Venäjän sotilastiedustelu GRU naamioituu paikallisten uutissivustojen taakse – näin Venäjä levittää propagandaa lännelle ja Ukrainalle (2. osa)

GRU:n rooliin on kiinnitetty huomiota myös Virossa. Viron tiedustelupalvelun Välisluureametin vuosiraportin mukaan Venäjän sotilastiedustelu käyttää InfoRos-uutistoimistoa vaikuttaakseen yleiseen mielipiteeseen. GRU:n upseerit jopa esiintyvät journalisteina ja kansalaisjärjestöjen edustajina, raportti kertoo.

InfoRosin välittämä disinformaatio on herättänyt närää erityisesti Yhdysvalloissa jo ennen ranskalaisryhmän tekemiä uusia paljastuksia. Yhdysvaltain tiedustelujärjestöjen mukaan Venäjä on pyrkinyt syventämään maan yhteiskunnallisia jakolinjoja. Venäjä on yrittänyt vaikuttaa muun muassa Yhdysvaltain vaaleihin. Keväänä 2021 Yhdysvaltain valtiovarainministeriö kohdisti InfoRos-uutistoimistoon talouspakotteita, koska Yhdysvaltain mukaan se levitti salaliittoteorioita ja GRU:n disinformaatiota. Pakotelistalle päätyivät myös Venäjän ulkomaantiedustelupalvelun SVR:n ja Venäjän turvallisuuspalvelun FSB:n disinformaatiohankkeet. InfoRosin uutisia oli levitetty laajasti sosiaalisessa mediassa kuten Facebookissa. Kalifornialaisen Stanfordin yliopiston tutkijaryhmän mukaan InfoRos-uutistoimiston materiaalia pyrittiin upottamaan normaalin uutissisällön sekaan. Strategiassa hyödynnettiin myös keksittyjä mediapersoonia.

Tutkijoiden mukaan on vaikea arvioida, kuinka paljon GRU:n InfoRos-operaatiota on koordinoitu muiden vastaavien yritysten kanssa. Esimerkiksi rinnakkaisesta disinformaatiohankkeesta Stanfordin tutkijat nostavat Pietarissa toimineen Internet Research Agency -yhtiön eli niin sanotun trollitehtaan. Myös trollitehdas joutui Yhdysvaltain viranomaisten hampaisiin nimenomaan siksi, että se yritti vaikuttaa sosiaalisen median kautta Yhdysvaltain vaaleihin.

Esimerkiksi Twitter on kertonut löytäneensä vuosina 2016–2018 miljoonia tviittejä, jotka olivat peräisin trollitehtaasta. Tviitit ja niiden käyttäjätilit on poistettu Twitteristä, mutta osaa vanhoista tviiteistä voi selata konservatiivisen amerikkalaisjärjestön tietokannasta.

Nykyisin Pietarin trollitehdas yrittää toimia mahdollisimman huomaamattomasti. Sillä saattaa olla toimintaa usean eri yhtiön takana.

Ainakin trollitehdas on vaihtanut viime vuosina nimeään tiuhaan. Vuoden takaisen haastattelun mukaan yhtiön nykyistä nimeä ei kerrota edes työntekijöille, jotta se ei vuotaisi julkisuuteen. Työntekijöitä kerrotaan olevan useita satoja.

Darren Linvill.

– Uskon, että ne julkaisevat aktiivisesti venäjän kielellä monella eri sosiaalisen median alustalla, sanoo disinformaatioon keskittynyt yhdysvaltalainen tutkija Darren Linvill. Linvillin mukaan trollitehdas käyttää sosiaalisessa mediassa edelleen tekaistuja käyttäjäprofiileita. Linvill työskentelee viestinnän laitoksen apulaisprofessorina Clemsonin yliopistossa Etelä-Carolinan osavaltiossa. Hän kommentoi Venäjän disinformaatiota Ylelle sähköpostitse.

Pietarissa sijaitseva trollitehdas on vaivihkaa löytänyt myös uusia markkinoita. Joulukuussa Twitter kertoi sulkeneensa trollitehtaan informaatio-operaation, joka kohdistui Keski-Afrikan tasavaltaan. Vaikka Yhdysvaltain poliittisen kahtiajaon syventäminen ja EU:n rivien hajottaminen ovat Venäjälle keskeisiä ulkopoliittisia tavoitteita, ulkomaille suunnatun Venäjän disinformaation tärkein teema on Ukraina.

Asia käy ilmi esimerkiksi EU:n ylläpitämästä tietopankista, jonka keräämässä aineistossa reilu kolmannes disinformaatiotapauksista liittyy Ukrainaan. Tietopankin on koonnut East StratCom -niminen työryhmä. East StratComin analyysin mukaan Venäjä yrittää esittää Ukrainan lännen työkaluna Venäjää vastaan. Venäjä yrittää myös vierittää syyn tilanteen kärjistymisestä Natolle. Yhdysvaltain ulkoministeriö on puolestaan tiivistänyt Venäjän ydinviestit näin: Venäjä yrittää esittää itsensä syyttömänä uhrina, jonka on mielestään pakko reagoida ulkomaiden aggressioihin. Venäjä myös kirjoittaa historiaa uusiksi, jotta antaisi itsestään myönteisemmän kuvan.

Aleksei Navalny.

Lisäksi Venäjä pyrkii kaikin puolin hämärtämään käsitystä todellisuudesta keksimällä vaihtoehtoisia tarinoita esimerkiksi oppositiojohtaja Aleksei Anatoljevitš Navalnyin (s. 4.6.1976 ja k. 16.2.2024) myrkytyksestä.Venäjän uusimmista propagandaoperaatioista on todennäköisesti vasta hyvin puutteellinen kuva, joka tosin tarkentuu, kun tutkijoiden työ etenee.

Helsingissä sijaitsevan Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksen tuoreimman katsauksen mukaan Venäjän Ukrainaa koskeva informaatiovaikuttaminen ei välttämättä ole viime kuukausina lisääntynyt määrältään. Sen sävy on kuitenkin muuttunut aiempaa aggressiivisemmaksi.

Ukrainan turvallisuuspalvelun SBU:n mukaan GRU on yrittänyt tavoittaa ukrainalaisia ainakin Telegram-viestintäsovelluksen kautta. Vuosi sitten SBU kertoi, että GRU onnistui keräämään kanavilleen Telegramissa satoja tuhansia ukrainalaisia seuraajia. SBU on myös kertonut paljastaneensa kymmeniä tuhansia bottitilejä sosiaalisessa mediassa. Väitteitä ei ole vahvistettu riippumattomasti. Muut tähän mennessä paljastuneet yritykset ovat pienimuotoisia.

Ukrainalaisen toimittajan Olga Tokariukin kokoaman ja Mythos Labs -yrityksen julkaiseman arvion mukaan Venäjä-myönteinen propaganda Twitterissä on moninkertaistunut vuoden 2021 lopussa. Venäjän propagandaa jakavia käyttäjätilejä löydettiin noin 700. Disinformaatiota tutkiva Markian Kuzmowycz puolestaan huomasi tammikuun lopulla, että Twitteriin oli ilmestynyt joukko uusia venäläismielisiä tilejä, mitä ilmeisimmin tekaistuilla profiilikuvilla ja identtisillä englanninkielisillä viesteillä. Kuzmowycz työskentelee analyytikkona yhdysvaltalaisessa Miburo-konsulttiyhtiössä, joka jäljittää vihamielisiä vaikutusyrityksiä. Kuzmowyczin mukaan tilit julkaisivat huomattavan määrän sisältöä hyvin nopeaan tahtiin. Ne myös toistivat samaa kirjoitusvirhettä, mikä paljasti tilien olevan automatisoituja botteja. Niiden toiminta valkeni nopeasti myös Twitterille, joka sulki käyttäjätilit.

– Tämä (operaatio) on helppo toistaa eikä maksa juuri mitään. Pienillä parannuksilla tällaisesta bottiverkostosta saisi vielä tehokkaamman, Kuzmowycz arvioi Twitter-viestissään Ylelle.

Venäjän propaganda on onnistunut ainakin siinä, että tavalliset venäläiset eivät syytä Euroopan turvallisuuspoliittisen tilanteen kärjistymisestä Venäjää – vaikka juuri Venäjä on tuonut Ukrainan vastaisen rajan tuntumaan ainakin 130 000 sotilasta.

Venäläisen Levada-tutkimuslaitoksen kyselyssä joulukuussa vain neljä prosenttia vastanneista piti Venäjää syyllisenä siihen, että tilanne Itä-Ukrainassa on kärjistynyt. Puolet vastanneista piti syypäänä Natoa ja Yhdysvaltoja. Samalla lännen ja Ukrainan mustamaalaus on kuitenkin lisännyt venäläisten pelkoja maailmansodasta. Levadan kyselyn mukaan yli puolet venäläisistä pelkää uutta maailmansotaa. On mahdotonta arvioida, kuinka paljon tämä on esimerkiksi venäläisten turvallisuuspalveluiden informaatiovaikuttamisen seurausta. Ainakaan GRU ei kuitenkaan ole tavoittanut kovin suurta yleisöä InfoRos-uutistoimiston kautta. Esimerkiksi Gorod Kostomukša -sivustolla julkaistut uutiset ovat sivuston omien kävijälaskurien – jos niihin on luottamista – mukaan houkutelleet uutisilleen useimmiten korkeintaan joitakin satoja silmäpareja.

Erityisen vähän GRU on kerännyt yleisöä länsimaisessa sosiaalisessa mediassa, ja Stanfordin yliopiston tutkijat kuvailevat hanketta epäonnistuneeksi. Joka tapauksessa Venäjän kehittämä kriisi Euroopassa tarjoaa sekä Kremlille että Venäjän tiedustelupalveluille arvokasta oppia siitä, miten venäläisen ja ulkomaalaisen yleisön mielipiteitä voidaan jatkossa manipuloida aiempaa paremmin.

– On ymmärrettävä, että mitä tahansa voidaan nykyään tehdä välikäsien kautta, analyytikko Markian Kuzmowycz sanoo.

Samoin kuin Venäjä voi ja myös käyttää rintamalla yksityistä palkka-armeijaa, Kuzmowyczin mukaan se voi ujuttaa verkkoon huomaamatta venäläistä propagandaa eri lähteiden kautta.

 

Venäjän sotilastiedustelu GRU naamioituu paikallisten uutissivustojen taakse – näin Venäjä levittää propagandaa lännelle ja Ukrainalle

Euroopan kiristynyt tilanne tarkoittaa kovaa kiirettä Kremlin valetoimittajille, joiden mielestä Venäjä onkin petoksen uhri ja Ukraina toimii lännen työkaluna.

"Seitsemän vuotta sitten Odessassa tehtiin rauhanomaisten venäläisten asukkaiden joukkomurha."

"’Natsit’ sytyttivät tuleen rakennuksen, jonne venäläiset olivat hakeutuneet suojaan”. Näin uutisoi Kostamuksen kaupunki -niminen venäläinen verkkosivusto Ukrainassa sattuneen tulipalon vuosipäivän jälkeen keväällä 2021.

On kyllä totta, että ukrainalaisessa Odessan kaupungissa tapahtui tulipalo keväällä 2014. Tulipalossa kuoli kymmeniä ihmisiä. Tätä ennen Ukrainan johtoa kannattavat ja vastustavat mielenosoittajat ottivat väkivaltaisesti yhteen mellakoissa. Tulipaloon johtaneista tapahtumista on edelleen paljon epäselvyyttä, mutta tässä uutisessa syyllinen on aivan selvä: Ukrainan uutta johtoa kannattavia pidetään tuhopolttajina ja natseina sekä Ukrainan hallintoa "rikollisena".

Vladimir Volfovitš Žirinovski.

Venäjän edesmennyt liberaalidemokraattisen puolueen johtaja, äärikansallismielinen Vladimir Volfovitš Žirinovski (s. 25.4.1946 ja k. 6.4.2022) esitetään uutisessa Ukrainan venäläisten puolustajana. Uutisen teksti on kopioitu Žirinovskin puolueen julkaisusta venäläisessä sosiaalisessa mediassa. Myöskään sivuston muut, lähinnä Kostamuksen tapahtumista kertovat paikalliset uutiset eivät näytä riippumattomalta journalismilta.

Verkkosivustolla ei ole paikallista katuosoitetta, joten sitä tuskin edes toimitetaan Suomen rajan lähellä Kostamuksessa, Venäjän Karjalassa, vaikka sivuston nimestä ja ulkoasusta voisi niin päätellä.

Mistä tällainen toiminta sitten kertoo?

Venäjän asevoimien sotilastiedustelupalvelu GRU:n informaatiovaikuttamisesta, sanoo asiaa selvittänyt ranskalainen OpenFacto-järjestö. GRU:n moskovalaisrakennuksen lempinimi on akvaario. Kolmesta Venäjän vakoilujärjestöstä GRU on suurin ja vaikutusvaltaisin. GRU:n tehtävä on kerätä sotilastiedusteluaineistoa. Sen käyttämät menetelmät ovat: salakuuntelu, perinteinen vakoilu ja sotilassatelliitit. GRU:lla ei ole tiedotustoimistoa ja sen toiminta on valtionsalaisuus. Sillä uskotaan kuitenkin olevan ulkomailla isompi agenttiverkosto, kuin ulkomaantiedustelu SRV:llä. GRU:n akvaarion aulassa on valtava maailmankartta, jossa Venäjä on keskelle sijoitettuna. Siipensä levittävä lepakon kuva on kuvattuna aulan graniitti- ja marmorilattiaan. Se kuvaa GRU:n omia erikoisjoukkoja eli Spetsnazia. Näitä erikoisjoukkoja on käytetty mm. Afganistanissa, Tšetšeniassa ja Syyriassa.

GRU:n korkea-arvoiset kenraalit työskentelevät työhuoneissaan, joista on näkymä viihtyisälle pihamaalle, jossa on suihkulähde. Kesäisin ja talvisin pihalla voi istuskella kahvilla ja keskustella. GRU:n muut upseerit asuvat perheineen harmaissa tornikerrostaloissa, jotka suojaavat akvaariota kehänä ulkopuolisten katseilta. Näissä tornitaloissa asuvat samoin jo eläkkeelle jääneet upseerit. Akvaarion pohjakerroksessa on kuntosali ja uima-allas sekä rakennuksen katolla helikopterin laskeutumisalusta. Sinne Vladimir Putin laskeutui vuonna 2006 helikopterilla, kun hän saapui vihkimään talon uuden lisärakennuksen käyttöön.

OpenFacton tammikuussa 2022 julkaiseman raportin mukaan GRU:n vaikuttamisen tarkoituksena on muokata venäläisten ajatuksia Ukrainasta ja länsimaista kielteisemmäksi. OpenFacto harjoittaa julkisiin lähteisiin perustuvaa tutkivaa journalismia paremmin tunnetun Bellingcat-ryhmän tapaan. Järjestön selvityksen teki vapaaehtoistyönään joukko järjestöaktivisteja, toimittajia ja tutkijoita. He eivät ottaneet GRU:n sivustojen ylläpitäjiin yhteyttä, koska he pitivät ajatusta liian riskialttiina.

– Se olisi ollut liian vaarallista, sanoo OpenFacton tutkijaryhmän johtaja, joka haluaa turvallisuutensa takia esiintyä ehdottomasti nimettömänä.

Miksi Venäjän sotilastiedustelu GRU on nyt ottanut kohteekseen juuri venäläiset?

OpenFacton mukaan GRU haluaa suunnitelmallisesti muokata venäläisten mielipiteitä muun muassa Ukrainasta. Propagandan osana Venäjällä välitetään myös disinformaatiota eli tarkoituksellisesti harhaanjohtavaa tietoa. Venäjän disinformaation tärkein kohdeyleisö ovat aivan tavalliset venäläiset. Kotimainen disinformaatio ei kuitenkaan perinteisesti kuulu sotilastiedustelun tehtäviin, eikä ole täysin selvää, miksi GRU on ottanut sen tehtäväkseen. Venäjän kaikki tärkeimmät tiedotusvälineet ovat valtion tiukassa valvonnassa ja toistavat joka tapauksessa uskollisesti Kremlin väitteitä Ukrainasta. OpenFacton tutkijaryhmän johtajan mukaan GRU:lla on kuitenkin oma, vielä paljon Venäjän virallista propagandaa kovempi otteensa.

– GRU on vielä jyrkempi, se menee suoraan asiaan. Sellaista ei näe venäläisessä valtamediassa, OpenFacton tutkijaryhmän johtaja sanoo.

Luke Harding.

Venäjän tiedustelupalveluita hyvin tunteva brittiläinen toimittaja Luke Harding (s. 21.4.1968) ei ole yllättynyt siitä, että GRU on sekaantunut propagandan tuottamiseen. Vuonna 1821 perustetussa englantilaisessa The Guardian -lehdessä työskentelevä Harding kertoo, että Venäjällä informaatiosodankäynti nähdään aivan yhtä tärkeänä kuin muutkin sodankäynnin muodot. Hänen mukaansa Venäjän kaikilla tiedustelupalveluilla on hyvät resurssit. Koska ne perinteisesti kilpailevat keskenään, myös sotilastiedustelu GRU työskentelee propagandan parissa.

– Venäjän tiedustelupalvelut eivät tosin ole propagandan mestareita, mutta ne ovat sopeutuvaisia. Ne usein kokeilevat eri asioita, toimivatko nämä käytännössä vai eivät. Ja jos tiedustelut jäävät kiinni, ne kehittävät jotain uutta tilalle, toimittaja Luke Harding kuvailee.

Ranskalaisen OpenFacton tutkijat selvittivät, että GRU:n käyttämiä uutissivustoja on verkossa paljon enemmän kuin aiemmin on edes tiedetty. Yksi GRU:n tärkeimmistä peiteorganisaatioista on InfoRos-niminen uutistoimisto. Uutistoimiston kautta valetietoa ja propagandaa levitetään tavallisten uutisten lomassa verkkosivustoille ympäri Venäjää. OpenFacto löysi kaikkiaan 1 341 InfoRosin rekisteröimää venäläistä verkkotunnusta, joista noin tuhat on otettu aktiiviseen käyttöön. InfoRos hankki ensimmäiset verkko-osoitteet vuonna 2012. Suurin osa verkkosivuista näyttää paikallisilta uutisportaaleilta, kuten artikkelin alussa mainittu Kostamuksen kaupunki -niminen sivusto. Tutkijat kuitenkin uskovat, että niitä päivitetään keskitetysti. Uutissivustot eivät edes yritä peitellä yhteyttään InfoRosiin, vaan se mainitaan sivustojen kumppanina.

Venäläisellä työnhakusivustolla InfoRosia kuvaillaan uutistoimistoksi, joka toimii myös mainonnan ja tiedotuksen parissa. Lisäksi se "hallinnoi suuria valtiollisia ja kansainvälisiä informaatiohankkeita". Katuosoitteen se antaa Moskovaan.

Yle yritti ottaa yhteyttä kolmeen sivustoon, jotka OpenFacton mukaan kuuluvat InfoRos-uutistoimiston verkostoon. Yle ei julkaise tässä jutussa nettisivuille johtavia linkkejä, koska ne eivät välttämättä ole tietoturvallisia.

Gorod Kostomukša, Vyborgskij Avtograf ja Infosvetogorsk -nimiset sivustot kertovat Suomen lähellä sijaitsevien kaupunkien Kostamuksen, Viipurin ja Svetogorskin eli Enson uutisista. Sivustojen ilmoittamat sähköpostiosoitteet eivät kuitenkaan toimineet. Myös itse sivustot saattavat toimivat vain ajoittain. Myös suoraan InfoRos-uutistoimistolle lähetettyihin kysymyksiin ei koskaan tullut vastauksia. Sen jälkeen kun ranskalainen selvitys InfoRosin käyttämistä verkkosivuista julkaistiin, InfoRosin oma verkkosivu on ollut toiminnassa vain hetkittäin.

InfoRosin ja GRU:n yhteys alun perin perustuu Yhdysvaltain tiedusteluviranomaisten tietoihin. Niistä on kertonut The Washington Post-sanomalehti. Lehden mukaan InfoRos on osa Venäjän asevoimien psykologisen sodankäynnin keskusta, joka paremmin tunnetaan GRU:n yksikkönä numero 54777.

Tuure Jaakko Kalervo Junnila (21. osa)

Olavi Honka ja Veikko Vennamo viettivät loman Kanarian saarilla, jonka jälkeen Honka aloitti heinäkuussa 1961 puhekierroksensa. Aluksi Hongan esiintymisiä oli harvakseltaan, mutta puhetilaisuuksien määrä kasvoi syksyä kohden. Jo ensimmäisistä tilaisuuksista lähtien oli kuitenkin selvää, että Olavi Hongalta puuttui kokemusta sekä asiantuntemus niistä kysymyksistä, joita hän puheissaan käsitteli. Ilmeistä oli, ettei riittänyt se, että hän oli ”seurannut valtioneuvostojen istuntoja kahden presidentin ja seitsemän hallituksen aikana”, kuten vaalitoimisto Honkaa mainosti. Olavi Honkaa läheltä seurannut professori Lauri Adolf Puntila (s. 24.8.1907 Hattula ja k. 24.5.1988 Helsinki) arvioi Honkaa näin:

Tuure Junnila.

”Minua hymyilytti jo ajatuskin, että Olavi Honka olisi esim. Nikita Hruštševin kanssa joutunut keskustelemaan kansainvälisistä kysymyksistä ja määräämään niihin Suomen kannan, siis asioihin, joita hän ei koskaan elämänsä aikana ilmeisesti ollut tullut ainakaan toimensa vuoksi pohtineeksi… Huomautin kaikista niistä tehtävistä, joita tasavallan päämiehellä on ja joista suurin osa on Olavi Hongan kokemuspiirin ja myös kykyjen ulottumattomissa.”

Lauri Adolf Puntila.

Puntilan vanhemmat olivat maanviljelijä Eevert Puntila ja Iida Vilhelmiina Oskarintytär Puntila. Lauri Puntila pääsi ylioppilaaksi vuonna 1926 ja suoritti filosofian kandidaatin tutkinnon vuonna 1932 ja lisensiaatin tutkinnon vuonna 1944. Tohtoriksi hän väitteli vuonna 1950 väitöskirjalla, Ruotsalaisuus Suomessa, joka käsitteli suomenruotsalaisten kansallistunnetta ja rotuoppeja. Puntila oli talvisodan aikana Valtion tiedotuskeskuksen sihteerinä ja toukokuusta 1940 lähtien sen päällikkönä. Hänestä tuli vuonna 1940 pääministeri Risto Heikki Rytin (s. 3.2.1889 Huittinen ja k. 25.10.1956 Helsinki) sihteeri vuoteen 1943 saakka. Puntila oli Helsingin yliopiston poliittisen historian professorina vuosina 1952-1971. Vuonna 1937 hän oli mukana perustamassa Suomen Kulttuurirahastoa ja hän toimi rahaston yliasiamiehenä vuodet 1937-1954. Sodan jälkeen Puntilaa pyydettiin useaan otteeseen Kokoomuksen puheenjohtajaksi, mutta puolue oli hänestä väärä. Puntila liittyi vuonna 1965 sosiaalidemokraattiseen puolueeseen ja hän oli yhden kauden kansanedustajana vuosina 1966-1970. Joulukuussa 1972 Puntila oli yhtenä allekirjoittajana professori Göran von Bonsdorffin alulle laittamassa, presidentti Kekkoselle osoitetussa kirjelmässä, jolla vastustettiin presidentin toimikauden pidentämistä poikkeuslailla.

Hongan vaalitoimistoon alkoi samanlaisia viestejä vähitellen kantautua eri puolilta maata puhujakiertueen edetessä. Olavi Honka oli puhujana heikko ja esiintyjänä melko avuton, mutta valmennuskaan ei tuntunut tuovan tähän asiaan apuja. Muuan Kokoomuksen puoluetoimiston virkailija palatessaan Olavi Hongan ensimmäiseltä puhekierrokselta tokaisi: ”Jumala varjelkoon Suomen tasavaltaa tältä presidentiltä!” Vaalikampanja koki muutenkin vastoinkäymistä. SDP:n ja Suomen Pientalonpoikien Puolueen suunnasta oli alkanut kuulua epäileviä ääniä. Myös Kokoomuksen rivit alkoivat rakoilla ja Kokoomuksen jäsen sekä toimittaja Unto Kalle Hämäläinen (s. 28.2.1954 Viitasaari) kirjoitti: ”Honka-liiton käytännön toimintaan, ehdokkaan esiintymiseen ja muuhunkin vastaavaan oltiin tyytymättömiä, mutta itse päämääräkin aiheutti erimielisyyttä.” Tämän vuoksi puolueen johto turvautui varsin poikkeuksellisiin menettelyihin pitääkseen puolueen yhtenäisenä Hongan takana. Toimenpiteisiin kuului mm. kansanedustajille esitetty vaatimus ryhtyä valitsijamiesehdokkaiksi.

Eero Emil Petäjäniemi.

Kokoomuslaisia oli kiusannut jo pitkään Uuden Suomen liian myötämielisenä pidetty suhtautuminen Urho Kekkosesta kirjoitteluun. Ongelman ytimessä oli päätoimittaja Armas Eero Emil Petäjäniemi (s. 2.5.1907 Tampere ja k. 9.2.1974 Helsinki), vaikka hänen takanaan touhusi Päiviö Hetemäki kuulumalla Uuden Suomen toimitusneuvostoon. Todellisuudessa Petäjäniemi kirjoitti lehteen, mitä Hetemäki käski kirjoittaa. Päiviö Hetemäki ajatteli, että Kokoomuksen pää-äänenkannattajan ei kannata polttaa siltoja Urho Kekkoseen, joka todennäköisesti kuitenkin olisi presidentinvaalien voittaja; Kekkosen kanssa täytyisi hoitaa asioita jatkossakin. Kriittisimpiä Uuden Suomen kirjoitusten arvostelijoita oli Tuure Junnila, joka mm. 27.9.1961 kirjoituksessaan havaitsi lehden kirjoittaneen Kekkosen uudelleenvalinnasta myönteisen kirjoituksen vieläpä sellaisessa yhteydessä, joka loi mielikuvan, että ”Uusi Suomi on omaksunut presidentinvaalitaisteluun jonkinlaisen omaa kannanottoa välttelevän sivustakatsojan osan.”

Tuure Junnila muistutti Kokoomuksen puoluekokouksessa asettuneen tukemaan Hongan ehdokkuutta ja samoin oli Uuden Suomen johtokunnassa tehty nimenomainen päätös siitä, että myös lehti tukee tätä samaa kantaa. Jos kanta olisi muuttunut, ”Hongan ehdokkuutta kannattavien Uuden Suomen tähänastisten ystävien on saatava tämä selkeästi tietää johtopäätöstensä tekemistä varten, jos kanta taas ei ole muuttunut, lehteä on myös toimitettava tämän kannan mukaisesti eikä sitä eri tavoin sabotoida.”

Oikealla Eero Aarne Wuori.

Presidentti Urho Kekkonen oli puolisonsa kanssa kutsuttu valtiovierailuille ensin Kanadaan 10.-16.10.1961 – vierailu päättyi Niagaran putouksille – ja sitten Yhdysvaltoihin, jossa vierailu kesti 2.11.1961 saakka. Lauantaina 28.10.1961 Suomen Moskovan suurlähettiläs Eero Aarne Wuori (vuoteen 1942 Vuori, s. 11.8.1900 Helsinki ja k. 12.9.1966 Helsinki) sai puhelinsoiton MID:in skandinaaviselta osastolta. Suurlähettiläälle ilmoitettiin, että ulkoministeri Andrei Andrejevitš Gromyko (s. 18.7.1909 ja k. 2.7.1989 Moskova) haluaisi tavata Wuoren maanantaina. Tapaamisessa ulkoministeri Gromyko ilmoitti, että hänellä oli jätettävänään nootti Suomen hallitukselle, joka käsitteli Saksan liittotasavallan sotilaallisia valmisteluja Itämeren alueella. Hän myös luki kymmensivuisen nootin viimeisen kappaleen, joka on kirjattuna tähän:

Andrei Gromyko.

”… Neuvostoliiton hallitus kääntyy Suomen hallituksen puoleen ehdottaen konsultaatiota toimenpiteistä molempien maiden rajojen puolustuksen turvaamiseksi Länsi-Saksan ja sen kanssa liitossa olevien valtioiden taholta ilmenevän sotilaallisen hyökkäyksen uhkan johdosta, siten kuin tätä on edellytetty Neuvostoliiton ja Suomen kesken solmitussa sopimuksessa ystävyydestä, yhteistoiminnasta ja keskinäisestä avunannosta. Mainittujen neuvottelujen ajasta ja paikasta voitaneen sopia diplomaattiteitse.”

Suurlähettiläs Wuori tähdensi ulkoministeri Gromykolle, että presidentti Kekkonen on parhaillaan Yhdysvalloissa valtiovierailulla. Kun Wuori oltuaan ensin yhteydessä puhelimella kansliapäällikkö Jaakko Hallamaan kääntyi uudestaan Neuvostoliiton puoleen pyytäen nootin julkistamisen lykkäystä Kekkosen matkan vuoksi, siihen ei suostuttu. Uutistoimisto TASS kertoi nootista jo samana iltana. Palattuaan tapaamisesta Wuori informoi heti puhelimitse ulkoasiainministeriötä asiasta. Alustava käännös pitkästä nootista saapui myöhään samana päivänä Helsinkiin. Se sähkötettiin heti Yhdysvaltoihin ja presidentti Kekkonen sai sen 31.10.1961. Lopullinen ja tarkistettu käännös nootista valmistui vasta 2.11.1961.

Ensimmäisenä presidentti Urho Kekkosen oli valtiovierailullaan päätettävä keskeyttääkö hän matkansa palatakseen kiireellä Suomeen, vai viedäänkö vierailuohjelma suunnitelmien mukaan loppuun saakka. Kekkosen päätös oli, että asia ei vaatinut niin kiireellisiä toimenpiteitä ja hän päätti viedä vierailuohjelman suunnitellun aikataulun mukaan loppuun asti. Tästä on saatu epäilys, että Urho Kekkonen olisi tilannut ”noottikriisin” Neuvostoliitolta sisäpoliittisiin tarpeisiinsa. Joka tapauksessa Honka-liiton hajoaminen käynnistyi todella, kun ulkoministeri Ahti Kalle Samuli Karjalainen (s. 10.2.1923 Hirvensalmi ja k. 7.9.1990 Helsinki) – Karjalainen oli keskeyttänyt Yhdysvaltojenmatkansa ja lentänyt heti Suomeen – tapasi Moskovassa 11.11.1961 Neuvostoliiton ulkoministeri Andrei Gromykon.

Neuvostoliitossa oli laitettu merkille, että Suomessa oli muodostunut poliittinen ryhmittymä, joka toimi vastoin virallisesti hyväksyttyä ulkopolitiikkaa. Gromykon mukaan Neuvostohallitus halusi nopeasti varmuuden siitä, että Suomen tähänastinen ystävällismielinen ulkopolitiikka tulee jatkumaan tulevaisuudessakin. Neuvostohallitus ei voinut asiassa odottaa presidenttivaaleihin tai seuraavan suven eduskuntavaaleihin. Karjalaisen ja Gromykon neuvotteluista tiedotettiin Suomessa julkisesti vasta 14.11.1961. Samana päivänä presidentti Urho Kekkonen hajotti eduskunnan, ”jotta voitaisiin mahdollisimman pian saada kansan vastaus siihen, jatketaanko ystävällismielistä ulkopolitiikkaa vai ei.” Olavi Hongalla sen enempää kuin hänen tukenaan olleella ryhmällä ei koskaan ollut tarkoitusta koskea Suomen ulkopolitiikan suureen päälinjaan.

Kaikki Suomessa tiesivät sen, mutta äkkiä olimme tilanteessa, joka ikävällä tavalla palautti mieleen syksyn 1939 tapahtumat; noottikriisi tulkittiin sodanjulistukseksi Suomelle. Vastaväitteitä voitiin varmaan esittää, mutta oli täysin toinen asia, olisiko niistä mitään apua tilanteeseen. 16.11.1961 Tuure Junnila puhui Kokoomuksen eduskuntaryhmässä moraalisen rohkeuden puolesta. Junnilakin myönsi tilanteeseen vedoten, että Honka-liiton onnistumisen pohja oli täysin pudonnut pois. Honka-liitto oli vielä olemassa, kun presidentti Urho Kekkonen lähti varhain aamulla 22.11.1961 Novosibirskiin neuvottelemaan.

Tuure Jaakko Kalervo Junnila (20. osa)

Tuure Junnila.

Täydellisen yksimielisyyden vallitessa Olavi Hongan presidenttiehdokkuus meni läpi sekä Vapaamielisten liitossa että Suomen pientalonpoikien puolueessa. Tässä yhteydessä lienee hyvä aika esitellä merkittävä Urho Kekkosen poliittinen vastustaja, SMP:n perustaja ja puheenjohtaja, kansanedustaja, tullineuvos ja ministeri sekä varatuomari Veikko Emil Aleksander Vennamo (vuoteen 1938 Fennander, s. 11.6.1913 Jaakkima ja k. 12.6.1997 Helsinki). Veikko Fennander syntyi Karjalassa porvariskotiin. Isä Emil Fennander (1876-1940) oli Kansallis-Osake-Pankin Lahdenpohjan konttorin johtaja ja Maalaisliiton karjalaisia perustajia. Äiti Fanny Siviä (o.s. Haikala, 1883-1966) oli tyttökoulun käynyt. Veikko Fennander opiskeli Viipurissa ja valmistui ylioppilaaksi vuonna 1931. Hän aloitti oikeustieteen opinnot Helsingin yliopistossa ja suoritti ylemmän oikeustutkinnon 22-vuotiaana vuonna 1936, lakitieteen lisensiaatin tutkinnon vuonna 1937 ja sai varatuomarin arvon vuonna 1939.

Veikko Vennamo omaksui jo varhain jyrkän kommunisminvastaisen asenteen; Vennamo toimi isänsä tavoin myös suojeluskunnassa. Hänet erotettiin opiskeluaikoinaan Viipurilaisesta osakunnasta, sillä hän ei suostunut liittymään Akateemiseen Karjala-Seuraan. Vennamo suoritti asevelvollisuutensa välirauhan aikana ja kotiutui vänrikkinä. Myöhemmin hän yleni vielä reservin luutnantiksi.

Veikko Vennamo.

Veikko Fennander vaihtoi sukunimensä vuonna 1938 Vennamoksi ja hän sai samoin notaarin virkapaikan Maatalousministeriöstä. Sodan edetessä työ ministeriössä vaihtui pika-asutuksen yleissihteeriksi ja sittemmin toimistopäälliköksi; toimiston työhön kuului karjalaisen väestön sijoittaminen ja asuttaminen miehitetyiltä alueilta. Veikko Vennamo nimitettiin vuonna 1944 asutusasiain toimiston ASO:n jälleenrakennustoimiston päälliköksi. Veikko Vennamo ei enää tuolloin uskonut sodan voittoon ja hän valmisteli kaikessa hiljaisuudessa suunnitelman uuden siirtoväen asuttamisesta. ASOssa Veikko Vennamolla oli parhaimmillaan 500 työntekijää, joista suurin osa oli juristeja. Jatkosodan päätyttyä Vennamo järjesti Maatalousministeriön asutusasiainosaston päällikkönä kaikkiaan yli 400 000 Karjalan evakolle, rintamamiehelle ja kaatuneiden omaisille uudet maatilat ja rakennustontit ympäri Suomen maanhankintalain perusteella. Maanhankintalaki säädettiin vuonna 1945.

Veikko Vennamo koki välttämättömäksi pakkolunastaa yksityisiä maita uusille tiloille ja sitä MTK sekä eduskunnan oikeisto vastustivat. Veikko Vennamon merkittävimpänä saavutuksena yleisesti pidetään maaomistuksen uusjakoa, joka on edelleen Suomen historian suurin maareformi. Siirtoväen ja rintamamiesten asuttamisen lisäksi kyseessä oli suuri maatalouden rakennemuutos: ennen sotia maaseudulla oli noin 200 000-250 000 mäkitupalaista eli maatalouden kausityöläistä. Tämä väestönosa sai reformissa nyt maata ja heistä tuli pienviljelijöitä. Samalla tavalla integroitiin sodasta veteraaneina tai pakolaisina palaava työväestö muuhun yhteiskuntaan. Veikko Vennamon työsarka ASOssa kesti viraston lakkauttamiseen vuoteen 1959 saakka, minkä jälkeen Vennamo siirrettiin valtiovarainministeriön alaiseen Tullihallitukseen.

Presidentti Juho Kusti Paasikivi.

Presidentti Juho Kusti Paasikivi seurasi tarkoin Veikko Vennamon saavutuksia tämän johtaessa asutustoimintaa. Vennamo katsoi itse työnsä ASOn johdossa olleen käytännössä Paasikiven linjan toteuttamista. Vaikka Veikko Vennamon henkilökohtainen suhde Paasikiveen ei ollut aivan mutkaton, Vennamo arvosti suuresti kuitenkin Paasikiveä ennen kaikkea parlamentarismin puolustajana, Neuvostoliiton tuntijana ja luottamuksellisten idänsuhteiden rakentajana. Oleellista miesten suhteille oli, että Veikko Vennamon virka ASOssa lakkautettiin vasta, kun Urho Kekkonen oli ollut kolme vuotta presidenttinä. Myöhemmin Veikko Vennamo tulkitsi Kekkosen vääristelleen Paasikiven ulkopoliittista linjaa omien etujensa vuoksi ja käyttäneen Paasikiven periaatteiden vastaisesti ulkopolitiikkaa sisäpoliittisena lyömäaseena. Kun SMP 1970-luvulla joutui riitoihin muiden eduskuntapuolueiden kanssa, Veikko Vennamo korosti, että tällainen ei olisi ollut mahdollista Paasikiven aikana.

Juhani Leppälä.

ASOn johdossa Veikko Vennamo koki tehneensä ratkaisevaa työtä Suomen kannalta. Vennamo muisteli työtään useaan kertaan julkisuudessa, kuten Suomen Kuvalehden haastattelussa vuonna 1977: ”Kommunistit eivät vieläkään anna anteeksi sitä, että minä estin silloin vallankumouksen.” Vennamon mielestä sadat tuhannet ihmiset maassamme ilman tulevaisuuden toivoa olisivat olleet helppo uhri kommunisteille. Veikko Vennamo valittiin vuonna 1954 perustetun Asutusliiton kunniapuheenjohtajaksi. Liitosta ja sen aktiiveista tuli Veikko Vennamolle tärkeä tukiverkosto, jota hän hyödynsi myöhemmin oman puolueensa perustamisessa ja sen vaalikampanjoiden järjestämisessä. Myös Asutusliiton oma lehti, Oma Maa, oli Veikko Vennamolle tärkeä varhainen kanava.

Emil Luukka.

Vuonna 1945 Veikko Vennamo valittiin Maalaisliiton edustajana eduskuntaan vielä silloin toiminnassa olleesta, Karjalan siirtoväelle tarkoitetusta Viipurin läänin itäisestä vaalipiiristä. Veikko Vennamoa suositteli kansanedustajaehdokkaaksi erityisesti pitkän linjan maalaisliittolainen poliitikko, kunnallisneuvos Johan (Juhani) Fredrik Leppälä (vuoteen 1906 saakka Lindeqvist, s. 10.5.1880 Nummi ja k. 15.12.1976 Porvoo). Veikko Vennamo toteutti maassamme yhtenä ensimmäisistä poliitikoista ennen näkemättömän amerikkalaistyylisen henkilökohtaisen vaalimainonnan lyhyine, voimakkaine iskulauseineen. Vennamo solmi eduskunnassa läheiset suhteet silloisiin johtaviin maalaisliittolaisiin poliitikkoihin, kuten Emil Viktor Luukkaan (s. 1.12.1892 Muolaa, Ilola ja k. 1.6.1970 Valkeakoski), Viljami Kalliokoskeen (s. 15.5.1894 Halsua ja k. 20.1.1978 Kokkola), Kauno Antero Kleemolaan (aik. Klemola, s. 5.7.1906 Kälviä ja k. 12.3.1965 Kannus) ja Johannes Virolaiseen (s. 31.1.1914 Viipurin maalaiskunta ja k. 11.12.2000 Lohja). Yleisradion haastattelussa Veikko Vennamo mainitsi vuosikymmeniä myöhemmin nimenomaan Kalliokosken moraalin, ideologian ja ”puhtaat päämäärät” tärkeimmiksi poliittisiksi vaikuttimikseen.

Viljami Kalliokoski.

Veikko Vennamo tuki Urho Kekkosta edustajakautensa alussa, ei kuitenkaan varauksetta. Erityisesti hänen oli vaikea hyväksyä Kekkosen häikäilemättömästi masinoimaa puheenjohtaja Kalliokosken syrjäyttämistä Maalaisliiton johdosta ja toisaalta sotasyyllisyysoikeudenkäyntiä. ASOn ylijohtajana Veikko Vennamon asema oli poliittisesti vahva; Kekkonen ottikin hänet hallitukseensa vuosiksi 1954-1956 toiseksi valtiovarainministeriksi. Vuoden 1956 presidentinvaaleissa Veikko Vennamo tuki Kekkosen presidenttiehdokkuutta miesten orastavasta ristiriidasta huolimatta.

Urho Kekkonen.

Veikko Vennamon ja Urho Kekkosen suhteet kiristyivät presidentinvaalien jälkeen. SMP myöhemmän kansanedustajan, Mikko Vainion, mukaan Vennamo loukkaantui sydänjuuriaan myöten siitä, että Kekkonen ei kutsunut Vennamoa pääministerin virka-asunnossa Kultarannassa pidettyyn voitonjuhlaan presidentinvaalipäivän iltana. Vennamo uskoi myös Kekkosen vaikuttaneen ASOn lakkauttamiseen vuonna 1959. Vennamo siirtyi seuraavana vuonna Tullihallituksen tili- ja talousosaston päälliköksi sekä tullineuvokseksi; hän työskenteli Tullihallituksessa vuoteen 1980 saakka.

Veikko Vennamo.

Ulkopoliittisesti Kekkosen ja Vennamon tiet erkanivat jo vuonna 1953 Josef Stalinin kuoleman jälkeen. Vennamo näki vallanvaihdoksessa merkin Neuvostoliiton suurvalta-aseman horjumisesta tulevaisuudessa ja hän puolusti parempia länsisuhteita. Kekkonen oli eri mieltä ja nousi puolueessa jyrkästi Vennamoa vastaan. Samoin useat muutkin maalaisliittolaiset poliitikot sanoutuivat jyrkästi irti Vennamon lausunnoista, jollaisten esittämistä pidettiin tuohon aikaan liian vaarallisena. Vennamo erosi Maalaisliitosta vuonna 1959 ja perusti uuden puolueen, Suomen Pientalonpoikien Puolueen, joka muuttui myöhemmin Suomen Maaseudun Puolueeksi.

Kesäkuussa 1961 pidetyssä Ruotsalaisen kansanpuolueen puoluekokouksessa ehdokaskysymys nousi ankaran kädenväännön kohteeksi. Enemmistö puoluekokousedustajista kannatti presidentinvaihdosta, mutta Olavi Honkaa ei siitä huolimatta valittu puolueen viralliseksi ehdokkaaksi. Puoluekokous antoi kannatti Olavi Hongan valintaan, mutta samalla vähemmistölle suotiin oikeus äänestää vakaumuksensa mukaisesti.

Olavi Honka.

Puhuessaan Kokoomuksen Naisten Liiton valtakunnallisessa kesäjuhlassa 2.7.1961 Tuure Junnila lausui: ”Mutta älköön silti hetkeäkään kuviteltako, että asia on ratkaistu tällaisen yhteisrintaman muodostamisella. Vaikka vaihtamisen puolesta on esitettävänä niin murskaavan painavia perusteluja, että niiden on pakko vaikuttaa laajoihin maan tilasta huolta tunteviin äänestäjäpiireihin, silti vaaditaan jokaisen Hongan ehdokkuutta tukemaan asettuneen poliittisen ryhmittymän taholta jo tämän kesän, mutta varsinkin ensi syyskauden aikana vaalivalmisteluissa erittäin kovaa työtä.”

Tuure Junnila kuului Honka-liiton työvaliokuntaan ja hän oli mukana vahvasti myös Honka-liiton rahoitusjärjestelyissä. Junnilan panos jäi Olavi Hongan presidentinvaalikampanjassa valitettavan vajaaksi, sillä Junnila sairastui virustautiin, joka piti hänet sitkeästi vaalityöstä sivussa heinäkuulta syyskuun loppuun saakka. Tuure Junnilan palatessa jälleen työpöytänsä ääreen oli Honka-liiton asiat jo kääntyneet huonolle mallille. Kansanpuolueessa kylvettiin kapinamielialaa ja kriittisyys lisääntyi päivä päivältä myös sosiaalidemokraattien joukoissa. Kokoomuksen pää-äänenkannattaja Uusi-Suomikin käyttäytyi niin, ettei aina tiedetty kannattiko se Honka-liittoa vai Kekkosen väkeä.