Olli Antero Ahvenlahti

Filipp Andrejevits Andrejeff (s. 1.1.1845 Solohovo, Kostroman kuvernementti ja k. 6.10.1930 Helsinki) saapui vuonna 1860 Helsinkiin ja aloitti kauppiaana kaupungissa; hän perusti nykyisen Ruotsin suurlähetystön taloon – Heidenstrauchin talon kivijalkaan – oman kaupan ja leipomon nykyisen presidentinlinnan naapuriin. Andrejeffin perhe oli lähtenyt paremman elämän perässä Suomeen Volgan sivujoen, Kostromajoen rannalla sijaitsevasta Kostroman kaupungista, joka sijaitsee noin 350 kilometriä Moskovasta koilliseen. Kolme viikkoa kestänyt noin 1 200 kilometrin matka tehtiin hevoskyydillä. Vuonna 1865 - vain viisi vuotta Andrejeffien jälkeen – saapui Matrosoffin perhe Jaroslavlin kaupungista, joka sijaitsee viisikymmentä kilometriä Kostromasta.

Olli Ahvenlahti kolmen vuoden ikäisenä.

Perheen isä, puutarhamestari Ivan Timofejevits Matrosoff (s. 8.9.1826 Rostov, Jaroslav ja k. 19.9.1888 Helsinki) harjoitti Helsingissä tarhaviljelyä poikansa, Nestor Matrosoffin (s. 16.10.1854 Jaroslav ja k. 29.1.1935 Helsinki) kanssa. Ivan Matrosoffin aviovaimo oli Eudokia Matrosoff (s. 21.1.1826 Jaroslav ja k. 27.4.1913 Helsinki). Tässä vaiheessa perheet eivät olleet tietoisia toisistaan. Ivanin toinen poika, Nikolai Matrosoff (s. 3.8.1856 Jaroslav ja k. 8.11.1938 Helsinki) ryhtyi 1880-luvulla jauho- ja siirtomaatavarakauppiaaksi Helsingissä; Nikolai tuotatti höyrylaivoilla 1880- ja 1890-luvuilla Pietarista valtavia määriä vehnä- ja ruisjauhoja sekä muita kulutustavaroita ja elintarvikkeita. Nikolai perusti Helsinkiin vuonna 1898 veljensä, Aleksander Matrosoffin kanssa toiminimen, Bröder Matrosoff. Veljekset ostivat kauppias J. Koroleffin vuonna 1843 perustaman siirtomaatavara- ja viljakauppayrityksen ja jatkoivat liikkeen toimintaa uudella nimellä. Siirtomaatarakauppa sijaitsi vain reilun 200 metrin päässä Andrejeffin kaupasta ja leipomosta; siirtomaakaupan osoite oli Unioninkatu 26, Eteläesplanadin kulmassa.

Nikolai rahoitti liiketoimintaa ja Aleksander hoiti kauppaa. Nikolai Matrosoffin puoliso oli Aleksandra Dimitrijevna Matrosoff (s. 26.2.1868 ja k. 26.1.1923). Nikolai Matrosoff sai kauppaneuvoksen arvonimen vuonna 1911. Veljesten yhteistyö jatkui siirtomaatavarakaupassa aina vuoteen 1914 saakka, jolloin Nikolai Matrosoff vetäytyi pois veljesten perustamasta yhtiöstä. Aleksander Matrosoff jatkoi liikkeen toimintaan vuoteen 1917 saakka. Nikolai ja Aleksander Matrosoff olivat mukana perustamassa Helsingin Venäläistä Kauppiasyhdistystä vuonna 1918, jonka puheenjohtajana Nikolai Matrosoff toimi tovin vuonna 1938. Nikolai Matrosoff toimi myös vuosina 1907-1929 Uspenskin katedraalin isännöitsijänä. Kun oli kulunut 50 vuotta Matrosoffin perheen tulosta Suomen Helsinkiin, veljekset Nikolai, Nestor ja Aleksander Matrosoff lahjoittivat vuonna 1916 pääoman Helsingin ortodoksisen seurakunnan stipendirahastolle.

Leipurimestari Filipp Andrejeffin aviopuoliso oli Praskovja Sergejevna Andrejeff (Komarova, s. 25.9.1855 Kostroma ja k. 2.11.1922). Venäläisten seurapiirit olivat Helsingissä pienet ja sisäänpäin lämpenevät, joten oli vain ajan kysymys, että Andrejeffit ja Matrosoffit myös tutustuivat toisiinsa. Helsinki oli vielä 1870-luvulla hiukan yli kahdenkymmenen tuhannen asukkaan pikkukaupunki. Molemmat kauppiaat toimittivat Venäjän armeijalle tuotteitaan. Ajan myötä Filipp Andrejeffin poika, Aleksander Andrejeff (s. 6.12.1882 Helsinki ja k. 19.4.1928 Helsinki) tutustui Nikolai Matrosoffin (s. 3.8.1856 Jaroslav ja k. 8.11.1938 Helsinki) tyttäreen, Sofia Matrosoffiin (s. 10.9.1896 Helsinki ja k. 1967) ja nuoret alkoivat seurustella. He myös avioituivat ja perustivat perheen. Heidän yhteinen lapsi oli ekonomi ja Valtionrautateiden pitkäaikainen mainospäällikkö Igor Andrejeff (s. 20.8.1920 Helsinki ja k. 29.8.1996).

Aleksander ja Sofia sekä Igor Andrejeff.

Samoihin aikoihin tapahtui Helsingin kaupungissa paljon muutakin mielenkiintoista. Nikolainkirkon (nyk. Helsingin tuomiokirkon) urkuri Rudolf Lagi kuoli vuoden 1868 lopulla. Saksasta oli Suomen Viipuriin opettajaksi vuonna 1856 tullut urkuri, kapellimestari ja pedagogi Friedrich Richard Faltin (s. 5.1.1835 Danzig ja k. 1.6.1918 Helsinki). Faltin avioitui vuonna 1863 Olga Alina Holstiuksen kanssa ja avioparille syntyi kaikkiaan viisi lasta. Perhettään elättääkseen Faltin yritti saada lisätienistiä hakemalla Nikolainkirkon urkurin virkaa, jonka Faltin saikin vuonna 1870. Faltin saapui perheineen Helsinkiin Viipurista talvella 1869. Esittäytyäkseen Helsingin musiikkielämälle Richard Faltin oli 22.9.1868 järjestänyt oman urkukonsertin Nikolainkirkossa, jossa hän soitti mm. Johann Sebastian Bachin Toccatan ja Fuugan d-mollissa, G. Merkelin Konsert-Adagion uruille ja Richterin Fantasian ja Fuugan a-mollissa.

Muusikko Richard Faltin.

Helsingissä Richard Faltin toimi yliopiston musiikinopettajana ja Nikolainkirkon urkurina. Vuonna 1870 perustettiin myös Suomalainen ooppera, jonka kapellimestarina Richard Faltin myös toimi. Vuonna 1870 Faltin perusti oman musiikkiliikkeen – Pianomakasiinin Eteläesplanadille - Helsinkiin ja seuraavana vuonna hän perusti kaupunkiin Helsingin Lauluyhdistyksen. Myöhemmin hän vielä toimi vuonna 1882 perustetun Helsingin Musiikkiopiston urkujensoiton opettajana. Viipurilaiset eivät aluksi olleet huomanneet, millaisena pioneerina Faltin toimi musiikkialalla heidän kaupungissaan.

Robert Emil Westerlund.

Smålannista oli vuonna 1806 muuttanut Suomeen Westerlundin suku; Emil Westerlund piti Oulun Vanhaa Apteekkia ja perheessä oli kahdeksan lasta. Emil Westerlundin isä, ruukinpatruuna Anders Westerlund oli Carl Mikael Bellmanin hyvä ystävä ja Anders kuului myös Aurora-seuraan. Apteekkari Emil Westerlundin perheen ainut poika ja nuorin lapsista, Robert Emil Westerlund (s. 15.1.1859 Oulu ja k. 5.6.1922 Helsinki) osti isältään apteekin ja hoiti sitä tämän kuolemaan asti eli vuoteen 1896. Robert Westerlund opiskeli maisteriksi vuonna 1882 kasvitieteistä ja sai vuonna 1883 farmaseutin paperit. Vuonna 1887 hän oli jo proviisori. Robert avioitui vuonna 1884 varakkaaseen Oulun tervaporvareiden sukuun kuuluvan Helena Emilia Pentzin (1860-1910) kanssa ja he saivat yhdessä kolme poikaa: Leopold Emil (s. 25.4.1885 ja k. 1953), Gustaf Leonard (s. 6.7.1886 ja k. 28.10.1928 Helsinki) ja Karl Torsten (s. 27.7.1888 Helsinki ja k. 1953). Robert Westerlundilla oli vahva musiikkitausta ja hän toimi jo Oulussa ollessaan sekakuoronjohtajana. Isänsä kanssa Robert järjesti Oulussa konsertteja ja olivat monin tavoin kaupungin teatteri- ja musiikkialan mahdollistajia; he saivat aikaan mm. teatterirahaston perustamisen. Robert Westerlund toimi Oulussa Richard Faltinin pianomakasiinin asiainhoitajana. Kun Robert E. Westerlund vuonna 1896 muutti Helsinkiin, hän osti professori Richard Faltinilta pianoliikkeen kaupungista.

1870-luvulla saapui Suomeen Norjan Tistedalenin laaksosta kolmekymppinen metsäteollisuusammattilainen Hans Peter Andersen (s. 13.8.1844 Danstorp, Rakkestad, Norja ja k. 1908). Hän asettui asumaan Kotkaan ja Hans Andersen työskenteli Kotkan Hallansaaren norjalaisten yrittäjien perustamalla Hallan höyrysahalla. Halla Oy päätyi Kymi-yhtiön kautta lopulta osaksi UPM-konsernia. Näiden norjalaisperheiden jälkeläisiin Suomessa lukeutuvat mm. presidentti Martti Oiva Kalevi Ahtisaari (s. 23.6.1937 Viipuri ja k. 16.10.2023 Helsinki) sekä lauluyhtye Harmony Sistersin muodostaneet Vera, Elsa Maire (Ojanen, s. 17.6.1916 Tuprova ja k. 14.1.1995 Kotka) ja Raija Valtonen.

Norjalaisilla oli Kotkan kaupungissa samanlainen tiivis yhteisö, kuin venäläisillä Helsingissä. Siten oli luonnollista, että Hans Peter Andersen tapasi Kotkassa sinne Norjasta sahaa rakentamaan tulleen Johan Larsenin tyttären, Wilhelmina Larsenin, ja meni naimisiin hänen kanssaan. Heille syntyi perheeseen kuusi lasta. Valitettavasti perheen isä, Hans Andersen, kuoli tapaturman vuoksi työmaallaan Hallan sahalla Kotkassa. Hansin leski, Wilhelmina, päätti muutaman vuoden päästä muuttaa takaisin Norjaan ja hän otti osan perheen lapsista mukaansa Norjaan. Andersenien poika, vuonna 1885 syntynyt Arthur Frank Andersen jäi kuitenkin Kotkaan. Arthur Andersen kohtasi Kotkassa itseään vuotta nuoremman Maria Vesterisen, jonka kanssa hän avioitui perustaen perheen. Maria ja Arthur Andersen saivat viisi lasta, mutta täysin ennenaikaisesti Maria kuitenkin kuoli vuonna 1934.

Arthur Frank Andersen jäi lasten yksihuoltajaksi, mutta hän meni myöhemmin uudelleen avioliittoon. Keskimäinen Andersenin sisarussarjasta, vuonna 1921 syntynyt Irja Andersen, muutti Kotkasta Helsinkiin. Helsingissä hän myöhemmin tapasi Igor Andrejeffin, menestyneen kauppiaan ja leipomon omistajan Aleksander Andrejeffin pojan. Parin hidas tutustuminen päätyi kuitenkin avioliiton solmimiseen Kotkan ortodoksisessa kirkossa vuonna 1948.

Helsingin Kallion Kolmas Linja 21.

Näin kertomuksen ensimmäinen osa päätyi ympyrän sulkeutumiseen ja vahvasti venäläiset, norjalaiset ja Pielaveden pohjois-savolaiset sukugeenit kohtasivat Helsingissä. Irja ja Igor asettuivat asumaan Helsingin Kallioon osoitteeseen Kolmas Linja 21:n C-rappuun, Igorin äidin, Sofia Andrejeffin rakennuttamaan vuonna 1934 valmistuneeseen kuusikerroksiseen kivitaloon. Irjan ja Igorin esikoispoika syntyi 6.8.1949 ja poika sai nimekseen Olli Antero Ahvenlahden. Myöhemmin perheeseen syntyivät vielä Mikko ja Helena.

Parempi myöhään... 

Vuonna 1979 Mainos-tv:n kanavalla näytettiin myöhäisillan viihdeohjelmaa, Parempi myöhään, jonka juontajina toimivat näyttelijät Pentti Kalevi Siimes (s. 10.9.1929 Helsinki ja k. 27.10.2016 Helsinki) ja Ritva Karin Valkama (oik. Valkama-Palo, s. 13.11.1932 Jyväskylä ja k. 8.5.2020 Helsinki). Alunperin viihdesarjaa tehtiin kymmenen tunnin mittaista jaksoa. Viihdesarjan idea perustui ainakin osittain englantilaisen koomikon Dave Allen (David Tynan O’Mahony, s. 6.7.1936 ja k. 10.3.2005) Show’hun. Parempi myöhään -viihdesarjassa sketsejä näyttelivät Pentti Siimeksen ja Ritva Valkaman lisäksi Hjördis Marita Nordberg-Mustakallio (o.s. Nordberg, s. 15.2.1929 Tuusula ja k. 30.10.2009 Helsinki), Jussi Tapani Jurkka (s. 15.6.1930 Turku ja k. 9.4.1982 Helsinki), Tiia Marja Kristiina Louste (oik. Louste-Tirronen, s. 28.5.1947 Kannus) ja Jukka-Pekka Palo (s. 7.8.1954 Helsinki). Viihdesarja esitteli uteliaalle yleisölle lukuisia vierailevia tähtiä ja sarjassa viljeltiin paljon musiikkiesityksiä.

Pentti Siimes ja Ritva Valkama.

Varttuneempi väki saattaa muistaa, että Parempi myöhään -viihdeohjelmaa mainostettiin tokaisulla: ”illan siimeksessä johdatamme teidät viihteen valkamaan”. Viihdeohjelma lähetettiin kerran kuukaudessa lauantai-iltaisin klo 21.20-22.20. Ohjelma oli erittäin suosittu aikanaan; parhaimmillaan ohjelma keräsi 2,7 miljoonaa katsojaa tv-ruutujen ääreen lauantai-iltaisin. Vuoden 1982 kevätkaudella tehtiin ohjelmalle jatkoksi jälleen Pentti Siimeksen ja Ritva Valkaman varaan nojautunut lyhyempi viihdesarja, Ollaan kuin kotonanne, jonka ohjasivat Neil Hardwick ja Vesa Auvon poika Nuotio (s. 16.11.1941 Helsinki) käsikirjoittivat Hardwickin kanssa Seppo Ahti ja Ilse Rautio. Ohjelmat näyttelijäkuntaa olivat Siimeksen ja Valkaman lisäksi Pirkka-Pekka Petelius (s. 31.5.1953 Alatornio), Kari Olavi Heiskanen (s. 16.3.1955 Hämeenlinna), Tom Pöysti (s. 14.5.1954 Helsinki) ja Martti Asser Pennanen (s. 8.12.1923 Tervola ja k. 17.12.2010 Tampere). Tämä viihdesarja ei kuitenkaan muodostunut niin suosituksi, kuin edeltäjänsä, Parempi myöhään.

Seppo Ahti.

Parempi myöhään viihdeohjelman hyvin humoristiset juonnot kirjoittivat pakinoitsija Bisquit eli Seppo Esko Juhani Ahti (s. 19.8.1944 Tampere) ja Ritva Valkama. Englannin Teversalessa syntynyt kirjailija ja ohjaaja Robert Neil Hardwick (s. 22.7.1948) kirjoitti ohjelman sketsit, jotka oli nauhoitettu jo etukäteen ja joita juontojen välissä ohjelman kuluessa esitettiin paikalla olleelle yleisölle isolta kuvaruudulta. Ohjelman juonto-osuudet kuvattiin elävän yleisön edessä edellisenä päivänä ennen ohjelman lähetystä televisiossa.

Neil Hardwick.

Parempi myöhään -ohjelmaa tehtiin alkujaan kymmenen jaksoa ja lisäksi neljä koostejaksoa sarjan parhaista sketseistä, joihin kuvattiin Pentti Siimeksen ja Ritva Valkaman uudet juonnot. Ensimmäinen viihdesarjan kooste esitettiin syyskuussa 1979 ja kooste sisälsi kevään jaksojen parhaat palat. Syksyn ohjelmamateriaalista koostettiin jakso esitettäväksi tammikuulle 1980. Oma koostejaksonsa valmistettiin myös lemmenpariduetosta ja se tuli esitysvuoroon joulukuussa 1980. Ohjelmasta tehty neljäs kooste esitettiin toukokuussa 1982. MTV:n 50-vuotisjuhlan kunniaksi MTV3 esitti ohjelmasta tammikuussa 2007 kaksi uutta koostetta. Näin ollen viihdesarjasta on kaikkiaan tehty kymmenen erillistä jaksoa ja kuusi koostejaksoa.

Parempi myöhään -viihdesarjasta muistamme ainakin Lahjakkaiden klubin, joka oli parodia radion Viisasten kerhosta. Siinä arvuuteltiin katsojien lähettämiä kysymyksiä, joihin etsittiin oikeita vastauksia; kysymyksiin, joihin osattiin vastata, lähetettiin kysymyksen lähettäjälle palkkio. Toopelivisio-osuus koostui haastatteluista ja juonnoista, joita esitti Pentti Siimeksen esittämä homoseksuaalinen juontaja. Ohjelman lopussa tuli esitettiin aina satiirinen Sininen hetki -iltasatu, jonka näyttelijä Jussi Jurkan esittämä tupakkatakkinen satusetä kertoi nojatuolistaan.

Parempi myöhään -ohjelmassa kävi paljon musiikkivierailijoita. Heitä olivat ainakin Fredi eli Matti Siitonen, Jamppa Tuominen, Juhani Markola, Martti Mäkelä, Katri Helena, Marion Rung, Marjatta Leppänen, Pirkko-Liisa Tikka, Anita Välkki, Taru Valjakka, Harri Nikkonen, Erkki Junkkarinen, Pauli Räsänen, Kalevi Korpi, Irina Milan, Heikki Kinnunen, Georg Dolivo, Lasse Liemola, Vesa Enne, Pekka Loukiala, Monica Aspelund, Vesa-Matti Loiri, Lasse Mårtenson, Jaana Puupponen, Armi Aavikko, Jukka Virtanen, Heikki Hietamies, Markus Allan, Taisto Ahlgren, Taisto Saaresaho, Feija Åkerlund ja Klaus Thomasson.

Otanpa vielä pienen maistiaisen Parempi myöhään -ohjelman Lahjakkaiden Klubista:

Puheenjohtaja Pentti: ”Korjaan heti juontajan kömmähtävän käsittämättömyyden. Klubimme ei suinkaan kokoonnu lyhemmittä puheitta vaan voittovaramme menevät pidentämättöminä suomalaisen asumalähiöarkkitehtuurin ja maisemansuunnittelun palkintorahastoon. Ja sitten itse kysymyksiin, joista maksamme jos osaamme 2 000 markan palkkion ja joita onkin kasaantunut Oiva Nivaska Hattulasta kysyy – tämä onkin teologiaa – ’Usein keväisin solmitaan laajoja sopimuksia, joilla säädellään hintoja, palkkoja ja vakaata taloudellista kehitystä. Millä nimellä tämmöinen sopimus paremmin tunnetaan?’ Jäsen kaksi.”

Marita: ”Pienin yhteinen jaettava.”

Pentti: ”Toinen kysymys. ’Mitä eroa on merimiessolmulla ja umpisolmulla?’ Ykkönen.”

Jussi: ”Merimiessolmu on erityinen kaksivaiheinen erikoissolmu. Umpisolmu on taas mikä tahansa umpisolmussa esiintyvä suolisolmu.”

Pentti: ”Seuraava kysymys käsittelee avioliittoa ja kiintymystä. Kumpi vastaa?”

Jussi: ”Ehkäpä minä kokeneempana.”

Pentti: ”Ei tässä kokemus auta. Täytyy tietää. Täytyy tietää kysymys, joka kuuluu seuraavasti: *Sinulla on kaksi kosijaa, laiha ja riski. Laiha on kahdeksan kertaa rikkaampi mutta kaksi kertaa terveempi kuin riski kosija. Riski on taas 60 prosenttia köyhempi kuin laiha mutta veritulpan mahdollisuus on 30 prosenttia suurempi. Kumman sydämesi valitsisi henkivakuutusmielessä?’ Jäsen yksi.”

Jussi: ” Kyllä minä ottaisin riskin ja valitsisin laihan.”

Jussi Jurkka.

Lopuksi vielä Jussi Jurkan iltasatu kirjaston nurkan nojatuolista: ”Viime kerralla selitin, että tärkeintä tässä elämässä on veljellinen rakkaus. Lähetyksen jälkeen eräs katsoja soitti ja pyysi muun muassa, että tällä kertaa selittäisin, mitä veljellinen rakkaus on. Tämä käy helpommin jos käytän analogiaa eli vertauskuvaa. Kuvittele ämpärillinen vettä. Ja kuvittele vielä, että tuo vesiämpäri on sinun paras ystäväsi, tai vaikka vaimosi tai miehesi. Se näyttää ehkä kylmältä ja välinpitämättömältä kun se seisoo siinä keittiön lattialla, mutta itse asiassa se reagoi kaikkeen, mitä sinä sille teet. Jos pistät sormesi siihen, pienet aallot leviävät sormestasi. Jos panet siihen pesupulveria, vesi vaahtoaa. Ja – älä unohda tätä – jos potkaiset ämpärin kumoon, vesi valuu pois. Mutta tämän voi välttää. Jos otat narun ja kiinnität sen ämpärin kahvaan, voit pyörittää ämpäriä pääsi päällä. Ja jos pyörität sitä riittävän nopeasti vesi ei valu lainkaan. Juuri tällaista on veljellinen rakkaus, Minä olen aivan varma, että jos me kaikki käsittelisimme lähimmäisiämme ja kanssaihmisiämme samalla tavalla, kuin käsittelemme ämpäreitä, tämä maailma olisi paljon mukavampi paikka. Hyvää yötä!

Taiteilija Juhani Juice Leskinen (3. osa) 

LP-levy Kiveä ja sämpylää ilmestyi vuonna 1996 ja levytys tehtiin jälleen kerran uuden kokoonpanon avustuksella. Albumilla soittivat mm. Yö-yhtyeen kitaristi Markku Olavi Petander (s. 11.3.1963 Hämeenkyrö), ex-Skädäm rumpali Jukka Jaakko Mänty-Sorvali (s. 24.9.1963 Kurikka) ja ylöjärveläisen Eppu Normaalin kitaristi Mikko Juhana ”Pantse” Syrjä (s. 15.11.1957 Tampere). Vielä samana vuonna Juice Leskiseltä ilmestyi runokokoelma Jumala on. Vuonna 2000 ilmestyi Leskiseltä edelleen albumi, kun hän täytti 50 vuotta. Albumin nimeksi tuli L, joka on 50 roomalaisin numeroin, mutta L voi tarkoittaa myös sukunimen ensimmäistä kirjainta. Levy otettiin hieman sekavissa tunteissa vastaan; osan mielestä levy oli monipuolinen, mutta toiset taas arvioivat levyn sekavaksi. Kuitenkin Juice Leskisen 50-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettiin juhlakonsertti Tampere-talossa. Juice Leskisen viimeiset soololevyt olivat pelimannihenkinen albumi, Vaiti, aivan hiljaa (2002) ja single Sä olet kaunis (2003).

Juice ja Sari Leskinen.

Vuonna 2002 Juice Leskinen, Henry Olavi ”Remu” Aaltonen (s. 10.1.1948 Helsinki) ja Ralf Henrik ”Dave Isokynä” Lindholm (s. 31.3.1952 Helsinki) tekivät yhdessä kiertueen ja kiertueen nauhoituksista julkaistiin vuonna 2008 albumi JuiceRemuDave – Live! Mikko Alatalon kanssa Juice Leskinen julkaisi vuonna 2004 pitkän tauon jälkeen yhteislevyn, Senaattori ja boheemi. Yhdessä he esittivät albumin kaikki kappaleet konsertissa Tampereella. Tuosta konsertista taltioitiin konserttialbumi, Klassikoiden ilta. Vielä samana vuonna julkaistiin samoin koko Juice Leskisen siihenastisen uran kattava tupla-DVD Minä – Sunnuntailapsi. Levy sisältää suuren määrän livemateriaalia Juice Leskisen uran varrelta sekä televisiotaltiointeja ja harvinaisuuksia. Lisäksi levyllä on pitkä Juice Leskisen haastattelu.

Juice Leskinen ja Veikko Lavi.

Juice Leskinen kärsi viimeisinä elinvuosinaan munuaisten vajaatoiminnasta, maksakirroosista sekä aikuisiän diabeteksestä. Hän käytti silti runsaasti alkoholia ja poltti ketjussa tupakkaa. Tämän lisäksi hänellä oli ilmeisesti diagnosoitu erilaisia depressioita, paniikkihäiriö ja Aspergerin oireyhtymä. Klassikoiden illan marraskuussa 2004 jälkeen Juice Leskinen esiintyi lähinnä enää klubikeikoilla kitaristi Ari Kankaanpään säestyksellä. Leskisen viimeiseksi levytykseksi jäi Klovni heittää veivin -kappaleen uusintanauhoitus tammikuussa 2005. Leskinen esiintyi vielä Tuuliajolla-kiertueen loppukonsertissa 20.8.2006 Kuopion satamatorilla. Tämä keikka oli tiettävästi Juice Leskisen viimeinen julkinen esiintyminen. Tästä esiintymisestä on julkaistu muutaman minuutin pituinen tallenne Tuuliajolla 2006 – rock-elokuva Saimaalta-DCD:llä. Juice Leskinen kuoli Tampereen yliopistollisessa sairaalassa 24.11.2006 vain 56-vuotiaana. Leskinen oli jättänyt käymättä dialyysihoidossa, jonka varassa hänen elintoimintonsa olivat jo pitkään olleet.

Kustannustoimittaja Anna-Kristiina Kervinen tapasi vielä keväällä 2006 Juice Leskistä, kun Leskisen voimat olivat jo hiipumassa. Kervinen pyysi runoilija ja kirjailija sekä kirjallisuustoimittaja Satu Koskimiestä (vuosina 1973-1993 Marttila, s. 12.3.1941 Helsinki) järjestämään Juice Leskisen runot yhtenäiseksi kokoelmaksi. Kokoelma ilmestyi nimellä, Kosket, helmikuussa 2007. Juice Leskisen siunaustilaisuus järjestettiin arkkitehti Aleksander Theodor Deckerin (s. 1.12.1838 Helsinki ja k. 3.4.1899 Helsinki) suunnittelemassa ja vuosina 1880-1881 rakennetussa Tampereen Aleksanterin kirkossa 9.12.2006. Leskisen tuhkat leski Sari Leskinen laski jonnekin, mutta Juice Leskisen hautamuistomerkki on Tampereen kalevankankaan hautausmaalla. Hautamonumentin on veistänyt taiteilija Timo Ari Petteri Hannunen (s. 13.6.1969 Multia). Perikunnan kiistojen jälkeen Juice Leskisen keräämä 2 300 niteen kirjakokoelma päätyi lopulta hänen tahtonsa mukaisesti Viola-kotiyhdistyksen omistamaan Juicen kirjastoon, joka perustettiin vuonna 2011.

Juice Leskinen oli luonteeltaan hyvin ujo ja hänen täytyi tehdä paljon työtä tämän piirteensä voittamiseksi ja peittämiseksi. Leskisen pikkuveljen mukaan Juice oli herkkä eikä lainkaan itsevarma; joskus lehtikirjoitukset sattuivat häneen todella kipeästi. Leskinen ei kuitenkaan tätä asiaa itsestään paljastanut muille, kuin vain aivan lähimmille ihmisille. Kustannustoimittaja Anna-Kristiina Kervinen on kertonut, että Juice Leskinen oli herkkä ja haavoittuvainen, vaikka peitti sitä remuamisella ja rehvastelulla. Samoin Harri Rinteen mukaan Leskinen oli ujo ja sivullisten tuijottaminen ja osoittelu häiritsivät Leskistä kovin. Alkoholi rentoutti ja oli yksi keino tulla toimeen ujouden kanssa.

Juice Leskistä luonnehdittiin toisaalta myös voimakkaaksi ja itsekeskeiseksi ihmiseksi. Kustannustoimittaja Anna-Kristiina Kervisen mielestä Leskinen piti itseään nerona ja kehui olevansa ”helvetin hyvä” tai ”jumalauta paras”. Juice Leskinen myös samalla myönsi, että vaatimattomuus ei kuulunut hänen hyveisiinsä eikä hänellä myöskään ollut juuri stressinsietokykyä. Harri Rinne on kuvaillut Leskistä toisinaan hankalaksikin taiteilijaksi, joka oli juuttunut omaan rooliinsa. Juice Leskinen oli avioliitossa kolme kertaa: Tarja Leskisen (o.s. Numminen) kanssa vuosina 1977-1987, Annele Salonen kanssa vuosina 1993-2002 ja Sari Leskisen (o.s. Savikko) kanssa vuosina 2004-2006. Leskisellä oli neljä lasta: tytär Johanna Tarja Leskisen kanssa, poika ja tytär Leevi ja Eeva-Maaria Annele Salosen kanssa sekä yksi avioton poika, Joona. Toisen avioliiton päätyttyä Juice Leskinen kuvaili itseään: ”Olen hyvä isä, mutta huono perheenisä.” Juice Leskisen esikoislapsi, Johanna, kärsi huumeongelmasta ja hän kuoli 31-vuotiaana helmikuussa 2009.

Juice Leskinen oli musiikillisilta lahjoiltaan rajoittunut; häntä kiinnosti musiikillisten asioiden kehittely ainoastaa uusien muusikoiden avulla. Hän oli enemmänkin suomalainen laulja-lauluntekijä, jonka tuottama musiikki oli yksinkertaisempaa kuin sanoitukset. Säveltäjänä hän käytti mielellään vain muutamia sointuja eikä hän suosinut myöskään liian vaikeita melodioita, koska ne veivät hänen mielestään liikaa huomiota sanoista. Itsekseen hän oli opiskellut musiikinteoriaa ja hän saattoi jopa tehdä kappaleisiinsa jousi- ja puhallinosuuksia. Alkujaan Juice Leskinen ei olisi edes halunnut laulaa omia kappaleita, mutta hän joutui laulajaksi, kun muutakaan eivät laulaneet niitä. Studiossa hän saattoi laulaa oman osuutensa vain yhdellä otolla talteen.

Yhtyeissä Juice Leskinen oli ensisijaisesti laulusolisti ja sen lisäksi hän soitti komppikitaraa. Varsinkin Anssi Tikanmäen tunnetut sovitukset ovat tehneet Grand Slamin tuotannosta ja Leskisen kappaleista aikaa kestäviä teoksia. Soitinrakenta Juha Nuutisella Juice teetti Telecaster-kitaransa, jonka runko oli Suomen kartan muotoinen. Leskinen oli ensisijaisesti rock- tai pop-muusikko, jolle laulujen sanat olivat tärkeämpiä kuin musiikki. Vuodesta 1975 lähtien Leskisen jokainen esiintyminen päättyi Maamme lauluun. Leskisen laulut olivat usein henkilökohtaisia ihmissuhdekuvauksia, mutta usein myös satiirisen humoristisia lauluja, joissa hän ivasi auktoriteetteja ja viranomaisia.

Juice Leskisen laulunsanoituksissa on paljon sanaleikkejä, moniselitteisyyttä ja assosiaatiota. Leskinen käytti sanontoja ja kielikuvia, jotka voi ymmärtää monin eri tavoin. Tästä on hyvä esimerkki vaikkapa, Musta aurinko nousee. Leskisen sanoituksissa mainitaan paljon tunnettuja poliitikkoja, taiteilijoita ja muita julkisuuden henkilöitä. Muuten Juice Leskisen sanoituksissa on käytetty varsin suppeaa perussanastoa. Tarinan yllättävät ja rikkaat merkitykset eivät synny monipuolisen ja harvinaisen sanaston käytöstä, vaan tuttujen sanojen käyttämisestä yllättävillä ja monimielisillä tavoilla. Verbit ovat Leskiselle tärkeitä, sillä niiden kautta korostuu sanojen toiminnallisuus. Subtanttiiveja on paljon: laulujen päähenkilöillä on nimi, ammatti ja muitakin määreitä.

Juice Leskisen mielestä oli olemassa ainoastaan neljä aihetta, joista oli mielekästä ylipäätään kirjoittaa sanoja: ihminen, ihminen ja toinen ihminen, ihminen ja yhteiskunta sekä ihminen ja uskonto. Usein Leskisen ihmiskuva näyttäytyy melko ristiriitaisena: sanoituksissa korostuu toisaalta vapaus ja elinvoimaisuus, toisaalta syvä ahdistus ja irrallisuus. Edellistä näkemystä edustaa mm. Ei elämästä selviä hengissä, ja jälkimmäistä Myrkytyksen oireet. Monien laulujen aiheena on rakkaus, seksuaalisuus ja parisuhde. Ne voivat näyttäytyä positiivisina, elämää kannattelevina voimina – esimerkiksi Kaksoiselämää – mutta toisaalta niihin liittyy myös ristiriitoja, ongelmia ja ahdistusta, kuten mm. Yhdessä itkien. Syksyn sävelessä on voimakas myönteisen rakkauden ja surullisen menetyksen välinen jännite. Yhteiskuntaan ja sen vallanpitäjiin Juice Leskinen suhtautuu johdonmukaisen kielteisesti, mm. kappaleissa Ajan henki ja Ollaan ihmisiksi.

Uskonto esiintyy Leskisen tuotannossa usein. Hän suhtautuu uskontoon myönteisesti, mutta arvostelee kirkkolaitosta ja kyynikoita, jotka käyttävät hyväkseen toisten uskonnollisia tunteita. Jeesus on sanoituksissa selkeästi myönteinen hahmo, johon yhdistyy kapinallisuus, itsenäisyys ja vapaus. Leskinen on itse kertonut uskovansa isompiin voimiin ja pitävänsä uskontoa tärkeänä osana elämää, vaikka hän suhtautuikin Raamattuun lähinnä kaunokirjallisena teoksena.

 Taiteilija Juhani Juice Leskinen (2. osa)

Tauko I oli osa trilogiaa, jonka Juice Leskinen oli alun perin suunnitellut julkaisevansa yhtenä kolmoisalbumina. Trilogian seuraava osa, Tauko II, ilmestyi vuonna 1979 ja kolmas osa vuonna 1980 nimellä VV yö (Tauko III). Tauko-levyjen teemana on yleisesti pidetty sitä, mikä on viihdetaiteillijan suhde itseensä, yleisöönsä ja toiseen ihmiseen. Viimeisen Tauko-levyn kaksoisnimi on kompromissi, sillä uudessa Hi-Hat-levy-yhtiössä ei ymmärretty trilogian merkitystä. Levyltä julkaistiin single, Ei elämästä selviä hengissä/Viidestoista yö, joista kummastakin kappaleesta tuli hitti.

Love Records -levy-yhtiö oli ajautunut taloudellisiin vaikeuksiin ja Tauko I ja XV yö ilmestyivät Hi-Hat-yhtiön kautta. Juice Leskinen alkoi myös kustantaa levyjään itse. Tauko I:n ja Tauko II:n kustantaja oli Alatalon, Leskisen ja Rinteen yhtiö ALR. Juice Leskinen vetäytyi yhtiöstä vuonna 1979 ja perusti samalla oman kustannusyhtiön, Blueswayn. Slan teki vielä kaksi albumia: jouluksi 1980 ilmestyi joululevy, Kuusessa ollaan, ja alkuvuodesta 1981, Ajan henki. Edellisen julkaisi Poko Records ja jälkimmäisen Atte Blomin uusi levymerkki, Johanna. Ajan henkeä on pidetty yhtenä Juice Leskisen parhaista levyistä sekä musiikillisesti että sanoituksellisesti ja se myi nopeasti kultalevyyn oikeuttavan määrän. Joululevyllä julkaistiin kappale Sika, josta on tullut joululaulujen klassikko. Keväällä 1981 juice Leskinen osallistui Euroviisujen karsintoihin Anssi Tikanmäen sovittamalla kappaleella ilomantsi.

Slam lopetti toimintansa loppuvuodesta 1981 lähinnä jatkuvien henkilövaihdosten ja musiikillisen kehityksen hiipumisen vuoksi. Leskinen myös toivoi, että muutkin Slamin soittajat olisivat osallistuneet enemmän lavashow’hun. Loppuaikoina yhtyeessä soittivat kitaristi jari Yliaho, rumpali Vesa Sytelä, basisti Ila Loueranta ja kosketinsoittaja Safka Pekkonen. Slamin hajottua Leskinen teki soololevyn, Dokumentti, joka ilmestyi joulukuussa 1981. Juice soitti albumilla kaikki instrumentit itse ja lauloi kaikki lauluosuudet. Myös Dokumenttia myytiin kultalevyyn oikeuttava määrä.

Kesällä 1981 Juice leskisen pitkään kaavailema idea toteutui, kun joukko suomenkielistä rockia esittäviä yhtyeitä lähti sisävesilaivalla Itä-Suomen kiertueelle. Tällä Tuuliajolla-kiertueella olivat mukana Juice Leskinen Slamin lisäksi Eppu Normaali ja Hassisen kone. Pysähdyspaikoilla esiintyi muitakin yhtyeitä. Leskinen pyysi Aki ja Mika Kaurismäkeä tekemään kiertueesta dokumenttielokuvan. He tekivätkin ensimmäisen pitkän elokuvansa Saimaa-ilmiön. Kiertue uusittiin vuosina 1982-1985 ja lisäksi vuonna 1986 järjestettiin yksityinen konsertti. Taloudellisesti kiertue tuotti tappiota.

Marraskuussa 1981 Juice Leskinen Grand Slam soitti ensimmäisen keikkansa. Vanhasta soittajakunnasta Grand Slamiin siirtyivät Loueranta ja Sytelä. Uusia jäseniä orkesterissa olivat kosketinsoittaja Anssi Matti Tikanmäki (s. 18.3.1955 Haapajärvi ja k. 4.6.2024 Tampere), basisti Antti Tammilehto (s. 15.11.1954 Ähtäri) ja kitaristi Hannu Veli Matti ”Puntti” Valtonen (s. 23.9.1961 Kemi). Anssi Tikanmäki toimi Sibelius-Akatemian käyneenä muusikkona yli kymmenen vuoden ajan Juice Leskisen sovittajana ja orkesterin kapellimestarina. Yhtyen oli Leskisen kaikkien aikojen paras kokoonpano; bändin jäsenet olivat taitavia soittajia sekä esiintymistaitoisia keikoilla myös erilaisiin teatteri- ja sirkushenkisiin suorituksiin. Juice Leskisen spiikkaukset keikoilla olivat humoristisia ja välillä hän kävi myös yleisönsä kanssa vuoropuhelua.

Anssi Tikanmäki.

Leskisen uusi kokoonpano teki kiireellä ensimmäisen albuminsa, Sivilisaatio, Lontoon Abbey Roadin studiolla. Albumin lopputulokseen ei oltu täysin tyytyväisiä. Vuonna 1983 ilmestyi seuraava albumi, Boogieteorian alkeet ja vuonna 1985 albumi Pyromaani palaa rikospaikalle. Edellisen levyn hittibiisi oli Eesti (On My Mind) ja jälkimmäisen albumin hitti oli Musta aurinko nousee. Kummatkin levyt myivät kultalevyn verran. Grand Slamin levyt tehtiin vuodesta 1985 lähtien Juice Leskisen ja Anssi Tikanmäen yhdessä perustamalle Megamanialle (alamerkki Grand Slam).

Grand Slam teki vuonna 1983 englanninkielisen EP:n Deep Sea Diver; levyllä on kuusi Leskisen tunnettua kappaletta, jotka Anssi Tikanmäki sovitti uudelleen ja Juice Leskinen käänsi sanat englanninkielelle. Leskisen kansainvälistä uraa levy ei kuitenkaan auttanut kovinkaan paljoa. Juice Leskinen suomensi 1980-luvun alussa Mark Shipperin Beatles-kirjan, Paperback Writer – Beatlesien elämä ja toiminta (1982) sekä Leskinen teki vuonna 1983 kansantaiteilija Toivo Veikko Lavista (s. 23.4.1912 Kotka ja k. 22.5.1996 Hamina) kertovan musiikkinäytelmän, Isänmaan toivo.

Kaksois-LP Yölento oli Grand Slamin neljäs albumi ja se ilmestyi marraskuussa 1986 ollen lopulta Leskisen tuotannon myydyin levy. Sitä albumia on myyty yli 80 000 kappaletta ja Juice Leskinen sai tästä albumista timanttilevyn. Yölento albumilta kaikki muistavat kappaleet kaksoiselämää ja Rakkauden ammattilainen. Leskinen on itse kertonut, että hänen kanssaan oli eletty kaksoiselämää ja hän oli laulua kirjoittaessaan erittäin yksinäinen. Leskinen kertoi: ”Kun elämänkuviot sotkeutuvat niin, että olet suunnattomassa tilassa”. Juice Leskisen oma avioliitto oli hajoamassa, koska vaimolla oli toinen suhde. Leskinen joutui omien terveysongelmiensa vuoksi lopettamaan esiintymiset samana vuotena Grand Slamin kanssa.

Juice Leskinen julkaisi vuonna 1987 omalla nimellään albumin Minä; albumilla olivat Leskisen lisäksi soittamassa Juuso Nordlund ja Safka Pekkonen sekä kitaristi Seppo Rainer ”Kala” Alajoki, lyömäsoittaja Ismo Paavo Matias ”Ippe” Kätkä (s. 19.3.1948 Seinäjoki), viulisti Pirkko Hannele Kontkanen (s. Ilomantsi) ja basisti Jari Paulamäki (s. 1964 Oulu). Enimmäkseen akustinen ja herkkä albumi myi samoin kultaa, vaikka albumi oli Leskisen mielestä täynnä itsesääliä. Vuoden 1988 kesästä seuraavaan kesään Juice Leskinen pysyi poissa julkisuudesta, sillä hän sairasti tuolloin maksakirroosia. Hän oli sairaalassa kuukauden verran ja sen vuoksi lähti huhu kiertämään, että Leskinen on kuollut. Itsepintaiset huhut päättyivät vasta, kun Juice Leskinen näyttäytyi televisiossa. Toipilaana ollessaan Leskinen kirjoitti keväällä 1989 uutta materiaalia uudelle akustiselle levylleen, Sinä, joka ilmestyi Leskisen 40-vuotispäivänä 19.2.1990. Juise Leskisen oman kertomuksen mukaan hänen silloinen naisystävänsä, Anni, oli lähes jokaisen levyn kappaleen lähde tai alkujuuri.

Leskistä syytettiin täysin aiheetta vuonna 1990 huumausainerikoksesta. Muuan vangittu huumausainekauppias ilmiantoi Leskisen poliisille; kauppias kertoi myyneensä huumausaineita Leskiselle ja siksi Leskistä vastaan nostettiin syyte. 22.11.1990 raastuvanoikeudessa syyte kuitenkin hylättiin ja huumekauppias apureineen sai perättömästä ilmiannosta yli vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen. Juice Leskinen nosti tämän vuoksi syytteen valtiota vastaan ja vaati sen korvaamaan mm. aiheettomasta pidätyksestä, vapaudenriistosta ja henkisestä kärsimyksestä korvauksia. Helsingin hovioikeudessa Juice Leskiselle määrättiin elokuussa 1995 valtion maksettavaksi korvauksia 39 750 markkaa. Oikeudenkäyntiprosessi oli Juice Leskiselle hyvin raskasta aikaa ja se haittasi hänen työtään pitkään. Myöhemmin Leskinen on muistellut näin: ”Tärkeitä vuosia kehittymiseni kannalta ovat 1988 (maksakirroosi) ja 1990 (joutava oikeudenkäynti): noina vuosina pääsin itseni kanssa tasapainoon ja valtion niskan päälle”.

Vuonna 1991 Leskinen keräsi Grand Slamin uudestaan kokoon ja yhtyeeltä julkaistiin ensin single, Pienestä pitäen, ja sen jälkeen LP Taivaan kappaleita, joka myi platinalevyn verran. Pienestä pitäen -rakkauslaulu syntyi aikana, jolloin Juice Leskinen tapasi tulevan Annele -vaimonsa. Uuden albumin suurin hitti oli kuitenkin Norjalainen villapaita. Grand Slam -yhtyeen jäsenillä oli paljon muitakin kiireitä, joten Juice Leskinen kokosi uuden yhtyeen ja kokoonpanon nimeksi tuli Juice Leskinen ETC. Yhtyeessä soittivat basisti Jukka Kampman Oulusta, rumpali Taru Huhtajärvi, kitaristi Kati Pyykkö ja viulisti sekä kosketinsoittaja Luis Henrik Perelló (s. 1969 Tampere). Vuonna 1992 yhtye julkaisi mini-LP:n Simsalabim Jim. ETC jäi lopulta lyhytaikaiseksi kokoonpanoksi ja vuonna 1993 Juice Leskinen teki eri kokoonpanolla lastenlevyn aikuiseen makuun, Haitaribussi. Nämä kumpikin levy jäi vähemmälle huomiolle kuin Taivaan kappaleita.

Juice Leskinen alkoi 1990-luvulla yhä enemmän keskittyä kirjoittamiseen ja hän saavutti näin myös kriitikoiden hyväksynnän runokokoelmilla Räkä ja Roiskin (1992) ja Äeti (1994). Leskinen sai vuonna 1994 Vuoden runoilija -palkinnon ja vuonna 1998 Helsingin yliopiston ylioppilaskunta tilasi Leskiseltä juhlarunon Maamme-laulun 150-vuotisjuhlaan. Leskisen levytystahti harveni 1990-luvun loppua kohti mentäessä ja samalla jatkuvat esiintymiskiertueet loppuivat. Juice Leskisen äänilevyt eivät olleet enää yhtä suosittuja kuin ennen ja Leskinen menetti samalla vähitellen asemansa johtavana kotimaisena lauluntekijänä. Leskinen piti tässä välissä kolmen vuoden tauon; hän meni sinä aikana avioliittoon, hänestä tuli kahden lapsen isä ja hän piti myös isyysloman.

 Taiteilija Juhani Juice Leskinen

12.6.-10.8.2024 esitetään Valkeakosken Apian Kesäteatterissa Heikki Paavilaisen käsikirjoittamaa sekä ohjaamaa suurmusikaalia, Juice, joka perustuu tietysti taiteilija, lauluntekijä, laulaja, sanoittaja, runoilija ja kääntäjä Juhani Juice Leskisen (vuoteen 2006 Pauli Matti Juhani ”Juice” Leskinen, s. 19.2.1950 Juankoski ja k. 24.11.2006 Tampere) elämään ja musiikkiin. Musikaalin orkesterissa soittavat: Ali Alikoski (kapellimestari), Tuomas ”Tumppu” Kesälä (koskettimet), Jyrki Telilä (kitara), Sampsa Rättäri (kitara), Teemu Broman (basso) ja Jimi Hautamäki (rummut).

Musikaalin rooleissä esiintyvät: Lauri Mikkola (Juice), Mikko Huoviala (Juice), Heidi Kirves (mm. Eini-äiti), Natalil Lintala (Sari), Harri Penttilä (kirkkoherra), Leea Lepistö (Tarja), Maria Rantalankila (Jaana) ja Oskari Penttilä (Mikko Alatalo). Daniel Paul (koreografi), Arja Sahno ja Igor Sahno (puvustus), Pirjo Laihiala (kampaukset ja maskeeraus), Heino Pekkarinen (lavastus), Maria Viitala (lavasteiden maalaus), Samuel Merisalo (äänisuunnittelu), Jesse Soini ja Juha Oksa (äänitekniikka), Harri Salminen (graafikko), Daniel Paul (valokuvat), Suvi Rokka (tuotantojärjestäjä), Pyry Joki (ohjaajan assistentti), Petra Paavilainen ja Emilia Hautamäki (markkinointi), Katja Kaukonen, Maria Muhonen ja Emilia Hautamäki (lipunmyynti), Kaius Paavola, Jooa Koskinen ja Tinja Huoviala (lipuntarkastajat), Suomen Kesäteatteri Oy, Mervi ja Heikki Paavilainen (tuotanto).

Heikki Paavilainen.

Suomen äänitearkiston tietojen mukaan Juice Leskisen itse esittämiä lauluja on 347, hänen säveltämiään lauluja on 365 kappaletta ja sanoituksia häneltä löytyy 554 kappaletta. Leskisen elinaikana hänen äänilevyjään myytiin yli puoli miljoonaa kappaletta. Juice Leskisen myydyimmät albumit ovat Yölento(1986), Sinä (1990), Taivaan kappaleita (1991) ja kokoelma-albumi Kautta aikain (1997).

Juice Leskinen syntyi ja kävi koulunsa Juankoskella, Pohjois-Savon pienellä teollisuuspaikkakunnalla. Juicen isä oli sekatyömies Pauli Heikki Leskinen, joka harrasti urheilua ja harrastajateatteria sekä työskenteli mm. uittotöissä ja maalarina. Juice itse luonnehti oman isänsä kuvaa ”hyvin utuiseksi ja hämäräksi, epäselväksi ja liki olemattomaksi”. Juice Leskisen äiti, Eini Kuikka, oli Karjalan evakko, joka oli lähtöisin Laatokan Karjalan Impilahdelta. Eini-äiti työskenteli kartonkitehtaalla. Leskisen perheeseen syntyi viisi lasta, mutta lapsista kolme kuoli jo hyvin nuorina. Juicella on elossa vain hänen kahdeksan vuotta nuorempi veli, Arvo. Leskisen perheen isä kuoli Juicen ollessa 11-vuotias ja tämän jälkeen Juice joutui ottamaan vastuuta perheestään. Muutaman vuoden kuluttua Eini-äiti meni uusiin naimisiin, mutta isäpuolensa kanssa Juice ei tullut toimeen. Juice oli melko erilainen nuori eikä hän viihtynyt pienellä teollisuuspaikkakunnalla. Heti ylioppilaaksi päästyään Juice muutti Tampereelle.

Juice Leskinen kiinnostui kirjoista jo hyvin varhaisessa iässä. Hän oppi lukemaan omien sanojensa mukaan jo neljä vuotiaana ja hän on myös siitä lähtien opetellut kirjoittamaan. Perheessä Eini-äiti luki, minkä ehti. Isä harrasti myös kirjoittamista ja hän vei Juhani-poikansa mukanaan kirjastoon tämän ollessa vielä alle kouluikäinen. Juice Leskinen on kertonut myös isänäitinsä olleen hänelle tärkeä kielellinen vaikuttaja. Juicen toiveammatti lapsena oli kirjastonhoitaja. Kirjoittaminen kyllä kiinnosti häntä, mutta hän ei koskaan ajatellut sitä ammattina. Oppikoulussa Juice ei ollut kovin hyvä ainekirjoituksessa, mutta kieliopissa Juice oli luokkansa paras.

Kitaransoiton Juice Leskinen aloitti jo kouluikäisenä ja samalla hän alkoi tehdä jo omia kappaleita. Hänen musiikilliset vaikutteensa olivat lähtöisin mm. Bob Dylanilta, Lauri Viidalta, Reino Helismaalta, Juha Vainiolta. Leskinen ihaili samoin The Beatlesia, Sensational Alex Harvey Bandia ja Frank Zappaa. Leskinen teki suomenkielisiä sanoituksia mm. Bob Dylanin kappaleisiin. Suomalaisista rock-yhtyeistä Leskiseen teki suuren vaikutuksen Suomen Talvisota 1939-1940, joka oli hänelle esikuva siitä, miten rockia tehtiin suomenkielellä. Hän aikoi nuorena esitellä em. yhtyeessä vaikuttaneelle M. A. Nummiselle sanoituksiaan, kun näm vierailivat esiintymässä Juankoskella, mutta Leskinen ei lopulta kuitenkaan uskaltautunut siihen.

Juice Leskinen piti hyöhemmin Juankoskea mielenkiintoisena kasvuympäristönä. Paikkakunta oli poliittisesti täysin jakautunut voimakkaasti vasemmistoon ja oikeistoon, mutta myös ero teollisuuspaikkakunnan ja ympäröivän maaseudun välillä oli hyvin suuri. Nämä luokkarajat eivät todellisuudessa juuri vaikuttaneet Juicen elämään. Merkittävänä lähtökohtana poliittiselle kriittisyydelle Juice Leskinen on kertonut 1960-luvun lopulla sattuneen välikohtauksen; hänet heitettiin ulos vasemmiston vaalitilaisuudesta, koska siellä ei pidetty sopivana, että työläistaustaisen Leskisen hyvä ystävä oli apteekkarin poika.

Vuonna 1969 Juice Leskinen kirjoitti ylioppilaaksi Juankosken yhteiskoulusta. Välittömästi tämän jälkeen hän muutti Tampereelle opiskelemaan Tampereen kieli-instituutissa englanninkielen kääntäjäksi. Vielä Tampereelle muuttaessaan Juice Leskinen oli raitis ja tupakoimaton, mutta opiskelija- ja kuusikkoelämän alakessa hän alkoi käyttää runsaasti sekä tupakkaa että alkoholia. Lopulta Leskinen kuitenkin riitaantui kieli-instituutin johtajan kanssa ennen kuin ehti tehdä lopputentin valmiiksi ja Leskinen keskeytti opintonsa. Hän oli opiskeluaikanaan mukana instituutin kääntäjäryhmässä, joka suomensi tuohon aikaan suosittuun Veijareita ja pyhimyksiä -televisiosarjaan pohjautuvan kirjan Veijareita ja pyhimyksiä vauhdissa.

Leskinen tutustui Tampereen kieli-instituutissa Max Mölleriin, jonka kanssa Leskinen alkoi soitella sekä lainamateriaalia että itse tekemiään kappaleita. Keväällä 1971 mukaan musisoimaan tuli tiedotusopis opiskelija Mikko Tapio Alatalo (s. 1.5.1951 Kuivaniemi). Aluksi soittaminen oli lähinnä harrastus, mutta pian se muuttui vakavammaksi, kun mukaan tuli Harri Mikael Rinne (s. 13.6.1948 Salo) ja yhtyeelle keksittiin nimeksi ”Los Coitus Interruptus” (keskeytetty yhdyntä). Yhtyeen nimi lyhentyi muotoon Coitus Int. Yhtye teki levytyssopimuksen Love Recordsin kanssa ja esikois-LP Juice Leskinen & Coitus Int ilmestyi marraskuussa 1973. Juice Leskinen oli tehnyt albumin kappaleista puolet yksin ja neljänneksen yhdessä Alatalon ja Rinteen kanssa. Pian Alatalo ja Rinne lähtivät yhtyeestä; yhtyeen kokoonpanoksi tuli Juice Leskinen (laulu ja basso), Heikki ”Hessu” Jokela (rummut ja laulua), max Möller (kitara), Pentti ”Pena” Penninkilampi (kosketinsoittimet ja laulu) ja Jarmo Jaakko Juhani ”Eetu” Tuominen (kitara ja laulu, s. 1.1.1954 Ruovesi ja k. 3.11.1988 Tampere).

Vuonna 1974 tapahtui Coitus Intin läpimurto, kun singlet Marilyn ja Jyrki boy nousivat peräkkäin musiikkilistojen kärkeen. Joulukuussa 1974 ilmestyi Coitus Intin toinen albumi, Per Vers, runoilija ja vuonna 1975 kummankin LP:n myynti ylitti kultalevyyn vaadittavan rajan. Yllättävät myyntitulot aiheuttivat Juice Leskiselle raskaat jälkiverot, minkä hän koki kohtuuttomaksi ja mikä vahvisti hänen kapinallista asennettaan yhteiskuntaa kohtaan. Myöhempien tulojensa suojaamiseksi Leskinen alkoi monenlaisiin yhtiöjärjestelyihin. Coitus Int oli suosittu yhtye ja se keikkaili paljon; mm. marraskuussa 1974 yhtye teki 36 keikkaa. Musiikillinen kehitys kuitenkin pysähtyi ja yhtye päätettiin lopettaa. Se soitti viimeisen keikkansa heinäkuussa 1975.

Juice Leskinen julkaisi syksyllä esikoiskirjansa, Sonetteja laumalle, ja hän teki Mikko Alatalon kanssa LP:n Juice ja Mikko. Loppuvuodesta 1975 ilmestyi Juice Leskiseltä single, Syksyn sävel. Aluksi laulu ei ottanut menestyäkseen, mutta myöhemmin laulu on ollut kestosuosikki Leskisen kappaleista. Singlen nauhoituksessa soittivat mm. kitaristit Petteri Salminen ja Heikki Silvennoinen. Juice ja Mikko kiertueen jälkeen Juice Leskinen perusti lyhytikäiseksi jääneen Juice-yhtyeen, jossa soittivat Juuso Nordlund (basso), Petteri Salminen (kitara), Kaj ”Dry” Martin (rummut) ja Eero ”Safka” Pekkonen (koskettimet). Bändi teki kaksi albumia: Keskitysleirin ruokavalio (1976) ja Lahtikaupungin rullaluistelijat (1977). Juice-yhtye lopetti toimintansa kesällä 1977. Samaan aikaan Juice Leskinen lähti mukaan myös Välikausitakki-yhtyeeseen, jonka perustivat Mikko Alatalo, Harri Rinne ja Pertti ”Veltto” Virtanen. Yhtyeen kokoonpano vaihteli, eikä se tehnyt juurikaan keikkoja, mutta sai äänitetyksi sen verran materiaalia, että albumi, Välikausitakki, ilmestyi kuitenkin loppuvuodesta 1978.

Syksyllä 1977 Juise Leskinen alkoi koota uutta yhtyettä, jonka nimeksi tuli Juice Leskinen Slam. Juicesta tulivat mukaan Petteri Salminen ja Safka Pekkonen, uusiksi jäseniksi otettiin rumpali Matti A. Takala ja basistiksi Hannu Tervaharju. Slam äänitti ensimmäisen albuminsa, Tauko I, vuoden 1978 alussa. Samana vuonna ilmestyi myös Leskisen proosateos, Kuka murhasi rock’n’roll tähden, yhden kesän kattava päiväkirja, joka kertoo keikkailun lisäksi mm. lapsen syntymisestä ja taloudellisista ongelmista. Juice Leskinen oli tullut isäksi kesäkuussa 1977 ja mennyt naimisiin saman vuoden syksynä.

Kapellimestari Heikki Elo 

Heikki Elo (s. 1964 Pori) oli ensimmäisen kerran Porin Jazzissa isänsä kanssa musiikkia kuuntelemassa vuonna 1967. Lapsuudenkodissa opettaja isä, Erkki Elo, oli amatöörimuusikko, joka soitti huilua ja saksofonia Pori Big Bandissä. Heikki Elo aloitti oman soittamisen jo alakouluiässä ja soitin oli tuossa vaiheessa viulu. Vasta myöhemmin mukaan tuli piano, josta muodostuikin sittemmin Heikki Elon pääsoitin. Heikki Elo oli lukioaikanaan vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa ja hänellä oli jo kova halu tuolloin päästä vuonna 1945 perustettuun Berklee College of Musiciin Bostoniin opiskelemaan musiikkia. Suomalaisista jazzmuusikoista ensimmäiset, jotka opiskelivat Berkleessä, olivat Heikki Veli Uolevi Sarmanto (s. 22.6.1939 Helsinki) ja Eero Uolevi Koivistoinen (s. 13.1.1946 Helsinki). Heikki Elo huomasi kuitenkin sangen pian, että tanssimuusikkona ansaitsi rahaa ja tämä valinta viitoitti Heikki Elon muusikontietä.

Heikki Elo.

Ensimmäisinä vuosinaan Heikki Elo soitti rokkibändeissä, kuten mm. Make Tommilan johtamassa porilaisessa Doorassa ja 1980-luvun lopulla länsirannikon suomenruotsalaisista muusikoista kerätystä Wild Force -yhtyeessä, joka teki pari albumia sekä kuvasi Hollywoodissa saakka Renny Lauri Mauritz Harlinin (alkujaan Harjola, s. 15.3.1959 Riihimäki) ohjaamia MTV-kelpoisia videoitakin. Lopulta kuitenkaan tämä hard rock -bändi ei lähtenyt lupaavasta alusta huolimatta lentoon. Heikki Elon musiikilliset ensimmäiset esikuvat olivat lähinnä Deep Purple ja Led Zeppelin. Vaikka Elosta ei koskaan varsinaista jazzmuusikkoa tullutkaan, niin nuoruuden jazzkokemukset ovat jättäneet häneen vahvan jälkensä; nykyinen tapa fraseerata ja harmoniataju ovat peräisin nuoruusvuosilta, jolloin hän pianistina soitti itse Pori Big Bandissä Porin Jazzeissa.

Deep Purple.

Myöhempiä musiikillisia vaikuttujia ja jopa esikuvia jazzin ja fuusiomusiikin puolella ovat Heikki Elolle olleet Steps Ahead ja Brecker Brothers sekä erityisesti pianisti Chick Corea (s. 12.6.1941 Chelsea, Massachusetts, Yhdysvallat ja k. 9.2.2021 Tampa, Florida). Heikki Eloon ovat vedonneet tämän musiikkimaailman hienot rytmit sekä upea harmoniakäsitys. Hän on jopa omaan sävellykseensä, viulukonserttoon, upottanut jazzharmonioita. Porin Jazzfestivaaleilla Elo on kuunnellut mm. Manhattan Transferia, Lionel Hamptonia, Gil Evansia, Maynard Fergusonia ja Steps Aheadia. Heikki Elolla on myös useiden vuosien aikana ollut mahdollisuus olla vahvasti mukana musiikkialan järjestöissä, kuten esimerkiksi Suomen Säveltäjät ry:n ja luovan säveltaiteen edistämissäätiön eli Lusesin hallituksissa sekä Teoston ohjelmatoimikunnassa. Heikki Eloa voisi siis kutsua myös oman musiikkialansa järjestöaktivistiksi.

Tapani Kansa.

Toistaiseksi viimeisimmän säännöllisen kuukausipalkkansa Heikki Elo on nostanut tililtään joskus 1990-luvun alussa, kun hän toimi audiolaitteita myyvässä Studiotecissä tuotantopäällikkönä. Heikki Elon omat lapsetkaan eivät ole uskaltautuneet heittäytyä isän perässä musiikkiuralle, sillä he ovat väkisin nähneet hyvin läheltä mm. alan toimeentulon epäsäännöllisyyden. Heti armeijasta päästyään Heikki Elo aloitti itsensä elättämisen viihdemuusikkona ravintola- ja lavaorkestereissa. Elo on soittanut monien tuttujen keikkamuusikkojen kanssa keikkoja ja tehnyt useille maamme eturivin artisteille äänilevyjä, kuten mm. Arja Sinikka Korisevalle-Karmalle (s. 21.4.1965 Toivakka), Aarne Tapani Kansalle (s. 9.3.1949 Hamina), Paula Kristiina Koivuniemelle (s. 19.6.1947 Seinäjoki) ja Jari Veikko Sillanpäälle (s. 16.8.1965 Ludvika, Ruotsi).

Mika Toivanen.

Vähitellen soittamisen kylkeen Heikki Elolle kasvoi myös studiotyöskentely merkitykselliseksi toiminnaksi. Muusikko, valokuvaaja, säveltäjä, sovittaja ja tuottaja Mika Toivasen (s. 6.2.1970 Säkylä) välityksellä Heikki Elo sai yhteyden artisti Jari Sillanpäähän. Alkuun Mika Toivanen hoiti levytuotannon lisäksi Sillanpään keikkakiertueita ja Mika haki tuolloin mukaan toista kosketinsoittajaa. Tähän samaan aikaan Heikki Elolla oli oma musiikkistudio Mika Toivasen Utopiah-studion kanssa samassa pitäjänmäkeläisessä kiinteistössä. Kun Mika Toivanen ei enää joutanut Jari Sillanpään keikoille, sai Heikki Elo johdettavakseen Jari Sillanpään kiertueet pianistina. Heikki Elo tuotti ja sovitti vuonna 2001 Jari Sillanpäälle albumin, Hän kertoo sen sävelin, jolle albumille Jari Sillanpää halusi tehdä ulkomaisia ikivihreitä sävellyksiä isolla orkesterilla ja mahdollisimman autenttisesti, alkuperäisiä sovituksia kunnioittaen.

Sovittamisesta on vuosien myötä tullut Heikki Elolle merkittävä ja tärkeä toimenkuva. 2000-luvun alussa Heikki Elo toimi TV2:n Jos sais kerran -musiikkiohjelman pianisti-kapellimestarina. Siinä tehtävässä Heikki Elo sai urakoida viikottain toistakymmentä uutta arria (sovitusta) jopa parin vuoden ajan. Jos Heikki Elo saa artistien äänilevyille myös omia kappaleitaan, hän mielellään sovittaa ja tuottaa ne itse, aivan tietystä ja tärkeästä syystä. Nimittäin Elo on käytännössä oppinut tehdessään kappaleen sisältämän demon levyn tuottajalle tämän tuottajan kuitenkin päätyneen sovituksessa täysin erilaiseen ratkaisuun, mitä hän itse oli ajatellut. Studiotyötä tehdessään Heikki Elo on tullut siihen selvään käsitykseen aikain saatossa, että onnistuneen lopputuloksen kannalta studiotyöskentelyssä aivan ratkaisevan tärkeää on mahdollisimman hyvä valmistautuminen; kaikki mahdolliset tilanteen olisi jo etukäteen ennen studioon menemistä mietittävä valmiiksi, jotta epäselviä asioita olisi studiossa mahdollisimman vähän tiedossa.

Tänään äänityksissä tehokkuusajattelu on mennyt niin pitkälle ja väärään suuntaan, että äänitysbudjettien pienentyessä ovat studioajatkin lyhentyneet; soittajaryhmiä halutaan karsia äänityksissä ja monia aitoja instrumentteja korvataan tänään koneilla. Totuus on kuitenkin se, että vain aidot ja elävät muusikot luovuudessaan antavat uniikin jäljen äänityksiin, mitä koneet eivät pysty jäljittelemään. Tämän vuoksi Heikki Elo haluaa studiossa työskennellessään pitää korvansa auki kaikenlaisille ehdotuksille, jättää myös soittajille vastuuta ja vapautta oman näkemyksen esitykseen antamiseen. Soittajien käsiä ei kannata liikaa sitoa, jos haluaa saada kulloisestakin projektista parasta irti. Tekniikka on mahdollistanut tilanteen, että tänään äänityksistä jo valtaosa tehdään kotiolosuhteissa raita kerrallaan ja vasta studiossa lopputulos miksataan kasaan.

Heikki Elo sai mahdollisuuden tehdä musiikkia Angry Birds -peliin ja tilaaja halusi tuotteeseen aitoja instrumentteja. Tällaisissa tapauksissa mennään edelleen studioon ja tehdään musiikkia perinteisillä tavoilla. Heikki Elo on säveltänyt musiikkia useisiin tv-sarjoihin, kuten mm. Sydänten akatemiaan ja Intohimona taide-sarjaan. Vuonna 2003 viulisti Mikko-Ville Luolajan-Mikkola (s. 23.2.1953 Helsinki) tilasi Heikki Elolta viulukonserton esitettäväksi Savonlinnan oopperajuhlilla. Syksyllä 2007 Heikki Elo alkoi myös opiskella lisää Sibelius-Akatemiassa ja valmistui sieltä puhallinorkesterin kapellimestariksi. Heikki Elon A-tutkintokonsertti järjestettiin Espoon Tapiolassa. Sotilassoittokuntien lisäksi Heikki Elo säveltää ja sovittaa mm. Avanti!-orkesterille ja Helsingin kaupunginorkesterille sekä johtaa Vantaan Viihdeorkesterin pienempää VVO Ensemble -kokoonpanoa.

Mikko-Ville Luolajan-Mikkola.

Heikki Elo katsoo, että perinteisten jazzkokoonpanojen asema on myös hyvin tärkeä turvata. Aivan liian usein puhaltimia vähennetään kokoonpanoissa ja niitä korvataan sitten kosketinsoittimilla. Kehitystä ei välttämättä voi paljoa muuttaa, mutta kannattaa muistaa, että jazzmusiikin todellinen voima on juuri puhallinsoittimissa. Laaja-alaisuus musiikkikentällä on taannut Heikki Elolle myös käytännössä jatkuvuuden musiikintekijänä. Alkuun hän teki vain soittajan rooleissa töitä, mutta vuosien varrella koko ajan sovittaminen ja säveltäminen vie hänen ajastaa yhäti enemmän aikaa. Luovana säveltäjänä Heikki Elo on myös saanut nauttia maamme erinomaisista sävellysapurahojen saannista.

Artistien keikkaorkestereiden johtamisen ja studiotuotantojen lisäsi Heikki Elo on toiminut tv-ohjelmien kapellimestarina ja kuvaan sovitetun musiikin säveltäjänä tehden musiikkia mm. Yleisradion tuottamiin dokumentteihin tai MTV3:n draamasarjoihin. Heikki Elo on orkestroinut musiikkia Jalmari Helanderin Big Game -suurelokuvaan, jossa Samuel L. Jackson näytteli Yhdysvaltain presidenttiä. Heikki Elo on myös johtanut useamman kerran orkesteria Forssan elokuvafestivaaleilla, jossa huippuhetkiä ovat olleet mm. livenä säestetyt monumentaaliset ja legendaariset mykkäelokuvat, kuten Charles Spencer Chaplinin (s. 16.4.1889 Lontoo ja k. 25.12.1977 Corsier-sur-Vevey, Sveitsi) Kaupungin valot ja Friedrich Anton Christian ”Fritz” Langin (s. 5.12.1890 Wien ja k. 2.8.1976 Beverly Hills) Metropolis. Heikki Elo ihailee elokuvasäveltäjistä eniten alan ikonin John Williamsin musiikkia ja pettämätöntä tyylitajua.

John Williams.

Levytysbudjetit ovat romahtaneet merkittävästi aikaisemmista tasoista, mutta äänilevyjä myös tehdään aikaisempaa huomattavasti vähemmän. Levy-yhtiöt samoin keskittyvät panostamaan selvästi harvempiin, mutta hyvin varmoihin tähtinimiin; tämä johtaa vääjäämättä tilanteeseen, että musiikkialalla on työtehtäviä soittaville muusikoille aina vain vähemmän. Äänitteiden tuottaminen on tänään hyvin riskialtista liiketoimintaa. Useille muusikoille parhaassa tapauksessa se on vain hauska harrastus.

Director musices Esa Kotilainen.

Heikki Elo on yrittänyt olla avoin erilaisille vaikutteille myös soundipuolella. Tämän alueen ehdottomaksi oppi-isäkseen Heikki Elo nostaa miettimättä kosketinsoittaja, director musices Esa Antero Kotilaisen (s. 4.4.1946 Kuusankoski ja k. 6.11.2023 Kuusankoski), joka 1970-luvulla soitti mm. Wigwam- ja Tasavallan Presidentti -yhtyeissä sekä muusikko ja säveltäjä Jyrki Sakari Kukon (s. 8.7.1953 Kajaani) Piirpaukessa. Esa Kotilainen julkaisi toistakymmentä sooloalbumia, joista ensimmäinen oli Ajatuslapsi vuodelta 1977. Kotilainen oli mukana mm. Hectorin ja Jukka Tolosen albumeilla soittamassa. Esa Kotilainen hankki Suomen ensimmäisen Minimoog-syntetisoijan vuonna 1973, jolla hän tuli erittäin tunnetuksi soittajaksi lajissaan. Heikki Elo muistaa vieläkin Esa Kotilaisen vahvana vaikuttajana 1970- ja 1980-lukujen vaihteen legendaarisilla popjazz-kesäleireillä. Rockmusiikin puolella suurta vaikutusta Heikki Elon soundinäkemyksiin ovat tehneet mm. Peter Gabriel ja Queenin albumit Night at the Opera ja Day at the Races.