääkkeet osoittautuivat myös paljon huonommin vaikuttaviksi kuin vanhat lääkkeet.

Lääketeollisuuden tekemistä lääketestien haittavaikutuksista täytyisi saada samoin paljon rehellisempää ja laadukkaampaa tietoa. Ainut asia, minkä yleensä aina melko varmasti tiedämme on se, että suunnilleen kaikkiin lääkkeisiin liittyy jotakin haittavaikutuksia. Pitkäaikainen lääketestien keskinäinen vertailu osoitti, että lääkkeiden haittavaikutuksista aivan enimmässä osassa raporteissa kerrotaan määrällisesti tekstinä mitattuna saman verran kuin mitä raporteissa menee tekstitilaa tutkimusten tekijöiden nimien ja sidonnaisuuksien luettelemiseen. Kliinisten lääkekokeiden hyväksymisen ehdoksi tulisi lääkeyhtiöiden teettää huolellisesti tehty ja riittävän tuore järjestelmällinen tiedekatsaus aiemmin tehdyistä kaikista vastaavilla lääkeaineilla tehdyistä lääkekokeista sekä – jos se vain suinkin on yhtään mahdollista – meta-analyysi lääketesteistä.

Lääkevirastoilla tulisi olla valta valita ne lääkärit, jotka pääsevät testaamaan lääkkeitä. Tätä nykyä tämän valinnan tekevät lääkeyhtiöt ja kenellekään ei liene mikään iso yllätys, että lääkeyhtiöt valitsevat näihin lääketestauksiin vain kaikkein innokkaimmat kliiniset tutkijat, jotka ovat aivan liian helposti lahjottavissa ja siksi myös vaikenevat mielellään lääketehtaiden tekemästä manipuloinnista lääkkeiden suhteen. Potilaiden täytyisi saada paljon läpinäkyvämmin puolueetonta tietoa lääketestien tutkijoiden eturistiriidoista sekä lääketesteihin liittyvistä rahoituksista. Mikäli lääkäreille näiden tietojen jakaminen osoittautuu vaikeaksi, on se osoitus ilman muuta siitä, että näihin asioihin liittyy selvästi silloin jotakin salattavaa.

Lääkeyhtiöiden velvollisuus tulisi olla aina lakiinkin perustuen toimittaa puolueettomille tutkijoille lumelääkkeitä valmistuskustannuksia vastaavalla hinnalla. Tämä olisi ehtona lääkeyhtiöiden omien tuotteiden markkinoillepääsystä. Samoin puolueettomille tutkijoille lääkeyhtiöiden toimittama puhdas lääkeaine pulverimuodossa täytyisi olla yhtiöille lain mukaan pakottavaa. Jos lääkeyhtiöt olisivat kiinnostuneita yhteiskunnasta ja olla osa sitä, niiden olettaisi haluavan kohentaa väestön terveysoloja ja luovuttavan lääkkeidensä tutkintaoikeuden myös muille tutkijoille. Jotta näistä lääkekokeista todella olisi hyötyä, ne täytyisi koota järjestelmällisiksi katsauksiksi. Näissä vertailuissa täytyisi aina myös kertoa, kuinka paljon kokeita ja tuloksia testeistä puuttuu syystä tai toisesta. Samoin näissä tulisi selvästi näkyä, kuinka paljon kukin tutkija on saanut taloudellista tukea valmistajalta.

Lääkevirastot ovat käytännön työssään paljon vartijoita. Ne antavat hyväksynnän vaarallisille lääkkeille. Lääkevirastot tekevät ainoastaan näennäisiä korjauksia jakamalla valtavasti varoituksia ja ehtoja, vaikka kaikki kuitenkin tietävät hyvin, että nämä toimenpiteet eivät ratkaise varsinaista ongelmaa. Pahinta on, että lääkevirastot vastaavat myös valtaosin aiheutuneista lääkekuolemista ja niiden yleisyydestä. Yhdysvalloissa ja Euroopassa Sydän- ja verisuonisairauksien ja syöpien jälkeen juuri lääkkeet tappavat ihmisiä kolmanneksi eniten ihmisiä.



Lääkeyhtiöiden kaupallinen menestys ei saisi olla kiinni siitä, että ne salaavat lääkkeiden turvallisen ja järkevän käytön kannalta oleellista dataa. Tässä meidän vallitsevassa tilanteessa on siis aivan perustavanlaatuisia ongelmia, jotka täytyy kiireesti ratkaista. Yksi sellainen ongelma on lääkkeiden yhteiskäyttö, jota tutkitaan luvattoman huonosti.

Ruotsalaisessa tutkimuksessa – tutkimuksessa oli mukana 762 hoivakodeissa asuvaa ihmistä – selvisi, että 67 prosentille tutkituista oli kirjoitettu vähintään kymmentä eri lääkettä syötäväksi. Tutkituista kolmasosalle oli määrätty kolmea tai useampaa psyykelääkettä. Tutkituista vanhuksista noin puolet söi masennuslääkkeitä tai rauhoittavia ja vanhuksista viidennes käytti antikolinergisia lääkkeitä. Nämä pidätyskyvyttömyyteen vaikuttavat lääkkeet saattavat aiheuttaa käyttäjilleen tavallista enemmän dementioita. Kaikki nämä em. lääkkeet voivat aiheuttaa kognitiivisten kykyjen heikkenemistä, sekavuutta ja kaatumisia, jotka ovatkin vanhusten yleisin kuolinsyy. Vanhuspotilaat ja heidän hoitajansa saattavat usein tulkita oireita merkkeinä vanhenemisesta tai tulollaan olevasta sairaudesta, esimerkiksi Parkinsonin taudista tai dementiasta. Jos lääkehoito syystä tai toisesta kuitenkin potilaalta lopetetaan, nuortuvat hoidettavat silmissä ja jättävät kävelytuet, joita ovat joutuneet käyttämään horjumisen vuoksi; heistä tulee jälleen aktiivisia ja osallistuvia ihmisiä.

sunnuntai 18. syyskuuta 2022

Tamperenäkymää Hotelli Tornin 25:n kerroksen baarista.

Sokos Hotelli Torni Tampere.

Nyt ku myö kaikk’ ylen aikaa ootamma tiistain uutista uudesta Tampere Filharmonian ylikapellimestarista, voimme esimerkiksi käyttää aikaamme Lavakauden lopettajaisissa, jotka sunnuntaina 18.9.2022 järjestettiin Sokos Hotelli Tornissa, Tampereella. Tilaisuuden järjestelyistä vastasi tunnetulla ammattitaidollaan Radio Musan Pentti Teräväinen.

Laulajat vasemmalta oikealle: Martti Kuurila ja Aron.
Tilaisuuden hovikuvaaja, Sakari Partio työkalunsa kanssa.

Solo ry:ssä nykyään vaikuttava Seppo Tammilehto.

Tilaisuudessa kävi valtava joukko hyvin kirjavaa esiintyjäkuntaa, jotka onneksi lähes poikkeuksetta kuitenkin esittivät ainoastaan yhden kappaleen kukin. Kertoiko jotakin esiintyjien ammattitaidosta vai hienotunteisuudesta, että kukaan paikallaolijoista ei voinut vihjaista äänentoiston puuroisuudesta mitään? Esiintyjillä oli suuria vaikeuksia kuulla edes omaa lauluaan lavamonitoreista ja bassotoisto veti musiikin suttuiseksi ja epäselväksi.



Laura Vuorinen odottaa esiintymisvuoroaan.

Jaska Mäkynen Tampereella.

Solo Sokos Hotel Torni Tampere avattiin lokakuun 15. päivä vuonna 2014 Tampereen rautatieaseman kupeeseen. Hotellin rakentaminen aloitettiin marraskuussa 2012. Hotelli muodostuu tornimaisesta, uudesta hotellirakennuksesta sekä vanhoista Museoviraston suojelemista veturitalleista. Tornihotellirakennus on 88,5 metriä korkea ja rakennuksessa on 25 kerrosta. Ainakin toistaiseksi Hotelli Torni Tampere on Suomen korkein hotelli. Hotellista löytyy 305 huonetta ja 730 vuodepaikkaa. Tampereen kaupungin yhdyskuntalautakunnan ympäristö- ja rakennusjaosto myönsi vuoden 2014 Hyvän rakentamisen palkinnon Sokos Hotelli Torni Tampereelle. 

Nina S. Newton bongattiin myös artistien joukosta.

Three Decades lavalla esiintymässä.

Laura Vuorinen ja harmonikkapedagogi Tapani Luojus.

Muistoja Pohjolasta.

Lauantaina kerääntyi liikuttavan harvalukuinen ihmisjoukko Pekka Pohjolan musiikin ystäviä Helsingin Musiikkitaloon kuuntelemaan Vantaan Viihdeorkesterin konserttia. Konsertissa tarjoiltiin vuonna 2004 Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon saaneen säveltä Jussi Pekka Pohjolan (s. 13.1.1952 Helsinki ja k. 27.11.2008 Espoo) hienoa orkesterimusiikkia, joka samalla myös Musiikkitalossa tallennettiin yleisön läsnä ollessa tulevaa levyä varten. Illan konsertin johti helsinkiläinen kapellimestari, Jukka Iisakkila.

Konsertin kapellimestari Jukka Iisakkila.

Pekka Pohjola lukeutui kuuluisaan Pohjolan musiikkisukuun ja -huoneeseen. Pekan isä oli sellisti ja kuoronjohtaja sekä lääkäri, Ensti Emil Kullervo Pohjola (s. 18.10.2008 Ylistaro ja k. 8.10.2009), setä musiikkipedagogi ja kuoronjohtaja Erkki Kalevi Pohjola (s. 4.1.1931 Ylistaro ja k. 19.1.2009 Espoo), täti pianisti ja pedagogi Maija-Liisa Pohjola (s. 9.7.1936 Seinäjoki ja k. 31.12.2021), toinen setä viulisti ja kapellimestari Paavo Pohjola (s. 22.2.1934 Seinäjoki), viulisti-veli Jukka Pohjola, poika Juho Verneri (s. 23.12.1977 Helsinki) trumpetisti ja toinen poika, Väinö Ilmari Pohjola (s. 5.12.1979 Helsinki) pasunisti. Kapellimestari ja professori Sakari Markus Oramo (s.26.10.1965 Helsinki) – Maija-Liisa Pohjolan poika -, sellisti Matti Jaakko Pohjola (s. 4.1.1963 Espoo ja k. 30.5.2002 Espoo) – Erkki Pohjolan poika – sekä säveltäjä Seppo Pohjola (s. 4.5.1965 Espoo) – Erkki Pohjolan poika – ovat Pekka Pohjolan serkkuja.



Alkujaan Pekka Pohjola opiskeli klassisenmusiikin saloja Sibelius-Akatemiassa sekä pianossa että viulunsoitossa. Vuonna 1972 hän osallistui Kuopion viulukilpailuun, jonka jälkeen hän olikin täysin valmis siirtymään rockmuusikoksi. Pohjola tuli suuren yleisön tietoisuuteen 1970-luvun alkupuolella Wigwam-yhtyeen basistina. Pekka teki samoin monia fuusiojazz-tyylisiä ja fantasiahenkisiä soololevyjä, kuten esimerkiksi Pihkasilmä kaarnakorva (1972), Harakka Bialoipokku (1974) sekä Keesojen lehto (1977). Näitä Pekka Pohjolan soololevyjä arvostettiin varsinkin maailmalla. Soololevyjensä ohella Pekka Pohjola oli mukana 1970-luvulla Jukka Jorma Tolosen (s. 16.4.1952 Helsinki) yhtyeessä, Made in Swedenissä – rumpali Vesa Aaltosen (s. 7.3.1950 Helsinki) kanssa - sekä Michael Gordon ”Mike” Oldfieldin (s. 15.5.1953 Reading, Englanti) Euroopan kiertueella. Mike Oldfield toimi tuottajana Keesojen lehto-levyllä ja soitti albumilla useita instrumentteja. Pekka Pohjola soitti toisinaan myös vuonna 1992 perustetun jazzbändi XL:n sekä molempien muusikkopoikiensa kanssa. Vuonna 1977 Pohjola perusti Pekka Pohjola Group-nimisen yhtyeen, joka konsertoi vuoteen 2002 saakka ja tämä yhtye oli hyvin arvostettu suomalaisen fuusiojazzin tienraivaaja.

Rumpali Vesa Aaltonen.

Pekka Pohjola sovelsi klassisen musiikin opintojaan mm. säveltämällä kaksi sinfoniaa ja laajoja orkesteriteoksia, kuten konserton harmonikalle ja kamariorkesterille, joka lauantain konsertin jälkipuoliskolla tuli kuultavaksi. Muuan kummallinen juonne Pekka Pohjolan uralla myös koettiin, kun hän liittyi Lapinlahden Lintujen kokoonpanoon. Pekka Pohjola tuotti ja soitti Lido Salosen kanssa kuusi Hanna Ekolan äänilevyä; keväällä 2009 ilmestyneellä Ekolan albumilla, Helmi, voi kuulla Pohjolan bassonsoittoa kappaleessa, Kaipaus. Pekka Pohjola kuoli aivan liian ennenaikaisesti kotonaan Espoon Matinkylässä saatuaan epilepsiakohtauksen marraskuussa 2008. Pekka Pohjola-konsertin jälkipuoliskolla Musiikkitalossa soitti lauantai-iltana harmonikkasolistina Veli Kujala.

Veli Kujala (s. 10.5.1976 Alahärmä) tunnetaan suomalaisena harmonikansoittajana ja säveltäjänä, joka soittamisen harmonikalla aloitti jo kahdeksanvuotiaana. Kujala opiskeli musiikkia Alahärmän musiikkikoulussa, Lapuan musiikkiopistossa sekä Oulun konservatoriossa. Sibelius-Akatemiassa Veli Kujala aloitti musiikkiopinnot vuonna 1996 Matti Rantasen ja Marjut Tynkkysen ohjauksessa. Sävellystä hän opiskeli säveltäjä Harri Kristian Wessmanin (s. 29.3.1949 Helsinki) ja säveltäjä Tapio Nevanlinnan (s. 1954) johdolla Sibelius-Akatemiassa. Vuonna 2004 Veli Kujala valmistui musiikin maisteriksi ja jatkoi opintojaan Sibelius-Akatemian DocMus-yksikössä tohtorintutkintoa varten. Syksyllä 2010 Kujala teki taiteellisen tohtorinväitöksensä ja valmistui musiikin tohtoriksi.



Veli Kujala on toiminut vuodesta 2005 lähtien Sibelius-Akatemian harmonikansoiton opettajana. Kujala antoi ensikonserttinsa huhtikuussa 2006 Sibelius-Akatemiassa. Veli Kujala tuli valituksi Sibelius-Akatemian harmonikansoiton lehtoriksi ja vastuuopettajaksi lokakuussa 2020. Kujala on toiminut ahkerasti konserttimuusikkona monien orkestereiden solistina. Kujala on kantaesittänyt mm. Uljas Voitto Pulkkisen (s. 22.7.1975), Kalevi Ahon (s. 9.3.1949 Forssa), Einojuhani Rautavaaran (s. 9.10.1928 Helsinki ja k. 27.7.2016 Helsinki), Osmo Tapio Everton Räihälän (s. 15.1.1964 Suomussalmi) sekä Olli Virtaperkon (s. 29.12.1973 Espoo) sävellyksiä.

Veli Kujala on säveltäjänä työskennellyt yhteistyössä mm. Suomen Kansallisoopperan kanssa ja säveltänyt tilausteoksia mm. Zagros Ensemblelle ja Taideyliopistolle vuonna 2013, jolloin hänen teoksensa Xtension kantaesitettiin opiston avajaisissa. Kujala kantaesitti Sampo Haapamäen säveltämän Velinikka-konserton harmonikalle yhdessä hollantilaisen Insomnio-nykymusiikkiyhtyeen kanssa Amsterdamin Gaudeamus-musiikkiviikolla vuonna 2008. Tätä konserttoa varten Veli Kujala suunnitteli ja kehitti yhteistyössä 6.6.1946 Filippo Piginin perustaman italialaisen Pigini-harmonikkatehtaan kanssa neljäsosasävelaskelille viritetyn harmonikan. Tämän soittimen kehitystyön teki mahdolliseksi Jenny ja Antti Wihurin säätiön taloudellinen tuki.

Lyömäsoitintaiteilija Niko Ronimus lähti myös Helsinkiin Pohjolan musiikkia kuulemaan.

Kesällä 2016 Alba-levy-yhtiö julkaisi Veli Kujalan sävellysdebyyttilevyn, Hyperorganism. Levy sisältää sävellykset CybOrgan, joka on uruille, eloelektroniikalle ja jousiorkesterille tehty teos sekä sävellyksen Hyperchromatic Couterpoint, miksoaskelharmonikalle tehty sävelteos. Alban julkaisema Kujalan levy oli ehdolla vuoden 2016 Klassisen Musiikin Emma-palkinnon saajaksi sekä Yleisradion vuoden 2016 levyksi. Veli Kujala sai vuonna 2020 Suomen Musiikkikustantajat ry:n ”Vuoden taidemusiikin säveltäjä”-palkinnon. Harmonikkataiteilija Veli Kujala tekee mielellään yhteistyötä saksalaissyntyisen vaimonsa, urkuri-harmonikkataiteilija Susanna Kujalan (s. 1976 Berliini) kanssa. 

Helsingin musiikki-illassa seikkailivat Esa Hakala ja Jukka Iisakkila.

lauantai 17. syyskuuta 2022

Gustav Ferdinand Henning.

Ruotsalainen teollisuusmies ja tukkukauppias, Gustav Ferdinand Henning (s. 7.11.1786 ja k. 2.9.1853) perusti vuonna 1849 Mölndalsåniin Rådan kartanoon Göteborgin lähelle oman yrityksen, Mölnlycke AB:n. Mölnlycke Väfveri AB valmisti erilaisia tekstiilejä ja tekstiilituotteita. Gustav Ferdinand Henning oli kirkkoherra Johann Friedrich Henningin ja Marie Caroline Wilhelmine Frederike Taucherin poika. Gustav Henning avioitui 3.5.1815 Johanna Maria Melinin (s. 13.5.1795 Göteborg ja k. 23.9.1873 Göteborg) kanssa Göteborgissa. Johanna oli kauppias Johan Lorentz Melinin ja Sophia Helena Schagerholmin tytär.

Rådan kartano Göteborgin lähellä.

Gustav Henning työskenteli vuosina 1799-1806 Vetter & Prellerissä Leipzigissä ja J.H. Böhmer & Co:ssa Wuppertal-Elberfeldissä Nordrhein-Westfalenissa vuodet 1806-1809. Saksasta Henning saapui Göteborgiin työskennelläkseen J.H. Heinrichillä vuodet 1809-1810. Vuosina 1810-1813 Gustav Henning työskenteli eräälle Göteborgin kaupungin rikkaimmista miehistä, Zach B. Roosille. Vuodet 1813-1815 Henning vietti työskennellen Petter Dahlille Göteborgissa.

Gustav Henning saapui Ruotsiin laivalla, joka haaksirikkoutui Bohuslänin rannikolla. Henning oli Ruotsiin saapuessaan 26-vuotias ja haaksirikosta selvittyään ainoana tuomisena Henningillä oli hänen Raamattunsa. Tukkukauppias Johan Melin auttoi Gustav Henningiä opiskelemaan Saksassa ja Englannissa. Euroopasta palattuaan Gustav Henning perusti oman tukkukaupan ja meni naimisiin tukkukauppias Johan Melinin tyttären, Johannan kanssa vuonna 1815. Naimisiin menon jälkeen Henning sijoitti myös Holman tilalle varojaan. 26.7.1816 Gustav Henningistä tuli Göteborgin kauppayhdistyksen jäsen. Entisen työantajansa, Petter Dahlin, kanssa Gustav Henning osti vuonna 1816 piispan myllyn Mölndahlsånista. Vuonna 1817 sinne rakennettiin kasvisöljyjä valmistava tehdas, Kvarnby; öljy valmistettiin kasvinsiemenistä puristamalla. Jo seuraavana vuonna öljytehtaan tuotanto kattoi Göteborgin alueen tarpeet mainiosti. Vuonna 1822 Gustav Henning rakennutti jo toisen öljypuristamonsa.

Vuonna 1823 Gustav Henning osti maata Mölndalin kosken rannalta ja rakennutti sinne puuvillatehtaan, jossa värjättiin mm. lankoja sekä tehtaan, jossa puristettiin pellavansiemenistä öljyä. Vaimonsa mukaan Henning nimesi tehtaan Mariedahlin tehtaaksi. Vuonna 1826 Gustav Hennig alkoi rakennuttaa vaatetehdasta Holmenille; hän sai mm. oikeuden tuoda mekaanisia kehruu- ja kudontakoneita tullittomasti Ruotsiin. Ruotsin ulkomaankauppaviranomainen myönsi Holmin tehtaalle luvat 19.6.1828. Seuraavaksi Gustav Henning investoi Blasholmenin saarelle, jonne hän rakennutti vuonna 1832 Rosendahlin puuvillakehräämön.

Teollisuusmies Gustav Henning sai 16.8.1841 kauppalautakunnalta luvan perustaa Rosendahlin tekstiilitehtaan. Vuoden alussa 1848 Gustav Henning myi Mölndahls Kvarnbyn öljypuristamon tukkukauppias ja kunnallispoliitikko Eduard Delbancolle (s. 19.12.1817 ja k. 28.4.1896). Toisen öljypuristamonsa Gustav Henning myi 30.9.1848 teollisuus- ja liikemiehelle, ”Mölndalin kuninkaalle”, David Otto Franckelle (s. 26.9.1825 ja k. 2.1.1892), kauppias Johan Edward Franckenin (s. 17.5.1824 ja k. 21.8.1891) veljelle. Melko pian sen jälkeen Rosendahlin maalaamo paloi tulipalossa.

Arkkitehti Adrian Crispin Petersson.
Hasselbladhuset Göteborgissa on myös arkkitehti Peterssonin suunnittelema.


Myytyään tehtaansa vuonna 1848 Gustav Henning aikoi aluksi jäädä eläkkeelle, mutta sangen pian hän havaitsi, että aika kävi pitkäksi eläkkeellä. Nyt hän osti Rådan kartanon Göteborgin itäpuolelta paronitar Martina von Schweriniltä (s. 3.1.1789 ja k. 18.11.1875). Rådan kartanon ympärillä oli villi ja romanttinen puisto. Henning asui Rådan kartanossa vain vuoteen 1849, jolloin hän myi kartanon. Gustav Henning sai kauppalautakunnalta luvan 16.5.1849 tuoda ulkomailta ilman tullia koneita tehtaita varten Mölnlyckeen. Kartanon koskelle rakennettiin puuvillatehdas sekä valkaisutehdas ja värjäämö. Vuonna 1853 alueelle valmistui vielä kudontatehdas. Gustav Hennig omisti mm. kaksi kivitaloa Göteborgissa. Gustav Henningin vävy, saksalaissyntyinen tehtaanjohtaja Bruno Wendel (s. 21,7,1824 ja k. 21.2.1893) sekä Gustav Henningin veljenpoika auttoivat Henningiä tämän kuolemaan saakka. Gustav Ferdinand Henning kuoli 67-vuotiaana 2.9.1853.

Wendelsbergin kartano Mölnlycken koillisosassa.

Bruno Wendelistä tuli yksi Ruotsin rikkaimmista ihmisistä, sillä hän johti hyvällä menestyksellä Mölnlycken tehtaita vuodesta 1852 pitkälle 1880-luvulle. Mölnlycken tehtaan menestyneimmästä tuotteesta, moleskista - raskaasta puuvillakankaasta - valmistettiin etupäässä työvaatteita. Housukankaan valmistui loi hyvän taloudellisen pohjan Bruno Wendelin vaurastumiselle, mutta hän oli mukana valmistamassa myös nahkoja ja huonekaluja. Arkkitehti ja kunnallispoliitikko Adrian Crispin Petersson (s. 2.9.1835 ja k. 16.8.1912) piirsi Wendelille 1800-luvun lopussa Wendelsbergin puisen kartanorakennuksen, joka sijaitsee Mölnlycken koillisosassa. Kartano rakennettiin Wendelille ja hänen vaimolleen, Marie-Louiselle, vanhuudenpäivien varalle, ja nykyään Wendelsbergissä toimii kansalaisopisto, joka aloitti toimintansa vuonna 1908. Komeassa Wendelsbergin huvilassa on mm. upea ruokasali, marmoripäällysteiset huoneet sekä kuistit yksityisiä keskusteluja varten.

Mölnlycke AB:n tehtaita 1870-luvulla.

Rosendahliin tuli jo varhain kaasuvalaistus ja työntekijöille asuntoja. Huoneesta ja keittiöstä työntekijät maksoivat viisi riikintaalaria vuokraa kuukaudessa ja ilman keittiötä olevasta huoneesta kolme riikintaalaria kuukaudessa. Mölnlycken yhteisö sai alkunsa Gustav Ferdinand Henningin vuonna 1849 perustamasta teollisuudesta, joka nykyään tunnetaan Mölnlycke AB:na. Mölnlycke valmisti erilaisia tekstiilejä ja tekstiilituotteita aina 1990-luvulle saakka. Ruotsalainen Mölnlycke Health Care ja suomalainen Kolmi-Set Oy fuusioitiin vuonna 1998 yritykseksi, joka valmistaa haavanhoitotuotteita ja leikkaussalien kertakäyttötuotteita sekä tarjoaa niihin liittyviä palveluita terveydenhoitosektorille ympäri maailmaa. Mölnlycke Health Care työllistää maailmanlaajuisesti noin 6 700 henkilöä myyntikonttoreissaan ja tehtaissaan. Suomessa yritys toimii Mikkelissä, jossa vuoden 2018 alussa työskenteli 440 ihmistä. Mikkelin tehtaan tuotannosta noin 97 prosenttia menee vientiin. Maaliskuussa 2017 Mölnlycke Health Care ilmoitti investoivansa Mikkelin tehtaan kehittämiseen 60 miljoonaa euroa. Yrityksen muita tehtaita on mm. Belgiassa, Tšekissä, Puolassa, Yhdysvalloissa, Ranskassa, Malesiassa, Thaimaassa ja Iso-Britanniassa. 

perjantai 16. syyskuuta 2022

 

Äänten saapuessa korvaan ne ohittavat tyvilevyn, jossa karvasolut ärsyyntyvät äänten taajuuden mukaan. Tyvilevy on verrattavissa liiketunnistimella varustettuun valaisimeen. Jos tyvilevyn tietyssä kohdassa kasvaa aktiivisuus, se lähettää sähköisen signaalin kuuloaivokuoreen. Kuuloaivokuoressa sijaitsee tonotooppinen kartta, jossa korkeat ja matalat äänet ulottuvat aivokuoren pinnan yli. Aivojen eri alueet reagoivat erilaisiin sävelkorkeuksiin ja siksi voimme sanoa, että aivoissa on eräänlainen kartta sävelkorkeuksista. Jos aivoihin asettaa elektrodeja, voidaan pelkästään aivotoimintaa seuraamalla määrittää, mitä sävelkorkeuksia koehenkilö juuri kuuli. Musiikki perustuu enemmän sävelkorkeuksien suhteisiin kuin absoluuttisiin säveltasoihin, mutta aivot sen sijaan kiinnittävät huomion juuri absoluuttisiin säveltasoihin.



Sisäkorvan simpukkatiehyeen tyvilevy pitää sisällään taajuuden suhteen valikoivia karvasoluja, jotka virittyvät tietylle taajuusalueelle sen mukaan, onko kuultu taajuus korkea vai matala. Matalilla, keskitason taajuuksilla ja korkeilla taajuuksilla on tyvilevyllä selkeästi omat paikkansa. Koska eri sävelet tyvilevyn pinnalla leviävät pinnanmuotojen mukaan, kutsutaan tätä korvan tonotooppiseksi kartaksi. Jos elektrodeja asennetaan kuuloaivokuorelle ja soitetaan korvaan puhdasta säveltä 440 hertsin taajuudella, kuuloaivokuoren neuronit virittyvät tarkasti samalla taajuudella saaden elektrodit lähettämään 440 hertsin taajuudella sähköimpulsseja. Toisin sanoen: mikä menee korvasta sisään, tulee samana aivoista ulos.



Jos ihmisen kuulo ei ole millään tavalla heikentynyt, hänen kuuloalueensa on normaalisti 20 hertsistä 20 000 hertsiin. Tämä ei valitettavasti aina tarkoita sitä, että kuulija välttämättä kuulee sävelkorkeuden samalla alueella. Pianon ollessa vireessä sen matalin sävel tuottaa 27,5 hertsin taajuudella värähtelyä. Jos vertaamme analogiaa esimerkiksi ihmisen näkökykyyn, havaitsemme nopeasti, että suunnilleen samalla liikkeen nopeudella meille esitetyt still-, dia- tai sarjakuvat tuottavat meille illuusion jatkuvasta liikkeestä. Ihmisen silmän erottelukyky aistii kuvat, jotka sille näytetään nopeudella 24 kuvaa sekunnissa – vaikka kuvat ovat pysäytyskuvia – jatkuvasti liikkuvana kuvana. Muinoiset mykänaikakauden filmit esitettiin kuvanopeudella 16-18 kuvaa sekunnissa, joka oli esitysnopeutena vielä hieman liian hidas, jotta kuva-aistimus tuottaisi aivoissamme hienostuneen kokemuksen liikkuvasta kuvasta. Filmin jokainen kuva tuotetaan 35-millisessä filmiprojisoinnissa noin sekunnin 1/48-osassa ja filmin jokaisen kuvan välissä on vielä musta kuva, joka peittää linssin saman ajan stillkuvien kanssa. Vaikka liikkuvaa kuvaa ei meille ole tarkasti ottaen tuolloin edes esitelty, havaitsimme kuitenkin hienostuneen pehmeän ja jatkuvan liikesarjan.

Milloin ihminen aistii pianosta soitetun matalimman 27,5 hertsin sävelen, useimmat lajitoverimme eivät kuitenkaan erota sen selvää sävelkorkeutta. Suurin osa ihmisistä ei kuule yli 20 000 hertsin ääniä ja yleensä yli 60 ikävuoteen mennessä useimmat ihmiset eivät edes kuule yli 15 000 hertsin ääniä sisäkorvan karvasolujen jäykistymisestä johtuen. Hertsi – jonka tunnus on Hz – on kansainvälisen yksikköjärjestelmän mukainen taajuuden yksikkö. Yksi hertsi tarkoittaa taajuutta, jonka jakson kesto on yksi sekunti. Saksalainen fyysikko Heinrich Rudolf Hertz (s. 22.2.1857 Hampuri ja k. 1.1.1894 Bonn) rakensi vuonna 1888 laitteen, jolla havaittiin ensimmäisen kerran radioaaltoja tuottava sähkömagneettinen säteily. Karlsruhessa Heinrich Hertz suoritti sähkömagneettisia kokeita vuonna 1887 ja hän synnytti kipinäpurkauksen avulla säteilyä, jota tänä päivänä kutsumme mikroaalloiksi. Aallonpituus voitiin mitata synnyttämällä seisovia aaltoja. Kansainvälisessä yksikköjärjestelmässä annettiin Heinrich Hertzin kunniaksi värähdystaajuuden yksikön nimeksi hertsi.

Fyysikko Heinrich Hertz.

Nykyviritysjärjestelmän standardi on sellainen, että yksiviivainen A viritetään 440 hertsiin. Miksi näin on? Se ei välttämättä perustu yhtään mihinkään ja itseasiassa voidaan täysin vapaasti sopia, että kyseisen sävelen viritys onkin esimerkiksi 438 hertsiä tai 443 hertsiä. Muun muassa Wolfgang Amadeus Mozartin elinaikoihin oli käytössä erilainen standardi viritykseen kuin nykyisin. Ihmiset saattavat hyvinkin kokea, että viritystason muutos vaikuttaa esitettävän musiikin sointiin ja soitinten ääneen. On olemassa myös puritaaneja, jotka haluavat kuulla esimerkiksi barokkimusiikkia täysin alkuperäisin soittimin, sillä näissä soittimissa on täysin erilainen ääni, koska nämä soittimet on tehty soitettaviksi alkuperäisessä viritysjärjestelmässä. Tämä on myös puhdasoppisuuden vaalijoille hyvin tärkeää. Pystymme virittämään sävelkorkeudet periaatteessa mihin tahansa siksi, että musiikin todellisuudessa määrittelee sävelten suhde toisiinsa.



Musiikkijärjestelmän jokainen sävel kuulostaa korvissamme olevan yhtä kaukana naapuristaan. Hertseillä mitatut sävelten taajuudet eivät vaihdu yhtä tasaisesti siirryttäessä sävelestä toiseen. Musiikkijärjestelmässämme jokaisen sävelen taajuus on noin kuusi prosenttia suurempi, kuin sitä edeltäneen sävelen taajuus. Kromaattinen asteikko tarkoittaa musiikkijärjestelmässämme sitä, että 12 säveltä on suunnilleen tasaisesti jaettu yhtä pitkillä sävelväleillä. Jos tästä sävelten joukosta poimitaan tietyllä tavalla vain seitsemän säveltä, saadaan duuriasteikko tai molliasteikko, joihin asteikkoihin meidän länsimainen musiikki pohjautuu. Duuriasteikon voimme muodostaa mistä tahansa sävelestä siten, että asteikon seuraava sävel on kokosävelaskelen korkeampi sävel, kolmas sävel jälleen kokosävelaskelen korkeampi sävel, neljäs vain puolisävelaskelta korkeampi, viides jälleen kokosävelaskel korkeampi, kuuden kokosävelaskelen korkeampi samoin kuin seisemäskin. Seitsemännen ja kahdeksannen sävelen väli on puolisävelaskel. Asteikon lähtösävelen ja päätössävelen väli on yksi oktaavi. Pianon koskettimilla helpoin tapa muodostaa duuriasteikko, on lähteä C-sävelestä, jolloin C-duuriasteikko muodostuu sävelistä C-D-E-F-G-A-H-C.

Koko- ja puolisävelaskelia järjestelemällä hieman toiseen järjestykseen on mahdollista luoda uusia asteikkoja. Asteikon eri sävelet ovat asteita; asteikon ensimmäinen sävel on ensimmäinen aste ja toinen sävel toinen aste jne. Kun käytämme edelleen pianon valkoisia koskettimia hyväksemme, mutta teemme asteikon lähtien sävelestä A, muodostuu asteikosta luonnollinen molliasteikko. Ensimmäisen ja toisen asteen väli asteikossa on nyt kokosävelaskel, seuraava sävelväli on puolisävelaskel, jälleen kokosävelaskel, kokosävelaskel, puolisävelaskel, kokosävelaskel ja viimeisenä jälleen kokosävelaskel. Voimme tehdä asteikon jälleen lähtien mistä tahansa lähtösävelestä ja jos asteikon sävelten keskinäiset välit säilyvät tämän ”kaavan” mukaisina, on kyseessä aina luonnollinen molliasteikko. A-molli (luonnollinen) sävelinä on siis A-H-C-D-E-F-G-A. Kuten duuriasteikolla, myös molliasteikolla ollessamme musiikki yleensä palaa takaisin perussävelelle, mutta ne soinnut asteikon eri asteilla ja tunnesisältö on täysin erilainen molliasteikolla kuin duuriasteikolla.

Hyvin pitkälti kulttuurillisista syistä johtuen liitämme duuriasteikkoihin voitokkaita ja onnellisia tunteita. Molliasteikkoihin taas puolestaan liittyy surullisia ja epäonnistumisen tunteita. Länsimaissa musiikinteoria tunnistaa kolmenlaisia molliasteikkoja: luonnolliset, harmoniset ja melodiset molliasteikot. Asteikkoja on olemassa erilaisia. Jos käytetään esim. viisisävelistä pentatonista asteikkoa, saadaan luotua helposti vaikutelma arabialaisesta tai kiinalaisesta kulttuurista, sillä näissä kulttuureissa käytetään kyseisiä asteikkoja menestyksellä.

Soinnuista puhumme silloin, kun otamme asteikolta vähintään kolme säveltä yhtäaikaa soimaan. Kolmisointu muodostetaan asteikon ensimmäisestä, kolmannesta ja viidennestä sävelestä. Kun nämä sävelet otetaan eri järjestyksessä, puhumme soinnun eri käännöksistä. Sointuihin vodaan toki lisätä myös samalla periaatteella useampia säveliä. Nuoret ihmiset ovat joustavia ja heidän aivonsa ottavat vastaan uusia asioita suorastaan imemällä, liittäen ne hermostollisiin kytkentöihimme. Vanhetessamme hermoverkot eivät enää ole aivan yhtä joustavia, ja uusien musiikkijärjestelmien ja kielijärjestelmien sisäistäminen syvällä hermostossa muuttuu vaikeammaksi.

Jos laulaja tai muusikko tuottaa musisoidessaan sävelen hieman liian korkealta, hänen sanotaan olevan ylävireinen. Jos hän taas tuottaa säveliä hieman liian matalalta, hän on vastaavasti alavireinen. Varsinkin yhteissoitossa tämä epävireisyys kuulostaa aivan kauhealta pitkään jatkuessaan.

Kun säveliä tuotetaan esimerkiksi jollakin instrumentilla, soi yksittäisen sävelen värähtelyn kanssa aina samanaikaisesti useita säveliä, ei vain yksittäinen sävel. Näitä muita säveliä, jotka soivat samanaikaisesti yhdessä tämän tuotetun sävelen kanssa kutsutaan yläsäveliksi. Hitain värähtelyn taajuus eli matalin tuotettu sävelkorkeus on tietysti se, johon tässäkin viitataan perustaajuutena. Jos aivoja petetään soittamalla jaksoja, jotka poikkeavat yläsävelsarjasta, alkavat aivot korjata virettä pois alkuperäisestä perustaajuudesta. Tämä on ikään kuin aivojen kompromissi ristiriitaiseen tilanteeseen.

tiistai 13. syyskuuta 2022

 


Gads Hillin talossa vieraili viiden viikon ajan kutsuttuna tanskalainen kirjailija ja runoilija Hans Christian Andersen (s. 2.4.1805 ja k. 4.8.1875). Muita vierailijoita olivat mm. yhdysvaltalainen runoilija Henry Wadsworth Longfellow (s. 27.2.1807 ja k. 24.3.1882), englantilainen taidemaalari ja kirjailija Charles Allston Collins (s. 25.1.1828 ja k. 9.4.1873), englantilainen kirjailija ja näytelmäkirjailija William Wilkie Collins (s. 8.1.1824 ja k. 23.9.1889), englantilainen taidemaalari Marcus Stone (s. 4.7.1840 ja k. 24.3.1921), englantilainen kirjallisuus-, taide- ja musiikkikriitikko sekä kirjailija ja toimittaja Henry Fothergill Chorley (s. 15.12.1808 ja k. 16.2.1872), englantilais-irlantilainen kirjailija, kriitikko, taidemaalari ja kuvanveistäjä Percy Hetherington Fitzgerald (1834-1925), englantilainen kuvittaja ja pilapiirtäjä John Leech (s. 29.8.1817 ja k. 29.10.1864), englantilainen matkakirjailija ja historioitsija Alexander William Kinglake (s. 5.8.1809 ja k. 2.1.1891), englantilainen taidemaalari William Powell Frith (s. 9.1.1819 ja k. 2.11.1909) ja englantilais-ranskalainen näyttelijä Charles Albert Fechter (s. 23.10.1824 ja k. 5.8.1879).

Näyttelijä Ellen Ternan.

Dickens palkkasi vuonna 1857 ammattinäyttelijöitä esiintymään Wilkie Collins kanssa yhdessä kirjoittamaansa näytelmään, The Frozen Deep. Charles Dickens rakastui intohimoisesti yhteen näyttelijään, Ellen Lawless Ternaniin (s. 3.3.1839 ja k. 25.4.1914) loppuelämäkseen. Charles Dickens erosi vaimostaan, Catarinesta, vuonna 1858. Catarine otti yhden heidän yhteisen lapsensa mukaansa ja lähti Tavistock Housesta, eikä sen jälkeen enää nähnyt miestään. Loput lapsista jäivät Catarinen sisaren, Georginan kasvatettaviksi. Dickens myi Tavistock Housen vuokrasopimuksen vasta elokuussa 1860 oman tyttärensä, taidemaalari Catharine Elizabeth Macready ”Kate” Perugini (o.s. Dickensin, s. 29.10.1839 ja k. 9.5.1929) avioliiton jälkeen. Dickens myi Tavistock Housen vuokrasopimuksen William Spencer Johnsonille ja William Bushille kahdella tuhannella guinealla.



Vuonna 1858 Dickens oli mukana hyväntekeväisyydessä keräämässä Great Osmond Streetin sairaalalle varoja, jotta sairaala saatiin pelastettua taloudellisesta ahdingosta. Sairaalan perustaja ja Dickensin hyvä ystävä, Charles West, pyysi Dickensiltä varainkeruuseen apua. Pelkästään 9.2.1858 saatiin kerättyä hyväntekeväisyydellä sairaalalle 3 000 puntaa, joka jo pelasti sairaalan taloustilanteen. Dickensin erottua Catarinesta hän teki joukon hyvin suosittuja ja palkitsevia lukumatkoja. Hänen ensimmäinen lukumatkansa kesti huhtikuusta 1858 helmikuuhun 1859 ja matka koostui 129 esiintymisestä 49 kaupungissa Englannissa, Irlannissa ja Skotlannissa. Vuonna 1866 Dickens esiintyi lavoilla lukijana Englannissa ja Skotlannissa sekä seuraavana vuonna Englannissa ja Irlannissa. Hän luki alkuun teattereissa Nicholas Nicklebytä ja vuonna 1859 vuorossa oli Tarina kahdesta kaupungista sekä vuonna 1861 Suuret odotukset. Suurten odotusten teemoja ovat rikkaus ja köyhyys, rakkaus ja hylkääminen sekä lopulta hyvän voitto pahasta.

Dickens poltti syyskuussa 1860 Gads Hillin takana sijaitsevalla pellolla nuotiossa suurimman osan kirjeenvaihtoaan. Samoin tuhosi näyttelijä Ellen Ternan kaikki kirjeensä Dickensille. Tämän vuoksi jälkipolvilla on melko heikot tiedot tästä suhteesta. Dickensin tytär, Kate Perugini väitti, että heillä oli yhteinen poika, mutta tästäkään ei ole olemassa täysin päteviä todisteita. Kirjailija Dickens asetti Ellen Ternalle elinkoron, joka maksettiin hänelle Dickensin kuoleman jälkeen säännöllisesti ja tämä asia teki Ellenin elämästä taloudellisesti riippumattoman. Englantilainen toimittaja ja elämänkertojen kirjoittaja Claire Tomalin (s. 20.6.1933) väitti, että Ellen Ternan asui 13 vuotta salaa Dickensin kanssa. Kirjan pohjalta on myös tehty näytelmäkirjailija Simon James Holliday Grayn (s. 21.10.1936 ja k. 7.8.2008) näytelmä ja vuonna 2013 myös elokuva. Dickensille tarjottiin kesäkuussa 1862 10 000 puntaa, jos hän lähtee lukukiertueelle Australiaan. Aluksi hän oli innostunut tarjouksesta ja kaavaili jopa matkakirja The Uncommercial Traveller Upside Down tekemistä, mutta lopulta luopui koko matkaideasta. Kaksi Charles Dickensin poikaa, Alfred D’Orsay Tennyson Dickens ja Edward Bulwer Lytton Dickens, muuttivat Australiaan. Edwardista tuli Uuden Etelä-Walesin parlamentin jäsen vuosiksi 1889-1894.


Staplehurstin rautatieonnettomuus Kentissä.

9.6.1865 palatessaan Pariisin matkalta Dickens oli Ellen Ternanin kanssa osallisena Staplehurstin rautatieonnettomuudessa Kentissä. Junan seitsemän ensimmäistä vaunua suistui pois sillan kiskoilta, joka oli korjattavana. Ainoa junaradalle jäänyt ensiluokan vaunu oli se, jossa Charles ja Ellen matkustivat. Ennen pelastajien saapumista paikalle Dickens oli jo hoitamassa ja lohduttamassa haavoittuneita vedellä ja konjakillaan. Hänen onnistui vältellä kuulustelua, jossa olisi paljastunut hänen matkustaneen Ellenin ja tämän äidin kanssa; se olisi ollut silloin iso skandaali. Tämän junaonnettomuuden jälkeen Dickens oli hermostunut matkustaessaan junalla ja mielellään käytti jotakin muuta kulkuvälinettä, jos se vain suinkin oli mahdollista.

Toista Amerikan matkaa Charles Dickens suunnitteli jo vuonna 1861, mutta Yhdysvaltojen sisällissota sotki nämä suunnitelmat täysin. 9.11.1867 Dickens purjehti Liverpoolista Bostoniin. Täällä hän osallistui illalliskutsuille Ralph Waldo Emersonin, Henry Wadsworth Longfellowin ja kustantaja James T. Fieldsin kanssa. Joulukuun alussa alkoi Dickensin lukukiertue; hän esiintyi 76 kertaa, joista tienasi 19 000 puntaa huhtikuuhun 1868 mennessä. Pääasiassa esitykset olivat Bostonissa ja New Yorkissa; New Yorkissa hän suoritti 22 esiintymistä Steinway Hallissa. Dickensin viimeinen esiintyminen Amerikassa oli American Pressin tarjoamilla juhlaillallisella Delmonico’sissa 18.4.1868, jossa hän lupasi olla enää koskaan tuomitsematta Amerikkaa. 23.4.1868 hän nousi Cunardin Venäjälle kulkevaan laivaan palatakseen Englantiin.

Dickens antoi vielä vuosina 1868-1869 lukuesiintymisiä Englannissa, Skotlannissa ja Irlannissa. Esiintymiset alkoivat lokakuun 6. päivä. Sadasta ennakkoon sovitusta esityksestä toteutui 75 provinssessa ja Lontoossa 12. Häntä alkoivat vaivata halvauskohtaukset; 18.4.1869 hän sai Chesterissä aivohalvauksen ja romahti viimein 22.4.1869 Prestonissa, Lancashiressa. Lääkärin antamasta neuvosta johtuen loput kiertueesta peruttiin. Kun maakuntakiertue peruuntui, alkoi Dickens työstää viimeistä romaaniaan; Edwin Droodin mysteeri. Dickens keräsi vielä voimansa ja lääkärin hyväksyttyä kiertueelle lähdön, hän jaksoi tehdä vielä 12 lukumatkaa 11.1.-15-3-1870, joista viimeinen oli St. James’s Hallissa, Lontoossa klo 20. Kovin sairaana hän luki tilaisuudessa Joululaulun ja Pickwickin oikeudenkäynnin. Viimeisen kerran hänet nähtiin julkisuudessa Royal Academyn juhla-aterialla Walesin prinssin ja prinsessan läsnä ollessa.

8.6.1870 Dickens työskenteli koko päivän kotonaan kirjoittaen Edwin Droodia ja hän sai tuolloin toisen aivohalvauksen. Hän ei tämän jälkeen koskaan enää palannut tajuihinsa ja hän kuoli seuraavana päivänä kotonaan Gads Hill Placessa. Dickensin elämäkerran kirjoittaja, Claire Tomalin on esittänyt, että Dickens oli kuollessaan Peckhamissa ja hänen rakastajattarensa Ellen Ternan ja hänen piikansa siirsivät Dickensin takaisin Gads Hilliin, jotta yleisö ei saisi tietää heidän suhteestaan. Charles Dickensin toive oli tulla haudatuksi Rochesterin katedraaliin ”edullisella, näkymättömällä ja tiukasti yksityisellä tavalla”. Hänet kuitenkin haudattiin Westminster Abbeyn runoilijoiden nurkkaan.

Yli vuosi ennen kuolemaansa Charles Dickens laati viimeisen toiveensa eli testamenttinsa. Hän jätti jälkeensä 80 000 punnan omaisuuden, joka nykyrahassa vastaisi 8 143 500 puntaa. Varat jäivät pääasiassa Dickensin hyvälle ystävälle, John Forsterille sekä hänen ”parhaalle ja aidoimmalle ystävälleen” Georgina Hogarthille. Myös Dickensin kaksi poikaa saivat 8 000 punnan verovapaan summan, joka nykyään olisi noin 814 000 puntaa. Vaikka Charles Dickens oli ollut erossa vaimostaan jo vuosia, sai vaimo häneltä 600 punnan vuositulot, nykyrahassa 61 100 puntaa. Testamentissaan Dickens muisti jokaista palvelijaansa rahapalkkiolla.

Gads Hill Placen talon irtaimistosta enin osa huutokaupattiin Dickensin kuoleman jälkeen. Charles Dickens Jr. osti Gads Hill Placen kartanon isänsä kuoleman jälkeen, mutta omien terveysongelmiensa sekä taloudellisten vaikeuksien johdosta hän joutui luopumaan kartanon omistuksesta vuonna 1879. Gads Hill Placen osti vuonna 1890 Bombayn julkisasiamies, Francis Law Latham. Vuonna 1923 talon osti John Burt, joka halusi muuttaa paikan tyttöjen sisäoppikouluksi. Paikasta tuli Gad’s Hill School, joka toimii yhä edelleen, ja koulussa noin 380 oppilasta. Koulun rakennuksia on lisätty isolle tontille – 26 hehtaaria - lisää ja vanhasta päärakennuksesta on tehty museo. Talon alakerran huoneet – sali, työhuone, olohuone, ruokasali, biljardihuone ja viherhuone – on jätetty sellaisiksi, kun ne olivat Dickensin aikana. Dickens laajennutti ja muutti aamiaishuoneen biljardi- ja tupakointihuoneeksi. Talon ruokasalissa Dickens sai illalla 8.6.1870 aivohalvauksen istuessaan kälynsä, Georginan kanssa illallisella. Ruokasaliin tuotiin sohva, jossa Dickens makasi tajuihinsa tulematta seuraavaan päivään, kunnes hän kuoli. Yleisö pääsee tutustumaan näihin huoneisiin sekä talon puutarhaan.