Tampereen Kalevan kirkko

Tampereen asemakaava-arkkitehtina toimi vuosina 1929-1946 arkkitehti Elis Karl Johan Kaalamo (s. 15.12.1885 Nastola ja k. 5.12.1946 Tampere). Elis Kaalamon vanhemmat olivat kauppias Gustaf Hemming Karlsson ja Charlotta Amalia Karlsson (o.s. Fredberg). Elis Kaalamo pääsi ylioppilaaksi vuonna 1906 Lahden yhteiskoulusta ja hän valmistui diplomiarkkitehdiksi vuonna 1912 Teknillisestä korkeakoulusta.

Arkkitehti Elis Kaalamo työskenteli alkuun useissa arkkitehtitoimistoissa, muun muassa Valter Gabriel Jungin (s. 27.11.1879 Vaasa ja k. 9.2.1946 Helsinki) sekä Gottlieb Eliel Saarisen (s. 20.8.1873 Rantasalmi ja k. 1.7.1950 Bloomfield Hills, Mishigan, Yhdysvallat) arkkitehtitoimistoissa. Vasta myöhemmin Kaalamo oli osakkaana Mörne & Kaalamo arkkitehtitoimistossa, josta hän siirtyi sittemmin yleisten rakennusten ylihallituksen palvelukseen ja sieltä edelleen Helsingin kaupungin rakennustoimiston asemakaavaosastolle avustavaksi arkkitehdiksi. Elis Kaalamo toimi Helsingin kaupungin ylimääräisenä asemakaava-arkitehtina vuosina 1919-1929 sekä Tampereen kaupungin asemakaava-arkitehtina vuosina 1929-1946. Yksityisarkkitehtina toimiessaan Elis Kaalamo suunnitteli muun muassa Tyrvään ja Seinäjoen piirimielisairaalat sekä elokuvateatteri Kubapalatsin Lahteen.

Asemakaava-arkkitehti Elis Kaalamo laati 1930-luvulla asemakaavan Liisankallion alueelle Tampereen Kalevan kaupunginosaan. Arkkitehti Kaalamon mukaan on nimetty Tampereella Kaalamonaukio Kalevassa. Liisankallio on Tampereen 20. kaupunginosa. Aiemmin Tammelan vainioksi nimitetty kaupunginosa sijaitsee Tammelan ja Tullin kaupunginosien itäpuolella, Kalevan puistotien ja Kaupinkadun välissä. Pohjoispuolella on Petsamon kaupunginosa, itäpuolella Kaleva ja Kalevanrinne, etelässä Kalevanharju. Usein Kalevasta puhuttaessa tarkoitetaan laajempaa Liisankallion, Kalevan ja Kalevanrinteen muodostamaa kokonaisuutta, jonka keskuksena pidetään Liisankalliota.

Liisankallio on saanut nykyisen nimensä alueella sijainneen korkean Liisankallion mukaan 1940-luvulla. Paikasta on käytetty samaoin rinnakkaisnimeä Liisanmäki ja näitä vanhempi kukkulan nimi oli Hällinmäki. Nimien alkuperä ei ole tiedossa Alueen asemakaava vahvistettiin vuonna 1940. Liisankalliolla on aikaisemmin sijainnut hyppyrimäki ja sen jälkeen latomainen tanssilava vielä 1950-luvulla. Kalevan kirkko valmistui Liisankalliolle vasta vuonna 1966. Uusi kirkko sai heti lisänimen ”Viljasen siilo” lestadiolaispastori, rovasti ja kirjailija Paavo Viljasen (s. 17.6.1904 Karstula ja k. 10.2.1972 Tampere) mukaan. Rovasti Viljanen piti mäellä hartaustilaisuuksia ja siitä alkoi vähitellen kehittyä idea kirkon paikasta. Paavo Viljanen kuului vanhoillislestadiolaisuuden hajaannuksen aikana eronneeseen elämänsanalaisten ryhmään. Viljanen oli Kuhmalahden kirkkoherra vuosina 1933-1950. Sen jälkeen hän siirtyi Tampereelle, aluksi kappalaiseksi ja myöhemmin Kalevan seurakunnan kirkkoherraksi. Ollessaan pappina Kivijärvellä vuonna 1929 Viljanen liittyi vanhoillislestadiolaisuuteen. Paavo Viljanen toimi Siionin Lähetyslehden päätoimittajana vuosina 1944-1960. Viljanen oli samoin vuonna 1958 aloittaneessa Siionin laulut -kokoelman uudistustoimikunnassa. SRK:n johtokunta erotti Paavo Viljasen päätoimittajan virasta kastekysymykseen liittyneiden erimielisyyksien vuoksi.

Kirkon tontin kaupunki oli luovuttanut seurakunnalle maanvaihtokaupalla vuonna 1958. Kirkon suunnittelivat arkkitehtipariskunta Raili Inkeri Marjatta Pietilä (o.s. Paatelainen, s. 15.8.1926 Pieksämäki ja k. 16.5.2021 Helsinki) ja Frans Reima Ilmari Pietilä (s. 25.8.1923 Turku ja k. 26.8.1993 Helsinki). Tampereelle Kalevan seurakunta perustettiin vuonna 1953. Evankelis-luterilaisten seurakuntien kirkkohallintokunta julisti vuonna 1959 kilpailun, jossa arkkitehteja pyydettiin suunnittelemaan Kalevassa sijaitsevalle Liisankalliolle suuri, monumentaalinen kirkkorakennus Kalevan seurakunnan käyttöön. Tähän kilpailuun osallistui 49 työtä. Näiden ehdotuksien joukosta valittiin jatkokäsittelyyn Reima Pietilän ehdotus ”Hellitä mäkivyötä, meridiaani”. Ehdotuksessa oli vaikutteita kristillisestä symboliikasta; kirkon pohjapiirros muistuttaa kalaa.

Varsinaisen suunnitteluvaiheen arkkitehti Reima Pietilä hoiti yhdessä vaimonsa arkkitehti Raili Pietilän kanssa. Kalevan kirkko on kokonaisuudessaan, sisustusta myöten, Pietilöiden suunnittelema. Toteutusvaiheessa kirkkorakennusta pienennettiin noin 15 prosenttia kilpailuehdotuksesta. Vuonna 1964 Kalevan kirkon rakennustyöt aloitettiin ja kirkkorakennus valmistui paikalleen vuonna 1966. Kalevan kirkko vihittiin käyttöönsä elokuussa 1966, kun seurakunnan perustamisesta oli kulunut jo kolmetoista vuotta. Kalevan kirkon rakensi Tampereen rakennusliike Auttila Oy.

Kalevan kirkko on suojeltu vuonna 2006. Museoviraston luonnehdinnan mukaan kirkko on ”uudemman kirkkoarkkitehtuurin monumentaalisin esimerkki Suomessa”, Kirkon seinät ovat pystysuorat ja korkeat. Sisätiloissa on käytetty paljon puupintoja ja kirkkorakennuksen ulkoseinien väri on sama kuin valkaisemattomalla pellavalla. Pystysuorat, lattiasta kattoon yltävät ikkunat antavat runsaasti valoa ja korostavat seinien katedraalimaista korkeutta. Kirkolle onkin ominaista avaruus, valoisuus ja pitkät sisänäkymät.

Kirkon pinta-ala on 3 600 m² ja kirkon kokonaistilavuus on 47 000 m³. Kirkkosalin lisäksi kirkkorakennuksessa on kokoontumistiloja ja muita tiloja. Jumalanpalvelus- ja ehtoolliskirkkona Kalevan kirkko on hyvin suosittu, mutta kirkko tarjoaa mahdollisuuksia myös muuhun seurakuntatyöhön. Kalevan kirkko on rakennettu betonista liukuvalumenetelmällä. Menetelmä oli 1960-luvulla poikkeuksellinen erityisesti sakraalirakennuksiin käytettynä. Rakennuksen rungossa on betonia kaikkiaan 4 500 m³ ja terästä 150 tonnia. Seinien liukuvalu kesti kaksitoista vuorokautta.

Kirkkorakennuksen teräsbetonisten kattopalkkien leveys on neljä metriä ja palkkeja on kymmenen metrin välein. Pisin palkeista on 35-metrinen. Kirkossa on kaikkiaan 18 lattiasta kattoon ulottuvaa suurta puukehyksistä ikkunaa, joiden ruudut ovat umpilaseja, kaikki ikkunat ovat eri kokoisia. Ssamoin ulko-ovia on 18 kappaletta. Kirkon koko julkisivu on päällystetty vaaleakeltaisista laatoista. Laatat on poltettu seitsemästä erilaisesta englantilaisesta savilajista. Laattoja tarvittiin kaikkiaan 8 000 m² eli 150 000 kappaletta. Kilpailuehdotuksessa kirkkorakennus oli betoninen ja laatat oli sijoitettu kirkon ulkoseinien sisäpintaan, mutta ne siirrettiin rakennuksen julkisivuun, kun kävi ilmeiseksi, että betoniraudoitukset olisivat ajan kuluessa aiheuttaneet ulkoseiniin ruostevalumia. Arkkitehti Pietilän mukaan saumauksen mittakaava on väärä ja siksi veistoksellinen muoto heikkenee. Alun perin laattojen oli tarkoitus olla suurikokoisia. Kalevan kirkossa on ilmakeskuslämmitys. Ulkoseinän ja lattian taitteessa on rakoja, joista lämmitysilma puhalletaan sisään. Kirkkosalissa ilmanpoisto tapahtuu keskikäytävän penkkien alla olevien laatikkomaisten venttiilien kautta.

Kalevan kirkon kirkkosalin tilavuus on 36 000 m³ ja kokonaispinta-ala 1 200 m². Salin korkeus on vaikuttavat 30 metriä ja istumapaikkoja salissa on 1 120 kappaletta, näistä on 115 kuoron käyttöön varattuja. Kirkkosalin pääovelta kertyy alttarille matkaa noin 50 metriä. Salin lattia laskee puoli metriä alttaria kohti kuljettaessa. Tämä varmistaa hyvän näkyvyyden kaikista salin osista. Kirkkosalin lattian klinkkerilaatat on valmistettu Suomessa ja ne muistuttavat väriltään kosteaa rantahiekkaa.

Kalevan kirkon urut on valmistettu Kangasalan urkutehtaassa. Uruissa on 41 äänikertaa, kolme sormiota ja jalkio. Urkujen 16 metriä korkea julkisivu on Pietilöiden suunnittelema. Urkujen koneisto on osittain mekaaninen ja osittain sähköpneumaattinen. Uruissa on kaikkiaan 3 500 urkupilliä, joista suurin on 6,3 metriä pitkä. Pienimmällä urkupillillä on pituutta 1,5 senttiä. Jumalanpalveluksissa on kirkkosalissa käytössä kahdeksan kaiutinta sekä 5-6 mikrofonia. Musiikinopettaja, kuoronjohtaja ja kanttori-urkuri Aarne Aleksander Aartio (aikaisemmin Andström, s. 21.1.1909 Somero ja k. 24.4.1984) työskenteli vuosina 1957-1972 Kalevan seurakunnan kanttori-urkurina. Aarne Aartio toimi Suomen Kirkkomusiikkiliiton puheenjohtajana vuosina 1961-1972 ja Suomen Kanttorikuoron puheenjohtajana vuosina 1953-1962. Vuodelta 1973 on Aartion omaeläkerrallinen teos Huuliharpusta urkuihin. Aarne Aartio sai vuonna 1951 director cantus -arvonimen. Aartion jälkeen Kalevan kirkon urkurina toimi Pentti Salmela.

Pietilät suunnittelivat kirkkorakennuksen ohella myös kirkkosalin sisustuksen ja alttariveistoksen. Kaikki kalusteet ja varusteet, kuten alttari, penkit ja urkufasadi on valmistettu suomalaisesta männystä. Myös kirkon sisällä voi huomata perinteisestä poikkeavan tyylin. Alttarin risti ei ole suora, vaan sillä on hieman kumartuva asento, joka symboloi siunausta ja suojaamista. Alttarikaide poikkeaa perinteisestä, koska se kaartuu kohti kirkkosalia eikä alttaria, kuten tavallisesti. Alttarivaatteissa ovat kirjaimet alfa ja omega, kreikkalaisten aakkosten ensimmäinen ja viimeinen kirjain, jotka merkitsevät, että Jeesus on ensimmäinen ja viimeinen.

Alttariveistoksena on Reima Pietilän teos Särkynyt ruoko, vuodelta 1969. Veistoksen innoitus on tullut Jesajan kirjan jakeesta Raamatusta: ”Särjettyä ruokoa hän ei muserra.” Valot on suunnattu ylhäältä alas tai alhaalta ylös ja niiden kirkkautta voidaan säädellä. Ssalin seinissä on muutama luukku aputiloihin mahdollisia televisiokuvauksia varten. Ikkunoiden puhdistuksessa käytetään apuna käsikäyttöistä huoltohissiä. Ikkunasyvennyksessä on tikkaat, joita käytetään apuna vaihdettaessa kirkon lamppuja.