Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (25. osa)
Fernand Legrosin mielestä mitä tahansa hän saisi taidemaalari Raoul Dufyn ”ajattomista töistä” myyntiinsä, ne olisivat helppoa myytävää ja niiden teosten hintaa olisi helppo myös nostattaa korkeammaksi. Fernand kuvasi Dufyn maalauksia iloisiksi töiksi, joita ihmiset rakastavat. Asetelmat eivät sen sijaan olleet hyvässä kurssissa; niitä oli vaikea myydä varsinkin Texasissa ja New Yorkissa. Kysyntää oli myös töille, jotka olivat sommiteltu figuureista. Näissä ihmiset ilmeisesti kokivat saavansa paremman katteen sijoitukselleen. Fernand vaati myös kovasti punaista värimaailmaa maalauksiin. Tämä johtui ennen kaikkea siitä, että punainen oli hänen lempivärinsä.
Perin kovasti Fernand Legros taivutteli Elmyr de Horya maalaamaan Raoul Dufyn mieliaihetta, Vastaanotto Elysée-palatsissa. Kun Elmyr viimein pehmeni vaatimusten edessä, hän tekikin puolen tusinaa akvarellia aiheesta; Elmyr de Hory piti näitä töitä melko keskinkertaisina saavutuksina, mutta Fernandia se ei häirinnyt. Fernand Legros kiiruhti myymään töitä heti ja työt myös menivät hyvin kaupaksi.
Eräs näistä Elmyr de Horyn sangen vastentahtoisesti tekemistä Raoul Dufy-jäljitelmämaalauksista löysi tiensä New Yorkiin Schonemanin galleriaan hinnoiteltavaksi. Fred Schoneman lausui taulua tutkittuaan, että maalaus on varsin keskinkertainen työnä, ja siksi hän oli myös sitä mieltä, että sen täytyy olla väärennös. Fernand Legros oli myynyt taulun keräilijä Adolph Juvilerille, joka kuultuaan teoksen olevan väärennös uhkasi haastaa Fernand Legrosin siksi oikeuteen. Fernand Legros ei kuitenkaan myöntänyt mitään haasteen saatuaa. Sittemmin hän lupasi vaihtaa väärennöksen aitoon taidemaalari, ekspressionisti ja fauvisti Georges Henri Rouaultin (s. 27.5.1871 Pariisi ja k. 13.2.1958 Pariisi) työhön. Vaihtokauppoihin päädyttiin ja kaksi viikkoa myöhemmin Fernand Legros lensi New Yorkista Floridan Palm Beachiin myyden ”Dufyn” teoksen Algur Hurtle Meadowsille.
Georges Rouault syntyi Pariisin työväenkortteleissa. Rouaultin isä oli käsityöläinen ja hänen isoisänsä oli taidetta keräilevä postilaitoksen työntekijä. Vuonna 1892 Georges Rouault pääsi École des Beaux-Artsiin, jossa hän opiskeli symbolista tyyliä edustava taidemaalari ja professori Gustave Moreau (s. 6.4.1826 Pariisi ja k. 18.4.1898 Pariisi) oppilaana. Professori Gustave Moreaun oppilaana École des Beaux-Artsissa oli myös toinenkin hyvin kuuluisa fauvisti, Henri Matisse. Professori Gustave Moreaun entinen koti ja ateljee Pariisissa on nykyään museona.
Georges Rouault solmi vuonna 1917 sopimuksen ranskalaisen taidevälittäjä, keräilijä ja kustantaja Ambroise Vollardin (s. 3.7.1866 Saint-Denisissä, Réunion ja k. 21.7.1939 Versailles, Ranska) kanssa. Vollard tunnettiin aikakautensa nykytaiteilijoiden tärkeimpänä tukijana, tarjoten näkyvyyttä ja emotionaalista tukea lukuisille silloin tuntemattomille taiteilijoille, mukaan lukien Paul Cézanne, kuvanveistäjä, taidemaalari ja taidegraafikko Aristide Joseph Bonaventure Maillol (s. 8.12.1861 ja k. 27.9.1944), Pierre-Auguste Renoir, Louis Valtat, Pablo Picasso, André Derain, Paul Gauguin ja Vincent van Gogh. Taidevälittäjä Ambroise Vollard maksoi Georges Rouaoultille kuukausipalkkaa, jota vastaan hän sai yksinoikeuden kaikkiin Georges Rouaultin töihin. Vaikka tämä järjestely takai tietysti Georges Rouaultille taloudellisesti huolettoman toimeentulon, se samalla myös hidasti Georges Rauoultin töiden tulemista julkisuuteen, sillä hänen teoksensa olivat vain ani harvoin mukana näyttelyissä. Georges Rouault kuoli 86-vuotiaana synnyinkaupungissaan Pariisissa.
Pariisissa oltiin kuitenkin jo tietoisia Fernand Legros aiheuttamasta riidasta taidekeräilijä Adolph Juvilerin kanssa. Tämän vuoksi Fernand Legrosin täytyi hetkeksi aikaa rauhoittaa myyntitoimintaansa, jotta mahdolliset tutkijat eivät olisi päässeet Elmyr de Horyn jäljille. Siksi Fernand ajatteli, että myös Elmyr de Horyn olisi turvallisinta vaihtaa hetkeksi aikaa maisemaa. Talvella 1964-1965 Elmyr de Hory työskenteli intensiivisesti maalausten parissa Tirolin Kitzbühelissä työstäen öljytyösarjaa. Réal Lessardin täytyi olla kieli keskellä suuta Elmyr de Horyn kanssa, jotta ei paljastanut tälle tapahtumien kulkua. Elmyrillä oli kuitenkin itsellään selviä epäilyitä ja osittain salakuuntelemalla Réalin puheluita hän sai selville, että poliisit olivat tekemässä tarkastusta Fernand Legrosin Avenue Henri-Martinin asuntoon. Elmyr de Hory koitti suoraan kysyä asiaa Réalilta, mutta tämä vain selitti, että mitään vakavaa ei ole tapahtunut.
Lopulta Fernand Legrosin ja Réal Lessardin oli pakko kertoa Elmyr de Horylle asiasta. Réal kertoi heidän miettineen, kun Ibizan saaren talo ei ollut vielä valmis, niin eikö Elmyriä kiinnostaisi talon valmistumista odotellessa lähteä vaikka Australiaan. Kovin täsmällisesti Fernand ja Réal eivät halunneet avata tapahtunutta Elmyr de Horylle ja he kehittelivät muunnellun tarinan newyorkilaisesta taidekauppiaasta, joka oli iskenyt silmänsä erääseen maalaukseen ja jälleen oli esiin noussut L. E. Raynalin jo kuolleeksi luultu haamu. He vihjailivat myös poliisietsinnän mahdollisuudesta Tirolin alppimajaan ja silloin Elmyr de Hory oli jo valmis poistumaan heti aamulla Tirolista. Elmyr de Hory oli siinä vaiheessa tehnyt varastoon noin 30 öljyvärimaalausta ja ainakin yhtä paljon vesivärityötä sekä piirustusta. Ajatus oli sillä kohtaa, että Elmyr viettäisi noin vuoden hiljaiseloa, jotta pöly laskeutuisi rauhassa.
Elmyr de Hory oli tavattoman huolissaan huomatessaan Réalin tilanneen hänelle ainoastaan menolipun ilman paluulippua. Hänen huoltaa lisäsi Fernandin ilmoitus, että he olivat miettineet, josko Elmyr avaisi Sydneyssä taidegallerian. Ainekset olivat taas olemassa kumppanusten välillä melkoiseen umpikujaan, kun Elmyr alkoi äänekkäästi vaatia itselleen myös paluulippua Australiasta. Réal ja Fernand yrittivät rauhoitella Elmyriä; tärkeintä nyt olisi vain se, että Elmyr olisi jonkin aikaa poissa ”näyttämöltä”. Niinpä Réal ja Fernand hankkivat sovun ylläpitämiseksi Elmyrille myös paluulipun Australiasta takaisin Eurooppaan.
Réal ja Fernand korostivat Elmyr de Horylle, että tämä ei saisi nyt edes käydä Ibizalla kotonaan, sillä asuntoa saattaisi poliisi vartioida. Käytännössä asia hoitui niin, että Réal Lessard matkusti Ibizalle Elmyrin asunnolle ja tarkisti siellä, ettei asuntoa vartoitu. Hän pakkasi Elmyrin vaatteita ja henkilökohtaisia tavaroita kahteen laukkuun tämän Australian matkaa varten. Réal myös hävitti asunnosta väärennöksiä lukuunottamatta kaiken taidemaalaukseen viittaavan todistusaineiston polttamalla. Hävityslistalla olivat mm. kankaat, värit, maalaustelineet ja Elmyrin omat taidetyöt. Tämä kaikki tehtiin – niin Elmyr de Horylle asia kerrottiin – Elmyrin suojelemiseksi.
Matkatavaroiden kanssa Réal Lessard lensi Espanjan Madridiin, jossa Elmyr de Hory ja Fernand Legros odottivat häntä Riz-hotellissa. Elmyr de Hory sai käteistä mukaansa 3 000 dollaria ja jo viikon päästä Elmyr nousi Gibraltarilta Canberra-laivaan ja matka Australiaan sai alkaa. Kun Elmyr de Hory saapui sitten Sydneyhin, oli kohu New Yorkissa jo ennättänyt laantua. Fernand Legros teki sovitus vaihtokaupan vaihtaen väärennetyn Aoul Dufyn työn aitoon Georges Rouaultin maalaukseen. Muutamilla tarkasti sijoitetuilla lahjuksilla Fernand Legros hoiti Pariisin ”näyttämön” taas edustuskuntoon. Elmyr de Hory oli kuitenkin jo ennättänyt poistua Australiaan; Fernandille ja Réalille tuli kiire lähettää rahtina Elmyrille jälleen vanhaa maalauskangasta, värejä ja paperia. Elmyrin käskettiin unohtaa kaikki puheet taidegallerian avaamisesta Sydneyn kaupunkiin. Puhelimessa Fernand Legros tilasi Elmyr de Horylta muutaman taidemaalari Vlaminckin guassityön väärennöksen. Erityisesti hän tilasi jälleen maisemia, joissa oli vallan paljon punaisia sävyjä.
Alusta alkaen Elmyr de Horyn matka Australiaan oli täysi harhamatka ja epäonnistumisia täynnä. Canberra-laivalle Elmyr oli ottanut mukaansa Mustang-merkkisen autonsa, jota ei kuitenkaan saatu Australiassa perillä purettua laivasta, sillä tarvittavat todistukset puuttuivat siitä, ettei autoa myytäisi tai luovutettaisi Australiassa. Kukaan ei osannut Elmyr de Horya tällaisesta varoittaa, joten nyt Elmyr oli sitten vieraassa maassa ilman autoaan. Rannalta Elmyr löysi kuitenkin itselleen pienen asunnon.
Ibizalta lähteissään Elmyr oli ilmeisesti saanut ns. maltankuumeen ja hän sairasti ja voi melko pahoin koko Australiassa olon ajan, vaikka hänellä oli käytettävissä jonkin aikaan oma mieshoitaja. Hän vietti käytännössä aikaansa huoneistossaan harrastaen ainoastaan lukemista ja maalaamista. Ahkerasti Elmyr sai kuitenkin tehtyä ison määrän guasseja, pieniä öljytöitä sekä vesivärimaalauksia. Huhtikuussa Elmyr de Horya tuli tervehtimään Ferdinand Legros ja toi myös Elmyrille tullessaan rahaa. Fernad Legros vei mennessään Eurooppaan Elmyrin tekemät maalaukset lentorahtina. Mennessään Fernand Legros rohkaisi Elmyr de Horya ahkerasti tekemään lisää teoksia myytäväksi. Elmyr oli katkera, kun hän koki itsensä jätetyksi heitteille Australiassa. Myöhemmin hän sai vielä kuulla Fernand Legrosin ostaneen sinä talvena itselleen talon Aspenista, Coloradosta, missä hän varsin mielellään hiihteli.
