Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (31. osa)

Tässä vaiheessa elämäänsä Elmyr de Hory joutui kodittomana seitsemän kuukauden ajan kiertolaiseksi; La Falaisesta hän oli joutunut poistumaan Fernand Legrosin vuoksi. Nyt hän kiersi onnettomana Euroopan pääkaupunkeja, kulttuurikeskuksia ja huvipaikkoja Madridista Lausannen kautta Berliiniin ja jälleen takaisin lähtöruutuun. Hän etsi sekä kaipasi omaa rauhaa sekä tuntemattomuutta, jota ei paljoa ollut tarjolla. Ibizalla hän oli jo tottunut omaan elämänrytmiinsä.

Pariisissa Elmyr de Hory oli käynyt asianajajan luona, jota eräät Ibizan saarella asuvat ystävät olivat hänelle suositelleet. Tämä asianajaja oli sattumalta myös madame Duthuitin asianajaja ja siksi asianajajan toimiston seinillä oli kunnioitettava määrä Henri Matissen litografioita sekä piirustuksia. Elmyr de Hory puolesta lakimies yritti tavoitella Fernand Legrosia Ibizalta sopiakseen asioista tämän kanssa. Fernand Legros ei kuitenkaan vastannut sähkeisiin eikä kirjeisiin, myös puhelunkin hän katkaisi. Elmyr de Hory ei kertakaikkiaan uskaltanut palata Ibizan saarelle ennen kuin Fernand Legros olisi poistunut sieltä.

Elmyr de Hory oma taloudellinen tilanne oli jälleen surkeassa jamassa; rahat olivat jälleen lopussa. Hän eli täysi ystäviensä hyväntahtoisuuden varassa lainaamalla heiltä rahaa. Heinäkuun lopussa hän kuuli Réal Lessardin vapautuneen Ibizan vankilasta ja palanneen Pariisiin. Réal oli nopean taloudellisen voiton toivossa ostanut mielestään edullisesti – 8 000 dollarilla – sveitsiläisen kuvanveistäjä ja taidemaalari Alberto Giacomettin (s. 10.10.1901 Borgonovo, Graubünden ja k. 11.1.1966 Chur, Graubünden) pronssipatsaan, jonka hän luovutti Elmyr de Horylle myytäväksi. Ensimmäiset oppinsa taiteeseen Alberto Giacomotti sai omalta taiteilijaisältään. Alberto opiskeli myös Geneven taidekoulussa ja työskenteli Bourdellen ateljeessa Pariisissa. Alberto Giacomottin impressionistinen tyyli sai vaikutteita myös kubismista ja kykladisesta veistotaiteesta. Hän teki surrealistisia sommitelmia ja veistoksia vuosina 1929-1935, mutta vuodesta 1935 eteenpäin hänen veistoksensa muuttuivat yhä hennommiksi ja ilmensivät siten suursotaan ajautuvaa ihmiskuntaa. Alberto Giacomotti tunnettiin veistoksistaan, jotka esittivät venytettyjä, varjomaisia ihmishahmoja. Veistokset ovat usein kivun tai pelon vuoksi riutuneita. Vaikka hahmot veistoksissa on toisinaan kuvattu ryhmäksi, ne ilmentävät kuitenkin ihmisen yksinäisyyttä.

Samaan aikaan taidemaailmassa alkoi kiertää tieto pienestä skandaalista; Alberto Giacomottin alaston naispatsas oli yksi kuudesta luvattomasta valoksesta, jotka oli väärennetty alkuperäisestä patsaasta. Tämän kuultuaan Réal Lessard oli todella järkyttynyt ja vihainen; kuinka häntä oli voitu huijata tässä patsasasiassa. Hän jopa uhkasi nostaa asiasta oikeuskanteen. Elmyr de Hory onnistui Genévessä myymään patsaan kuitenkin 3 300 dollarilla. Elmyr de Hory kätkeytyi toviksi Sitgesiin Costa Bravalle. Rahat riittivät joksikin aikaan elämiseen, mutta lokakuussa Elmyr oli jälleen varaton. Nyt Elmyr matkusti Berliiniin, jonne hänen paikalliset ystävänsä hänet houkuttelivat. Pariisissa Elmyr oli päivittäin saanut lukea lehdistä uutisia Fernand Legrosin huijauksista koskien Meadowsia, Pontoisen skandaalia sekä väärennettyjä asiantuntijalausuntoja.

Elmyr pyysi apua jälleen Réal Lessardilta. Réal kertoi katkerana Elmyrille, että Fernand oli saanut aikaan taidemarkkinoiden romahduksen. Marraskuussa Elmyr de Hory sai sähkeen Ibizalta eräältä ystävältään, joka kertoi Fernand Legrosin poistuneen Ibizan saarelta Egyptiin. Elmyr pakkasi heti autonsa ja ajoi Barcelonaan jättäen Corvettensa säilöön autotalliin Barcelonaan, sillä hänellä ei ollut laillista oikeutta ajaa autolla Ibizalle. Viikon päästä hän oli jo Ibizalla turvallisin mielin.

La Falaise oli Fernand Lagrosin jäljiltä hirvittävässä kunnossa; talon ikkunat olivat rikottuja, tuoli kaadettu, levysoitin ja äänilevyt olivat kadonneet, kirjoista oli viety omistuslehtiä, kaikki tuhkakupit olivat tyhjentämättä, vaatteet hujan hajan talossa ja riekaleina ja Elmyrin lempinojatuolissa oli tupakalla poltettu nahkapäälliseen reikiä. Elmyr alkoi espanjalaisen palvelustyttönsä avustuksella siivoamaan taloa. Saatuaan talon kuntoon hän marssi keskustaan Café Alhambraan ilmoittamaan paluustaan Ibizan saarelle.

Muutamassa viikossa maalausteline oli Elmyr de Horyn makuuhuoneessa jälleen pystyssä ja Elmyr keskittyi omien maalauksien tekemiseen. Hän maalasi jälleen kirkasvärisiä maisemia sekä omien ystäviensä muotokuvia. Useat maalarit olivat kuitenkin Elmyrin töitä nähdessään pettyneitä hänen öljymaalauksiinsa. Vaikutelma oli, kun Elmyr de Hory olisi elänyt yhäti Académie la Grande-Chaumiéren ja jopa müncheniläisen Akademie Heimannin ajoissa. Maalausten värit olivat heleitä ja niiden sommittelukin oli moitteetonta, mutta sivellintä kuljettanut käsi tuntui jättäneen epävarman jäljen töihin. Maalauksista puuttui täysin intohimo ja päämäärä.

Jack O’Hana Lontoon O’Hana Gallerystä antoi arvionsa Elmyr de Horyn teoksista seuraavasti: ”De Hory on väärentämisen tai kopioinnin mestari – mutta ei luova nero. On hämmästyttävää, että hän on pystynyt väärentämään niin monia taiteilijoita. Siitä syystä olisinkin sangen yllättynyt, jos hän vielä pystyisi maalaamaan hyvin, tarkoitan omia teoksia. Jäljentäjä tottuu liikaa lainaamaan muilta ja unohtaa, kuka on.”

Elmyr de Hory ei ollut lainkaan huolissaan arvostelusta ja hänen vastineensa oli arvosteluun: ”Väärentäminen on nyt lopussa. En ansainnut sillä penniäkään. Omaisuuden ansaitsevat kauppiaat ja taidegalleriat, jotka ostavat minulta mahdollisemman halvalla ja myyvät sitten taiteenkeräilijöille niin kalliilla kuin pystyvät. Olen saanut tarpeekseni. En halua muuta kuin maalata omia taulujani ja toivoa, että ihmiset ostaisivat niitä siksi, että ne ovat hyvää taidetta, ei siksi että nimikirjoitus on kuuluisa. Ja haluan elää tällä edelleen. Pidän auringosta ja merestä. Pidän Espanjasta ja rakastan Ibizaa.”

Elmyr de Hory oli vankasti sitä mieltä, ettei hän alentunut koskaan käyttämään espanjalaisten isäntiensä vieraanvaraisuutta Ibizan saarella väärin. Jyrkästi hän kielsi maalanneensa Ibizalla yhtään väärennöstä tai missään muuallakaan Espanjassa. Hänen mielestään Ibizan saari oli hänen kotinsa, jossa hän ainakin yritti elää säädyllistä elämää arvokkaasti. Tätä asiaa Fernand Legrosin oli aina hyvin vaikea ymmärtää.

Helmikuussa Elmyr de Hory tapasi Réal Lessardin hyvin pikaisesti Barcelonassa ja sai tältä kuulla huolestuttavia uutisia. Elmyr de Hory luki vielä myöhemmin ranskalaisesta Le Monde -lehdestä Réal Lessardin vangitsemisesta Genévessä sekä Fernand Legrosin jäämisestä kiinni. Fernand Legrosin kohtalo ei surettanut häntä laisinkaan, vain sen verran hän oli asiasta huolissaan, että mitä siitä mahdollisesti seuraisi hänelle itselleen. Elmyr uskoi myös vahvasti, että Réal Lessard oli hyvästejä sanoessaan laittanut jotakin myrkkyä lentokentällä hänen kahvinsa joukkoon. Réalin poistuttua Elmyr de Hory sai kovia vatsanvääntöjä ja -kouristuksia ollessaan tuntia myöhemmin hotellihuoneessaan. Siitä huolimatta Elmyr de Hory tunsi sääliä Réal Lessardia kohtaan.

Palatessaan Ibizan saarelle Elmyr de Hory tunsi, että hänellä olisi vääjämättä edessään jonkinlainen tilinteko. Elmyr oli suorastaan väsynyt pakenemiseen, salanimien takana lymyilyyn, maanalaiseen piiloelämään sekä huonomaineisen ammatin harjoittamiseen. Muitakaan paikkoja hänellä Ibizan saaren lisäksi ei ollut, mihin hän edes olisi halunnut mennä. Elmyr de Hory kuitenkin elätteli vielä pientä toivetta siitä, että Fernand Legros ja Réal Lessard saisivat lopulliset kovat rangaistuksensa vain siinä tapauksessa, että Elmyr de Hory tunnustaisi toimineensa heidän kanssaan liiketoiminnassa taideväärennöksien kanssa. Itseä rauhoittaakseen hän toisteli jatkuvasti itselleen, että kaikki lopulta rauhoittuu ja hänkin selviäisi vain säikähdyksellä tästä asiasta.

Elmyrin espanjalainen lakimies oli ohjeistanut häntä niin, että jos Elmyr de Hory ei ollut maalannut eikä myynyt ainuttakaan taideväärennöstä Espanjassa, eikä väärentänyt yhtään espanjalaista mestaria, Elmyr ei olisi silloin Espanjan lain mukaan myöskään tehnyt ainuttakaan rikosta. Samoin ei myöskään Madrid sallisi hänen luovuttamistaan syytteitä vastaan Yhdysvaltoihin tai Ranskaan. Elmyr de Hory sai lainaksi rahaa Réal Lessardilta ja vanhalta pariisilaisystävältään, Jean-Louisilta. Hän sai myös karhuttua muutamilta velallisilta rahojaan takaisin ja alkoi hiljalleen kerätä omaa materiaaliaan sanelemalla muistelmiaan Look-lehden artikkelia varten.

Tilanne oli seisahtunut ja Elmyr de Hory jatkoi maalaamistaan ja elämistään samaan malliin Ibizalla La Falaisessa. Saarella juoruiltiin paljon, mutta kukaan ei esittänyt syytöksiä Elmyr de Horya vastaan. Elmyr de Hory kutsui jälleen paikallisia Ibizan saaren arvohenkilöitä kotiinsa ja aamuisin hän näyttäytyi aamiaisella Café Alhambran -kahvilassa. Elmyrin oma turvallisuuden tunne vahvistui myös vähitellen. Hän alkoi taas tarjota lounaita ja järjestää kutsuja saarella. Tullilta hän sai samoin luvan tuoda Corvettensa saarelle, kun hän selitti, että oli myymässä autoansa pian.