Otto Adolf Eichmann
Otto Adolf Eichmann syntyi ja varttui Solingenissa Preussin Reinin provinssissa Saksassa kalvinistisessa perheessä 19.3.1906. Perheessä oli viisi lasta ja Otto Adolf oli perheen vanhin lapsi. Hänen vanhempansa olivat kirjanpitäjä Adolf Karl Eichmann sekä kotirouva Maria Eichmann (o.s. Schefferling). Isä Adolf muutti Itävallan kolmanneksi suurimpaan kaupunkiin, Linziin, vuonna 1913 ottaakseen vastaan kaupallisen tehtävän Linzin raitiovaunu- ja sähköyhtiössä. Perhe muutti isän perässä Linziin vuotta myöhemmin. Isä Eichmann palveli ensimmäisessä maailmansodassa Itävalta-Unkarin armeijassa. Maria Eichmannin kuoltua vuonna 1916 Adolf Karl Eichmann avioitui hartaasti protestanttisen uskovan, Maria Zawrzelin, kanssa ja heille syntyi kaksi yhteistä poikaa.
Linzissä Otto Adolf Eichmann kävi Keisari Franz Josephin Staatsoberrealschulea (valtion lukiota), siis samaa lukiota, jota Adolf Hitler (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini, Saksa) oli käynyt 17 vuotta aikaisemmin. Eichmann harrasti viulunsoittoa, urheilua ja hän oli mukana mm. kerhotoiminnassa harrastaen ainakin puukäsitöitä sekä partiotoimintaa. Koulussa hän ei kuitenkaan menestynyt kovin ihmeellisesti, joka johti siihen, että hänen isänsä otti hänet pois lukiosta; isä ilmoitti poikansa Höhere Bundeslehranstalt für Elektrotechnik, Maschinenbau und Hochbau -ammattikorkeakouluun. Myöhemmin hän työskenteli oman isänsä kanssa Untersberg Mining Companyssa useita kuukausia. Vuosina 1925-1927 Eichmann työskenteli myyjänä Oberösterreichische Elektrobau AG -radioyhtiössä. Eichmann toimi vuosien 1927 ja 1933 välillä Ylä-Itävallassa ja Salzburgissa yhdysvaltalaisen Vacuum Oil Companyn piiriedustajana.
Samoihin aikoihin Eichmann liittyi Jungfrontkämpfervereinigungiin, upseeri Herman Ritter von Hiltlin (s. 16.6.1872 Olomouc, Moravia, Itävalta-Unkari ja k. 15.8.1930 Bad Hall, Itävalta) oikeistolaisen veteraaniliikkeen nuoriso-osastoon ja hän alkoi lukea natsipuolueen julkaisemia sanomalehtiä. Natsipuolueen ohjelmaan kuuluivat Weimarin tasavallan hajottaminen Saksassa, Versailles’n rauhansopimuksen ehtojen hylkääminen, radikaali antisemitismi ja antibolshevismi. Natsit lupasivat vahvan keskushallinnon, lisää Lebensraumia (elintilaa) germaanisille kansoille, rodullisen ja kansallisen yhteisön muodostumisen sekä rotupuhdistuksen juutalaisten aktiivisen sorron kautta, jolloin juutalaisilta riistettäisiin heidän kanslaisuutensa sekä kansalaisoikeudet.
Lakimies Ernst Kaltenbrunnerin (s. 4.10.1903 Ried im Innkrreis, Itävalta-Unkari ja k. 16.10.1946 Nürnberg, Saksa) – Keltenbrunner oli Eichmannien perheystävä ja paikallinen SS -johtaja – neuvosta Eichmann liittyi natsipuolueen Itävallan osastoon 1.4.1932. Hänen rykmenttinsä oli SS-Standarte 37, jonka vastuulle kuului puolueen päämajan vartiointi Linzissä sekä puolueen puhujien suojeleminen mielenosoituksissa, jotka tuolloin usein muuttuivat väkivaltaisiksi. Linzissä Eichmann harjoitti puoluetoimintaa viikonloppuisin, mutta hän jatkoi samalla työskentelyä Vacuum Oilissa Salzburgissa.
Eichmann menetti työpaikkansa Vacuum Oilin henkilöstövähennysten vuoksi muutama kuukausi sen jälkeen, kun natsit kaappasivat vallan Saksassa tammikuussa 1933. Samoihin aikoihin natsipuolueen toiminta kiellettiin Itävallassa. Näiden tapahtumien vuoksi Eichmann päätti palata takaisin Saksaan. Muiden Itävallasta paenneiden natsien tapaan Eichmann poistui maasta vuoden 1933 alussa Passauhun, jossa hän liittyi gauleiter Andreas Bolekin (s. 3.5.1894 Weinbergen, Itävalta-Unkari ja k. 5.5.1945 Magdeburg, Saksa) seuraan päämajassa. Osallistuttuaan koulutukseen elokuussa Klosterlechfeldin SS-varikolla Eichmann palasi Passaun rajalle syyskuussa, missä hänet määrättiin johtamaan kahdeksan miehen SS-yhteysryhmää. Ryhmän tehtävänä oli opastaa itävaltalaisia kansallissosialisteja Saksaan sekä salakuljettaa Saksasta propagandamateriaalia Itävaltaan. Joulukuun lopulla, kun tämä ryhmä hajotettiin, Eichmann ylennettiin SS -Scharführeriksi. Adolf Eichmannin Deutschland -rykmentin pataljoona oli majoitettuna Dachaun keskitysleirin vieressä oleviin kasarmeihin.
Münchenin poliisipäällikkö Heinrich Luitpold Himmler (s. 7.10.1900 München, Saksan keisarikunta ja k. 23.5.1945 Lüneburg, Saksa) keskusteli käyttämättömän ruuti- ja ammustehtaan johdon kanssa selvittääkseen, voisiko paikkaa käyttää majoitukseen. Dachaun läheisyys Münchenin kupeessa, jossa Adolf Hitlerkin nousi valtaan ja jossa natsipuolueen virallinen päämaja sijaitsi, teki Dachausta halutun sijainnin. Dachaun keskitysleiri avattiin 22.3.1933, kun sinne samalla tuotiin jo 200 vankia Münchenin Stadelheimin vankilasta ja Landsbergin linnoituksesta – tässä vankilassa Adolf Hitler kirjoitti Mein Kampfin. Heinrich Himmler ilmoitti Münchner Neueste Nachrichten -lehdessä, että keskitysleiriin mahtuisi jopa 5 000 ihmistä ja hän kuvasi leiriä ”ensimmäiseksi poliittisten vankien keskitysleiriksi”, jota käytettiin rauhan palauttamiseksi Saksaan. Dachaun keskitysleiri oli toiminnassa pisimpään; sitä käytettiin maaliskuusta 1933 aina huhtikuuhun 1945 eli leiri oli toiminnassa lähes koko natsihalinnon keston ajan.
Dachaun keskitysleirin pohjapiirustukset sekä rakennuspiirustukset laati komentaja Theodor Eicke (s. 17.10.1892 Hampont, Saksa ja k. 26.2.1943 Lozova, Ukraine); piirustuksia sovellettiin myös kaikkiin myöhempiinkin keskitysleireihin. Vankileirin viereen rakennettiin erillinen leiri komentokeskukselle, jossa oli asuintiloja armeijalle sekä hallinnolle. Theodor Eickestä tuli kaikkien keskitysleirien ylitarkastaja, joka vastasi muiden leirien järjestämisestä oman mallinsa mukaisesti. Dachaun kompleksiin kuului noin viiden hehtaarin kokoinen vankileiri ja merkittävästi suurenpi, noin 20 hehtaarin kokoinen SS-koulutusalue, johon kuului armeijan kasarmeja, tehtaita sekä muita tiloja. Jehovan todistajat, homoseksuaalit sekä siirtolaiset lähetettiin Dachaun keskitysleirille sen jälkeen, kun Nürnbergin lait vuonna 1935 säädettiin ja saatiin näin rotusyrjintä laillistettua.
Adolf Eichmann pyysi siirtoa vuoteen 1934 mennessä SS:n turvallisuuspalveluun (SD) paetakseen sotilaskoulutuksen ja Dachaun palveluksen monotonisuutta. Eichmann hyväksyttiin SD:hen ja hänet määrättiin vapaamuurareiden alaosastolle, jossa hänen tehtävä oli järjestellä takavarikoituja rituaaliesineitä ehdotettua museota varten ja samalla hän loi kortistoa saksalaisista vapaamuurareista ja vapaamuurarijärjestöistä. Eichmann valmisteli vapaamuurarien vastaisen näyttelyn, joka osoittautui hyvin suosituksi. Näyttelyn vieraiden joukossa olivat mm. Hermann Wilhelm Göring (s. 12.1.1893 Rosenheim, Saksan keisarikunta ja k. 15.10.1946 Nürnberg, Saksa), Heinrich Himmler, Kaltenbrunner sekä paroni Leopold von Mildenstein (s. 30.11.1902 Praha, Itävalta-Unkari ja k. marraskuu 1968 Länsi-Saksa).
Mildenstein kutsui Adolf Eichmannin juutalaisosastoonsa, SD:n osastoon III/112, sen Berliinin päämajaan. Adolf Eichmannin siirto hyväksyttiin marraskuussa 1934. Eichmann piti myöhemmin tätä siirtoa suurena läpimurtonaan. Hänet määrättiin tutkimaan ja laatimaan raportteja sionistisesta liikkeestä sekä useista eri juutalaisjärjestöistä. Eichmann jopa oppi tutkimuksensa yhteydessä hieman hepreaa ja jiddishiä, saaden siksi maineen sionistien ja juutalaisten asioiden asiantuntijana. Adolf Eichmann avioitui Veronika Lieblin (1909-1997) kanssa 21.3.1935. Pariskunnalla on neljä yhteistä poikaa: Klaus (s. 1936 Berliinissä), Horst Adolf (s. 1940 Wienissä), Dieter Helmut (s. 1942 Prahassa) ja Ricardo Francisco (s. 1955 Buenos Airesissa). Adolf Eichmann ylennettiin SS-Hauptscharführeriksi (pääosastonjohtaja) vuonna 1936 ja hänet nostettiin SS-Untersturmführeriksi (vänrikki) seuraavana vuonna. Vuonna 1937 Adolf Eichmann erosi kirkosta.
Natsi-Saksa käytti aluksi väkivaltaa ja taloudellista painostusta pakottaakseen juutalaiset lähtemään Saksasta; noin 250 000 juutalaista muutti pois Saksasta vuosien 1933-1939 välillä. Vuonna 1937 Eichmann matkusti esimiehensä Herbert Martin Hagenin (s. 20.9.1913 Neumünster, Saksan keisarikunta ja k. 7.8.1999 Rüthen, Saksa) kanssa Britannian hallinnoimmaan Palestiinaan arvioidakseen Saksan juutalaisten mahdollisuuksia muuttaa sinne vapaaehtoisesti. He nousivat maihin Palestiinassa väärennettyjen lehdistöpapereiden turvin Haifassa, josta he matkustivat Egyptin Kairoon.
Siellä he tapasivat unkarilaissyntyisen sionisti Feivel Polkesin (1900-1982), sionistisen puolisotilaallisen järjestön Haganahin agentin, jonka kanssa he eivät päässeet sopimukseen. Feivel Polkes ehdotti, että useampien juutalaisten pitäisi saada lähteä Haavaran sopimuksen ehtojen mukaisesti, jolloin jokainen saisi ottaa mukaansa lähtiessään 1 000 puntaa, jotta he olisivat oikeutettuja pääsemään Palestiinaan vähemmän rajoitetun maahanmuuttomuodon mukaisesti. Ehdotus hylättiin ja Hagen esitti raportissaan kaksi syytä: vahva juutalaisten läsnäolo Palestiinassa saattaisi johtaa heidän itsenäisen valtion perustamiseensa, mikä olisi vastoin Saksan valtakunnan politiikkaa. Samoin oli valtakunnan politiikan vastaista sallia ”juutalaisen pääoman” vapaa siirto. Hagen ja Eichmann yrittivät palata Palestiinaan muutamaa päivää myöhemmin, mutta heiltä evättiin pääsy sinne, kun Britannian viranomaiset kieltäytyivät myöntämästä heille viisumeja. Heidän raporttinsa vierailusta Palestiinassa julkaistiin vuonna 1982.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti