Tampereen Seudun Invalidit - terveitten ehdolla (19. osa)

Hilkan päivä

Hilkka Salokorpi.

Kun tulin vuonna 1980 tänne töihin, hallinnassani oli kolme työhuonetta. Työympäristöni, vaikka olikin toimisto, muistutti jollain tavoin 1960-luvun perheasuntoa, yhden huoneen kaapit oli maalattu taivaansinisiksi. Seinät olivat värikkäät, punaista, oranssia, vihreää… Keskimmäisen huoneen seinällä tikitti kotoisesti keittiönkello. Kirjahylly oli jostain saatu lahjoituksena ja palveli nyt palkintokaappina. Muutenkin toimistossa oli lahjaksi saatuja kalusteita. Suuren suuri tamminen, pankinjohtajan entinen työpöytä takahuoneessa ”kaikkein pyhimmässä". Se ääressä oli hyvä levittää kirjanpitoaineisto. Kirjanpito oli pari vuotta aikaisemmin (1978) siirretty ATK:lle. Onnekseni!

Kuinkahan ennen tultiin toimeen ilman kopiokonetta? Neljä vuotta se on meillä ollut ja koneen runsas käyttö on yllättänyt meidät kaikki. Ennen täytyi löytyä aikaa kirjoittaa kokousten esityslistat 3-4 kertaan, että riitti jokaiselle johtokunnan jäsenelle oma kappale. Nyt kopiokone hoitaa asiat sujuvasti ja tuntuu, että tahti on sen verran kiihtynyt, ettei olisi enää aikaakaan kirjoitella samoja asioita niin moneen kertaan.

Asiakaskäyntejä on muutamia päivässä, pääasiassa jäsenten käyntejä. Joillakin asia on lyhyt ja hoituu muutamassa minuutissa, toisten kanssa saattaa vierähtää tunti ja ylikin. Jäset luottavat toimiston ihmiseen ja on helpompi hoidattaa asioitaan täällä kuin esim. sosiaalitoimistossa.

Tiistai on aina vilkas päivä. Silloin ovat eläkkeellä olevat jäsenemme liikkeellä, kerho kokoontuu klo 13 ja osallistujia on 20-40. Kerhoon on helppo tulla, siellä ei vaadita mitään erityistä osaamista, saa puhua tai olla hiljaa, miten haluaa.

IT-Invalidityön ilmestymisen huomaa aina työssään. Puhelimet soivat ahkerasti. Invalidirahaa, autoveronpalautusta tms. koskeva artikkeli herättää kysymyksiä.

Selaan päivän lehdet, onko kirjoitettu mitään vammaisasiaa? Onko jäsenistä joku kuollut? Onko muuta tärkeätä, esim. avustushakemusten jättöaikoja? Leikkelen tarpeelliset artikkelit yms. talteen.

TSI ry:n hallitus vuonna 1987. Edessä vasemmalla Irma Aittokallio, puheenjohtaja Matti Kallio, Mauno Sillman ja Raija-Leena Lahti. Takana vas. Sinikka Niiranen, Toivo Valkama, Ensio Jortikka, Hannu Sallinen, Matti Ilveskoski ja toiminnanjohtaja Hilkka Salokorpi.

Järjesten yhdistyksen arpajaisia, hankin sopivia voittoja, kyselen myyntipaikkoja tavarataloista, lasken tilityksiä ja teen selvityksiä. Joku haluaa jo jättää ilmaislomahakemuksen, vaikka vielä on ”hanget korkeat nietokset”. Otan sen vastaan ja arkistoin pariksi kuukaudeksi kansioon, että muistan aikanaan ottaa sen käsittelyyn kokouksessa.

Joku jäsen pyytää liitolta pyykinpesukonetta. Yhdistys puoltaa asiaa. Mietin lausuntoon perusteluja, pitää olla selkeä ja täsmällinen ja oikeudenmukainen. Puhelimessa joku kertoo aloittavansa tutkimustyötä, joka koskee vammaisten lomamatkoja. Mitä odotuksia, vaikeuksia yms. vammaisilla on? Lupaan koota muutaman ihmisen ryhmän ideoimaan asiaa.

Puheluja tulee silloin tällöin rakennusfirmoilta. Halutaan tietää, mikä on luiskan oikea kaltevuus, millaista materiaalia sen pinnan pitäisi olla, tai kuinka leveä hissin oven tulee olla, että siitä mahtuu pyörätuolilla. Joskus tuntuu, etteivät ihmiset tiedä minkään muun vammaisjärjestön olemassaolosta, meiltä kysellään ihan kaikenlaisiin vammoihin liittyviä asioita. Joukkoon mahtuu kehitysvammat, sotavammat, aistivammat jne.

Oma jäsenistö kyselee, onko omaa lääkäriä, tuomaria, veroasiantuntijaa tms. experttiä. Apua tarvitaan erilaisten valitusten tekemiseen, kun haettuja etuuksia ei ole myönnetty eri syistä. Jäseneksi liittyessään monet haluavat tietää mitä konkreettista etua tai hyötyä jäsenyydestä on. Uuseimmille riittävä etu on kuitenkin esim. jäsenlehti. Nuoria kiinnostaa liikunta eri muotoineen, eläkeikäisiä matkat.

Tyypillistä työlleni on, etten voi keskittyä yhteen asiaan kerrallaan vaan on kyettävä nopeasti siirtymää asiasta toiseen kymmeniä kertoja päivässä. Ikäänkuin pyörittelisin eri kokoisia rattaita, toiset keveitä toiset miltei ylivoimaisen painavia, tavoitteenani kaikkien rattaiden pitäminen jatkuvassa liikkeessä. Vaihtelevaa, mielenkiintoista, antoisaa! Stressaavaa, ainainen kiire, joka vie voimat. Pääasiassa joudun hoitamaan ihmisten ongelmia ja auttamaan ratkaisujen etsimisessä vaikeuksiin asioihin. Iloiset ja onnelliset tapahtumat jäävät vähemmälle huomiolle.