Kuvassa keskellä, Jukka Virtanen
Kirjailija, runoilija, toimittaja, käsikirjoittaja, suomentaja, sanoittaja, näyttelijä, juontaja, ohjaaja sekä laulaja Jukka Jalmari Virtasen (s. 25.7.1933 Jämsänkoski ja k. 1.9.2019 Helsinki) sukujuuret ovat Jämsänkosken paperitehtaan yhteisössä. Vuonna 1869 Jämsä sai ensimmäisen kansakoulunsa ja Jämsässä oli myös vahva raittiusliike, joka varjeli jämsäläisiä viinan kiroilta. Ensimmäinen sellutehdas valmistui Jämsänkoskelle vuonna 1888, mutta valitettavasti jo kahdeksan vuotta myöhemmin tehdas paloi tulipalossa. Tehtaan tilalle valmistui uusi tehdas ja siinä yhteydessä Jämsä sai myös sähkövalot.
Jukka Jalmari Virtasen vanhemmat, Eino Jalmari Virtanen ja Hilja Maria Hakonen ihastuivat toisiinsa jo kouluaikana ja rakastuivat lopullisesti Jämsänkosken työväen tapahtumissa. Heidän kihlajaisiaan vietettiin Kinkomaan keuhkotautiparantolassa itsenäisyyspäivänä vuonna 1932 molempien ollessa parantolassa potilaina. Jukka Virtanen syntyi Jämsänkosken paperitehtaan työläisten pitkän vuokrakasarmin pienessä hellahuoneessa 25.7.1933 Virtasen pariskunnalle. Jukka Virtanen kuvaili itseään hyvin araksi ja myös yksinäiseksi lapsena. Hän kiinnostui kuitenkin jo varhain kirjallisuudesta, varsinkin seikkailukirjoista, kuten Kolme muskettisoturia ja Viimeinen mohikaani. Eino Virtanen oli mukana perustamassa urheiluseuraa, Jämsänkosken Jyry, johon Jukka liittyi innostuttuaan jalkapallosta vuonna 1945. Eino Virtanen työskenteli voimalaitoksella, jossa Jukka Virtanenkin teki nuorena kesätöitä. Ylioppilaaksi Jukka Virtanen pääsi keväällä 1953.
Syksyllä 1953 Jukka Virtanen aloitti suomenkielen ja kirjallisuuden opiskelun Helsingin yliopistossa, jossa hän kohtasi jo tulevan viihdelegendan, Pertti Olavi ”Spede” Pasasen (s. 10.4.1930 Kuopio ja k. 7.9.2001 Kirkkonummi). Jukka Virtanen pääsi vuonna 1954 opintojen ollessa vielä kesken Yleisradioon keikkatoimittajaksi. Vuonna 1947 perustettu Kansan Elokuva Oy vaihtoi nimekseen vuonna 1955 Allotra Filmi Oy ja siihen yritykseen Jukka Virtanen palkattiin käsikirjoittajaksi samana vuonna. Virtanen sai täällä harjoitella elokuvien tekemistä monipuolisesti; lopulta hänestä kehittyi myös taitava elokuvaleikkaaja.
Vuonna 1958 Jukka Virtanen aloitti ensimmäisenä kokopäiväisenä uutistoimittajana vasta perustetussa Suomen Televisiossa; Suomen Televisio toimi vuoteen 1965 saakka, jolloin Yleisradio osti sekä Tesvision että Tamvision. Tamvisio toimi Tampereen seudulla vuosina 1957-1964 ja siitä muodostettiin Yleisradion omistuksessa Tesvision kanssa TV-ohjelma 2. Sangen pian kuitenkin Jukka Virtanen siirtyi uutistoimittajan tehtävistä viihteen tekijäksi. Hänen ensimmäisiä ohjaustöitä oli toimittaja Niilo Einar ”Tarva” Tarvajärven (s. 6.12.1914 Espoo ja k. 25.8.2002 Helsinki) Palapeli -ohjelma. Vuonna 1962 Jukka Virtanen määrättiin ohjaaja, käsikirjoittaja ja jazzrumpali Risto Vanarin (s. 22.3.1931 Helsinki ja k. 2.7.1986 Espoo) tuottajapariksi tekemään Piilokamera -ohjelmaa. Piilokamera oli kopioitu Yhdysvalloista, jossa sitä lähetettiin jo vuonna 1948 nimellä Candid Camera. Suomessa tätä Piilokameraa tehtiin 16 jakson verran, joiden pituus oli maksimissaan 20 minuuttia/jakso. Piilokamerassa ihmisiä olivat huijaamassa myös toimittajan Aarre Olavi Elo (s. 21.9.1934 Helsinki ja k. 17.2.2022 Helsinki) – Elon ura alkoi Fennada-Filmin valomiehenä ja sittemmin äänittäjänä - ja näyttelijä sekä käsikirjoittaja Matti Kaarlo ”Pikkis” Kuusla (vuoteen 1935 Granlund, s. 7.8.1933 Helsinki ja k. 22.11.2018 Espoo).
Yhdessä Jukka Virtanen, Aarre Elo ja Matti Kuusla muodostivat VEK -työryhmän, jonka yhdessä ideoima viihdeohjelma, Lumilinna, voitti tv-ohjauksen Montreux’n Kultaisen Ruusun vuonna 1965. Ironista tässä oli se, että alkujaan Yleisradiossa ja kriitikoiden keskuudessa pohdittiin, kannattaako koko ohjelmaa lähettää kilpailuun. Olavinlinnassa (Savonlinna) Lumilinnaa kuitenkin tehtiin kahden viikon aikana paukkupakkasessa. Virtanen, Elo ja Kuusla taivalsivat joka aamu huopatossuissaan kuvauksiin Savonlinnan Seurahuoneelta. Puolentunnin mittainen ohjelma ei ollut kovinkaan naurettava, mutta se oli hyvää viihdettä. Tekijät tunsivat riittävän hyvin musiikki- ja kuvaviihteen traditiot ja ohjelmassa oli sopivasti talvista eksotiikkaa sekä linnaromantiikkaa.
Lumilinnassa huoltomiehen (Simo Veli Atte Salminen, s. 8.11.1932 Vanaja ja k. 2.9.2015 Salo) mielikuvitus lähtee laukalle historiallisessa ympäristössä. Mies auttaa vangittua linnanneitoa (laulaja Carola Christina Standerskjöld-Liemola, s. 23.3.1941 Helsinki ja k. 12.11.1997 Kirkkonummi) pakenemaan linnoituksesta, mutta he joutuvatkin yhdessä takaa-ajetuiksi. Viihdeohjelma ottaa kaiken irti luminietoksista; jääkarhu saatiin kuvattua Korkeasaaren eläintarhassa ja lumipallotehdas lavastettiin Kaapelitehtaalle Helsingissä. Lasten viaton lumisota kasvaa sotilaiden suorittamaksi lumipallosodaksi. Lumisodan taustalla soi Disney-elokuva Lumikin musiikki. Talvisotaan viitattiin suoraan lumipalloja kuljettavalla kuormurikolonnalla.
Säveltäjä, sovittaja, levytyspäällikkö ja kapellimestari Jaakko Elias Salo (22.2.1930 Viipuri ja k. 13.6.2002 Helsinki) teki Lumilinnaan tyylitietoiset sovitukset musiikkiin. Kun Simo Salminen kipuaa Olavinlinnan kierreportaita, soi taustalla musiikkina Hatari-elokuvasta tuttu säveltäjä ja kapellimestari Enrico Nicola ”Henry” Mancinin (s. 16.4.1924 Cleveland, Ohio ja k. 14.6.1994 Los Angeles, Kalifornia) sävellys Baby Elephant Walkin’ ja puhelinnumerovitsissä soi taustalla Glenn Millerin Pennsylvania 6-5000. Carolan ranskankielisellä laululla oli myös oma tärkeä merkityksensä tunnelman luojana.
VEK -työryhmän tekemiä ohjelmia 1960-luvulla olivat ainakin: Setäni on samaa maata (1961), Yövartija – keskiöinen kuvitelma (1961), Risteysasema – At the Junction (1962), Sisarukset (1962), Rahaa – Money (1963), Salon musique eli vekkulia kosmetiikkaa (1963), Hymy – Smile (1964), Harmiherran ihmeelliset kokemukset hyväntuulen massa (1965), Lumilinna (1965), Tuulimylly-sarja (1965-1966), Loco-motion – rautaista viihdettä (1966), Me krokotiilit -sarja (1966) ja Me sisiliskot (1967). VEK oli myös perustamassa viihdeväen raittius- ja urheiluseura Zoomia, joka perustettiin vuonna 1963. VEK:n hajaantumisen jälkeen vuonna 1967 yhteistyö ei kuitenkaan päättynyt. He tekivät yhteistyötä mm. sellaisissa ohjelmien suunnitteluissa, kuin Ilkamat, Katapultti ja Silmänkääntäjä. He suunnittelivat yhdessä myös floor show -esityksiä yökerhoihin. 1960-luvulta lähtien Jukka Virtanen oli tekemässä käsikirjoituksia ja näyttelemässä sekä joskus ohjaamassa Spede Pasaselle tämän tuottamia elokuvia.
1960-luvulla Jukka Virtanen oli mukana käsikirjoittamassa suosittua Kankkulan kaivolla -radiohupailua, josta myöhemmin tehtiin myös elokuva. Kankkulan kaivolla -radiohupailua tehtiin vuosina 1958-1970. Ohjelmaidean isä oli Yleisradion ajanvieteohjelmien pitkäaikainen toimittaja ja esimies Antero Aatos Väinämö Alpola (s. 19.2.1917 Kaavi ja k. 11.9.2001 Kerava) ja toimittaja Aune Onerva Haarla (o.s. Lahdelma, ent. Ala-Tuuhonen, s. 12.4.1923 Iitti ja k. 4.2.1976 Helsinki). Kankkulan kaivon huumori perustui juhlavan ja rahvaanomaisen tyylin vastakkainasetteluun, toisaalta sopimattomien ja kiellettyjen aiheiden esittämiseen verhotusti. Se samalla kuvasti aikakauden kiihtyvää maaltamuuttoa ja yhteiskunnan rakennemuutosta sekä maalaisen ja kaupunkilaisen elämäntavan eroja.
Vuodesta 1974 Jukka Virtanen juonsi Mainostelevisiossa Toivotaan, toivotaan -toivekonserttiohjelmaa aluksi Helena Kokon kanssa ja myöhemmin Pia Christiansenin kanssa. Ohjelman kapellimestareina olivat Antti Keijo Hyvärinen (s. 20.6.1946 Kuopio), ja myöhemmin Markku Henrik Johansson (s. 22.3.1949 Lahti) sekä Olli Antero Ahvenlahti (s. 6.8.1949 Helsinki). Jaakko Juhani Jahnukaisen (s. 15.3.1925 Helsinki ja k. 8.10.1980 Helsinki) kuoleman jälkeen Jukka Virtanen juonsi myös Levyraatia vuosina 1980-1997. Runoraadin vakiojäsenenä Jukka Virtanen oli vuosina 2002-2012. Jukka Virtanen suomensi tanskalaisen The Joulukalenteri -sarjan vuonna 1997; hän myös käsikirjoitti sarjan ja näytteli sarjassa Iki-iäkästä ja kertojaa. Tšekkoslovakialaisen Rosvo-Rudolf -piirrossarjan suomenkielisessä versiossa Jukka Virtanen oli nimihahmon ääninäyttelijä ja kertoja. Viimeisen tv-roolinsa Jukka Virtanen esitti vuonna 2015 poliisisarjassa Roba, jossa hän näytteli Paavo-vanhusta.
Tammikuussa 1978 Linnanmäen toimitusjohtaja Bo Ekelund tarjosi Lars ”Lasse” Anders Fredrik Mårtensonille (s. 24.9.1934 Helsinki ja k. 14.5.2016 Espoo) huvipuiston Paecock-teatteriin touko-kesäkuuksi tuotettavaksi näyttämä-shown. Lasse pyysi hieman miettimisaikaa, mutta hän piti tarjousta samalla houkuttelevana sekä vaativana. Hän otti yhteyttä Matti Kuuslaan, Jukka Virtaseen, Jaakko Saloon ja Vappu Marjatta Leppäseen (s. 24.8.1837 Helsinki) ehdottaen yhteistyötä. Tuotantoryhmään otettiin mukaan myös pakinoitsija ja käsikirjoittaja Seppo Esko Juhani Ahti (s. 19.8.1944 Tampere). Jukka Virtanen keksi tuotannon nimeksi Uuden Iloisen Teatterin, joka pohjautui Oskar Nikolai ”Ossi” Elstelän (ent. Elmstedt, s. 18.5.1902 Tampere ja k. 10.4.1969 Helsinki) ja Reino Hirvisepän eli Reino Wilhelm Palmrothin (s. 2.4.1906 Ruovesi ja k. 2.5.1992 Helsinki) Iloiseen Teatteriin, jonka seuraaja taas oli Punainen Mylly Helsingissä. Punaisen Myllyn kantavana voimana oli myös Ossi Elstelä, joka oli rahoituksen saadakseen pantannut koko omaisuutensa siihen. Punaisessa Myllyssä avustivat musiikin ja sanojen tekemisessä mm. Toivo Pietari Johannes Kärki (s. 3.12.1915 Pirkkala ja k. 30.4.1992 Helsinki) ja Reino Vihtori Helismaa (vuoteen 1934 Helenius, s. 12.7.1913 Helsinki ja k. 21.1.1965 Helsinki). Liittoutuneiden valvontakomission vaatimuksesta Iloinen Teatteri täytyi lopettaa, mutta nokkela miehenä Ossi Elstelä vaihtoi teatterin nimen Punaiseksi Myllyksi ja antoi Reino Palmrothille lopputilin.
Vuoden 1974 TUL:n suureen kesätapahtumaan Lahdessa tilattiin musiikkia Alpo ”Aapeli” Haliselta (s. 22.7.1934 Kuusankoski ja k. 11.5.2022 Hyvinkää). Aapeli keräsi ympärilleen kisällilauluyhtye Songilon, johon Aapelin Halisen (kitara) ja Jukan (tamburiini) lisäksi liittyivät Aarre Elo (lyömäsoittimet), Jani Uhlenius (hanuri, s. 28.21945 Helsinki) ja Heikki Tauno Kahila (kontrabasso, s. 7.8.1936 Varkaus). Ensimmäisen Laidun- ja Soidinyhtye Songilon harjoitukset järjestettiin Jani Uhleniuksen kotona Järvenpäässä.
Näin Jukka Virtasta kuvailivat Songilon muusikot musiikkimiehenä: ”Kukaan ei ole tamburiinin soittaja syntyessään. Ei myöskään Jukka Virtanen, jonka ensimmäinen musiikkiaistimus lienee ollut Keski-Suomen maakuntalaulu: ’Männikkömetsät ja rantojen raidat, laaksojen liepeillä koivikkohaat…’ Jämsänkoskella, josta Jukka, tuo Keski-Suomen runonkuningas on kotoisin, oli oikeasti koivikkohaka, jota käytettiin hevosten laidunmaana. Sille on olemassa toinenkin kansanomaisempi nimitys, mutta häveliäisyyssyistä sitä ei voi julkaista. Sieltä varmaan on kuitenkin lähtöisin Jukan kiinnostus hevosiin. Musiikin kanssa sillä sen sijaan ei ole mitään tekemistä.”
Jukka Virtanen on 1960- ja 1970-luvuilla itse laulanut äänilevylle sellaisia kuolemattomia kappaleita, kuten Hanna ja Niilo, Balladi pojasta nimeltä Vee, Perspidantti-Antti sekä Kaupungin rumin mies. Jukka Virtasen sanoitukset on tehty tiukasti riimeihin ja ne ovat teknisesti huippuluokkaa. Hänen sanoitukset kuuluvat ns. vanhaan koulukuntaan; sanoituksissa oli usein jokin tarina, jota riimit kuljettivat eteenpäin ja helpottivat muistamista. Jukka Virtanen sanoi vuonna 1993 mm. näin: ”Kaikilla ammatikseen riimittelevillä on jonkinasteinen paranoia. Laulujen sanoittaminen on vaikeampaa kuin säveltäminen, sillä sanojen merkitysten kanssa kamppailu on tiukkaa hommaa. Hulluuden kautta syntyy kuitenkin kuolemattomia tekstejä.”
Virtanen on laatinut muille laulettaviksi noin 250 sanoitusta. Laulusanoitusten joukossa on monia käännöstekstejä, kuten esim. Taas on aika auringon, Maalaismaisema, Jurmo, Kuoleman paikka, Paulin taikakaulin ja Hottentottilaulu. Originaalisanoituksia edustavat taas mm. Myrskyluodon Maija, Seitsemän kertaa seitsemän, Konstan parempi valssi, Pornolaulu, Kielletyt käskyt, Lukkiutuminen, Minä kaipaan Espalle takaisin, Matkamuistot ja Suurena miehenä. Jukka Virtanen on kääntänyt useita isompia teoksia, kuten musikaaleja, kuten Les Miserablés, Miss Saigon ja West Side Story. Hän on tehnyt teattereille käsikirjoituksia ja ohjauksia. Säveltäjä Jukka Tapio Linkolalle (s. 21.7.1955 Espoo) Jukka Virtanen on tehnyt kolme librettoa oopperoihin Peter Pan, Antti Puuhaara ja Hallin Janne. Elokuussa 2008 Jukka Virtaselle myönnettiin Juha Vainio -palkinto pitkästä sanoitusurasta ja vuonna 2012 Virtanen palkittiin Kultaisella Venlalla elämäntyöstään. Jukka kirjoitti myös kaksi lasten runokirjaa: Kaukaisen saaren aarre ja Satujunalla Olipa kerran kaupunkiin.
Jukka
Virtanen oli onnellisesti naimisissa Liisa Virtasen kanssa. Jukka ja
Liisa ovat tavanneet vuonna 1957 Hämäläis-Osakunnan talon portaissa
Tavastialla. Jukka antoi kiireessään Liisalle puhelinnumeronsa ja
rahaa puhelinsoittoa varten. Puhelinsoittokin aikaan tuli, mutta pari
vuotta myöhemmin he olivat jo naimisissa. Heidän avioliitosta on
syntynyt kaksi lasta: näyttelijä, kirjailija, ohjaaja ja
käsikirjoittaja Ville Virtanen (s. 19.8.1961 Espoo) ja maskeeraaja
Riikka Virtanen. Jukalla oli toisinaan jotakin suurta työtä
tehdessään tapana vetäytyä vaikkapa hotelliin tai kylpylään
työskentelemään; näissä kuvioissa kuvaan saattoi astua myös
alkoholi ja tällainen ”putki” saattoi Jukalla kestää viikon
tai kaksi. Liisa joutui silloin Jukan puolesta usein vastaamaan
puhelinsoittoihin vaivautuneena. Jukka Virtanen sai vuosia myöhemmin
lääkäriltä diagnoosin maanis-depressiivisyydestä, jota hän
näytti ylpeänä kotona vaimolleen. Liisa sanoi suuresti
helpottuneena, että
hän oli luullut miehensä olevan alkoholisti,
mutta hän onkin hullu!
Jukka Virtasen vanhempien rakentama vanha kotitalo Jämsänkosken Korventiellä oli Virtasten perheen kesäasunto aina kesäaikaan. Virtasen viettivät siellä viimeisen joulu yhdessä vuonna 2018. Seuraavana kesänä Jukka Virtanen ei enää jaksanut lähteä Jämsänkoskelle. Hän viihtyi hyvin Jämsänkosken maisemissa tuttujen kavereidensa keskuudessa. Vuonna 2016 Jukan täyttäessä 83-vuotta heinäkuun 26. päivä Jämsänkosken urheilukenttä nimettiin hänen mukaansa Jukka Virtasen -pallokentäksi. Jukka Virtanen sairasti vuosia eturauhassyöpää, joka tuli hänelle kahteen kertaan. Seppo Ahti sanoikin, että Jukka on antanut kasvot niin syövälle kuin juovallekin. Jukka Virtanen kuoli Laakson sairaalassa vaikean sairauden uuvuttamana varhain sunnuntaiaamuna 1.9.2019.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti