Partolan kartano ja kenkätehdas Pirkkalassa (2. osa)
Partolan kartano oli pitkään käyttämättömänä, kunnes kartanon päärakennus tuhoutui asumattomana tulipalossa vuonna 1982. Partolan kartanosta jäi jäljelle villiintynyt ja metsittynyt puisto. Pentti Johannes Palmroth (s. 18.2.1901 Pirkkala ja k. 24.9.1968 Pirkkala) – Hannes Palmrothin poika – perusti vuonna 1928 Partolan kenkätehtaan Partolan kartanon puiseen huvilarakennukseen. Pentti Palmroth on itse kertonut, että hänestä piti tulla kyllä diplomaatti, mutta sattuma johdatti hänet kenkäalalle. Kenkätehdas sai uuden punatiilisen tehdasrakennuksen vuonna 1938, jota sittemmin laajennettiin 1950-luvulla lisäsiivellä ja kolmannella kerroksella. Partolan kenkätehdas toimi vuoteen 1986 saakka näissä tiloissa Partolassa. Tämän jälkeen kenkätehdasrakennus saneerattiin asunnoiksi. Palmrotheilla oli Partolan kenkätehtaan läheisyydessä sotavuosina myös Tisle -niminen kemiantehdas.
Pentti Palmroth kävi yhteiskoulua kuusi luokkaa ja sen jälkeen kauppaopiston. Vuosina 1920-1921 hän teki opintomatkan Saksaan ja vuosina 1921-1923 opintomatkan Yhdysvaltoihin. Saksassa hänelle tarjottiin konsulaatin sihteerin paikkaa vuoden kuluttua, jota hän kuitenkin lupasi mietti vakavasti. Pentti Palmroth toimi alkuun Tampereella Emil Aaltosen kenkätehtaan teknillisenä apulaisjohtajana vuosina 1923-1926 ja sen jälkeen Väinö Daniel Hyppösen (s. 15.12.1878 Kuopio ja k. 1958) kenkätehtaan teknillisenä johtajana vuodet 1926-1927. Väinö Hyppösen isä oli kauppias Kuopiossa ja Väinö muutti jo nuorena Tampereelle, jossa hän suoritti kauppaopiston kurssin. Koulunsa päätettyään Väinö Hyppönen toimi rahastonhoitajana Edward Walleniuksen vuonna 1897 perustamassa Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas Oy:ssä Korkeakoskella vuoteen 1905 saakka ja sen jälkeen hän oli viisi vuotta Tampereen Sanomain Oy:n taloudenhoitajana.
Vuonna 1910 Hyppönen perusti oman kenkätehtaan Tampereelle ja yrityksestä muodostettiin vuonna 1912 osakeyhtiö Hyppösen Kenkätehdas Oy. Väinö Hyppönen toimi kevääseen 1926 saakka yhtiön toimitusjohtajana. Vuonna 1912 kenkätehdas hankki kolmikerroksisen tehdasrakennuksen Viinikankatu 19:stä, mutta rakennus kävi kuitenkin pian ahtaaksi tehdastuotannon kasvaessa voimakkaasti. Arkkitehti ja professori Johan Edward ”Jussi” Paatela (vuoteen 1906 Pavén, s. 27.2.1886 Helsingin pitäjä ja k. 30.5.1962 Helsinki) suunnitteli Hyppösen Kenkätehtaalle uuden kuusikerroksisen tehdasrakennuksen, joka valmistui Tampereen Hatanpäälle vuonna 1917. Rakennus tunnetaan nykyisin Hatanpään Teollisuustalona. 1920-luvun alussa Hyppösen Kenkätehtaassa työskenteli noin 500 työntekijää ja päivittäin valmistui tuhat paria jalkineita. Kenkätehdas valmisti 1920-luvulla suuria määriä sotilassaappaita. Hyppösen Kenkätehtaan myynti oli suurimmillaan vuonna 1921, jolloin myynti ylitti 27 miljoonaa markkaa. Markkinoiden kovan kilpailun vuoksi Hyppösen Kenkätehdas joutui taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 1927 ja tehdas joutui samalla Pohjoismaiden Yhdyspankin haltuun; kenkien valmistuskin päättyi tehtaalla. Kumiteollisuus Oy osti tehdaskiinteistön vuonna 1918 ja sittemmin tehtaassa valmistettiin kumijalkineita ja kaasunaamareita.
Väinö Hyppönen toimi myöhemmin toimitusjohtajana Väinö Hyppönen Oy:ssä, joka edusti Suomessa monia ulkomaisia nahka- ja kenkäteollisuuden tarvikkeita valmistaneita tehtaita. Hyppönen johti samoin Keski-Suomen Terva Oy:tä. Hän oli Suomen jalkineteollisuuden työnantajaliiton johtokunnan puheenjohtaja sekä kauppa- ja teollisuuskomitean neuvoston jäsenenä. Väinö Hyppönen kuului Tampereen Teatterin johtokuntaan ja hän omisti merkittävän taidekokoelman. Väinö Hyppösen testamenttilahjoituksena muodostettiin Väinö ja Mauri Hyppösen Stipendirahasto, joka jakaa opintostipendejä.
Pentti Palmroth perusti itse vuonna 1928 kenkätehtaan isänsä Hannes Palmrothin omistaman Partolan kartanon huvilarakennukseen Pirkkalassa. Pentti Palmroth piti kenkätehtaan paikkaa hyvänä, koska tehdas oli lähellä Tamperetta ja toisaalta Pirkkala tarvitsi myös työnantajia, koska maatalous ei enää työllistänyt tarpeeksi väestöä. Maaseutu toisaalta takasi rauhallisen työväen teollisuuslaitokselle. Partolan Kenkätehdas oli todella tervetullut Pirkkalaan, jossa tätä ennen oli ainoastaan Pyhäjärven saha työllistänyt työväkeä. Valtion Lentokonetehdas Partolan vieressäkin tarjosi vasta vuodesta 1936 lähtien paikkakuntalaisille työpaikkoja. Alkuvuosina hänen kenkätehtaassaan oli työssä kymmenestä kahteenkymmentä henkilöä. Ensin Partolan huvilaa jatkettiin puisella osalla, mutta 1930-luvulla puurakennukset syrjäytyivät tiilirakennuksella. Vuonna 1938 kenkätehtaan uuteen punatiiliseen rakennukseen tarvittiin kenkien valmistukseen jo kaksisataa työntekijää. Ensimmäinen tehtaan ruokala oli riihirakennuksen päädyssä, josta se siirtyi tiilirakennuksen alakertaan. Myöhemmin vuonna 1944 ruokala siirtyi Tisle Oy:n tiloihin. Partolan kenkätehtaan tuotemerkkinä oli alkuvuosina Viva ja vuonna 1963 tehdas alkoi käyttää Palmroth -tuotemerkkiä. Pentti Palmroth oli avioliitossa Alli Ester (Björk) Mandellin (s. 22.1.1902 Tampere ja k. 27.1.1997 Pirkkala) kanssa.
Partolan Kenkätehtaan alkuvuosina ammattityöväki tuli pääosin Tampereelta, mutta jälkikasvu haluttiin alusta lähtien korvata oman tehtaan kasvateilla. Toimitusjohtaja Palmrothin mielestä ei johtavalle paikalle haluavakaan saanut valita töitään, vaan kaikki työvaiheet oli opittava omakohtaisesti. Useat työntekijät aloittivat oppipoikina ja -tyttöinä. He saivat kokeilla ensin tehtäviä parilla eri osastolla, joita olivat suunnittelu, leikkuu, tikkaamo eli neulomo, pinkomo, pohjaamo, viimeistely ja pakkaamo. Jos tulijan taipumukset huomattiin, heidän varsinainen koulutus alkoi. Vähitellen ammattiin opittiin ja oppipojat ja -tytöt pääsivät vastuullisempiin tehtäviin kiinni ja heidän joukostaan löytyivät aikanaan samoin osastojen mestarit.
Toimitusjohtaja Pentti Palmrothin Kirsti-sisar alkoi keskikoulun jälkeen myös työskennellä kenkätehtaalla. Hän aloitti ensin konttorin puolella palkanlaskijana ja tilausten vastaanottajana. Vanhassa puuhuvilassa oli todella ahdasta ja Kirstin lisäksi sekä toimitusjohtaja Pentti Palmroth että konttoripäällikkö Ilmari Lehmus työskentelivät samassa pienessä huoneessa. Oppityttönä Kirstin täytyi tutustua kenkätehtaalla kaikkien osastojen toimintaan, eikä mitään saanut jättää väliin. Kenkämallien suunnittelu alkoi kiinnostaa Kirstiä ja hän opiskeli suunnittelua kotona iltaisin omien mestareiden avustuksella. Mestareita oli siihen aikaan tehtaalla kaksi ja heillä oli kaksi oppipoikaa. Naiset eivät tuohon aikaan vielä suunnitelleet kenkiä. Kirstin opiskelu kauppaopistossa jäi ja hän lähti Saksaan kenkäalan oppiin. Vuoden päästä Kirsti palasi Partolan Kenkätehtaaseen malliosastolle suunnittelijaksi. Vuonna 1940 Kirsti Karhumäki meni avioliittoon ja muutti Kuorevedelle ja kenkien suunnittelu sai jäädä.
Patruuna Pentti Palmroth ei pitänyt työntekijöidensä ammattiyhdistystoiminnasta, koska hän omasta mielestään piti hyvää huolta palkollisistaan ja heidän perheiden toimeentulosta sekä muusta hyvinvoinnista. Hän järjesti työväen perheille vuosittain joulujuhlan. Juhlassa esitettiin kenkätehtaan puolesta katsaus kuluneesta vuodesta sekä järjestettiin tilaisuuden tarjoilu väelle. Tehtaan työväki puolestaan suoritti juhlassa ohjelmaa; erilaiset kilpailut kuuluivat asiaan ja kilpailujen palkintoina jaettiin tehtaan valmistamia saapikkaita. Tämän lisäksi toimitusjohtaja järjesti väelleen muutakin vapaa-ajan virkistystoimintaa. Talvisin järjestettiin hiihtokilpailuja sekä lapsille että aikuisille omissa sarjoissaan. Väki osallistui innolla tehtaiden välisiin edustushiihtokilpailuihin. Kesäisin harrastettiin tehtailla lähinnä pallopelejä. Suomen Punainen Risti järjesti Pirkkalan ensimmäisiä uimakouluja 1930-luvun lopulla Partolan kartanon rannassa patruuna Palmrothin aloitteesta. Joku on leikkisästi joskus letkauttanut, että Pentti Palmroth oli Pirkkalan kunnan ensimmäinen nuoriso-ohjaaja. Toimitusjohtaja Pentti Palmrothilla oli tapana toisinaan tarkastaa vuokralaistensa asuinolosuhteita ja käydä muuten vain juttelemassa työntekijöidensä kanssa heidän kodeissaan. Sunnuntaisella kävelylenkillään Palmroth saattoi heitellä tikkaa pihassa Pikku-Pispalan poikien kanssa.
Kenkätehtaan työpäivät kestivät arkisin klo 7-16 ja lauantaisin klo 7-14, mutta ruokatunti oli aluksi tunnin mittainen. Työtä tehtiin tehtaalla lähes poikkeuksetta urakkapalkalla, vain viimeistely ja pakkaus olivat tuntitöitä. Myöhemmin esiintyi myös erilaisia variaatioita työpäivän pituudessa ja lopulta ruokatuntikin lyheni puolen tunnin mittaiseksi. Patruuna Palmroth opetti työväelleen täsmällisyyttä; hän oli itse tarkka kuin kello tekemisissään. Patruuna saapui kello kahdeksan tehtaalle ja teki heti kenkätehtaalla säännöllisen tehdaskierroksen. Työajan päätyttyä Pentti Palmroth halusi joka päivä raporttivihon työpöydälleen tutkiakseen osastoittain kenkätehtaan valmistumäärät. 1960-luvun alkupuolella kenkiä valmistui noin 500-600 paria päivässä.
Hyvä käytös ja kohteliaisuus oli tehtaalla hyvin tärkeää. Patruuna Palmrothin mielestä puhelinkeskus oli portti kenkätehtaalle ja hän opasti työhön myös keskusneitejä. Puhetapa tuli olla selkeä ja ymmärrettävä, esiintyminen kaikin puolin kohteliasta ja reipasta sekä ääni iloinen. Henkiläkinnalle korostettiin, ettei asiakkaalle saanut missään tilanteessa näyttää mieltään, vaikka asiakas olisi ollut kuinka väärässä. Pentti Palmroth ei koskaan moittinut työntekijää toisten kuullen, vaan hän neuvotteli ensin työnjohtajan kanssa tilanteesta ja hoiti asiat hienovaraisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti