Lahjakas Woody Allen (4. osa)
Woody Allenin hahmo kertoi vuonna 1980 elokuvassa, Stardust Memories näin: ”En halua enää tehdä hauskoja elokuvia”. Kuitenkin itse Woody Allen pitää tätä elokuvaansa yhtenä parhaimmista elokuvistaan. Allen sekä käsikirjoitti että ohjasi elokuvansa. Allenin lisäksi elokuvassa näyttelevät mm. Tessa Charlotte Rampling (s. 5.2.1946 Sturmer, Essex, Englanti), Jessica Randolph Harper (s. 3.10.1949 Chicago, Illinois, Yhdysvallat), Marie-Christine Barrault (s. 21.3.1944 Pariisi, Ranska) sekä Tony Roberts (oik. David Anthony Roberts, s. 22.10.1939 Manhattan, New York, Yhdysvallat ja k. 7.2.2025 Manhattan, New York, Yhdysvallat). Näyttelijätär Sharon Vonne Stonella (s. 10.3.1958 Meadville, Pennsylvania, Yhdysvallat) on elokuvassa lyhyt elokuvadebyytti. Filmi seuraa elokuvantekijää, joka siinä muistelee omaa elämäänsä ja rakkauksiaan – omien elokuviensa inspiraation lähteitä – osallistuessaan töidensä retrospektiiviin eli taaksepäin suunnattuun katsaukseen. Elokuva kuvattiin jälleen mustavalkoisena ja elokuva muistuttaa Federico Fellinin (s. 20.1.1920 Rimini, Italia ja k. 31.10.1993 Rooma, Italia) elokuvaa 8½ (1963), jota se myös parodioi.
Stardust Memories oli ehdolla Writers Guild of America -palkinnon saajaksi parhaasta suoraan käsikirjoitetusta komediasta, mutta elokuvakriitikot eivät ottaneet elokuvaa lämpimästi vastaan alkuperäisen julkaisun yhteydessä eikä elokuva kuulu Woody Allenin filmografian tunnetuimpiin teoksiin. Sittemmin elokuvaa on kuitenkin arvioitu uudelleen ja nykyvastaanotto on hyvin positiivinen elokuvalle. Woody Allen kiistää elokuvan omaelämäkerrallisen luonteen ja hän on ilmaissut pahoittelunsa siitä, että yleisö on tulkinnut elokuvan omaelämäkerralliseksi. Tämänkin elokuvan kuvaaja on Gordon Willis.
Allen näyttelee elokuvassa Sandy Bates -nimistä komediaelokuvien ohjaajaa, jonka uusin elokuva loppuu surrealistiseen kohtaukseen, jossa hän on jumissa junavaunussa groteskien ja onnettomien hahmojen ympäröimänä. Bates katsoo ulos vaunun ikkunasta ja näkee toisen junan täynnä kauniita ja onnellisia ihmisiä. Vakuuttuneena siitä, että hän on väärässä junassa, hän yrittää nousta junasta ennen kuin se kiitää pois. Seuraavassa kohtauksessa kaikki junan hahmot vaeltavat päämääröttömästi valtavan kaatopaikan läpi. Sandyn hahmo näkee, että toisen junan matkustajat ovat myös päättyneet kaatopaikalle. Studion johtajat valittavat Sandyn elokuvan nähtyään, että elokuva on epäkaupallinen ja masentava. Kun tämä välitetään Sandylle, hän vakuuttuu, ettei hän enää halua tehdä pinnallisia komediaelokuvia, koska se ei enää tunnu hänestä rehelliseltä.
Sandy Batesin managerit muistuttavat häntä, että hänen on määrä esiintyä viikonlopun mittaisessa elokuviensa retrospektiivissä Stardust -hotellissa Jersey Shorella. Hän on vastahakoinen, mutta suostuu osallistumaan siihen. Viikonlopun ajan Sandya vainoavat muistot Dorriesta, entisestä rakastajasta, jolla on mielenterveysongelmia. Hän muistelee ensimmäistä tapaamistaan Dorrien kanssa yhden elokuvansa kuvauksissa, heidän suhteensa kukoistusta ja sen myöhempää heikkenemistä Dorrien epävarmuuksien ja Sandyn naistenmiehen yhdistelmän vuoksi. Hänen viimeinen tapaamisensa Dorrien kanssa tapahtuu psykiatrisessa sairaalassa, jossa Dorrie on masentunut ja lääkitty.
Tullessaan Stardust-hotelliin Sandy joutuu ihailijoidensa piirittämäksi ja usein nämä esittivät tälle omituisia ja koomisia pyyntöjä. Hän osallistuu elokuviensa näytöksiin ja osallistuu sen jälkeen kysymys- ja vastaustuokioihin. Ensimmäisen istunnon jälkeen nuori pari, Jack ja Daisy, kutsuvat hänet läheiseen klubiin ja Sandy suostuu kutsuun innokkaasti. Sandy käyttää yökerhossa Jackin poissaoloa hyväkseen flirttaillakseen avoimesti Daisyn kanssa.
Seuraavana päivänä Sandyn nykyinen rakastajatar Iisobel – naimisissa oleva kahden lapsen äiti – saapuu hotelliin liittyäkseen Sandyn seuraan. Hän ilmoitti jättäneensä miehensä. Sandy reagoi uutiseen ristiriitaisesti, mutta harkitsee suhteen viemistä seuraavalle tasolle. Sandy tapaa myös elokuvastudionsa johtajia, jotka ovat kuvanneet uudelleen hänen elokuvansa lopun, jossa hahmot päätyvät ”jazz-taivaaseen” kaatopaikan sijaan. Sandy julistaa ajatuksen idioottimaiseksi ja kieltäytyy hyväksymästä sitä.
Puhuessaan agenttinsa kanssa yleisöpuhelimessa Sandy kuulee Daisyn puhuvan seksuaalisesta ristiriitaisesta tunteestaan Jackia kohtaan. Myöhemmin Sandy järjestää kahdenkeskisen retken Daisyn kanssa. Heidän ollessaan yhdessä Sandyn auto hajoaa ja heidän täytyy jatkaa matkaa jalan. He saapuvat suurelle pellolle, jossa he kohtaavat joukon paikallisia, jotka odottavat lentävien lautasten ilmestymistä. Tämän kohtaamisen aikana Sandy alkaa menettää kosketuksen todellisuuteen ja kuvittelee erilaisia hahmoja elämästään ja elokuvistaan sekä joukon avaruusolentoja, jotka neuvovat häntä jatkamaan komedioiden tekemistä. Lopulta hän kuvittelee psykopaattisen ihailijan, joka ampuu hänet kuoliaaksi.
Toivuttuaan paniikkikohtauksestaan Sandy kuvittelee saavansa postuumisti palkinnon elämäntyöstään. Hän ottaa palkinnon vastaan henkilökohtaisesti ja kertoo yleisölleen, että ainoa hetki hänen elämässään, jolloin hän tunsi olonsa todella onnelliseksi ja täyttyneeksi, oli aurinkoinen aamu Manhattanin asunnossaan viettäessään aikaa Dorrien kanssa lukien ja kuunnellen Louis Daniel Armstrongin (s. 4.8.1901 New Orleans, Yhdysvallat ja k. 6.7.1971 New York, Yhdysvallat) versiota Stardust -kappaleesta. Herätessään hän lausuu Dorrien nimen, mikä suututtaa Isobelia, joka on odottanut hänen vuoteensa vierellä. Isobel yrittää erota hänestä, mikä saa hänet hylkäämään retrospektiivin ja seuraamaan häntä junaan. Hän suostuttelee Dorrien intohimoisesti antamaan hänelle anteeksi ja he suutelevat junan lähtiessa. Tapahtumia tarkkailee elokuvan yleisö, johon kuuluu useita elokuvassa esiintyviä henkilöitä. Elokuvan päättyessä nämä keskustelevat sen eduista sekä puutteista ja jakavat kokemuksiaan sen tekemisestä. Yleisön poistuessa teatterista sisään astuu Sandyä muistuttava hahmo, joka hakee ikoniset aurinkolasinsa penkiltä ja poistuu sen jälkeen.
Kuten useat Woody Allenin elokuvat, myös Stardust Memories sisältää monia jazz-kappaleita, kuten sellaisten merkkihenkilöiden kuin Louis Armstrongin, Django Reinhardtin (oik. Jean Reinhardt, s. 23.1.1910 Liberchies, Point-á-Celles, Belgia ja k. 16.5.1953 Fontainebleau, Ranska) ja Chuck Webbin (oik. William Henry Webb, s. 10.2.1905 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat ja k. 16.6.1939 Baltimore, Maryland, Yhdysvallat) levyttämiä kappaleita. Elokuva käsittelee uskontoon, Jumalaan ja filosofiaan liittyviä kysymyksiä; varsinkin eksistentialismia, psykologiaa, symboliikkaa, sotia ja politiikkaa. Se käsittelee myös realismia, ihmissuhteita ja kuolemaa. Elokuva viittaa moniin kysymyksiin elämän tarkoituksesta. Se pohtii myös onnen roolia elämässä, teemaa, jota Woody Allen palasi tutkimaan elokuvassaan, Match Point.
Woody Allenin ensimmäinen elokuva näyttelijä Mia Farrow’n kanssa oli Kesäyön seksikomedia (1982). Allen ohjasi ja näytteli vuonna 1983 elokuvassaan Zelig miestä, joka muuttaa ulkonäköään vastaamaan ympärillään olevia. Vuonna 1985 Mia Farrow ja Jeff Daniels näyttelivät Woody Allenin käsikirjoittamassa ja ohjaamassa Kairon purppuraruusussa, joka on Buster Keatonin Sherlok Juniorin (1924) inspiroima fantasiaelokuva, jossa projektorinhoitaja kävelee elokuvaan sisään. Woody Allenin elokuvassa hahmo kävelee ulos elokuvasta ja takaisin oikeaan elämään. Woody Allanin ohjaama ja käsikirjoittama komediadraama, Hannah ja hänen sisarensa, vuodelta 1986 toi parhaan miessivuosan -Oscarin näyttelijä Sir Michael Cainelle (oik. Maurice Joseph Micklewhite, s. 14.3.1933 Lontoo, Englanti), parhaan naissivuosan -Oscarin Dianne Evelyn Westille (s. 28.3.1948 Kansas City, Missouri, Yhdysvallat) sekä Oscar -palkinnon Woody Allenille parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Vuonna 1987 valmistunut elokuva, Radio Days, kertoo radion kulta-ajoista ja elokuvassa on laaja näyttelijäkaarti ja runsaasti aikakauden musiikkia. Musta komedia, Crimes and Misdemeanors vuodelta 1989, on Woody Allenin käsikirjoittama ja ohjaama komediadraama, jonka pääosassa näyttelee juutalainen Martin Landau (s. 20.6.1928 New York, Yhdysvallat ja k. 15.7.2017 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat). Vuonna 1989 Woody Allen, Francis Ford Coppola ja Martin Scorsese tekivät antologiaelokuvan, New York Stories, kaupungin asukkaista.
Juutalainen säveltäjä Kurt Julian Weillin (s. 2.3.1900 Dessau, Saksi ja k. 3.4.1950 New York City, Yhdysvallat) musiikkia on Woody Allenin vuonna 1991 valmistuneessa elokuvassa, Shadows and Fog, joka on kunnianosoitus saksalaiselle ekspressionismille. Sen jälkeen Woody Allen teki vuonna 1992 kriitikoidenkin ylistämän komediadraaman, Husbands and Wives, joka sai kaksi Oscar -ehdokkuutta; Judy Davisille (s. 23.4.1955 Perth, Australia) parhaasta naissivuosasta sekä Woody Allenille jälleen parhaasta alkuperäiskäsikirjoituksesta. Manhattan Murder Mysteryn Woody Allen vuonna 1993 ohjasi itse, mutta käsikirjoitti yhdessä Marshall Brickmanin kanssa. Elokuvassa nähdään valkokankaalla näyttelemässä muun muassa Diane Keaton, Alan Alda (oik. Alphonso Joseph D’Abruzzo, s. 28.1.1936 New York City, Yhdysvallat) ja Anjelica Huston (s. 8.7.1951 Los Angeles, Kalifornia, Yhdysvallat).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti