Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (24. osa)
Kun Fernand Legros tapasi miljönääri Meadowsin vuonna 1964, hänelle oli täysin selvä käsitys siitä, mitä Elmyr de Horyn täytyisi seuraavaksi maalata ja mitä ei. Tyylisuuntana tulisi olla fauvistinen kausi ja nimenomaan Henri Matissen, André Derainin, Maurice de Vlaminckin, Georges Braquen ja Kees van Dongen työt vuosilta 1904-1908 olivat varmoja menestyksiä hänen tapauksessaan. Erään kerran Elmyr de Hory olisi halunnut maalata muutama Jean Puyn (s. 8.11.1876 Roanne, Loire ja k. 6.3.1960 Roanne) ja Valtatian töitä, mutta Fernand kielsi häntä jyrkästi tekemästä niitä.
Taidemaalari Jean Puy opiskeli arkkitehtuuria École nationale des beaux-arts de Lyonissa ja maalausta Jean Paul Laurensin ohjauksessa Académie Julianissa vuosina 1897-1898. Jean Puy tapasi Henri Matissen ja muita samanhenkisiä kuvataiteilijoita siirtyessään Académie Carriéreen vuonna 1899. Vuonna 1901 Puy esitteli impressionistisia töitään näyttelyssä Salon des Indépendantsissa. Fauvistina Jean Puy esiintyi vuoden 1905 Salon d’Automnessa. Hänen parhaat työnsä olivat Maurice de Vlaminckin ja André Derainin varhaistuotannon veroisia.
Elmyr de Horyllä oli tuohon aikaan samoin kiinnostusta kokeilla saksalaisia ekspressionistien töitä, kuten Emil Noldea (oik. Emil Hansen, s. 7.8.1867 ja k. 13.4.1956), Max Hermann Pechsteinia (s. 31.12.1881 ja k. 29.6.1955 Berliini) sekä Karl Schmidt-Rottluffia (s. 1.12.1884 ja k. 10.8.1976). Taidemaalari Emil Hansen opiskeli puukuvanveistoa Flensburgissa vuosina 1884-1888 ja hän toimi tämän jälkeen mm. piirustuksenopettajana Saint-Gallin taideteollisessa koulussa Sveitsissä. Hansenin ensimmäiset maalaukset valmistuivat vuonna 1896 ja vuonna 1902 hän alkoi käyttää sukunimenään Noldea, kotikaupunkinsa mukaan. Emil Nolde sai taidemaalari Vincent van Goghilta taiteeseensa paljon vaikutteita ja Nolde kuului vuosina 1906-1907 ekspressionistiseen Die Brücke -ryhmään. Jäsenyys Die Brücke -ryhmässä jäi kuitenkin lyhytaikaiseksi, koska Emil Nolde työskenteli mieluiten itsenäisesti. Parhaiten Emil Nolde viihtyi kotiseudullaan eteläisessä Jyllannissa.
Emil Nolde alkoi vuodesta 1908 lähtien käyttää omissa töissään sekoittamattomia ja voimakkaita värejä, joita hän levitti paksuina kerroksina kankaalle. Näin Emil Nolde loi omaperäisen tyylin, joka edustaa saksalaista ekspressionismia intensiivisimmillään. Emil Nolden maalausaiheita olivat mm. Jyllannin niemimaan laakeat rannikkomaisemat, kukka-asetelmat sekä Raamatun tapahtumat. Emil Nolde oli myös kiinnostunut alkuperäiskansojen taiteesta ja hän teki vuosina 1913-1914 matkan Uuteen-Guineaan. Monissa Nolden teoksissa vallitsee primitiivisen mystinen tunnelma. Tunnelmaa tukee rehevien värien ja värivastakohtien käyttö. Tavallisesti Emil Nolde maalasi suurpiirteisesti tyylitellen, mutta toisinaan hän työskenteli hyvinkin pikkutarkasti.
Vuonna 1920 Emil Nolde liittyi jo Saksan kansallissosialistiseen työväenpuolueeseen. Nolden koki taiteensa tuovan esille saksalaisesta alitajunnasta kumpuavia germaanisia ja kansallisia arvoja. Samoin ajatteli myös Paul Joseph Goebbels, joka tuki ekspressionisteja ja toivoi tyylisuunnan mahtuvan kansallissosialistisen taiteen piiriin. Kaikkea modernismia vihaavan Adolf Hitlerin pakottamana Goebbels joutui kuitenkin vaihtamaan oman kantansa tässä asiassa. Kansallissosialistisen työväenpuolueen tultua valtaan vuonna 1933 Emil Nolden maalaustaide leimattiin rappiotaiteeksi, mikä oli hänelle hyvin suuri pettymys. Kansallissosialistit takavarikoivat noin tuhat Emil Nolden maalausta ja tuhosivat useita töitä tämän lisäksi. Emil Nolde asetettiin vuonna 1941 maalauskieltoon. Emil Nolde tästä huolimatta rikkoi maalauskieltoa salaa ja maalasi satoja pieniä vesiväritöitä.
Hermann Max Pechstein syntyi Zwickaussa tekstiilitehtaan työläisen poikana. Kahdeksanhenkinen perhe eli ainoastaan isän palkalla. Jo hyvin varhain Pechsteinilla oli kosketus Vincent van Goghin taiteeseen ja se stimuloi hänen kehitystään kohti ekspressionismia. Pechstein työskenteli ensin sisustajana kotikaupungissaan ennen kuin hän ilmoittautui Taideteollisuuskouluun ja sen jälkeen Dresdenin kuninkaalliseen taideakatemiaan. Taideakatemiassa hän tapasi taidemaalari Otto Gussmanin ja arkkitehti Wilhelm Kreisin. Pechsteinista tuli Otto Gussmannin oppilas vuonna 1902 ja hän oli oppilaana vuoteen 1906 saakka. Tuolloin Pechstein kohtasi taidemaalari ja taidegraafikon, Erich Heckelin (s. 31.7.1883 ja k. 27.1.1970), joka kutsui Pechsteinin taideryhmä Die Brückeen.
Pechstein oli Die Brücken aktiivinen jäsen vuoteen 1910 saakka ja hän työskenteli usein Brücke-maalareiden kanssa luoden homogeenista tyyliä tuona aikana. Vuonna 1905 Pechstein oli Dresdenissä tutustumassa etnologian museossa Etelämeren puukaiverruksiin, josta hän myös innostui itse. Pechstein matkusti vuonna 1907 Italiaan vastaanottamaan palkinnon. Italiasta palattuaan vuonna 1908 Pechstein vietti aikaansa Pariisissa, missä hän tapasi fauvistisen taidemaalari Kees van Dongenin; Pechstein houkutteli Kees van Dongenin liittymään Die Brückeen. Myöhemmin samana vuonna Pechstein muutti Berliiniin. Hän auttoi perustamaan New Secessionin (ekspressionististen taiteilijoiden yhdistyksen) ja hänestä tuli yhdistyksen puheenjohtaja. Pechstein sai tunnustusta koristeellisista ja värikkäistä teoksistaan, jotka saivat vaikutteensa Vincent van Goghilta, Henri Matisselta ja fauvismin taidetyylistä.
Vuonna 1912 Pechstein erotettiin Die Brückestä. Hänen konservatiivinen tyylinsä vetosi kuitenkin laajempaan yleisöön ja lopulta hänen maalauksistaan tuli primitiivisempiä, sisältäen paksuja mustia viivoja ja kulmikkaita hahmoja. Inspiraatiota etsiessään Pechstein matkusti Tyynenmeren Palauhun. Pechstein internoitiin ensimmäisen maailmansodan puhjettua Japaniin ja hän palasi sieltä Saksaan Shanghain, Manilan ja New Yorkin kautta. Vuonna 1916 Pechstein lähetettiin taitelemaan länsirintamalle. Pechstein liittyiSaksan vallankumouksen jälkeen vuosina 1918-1919 kahteen radikaaliin sosialistiseen ryhmään: Arbeitsrat für Kunst ja Marraskuun ryhmään. Vuodesta 1922 lähtien Pechstein toimi Berliinin akatemian professorina.
Natsit pilkkasivat Pechsteinin taidetta vuodesta 1933 alkaen ja häntä kiellettiin maalaamasta tai esittämästä taidetta; myöhemmin samana vuonna hänet erotettiin opettajan toimestaan. Kaikkiaan 326 hänen maalaustaan poistettiin Saksan taidemuseoista. Kuusitoista Pechsteinin teosta oli esillä Entartete Kunst (Degenerate Art)-näyttelyssä vuonna 1937. Hänet karkoitettiin Pommerin maaseudulle yksinäisyyteen, josta hän palasi vuonna 1945 takaisin saaden jälleen palkintoja. Monet Pechsteinin keräilijöistä olivat juutalaisia, joiden kokoelmat natsit takavarikoivat. Pechstein oli myös tuottelias taidegraafikko, joka tuotti 421 litografiaa, 315 puu- ja linopiirrosta sekä 165 syväpainoa, enimmäkseen etsauksia. Pechstein oli avioliitossa Charlotte Karpolatin kanssa vuosina 1911-1923 ja myöhemmin naimisissa Marta Möllerin kanssa. Pechstein kuoli Länsi-Berliinissä ja on haudattu Evangelischer Friedhof Alt-Schmargendorfiin Berliinissä.
Karl Schmidt-Rottluff aloitti arkkitehtiopinnot vuonna 1905 Dresdenissä. Opintojen yhteydessä hän tapasi uudelleen lapsuudenystävänsä Erich Heckelin, joka puolestaan tutustutti hänet Ernst Ludwig Kirchneriin ja Fritz Bleyliin; nämä neljä miestä perustivat taiteilijayhdistyksen, Die Brücken. Schmidt-Rottluff päätti hyvin pian omistautua kokonaan kuvataiteelle ja keskeytti arkkitehtiopintonsa tämän vuoksi. Schmidt-Rottluff oli kuitenkin jossain määrin erakko luonteeltaan, eikä hän juurikaan osallistunut aktiivisesti yhdistyksen toimintaan. Mieluiten hän vietti aikaansa yksin Pohjanmeren rannikolla maalaten maisemia ja asetelmia. Schmidt-Rottluffin maalaustyyliä voidaan kuvailla aggressiivisen ekspressionistiseksi. Värit olivat usein räjähtävän kirkkaita, ääriviivat murrettuja ja muodot karkean tyyliteltyjä. Perspektiivin puute teki joistakin hänen maalauksistaan melkei abstrakteja värisommitelmia.
1910-luvulla Schmidt-Rottluff sai kubistisia vaikutteita mm. Pablo Picassolta. Myös afrikkalainen kansantaide vaikutti suuresti häneen. Noihin aikoihin Schmidt-Rottluff alkoi maalata myös muotokuvia. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Schmidt-Rottluff teki mm. puupiiroksia, joiden aiheet olivat usein uskonnollisia. Maalauksien värit muuttuivat hillitymmiksi, mutta tyyli oli yhä edelleen voimakkaan ekspressionistinen. Adlof Hitlerin valtakaudella Schmidt-Rottluff luokiteltiin ”rappiotaiteen” edustajaksi ja hänet asetettiin näyttelykieltoon vuonna 1936 ja maalauskieltoon vuonna 1941. Vuonna 1943 merkittävä osa hänen tuotannostaan tuhoutui Berliinin pommituksissa. Toisen maailmansodan jälkeen Schmidt-Rottluffin maine palautettiin ja hänet nimitettiin Berliinin kuvataideakatemian professoriksi. Vuonna 1967 perustettiin hänen aloitteestaan Berliiniin Brücke-museo, joka keskittyy esittelemään ko. taiteilijayhdistyksen tuotantoa.
Näihin em. kuvataiteilijoiden teoksien väärentämiseen Fernand Legros ei antanut Elmyr de Horylle lupaa, koska hän katsoi, että se oli paitsi ajan myös rahan haaskaamista. Réal Lessard ja Fernand Legros virkkoivat Elmyrille: ”Älä ole idiootti! Niillä ei ole mitään markkinoita.” Samasta syystä myös näiden taiteilijoiden piirustukset oli heidän mielestään kiellettyjen listalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti