Otto Adolf Eichmann (2. osa)
Adolf Eichmann lähetettiin vuonna 1938 Wieniin auttamaan juutalaisten maastamuuton järjestämistä Itävallasta; Itävalta oli hiljan liitetty Saksan valtakuntaan Anschlussin kautta. Itävallan juutalaisyhteisön järjestöt asetettiin SD:n valvontaan ja niiden tehtävänä oli kannustaa ja helpottaa juutalaisten maastamuuttoa. Maastamuuton rahoitus tuli muilta juutalaisilta ihmisiltä sekä järjestöiltä takavarikoiduista varoista ja ulkomailta saaduista lahjoituksista, jotka saatettiin SD:n valvontaan. Adolf Eichmann ylennettiin SS -Obersturmführeriksi (yliluutnantiksi) heinäkuussa 1938 ja hänet nimitettiin Wienin juutalaisten maastamuuton keskusvirastoon, joka perustettiin elokuussa entisen Palais Albert Rothschildin huoneeseen osoitteessa Prinz-Eugen-Straße 20-22. Siihen mennessä, kun Eichmann poistui Wienistä toukokuussa 1939 lähes 100 000 juutalaista oli lähtenyt Itävallasta laillisesti ja monia juutalaisia oli salakuljetettu Palestiinaan ja muuallekin.
Muutaman viikon kuluessa Puolan miehityksestä 1.9.1939 natsien juutalaispolitiikka vaihtui vapaaehtoisesta maastamuutosta juutalaisten pakkokarkoitukseksi. Edellisten viikkojen keskustelujen jälkeen Adolf Hitlerin kanssa SD:n johtaja SS -Obergruppenführer Reinhard Heydrich neuvoi 21.9.1939 esikuntaansa keräämään juutalaiset Puolan kaupunkeihin, joissa on hyvät rautatieyhteydet. Tämä järjestely toteutettiin siksi, että juutalaisten karkotus Saksa hallitsemilta alueilta helpottuisi. Heydrich ilmoitti suunnitelmista perustaa reservaatti kenraalikuvernementiin - Puolan osa, jota ei liitetty Saksan valtakuntaa – jossa juutalaiset ja muut ei-toivotuiksi katsotut henkilöt odottaisivat karkotustaan. Syyskuun 27. päivänä vuonna 1939 SD ja Sicherheitspolizei (SiPo, turvapoliisi) – jälkimmäiseen kuuluivat Geheime Staatspolizei (Gestapo) ja Kriminalpolizei (Kripo) – yhdistettiin uudeksi Reichssicherheitshauptamtiksi.
Lähetettyään Prahaan avustamaan maastamuuttoviraston perustamisessa, Adolf Eichmann siirrettiin lokakuussa 1939 Berliiniin johtamaan valtakunnan Reichszentrale für jüdische Auswanderungia (Valtakunnan juutalaisten maastamuuton keskusvirasto) Heydrichin ja Gestapon johtaja Heinrich Müllerin alaisuudessa. Eichmann määrättiin välittömästi järjestämään 70 000-80 000 juutalaisen karkotus Ostravan piiristä Määristä ja Katowicen piiristä hiljan liitetystä Puolasta. Adolf Eichmann laati omasta aloitteestaan samoin suunnitelmia juutalaisten karkottamiseksi Wienistä. Niskon suunnitelman mukaisesti Eichmann valitsi Niskon uuden kauttakulkuleirin paikaksi, johon juutalaiset majoitettaisiin väliaikaisesti ennen karkotusta muualle.
Lokakuun viimeisellä viikolla vuonna 1939 alueelle lähetettiin junalla 4 700 juutalaista, jotka jätettiin käytännössä oman onnensa nojaan avoimelle niitylle ilman vettä ja vähäisellä ruoalla. Kasarmeja suunniteltiin, mutta niitä ei koskaan saatu valmiiksi. SS ajoi monet karkotetuista Neuvostoliiton miehittämälle alueelle ja toiset sijoitettiin lopulta läheiseen työleiriin. Operaatio peruttiin pian siksi, että Adolf Hitler päätti junia tarvittavan toistaiseksi enemmän sotatarkoituksissa. Samaan aikaan osana Hitlerin pitkän aikavälin uudelleensijoittamissuunnitelmia satojatuhansia etnisiä saksalaisia kuljetettiin liitetyille alueille ja etnisiä puolalaisia ja juutalaisia siirrettiin kauemmas itään, varsinkin kenraalikuvermentin alueelle.
Adolf Eichmann määrättiin 19.12.1939 RSHA:n alaosasto IV-B4 johtoon, jonka tehtävänä oli valvoa juutalaisten asioita ja evakuointia. Heydrich ilmoitti Eichmannin erityisasiantuntijakseen, jonka tehtävä oli järjestää kaikki karkotukset miehitettyyn Puolaan. Tehtävään kuului juutalaisten fyysisen siirron koordinointi poliisiviranomaisten kanssa, heidän takavarikoidun omaisuutensa käsittely sekä rahoituksen ja kuljetuksen järjestäminen. Muutaman päivän kuluessa nimityksestään Adolf Eichmann laati suunnitelman 600 000 juutalaisen karkottamiseksi kenraalikuvermenttiin. Miehitettyjen alueiden kenraalikuvernööri Hans Michael Frank (s. 23.5.1900 Karlruhe ja k. 16.10.1946 Nürnberg) esti suunnitelman toteuttamisen, sillä hän ei halunnut ottaa karkotettuja vastaan, koska sillä olisi kielteinen vaikutus taloudelliseen kehitykseen ja hänen lopulliseen tavoitteeseensa, alueen saksalaistamiseen.
Nelivuotissuunnitelmasta vastaavana ministerinä Hermann Göring kielsi 24.3.1940 kaikki lisäkuljetukset kenraalikuvernementin alueelle. Ellei hän itse tai Hans Frank ensin antanut niille lupaa. Kuljetukset jatkivat, mutta nyt paljon hitaammin kuin alun perin oli suunniteltu. Sodan alusta huhtikuuhun 1941 noin 63 000 juutalaista kuljetettiin kenraalikuvernementin alueelle. Monissa tänä aikana käytetyissä junissa jopa kolmannes karkotetuista kuoli matkan aikana. Vaikka Adolf Eichmann väitti oikeudenkäynnissä olevansa järkyttynyt junien ja siirtoleirien kauhistuttavista olosuhteista, hänen kirjeenvaihtonsa ja asiakirjansa tuolta ajalta osoittavat, että hänen ensisijainen huolenaiheensa oli karkotusten toteuttaminen taloudellisesti ja mahdollisimman vähäisin häiriöin Saksan meneillään olevalle sotilasoperaatiolle.
Juutalaiset keskitettiin gettoihin suurissa kaupungeissa odottaen, että heidät jossain vaiheessa kuljetettaisiin kauemmas itään tai jopa ulkomaille. Kauhistuttavat olosuhteet ghetoissa – vakava ylikuormitus, huono sanitaatio ja ruokapula – johtivat korkeaan kuolleisuuteen. Adolf Eichmann julkaisi 15.8.1940 muistion nimeltä Reichssicherheitshauptamt: Madagaskar Projekt (Valtakunnan turvallisuusvirasto: Madagaskarin projekti), jossa vaadittiin miljoonan juutalaisen uudelleensijoittamista Madagaskarille vuosittain neljän vuoden ajan. Kun Saksa ei onnistunut voittamaan Kuninkaallisia ilmavoimia Britannian taistelussa, Britanniaan hyökkäystä lykättiin toistaiseksi. Koska Britannia hallitsi edelleen Atlanttia eikä sen kauppalaivasto olisi Saksan käytettävissä evakuointeihin, Madagaskarin ehdotuksen suunnittelu pysähtyi. Adolf Hitler siirsi suunnitelman helmikuuhun 1942 saakka, jolloin ajatus hyllytettiin pysyvästi.
Neuvostoliiton miehityksen alusta kesäkuussa 1941 lähtien Einsatzgruppen -työryhmät seurasivat armeijaa valloitetuilla alueilla ja kokosivat sekä tappoivat juutalaisia, Kominternin virkamiehiä ja kommunistisen puolueen korkea-arvoisia jäseniä. Adolf Eichmann oli yksi virkamiehistä, jotka saivat säännöllisesti yksityiskohtaisia raportteja heidän toiminnastaan. Göring antoi Heydrichille 31.7.1941 kirjallisen valtuutuksen laatia ja esittää suunnitelma juutalaiskysymyksen lopulliseksi ratkaisuksi kaikilla Saksan hallinnassa olevilla alueilla ja koordinoida kaikkien asiaankuuluvien hallitusorganisaatioiden osallistumista. Generalplan Ost (Idän yleissuunnitelma) vaati miehitetyn Itä-Euroopan ja Neuvostoliiton väestön karkottamista Siperiaan orjatyövoimaksi tai murhattavaksi.
Adolf Eichmann kertoi myöhemmin kuulusteluissa, että Heydrich kertoi hänelle syyskuun puolivälissä Adolf Hitlerin määränneen kaikkien Saksan hallitsemien Euroopan juutalaisten tappamisen. Oikeudenkäynnissä Adolf Eichmann sanoi: ”En koskaan nähnyt kirjallista käskyä. Tiedän vain, että Heydrich kertoi minulle; ’Führer määräsi juutalaiset fyysisesti tuhottavaksi.’” Ei ole löydetty tietoja siitä, milloin Adolf Hitler olisi voinut antaa suoran käskyn juutalaisten tuhoamisesta. Alkuperäisenä suunnitelmana oli panna täytäntöön yleissuunnitelma Itä Neuvostoliiton valloituksen jälkeen. Samoihin aikoihin Eichmann ylennettiin SS -Oberstirmbannführeriksi (everstiluutnantiksi), mikä oli korkein hänelle myönnetty arvo.
Koordinoidakseen ehdotetun kansanmurhan suunnittelua Heydrich isännöi Wannseen konferenssia, joka kokosi yhteen natsihallinnon hallinnolliset johtajat 20.1.1942. Adolf Eichmann laati konferenssia valmistellessaan Heydrichille luettelon juutalaisten lukumääristä eri Euroopan maissa ja samoin hän laati tilastoja maastamuutoista. Eichmann osallistui konferenssiin, valvoi pöytäkirjan pitävää pikakirjoittajaa sekä laati kokouksen virallisen jaetun pöytäkirjan. Saatekirjeessään Heydrich täsmensi, että Adolf Eichmann toimisi hänen yhteyshenkilönään asiaankuuluvien osastojen kanssa. Eichmannin valvonnassa laajamittaiset karkotukset Belżeciin, Sobiboriin, Treblinkaan ja muihin tuhoamisleireihin alkoivat lähes välittömästi. Heydrich kuoli Prahassa kesäkuun alussa salamurhassa saamiinsa vammoihin, Kaltenbrunner seurasi Heydrichiä RSHA:n johtopaikalla.
Adolf Eichmann ei tehnyt politiikkaa, vaan toimi operatiivisessa ominaisuudessa. Tarkat karkotusmääräykset tulivat hänen RSHA:n esimieheltään, Gestapon päälliköltä Heinrich Mülleriltä (s. 28.4.1900 München ja katosi 1.5.1945), joka taas toimi Himmlerin puolesta. Eichmannin toimisto vastasi juutalaisten tietojen keräämisestä kullakin alueella, heidän omaisuutensa takavarikoinnin järjestämisestä sekä junien järjestämisestä ja aikatauluttamisesta. Hänen osastonsa oli jatkuvassa yhteydessä ulkoministeriöön, koska valloitettujen maiden, kuten Ranskan, juutalaisilta ei voitu yhtä helposti riistää heidän omaisuuttaan ja karkoittaa kuolemaan. Adolf Eichmann piti säännöllisiä kokouksia Berliinin toimistossaan kenttätyössä olevien osastonsa jäsenten kanssa ja hän matkusti paljon keskitysleireillä ja ghetoissa. Hänen vaimonsa, joka ei pitänyt Berliinistä, asui lasten kanssa Prahassa. Eichmann vieraili hänen luonaan aluksi viikottain, mutta ajan myötä hänen vierailunsa kotiin harvenivat kerras kuukaudessa tapahtuviksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti