Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (29. osa)

Yhdysvaltain Dallasissa öljymiljonääri Algur Hurtle Meadows kävi aina vain levottomammaksi kuulemistaan vinkeistä. Lopulta hän konsultoi arvossapidettyä dallasilaiskauppiasta, Donald Vogelia, ja tiedusteli tältä, mitä hänen nyt olisi järkevä tehdä. Vogel neuvoi, että Meadows kutsuisi kotiinsa viisi asiantuntijaa ja gallerianomistajaa: Klaus Pearlsin ja tämän Frank -veljen Beverly Hillsistä, herra ja rouva Daniel Saidenbergin ja Stephen Hahnin. He kaikki olivat joka tapauksessa tulossa helmikuussa Dallasissa pidettävään Pablo Picasso -näyttelyyn ja he voisivat samalla tutkia Meadowsin Ranskan jälki-impressionismia edustavan kokoelman huolellisesti. Algur Hurtle Meadows suostui oitis ehdotukseen. Donald Vogel näytti Klaus Pearlsille New Yorkissa käydessään jo kokoelmasta otettuja muutamia valokuvia.

Kaikki taideasiantuntijat saapuivat sopimuksesta arvioimaan Algur Hurtle Meadowsin taidekokoelman aitoutta. Frank Pearls tiedusteli heti saavuttuaan paikalle, haluaako Meadows heti kuulla arvion taidekokoelmastaan. Tämän öljymiljonääri vastasi, että kaikin mokomin. Kaikkien paikalle kutsuttujen asiantuntijoiden lausunnot öljymiljonäärin taidekokoelmasta olivat täysin murskaavia: kyseessä olisi vain väärennettyjä teoksia.

Dallasissa näyryytetty Fernand Legros oli sillä välillä palannut Pariisiin ainoana ajatuksenaan armoton kosto Réal Lessardille. Vihaisena ja katkerana Fernand Legros kirjoitti joulukuussa kirjeen Ibizalle Elmyr de Horylle. Äärimmäisen katkerassa kirjeessään Fernand Legros paljasti Elmyrille käyneensä vankilasta päästyään Ottawassa kertomassa passitoimistossa Réal Lessardista, joka väärentää passeja ja kiristää sitten ihmisiä. Legros kävi myös Washingtonissa kantelemassa Réal Lessardista. Kirjeessä hän uhkasi tuhoavansa koko Réal Lessardin perheen.

Täyttäessään kolmekymmentäviisi vuotta Fernand Legros soitti saman päivän, 26. tammikuuta aamuna, Pariisin poliisille ja kehoitti heitä tekemään Hôtel Montelambertissa asuvan Réal Lessardin huoneistoon etsintä. Pariisin poliisi myös tutki Réalin hotellihuoneiston ja hänen matkatavaransa. Hotellin matkatavarasäilöstä löytyi pakkauslaatikko, joka oli lähdössä Dallasiin. Laatikossa oli neljä ”van Dangenia”, yksi ”Bonnard”, yksi ”Marquet” ja useita asiantuntijalausuntoja sekä paketti väärennettyjä ranskalaisia tullileimasimia, jotka hän oli tilauksesta teettänyt Tokoissa. Vielä samana iltana Réal Lessard oli jo pidätettynä vankilassa. Réal sai syytteen ja hän vapautui vasta kuukauden päästä takuita vastaan.

Tuon kuukauden aikana Fernand Legros alkoi jälleen toimia itse; hän tarvitsi tietysti taideväärentäjä Elmyr de Horyn apua ja Fernand luotti täysin siihen, että varaton Elmyr olisi rahasta kiinnostunut. Elmyr ei pakokauhuissaan saanut Réalia kiinni mistään. Réalin sihteeri, Jacques Imbert, soitti kuitenkin Elmyr de Horylle Pariisista ja kertoi Réalin olevan vankilassa väärennettyjen tullileimasimien vuoksi. Sihteeri tarvitsisi takuita varten välttämättä 5 000 dollaria, jotta Réal saataisiin vapautettua vankilasta. Poliisin tarkastuksessa oli ilmennyt myös, että Réal oli pantannut Ranskan kansalliseen panttilainaamoon 19 000 dollarista yhden ”Matissen” öljymaalauksen. Elmyr ilmoitti sihteerille olevansa varaton ja itseasiassa saaneensa Réalilta 5 000 dollarin katteettoman šekin ja siksi odottavansa Réal Lessardilta 5 000 dollaria rahaa.

Vapauduttuaan Réal Lessard kirjoitti kirjeen Elmyr de Horylle, mutta kirjeen mukana ei suinkaan ollut Elmyrille rahaa. Epätoivoinen Elmyr oli sillä välillä yrittänyt kaupata Ibizan saarella englantilaiselle miljonäärille ”Dufyn” akvarellia 500 dollarilla. Englantilainen ei juuri taiteesta mitään ymmärtänyt, mutta hänen huomionsa kiinnitti epäilyttävän matala hinta teoksesta. Hän kieltäytyi kaupoista hinnan vuoksi. Sopivasti Fernand Legros saapui Ibizalle tarjoamaan 2 000 dollarin šekkiä Elmyrille. Tämän lahjan Elmyr saisi, jos he voisivat aloittaa uudelleen yhteistyönsä taideväärennösten alalla.

Fernand Legros esitti teoslistan jälleen Elmyr de Horylle: muutamia Dufyn akvarelleja, fauvistisen kauden Vlaminck, Derain ja Marquet. Fernand Legros suunnitteli kokoavansa kuuden teoksen ryhmän myytäväksi valtion julkisessa huutokaupassa Pontoisessa, kahdenkymmenen kilometrin päässä Pariisista. Varsinkin kesäaikaan tässä huutokaupassa liikkui paljon ostajia. Fernand Legros piiloutui teoksia myydessään Richard Urbachin nimen taakse. Huutokauppa olisi huhtikuun ensimmäisellä viikolla ja kauppahinnaksi huutokaupassa kuudelle työlle oli suunniteltu 150 000 dollaria.

Barcelonan lentokentällä helmikuun lopulla Fernand Legros tapasi Elmyr de Horyn ja Elmyr luovutti jo kaikki muut työt Fernand Legrosille, paitsi ”Vlaminckin” maiseman, jonka Elmyr kuitenkin lupasi valmistuvan pian. Elmyr oli itse vähän huolissaan oman työskentelynsä hitaudesta, eikä hän ollut kovin tyytyväinen työnsä laatuunkaan. Elmyr oli Barcelonaan ottanut mukaansa leveharteisen henkivartijan, koska hän pelkäsi Fernand Legrosin mahdollisia raivonpuuskia. Elmyr kertoi Frenand Legrosille öljymiljonääri Meadowsin tapauksesta ja että miljonääri oli yrittänyt tavoittaa Fernand Legrosia sopiakseen tämän kanssa asiaa. Fernand Legros vain nauroi tapaukselle oli sitä mieltä, että miljonäärin asianajajat kyllä ohjeistavat häntä rauhoittumaan ja unohtamaan tapahtuneet. Elmyr de Hory sai Barcelonassa Frenand Legrosilta 2 000 dollarin šekin töistään.

Paikallinen pankki Ibizalla ilmoitti jälleen Elmyrille, että hänen esittämänsä šekki oli katteeton. Elmyr soitti raivoissaan Fernand Legrosille puhelimella ja haukkui sekä Réalin että Fernandin. Hän ilmoittei, ettei halunnut enää koskaan tehdä yhteistyötä heidän kanssaan. Fernand Legrosilta puuttui vielä kuuden teoksen sarjasta yksi ”Vlaminckin” maalaus. Ahne kun oli, Fernand selasi Pariisissa omia varastojaan ja löysi sieltä Réalin jäljiltä yksi ”Vlaminckin” öljymaalaus. Réal oli maalausta vanhentaakseen joulukuussa ennen vankilaan joutumistaan tahrinut maalausta ruskealla vernissalla. Fernand otti teokset ja asiantuntijalausunnot mukaansa ja vei työt Pontoisen huutokauppaan myytäviksi.

Huutokaupan erän virkailija huomasi yhden työn tuhruisaksi ja hän ryhtyi hellästi hangaten poistamaan likaa teoksesta. Pian hän huomasi, että liinaan oli jäänyt maalauksesta väriä, vaikka maalausta luultiin kuusikymmentävuotiaaksi. Huutokaupasta ilmoitettiin asiasta heti poliisille ja poliisi tavoitti puhelimella Urbachin. Urbach ilmoitti Fernand Legrosille asiasta ja tämä kiirehti huutokauppaan hakemaan teokset pois myynnistä. Poliisi oli kuitenkin ennättänyt jo takavarikoida teokset talteen. Fernand Legros pakkasi nopeasti yhdeksän matkalaukullista tavaraa mukaansa ja jä lähti Richard Urbachin kanssa ajamaan punaisella avo-Buickilla kohti etelää. Elmyr de Hory oli juuri tuolloin muutaman päivän vierailulla Madridissa lordi Maughamin teatterin avajaisissa. Fernand ja Richard matkustivat Barcelonasta laivalla Ibizalle ja murtautuivat La Falaisen taloon sisään keittiön ikkunan kautta; he asettuivat ylelliseen taloon asumaan.

Fernand Legros taidekauppiaan ura näytti tulleen päätökseen. Pariisissa oli juuri ennen Pontoisen skandaalia paljastunut huijaus, kun Legrosin asiakas, eräs pariisilainen taidekauppias oli näyttänyt Marquetin työksi väitettyä teosta maalarin leskelle. Tämä tietysti tunniste teoksen väärennökseksi ja toimitti heti taulun poliisille. Keväällä paljastui myös Seinen vasemmalla rannalla pidetyssä taidenäyttelyssä nimeltä Fauve et Cubiste, että kolmetoista näyttelyn työtä oli väärennöksiä.

Elmyr de Horysta oli hyvin vastenmielistä asustaa samassa talossa Ibizalla Fernandin ja Richardin kanssa. Hänellä oli kyllä kopio kauppakirjasta, jolla Fernand oli luovuttanut Ibizan talon Réalin omistukseen. Asiaa puitiin Ibizan paikallisen tutkintatuomarin avulla; Fernand Legros väitti allekirjoitustaan väärennetyksi ja että häneltä olisi kiristetty nimi kauppakirjaan. Lopulta Fernand ja Elmyr pääsivät sopimukseen ja tekivät kirjallisena asiakirjan, jossa Elmyrillä on elinikäinen asumisoikeus Ibizan taloon ja Fernand luopui oikeudestaan myydä kiinteistöä. Tämä paperi tekisi laittomaksi New Yorkissa tapahtuneen talomyynnin Réal Lessardille.

Ibizan tuomari kuitenkin katsoi kohtuulliseksi, koska talon oli kohtuullisen suuri kooltaan, että Ferdinand ja Elmyr voisivat asua saman katon alla. Molemmat olivat pettyneitä oikeuden päätökseen. Elmyr de Horyn ystävät ehdottivat hänelle, että hän poistuisi hetkeksi saarelta, koska Fernand olisi kuitenkin niin ajattelematon, että pian tekisi jotakin sellaista, mikä saisi poliisit jälleen kolkuttelemaan Ibizan talon ovea. Kesäkuun alussa pettynyt Elmyr de Hory poistui Ibizan saarelta ja kukaan ei tiennyt minne hän poistui, eikä kuinka pitkäksi aikaa hän olisi poissa. Ibizan saarella oli juuri alkamassa kesäsesonki. Saarella purjehdittiin, uitiin, järjestettiin coctailkutsuja ja ihmisiä tuli saarelle koko ajan lisää. Elmyr de Horystä kyseltiin, oliko kukaan nähnyt häntä ja koska. Kyselijöitä oli alkuun, mutta hiljalleen kyselytkin unohtuivat.