Muusikko Timo Kämäräinen

Timo Kämäräinen.

Timo Kämäräinen (s. 29.4.1979 Sonkajärvi) on kitaristi, laulaja, laulunekijä sekä tuottaja ja näyttelijä. Kämäräinen on toiminut monissa eri produktioissa säveltäjänä, sovittajana sekä tuottajana. Timo Kämäräinen kävi koulua Iisalmessa, kunnes sai omilta vanhemmiltaan luvan siirtyä Kuopion musiikkilukioon. Kirjoitettuaan itsensä ylioppilaaksi Kämäräinen jatkoi musiikkiopintojaan Helsingin vuonna 1996 perustettussa ammattikorkeakoulu Stadissa – nykyään koulu tunnetaan Ammattikorkeakoulu Metropoliana, jossa opiskelee noin 9 500 opiskelijaa. Timo Kämäräinen opiskeli vuodesta 2001 lähtien Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Kämäräisen omissa yhtyeissä on ollut vahva rockjazzin tai progejazzin ote.

Timo Kämäräinen on esiintynyt sekä levyttänyt useiden artistien ja yhtyeiden kanssa musiikkityylilajien venyessä rockista ja jazzista aina nykymusiikkiin saakka. Vuonna 2005 Kämäräinen julkaisi rockjazzia sisältävän soololevyn, Unea. Samana vuonna myös Beagon -yhtyeen Countryside -albumi julkaistiin; Beagon -yhtyeessä Timo Kämäräinen laulaa, soittaa kitaraa sekä säveltää ja sanoittaa kappaleita. Beagon -yhtyeeseen kuuluvat samoin basisti Jape Karjalainen ja rumpali Olli Krogerus. Beagon -yhtyeen toinen albumi, Traffic, julkaistiin elokuussa 2007, minkä jälkeen yhtye jäi tauolle.

Timo Kämäräisen toinen sooloalbumi, Pulpae, julkaistiin tammikuussa 2010. Maaliskuussa 2012 julkaistiin TOOT TOOT -duon debyyttialbumi, TOOT TOOT, jossa Timo Kämäräinen samoin soittaa kitaraa ja laulaa vastaten samalla lisäksi duon sävellyksistä sekä sanoituksista. Rumpuja TOOT TOOTissa soittaa Olli Krogerus. Timo Kämäräinen soitti vuosina 2002-2008 Ismo Alanko Säätiössä. Yhtyeen keulahahmo on laulaja-lauluntekijä Ismo Kullervo Alanko (s. 12.11.1960 Kerava), joka on ollut mukana samoin Hassisen Koneessa ja Sielun Veljissä. Vuodesta 2013 lähtien Timo Kämäräinen on soittanut näyttelijä-laulaja ja lauluntekijä Olavi Uusivirran (s. 28.7.1983 Helsinki) yhtyeessä. Kämäräinen on tuottanut ainakin kolme Olavi Uusivirran albumia. Vuonna 2019 Timo Kämäräinen soitti Ellipsin eli Elli Haloon (oik. Elisa Katariina Tiilikainen, s. 30.7.1990) yhtyeessä.

Vuonna 2018 Timo Kämäräinen julkaisi taiteilijanimellä Ihana Leijona albumin, Mä voin loistavasti. Tällä albumilla Kämäräinen laulaa omia sanoituksiaan, vaikka hän onkin sanonut instrumentaalimusiikin olevan hänelle luontaisinta musiikkia. Tästä albumista Kämäräinen on itse sanonut: ”Tällä kertaa ensin tuli läjä tekstiä.” Vuonna 2021 omalla nimellä ilmestyi Timo Kämäräisen albumi, Blink And You Miss It. Timo Kämäräinen on tuottanut myös Suvi Isotalolle musiikkia. Syksystä 2024 Timo Kämäräinen on toiminut Ylen Elämäni biisi -musiikkiviihdeohjelman vakituisena kitaristina. Timo Kämäräinen on kuin kotonaan monien eri tyylisuuntien musiikin parissa, esimerkkeinä yhteistyö UMO:n, Radion Sinfoniaorkesterin sekä virolaisen NYYD Ensemblen kanssa. Kämäräinen on tämän lisäksi kirjoittanut musiikkia myös muille ja toiminut taiteellisena tuottajana useilla äänitteillä. Kämäräinen on tehnyt teatterimusiikkia mm. Kristian Smedsin näytelmiin, sekä säveltänyt musiikkia elokuviin ja tv-sarjoihin.

Timo Kämäräinen on useamman big bandin kitarasolistina tulkinnut legendaarisen Patrick ”Pat” Bruce Methenyn (s. 12.8.1954 Lee’s Summit, Missouri, Yhdysvallat) teoksia. Tämän projektin laittoi käyntiin kapellimestari Ville Vannemaa (s. 1983), joka johtaa mm. Turku Jazz Orchestraa. Vannemaa on tehnyt samoin kaikki näiden konserttien kappaleiden sovitukset big bandeille. Ville Vannemaa vierailee mielellään usein myös UMO Helsinki Jazz Orchestran, Espoo Big Bandin, Tampere Big Bandin, Ilmavoimien Big Bandin ja Oulu All-Star Big Bandin kapellimestarina. Ville Vannemaalla on laaja kokemus big band -työskentelystä orkesterin johtamisen ohella myös sekä säveltäjänä että sovittajana, mutta myös orkesterimuusikkona. Soittajana Vannemaata on voinut kuulla myös mm. Jukka Tapani Perko (s. 18.2.1968 Huittinen) Hurmio 2.0:n, Popedan, Valtteri Laurell (Valtteri Laurell Pöyhönen, s. 23.9.1978 Helsinki) Nonetin sekä Jorma Kalevi Louhivuori (s. 1984) Quintetin riveissä.

Ville Vannemaa.

Pianistit perjantaina 29.8.2025 Tampereen G Livelabissa 

Lenni-Kalle Taipale Tampereella.

Lenni-Kalle Taipale aloitti pianonsoittona jo varhain; kolmen vuoden iässä hän kiinnostui pianonsoitosta isoveljensä vanavedessä. Kodissa Espoon Kivenlahdessa alkoi käydä pianonsoiton opettaja kerran viikossa. Taipaleen perhe ei muuten ollut erityisen musikaalista väkeä ja perheen äiti tunnettiin jopa epämusikaalisena ihmisenä. Lenni-Kallen isoisä on kuitenkin toiminut kuoronjohtajana. Lenni-Kalle Taipale omaa absoluuttisen sävelkorvan ja hän pyysi usein äitiään olematta siksi laulamatta. Lenni-Kalle muistaa istuneensa pienenä usein isänsä sylissä, kun tämä lauloi hänelle unilauluja. Lenni-Kallen isoveli havaitsi nuoremman veljensä absoluuttisen sävelkorvan heidän musisoidessaan.

Lenni-Kalle Taipale kaksivuotiaana.

Viisivuotiaana Lenni-Kalle Taipale aloitti viulun soittamisen. Hän pääsi opiskelemaan vuonna 1985 Espoon musiikkiopistoon viulunsoittoa. Vuonna 1987 Lenni-Kalle Taipale siirtyi arkkitehti Osmo Tapio Lapon (vuoteen 1951 Lehtonen, s. 6.12.1927 Helsinki) suunnittelemaan ja vuonna 1974 valmistuneeseen Espoon Kivenlahden Mainingin koulun musiikkiluokalle. Lenni-Kalle Taipale mm. lauloi Mainingin koulun kuorossa sekä sävelsi musiikkia oman musiikkiluokkansa esittämään musikaaliin.

Ympyrä sulkeutui, kun Lenni-Kalle Taipale otti pianonsoiton sivuaineekseen Espoon musiikkiopistossa vuonna 1988; lopulta Lenni-Kalle luopui viulunsoitosta yhdeksännellä luokalla. Taipale otti osaa vuonna 1994 Nilsiän musiikkileirille, jossa hänen opettajanaan toimi pianisti Jasse Varpama. Jasse Varpama on toiminut opettajana mm. Sibelius-Akatemiassa, Pop Jazz Konservatoriossa sekä Kuopion Konservatoriossa. Vuonna 2009 Jasse Varpamaa julkaisi tupla-albumin, Stories, joka sisältää 25 kappaletta. Kaikki sävellykset levyllä ovat Jasse Varpamaan omia sävellyksiä ja levyllä on mukana 17 laulajaa. Albumilla lauletaan suomeksi, englanniksi sekä ruotsinkielellä. Nilsiän musiikkileirillä Lenni-Kalle Taipale innostui kovasti jazzmusiikista, kun hän sai kuulla yhdysvaltalaisen jazzpianisti Armando Anthony ”Chick” Corean (s. 12.6.1941 Chelsea, Massachusetts, Yhdysvallat ja k. 9.2.2021 Tampa, Florida, Yhdysvallat) soittoa.

Vuonna 1994 Lenni-Kalle Taipale pääsi opiskelemaan vuonna 1961 valmistuneeseen Tapiolan lukion musiikkilinjalle. Koulun suunnitteli arkkitehti Jorma Klaus Henrik Järvi (s. 11.8.1908 Nastola ja k. 11.11.1962 Helsinki). Tapiolassa Taipaletta opetti mm. musiikinopettajaksi vuonna 1968 Sibelius-Akatemiasta valmistunut Martti ”Mape” Lappalainen (s. 22.10.1941 Kokkola ja k. 5.6.2011 Tammisaari, Raasepori). Lappalainen perusti vuonna 1969 Tapiolan yhteiskouluun Tapiola Yhteiskoulun Big Bandin, joka myöhemmin tunnettiin Tapiola Big Band -nimellä. Samoin Mape Lappalainen perusti vuonna 1980 Espoo Big Bandin. Vuonna 1987 Lappalainen perusti Espooseen April Jazzin, jonka johtajana hän toimi kuolemaansa saakka.

Lenni-Kalle Taipale hyväksyttiin vuonna 1995 Oulunkylän Pop & Jazz konservatorion muusikkolinjalle opiskelijaksi; konservatorion perusti vuonna 1972 musiikkipedagogi Klaus Untamo Järvinen (s. 24.12.1936 Pohjois-Pirkkala ja k. 17.1.2020 Helsinki). Mape Lappalainen ehdotti Lenni-Kalle Taipaleelle trion kokoamista vuonna 1988 perustetun Trio Töykeiden lämmittelijäbändiksi. Tämän ehdotuksen tuloksena syntyi Lenni-Kalle Taipale Trio, jonka ensiesiintyminen tapahtui 12.12.1995 Jazz-Café Louhessa Espoon Kulttuurikeskuksessa. Taipaleen lisäksi Triossa soitti rumpuja Sami Järvinen ja bassoa Timo Tuppurainen (s. 1973).

Lenni-Kalle Taipale Trio osallistui vuonna 1997 Pohjolan kyky -kilpailuun ja Trio voitti kilpailun kevyen musiikin sarjan suorana televisioidussa Suomen finaalissa 5.4.1997. Loppukilpailu käytiin Norjan Oslossa 24.5.1997 ja Lenni-Kalle Taipaleen omia sävellyksiä kilpailussa esittänyt Trio tuli Oslon loppukilpailussa toiseksi. Kilpailun palkintona Triosta tehtiin televisiodokumentti, joka esitettiin televisiossa joulukuussa 1997. Heinäkuussa 1997 Lenni-Kalle Taipale Trio esiintyi Pori Jazz -festivaaleilla. Samalla fesivaalilla Taipale valittiin Porin Jazzin Vuoden Taiteilijaksi. Vielä samana vuonna Taipaleelle myönnettiin Kilpailuviraston Kilpailu -palkinto ja hänet valittiin Postipankin Prime Teamiin vuosiksi 1997-1999. Espoon kaupunki myönsi Lenni-Kalle Taipaleelle syksyllä 1998 Espoo -mitalin sekä 20 000 markan arvoisen Espoon kaupungin taidepalkinnon.

27.11.1998 Lenni-Kalle Taipale Trio julkaisi ensimmäisen albuminsa, Nothing to Hide. Tätä äänilevyä myytiin ensimmäisenä suomalaisena jazzalbumina kultalevyyn oikeuttavat 20 000 kappaletta. Albumi käväisi samoin Suomen virallisen albumilistan sijalla 20. Nyttemmin tätä albumia on myyty jo yli 30 000 kappaletta.

Markus "Marzi" Nyman.

Lenni-Kalle Taipale Trio esiintyi 6.12.1998 Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotolla. Jo seuraavana vuonna Trio kiinnitettiin housebändiksi Joonas Hytönen Show -keskusteluohjelmaan. Joonas Hytösen Showssa yhtyeen kanssa soitti vahvistuksena kitaristi Markus ”Marzi” Nyman (s. 12.1.1979 Lohja), jonka Lenni-Kalle Taipale tunsi jo lukioajoiltaan Tapiolasta. Marzi Nyman soitti alkuun kymmenen vuotta pianoa ennen kuin alkoi soittaa kitaraa Jarmo Ilari Saaren (s. 14.3.1970 Kauniainen) opetuksessa Tapiolan lukion musiikkilinjalla. Lenni-Kalle Taipale Trio julkaisi 5.10.1999 toisen albuminsa, Hiutaleita. Tällä albumilla laulaa sopraanolaulajatar Marika Krook (s. 27.10.1972 Tukholma, Ruotsi) ja tämä albumi kävi parhaimmillaan albumilistan sijalla 17.

Basisti Timo Tuppurainen jätti kesällä 1999 Taipaleen Trion ja uudeksi basistiksi astui yhtyeeseen Timo Tolonen. Uudistuneen Trion tuore albumi, Reset, julkaistiin 15.10.2001. Keväällä 2002 Taipaleen Trion miehitys muuttui jälleen, kun rumpuihin siirtyi Toni Porthén ja bassoon muusikko Ari-Pekka ”Ape” Anttila (s. 1966). Tuoreen kokoonpanon seurauksena vaihtui samoin yhtyeen käyttämä nimi: välillä yhtye oli Lenni-Kalle Taipale Group, toisinaan Lenni-Kalle Taipale Band. Syksystä 2002 vuoteen 2003 Lenni-Kalle Taipale Group esiintyi Joonas Hytönen Show’ssa vahvistettuna kitaristi Tomi ”Varre” Vartiaisella (s. 30.9.1974 Helsinki). Varre Vartiainen vietti varhaisen nuoruutensa Keravalla. Hän soitti aluksi pianoa seitsemänvuotiaasta, mutta kiinnostui sittemmin kitaransoitosta kymmenvuotiaana. Hän opiskeli Keravan musiikkiopistossa ja soitti siellä myös ensimmäisissä yhtyeissään. Myöhemmin Vartiainen siirtyi Sibelius -lukioon Helsinkiin ja sieltä hän vuonna 1993 siirtyi Oulunkylän Pop & Jazz konservatorioon. Armeijan Vartiainen suoritti Haminassa Puolustusvoimien varusmiessoittokunnassa.

Lenni-Kalle Taipaleen Trio on esiintynyt ulkomailla mm. Saksassa, Meksikossa ja Ruotsissa. Taipaleen Trion neljäs albumi, Taipaleen tyttären mukaan nimetty Lumia, ilmestyi 12.10.2005. Jälleen Lenni-Kalle Taipale Trion nimellä julkaistulla albumilla kuullaan lainakappale The Rasmukselta, ja solisteina albumilla vierailevat Johanna Iivanainen (o.s. Niemelä, s. 22.11.1976 Oulu) ja Pikku G eli Henri Vähäkainu (s. 9.3.1987 Nurmijärvi).

Kalle Ruusukallio.

Muusikko ja näyttelijä Kalle Ruusukallio näytteli Aapo Rönkköä Ylen tv-sarjassa, Uusi päivä, vuosina 2010-2018. Samoin Ruusukallio soitti koskettimia tv-sarjan Vihreät valot -yhtyeessä ja toimi säveltäjänä ja sanoittajana sekä sovittajana osana tv-sarjan musiikkitiimiä. Kalle Ruusukallio näytteli Aapo Rönköä myös Uuden päivän spin-off -sarjassa, Väärät Bileet, joka esitettiin Ylellä vuonna 2016. Kalle Ruusukallio juonsi omaa radio-ohjelmaa YleX -kanavalla Valtteri Lehtisen kanssa vuosina 2014-2016. Muusikkona Ruusukallio on soittanut ja laulanut mm. Screaming Thundersin, Sami Hintsasen, Costello Hautamäen, Heikki Salon, Sointi Jazz Orchestran ja Takomon kanssa.

Lenni- ja Ruusukallet Taipaleella Kalliolla -show viihdytti musisoinnillaan Tampereen G Livelabissa perjantaina 29.8.2025 kello 22 alkaen. Kalle Ruusukallio ja Lenni-Kalle Taipale marssivat yleisönsä keskeltä esiintymislavalle esittäen ruotsalaisen Lasse Dahlquistin kappaletta Kulkuri ja joutsen, johon Reino Vihtori ”Repe” Helismaa (alk. vuoteen 1934 saakka Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki) on tehnyt suomalaiset sanat. Tapio Rautavaara levytti tämän kappaleen ensimmäisenä Suomessa vuonna 1950. Lenni-Kalle Taipale säesti Kalle Ruusukallion laulua ennen flyygelin ääreen pääsemistään sisääntulon aikana melodicalla. Seuraavaksi kaverukset tekivät nautittavat versiot Markku Johanssonin ja Pepe Willbergin sävellyksestä sekä Vexi Salmen sanoituksesta, Aamu, ja 1.2.1968 Fredin eli Matti Siitosen levylle laulamasta Tony Hatchin ja Jackie Trentin kirjoittamasta kappaleesta Beautiful in the Rain eli Kolmatta Linjaa takaisin, jonka suomalaisesta sanoituksesta vastasi Juha Harri Vainio. Alkuperäislevytyksen lauloi Petula Sally Olwen Clark (s. 15.11.1932 Epsom, Surrey).

Lenni-Kalle Taipale & Kalle Ruusukallio.

Ruusukallion ja Taipaleen perjantai-iltainen musisointi oli rajojarikkovan laaja-alaista; tunnelmat vaihtuivat kaksi settiä käsittävässä musiikki-iloittelussa rockista, laulelmien ja lattareiden kautta herkkiin lastenlauluihin, siis todellinen musiikillinen sekametelisoppa. Lastenlauluista omannäköisen käsittelyn saivat mm. Peppi Pitkätossu, Tapio Rautavaaran sävellys P. Mustapään (Martti Haavion) runoon, Sininen uni, joka ilmestyi vuonna 1952 Triola -levymerkillä ja jonka levysovituksen sommitteli Georg de Godzinsky. Näihin lastenlauluihin kuului myös Ihahaa hepo hirnahtaa.

Nuorisosäätiö (17. osa) 

Asianajaja Oili Kelan vastineessa PRH:lle hän kirjoitti, ettei Nuorisosäätiön jakamilla tuilla eri vaaliyhdistyksille ollut vakavaraisen Nuorisosäätiön kannalta juurikaan vaikutusta säätiön taloudelliseen tilaan. Tämän väitöksensä Kela perusteli Nuorisosäätiön taloudellisilla tiedoilla neljältä edelliseltä vuodelta. Vuoden 2006 Nuorisosäätiön liikevaihto oli 2,5 miljoonaa euroa, joten saman vuoden presidentinvaalirahoitus näytteli liikevaihdosta vain 0,69 prosentin osuutta. Reilun 30 miljoonan taseesta taas vaalirahoitus oli ainoastaan 0,06 prosenttia. Samat luvut vuoden 2007 osalta olivat 0,21 prosenttia liikevaihdosta ja 0,02 prosenttia taseesta. Näin hän todisti, että ”hankinnat vuositasolla ovat olleet erittäin pieniä säätiön tulovirtaan ja varallisuusasemaan nähden.” Tämä moraalikäsityshän tarkoittaa silloin sitä, että varakkailta saa varastaa ainakin jonkin verran, kunhan tutkii ensin kohteen liikevaihdot ja taseet.

Oili Kela.

Jos tällaista periaatetta sovellettaisiin vastaavasti kaikkiin julkisiin hankintoihin, voisi tilanne olla aika pelottava. Kuvittele vaikkapa tilanne, että esimerkiksi 10 miljardin euron julkinen hankinta antaisi oikeuden vaikkapa siitä päättäville yhteiskunnallisille toimijoille lisätä loppulaskuun lahjuksina päätöksentekijöille 0,69 prosenttia eli 69 miljoonaa euroa. Tai toisaalta, jos valtion budjettiin lisättäisiin vaikkapa liikevaihtoon perustuen 0,7 prosenttia lisää puolueen korruptioon hyvin tehdystä työstä.

Matti Vanhanen.

Matti Vanhanen lankesi samaan todisteluun RAY:n jakaman vaalituen käsittelyssä; hän toisti Oili Kela ideoimaa päätöntä ajatusta. Nuorisosäätiön jakama 140 000 euron vaalituki oli hänen mielestään mitätön summa verrattuna kokonaisuuteen. Näin Matti Vanhanen sommitteli sanansa tässä kohtaa: ”Säätiön taseeseenhan verrattuna summa on aivan marginaalinen ja tärkeää on, että säätiö on toteuttanut tehtäväänsä ja käyttänyt kaikki RAY-rahat mukaisella tavalla.” Matti Vanhasen vaalikampanja rahoittajista Nuorisosäätiön osuus oli kuitenkin kolmanneksi suurin. KRP:n kulustelijan kysellessä Matti Vanhaselta Nuorisosäätiön panostuksesta hänen vaalikampanjaansa, Matti Vanhanen vain vähätteli sen merkitystä. Nuorisosäätiön osuus oli Vanhasen mielestä vain yksittäinen panostus ja hyvin mitätön vaalikampanjallekin, kampanjalle, jonka kokonaiskustannut näytteli yhteisarvoltaan 2,4 miljoonaa euroa.

Aki Haaro.

Poliisin tekemiä kuulustelupöytäkirjoja valmistui Nuorisosäätiön kuulusteluista tuhansia sivuja. Yllätys ei varmaan kenellekään ollut se, että kaikki epäillyt ilmoittivat olevansa syyttömiä esitettyihin syytöksiin. Kaikki syytetyt esittivät toimineensa asiassaan täysin laillisesti, vierittivät vastuuta jonkun toisen niskaan, heittäytyivät huonomuistisiksi tai tietämättömiksi ja korostivat päinvastoin hyvää tarkoitustaan. Aki Haaro ja Antti Kaikkonen lähtivät puolustuksessaan siitä liikkeelle, että Nuorisosäätiön omat säännöt tekivät mahdolliseksi antaa poliittiseen toimintaan rahoitusta ainakin siten, että varat otetaan säätiön ”vapaista varoista”. Matti Vanhanen taas luopui alkuperäisestä selitysmallistaan eikä halunnut siitä enää keskustella, koska ratkaisun kuitenkin tekisi tuomioistuin myöhemmin.

Mielenkiintoista oli myös se, että kaikki kolme henkilöä käyttivät puheissaan sanaa hankinta; vaalirahoitusta Nuorisosäätiö ei ollut antanut koskaan heidän mielestään. Aki Haaro muotoili tämän asian mm. kuulusteluissa näillä sanoilla: ”En ole koskaan puhunut vaalituista vaan hankinnoista. Vaalituki ei ole oikea termi, koska hankinnat ovat vastikkeellisia.” Jotta asia tulisi täysin selväksi, Aki Haaro väänsi vielä rautangasta asian kuulustelijalle: ”Jos ostaa maitopurkin kaupasta, niin kokeeko ostaja sen, että kauppias ottaa tukea ostajalta vastaan. Minä koen, että kun ostan tavarat ja palvelut, niin markkinat määräävät hinnat.”

Myöhemminkin useat hyväntekeväisyystyöntekijät ovat varoja kerätessään ja siitä luvattomana kiinni jääneenä käyttäneet tätä täysin samaa selitysmallia. Näissä usein jaetaan hyvin vaatimattomia vastikkeita ostajalle/lahjoittajalle, sellaisia kuten mm. pinssit, kirjemerkit tai hyvin kevyt painotuote, josta ostaja/lahjoittaja on kuitenkin joutunut maksamaan hyvinkin merkittävän rahasumman. Joku voisi joskus täysin aiheellisestikin kysyä, ovatko mm. vaalitaulut todella taidetta? Tässä nimenomaisessa tapauksessa näin kai voidaan ainakin osittain tulkita, sillä osa myydyistä tauluista oli sellaisen tunnetun taiteilijan, kuin Helge Juhani Palmun (s. 8.7.1944 Turku ja k. 26.6.2024 Kauhava) maalaamia.

Nuorisosäätiön taulunhankinnassa suosittiin varsinkin grafiikkaa ja tämäkin tapahtui aivan kohtuullisesta syystä. Nuorisosäätiön nurmijärveläinen hallitusjäsen valotti poliisikuulusteluissa Antti Kaikkosen vaaliyhdistyksen toimintaa seuraavasti: ”Tauluja oli lukuisia, koska painokone niitä teki ja niitä myytiin lukuisia. Niitä oli kahta kokoa.” Nuorisosäätiön talouspäällikkö Irma Mali taas kuvaili Nuorisosäätiön kahvihuoneessa esillä olleita taideteoksia: ”Ne olivat vähän julisteen näköisiä tauluja.” Talouspäällikkö Irma Malinin mukaan erityisesti Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:n isännöitsijät olivat tuohtuneita asiasta ja tiedustelivat: ”Pitääkö meidän hankkia tällaista? Siinä harmitti se rahanmeno.”

PRH:n linjajohtaja Olli Koikkalainen havaitsi, että Nuorisosäätiön tilinpäätöksessä vuonna 2009 oli hankituista tauluista tehty myös poistot. Tämä asia oli PRH:n mukaan todistamassa sitä, ”ettei kyseessä ole ollut taiteellisilla ja sijoituksellisilla perusteilla hankitusta taiteesta.” Samaan aikaan kuitenkin taulun hankkijat jopa itse myönsivät, että hankinnoissa oli kyse kalusteista. Nuorisosäätiön kirjanpidosta löytyy tosite tauluhankinnan maksukuitista selvityksellä ”Vanhasen pyynnöstä Metrokatu 4:n kerhotiloihin”. Matti Vanhanen siksi myönsikin: ”Mahdollisesti saattaa olla, että olen pyytänyt hankkimaan tauluja kyseisen talon kerhotilojen kalustamiseksi.”

Liisa Hyssälä.

Terttu Savolainen.

Yksi vaalirahoituksen keräämistapa oli järjestää koulutuksia eli seminaareja. Seminaariluentoja poikkeuksetta kehuttiin korkeatasoisiksi, vaikka todellisuudessa ne olivat järjestäjilleen yksi tapa kerätä vaalirahoitusta vaalien alla. Nuorisosäätiölle nämä sijoitukset erilaisiin seminaareihin oliva täysin tarpeettomia varaintuhlauksia. Nuorisosäätiöstä ei myöskään koskaan ehditty osallistua näihin erilaisiin seminaareihin. Usein tällainen seminaarilippu tyypillisesti maksoi silti noin tuhat euroa. Esimerkiksi ministeri Liisa Hyssälän ja hänen erityisavustajansa, valtiosihteeri Terttu Savolaisen (s. 1955), yhteisesti järjestämät kaksi lounasseminaaria vuoden 2004 kunnallisvaalien edellä olivat aihepiireiltään alkoholia käsittelevä ja toinen seminaari terveyttä koskeva. Nuorisosäätiön Jorma Heikkiselle myytiin liput molempiin lounasseminaareihin, vaikka Nuorisosäätiöstä ei kukaan joutanut paikalle edustamaan säätiötä. Terttu Savolainen myös mainosti samassa sähköpostiviestissään Jorma Heikkiselle vaihtoehtoisesti taulujakin, joiden hinnat liikkuivat 1 200 – 2 300 euron välillä. Liisa Hyssälä pääsi vaaleissa Liedon valtuustoon.

Antti Koikkalainen.

Antti Kaikkoselta tiedusteltiin poliisikuulusteluissa: ”Saitteko te vaalitukea säätiöltä 2002-2009?” Tähän kysymykseen Antti Kaikkonen vastasi: ”Tukiyhdistykset ovat myyneet taidetta alle kymmenen teosta.” Nuorisosäätiön talouspäällikkö Irma Mali ennätti kuitenkin lipsauttaa mauistavansa erään Nuorisosäätiön hallituksen kokouksen, jossa Antti Kaikkosen tauluhankintoja käsiteltiin. Näin Irma Mali muisti: ”Kaikkonen tarjoutui poistumaan, mutta hallituksen mukaan Kaikkosen ei tarvitse poistua, vaan tämä on selvä juttu.”

Poliisia kiinnosti erityisesti se, olivatko Nuorisosäätiön puheenjohtajat tietoisia jaetuista vaalirahoista. Oliko vaalituista tehty päätöksiä joko Nuorisosäätiön tai Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:n hallituksissa? Kuulustelijoille aina vastattiin tähän, että ei ole, koska niistä ei löydy mainintaa kokouksien pöytäkirjoista. Antti Kaikkonen kuitenkin myönsi poliisikuulustelussa 25.2,2010, että ”hallituksen piirissä on käyty tällaista periaatteellista keskustelua siitä, että toimitusjohtaja voi tehdä tämän tuuppisiä hankintoja.” Nuorisosäätiön edellinen puheenjohtaja Matti Vanhanen oli taas selvästi huonomuistisempi asian suhteen: ”En muista tällaisia keskusteluita koskaan käydyn hallituksen kokouksissa.” Matti Vanhanen vielä aivan erityisesti tähdensi, ettei Nuorisosäätiö tai Nuorisoasuntojen Isännöinti Oy:n hallitusten puheenjohtaja valtuuta tai edes hyväksy mitään irtaimiston hankintoja, so. vaalitukia.

Poliisilla oli lista 40 Matti Vanhasen puheenjohtajakauden aikaisista myyntitapahtumista. Niiden yhteislaskutus oli kaikkiaan 46 000 euroa. Tätä Matti Vanhanen piti yllättävänä kuulustelussa. Vanhanen puolustautui seuraavasti: ”Valtaosa listatuista yhdistyksistä on minulle täysin vieraita. En ole antanut listattuihin hankintoihin hyväksyntääni tai valtuutusta.” Ainoastaan yhden ainoan hän tunnisti, Esko Ahon vaalikirjahankinnan.

Nuorisosäätiö (16. osa) 

Omaa vastuutaan Matti Vanhanen ei halunnut kantaa kylläkään. Vanhasen mielestä ”tässä on nyt yksi säätiö nostettu tikun nokkaan”. Matti Vanhanen kyseli, eikö vastuu vaalituesta lankea ehdokkaan sijasta vaaliorganisaatiolle. Kun Matti Vanhasen halukkuutta palauttaa 23 000 euron (29 000 euroa v. 2022) hänen vaaliorganisaatiolle maksettuja vaalitukia Nuorisosäätiölle, Matti Vanhanen vastasi kysymykseen ehdottoman kieltävästi.

Matti Vanhanen.

Nuorisosäätiön vuokra-asukkaita säätiön asiamies Seppo Pyykkönen yritti rauhoitella sisäisellä tiedotteella. Vaalien alla tehtyjä seminaarimaksuja sekä säätiön tauluhankintoja Pyykkönen kyllä vähätteli, mutta myönsi kylläkin, että vuoden 2006 presidentinvaaleihin Nuorisosäätiö sotkeutui poikkeuksellisen voimakkaasti. Tämä kuitenkin tehtiin hänen mukaansa varsin hyvästä syystä. Tuolloin tilanne oli ollut sen verran erikoinen, että Matti Vanhasta päätettiin tukea kiitoksena tämän nuorisoasumisen hyväksi tekemästä työstä mm. ostamalla tauluja, ”joita on sijoitettu kiinteistöyhtiöidemme seinille.” Kovalla kiireellä pari päivää myöhemmin näitä tauluja yritettiin ripustaa muuan Nuorisosäätiön vuokratalon kerhohuoneen seinille. Vuokratalon asukkaat kuitenkin suhtautuivat tähän asiaan sen verran kielteisesti, että jo seuraavana yönä taulut poistettiin kerhohuoneesta.

Sirkka-Liisa Anttila.

Keskustapuolueen työvaliokunta kokoontui 24.9.2009 sangen kiihtyneen oloisina palaveriinsa. Kansanedustaja Sirkka-Liisa Anttila (o.s. Ojala, s. 20.12.1943 Marttila) esitti kokouksen yhteydessä kysymyksen, kenen idea oli julkistaa presidentinvaalirahoitus. Anttila muotoili asian: ”Siellä oli selvä miina eli nämä säännöt.” Anttila oli Keskustapuolueen kansanedustaja vuosina 1983-1996 ja 1999-2019. Vuosina 2007-2011 Anttila toimi maa- ja metsätalousministerinä Matti Vanhasen II hallituksessa sekä Mari Kiviniemen hallituksessa. Vuosina 1996-1999 Sirkka-Liisa Anttila oli Europarlamentin jäsen. Anttila on ollut samoin eduskunnan ensimmäinen varapuhemies vuosina 1995-1996, 1999-2003 ja 2006-2007. Anttila oli Forssan kaupunginvaltuustossa vuodesta 1977. Vuosina 1994-2000 Anttila oli Keskustan varapuheenjohtaja.

Antti Ilmari Kurvinen.

Nuorten edustaja Antti Ilmari Vilhelm Kurvinen (s. 14.7.1986 Ylihärmä) valisti Sirkka-Liisa Anttilaa, että presidentinvaalien rahoitus olisi tullut julkisuuteen joka tapauksessa ja siksi oli parempi, että asia julkaistiin itse. Lakimies Antti Kurvinen nousi eduskuntaan vuonna 2015 Vaasan vaalipiiristä. Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhosen paljasti, että puoluetoimistossa ei tiedetty Nuorisosäätiön maksamasta todellisesta vaalituesta. Siellä oletettiin, että vaalituen määrä oli Nuorisosäätiöstä ollut 5 000 euroa. Kansanedustaja Anu Helena Vehviläinen (s. 9.9.1963 Leppävirta) kertoi kokouksessa olevansa hyvin huolestunut Nuorisosäätiön jälkikeskustelusta, ”sillä Matti oli vuosia sen puheenjohtaja”. Vehviläinen tuli vuosiksi 1995-2003 eduskuntaan Pohjois-Karjalan vaalipiiristä ja uudelleen hän oli kansanedustajana vuosina 2007-2023 Savo-Karjalan vaalipiiristä. Anu Vehviläinen toimi Juha Sipilän hallituksen kunta- ja uudistusministerinä 2015-2019, liikenneministerinä 29.5.2019-6.6.2019 sekä eduskunnan puhemiehenä 2020-2022. Työvalikunnan kokous päätyi ratkaisuun, että hallintopäällikkö Aki Haarolle myönnettiin valtuudet järjestää 240 000 euron bullet-laina, jolla Keskustapuolue maksaisi kerralla pois Nova-yhtiöiltä saadut vaalituet. Puoluesihteeri Jarmo Korhonen oli sitä mieltä, että näin Nuorisosäätiö sekoilu saisi lopullisen ratkaisunsa.

Anu Vehviläinen.

Aki Haaro.

Jarmo Korhonen.

Kaksi kuukautta Patentti- ja rekisterihallitus odotteli kärsivällisesti asioiden edistymistä, mutta sen jälkeen sen mitta tuli täyteen ja loppiaisen jälkeen Patentti- ja rekisterihallitus teki tutkintapyynnön poliisille asiasta. Asianajotoimistosta Oili Kela laati tiukkoja ja pitkiä muistioita, tilasi eri asiantuntiloilta lausuntoja asiakkaansa tueksi ja Kela vetosi samalla Nuorisosäätiön perustajien aatteellisiin tarkoituksiin. Tällä välillä hallituksen puheenjohtaja Antti Kaikkonen jätti paikkansa ja kiireellä Kaikkosen työn jatkajaksi löytyi keskustalainen varatuomari Simo Lämsä (s. 1941 Oulu), eläkeyhtiö Kevan eläkkeellä oleva toimitusjohtaja. Poliisi epäili tuossa vaiheessa, että keskustataustainen Nuorisosäätiö oli jakanut lainvastaisesti 100 000 euroa vaalitukea vuosien 2002-2009 välisenä aikana. Poliisi samoin epäili, että Nuorisosäätiön entinen ja lähes koko silloinen hallitus olisi käyttänyt luottamusasemaansa väärin ja jakanut lahjuksia. Tuore hallituksen puheenjohtaja Simo Lämsään ei kohdistunut epäilyitä ja hän sai seurata rauhassa sivusta tapahtumain kulkua kelpo palkalla. Simo Lämsän mukaan hallituksen jäsenet jatkoivat tehtävissään siihen asti, kunnes rikosprosessit on käyty loppuun. Ainakaan julkisesti Simo Lämsä ei tohtinut arvostella vaalitukia jakaneita ihmisiä.

Antti Kaikkonen.

Entinen Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtaja Antti Kaikkonen kysyttäessä kommentoi PRH:n rikosilmoitusta jälleen samalla jo kertaalleen onnettomaksi osoittautuneella perustelulla: Matti Vanhaselle ja hänelle (Kaikkonen) annettu vaalituki ei rikkonut lakia, vaan Nuorisosäätiön säännöt mahdollistivat ”yhteiskunnallisen toiminnan tukemiset.” Ensi töikseen KRP otti takavarikkoon Nuorisosäätiön kirjanpitoa, avasi säätiön aikaisempaa viestiliikennettä sekä pankeille pankkitiedusteluja. Rikostutkintaa suoritti KRP:ssä täysipäiväisesti kymmenen poliisia ja tutkinta vaati KRP:lta valtavasti resursseja. Poliisin tutkimuksissa kiinnitettiin huomiota vain etupäässä vuoden 2005 jälkeisiin tapahtumiin. Tuossa vaiheessa ei vielä oivallettu, että Jokiniemen arkisto sisälsi lopulta kaikkiaan 30 hyllymetriä tutkintamateriaalia. Matti Vanhasen osalta kaikki muu paitsi vuoden 2006 presidentinvaalien rahoitus olivat käytännössä vanhentuneita tietoja rikosmielessä.

Asianajaja Oili Kelan tehtäväkenttä Nuorisosäätiön tapauksessa vain jatkoi kasvuaan, sillä hän joutui nyt toimimaan säätiölainsäädännön asiantuntijan lisäksi myös rikosjuristina. Oili Kela toisin sanoen puolusti Nuorisosäätiötä mahdollisena hyväksikäytön uhrina ja samalla koetti pelastaa syytteiltä henkilöitä, jotka ilmeisesti olivat rikoksen tekijöitä vastuullisissa tehtävissä toimiessaan Säätiössä. Ulkoapäin katsojalle kaikki tämä touhu vaikutti mahdollisimman sekavalta. Helsingin Yrjönkadun asianajotoimistolla käytiin asianajajan johdolla läpi harjoitellen poliisikuulusteluja varten kaikille yhtäläinen tarina tapahtumien kulusta. Muun muassa kaikille kerrottiin, että Jukka Viheriälän kanssa harrastetusta taulukaupasta ei kenelläkään saanut olla mitään tietoa. Poliitikkoina tarinan kerronta ja valheidenkin kerronta sujui ammatti-ihmisille rutiininomaisesti, ilman ongelmia. Suurin ongelma asianajaja Oili Kelalle oli Nuorisosäätiön entinen asiamies Jorma Heikkinen.

Oili Kela.

Jorma Heikkinen otettiin ensimmäisenä KRP:n kuulusteluun rikosnimikkeellä lahjuksen antaminen. Asianajaja Oili Kela ei pystynyt omien kiireidensä vuoksi olemaan läsnä kahdessa ensimmäisessä Heikkisen poliisikuulustelussa. 31.3.2010 Oili Kela pääsi kuitenkin kuulusteluun paikalle vain huomatakseen, että Jorma Heikkinen ei pysynytkään etukäteen sovitussa tarinassa, vaan puhui jotain ihan muuta. Asianajajalle tämä oli kova järkytys. Kuulustelupöytäkirjan mukaan asianajaja Oili Kela halusi keskeyttää poliisikuulustelun ja vaati myös keskustelutaukoa vastoin asiakkaansa omaa tahtoa. Kela menetti lopulta malttinsa ja löi nyrkkiä pöytään, heitteli vesipulloaan; kuulustelija poisti asianajaja Oili Kelan tämän vuoksi kuulusteluhuoneesta.

Kaikki muutu Nuorisosäätiön kuulusteltavat olivat asianajaja Oili Kelan kannalta huomattavasti helpompia tapauksia kuulusteluissa. Yhdessä sovituissa tarinoissa kaikki muut kuulustelijat pysyivät, mutta hienosäätöä oli jokaisella oman mielikuvituksen mukaan. Kai Hagelberg ilmoitti poliisikuulusteluissa, että hän ei ole koskaan kuullutkaan Nuorisosäätiön vaalirahoituksesta. Aki Haaro kiisti jyrkästi vaalirahoitusta koskaan annetun. Timo Reina ja Kirsti Handolin kertoivat, että vaalirahoitusta on kyllä annettu, mutta he eivät ole olleet hallituksessa koskaan vaalirahoituksesta päättämässä. Antti Kaikkosen mukaan vaalirahoituksen kohteet päätti Nuorisosäätiön asiamies.

Nuorisosäätiöllä oli omistuksessaan 44 asuintaloa vuonna 2008 ja näissä vuokrataloissa asuin noin 3 500 asukasta. Rahallisesti arvioiden tässä Nuorisosäätiön omaisuudessa oli kiinni noin 300 miljoonaa euroa ja Nuorisosäätiön omaisuus vain jatkoi kasvuaan. Aina kun uutta kerrostaloa säätiö alkoi rakennuttamaan, oli kysymyksessä yleensä aina 10 miljoonaa maksava kohde. Siksi Nuorisosäätiön johto ihmetteli, miksi media jahtasi 150 000 euron vaalirahoja heiltä.

Jorma Heikkinen.

Nuorisosäätiön asiamies Jorma Heikkinen puolusteli valtuuksiansa hankkia vaalitauluja vuokratalojen karuille seinille sillä, että ne tavaroina olivat hankintalistan huokeimmasta päästä. Hän kuvaili kuinka hän vuosittain hankki valtavasti ovia ja ikkunoita, yms. rakennustarvikkeira rakennettaviin taloihin. Näissä hankinnoissa hänen mielestään taulut näyttelivät vain promillen osuuksia kokonaiskustannuksista. Antti Kaikkonen komppasi myös kuulusteluissa: ”Kymmeniä miljoonia euroja on laitettu kiinni kivitaloihin, joissa tälläkin hetkellä asuu tuhansia nuoria. Mielestäni suuret summat ovat siellä.”

Carl Wilhelm "Ville" Vallgren (2. osa) 

Vallgren työskenteli lähes 40 vuotta Pariisissa ja siksi häntä kutsuttiinkin Pariisin Villeksi. Helmikuussa 1913 Ville Vallgren palasi Suomeen, sillä Vallgrenin taiteelle suotuisa Fin de sieéclen -kultakausi oli Ranskassa hiljalleen hiipumassa. Ville Vallgrenin oli todella vaikea sopeutua Suomessa vallinneisiin kuvanveiston ihanteisiin. Hän kehotti monumenttitaiteen sijasta suosimaan pienimuotoista ja edullista julkista taidetta. Keramiikkaveistokset, samoin kuin helpommin myytävät pienoisveistokset, olivat Vallgrenille samoin selviytymisstrategia, kun julkisia monumenttitilauksiaa ei tullut. Ville Vallgren yritti ajaa linjaansa perustamalla mm. vuonna 1924 Terra-Cotta -yhdistyksen, jonka puheenjohtajana Vallgren toimi kuolemaansa saakka. Suomessa savea materiaalina ei arvostettu, sillä sitä pidettiin enemmän luonnostelumateriaalina tai valumuotin pohjana. Suomessa keramiikka kuitenkin yleistyi veistosmateriaalina 1930-luvulla, koska useimmat veistäjät innostuivat kokeilemaan lasitteita.

Ville Vallgren.

Ville Vallgren ei ollut Suomessa kuitenkaan lainkaan syrjässä. Vallgren valittiin Suomen Kuvanveistäjäliiton puheenjohtajaksi ja Berndsonin taidesalongissa oli vuonna 1915 Vallgrenin laaja taidenäyttely. Siellä oli esillä kipsivaloksia ja uusia terrakottaveistoksia noin 40 teostasta. Ville Vallgren oli löytänyt piha-alueeltaan käyttökelpoista savea ja rakennuttanut polttouunin. Ateneumissa pidettiin Vallgrenin Terracotta -näyttely, missä oli esillä hänen Leppävaaran savesta tehtyjä pienoisveistoksiaan ja Vallgren piti Riemujuhlanäyttelyn Strindbergin taidesalongissa. Vallgren lahjoitti samoin noin 60 veistostaan Porvooseen perustettavaan Ville Vallgren -museota varten, nimikkomuseo vihittiin käyttöön vuonna 1925.

Ville Vallgren sai myös tilauksia, kuten suihkulähdeveistoksesta Hotelli Fennian uusittuun talvipuutarhaan vuonna 1900. Monumenttiteoksiakin häneltä tilattiin, kuten vuonna 1927 Albert Edelfeltin patsas Ateneumin puistoon.

Kaupunginlääkäri Georg Wallgren.

Ville Vallgrenin isä oli Porvoon kaupunginlääkäri Georg Wallgren (s. 29.1.1814 Lapinjärvi ja k. 8.12.1889 Porvoo) oli myös valtiopäivämies. Vallgrenin äiti oli Georg Wallgrenin toinen aviopuoliso, piispa Carl Gustaf Ottelinin tytär, Emilia Karolina Ottelin. Ville Vallgren oli perheen yhdeksästä lapsesta toiseksi vanhin. Yksi hänen veljistään oli patologisen anatomian professori Axel Leonard Wallgren (s. 28.9.1869 Porvoo ja k. 16.7.1946 Helsinki). Pariisissa opiskellessaan Vallgren liittyi Carl Larssonin, August Strindbergin, Albert Edelfeltin, Gunnar Berndtsonin, Akseli Gallen-Kallelan, Walter Runebergin ja Emil Winkströmin muodostamaan taiteilijapiiriin, jossa Vallgren sai nopeasti illanvieton illanpitäjän ja isännän roolin. Lauantai-illat käytettiin usein ruotsalaisen taidemaalari Ernst Abraham Josephsonin (s. 16.4.1851 Tukholma ja k. 22.11.1906 Tukholma) perustaman Jeesus Syyrakin -veljeskunnan tapaamisissa rue Jacobilla sijainneessa viinituvassa. Vallgren sai Ranskan kansallisuuden vuonna 1902. Ranskan ohella Ville Vallgren liikkui Euroopassa muutenkin, kuten Italiassa vuonna 1894 ja Espanjassa vuonna 1908.

Ernst Abraham Josephson.

Ville Vallgren avioitui vuonna 1882 ruotsalaisen kuvanveistäjä Antoinette Råströmin (s. 1858 Tukholma ja k. 25.7.1911 Pariisi) kanssa. Vaimon kuoltua Vallgren kääntyi katoliseksi ja avioitui nuoren ranskalaisen oopperalaulajattaren ja taidemaalari Madeleine Imbert-Rohanin kanssa. Kaksi vuotta myöhemmin Ville Vallgren jätti toisen aviovaimonsa tämän narkomanian ja väkivaltaisuuden vuoksi sekä hän palasi Suomeen avioituen kuvanveistäjä Flora Olivia ”Viivi” Paarmion (ent. Paarmio [Palander], o.s. Lindbohm, s. 11.10.1867 Rautalampi ja k. 25.12.1952) kanssa. Ville Vallgren kuvasi itse avioliittojaan näin: ”Ensimmäisen vaimon vei Jumala ja toisen piru, mutta kolmannen aion pitää itselläni.”

Viivi Paarmio-Vallgren oli aikanaan rohkea nainen. Yli sata vuotta sitten sivistys, koulutus ja ammatillinen kunnianhimo liittyi miehiin ja naiset hoitivat enemmänkin kotia. Viivi oli kouluttautunut opettajaksi. Sen jälkeen Viivi opiskeli ahkerasti kuvataiteita Helsingissä ja Pariisissa. Viivi erosi intohimoisen taiteen tekemisen tähden varakkaasta miehestään, Werner Palanderista, ja kahdesta lapsestaan. Villa Paarmion Viivi rakennutti ystävältään saamansa perinnön turvin Leppävaaran Ruukinrantaan, vehmaan ja kalaisan Laajalahden rantaan. Huvilan ympärillä oli rehevää metsää ja muutamia huviloita. Vallgrenit rakensivat Leppävaaraan Paarmion huvilaan ateljeen, hoitivat puutarhaa ja kasvattivat sikoja. Taiteilijapari Paarmio-Vallgren viihtyi vanhuutensa päiviin saakka Villa Paarmiossa ja sen maalaismaisemassa. Heidän ”improvisoiduilla päivällisillä” vierailivat mm. Eino Leino, Kyösti Kallio ja Akseli Gallen-Kallela, jonka ateljeekoti Tervaspää sijaitsi lähistöllä. Erään juhannusjuhlan tiimellyksessä Eino Leino esitti härkää ja kuvanveistäjä Emil Cedercreutz härkätaistelijaa. Espanjalaisen tunnelman viimeisteli flamencotanssillaan Ville Vallgren pukeutuneena vaimonsa Viivin leninkiin ja hattuun.

Viivi ja Ville Vallgren possunsa kanssa.

Ville ja Viivi muokkasivat Leppävaaran alueen savesta varsinkin pienoisveistoksia, ja Viivi myös piirsi sekä maalasi teoksia. Heidän pienoisveistoksillaan saaduista rahoista rakennutettiin huvilaan ateljee, jossa taiteilijapariskunta työskenteli yhdessä. Aviopuolisot olivat samoin innostuneita kasvimaan hoitamisesta sekä puutarhanhoidosta. Ville Vallgren oli suuri kulinaristi ja hän kirjoitti myös teoksen, Pariisin Villen ruokasaarna, vuonna 1921. Samoin muistelmissaan ABC kirjassa vuodelta 1916 Ville Vallgren kuvailee usein juhla-aterioiden herkullisia menuita, ja juomia ranskalaiseen tyyliin. Ville Vallgren tunnettiin Suomessa myös kiivaana kieltolain vastustajana, koska elämästä kuului nauttia.

Viivi ja Ville rakastivat eläimiä, kaikkia muita eläimiä paitsi koiria, jotka Villen mielestä olivat ”jesuiittamaisia elukoita”. Vallgrenien talovahtina toimi koiran sijasta kalkkuna. Kalkkuna halusi vieressä makupaloja, kun Vallgrenit nauttivat huvilan verannalla kahvia. Kalkkuna haukkui ja ärhenteli muille vieraille. Ville Vallgrenin oma lemmikki oli Sika-Pelle. Possu kulki pariskunnan mukana kauppamatkalla ja sille sidottiin silkkirusetti kaulaan. Kaupasta tullessa Sika-Pelle toi suussaan omenaa. Joskus Viivi otti mukaansa samoin lehmänsä ja sitoi sille huivin päähän, ettei se vilustunut matkalla. Suomen valtio myönsi Ville Vallgrenille vuonna 1918 professorin arvonimen ja vuonna 1919 hän sai 3 000 markan vuotuisen eläkkeen.

Ville Vallgren.

Vallgrenit viettivät vilkasta seuraelämää useiden kulttuurivaikuttajien ja liike-elämän edustajien kanssa, vaikka matkayhteydet Espoon Leppävaarasta Helsinkiin olivat tuohon aikaan melko hankalat ja hyvin hitaat. Ville Vallgren ennätti pitkän elämänsä kuluessa vaikuttaa myös kirjoituksillaan, puheillaan ja teoksillaan monipuolisesti Suomen usein hyvin kapea-alaiseen ja melko ahdasmieliseen kulttuurielämään. Viivi ja Ville Vallgren viettivät aikaansa Leppävaaran lisäksi myös Ranskassa. Pariisissa he työskentelivät ja tapasivat yhteisiä ystäviään. Suomesta Vallgrenit joutuivat poistumaan uudelleen sodan jaloista Ruotsin Tukholmaan joulun 1939 tienoilla. Jo tuolloin 84-vuotias Ville Vallgren sairastui tuolloin. Kotiinpaluun jälkeen Ville Vallgrenin kunto heikkeni ja hän kuoli sairaalassa vuonna 1940 elämäänsä tyytyväisenä oman Viivinsä rinnalla. Viivi eli vielä vuoteen 1952 saakka.

Villa Paarmio.

Ville Vallgren julkaisi useita kirjoja elämänsä aikana, kuten mm. elämänkertansa Ville Vallgren ABC bok med bilder 1916 ja seuraavana vuonna Mat och dryck med roliga gubbar. Pian tämän jälkeen ilmestyivät Guldranden ja Wille-Gubbens matkatakes. Vuonna 1931 hän julkaisi muistelmansa Minnen från mitt liv. Hemma och ute. Sukkelana seuramiehenä tunnettu Ville Vallgren herätti vuonna 1930 uudelleen henkiin Jeesus Syyrakin -ritarikunnan Kämp-hotellissa Helsingissä. Vuonna 1939 talvisodan aikana Ville Vallgren muutti Tukholmaan asumaan, sillä teiteilijan kunto ei kestänyt pommisuojia. Hän palasi vuonna 1940 takaisin Suomeen ja osallistui Kuvanveistäjäliiton 30-vuotisjuhlanäyttelyyn Ateneumin Taidemuseossa. Ville Vallgren kuoli 13.10.1940 Helsingissä; hänet haudattiin kuitenkin Porvooseen. Ville Vallgrenin haudalla Porvoon Näsinmäen hautausmaalla paljastettiin vuonna 1949 hänen oma veistoksensa Sureva enkeli. Vallgren oli tehnyt vesitoksen ensimmäisen version vuonna 1918 sisällissodassa kaatuneen Kurt Elvingin haudalle Helsinkiin. Vallgrenin omalla haudallaan oleva versio on Viivi Vallgrenin tilaama suurennus miehensä tekemän luonnoksen pohjalta.

Carl Wilhelm "Ville" Vallgren 

Carl Wilhelm ”Ville” Vallgren (alk. Wallgren, s. 15.12.1855 Porvoo ja k. 13.10.1940 Helsinki) oli Helsingin Polyteknillisessä opistossa ensin arkkitehtuuria opiskellut kuvanveistäjä sekä suomalaisen taide-elämän keskeisiä henkilöitä, joka kuitenkin työskenteli hyvin pitkään Pariisissa. Parhaiten Vallgrenin teoksista muistetaan varmaankin Helsingin Kauppatorin Havis Amandan suihkulähteen patsas, joka Helsingin kaupungin tilaamana valmistui vuonna 1906 Pariisissa, 2,1 metrinen patsas asetettiin nykyiselle paikalleen vuonna 1908. Toinen Vallgrenin kuuluisa patsas on vuonna 1932 Helsingin Koulupuistikkoon valmistunut, Topelius ja lapset. Taiteilija Vallgren tunnettiin erinomaisena seuramiehenä, kulinaristina ja varsin aktiivisena kirjoittajana.

Taiteilija Ville Vallgren.

Varsinkin varhaisempi tuotanto Vallgrenilta edusti henkisempää hienostunutta salonkirealismia, joka sittemmin muuntui symbolisemmaksi art nouveau -tyyliksi. 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä Ville Vallgren keskittyi herkkään symbolismiin, jota edustaa mm. hänen vuoden 1895 veistämänsä Lohdutus toisiinsa kietoutuvine hahmoineen. Myöhemmin Vallgrenin tyyli muuttui 1900-luvun puolella lähemmäksi klassisempaa veistotaidetta, jolloin hänen ihmishahmonsa olivat runsaanpia ja elämäniloisempia. Taiteilija Vallgren ei yhdistellyt kansainvälisiä tyylejä maamme kansallisaatteeseen, kuten kansallisromantiikkaan tai karelialismiin. Häneltä puuttui teoksistaan samoin runebergilainen, ylevä idealismi sekä pyrkimys kulkea antiikin viitoittamaa tietä.

Vallgren viihtyi erityisesti aiheissaan neitojen keskellä, sillä hänen keskeisestä tuotannostaan noin kolme neljäsosaan kuvaa naishahmoja. Vallgren ylistää omassa kirjassaan, Guldranden, kauniisti naisia. Ville Vallgrenin kuuluisimmissa teoksissa esiintyvät nuoret ja somat neidot, joita 1800-luvun loppupuolen taiteessa varsinkin ihailtiin. Samoin taiteilija Vallgrenin teoksissa löytyy kypsä nainen, äitihahmo, joka ilmenee esimerkiksi veistoksessa, Tanssiva talonpoikaistyttö Bretagnesta. Hänen symbolismissaan hahmot saivat monasti androgyynisiä piirteitä. Anonyymit ja mytologiset naishahmot olivat hänen työissään varsin yleisiä 1800-luvulta aina 1920-luvulle saakka. Hän käytti uransa alkuvaiheessa materiaalinaan eniten marmoria ja pronssia, mutta hyöhemmin myös terrakottaa. Pienoisveistokset hän valmisti usein myös fajanssista, posliinista sekä hopeasta. Useiden muiden lailla Ville Vallgren sai vaikutteita mm. kuuluisalta ranskalaiselta kuvanveistäjä François Auguste René Rodinilta (s. 12.11.1840 Pariisi ja k. 17.11.1917 Meudon).

René Rodin.

Carl Eneas Sjöstrand.

Vallgren halusi jo 12-vuotiaana alkaa puutarhuriksi, kun koulukäynti ei oikein maistunut. Ville Vallgren opiskeli alkuun Helsingin Polyteknillisessä opistossa arkkitehtuuria, mutta sittemmin kuvanveisto veti häntä voimakkaammin puoleensa. Vallgren opiskeli ensin Carl Eneas Sjöstrandin (s. 11.9.1828 Tukholma ja k. 14.2.1906 Tukholma) oppilaana. Sjöstrand toimi Suomessa yli 40 vuotta kuvanveistonopettajana. Vallgren aloitti vuonna 1877 opintonsa Pariisissa Leon Bonnet’n piirustuskoulussa. Pariisissa Vallgren opiskeli päivisin Orsolinin ateljeessa ja iltaisin Leon Bonnet’n ateljeessa. Vuonna 1878 Vallgren pääsi opiskelemaan Ècole des Beaux-Artsiin, jossa hän opiskeli vuoteen 1880 saakka. Ville Vallgren oli kuitenkin ensimmäisiä suomalaisia kuvanveistäjiä, jotka päätyivät Pariisiin saamaan oppia; aikaisemmat kuvanveistäjät olivat hakeneet Kööpenhaminassa jatko-opintopaikkansa.

Léon Joseph Florentin Bonnet (s. 20.6.1833 ja k. 8.9.1922) omakuva.

Taideopintojensa jälkeen Vallgren myös asettui Pariisiin olemaan. Ensisijaisesti tähän johti työtilaisuuksien niukkuus Suomessa. Tuohon aikaan tilaustöitä saivat etupäässä maassamme Walter Magnus Runeberg (s. 29.12.1839 Porvoo ja k. 23.12.1920) ja Emil Erik Wikström (s. 13.4.1864 Turku ja k. 26.9.1942 Helsinki). Julkisesti hankittavan veistotaiteen linja oli tuolloin idealisoiva sekä kansallisromanttinen. Ville Vallgrenilla oli sangen usein erimielisyyksiä Helsingin yliopiston estetiikan ja uudemman kirjallisuuden professori sekä valtiopäivämies Carl Gustaf Estlanderin (s. 31.1.1834 Lapväärtti ja k. 28.8.1910 Helsinki) kanssa makuasioista, taideteosten hissoista sekä tekijänoikeuksista. Kun Vallgren teki 1890-luvun alussa läpimurtonsa Pariisin taidemaailmassa, hänen yhteytensä luonnollisesti vähenivät Suomeen.

Albert Edelfeltin maalaama muotokuva Carl Gustaf Estlanderista.

Ville Vallgren jäi usein tukea vaille Suomessa omille taidenäkemyksilleen. Hän osallistui 1880-luvulla Kalevala-innostukseen Mariatta- ja Aino-teoksillaan, mutta näiden teosten tyyliä ei pidetty sopivana suomalaiseen mytologiaan. Pariisin salongissa vuonna 1886 Vallgrenin Kaiku -teos sai kunniamaininnan. Vielä samana vuonna valmistuivat Helsingissä Ateneumin-rakennuksen julkisivun taiteilijamuotokuvat. Vuonna 1889 Vallgren osallistui Pariisin maailmannäyttelyyn teoksellaan Mariatta, Kaiku, Albert Edelfeltin muotokuvalla, Antoinette Vallgrenin muotokuvalla, Kristuksella ja Ofelialla. Teoksillaan Vallgren sai kokoelmastaan kultamitalin maailmannäyttelyssä. Hän tarjosikin veistoksiaan Aino ja Mariattaa vuonna 1846 perustetulle Suomen Taideyhdistykselle, mutta kampaakaan veistosta ei haluttu hankkia Taideyhdistyksen kokoelmiin. Mariattaa pidettiin aivan liian poikamaisena ja jopa rumana ja liian iloisena teoksena. Veistoksesta puuttui arvioitten mukaan kalevalalainen ylevyys, kun hiukset peittivät otsan, ylevyyden tyyssijan.

Vallgrenin töissä ensimmäiset art nouveaun merkit sekä siirtyminen symbolisempaan suuntaan alkoivat näkyä teoksessa Volubilis. Marmoriin veistetyssä tytön pää -reliefissä kukat ja hiukset taipuilevat vapaina. Art nouveaulle tyypilliset luontoaiheet sekä kiinnostus kodin sisustukseen ja esineistöön innostivat Ville Vallgrenia pienoistaiteen piiriin. Samoin häntä kiehtoivat erilaiset materiaalikokeilut ja erityisesti patinointi. Patinoinnista tulikin sitten Vallgrenin 1890-luvun taiteen merkittävä tunnusmerkki. Vallgren osallistui vuonna 1892 Pariisissa symbolistiseen Rose & Croix -salongin näyttelyyn. Vallgren lähetti näyttelyyn muutaman vanhemman teoksensa sekä pienoisryhmän Lohdutus, sekä ensimmäisen tuhkauurnansa. Tuhkauurna herätti näyttelyssä huomiota ja Ranskan valtio osti teoksen Musée du Luxembourgin kokoelmiinsa.

Suurta yleisöä miellytti Vallgrenin art nouveaun kepeys, riemu sekä toisaalta elämän haikeus ja murheet. Hänen lehtimaljat, kyynelpullot, tuhkauurnat ja itkijäjättäret ilmensivät mystistä, eteeristä kauneusihannetta, joka ilmensi symbolisesti romanttishenkistä kuolemankulttia. Samaoin hänen valoisammat aiheet, kuten kukkaköynnökset, neidot ja tanssijattaret ihastuttivat aikakauden yleisöä. Ville Vallgren alkoi suunnitella esinetaidetta kuten kynttilänjalkoja, peilinkehyksiä, kattokruunuja, tuhkakuppeja ja pöytäkoristeita, joita esiteltiin yleisölle taidenäyttelyjen uusilla objets d’art – eli käyttöesineosastoilla. Varoissaan olevat eurooppalaiset aateliset sekä Yhdysvaltojen rikkaat taiteenystävät ottivat hänen työnsä innostuneina vastaan. Pian Ville Vallgren havaitsi olevansa hyvin suosittu taiteilija prinssien, paronittarien sekä ministerien juhlapöydissä. Tämä luonnollisesti herätti myös suurta kateutta.

Vallgren osallistui vuonna 1893 Mars -kentän salongin näyttelyyn mm. pienoisveistoksilla Kurjuus, Lohdutus, Kuolema ja Jälleensyntyminen. Vallgren valitsi näyttelyyn kokoelman pronssiin valettuja pienoisveistoksia: tuhkauurnia, kyynelpulloja, maljakoita sekä pieniä ryhmä – ja henkilökuvia. Kaikki esillä olleet taideteokset myytiin ulkomaisiin kokoelmiin. Vallgren lähetti teoksensa taideteollisuusosastolle, mutta näyttelyn komissaarina ollut Auguste Rodin ihastui teoksista niin paljon, että hän siirrätti Vallgrenin teokset parhaimmille näyttelyn paikoille. Näyttelyssä Vallgrenin teokset saivat valtaisan suosion ja aivan kaikki hänen taideteoksensa myytiin heti.

Ville Vallgren osallistui vuonna 1898 Pietarissa Venäläisten ja suomalaisten yhteisnäyttelyyn, Mir iskusstva, asettaen näyttelyyn esille peräti 30 teostaan. Vielä samana vuonna Vallgren osallistui Wienin Secessionin avajaisnäyttelyyn. Vuonna 1900 Vallgren oli mukana Pariisin maailmannäyttelyssä mm. pienellä marmoriveistoksellaan, Ylpeys, korkokuvalla Kristus sekä Vaikerrus ja Mietteissä. Kaikki työt palkittiin Grand Prix -mitalilla ja Ville Vallgren ylennettiin Ranskan kunnialegioonan upseeriksi.

Havis Amanda.

Vuonna 1900 paljastettiin Ville Vallgrenin veistämä rintakuva Uno Cygnaeuksen muistomerkki Jyväskylässä Cygnaeuksenpuistossa. Suomen Taideyhdistyksen johto – varsinkin Albert Edelfelt ja senaattori Leo Mechelin – esittivät vuonna 1904 Helsingin kaupunginvaltuustolle ehdotuksen ulkoilmaveistoksen tilaamisesta Ville Vallgrenilta. Helsingin Kauppatorilla paljastettiin Vallgrenin Havis Amanda -suihkukaivo vuonna 1908 ja veistoksen ilmestyminen aiheutti yhden kiivaimmista Suomessa koskaan käydyistä taidekiistoista. Vielä samana vuonna Vallgrenin tekemä Torkkeli Knuutinpojan patsas paljastettiin Viipurin vanhan raatihuoneen torilla.

Torkkeli Knuutinpojan patsas Viipurin vanhan raatihuoneen torilla.

Nuorisosäätiö (15. osa) 

Nuorisosäätiön rakentamiseen käyttämät varat tulivat vuodesta 2005 lähtien ainostaan ARA:n myötämistä rahoista. Raha-automaattiyhdistys jakoi vain yleisavustusta Nuorisosäätiön toimintamenoihin. ARA maksoi vuonna 2008 investointiavustuksia superkorkotukena Nuorisosäätiölle 2,5 miljoonaa euroa ja samaan aikaan RAY osallistui 250 000 eurolla säätiön toimintamenoihin. Jo vuosikymmenten ajan ARA oli miehitetty Keskustapuolueen väellä. Jopa Nuorisosäätiön puheenjohtaja istui ARA:n johtokunnassa. Näin varmistettiin vielä se, että säätiötä kohdeltiin todella suopeasti.

Lopulta kuitenkin paineet kasvoivat myös julkisuuden vuoksi ARA:ssa ja virasto joutui tutkimaan Nuorisosäätiön toimintaa aivan kuten aikaisemmin jo RAY oli joutunut tekemään. ARA:n kolme tarkastajaa tekivät tarkastuksen jälkeen raportin tarkastuksesta; Nuorisoasuntojen Isännöintiyhtiö Oy oli rahastanut vuokrina satojatuhansia euroja liikaa ja näitä varoja oli käytetty avara- ja korkotukilakien vastaisesti. Omakustannusperiaatetta ei noudatettu – kuten laki velvoitti – vaan asukkaiden vuokrat olivat jatkuvasti aivan liian korkeat. Näillä varoilla oli hankittu mm. liiketiloja, järjestetty kokouksia liian suurilla palkkioilla, matkailtu, virkistäydytty asiattomasti ja osallistuttu poliittiseen toimintaan. Myös vuokra-asuntojen peruskorjauksiin tarkoitettuja varoja ei löytynyt Nuorisosäätiön hallinnasta.

Mikä oli ARA suorittaman tarkastuksen seuraus? Nuorisosäätiölle annettiin lievät moitteet toiminnasta sekä kehoitus kohentaa käytäntöjä säätiön toiminnassa. ARA:n johtoryhmä jopa vähätteli tarkastuksessa havaittuja puutteita sekä vaalirahoitusta ja hukattuja varoja. ARA:n mukaan poliittista tukea ei oltukaan maksettu mitenkään merkittäviä summia vuokra-asukkailta perityillä vuokrilla, muutamaan kiinteistöön oli hankittu tauluja sekä osallistuttu yhteen vaaliseminaariin. Nuorisosäätiön toiminnassa ei ARA:n johdon mukaan ollut ilmennyt niin suuria puutteita, että niiden perusteella täytyisi peruutta säätiön yleishyödyllinen asema, saati perus aravalainoja, lopettaa korkotukea tai edes periä sen saamia avustuksia takaisin. ARA:n mielestä oli tyystin riittävää, kun Nuorisosäätiö lupasi sitoutua jatkossa huolellisemmin noudattaa saamiaan ohjeita ja vaatimuksia.

Esko Aho.

Keskustapuolue kutsui asuntopoliittiseen työryhmäänsä sekä ARA:n että Nuorisosäätiön johtohenkilöt vuosiksi 2007-2009. ARA:n ylijohtaja vietti virasto tarkastusta edeltävänä keväänä vapaa-aikaa Nuorisosäätiön asiamiehen yksityishuvilalla Sodankylän Luoston keväthangilla. Tällä samaisella matkalla he yhdessä sopivat myös uudesta isosta rakennuskohteesta, Kiinteistöosakeyhtiö Sivakkapolusta ja sen rakennuttamisesta. Nokian palveluksesta vuonna 2012 lähtenyt Esko Aho kertoi jossakin lehtihaastattelussa, että on suuri vahinko, jos suomalaisten poliitikkojen ja virkamiesten etäisyys taloudelliseen vallankäyttöön kasvaa. Näin Esko Aho sommitteli: ”Hyvä veli ja hyvä sisko -verkostot ovat hyviä asioita ja pienen maan harvoja valtteja.”

Säätiöiden tärkein valvoja, Patentti- ja rekisterihallitus (PRH) kyseli lähettämässään kirjelmässä syksyllä 2009 Nuorisosäätiöltä, oliko sieltä annettu vaalirahoitusta ja kuinka paljon sitä oli annettu. Nuorisosäätiön vastaus kyselyyn oli hyvin ylimalkainen ja vastauksessa enemmänkin kritisoitiin PRH:n edustajan televisiohaastattelussa aikaisemmin antamaa lausuntoa säätiöitä koskevasta tiukasta määrittelystä, mihin säätiö voi rahaansa antaa. Nuorisosäätiön mielestä PRH:lla oli hyvin puutteellinen käsitys säätiön tarkoituksesta ja Nuorisosäätiöstä alettiin ohjeistaa linjajohtaja Olli Koikkalaista, ettei vaalirahaa oli säätiöstä annettu suoraan kenellekään ”luonnolliselle henkilölle”. Vaikka rahaa olisikin annettu ”eri oikeushenkilöille”, on ollut aina kyse vastikkeellisesta ja markkinahintaisesta tavaroiden ja palveluiden hankinnasta.

Oili Kela.

Kipakan ja vähän röyhkeänkin Nuorisosäätiön vastauksen PRH:n kirjeeseen laati säätiön palkkaama juristi, joka edusti säätiölle parasta asiantuntemusta, mitä vain rahalla saattoi tuolloin saada. Borenius & Kemppainen Oy:n asianajaja Oili Kela (2007-2014) olikin aikaisemmin – vuosina 2002-2007 - työskennellyt PRH:ssa ja hänen kerrottiin olevan Suomen johtava säätiölain asiantuntija. Kela valmistui oikeustieteen maisteriksi vuonna 1997, varatuomariksi vuonna 2002 ja hän on asianajajana toiminut vuodesta 2011 lähtien. Vuosina 1998-2001 hän työskenteli Helsingin hallinto-oikeudessa ja vuosina 2001-2002 Jyväskylä käräjäoikeudessa. Oili Kela on toiminut oikeusministeriön asettaman säätiölain uudistamisryhmän sihteerinä vuosina 2012-2013 ja hän on ollut mukana kirjoittamassa Säätiöt ja rahastot ry:n Säätiön hyvä hallinto sekä Esimerkkejä lähipiiriin liittyvistä menettelytavoista säätiön johdolle ja tilintarkastajille ohjeita. Oili Kela on ollut kirjoittamassa samoin säätiölain kommentaariteosta Säätiölaki (2017). Vuonna 2014 Oili Kela perusti vielä omalla nimellään olevan asianajotoimiston. Nuorisosäätiö sekä maan pääministeri tarvitsivat syksyllä 2009 kipeästi rautaista säätiölainsäädännön asiantuntijaa ja puolustajaa. Asianajaja Oili Kela kääri hihansa ja alkoi toimeen; hän laati puolustuksen strategian, määritti puolustuksen suuret linjat ja keskitti johdon. Siitä hetkestä eteenpäin kaikki Nuorisosäätiön tärkeimmät kokouksetkin järjestettiin asianajotoimiston tiloissa Kampissa, Yrjönkadulla.

Nuorisosäätiössä alkoi kiireinen puuha oikoa ja korjata asiamies Seppo Pyykkösen lausuntoja. Pyykkönen tuli näyttävästi julkisuudessa kiistäneeksi, että säätiön vuokralaisten vuokrarahoista olisi tuettu poliitikkojen vaalityötä. Hänen mielestään vaalitukea voitiin kuitenkin jakaa Nuorisoasuntojen Isännöintiyhtiö Oy:n osingoista, joita oli esimerkiksi vuonna 2008 kertynyt yhteensä 100 000 euroa. Sangen pian kuitenkin Pyykkönen huomasi tekemänsä virheen itsekin. Virheensä hän samoin tunnusti hallituksen puheenjohtaja Annti Kaikkoselle sähköpostiviestissään: ”Minä kerroin lomalta ja lonkalta tuon osinkoasian. Yritin kyllä myöhemmin puhua liiketiloista, mutta ei se enää mennyt läpi.”

Mielenkiintoinen oli myös pääministeri Matti Vanhasen käytös tässä kohtaa asiaa, vaikka hän oli jättänyt jo noin kuusi vuotta aikaisemmin Nuorisosäätiön hallituksen puheenjohtajan tehtävät. Hän alkoi selittää ja puolustella Nuorisosäätiön tekemisiä, jolloin hän tietysti sotki itsensä yhä vain enemmän mukaan ihmeelliseen kuvioon, joka oli median avulla noussut pintaan. Matti Vanhanen palasi syyskuun lopulla Yhdysvalloista ja sekaantui heti käytyyn keskusteluun. Hän kertoi, että Nuorisosäätiöllä oli runsaasti ”itsenäistä, omaa tulopohjaa” ja liikehuoneistoista saatuja vuokratuloja voitiin käyttää yhteiskunnalliseen toimintaan. Matti Vanhanen sanoi näin: ”Tälläkin säätiöllä on erittäin suuri varallisuus, joka on muutoin hankittu kuin näillä RAY-varoilla tai vuokralaisten tuloilla.”

Matti Vanhanen ei muistanut sanoa, mitä Nuorisosäätiön omat säännöt asiasta sanovat. Hänen oma tulkinta säännöistä oli melko luova: ”Harvalla taholla on säännöissä, että se rahoittaa poliittista toimintaa, mutta ei se silti tarkoita, että se olisi lainvastaista. Ei siellä säännöissä ole tai muiden yhdistysten tai yritysten säännöissä kielletä sitä, saako ostaa toimiston seinälle taulun.” Kommentoimalla Nuorisosäätiön asioita ikään kuin sisältäpäin tuntevana hän asetti itseään koko ajan vain ihmeellisempään maineeseen.

Lopulta liikehuoneistoselitys kuivui kokoon, sillä vuokratuloista ei ollut järjestetty kirjanpidossa erillistä seurantaa. Vihon viimeinenkin peruste, jolla ”vapaat varat” voisi jotenkin selittää, oli ARA:n luovutussääntelystä vapautuneet Nuorisohotellin vuokrien katteet. Asiamies Seppo Pääkkönen tästä kirjoitti Antti Kaikkoselle: ”Mutta menepä se sanomaan!” Nuorisosäätiö halusi asiantuntijalausunnon siitä, että sen vuokralaiset eivät ole maksaneet säätiön poliitikoille jakamaa vaalitukea. Säätiön oma tilintarkastaja oli jäävi tällaista lausuntoa antamaan ja sitä yritettiin saada myös Keskustapuolueen tilintarkastajalta, joka kieltäytyi tällaista paperia tekemästä.

Lopulta etsinnän tuloksena löytyi KHT Kimmo Rautvuori Espoosta, joka kahdessa päivässä teki työtä pyydettyä. Hän todisti, että Nuorisosäätiöllä oli ”sääntelemättömiä” varoja vuosilta 2003-2008 kaikkiaan 1,4 miljoonaa euroa. Nuorisosäätiö oli joka ikinen vuosi tuottanut voittoa ja se oli taserakenteeltaan hyvin vahva. Tämä todistui osoittautui myöhemmin kuitenkin turhaksi, sillä säätiön säännöt ratkaisivat asian.

Kirjanpidon laadinnassa Nuorisosäätiössä oli paljon toivomisen varaa. Esimerkiksi säätiön vuokralaisten maksamille vuokravakuuksille ei kirjanpidossa varattu omaa tiliä, vaan nämä vuokravakuudet olivat sekaisin muiden Nuorisosäätiön varojen kanssa. Nuorisosäätiö tietenkin vähätteli esiin nousseita puutteellisuuksia kirjanpidossa. Yhdysvalloista tullessaan pääministeri Matti Vanhanen mm. lausui: ”RAY:n avustuksia ei tietenkään voi käyttää puoluetoiminnan tai ehdokastoiminnan tukemiseen. Jos säätiö on niitä rahoja käyttänyt, se joutuu palauttamaan ne.”