Juuso Walden (14. osa) 

Paavi Benedictus XII.

Suur-Sääksmäen mahtipitäjä esiintyy kirjoituksissa jo vuonna 1340. Se mainitaan paavi Benedictus XII:n antamassa pannabullassa, joka oli annettu veronmaksuilta kieltäytymisen vuoksi. Sääksmäen kirkko rakennettiin 1400- ja 1500-lukujen vaihteessa ja samoihin aikoihin valmistui Sääksmäen ympäristöön useita kartanoita. Valkeakoski tunnettiin keskiajalla myllykylänä, jonne tultiin veneillä pitkistäkin matkoista viljaa jauhattamaan. Valkeakoskelle rakennettiin vuosina 1866-1869 Mallasvettä ja Vanajavettä yhdistämään 495 metriä pitkä kanava, johon valmistui kaksi sulkua. Heti valmistumisensa jälkeen kanavan kautta alkoi vilkas tavaraliikenne, jota kylläkin haittasi laivareitin mataluus, noin 1,5 metrin syväys. Vuosina 1950-1955 uittoliikenteen rajusti lisääntyessä rakennettiin vanhan kanavan eteläpuolelle uusi kanava, jossa oli vain yksi 160 metriä pitkä, 8 metriä leveä ja 2,5, metriä syvä sulku. Vanha kanava täytettiin maalla uuden kanavan valmistuttua. 1870-luvulla Valkeakoskelle rakennettiin paperitehdas ja puuhiomo ja seuraavalla vuosikymmenellä Suomen ensimmäinen selluloosatehdas. Vähitellen tämä kehitys johti teollisuustaajaman syntyyn, kun tehtaat houkuttelivat väkeä maaseudulta puoleensa.

Sääksmäen kirkko.

Vuonna 1883 Valkeakoski sai ensimmäisen kansakoulunsa ja vuonna 1910 se sai puisen rukoushuoneen eli kirkon. Poliittisten vastakkainasettelujen vuoksi sisällissodalla oli Valkeakoskelle tuhoisat seuraukset. Sodan aikana siellä väestölukuun suhteutettuna kuoli eniten ihmisiä, kuin muualla Suomessa. Tästä menetyksestä kärsi myös teollisuus. Valkeakosken kauppala perustettiin vuonna 1922; tuolloin Valkeakosken ja Sääksmäen väkiluvut olivat jo yhtä suuret. Vuonna 1929 tulipalossa kärsi Sääksmäen keskiaikainen kirkko pahoja vaurioita ja valkeakoskelaiset vaativat kauppalaansa saada oman kirkon. Toisen maailmansodan jälkeen Valkeakosken väkiluku moninkertaistui – osittain karjalaisen siirtoväestön ansiosta - ja talous nousi voimakkaasti. Kaupunkioikeudet Valkeakoski sai vuonna 1963 ja vuonna 1969 arkkitehti Veikko Viljo Vilhelm Larkaksen (ent. Lindberg, s. 27.3.1909 Helsinki) suunnittelema 1000-paikkainen Valkeakosken kirkko valmistui. Sääksmäen emäpitäjä liitettiin vuonna 1973 Valkeakoskeen ja vuonna 1975 kaupungin pohjoispuolla sijainnut Painon kylä ympäristöineen liitettiin Pälkäneestä Valkeakoskeen. Osa Hattulan kylistä liitettiin vuonna 1978 Valkeakoskeen; näitä kyliä olivat Tykölä, Mälkkiäinen ja Uskila.

Tervasaaren konttorirakennus.

Ab Walkiakosken ja sen edeltäjien kaikkien kirjojen tuhoutuminen aiheutti ongelmia Yhtyneille Paperitehtaille. Henkilökunnan päästessä eläkkeelle täytyi perata henkilöiden työhistoriaa mm. klapikorteista ja halkokorteista. Näihin kortteihin merkittiin, kuinka paljon kullakin oli oikeus saada tehtaalta halkoja vuosittain. Jerm Christiansen tuli paperitehtaan apulaisinsinööriksi; hän oli erään Ab Walkiakosken johtajan vanhempi poika, joka myöhemmin työskenteli Uudessa Seelannissa erään teollisuuslaitoksen teknillisenä johtajana.

Tervasaaren konttori.

Juuso Walden joutui tehtävässään Valkeakoskella paljon miettimään, kuinka paikkakunnan kuljetusolosuhteita saataisiin kohennettua. Toijala ja Lempäälä olivat lähimmät paikkakunnat, joihin pääsi rautateitse. Vesireittejä kulkiessa käytettiin Toijalan satamaa tai Sairion satamaa Hämeenlinnassa. Karl Rudolf Walden oli hänkin paljon tekemisissä rautatiehallitusten johtajien sekä eduskunnan valiokuntien jäsenten kanssa. Juuso Walden muistutti toistuvasti isälleen, että Valkeakoskelta Toijalaan tarvittaisiin vain 18 kilometriä kiskoja. Tämän hän oli vielä erikseen laskettanut tarkasti. No, päätös tästä rautatiestä saatiin vihdoin vuonna 1936 ja rataosuus valmistui käyttöön vuonna 1937.

Ensimmäinen matkustajajuna lähdössä Valkeakosken asemalta 1.9.1937 klo 8.10.

Loppuvuodesta 1932 tilattiin Valkeakoskelle Tervasaaren tehtaalle uusi paperikone, jonka tuotanto oli 5 000-6 000 tonnia vuodessa kiillotettua voimapaperia. Paperikone tilattiin Karstadilta Ruotsista ja kone aloitti toimintansa tehtaassa vuoden päästä tilauksesta. Paperikoneen osien, varsinkin suuren jenkkisylinterin, kuljettamisessa tulivat monet vaikeudet karulla tavalla esille. Ainut tapa saada sylinteri kuljetettua oli, että se uitettiin Toijalan satamasta kanavan alarantaan. Kuin ihmeen kaupalla paperikone saatiin tehtaaseen pystytettyä ja tehdas tuotti nyt aivan uusia määriä voimapaperia. Nyt pääsivät markkinointipuolen myyjät näyttämään taitojaan paperinmyyjinä.

Tervasaaresta lähdössä ensimmäinen tavarajuna 19.10.1937 klo 16.10.

1930-luvun alussa alkoi laajamittainen paperiteollisuuden koko maailmaa käsittävä sekä pohjoismaiden että eurooppalaisten tuottajien kansainvälinen yhteistyö. Tätä yhteistyötä edelsivät pitkät ja sitkeät neuvottelut, joissa kunnostautuivat varsinkin nämä järjestöt: TICON, The International Committee on Newsprint, SPS, Sulfite Pulp Suppliers sekä Scankraft. TICON edusti maailman sanomalehtipaperin valmistajia, SPS eurooppalaisia sulfiittiselluloosan valmistajia ja Scankraft pohjoismaisia voimapaperin tuottajia. Suomesta neuvotteluihin osallistui valtuuskunta, johon lukeutuivat Suomen Selluloosayhdistyksen puheenjohtaja Jacob von Julin vanhempi, vuorineuvos Henrik Hackman, Karl Rudolf Walden ja toimitusjohtaja Walter Gräsbeck. SPS sopi vuosina 1932-1933 tuotannon supistuksista, jotka kyllä toteutettiin eri maissa ja tehtailla vähän eri tavoin. Pohjoismaiden kesken pyrittiin yhteistyöhön myös puuhiokkeen viennissä. Tärkein vientimaa oli Norja, koska siellä oli halpaa sähkövoimaa ja samoin hyvät satamat lännen suuntaan.

Vuorineuvos Anders Kramer.

Hintasopimuksiin yritettiin päästä heti puuhiokkeen kanssa, mutta siinä oli monenlaisia vaikeuksia ja monet päätökset eivät pitäneet tosipaikan edessä. Oli kuitenkin tärkeää saada sovittua puuhiokkeen markkinoista, sillä hintojen luisuminen oli suurta sen vuoksi, että moni paperilaatu perustui sulffiittiselluloosan ja puuhiokkeen yhteiskäyttöön. Puuhiokkeen yhteistyöelin oli nimeltään MPS, Mechanical Pulp Suppliers. Suomesta MPS-neuvotteluihin osallistuivat Suomen Puuhiomoyhdistyksen silloinen puheenjohtaja, vuorineuvos Anders Kramer, johtaja ja vuorineuvos Arno Solin Tampellasta, toimitusjohtaja, eversti Fabre sekä Karl Rudolf Walden, häntä yleensä näissä kokouksissa avusti Juuso Walden.

Varatuomari Rafael von Frenckell.

Marraskuussa 1932 Tukholmassa tapahtui Scankraftin lopullinen perustaminen, kun sääntö- ja sopimuskirja allekirjoitettiin. Sääntökomitea oli valmistelevissa neuvotteluissa urakoinut suuren työmäärän. Tähän sääntökomiteaan kuului Suomesta Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen toimitusjohtaja, varatuomari Rafael von Frenckell, Norjasta johtaja Thorry Kjaer ja Ruotsista johtajat Nyström ja Rådberg. Yhteisistä varoista maksettiin korvausta niille, jotka supistivat tuotantoaan tuotantokomitean määräämän määrän. Maksut kerättiin niiltä, jotka olivat tuottaneet yli keskiarvon. Veloitukset ja korvaukset vaihtelivat merkittävästi markkinatilanteen mukaisesti. Tukholman allekirjoitustilaisuudessa olivat läsnä kaikki merkittävät tehtaanjohtajat. Tämä kokous oli ainoa Scankraftin kokous, jossa Juuso Walden ja Karl Rudolf Walden olivat samanaikaisesti edustajina paikalla; tämän jälkeen Juuso Walden edusti yhtiötä ja hänen varamiehenä oli Birger Söderholm.

Ministeri Hjalmar Procopé.

Scankraftissa oli aluksi Suomen Paperitehtaitten Yhdistyksen edustajana varatuomari Rafael von Frenckell, mutta kun hän siirtyi Rosenlew & Co:n palvelukseen tuli hänen tilalle ministeri Hjalmar Procopé, Holger Nysténin ollessa toisena miehenä. Scankraftilla oli ns. puolueeton puheenjohtaja sekä kutakin jäsenmaata edustava varapuheenjohtaja. Oikeusneuvos Åke Hellner oli ensimmäinen, Juuso Waldenin hyvin arvostama ja pätevä puheenjohtaja, joka teki merkittävää työtä toiminnan helpottamiseksi alkuvaiheessa. Ensimmäisenä asiamiehenä (toimitusjohtaja) toimi varatuomari Christian von Sydow, josta myöhemmin tuli Holmes Bruk Ab:n toimitusjohtaja ja joka oli Ruotsin valtiopäivien ensimmäisen kamarin pitkäaikainen jäsen. Hänen jätettyä paikkansa jatkoi hänen tehtäviään Holger Nystén. Scankraftin konttori sijaitsi Tukholmassa, mutta kaikki komitea- ja yhtiökokoukset pyrittiin järjestämään vuorotellen eri maissa; näitten kokousten yhteyteen järjestettiin myös kussakin maassa tehdasvierailuita. Näin toimien Scankraft-perhe tutustui hyvin jäseniinsä ja käytäntö paransi ja helpotti myös käytännön yhteistyötä.

Yksi Juuso Waldenin tehtävä oli tutustua perusteellisesti Yhtyneitten Paperitehtaitten puunhankintaan organisaation tasolla. Hän pääsi tutustumaan laajaan kokonaisuuteen ja tekemään mahdollisia ehdotuksia, kuinka puunhankintaa voisi yhtiössä tehostaa. Tämä oli hyvin aikaa vievää toimintaa, sillä hän joutui tilanteeseen tutustuakseen myös matkustamaan hyvin paljon vaihtelevissa olosuhteissa, aina kun aikaa muilta tehtäviltä järjestyi. Hän matkusti mm. Hyrynsalmelle, Suomussalmelle ja Sotkamoon sekä poikkesi matkan varrella sijainneissa pisteissä tutustuen kenttäolosuhteissa todelliseen tilanteeseen. Edellä mainittujen paikkakuntien lisäksi myös Rautalammin, Pielaveden ja Iisveden alueet olivat Myllykosken tehtaan hankinta-alueita, sillä tehtaalla ei ollut omia hankinta-alueita luontaisesti. Samoin Simpeleen tehtaan hankinta-alueet sijaitsivat varsin kaukana tehtaasta, kauimmaiset Suistamossa, Impilahdella ja Tohmajärvellä.

Kokaiini 

Edellä kuvattujen tapahtumien vuoksi salakuljettajat ovat säätäneet omaa taktiikkaansa jälleen. Nykyisin ”huumemuulit” ovat joko englantilaisia, alankomaalaisia tai espanjalaisia, joille maksetaan oman mahalaukkunsa käyttämisestä. Huumekuriirit saavat vielä lisähoukuttimena loman Karibianmerellä. Paikallinen korruptio haittaa kovasti viranomaisten tarkastusiskuja lentokentillä, vaikka viranomaiset eivät sitä kovin mielellään myönnä.

Kokaiinin tarjonnan keskittynyt häirintä voi olla paitsi tehotonta myös tuhoisaa. Kun 1980-luvun alussa Pohjois-Amerikan kokaiinikauppa kasvoi entisestään, kolumbialaiset huumesalakuljettajat koettivat etsiä Karibianmereltä uutta tukikohtaa, jonka kautta he kuljettaisivat omia tuotteitaan eteenpäin. Hyvin nopeasti Jamaikasta tuli yksi tärkeimmistä kokaiinin kauttakuljetusoaukoista Kolumbian ja Yhdysvaltojen välillä. Jamaikan 2,7 miljoonan asukkaan saari sijaitsee Kuuban eteläpuolella ja Haitin länsipuolella, noin 800 kilometriä pohjoiseen Kolumbian rannikosta sekä hieman yli 800 kilometriä kaakkoon Miamista.

Salakuljettajat voisivat lennättää myös kokaiinilähetyksensä Kolumbian pohjoisrannikon salaisilta kiitoradoilta Jamaikaan, jossa pienkoneet täytyisi tankata matkan toista, Miamiin suuntautuvaa osuutta varten. Jamaikan viranomaiset vastasivat tähän yhdessä englantilaisten virkaveljiensä kanssa rakentamalla tutka-aseman, jolla voitiin tarkkailla Jamaikan ilmatilaan saapuvia lentokoneita. Tämän vuoksi huumeiden salakuljettajat siirsivät huumekuljetuksiaan ilmatilasta merelle. Jamaikan pääkaupungin, Kingstonin satama on Karibianmeren suurin huumeiden jälleenlaivaussatama; satama on täynnä laivoja, jotka lähtevät eri puolilla maailmaa sijaitseviin satamiin. Amerikkalaiset viranomaiset ovat asennuttaneet satamaan suurilla kustannuksilla laivakonttien läpivalaisulaitteita. Satamassa kuitenkin työskentelee joukko huonosti palkattuja satamatyöläisiä ja vartijoita, jotka lisätulojen toivossa salakuljettavat mielellään kokaiinia konttilaivoihin.

Kolumbialaiset huumeiden salakuljettajat ryhtyivät myös kuljettaa tuotteitaan pikaveneillä, joita nämä anastivat Karibianmeren ja Latinalaisen Amerikan satamista. Veneet kulkivat jopa 60 solmua tunnissa ja kun päästiin maihin, veneet yleensä hylättiin. Jamaikalaiset jengit saivat erittäin huonon maineen, sillä he olivat osallistuneet crackin ja kokaiinin salakuljettamiseen ja myyntiin Englannissa ja Yhdysvalloissa. Kukoistaakseen kokaiinibisnes kaipasi köyhyyttä, ei pelkästään yksilöiden tai yhteisöjen vaan myös hallitusten äärimmäistä köyhyyttä. Vuonna 1980 Edward Seagan noustessa pääministeriksi Jamaika oli vararikon partaalla. Kolumbialaisten kartellien alkaessa salakuljettaa kokaiinia Kingstonin sataman kautta, he oivalsivat hyvin pian, että heidän oli tehtävä yhteistyötä satamaa valvovan ammattiyhdistyksen kanssa. Uuden hallituksen ei kannattanut olla liian tarkka ulkomaisen rahoituksen alkuperästä ja Jamaikan pankkeja kehotettiin hyväksymään kaikki rahatalletukset, oli niiden alkuperä sitten aivan mikä hyvänsä.

Vuosien 1980 ja 1990 välissä Yhdysvaltoihin muutti Jamaikasta joka kymmenes asukas kotisaareltaan. Yhdysvalloissa jamaikalaisten köyhien ja kouluttamattomien ihmisten oli pakko keksiä toimeentulo vaikka mistä. Melko usein tässä kohtaa auttoivat juuri jengit. Työvoiman ja musiikin jälkeen rikollisuudesta tuli Jamaikan kolmas, merkittävä vientituote. Miamissa, New Yorkissa sekä muissa Yhdysvaltojen itärannikon suurissa kaupungeissa jamaikalaisista rikollisista tuli merkittäviä toimijoita ganjan ja kokaiinin myynnin parissa. 1980-luvun alusta vuoteen 1995 jamaikalaisten jengien jäsenet tappoivat 4 500 henkeä Yhdysvalloissa. Jamaikalaisia pidettiin tuolloin Pohjois-Amerikan väkivaltaisimpina järjestäytyneen rikollisuuden edustajina.

Jamaikan kokaiinibisnes on etupäässä kahdentoista merkittävän toimijan varassa. Vuoden 1997 talouskriisin jälkeen useat Jamaikan liikeyritykset kokivat konkurssin ja markkinoille vapautui melkoisesti liikehuoneistoja, joita vain äveriäillä kokaiinin salakuljettajilla oli vara hankkia. Salakuljettajat pystyivät liikuttelemaan hyvin suuria rahasummia, joita sitten pestään Cayman- ja Neitsytsaarien pankkien verovapailla tileillä tai ostetaan turistikohteita Montego Bayn Gloucester Avenuelta, rakennusyrityksiä, autojen varaosaliikkeitä tai rahanvaihtotoimistoja.

Jamaikan itsenäistyessä vuonna 1962 tehtiin saarivaltiossa sataatuhatta jamaikalaista kohti kuusi murhaa vuodessa. Crackin kulutuksen ollessa huipussaan Yhdysvalloissa vuonna 1988, tehtiin Jamaikalla kaksi kertaa niin paljon murhia kuin kaikkein vakivaltaisimmissa Amerikan kaupungeissa. Vuonna 2005 Jamaikan saarella tapahtui suhteellisesti eniten murhia maailmassa. Aseellisten rikosten enin osa rajoittuu pääkaupunki Kingstonin keskusta-alueen linnakeyhteisöihin. Tämä on taas aiheuttanut esikaupunkialueille ryntäyksen ja tehnyt Kingstonista todennäköisesti Karibianmeren ainoan pääkaupungin, joka ei elä ainoastaan turismista. Kansainvälisen kokaiinikaupan ansiosta rikollisuudesta on kasvanut Jamaikan tuottoisin elinkeino ja tämä elinkeino on tuonut tullessaan myös täysin odottamattomia seurauksia. Kanadassa, Englannissa ja Yhdysvalloissa ovat vankilaviranomaiset karkottaneet jamaikalaisia, jotka ovat kärsineet etupäässä huumausainerikoksiin liittyvät tuomionsa loppuun saakka. Jamaikalle palasi vuodesta 2001 vuoteen 2004 asti keskimäärin 2 700 entistä vankia vuodessa karkotettuna.

Pablo Emilio Escobar Gaviria.

Varmasti kaikkien aikojen kuuluisin huumausaineiden salakuljettaja lienee Pablo Emilio Escobar Gaviria (s. 1.12.1949 Rionegro, Kolumbia ja k. 2.12.1993 Medellín, Kolumbia). Escobarin isä oli pientilallinen ja äiti opettaja. Lukio jäi häneltä kesken ja hän aloitti rikollisen uransa jenginsä kanssa alkuun varastamalla haudoilta hautakiviä; hautakivistä hiekkapuhallettiin vanhat tekstit pois ja kivet myytiin edelleen uusille asiakkaille. Seuraavaksi rikollisuus laajeni autovarkauksiin ja sitä kautta hän alkoi tehdä aina vain väkivaltaisempia rikoksia. Hänen rikollisjoukkonsa sieppasi ihmisiä ja vaati heistä lunnasrahoja. Kaikkein tunnetuin hänen sieppauksensa uhri oli liikemies Diego Echavarria, joka siepattiin ja lopulta tapettiin kesällä 1971. Pablo Escobar oli ollut mukana järjestäytyneessä rikollisuudessa kymmenen vuoden ajan, kun kokaiinikauppa pääsi Kolumbiassa vauhtiin 1970-luvun puolivälissä.

Pablo Escobarin toiminta kiinnitti pian Kolumbian turvallisuuspalvelun (DAS) huomion ja vuonna 1976 hänet pidätettiin hänen palattuaan huumekaupoilta Ecuadorista. DAS-agentit löysivät Pablo Escobarin auton vararenkaasta 39 kg kokaiinia. Huumekeisari Escobar pystyi vaihdattamaan oikeudenkäynnin ensimmäisen tuomarin ja lahjoi seuraavan tuomarin, joten hän pääsi näin vapaaksi. Seuraavana vuonna Escobarin pidättänyt agentti murhattiin. Pablo Escobar oli taitava viranomaisten pelottelussa ja lahjomisessa. Jos henkilö ei ottanut lahjuksia vastaan, yleensä hänet murhattiin myöhemmin.

Hyvin pian kokaiinin kysyntä kasvoi räjähdysmäisesti Yhdysvalloissa ja Pablo Escobar järjesteli salakuljetusreittejä ja jakeluverkostoja esimerkiksi Etelä-Floridaan, Kaliforniaan, Puerto Ricoon jne. Escobar toi valtavia määriä kokatahnaa Boliviasta ja Perusta Kolumbiaan ja prosessoi sen omissa tehtaissaan salakuljetettavaksi eteenpäin. 1980-luvun puolivälissä Escobarin kartelli vei päivittäin 15 tonnia kokaiinia Yhdysvaltoihin. Se vastasi noin 80 prosenttia Yhdysvaltoihin salakuljetetusta kokaiinin määrästä. Pablo Escobarin huumekartelli tienasi miljardeja ja huumekeisari osasi itsekin käyttää rahaa hyvin suureellisesti. Escobar rakennutti itselleen vuonna 1979 hyvin ylellisen kartanon noin 30 neliökilometrin laajuiselle tilalle. Tila tunnettiin nimellä Hacienda Nápoles. Pablo Escobar lähti myös politiikkaan mukaan 1970-luvulla ja hän oli auttamassa Uusi liberalismi-puolueen perustamista. Vuonna 1982 hän pääsi Kolumbian parlamenttiin Jairo Ortegan varamieheksi ja sai maan lakien mukaisesti parlamentaarisen immuniteetin ja oikeuden diplomaattipassiin. Immuniteetti takasi hänelle puhevapauden, toimintavapautta ja syytesuojaa.

Escobar harrasti Kolumbiassa myös hyväntekeväisyyttä; hän maksoi kokaiinilaboratorion työntekijöilleen hyvää palkkaa ja Escobar käytti miljoonia Medelinin köyhimpien asuinalueiden kehittämiseen. Samoin hänen rahoillaan tai avustuksillaan rakennettiin teitä, sähkölinjoja ja jalkapallokenttiä. Hän myös aloitti asunnottomille suunnatun Barrio Pablo Escobar-asuinalueen rakennuttamisen.

Virgilio Barco Vargas.

Pablo Escobar teki Kolumbian hallitukselle syksyllä 1985 ehdotuksen, jonka mukaan hän antautuisi, jos hallitus ei luovuttaisi häntä Yhdysvaltoihin tuomittavaksi. Ehdotus hylättiin ja Escobar muodosti Los Extraditables-ryhmittymän, joka taisteli luovutuspolitiikkaa vastaan. Escobar lahjoi ja murhautti monia tuomareita sekä taisteli Kolumbian oikeuslaitosta vastaan. Vuonna 1986 lopulla Kolumbian korkein oikeus julisti sodan vuoksi luovutussopimuksen lainvastaiseksi, koska sen oli allekirjoittanut presidentin sijaan presidentin delegaatio. Escobarin voitto Kolumbian oikeuslaitoksesta oli väliaikainen, koska uusi presidentti Virgilio Barco Vargas (s. 17.9.1921 ja k. 20.5.1997) uusi nopeasti sopimuksen Yhdysvaltain kanssa.

Kokaiini 

Crack in America-kirjan toinen toimittaja, sosiologian professori Harry Levine, kirjoitti näin: ”Miltei minkä tahansa yhteiskunnallisen ongelman kärjistyminen voidaan laittaa huumeiden syyksi. Sellaisia ongelmia kuin varastelu, ryöstöt, raiskaukset, perusteettomat poissaolot työpaikalta, petokset, korruptio, fyysinen väkivalta, myymälävarkaudet, nuorisorikollisuus, laiskuus, epäsiisteys, irralliset seksisuhteet, alhainen tuottavuus ja kaikenlainen vastuuttomuus, voidaan väittää ja on väitetty ’huumeiden’ aiheuttamiksi.”

Huumelakien viranomaisvalvontaa vaikeuttaa itse kaupankäyntitilanne: ostaja haluaa ostaa ja myyjä haluaa myydä huumeita. Tässä tilanteessa kun ei ole välitöntä uhria on poliisi täysin riippuvainen ilmiantajista. Jopa 95 prosenttia huumausainesyytteistä perustuu ilmiantajilta saatuihin tietoihin. Poliisin riippuvuus huumeilmiantajista voi johtaa siihen, että henkilöt, jotka voivat kaupata tietojaan voivat myös neuvotella poliisin kanssa syytteistä, joita heille itselleen olisi tulossa oikeudessa.

Eri puolilla maailmaa takavarikoitiin vuonna 2006 492 tonnia kokaiinia; tämä määrä oli kaikkien aikojen toiseksi suurin kokaiinin takavarikoinnin määrä vuodessa. Kaikkein suurin määrä, 588 tonnia kokaiinia, tehtiin vuonna 2004. Tästä huolimatta YK korostaa, että laittomien huumeiden myynnistä kertyvät tuotot ovat niin valtaisia, että viranomaisten täytyisi ehkäistä 75 prosenttia tuotetusta kokaiinista, jotta sillä olisi mitään olennaista merkitystä laittoman huumekaupan elinvoimaisuuteen. Siitä huolimatta, että vuosikausien ajan on toteutettu hämmästyttävän laajoja kieltoja rajoituksiksi, nykyisellä keinovalikoimalla ei saada estettyä kuin korkeintaan 40 prosenttia kokaiinitoimituksista maailmassa.

Englantilainen kokaiinin tukkumyyjä kertoi sisäministeriön tutkijoille, että ennen pidätystään hän osti ja myi 60 kiloa kokaiinia viikottain kolumbialaisilta huumevälittäjiltä Espanjassa. Hän maksoi ostaessaan kokaiinista 18 000 puntaa kilolta ja kun hän myi aineet Englannissa hän sai niistä 22 000 puntaa kilolta. Hän olisi saanut samasta kokaiinista jopa 50 000 puntaa kilolta, jos hän olisi myynyt kokaiinin jakaen sen vähittäismyynnissä gramman annoksiin. Kokaiinin tukku- ja vähittäishinnan ero Englannissa on suurin piirtein sama kuin useimpien laillisten maataloustuotteiden hinnassa.

Huumausaineiden salakuljetusketjujen vaativin ja hankalin – ja samalla myös ehdottomasti kaikkein tuottoisin – vaihe on juuri se vaihe, kun salakuljetettu huumausaine saapuu Euroopan Unioniin. Nimittäin samalla hetkellä huumausaineen hinta nousee 15 800 prosenttia siitä hinnasta, joka maksettiin kokaiinigrammasta sen lähtiessä matkaan kolumbialaisesta huumelaboratoriosta, ja kun se myydään vähittäin katukaupassa. Pelkästään vertailun vuoksi on kiinnostaa, että kahvipapujen hinnanero poimintapaikan ja vähittäiskaupan hyllyn välillä on ainoastaan 223 prosenttia.

Samaisessa sisäministeriön tutkimuksessa havaittiin, että yrityksillä katkaista kokaiinin tuloa Englantiin on voitu vaikuttaa ainoastaan paikallisiin hintoihin ja markkinoihin, mutta kansallisella tasolla maahantuojat ja myyjät eivät ole lopettaneet toimintaansa. Muuan hyvin merkittävä huumausaineiden maahantuoja kertoi viranomaisille käyttäneensä toiminnassaan ”huumemuuleja” tuomaan Karibianmereltä kokaiinia. Tämä maahantuoja arvioi itse, että yksi neljästä huumekuriirista jää lopulta kiinni tullin tarkastuksissa. Eräs toinen kansainvälinen salakuljettaja – käyttää maanteitä kuljetusväylinään - arvio, että noin neljä huumelähetystä kymmenestä ei päässyt perille asti. Mutta vaikka hän menettäisi puolet salakuljettamastaan myyntimäärästä, jäisi hänelle silti erittäin merkittävä voitto-osuus aineista.

Ilmeistä on, että huumausaineiden maahantuontia järjestelevät yleensä ihmiset, joilla on suhteita ja yhteyksiä niihin maihin, joissa huumausaineita myydään halvalla hinnalla. Hiljan aikaa sitten tärkeimpiä kokaiinin maahantuojia olivat esimerkiksi jamaikalaiset, jotka valmistivat kokaiinista crackia ja levittivät sen tehokkaasti eri puolille Englantia. Jamaika on varsin optimaalinen kokaiinin kauttakulkumaa matkalla Kolumbiasta Eurooppaan. Eurooppalaisen kiinnostuksen lisääntyessä kokaiinista, on maahantuonti espanjalaisten ja alankomaalaisten satamien kautta myös lisännyt muiden maiden kiinnostusta toiminnasta. Englannin vankiloissa huumetuomioista istuvista 40 prosenttia on syntynyt saarivaltion ulkopuolella ja huumevangit edustavat kaikkiaan 34 eri maata.

Euroopan Unionin alueelle tulee vuosittain ainakin 250 tonnia kokaiinia. Osa tukkumyyjistä Euroopassa saa kokaiininsa suoraan Karibianmeren tai Keski-Amerikan huumevälittäjiltä ja perille saadakseen huumausaineensa tukkumyyjät käyttävät sekä kolumbialaisia että omia salakuljettajiaan toimituksissa. Enin osa huumausaineista on yleensä kätketty valtaviin konttilaivoihin, jotka liikennöivät säännöllisesti reiteillä Karinbianmeren, Portugalin ja Espanjan välillä. Viime vuosina Euroopan kokaiinikaupan volyymin lisääntyessä on toimitusketjun yhteen osaan kohdistunut paine saanut kolumbialaiset salakuljettajat kiivaasti etsimään uusia välivarastoja aineilleen. Nykyisin ainakin kolmannes Eurooppaan saapuvasta kokaiinista tulee sellaisten länsiafrikkalaisten maiden kautta, kuten Ghana, Senegal ja Guinea-Bissau. Länsi-Afrikasta kokaiini on helppo lennättää salaisiin laskeutumispaikkoihin Portugaliin tai Espanjaan. Sieltä aineet kuljetetaan konttilaivoihin, jotka vievät huumausaineet Barcelonaan, Antwerpeniin tai Rotterdamiin.

Itse omassa kehossaan kokaiinia salakuljettanut Juan Pablo kertoo omista kokemuksistaan seuraavasti: ”Tehdas sijaitsee lähiössä. Se on hikipaja, jossa kahdeksan tai kymmenen ihmistä istuu pöydän ääressä ja annostelee kokaiinia, joka on tullut suoraan maaseudun viljelijöiltä tai labroista. Kun olin sellaisessa paikassa viimeksi, sadalla dollarilla sai noin sata grammaa, ja se on 95-prosenttisesti puhdasta. Siitä tehtiin viinirypäleen kokoisia annoksia, niin tiiviitä kuin mahdollista. Sitten rypäle peitetään vahalla, kiedotaan pari kolme kertaa muoviin, kastetaan taas vahaan ja kääritään taas muoviin. Se ei saa repeytyä, siitä koituisi ongelmia. Sadasta grammasta tulee noin viisitoista rypälettä. Sitten nielet ne. Älä missään nimessä poistu Kolumbiasta lentämällä. Minä ylitin rajan maitse Venezuelaan ja lensin sieltä Guatemalaan. Syö sitten guavan siemeniä. Ne aiheuttavat ummetusta. Et halua paskantaa ollessasi koneessa. Aina kun pysähdyin, kävin paskalla, pesin rypäleet, poistin uloimman kerroksen ja korvasin sen uudella, ja sitten nielin ne taas ja lensin Yhdysvaltoihin. Se on hermoja raastava osuus. Kun kävelet tullin läpi, sinun on aivan täysin uskottava, ettet tee mitään väärää. Ja jos et tee mitään väärää, kukaan tullissa ei usko sinun tekevän mitään väärää. Sitten muuntaudut tyypilliseksi amerikkalaiseksi idiootiksi. He tutkivat matkalaukkusi ja pääset läpi tullista. Ja sitten lähdet kunnin paskalle, joka tuntuu todella hyvältä, olethan juuri tehnyt jotain v...n mahtavaa. Täällä Bogatássa voin ostaa kilon puolellatoista miljoonalla pesolla, joka on 700 dollaria. Jos sen saa Yhdysvaltoihin, siitä todennäköisesti nettoaa 20 000 dollaria, mutta siinä on omat vaaransa. Olennaista on se, että ei tule ahneeksi. Sadan rypäleen nieleminen tekee jo kipeää, ja on paljon todennäköisempää, että rypäleitä repeytyy, mutta kaksitoista rypälettä vatsassa ei ole valtavan paljon. Miamissa, South Beachilla, myin ainetta noin 50 tai 70 dollarilla grammalta. Siitä saa todella mukavan pikku tuoton. ”

Joka vuosi Eurooppaan saapuu kaupallisilla lennoilla kolmekymmentä tonnia kokaiinia. Englannin vero- ja tulliviranomaiset perustivat marraskuussa 2006 yhdessä Ghanan viranomaisten kanssa Operaatio Westbridgen, jonka tarkoitus oli paljastaa Accrasta Englantiin tulevat huumeiden salakuljettajat. Operaatiolle luovutettiin valvonta- ja läpivalaisulaitteet sekä sylki- ja virtsatestilaitteet. Kaksi teini-ikäistä poikaa jäi kiinni marraskuussa 2007 huumeiden salakuljetuksesta. He olivat nielleet lähes neljä kiloa kokaiinia pakattuna kuuteentoista kondomiin. He olivat matkalla Lontoon Gatwickin lentokentälle. Kuusitoista- ja yhdeksäntoistavuotiaat teinipojat olivat liettualaisista perheistä, jotka asuivat Etelä-Lontoossa. Yleisesti arvellaan, että Länsi-Afrikasta pelkästään saapuu Englantiin kuusikymmentä ”huumemuulia” viikottain. Vuonna 2007 paljastui viranomaisille, että yhdellä ainoalla lennolla Ghanasta Amsterdamiin oli mukana kolmekymmentäkaksi ”huumemuulia” tuomassa huumausaineita Eurooppaan.

Kun Kolumbian viranomaiset onnistuivat vähentämään kokaiinisalakuljetusta satamiensa kautta, siirtyivät salakuljettajat viemään huumausaineita Venezuelan läpi Alankomaiden Antilleille. Alankomaiden Antillit on Karibianmeressä sijaitseva alue, joka on autonominen alueensa, jonka asukkailla on Euroopan Unionin passi. Alankomaiden viranomaiset vastasivat Antilleilta tulevaan salakuljetuksen lisääntymiseen ottamalla käyttöön uuden strategian, ”sataprosenttisen kontrollin”. Kaikki matkustajat laitettiin tiukkoihin tarkastuksiin ja jos löytyi kokaiinia, huumeet takavarikoitiin. ”Huumemuulien” passit takavarikoitiin myös kolmen vuoden ajaksi. Salakuljettajat myös karkotettiin pois maasta, mutta heitä ei pidätetty. Lisäämällä huumetarkastusten määrää ja pysäyttämällä enemmän kokaiinilähetyksiä viranomaiset kykenivät tekemään salakuljetuksista kannattamatonta puuhaa. Vuonna 2003 Schipholin lentokentän kautta kulki joka päivä 80 kuriiria, mutta vuonna 2005 huumeiden määrä oli saatu pudotetuksi kymmeneen kuriiriin kuukaudessa.

 

Pianovirtuoosi Marian Petrescu.

Marian Petrescu Pianoman & TASOn jouset – The Most Beautiful Songs-konsertti on Tampereen yliopiston juhlasalissa keskiviikkona 13.9.2023 klo 19.00. Lippujen hinta on 27,50 euroa ja lippuja saa ostaa ovelta tai liput myy: Lippu.fi. Konsertissa kuulet upeita ja kauniita, tunnetuista sävelmistä tehtyjä uusia instrumenttisovituksia, jotka on sovittanut Nellu Petrescu. Nellu Petrescu on jazzpianisti Marian Petrescun vanhempi veli ja Nellu Petrescu on pitkään tehnyt yhteistyötä mm. UMOn kanssa.

Veljekset Nellu ja Marian Petrescu.

Nelivuotiaana pianonsoiton Romaniassa aloittanut Marian Petrescu on opiskellut sekä klassista- että jazz-musiikkia Romanian lisäksi myös Ruotsissa ja Suomessa Sibelius-Akatemiassa. Marian Petrescu syntyi musikaaliseen perheeseen, jonka juuret ovat Romanian lisäksi myös Kreikassa. Isä Petrescu toimi konserttimestarina Bukarestissa ja Göteborgin sinfoniaorkesterissa. Ennen Suomeen muuttoaan Marian Petrescu asui Ruotsissa. Jo 15-vuotiaana Marian Petrescu kävi vuonna 1985 ensimmäisen kerran esiintymässä Suomessa Porin Jazz Festivaaleilla.

Jazzpianisti Marian Petrescu on asunut vuodesta 1988 lähtien Suomessa. Poikkeuksellisen lahjakas Marian Petrescu on erittäin kysytty esiintyjä monissa jazz-konserteissa ja erilaisissa tapahtumissa ympäri maailmaa. Jyväskyläläinen pianisti Marian Petrescu on saanut tunnustusta sekä maailmalla että kotikaupungissaan. Vuonna 2010 Petrescu vastaanotti Jyväskylän kaupungin kulttuurilautakunnan hänelle myöntämän erityiskulttuuripalkinnon kansainvälisestä menestyksestä jazzpianistina. Vuonna 2009 jazzpianisti Marian Petrescu huomioitiin Grammy-palkinnolla suorituksestaan äänilevyllä, Resonance Big Band Plays Tribute to Oscar Peterson.

Pianisti Marian Petrescu Porin Jazz Festivaaleilla 2022.

Marian Petrescun soittotyyliä on monasti verrattu Oscar Petersonin tai Art Tatumin soittotyyleihin. Petrescu soittaa kaiken tyylistä jazzia ragtimesta freejazziin. Marian Petrescu hallitsee soittoinstrumenttinsa mestarin otteilla. Petrescun kosketus klaviatuuriin on hyvin selkeä ja kristallin kirkas. Hänen soitossaan yhdistyvät häikäisevä pianotekniikka, tiivis klassinen harjoittelu ja dynaaminen tulkinta täynnä mielikuvitusrikkaita vivahteita, jotka herättävät kuuntelijat hämmästelemään jatkuvasti kuulemaansa. Hänet on totuttu maailmalla näkemään kovien musiikkilahjakkuuksien seurassa musisoimassa, kuten esimerkiksi Toots Thielemansin ja Al Jerreaun kanssa.

Suomeen tultuaan Marian Petrescu levytti ensimmäisen kerran jo vuonna 1986. Pianisti-albumin tuotti tuolloin Kompass Records, pieni levy-yhtiö, jonka vuonna 1976 perustivat Lars ”Lasse” Anders Fredrik Mårtenson (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo) ja rumpalina mm. DDT Jazz Bandissa toiminut Kurt Christian ”Chrisse” Schwindt (s. 14.3.1940 Helsinki ja k. 12.10.1992 Helsinki). Kompass Records julkaisi levy-yhtiönä aikoinaan noin 80 albumia ja 35 singleä. Levy-yhtiö myytiin 1980-luvun lopulla kauppaneuvon Roger Lindbergin johtamalle Musiikki-Fazerille.

Keväällä 2003 perustettu TASO – Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri – on ensimmäinen tamperelainen opiskelijasinfoniaorkesteri. Tampereen akateeminen sinfoniaorkesteri syntyi jatkamaan vuonna 1998 perustetun jousiorkesteri TYVI:n (Tampereen yliopiston viulistit) sekä vuoteen 2008 saakka toimineen Tampereen yliopiston sinfoniaorkesterin työsarkaa. Tampereen akateemisen sinfoniaorkesterin kotisalina toimii Tampereen yliopiston juhlasali, jossa TASO suoritti myös ensimmäisen konserttinsa 7.5.2003 Tampereella. TASO on historiansa aikana tehnyt yhteistyötä mm. sellaisten muusikoiden kanssa, kuten pianisti Antti Siirala, sellisti Samuli Peltonen ja säveltäjä Yrjö Hjelt.

Kapellimestari Kimmo Tullila.

Orkesterin taiteellisena johtajana TASOn perustamisesta lähtien on toiminut kapellimestari Kimmo Tullila, joka toimii myös Tampereen Filharmonian kakkosviulujen äänenjohtajana. Seinäjoelta kotoisin oleva viulisti-kapellimestari Kimmo Tullila opiskeli viulunsoittoa ja orkesterinjohtoa Sibelius-Akatemiassa Helsingissä. Venäläisen viulutaiteilijan ja professorin, Igor Semjonovitš Bezrodnyin (s. 7.5.1930 Tbilisi ja k. 30.9.1997 Helsinki) johdolla Kimmo Tullila suoritti viuludiplomin vuonna 1998. Igor Bezrodnyi johti Moskovan akateemista kamariorkesteria vuosina 1976-1981 ja Turun kaupunginorkesteria vuosina 1986-1990. Myös hän opetti Sibelius-Akatemiassa vuodesta 1990 aina kuolemaansa saakka.

Viulisti Kimmo Tullila jatkoi Sibelius-Akatemiassa opintojaan tämän jälkeen kapellimestariluokalla, jossa häntä opettivat mm. Leif Selim Segerstam (s. 2.3.1944 Vaasa), Atso Aksel Almila (s. 13.6.1953 Helsinki) ja Jorma Juhani Panula (s. 10.8.1930 Kauhava). Kapellimestaridiplomin Kimmo Tullila suoritti syksyllä 2009. Kapellimestari Kimmo Tullila on tehnyt vierailuja johtamalla useita suomalaisia sinfoniaorkestereita sekä toiminut Ukrainassa Harkov Nuori Sinfonia-orkesterin johtajana. Kimmo Tullila on johtanut myös oopperoita ja musikaaleja sekä johtanut musiikin useisiin Charles Chaplinin mykkäelokuvien esityksiin.

 Hyvinkään Parantola (2. osa)

Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaa Hyvinkään Parantolaa.

Karl Hård af Segerstadia ei kiinnostanut vuosisadanvaihteen suomalainen kansallisromantiikka, vaan hän etsi vaikutteita lähinnä Ruotsin historiallisesta arkkitehtuurista. Hänen vanhempansa olivat ruukinpatruuna Adam Hård af Segerstad (1822-1897) ja Anna Gyllenberg (1846-1939), jotka molemmat kuuluivat ruotsalaisiin aatelissukuihin. Karl sai Suomen kansalaisuuden vasta vuonna 1896. Hän kävi koulunsa Helsingin Nya svenska läroverketissä ja opiskeli vuosina 1891-1895 arkkitehdiksi Suomen polyteknillisessä opistossa. Tämän lisäksi hän täydensi arkkitehtiopintojaan matkalla Alankomaihin, Ranskaan, Italiaan, Itävaltaan ja Saksaan opiston antaman stipendin turvin.

Arkkitehti Axel Bertel Jung.

Karl Hård af Segerstad perusti vuonna 1896 yhdessä kurssitoverinsa Axel Bertel Jungin (s. 11.7.1872 Pietarsaari ja k. 12.5.1946 Helsinki) kanssa arkkitehtitoimiston, jossa työskentelivät kahden vuoden ajan. Tämän jälkeen toimisto jäi yksi Karlin vastuulle vuoteen 1901 saakka. Tuolloin hän muutti merkittävän työtarjouksen perässä Viipuriin ja otti Viipurissa lääninrakennuskonttorin apulaisarkkitehdin toimen vastaan. Edelleen hän samalla laati suunnitelmia rakennuksista eri puolille Suomea. Helsingin kaupunki perusti vuonna 1907 kaupunginarkkitehdin viran, johon Karl Hård af Segerstad tuli valituksi. Virkaan oli vain kaksi hakijaa – toinen hakija on pysynyt tuntemattomana – ilmeisesti viran vaatimattoman palkan vuoksi. Hän uurasti kaupunginarkkitehtina vuoteen 1921 saakka ja toimi Helsingin rahatoimikamarin sihteerinä vuodesta 1919 kuolemaansa saakka. Vuodesta 1898 lähtien Karl Hård af Segerstad oli avioliitossa Maria Ladtmanin kanssa ja heillä oli kolme lasta.

Karl Hård af Segerstadin varhaisimpia suunnittelutöitä oli August Ramsaylle suunniteltu kaupunkitalo Helsingin Hietalahdenrantaan, huvila Lilja Kaivopuistossa sekä Alfred Kihlmanin rakennuttama ns. Kihlmanin talo Korkeavuorenkadulla. 1890-luvulla hän suunnitteli Helsingin Bulevardille rakennetun kiinteistöyhtiö Falkenin rakennuksen ja hänen päätyönään pidetään kuitenkin yliopiston uusmaalaisen osakunnan eli Nylands nationin osakuntataloa Kasarmikadulla (1901). Muita hänen suunnittelemiaan töitä ovat mm. Viipurin kauppahalli, Pulpin selluloosatehdas Joutsenossa, Poliisiasema (1909), Cygnaeuksen koulu (1911), Kallion kirjasto (1912), Hakaniemen kauppahalli (1913), Eläintarhan koulu (1915), Topelius-koulu Taka-Töölössä (1917), Pasilan kauppahalli (1919) ja Laurellska Skolan (1925-1927). 

Arkkitehti Karl Hård af Segerstadia luonnehdittiin syrjäänvetäytyväksi ihmiseksi; tämä saattoi johtua kroonisesta sairaudesta tai taloudellisista vaikeuksista ja näiden syiden vuoksi hän jätti myös kaupunginarkkitehdin viran. Hänet tiedettiin innokkaaksi purjehtijaksi ja Nyländska Jaktklubben-purjehdusseuran jäsenenä. Ruotsalaistaustainen Hård af Segerstad oli aatteelliselta vakaumukseltaan skandinavisti ja Ruotsalaisen kansanpuolueen jäsen. Suomen sisällissodan aikana hän oleskeli Ruotsissa. Hänellä oli monipuolinen kielitaito ja suomeakin hän ilmeisesti ymmärsi auttavasti.

Hyvinkään Parantolan alkuperäisistä puutaloista suurempi, lännenpuoleinen päärakennus myytiin vuonna 1918 neljästä eri villatehtaasta vuonna 1902 perustetulle Yhdistyneille Villatehtaille ja rakennuksen hirret siirrettiin junaradan varteen naistyöntekijöiden asunnoksi. Rakennusta kutsuttiin Impilinnaksi. Toinen alkuperäisistä huviloista, Vita Villa (Valkoinen huvila) oli alkujaan majoitustilaa Parantolan asukkaille – yhteensä huviloissa oli majoitustilat 22 asiakkaalle , mutta myöhemmin huvila palveli mm. neuvolana, koulutoimistona, lääkärin vastaanottotilana, työterveyshuollon tiloina sekä TVH:n toimistoina ja asuntoina. Huvilan huonon kunnon vuoksi talon tilojen käyttö kiellettiin 1980-luvun lopulla. Rakennus palautettiin yksityisomistuksessa 2000-luvun alussa uudelleen remontoimalla asuinkäyttöön.

Parantolan Villa Vita.

Potilastiloja oli myös päärakennusten ohella vuonna 1901 naapuritontin mukana ostetusta huvilasta, jota kutsuttiin nimellä Skogsvilla eli Metsähuvila. Koska Hyvinkään Parantolan maine kiiri ja palveluiden kysyntä kasvoi merkittävästi, Parantolaa päätettiin laajentaa. Nyt arkkitehti Lars Eliel Sonck (s. 10.8.1870 Kälviä ja k. 14.3.1956 Helsinki) sai tehtäväksi suunnitella uusi parantolarakennus, joka oli yksitorninen valkoinen kivilinna. Uusi rakennus otettiin käyttöön huhtikuussa 1906. Jugend-tyylinen rakennus oli kaksi ja puolikerroksinen, jossa oli kylpylä ja potilashuoneet 24 asiakkaalle. Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli aikansa muotiarkkitehtina myös monet muutkin suomalaiset kylpylärakennukset: näitä olivat esimerkiksi mm. Kauniaisten (nykyinen Kaunialan Sairaala), Loviisan ja Maarianhaminan kylpylät. Parantolalle valmistui myös uuden parantolarakennuksen myötä aivan oma sähkölaitos, josta riitti sähköä myös muuallekin Hyvinkäälle.

Eiran yksityissairaala.

Arkkitehti Lars Sonck suunnitteli suunnilleen samoihin aikoihin Hyvinkään Parantolan kanssa Eiran yksityissairaalan rakennuksen Helsingin Ullanlinnan kaupunginosaan. Sairaalarakennus valmistui vuonna 1905. Arkkitehtuuriltaan merkittävä jugendrakennus sijaitsee yhäti Tehtaankadun ja Laivurikadun risteyksessä osoitteessa Tehtaankatu 28. Yksityissairaala nimettiin tukholmalaisen Eira-nimisen sairaalan mukaan, joka taas oli saanut nimensä islantilaisen mytologian Edda-runoissa esiintyvältä lääkintätaidon aasajumalattarelta, Eiriltä (suom. apu tai armo). Helsingin Eiran kaupunginosa on nimetty Eiran sairaalan mukaan.

Arkkitehti Lars Eliel Sonck.

Ajan oloon arkkitehti Lars Sonck sai suunnitella Hyvinkään Parantolarakennuksen laajennusosat, jotka valmistuivat vuosina 1914 ja 1917. Vuoden 1914 laajennuksessa rakennukseen lisättiin potilashuoneita, parvekkeita ja talon katolle nousi laaja lepohalli. Kivilinna kasvoi vuoden 1917 laajennuksessa reilusti kaksinkertaiseksi ja siitä rakentui symmetrisesti kaksitorninen. Parantola sai nyt myös musiikki- ja tupakkahuoneet sekä oman huoneen biljardin pelaamista varten. Uudistuneessa Hyvinkään Parantolassa oli kaikkiaan 119 potilashuonetta ja 150 vuodepaikkaa. Parantola-alueen puuhuviloitakin laajennettiin 1910-luvulla lisäämällä katonharjoja, parvekkeita ja potilashuoneita ja samalla puuhuvilat maalattiin sinisiksi.

Parantolan interiööriä.

Parantolalle hankittiin vuonna 1916 Välenojan mailta oma puutarha noin kilometrin päästä rautatieasemalta. Puutarhan puutarhurille rakennettiin K. Hämäläisen ja Lars Sonckin suunnittelema asunto, joka talo on edelleen paikallaan Vaiveronkadun varrella Hyvinkäällä. Vuonna 1917 arkkitehti Lars Sonck suunnitteli Parantolan alueelle alilääkärin asuin- ja vastaanottorakennuksen, joka kuitenkin jo seuraavana vuonna vuokrattiin ulkopuolisille. Tässä piparkakkutaloksi kutsutussa rakennuksessa toimii nykyisin kaupungin päiväkoti.

Hämeenlinnan kunnanlääkäri Erik Vilhelm Calonius.

Ylilääkäri Kurt Ragnar Lundsten.

Parantolan isä ja ensimmäinen ylilääkäri, Jarl Hagelstam, muutti Helsinkiin syksyllä 1899 ja ainakin osa ylilääkärille kuuluneesta vastuusta siirtyi alueen alilääkäreille. Tohtori Josef Wäinö Sandelin (s. 10.10.1871 ja k. 27.1.1940) tuli Hyvinkäälle rautatien lääkäriksi ja Hyvinkään Parantolan alilääkäriksi vuonna 1900. Vuonna 1903 hänet nimitettiin Parantolan ylilääkäriksi. Parantolan johtavaksi lääkäriksi nimitettiin vuonna 1937 lääketieteen lisensiaatti Kurt Ragnar Lundsten (s. 30.4.1899 Karkku ja k. 31.1.1968 Helsinki), joka kävi Hyvinkäällä kahdesti viikossa. Parantolan alilääkäreinä ovat aikain saatossa toimineet ainakin J, Silvast, Ernst Hjalmar Ehrnroth (s. 10.7.1871 Nastola ja k. 7.6.1950 Helsinki), Artur Edvard von Bonsdorff (s. 23.2.1872 Tampere ja k. 30.6.1959 Turku), Hämeenlinnan kunnanlääkäri Erik Vilhelm Calonius (s. 6.4.1881 Nurmes ja k. 3.6.1936 Helsinki) ja Nils Håkan Björn Sandelin (s. 12.4.1909 ja k. 10.2.1989), joka oli ylilääkäri Josef Wäinö Sandelinin poika. Ylihoitajina ovat toimineet mm. Nina Konttinen, Fanny Kavaleff, Gurli Sandelin (ylilääkäri Sandelinin sisar) ja Anna-Marie Baumgartner. Parantolan vahtimestari Nils Fredrik Nikander tunnettiin paikkakunnalla rauhallisena ja ystävällisenä ”parantolan Nikanderina”. Parantolan kirvesmies Theodor Nyman toimi parantolan korjaustehtävien lisäksi myös parturina ja autonkuljettajana Hyvinkäällä.

Kuvassa vasemmalta Marianne, Håkan, Josef Wäinö ja Anna Irene Sandelin.

Hyvinkään Sanatoorio eli parantola oli etupäässä lepokoti tai hermo- ja toipilasparantola varakkaalle väestölle. Tartuntavaaran vuoksi esimerkiksi tuberkuloosipotilaita ei hoidettu laisinkaan Hyvinkään Parantolassa. Orastavia kauhkotauteja kyllä hoidettiin parantolassa, samoin sydän-, maksa- ja munuaispotilaita, joiden toipumista rauhallinen parantolan elämänmeno sekä puhdas, kuiva ilma merkittävästi edistivät. Näiden lisäksi Hyvinkään Parantolassa sai hoitoa ja helpotusta hermotauteihin, reumaan, anemiaan, yleiseen heikkouteen ja katarreihin. Hyvinkään Parantolassa ei hoidettu tarttuvien tautien lisäksi epilepsiaa eikä mielisairaita.

Parantolan portaikkoa.

Parantolan hoidot lääkäri määräsi kunkin potilaan tarpeiden mukaisesti – totaalisesta levosta ja eristyksestä aina täyteen toimintaan. Vettä käytettiin paljon sekä sisäisesti että ulkoisesti erilaisissa koko- ja puolikylvyissä, kuten esimerkiksi suola-, männynhavu- ja hiilihappokylvyissä. Kylpyjen lisäksi pääasiallisia hoitomuotoja olivat kuiva, havupuiden täyttämä ilma, hieronta sekä sähköhoito. Liikkuminen seudun mäkisessä maastossa oli merkittävä osa parantolavieraiden päiväohjelmaa. Parantolan läheisellä Härkävehmaanmäellä asiakkaat pystyivät nauttimaan alppimaisista elämyksistä ja tätä puistoaluetta alettiinkin kutsua Sveitsiksi. Parantolan ilmapiiri muuttui 1920-luvun alussa viihteellisemmäksi; hoitojen ja päivän lepohetkien sijasta parantolassa keskityttiin enemmän huvituksiin ja seurusteluun.

Hyvinkään Parantolan asiakaskunta oli sangen varakasta väkeä. Parantolavieraat olivat vain lievästi sairaita tai liian kiivaan elämän rasittamia ihmisiä. Hyvinkään Parantolan kukoistusaika osui vuosiin 1905-1918. Parantola oli hyvin suosittu ja hyvässä maineessa varsinkin Venäjän Pietarissa. Venäläiset lääkärit lähettivät varakkaita potilaitaan hyvin mielellään joko Krimille tai Hyvinkäälle lepäämään. Hyvinkään Parantola oli varsinkin ylirasituksesta ja hermojännityksestä kärsivän sivistysväen suuressa suosiossa.

Bassolaulaja Fjodor Šaljapin.

Parantolan asiakkaista yli 80 prosenttia oli ulkomaalaisia, etupäässä venäläisiä, 1910-luvulla. Venäläisestä ylimystöstä sekä sivistyneistöstä Hyvinkäällä vierailivat mm. ruhtinas Felix Jusupov (s. 23.3.1887 Pietari ja k. 27.9.1967 Pariisi) ja bassolaulaja Fjodor Šaljapin (s. 13.2.1873 Kazan ja k. 12.4.1938 Pariisi) sekä runoilija Anna Andrejevna Gorenko (kirjailijanimi Anna Ahmatova, s. 23.6.1889 Bolšoi Fontan, Odessa ja k. 5.3.1966 Moskova). joka vieraili Hyvinkään Parantolassa kahden viikon ajan lokakuun lopussa vuonna 1915. Anna Ahmatova kirjoitti Hyvinkäällä runon ”Joka ilta saan häneltä kirjeen”. Hänen vierailunsa muistoksi parantolarakennuksen seinään kiinnitettiin Jan Neimanin ja Filipp Gebnerin suunnittelema muistolaatta vuonna 1992.

Runoilija Saima Rauha Maria Harmaja.

Venäjän vallankumouksen ja Suomen itsenäistymisen jälkeen venäläisasiakkaat katosivat Hyvinkäältä ja parantolasta tuli etenkin helsinkiläisten suosima lepo- ja toipilaspaikka. Hyvinkään Parantolassa kävivät lepäämässä ja toipumassa mm. runoilija ja Valtion kirjallisuuspalkinnon vain 22-vuotiaana saanut Saima Rauha Maria Harmaja (s. 8.5.1913 Helsinki ja k. 21.4.1937 Helsinki), runoilija, kirjailija, lehtimies ja kriitikko Eino Leino (oik. Armas Einar Leopold Lönnbohm, s. 6.7.1878 Paltamo ja k. 10.1.1926 Hyvinkään Nuppulinna), säveltäjä Erik Gustaf Oskarsson Melartin (s. 7.2.1875 Käkisalmi ja k. 14.2.1937 Helsinki), runoilija Hjalmar Fredrik Eugen Procopé (s. 28.4.1868 Helsinki ja k. 24.9.1927 Porvoo), lakimies, toimittaja, valtiopäivämies, senaattori ja kansanedustaja Henrik (Heikki) Renvall (s. 19.1.1872 Turku ja k. 1.6.1955 Helsinki), Suomen tasavallan presidentin Lauri Kristian Relanderin puoliso Signe Maria Relander (o.s. Österman, s. 19.8.1886 Helsinki ja k. 31.5.1962 Helsinki), säveltäjä Johan Christian Julius Sibeliuksen puoliso Aino Sibelius (o.s. Järnefelt, s. 10.8.1871 Hausjärvi ja k. 8.6.1969 Helsinki), taidemaalari ja graafikko Hugo Gerhard Simberg (s. 24.6.1873 Hamina ja k. 12.7.1917 Ähtäri) ja kaunotar sekä elokuvanäyttelijä Ester Toivonen (vuodesta 1943 Toivonen-Siirala, s. 7.8.1914 Hamina ja k. 29.12.1979 Helsinki).

Parantolan lääkärin talo.

Parantola muutettiin Hyvinkäällä 14.10.1939 Suomen kolmanneksi sotasairaalaksi. Suuri punainen risti asetettiin Parantolan tenniskentälle osoittamaan, että paikalla oli sairaala. Tämä kuitenkin houkutteli Neuvostoliiton pommikoneet paikalle. Parantolan kivinen laajennusosa vuodelta 1917 vaurioitui talvisodan pommituksissa pahoin 31.12.1939. Varsinaisia kuolonuhreja pommituksessa ei tullut, mutta ylilääkäri Josef Wäinö Sandelin sai pommitusten yhteydessä sydänkohtauksen; parantolan toiminta siirrettiin Järvenpäähän, jossa Sandelin menehtyi 27.1.1940. Sandelinin puoliso oli runoilija Johan Ludvig Runebergin pojan tytär, Anna Irene Runeberg (o.s. Sandelin).

 Hyvinkään Parantola (1. osa)

Valkoinen huvila, Vita Villa on Hyvinkään Parantolan alkuperäisiä rakennuksia.

Suomalainen lääkäri, eugeniikan ja neurologian tutkija ja vuosina 1918-1926 Helsingin yliopiston hermotautien ylimääräinen professori, Jarl Alarik Hagelstam (1860-1935) perusti vuonna 1896 parantolan Hyvinkäälle. Jarl Hagelstam toimi Helsingin Marian sairaalan esimiehenä ja sisätautiosaston ylilääkärinä vuosina 1907-1927. Hagelstam julkaisi useita tutkimuksia hermo- ja sisätautien aloilta. Vuosina 1896-1939 toiminnassa ollut Hyvinkään Parantola eli Hyvinkään Sanatoorio (ruosiksi Hyvinge Sanatorium) oli Suomen ensimmäinen ympärivuotinen muille kuin keuhkotautisille potilaille tarkoitettu lepo- ja toipumispaikka. Suomessa oli myös Tammisaaressa, Hangossa ja Marianhaminassa toimivia kylpylöitä, jotka toimivat ainoastaan kesäaikaan.

Hyvinkään Parantola toi tullessaan aikanaan kansainvälisiä tuulahduksia sangen pienen tehdasyhdyskunnan arkirutiiniin. Hyvinkää itsenäistyi vuonna 1917 omaksi kunnakseen Hausjärven ja Nurmijärven alueista ja alue kuuluu historiallisiin Hämeen ja Uudenmaan maakuntiin. Vuonna 1926 Hyvinkään kauppala perustettiin erottamalla maalaiskunnasta. Hyvinkäästä tuli vuonna 1960 yksi Suomen kuudesta ensimmäisestä ns. uudesta kaupungista ja vuonna 1969 Hyvinkään maalaiskunta liitettiin Hyvinkään kaupunkiin. Parantola on jättänyt jälkensä samoin Hyvinkään nimistöön; Hyvinkäältä löytyy kaupungin vanhimpiin kaupunginosiin kuuluva Parantolan kaupunginosa ja Parantolankatu sekä lääkäreihin viittaavat Hagelstaminpolku, Runeberginkatu sekä Sandelininkatu.

Parantolanpuistossa on säilynyt yksi 1800-luvun lopun puurakennus, arkkitehti Svante Magnus Schjerfbeckin (s. 24.7.1860 Pietarsaari ja k. 8.5.1933 Helsinki) suunnittelema Valkoinen huvila. Alkujaan huviloita oli puistossa kaksi. Schjerfbeck valmistui vuonna 1881 Suomen Polyteknillisestä opistosta ja toimi arkkitehtina Yleisten rakennusten ylihallituksessa. Vuoteen 1926 saakka hän toimi siellä yliarkkitehtina. Vuonna 1890 hän johti Raaseporin linnan raunioiden korjauksia. Taidemaalari Helene Sofia Schjerfbeck (s. 10.7.1862 Helsinki ja k. 23.1.1946 Saltsjöbaden, Ruotsi) oli hänen sisarensa ja taidemaalari Johanna Elisabet Appelberg (s. 13.5.1901 Helsinki ja k. 27.8.1975 Helsinki) oli hänen tyttärensä.

Svante Magnus Schjerfbeck kuvassa oikealla.

Muita arkkitehti Schjerfbeckin suunnittelemia tunnettuja rakennuksia ovat mm. Enonkosken kirkko (1886), Diakonissalaitoksen sairaala Helsingissä, Langinkosken keisarillinen kalastusmaja (1889), Kampin paloasema Helsingissä (1893), Oulun Tuiranpuiston yleissuunnitelma ja sairaalarakennuksia puistossa (1896-1901), Tieteellisten seurain talo eli nykyinen Suomen arkkitehtuurimuseo Helsingissä (1899), Tampereen normaalilyseo, Sortavalan yleinen sairaala (1901), Nummelan parantola (1903), Tampereen sairaala (1909), Tampereen tyttölyseo (1924) ja Kallaveden lukio, entinen tyttölyseo, Kuopio (1924).

Vuonna 1895 lääkäri Jarl Hagelstamin aloitteesta käynnistyi parantolahanke; Hagelstam oli kiinnostunut amerikkalaisista hoitoideoista. Jarl Hagelstam innosti ideaan mukaan helsinkiläisiä lääkäreitä ja 23.2.1896 perustettiin Aktiebolaget Hyvinge Sanatorium. Parantolan johtokuntaan tuli valituksi Jarl Hagelstamin lisäksi filosofian tohtori August Ramsay (s. 15.3.1859 Taalintehdas, Dragsfjärd ja k. 23.7.1943 Espoo) – oli mukana rakennuttamassa mm. Hangon rautatietä -, lääkäri ja professori Oskar August Heikel (s. 28.11.1844 Raahe ja k. 23.12.1928 Helsinki), lääketieteen ja kirurgian tohtori sekä monikertainen valtiopäivämies Axel Fredrik Holmberg (s. 28.2.1844 Mikkeli ja k. 14.9.1912 Tyrväntö) ja runoilija Johan Ludvig Runebergin (s. 5.2.1804 Pietarsaari ja k. 6.5.1877 Porvoo) ja Fredrika Charlotta o.s. Tengströmin (s. 2.9.1807 Pietarsaari ja k. 27.5.1879 Helsinki) poika, lääketieteen professori, valtioneuvos ja moninkertainen valtiopäivämies sekä RKP:n kansanedustaja ensimmäisessä eduskunnassa Johan Wilhelm Runeberg (s. 8.2.1843 Porvoo ja k. 3.1.1918 Helsinki).

Professori Johan Wilhelm Runeberg.

Parantolan toimitusjohtajaksi valittiin Jarl Hagestam ja myöhemmin vielä hänet nimitettiin samoin Hyvinkään Parantolan ylilääkäriksi. Hyvinkää valikoitui parantolan sijaintipaikaksi luonnollisesti, koska paikka oli tunnettu suotuisasta mantereisesta ilmastostaan ja lisäksi Hyvinkää sijaitsi pääjunaradan varrella. Parantolayhtiö osti Hausjärven Erkylänjärven rannalla sijaitsevan Erkylän kartanon maista kuuden hehtaarin tontin keskeltä mäntymetsää noin puoli kilometriä Hyvinkään rautatieasemalta koilliseen. Tontti sijaitsee 120-130 metriä merenpinnan yläpuolella ja alue antaa suojaa kovilta tuulilta sekä sumulta. Hiekkapohjainen mäntykangas imee kosteutta ja saa ilman tuntumaan kuivalta ja helpolta hengittää. Vuonna 1870 valmistunut Pietarin junarata toi Hyvinkäälle paljon venäläisiä asiakkaita lomailemaan. Ensimmäisen maailmansodan aikaan venäläinen aatelisto oli matkustuskiellossa ja ainoat lomapaikat, johon he pääsivät olivat käytännössä Krimi tai Hyvinkää.

Erkylän kartanon päärakennus.

Apolan ratsutila on Erkylän kartanon kantatila ja Apolan tilan omistajat tunnetaan 1540-luvulta alkaen; tila kehittyi suurtilaksi 1700-luvun loppupuolella. Erkylän kartanolla on ollut useita omistajasukuja sekä omistajia. Kartanon nykyinen rakennuskanta on pääosin Johan Reinhold Munckin (1795-1865) ajalta. Kartanon kaksikerroksista vaaleaksi rapattua päärakennusta ympäröi puisto, joka istutettiin 1850-luvulla. Kartanon päärakennuksen suunnitteli Helsingin ensimmäinen kaupunkiarkkitehti Anders Fredrik Granstedt (s. 24.1.1800 Hankoniemi ja k. 26.11.1849 Helsinki), jolla ei ollut muodollista arkkitehtikoulutusta olemassa. Anders Granstedtin äiti oli Johanna Fredrika Du Bois (s. 1772).

Hänen isänsä, Pehr Granstedt (s. 22.10.1764 Karlskrona, Ruotsi ja k. 20.5.1828 Helsinki) oli Ruotsista Suomeen muuttanut linnoitusupseeri, joka toimi myös Helsingissä arkkitehtina. Pehr Granstedt suunnitteli mm. Riilahden kartanon Bromarvissa (1804-06), Balderin talon (Aleksanterinkatu 12, Helsinki 1813), Heidenstrauch-suvun kauppiastalo (nyk. Presidentinlinna, 1814), Herttoniemen kartanon päärakennuksen (1815), Kulosaaren kartanon (1815), Munkkiniemen kartanon päärakennuksen (1815), Uschakoffin talon (Pohjoisesplanadi 19, 1816), Lampan talon (Pohjoisesplanadi 5, 1817), Hotelli Kleineh eli Goviniuksen talon (Pohjoisesplanadi 9, 1819), Espoon tuomiokirkon laajennus (1821) ja Cronstedtien hautakappeli (Helsingin pitäjän kirkon hautausmaa, Vantaa).

Arkkitehti Anders Granstedt.

Anders Granstedt kävi koulunsa Tukholmassa ja isä, Pehr, järjesti poikansa arkkitehti Johan Carl Ludvig Engelin (s. 3.7.1778 Berliini ja k. 14.5.1840 Helsinki) oppilaaksi vuonna 1816, kun tämä nimitettiin Helsingin uudelleenrakentamiskomitean arkkitehdiksi. Anders Granstedt nimitettiin vuonna 1822 Yleisten rakennusten intendentinkonttoriin toiseksi konduktööriksi. Vuonna 1845 hänet nimitettiin erivapaudella konttorin ensimmäisen konduktöörin virkaan, mutta hänestä ei koskaan tullut intendentinkonttorin päällikköä. Hän osallistui kuitenkin mm. Nikolainkirkon, Helsingin yliopiston ja Lapinlahden sairaalan rakennuslautakuntiin. Arkkitehtina hän noudatti Engelin empiretyyliä jopa niinkin tarkasti, että hänen töitään on vaikea erottaa oppi-isän töistä. Hänen puolisonsa oli vuodesta 1827 Wilhelmina Theodora Plantin (k. 1850). Heidän pojastaan, Ernst Theodorista (s. 28.10.1842 Helsinki ja k. 17.10.1927 Helsinki), tuli myös arkkitehti. Tyttärestä, Hilda Eloise Granstedtista (s. 3.5.1841 Helsinki ja k. 21.5.1932 Helsinki), tuli taidemaalari ja piirustuksenopettaja.

Arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel.

Anders Granstedtin suunnittelemia rakennuksia ovat mm. Limingan kirkko (1826, yhdessä A. W. Arppen kanssa), Luumäen kirkko (1833), Palmqvistin talo (Helsinki, 1838), Ruotsin suurlähetystö (Helsinki, 1839), Raahen raatihuone (1839), Artjärven kirkko (1840), Oulun kihlakunnan kruununmakasiini (1841-1847), Kerimäen kirkko (1847), Ylistaron kirkko (1847), Taivalkosken kirkko (1848, palanut 27.7.1925), Ylöjärven kirkon, Pikkalan kartanon (Siuntio, 1851), Karstulan kirkon (1853) ja Villilän kartanon päärakennuksen (Nakkila, 1853). Hän suunnitteli myös Viipurin kaupunginteatterin ja seurahuoneen, Jääsken, Leppävirran ja Ruskealan kirkot sekä Nastolan Seestan kartanon eräät rakennukset. Sisustukset hän suunnitteli mm. aikanaan keisarilliseen palatsiin (Presidentinlinnaan) ja Helsingin seurahuoneelle (Helsingin kaupungintalo).

Erkylän kartanon alueella on myös työväen asuinrakennus ja erilaisia talousrakennuksia samalta ajalta, kun esimerkiksi Anders Granstedtin suunnittelema goottilaistyylinen tallirakennus. Erkylän kartanon nykyinen omistaja on Sinituote Oy:n pääomistaja, Ilkka Johannes Brotherus (s. 15.8.1951 Kuorevesi) perheineen. Erkylänjärven etelärannalla sijaitsee Eskolan koulu, joka oli Suomen ensimmäinen kansakoulu ja se aloitti toimintansa vuonna 1857 kartanon omistajan kustannuksella.

Arkkitehti Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstad.

Hyvinkään Parantolan luonnontilainen puisto puhdistettiin vähitellen aikain saatossa. Valtion Rautateiden hyvinkääläinen ylipuutarhuri, Wilhelm Nykopp (1863-1934) laati Parantolan puutarhasuunnitelman, jonka mukaan puistoon tehtiin kävelyteitä, istutettiin puita ja raivattiin tilaa pelikentälle; kesäisin puistossa pelattiin tennistä. Ilmakylpyjä varten puistossa oli omat aidatut alueensa miehille ja naisille. Talvella Parantolan alueella oli luistinrata ja kelkkamäki. Parantolan puisto oli suljettu ulkopuoliselta yleisöltä 1910-luvulle saakka. Arkkitehti Karl Adam Nils Gabriel Hård af Segerstadin (s. 28.1.1873 Helsinki ja k. 22.10.1931 Helsinki) suunnitelmien mukaan rakennutettiin Hyvinkään Parantolan alueelle talousrakennus, jossa Parantolan ensimmäinen kylpylä myös sijaitsi. Arkkitehti myös toimi valvojana rakennusvaiheessa.