Hillel Tokazier (10. osa)
Aikanaan Hillel Tokazier sai kielikurssinsakin suoritettua ja sen jälkeen hän ryhtyi koulutustaan vastaavan päivätyön etsintään. Vielä tuolloin Israelissa hän ei ajatellut heittäytyvänsä yksin ammattimuusikon työn varaan. Alkuun työn löytäminen ekonomina ei ollut helppoa, mutta hän pääsi kuitenkin töihin suureen pankkiin. Ensin Bank Leumin kurssilla opiskeltiin pankkitermejä hepreaksi sekä annettiin pankkivirkailijalle tarvittava koulutus. Kaikki kurssin suorittaneet pääsivät myös Bank Laumin sivukonttoreihin töihin. Hillel Tokazier sai kurssin jälkeen työpaikan aivan Tel Avivin keskustan pääkadulla Dizengoffin varrella sijainneessa suuressa pankkikonttorissa. Tästä käynnistyi hänen reilun neljä vuotta kestänyt pankkiura.
Pankin työpäivä oli sellainen, että aamupäivä työskenneltiin keskipäivän pari tuntia kestävään siestaan saakka. Iltapäivällä työnteko jatkui jälleen puoli kuuteen saakka illalla. Aamulla Hillel pakkasi töihin lähtiessään jo soittimet autoonsa, jotta hän pääsi pankista suoraan soittokeikoille, jotka kestivät kello seitsemästä yleensä yhteen saakka yöllä. Soittimia ei kuitenkaan uskaltanut jättää yön ajaksi autoon, joten joka ilta hänen täytyi kantaa soittimet Ramat Ganin esikaupungin vuokra-asuntonsa neljänteen kerrokseen – talossa ei teitenkään ollut hissiä, joten kuntosalillakaan ei varsinaisesti täytynyt käydä kuntoa kohentaakseen.
Pankkimaailma ei täysin vastannut Hillel Tokazierin odotuksia. Hän sai paljon käyttää kielitaitoaan, etupäässä englantia. Lisäksi hän tarvitsi myös saksaa ja jiddišiä. Pelkästään pankin oma henkilökunta oli jo niin kansainvälistä, että kielitaitoa tarvittiin päivittäin. Pankkivirkailijoissa oli paljon holokaustin kokeneiden jälkeläisiä. Näille maksettiin Saksasta sievoisia summia korvauksia kärsimistään kokemuksista. Hillel Tokazierin työpaikka pankissa oli valuuttaosastolla. Dollarilla oli tuolloin kaksi kurssia: pankin kurssi ja kadun rahanvaihtajien maksama kurssi, joka oli parempi. Jerusalem Post -lehden takasivulla listattiin molemmat päivän kurssit.
Puolentoista vuoden päästä Hillel Tokazier sanoutui tästä pankista irti ja siirtyi hieman pienemmän pankin, Bank Discountin, tuontiosastolle. Tämäkin pankki sijaitsi aivan Tel Avivin ydinkeskustassa. Tässä pankissa hänen työaikansa oli kahdeksasta iltapäivä kolmeen saakka, joten nyt jäi hieman aikaa muullekin elämälle. Aluksi hän työskenteli tullauspapereiden parissa turkinjuutalaisen kaverinsa kanssa. Myöhemmin hänet siirrettiin asiakaspalvelutehtäviin. Pankki maksoi etuna työntekijöilleen ns. kolmannentoista kuukauden palkan sekä vaaterahaa. Palkka nousi automaattisesti joka vuosi, eikä palkka ollut riippuvainen työsuorituksesta. Silloin kun Hillel Tokazier työskenteli pankkialalla Israelissa elettiin öljykriisin aikaa ja joka paikassa kehotettiin säästämään polttoaineita. Hillel Tokazierkin kulki työmatkojaan kimppakyydeillä tai busseilla.
Talous oli tuohon aikaan hyvässä kunnossa Israelissa. Emigranteilla oli kolmen vuoden aikana etu ostaa useita tavaroita verovapaasti. Monet käyttivät etua hyväkseen ja hankkivat esimerkiksi auton ja kodinkoneita. Autoissa oli verovapauden merkkinä rekisterikilven alla valkoinen laatta merkkinä verovapaudesta. Tämä aiheutti luonnollisesti kateutta israelilaisissa, mutta myös poliisit olivat hieman hanakampia sakottamaan liikennevirheistä. Emigrantteja koski myös vapautus matkustusverosta kolmen vuoden ajan. Tietyin perustein oli myös mahdollista saada jatkoaikaa tähän ja sitä miehet usein hakivatkin; vapautuksen loputtua tuli miehille usein kutsu armeijaan. Hillel Tokazierkin hki tätä lykkäystä sillä perusteella, että hän joutui huolehtimaan omista sairaista vanhemmistaan.
Paikalliset muusikot kokoontuivat kaupungin keskustan Noga -kahvilassa päivisin siestan aikaan. Siellä koottiin uusia yhtyeitä ja sovittiin keikkojen tuurauksista. Phantoms -orkesteri alkoi olla jo tiensä päässä, sillä Chubby, Uri ja Hillel Tokazier suunnittelivat jättävänsä yhtyeen; he eivät olleet tyytyväisiä saamiinsa soittopalkkioihin ja kun asiat neuvottelujenkaan jälkeen eivät olennaisesti muuttuneet, he jättivät yhtyeen.
Hillel Tokazier tutustui Nogassa puolanjuutalaiseen basistiin, Ryzhiekiin, joka soitti silloin Mispacha -nimisessä rockbändissä. Mispacha nimi tarkoitta perhettä. Basistin kutsumana Hillel Tokazier lähti heidän bändiään katsomaan Moadon Haomanim -nimiseen yökerhoon. Yökerho sijaitsi keskellä teollisuusaluetta ja se oli varsinkin työläisnuorison suosittu bilepaikka. Keikko oli kaikin puolin onnistunut ja Hillel Tokazier sai illan päätteeksi tarjouksen Ryzhiekiltä ja egyptinjuutalaiselta kitaristi Aaronilta liittyä bändiin soittajaksi. Bändissä soittivat myös marokonjuutalaiset rumpali Michael ja kitaristi Roni. Bändin laulusolisti oli intianjuutalainen Yosi, lyhyt kikkaratukkainen laulaja, jolla oli mielettömän kova ääni; hän lauloi kuin Deep Purplen Ian Gillan. Siksi bändi soittikin mielellään paljon Deep Purplen, Led Zeppelinin ja Grand Funkin kappaleita keikoilla.
Uudessa rockbändissään Hillel Tokazier pääsi nyt toteuttamaan rock-urkurin haaveitaan. Bändin harjoitukset pidettiin surkeassa sementtiparakissa irakin- ja marokonjuutalaisten vaatimattomalla asuinalueella Tel Avivin ulkopuolella. Hillel Tokazier oli kuunnellut jo ennenkin paljon Keith Emersonin ja Jon Lordin urkujensoittoa. Nyt hän kopioi Fireball -levyltä joitakin Deep Purplen Jon Lordin urkusooloja keikkaohjelmistoonsa. Hän kuunteli samoin hollantilaista Exception -yhtyettä ja heidän versioitaan taidemusiikkikappaleista rocktyylillä soitettuna. Kuuntelussa olivat Brian Auger ja Jimmy Smith, mutta itsekseen hän harjoitteli joitakin Johann Sebastian Bachin kappaleita. Myös Procol Harum oli suuri esikuva hänelle musiikillisesti. Tuon aikakauden muotisoitin oli Hammond B3 -urut. Mispacha -bändin kokoonpano pysyi kasassa puolisentoista vuotta, mutta lopulta sen tarina päättyi keikkojen vähyyteen.
Vähitellen alkoi Carmelan ja Hillel Tokazierin suhde myös syventyä Israelissa. Välillä he jopa seurustelivat, mutta välillä olivat erikseen. Suhde muuttui kuitenkin kiinteämmäksi, kun Hillel Tokazier pääsi omien sukulaistensa luota muuttamaan omaan asuntoon. Asunnon hän hankki yhdessä Israeliin jo aikaisemmin saapuneen ystävänsä Gido Nemeksen kanssa, mutta jo kolmen viikon päästä Gido muutti Etelä-Afrikasta tulleen vaalean juutalaistytön perheen luokse asumaan. Carmela ja Hillel kävivät muutaman kerran vuodessa parin viikon matkoilla Suomessa tapaamassa perheitään.
Hillel Tokazier ei ollut ollut Carmelan perheelle kaikkein ihanteellisin vävyehdokas muusikkuutensa vuoksi. Molempien nuorien perheet toivoivat, että Hillel Tokazier olisi jättänyt soittotyöt ja kekittynyt vain ekonomin töihin. Mielenkiintoista oli kuitenkin se, että Carmelan isä oli Jakob (Jaakko) Furman (s. 14.5.1924 Helsinki ja k. 27.6.2012), joka itse nuorempana toimi viihdealalla. Furmanin perhe saapui Puolasta Suomeen, jossa Jakob syntyikin. Jo nuorena ”ihmelapsena” Jakob esiintyi stepaten Erkki Ahon orkesterin edessä 1930-luvulla. Vuonna 1938 Jaakko Furman oli Suomen steppimestari. Vuosina 1939-1940 Jakob Furman näytteli Suomen Filmiteollisuuden elokuvissa ja maisteri Toivo Jalmari Särkkä (alk. Toivo Hjalmar Silén, s. 20.11.1890 Mikkeli ja k. 9.2.1975 Helsinki) keksi hänelle taiteilijanimen Jaakko Vuorenmaa.
Jaakko Furman soitti rumpuja oma orkesterinsa lisäksi myös Laila Kinnusen, Pirkko Mannolan ja Herbert Katzin orkestereissa. Ammattimuusikon ura houkutteli Jaakko Furmaniakin, mutta vaimo vastusti hanketta. Furman hankki itselleen ammattivaatturimestarin pätevyyden ja perheellä oli Helsingin Uudenmaankadulla naisten kappaliike Atelier Furman ja hänen vaimonsa myös työskenteli oman veljensä naistenvaateliikkeessä. Sodan aikana Jaakko Furman toimitti ruotsinkielistä jazz-lehteä, joka ilmestyi ensin nimellä Swing, mutta vaihtoi myöhemmin nimeksi Yam. Jaakko Furman sai vuonna 1994 Suomen Jazzliiton Andania -palkinnon.
Vuoden oleskeltuaan Israelissa alkoi Bertha -äiti kysellä pojaltaan, aikoiko tämä kihlata Carmelan. Tuohon aikaa nuorenparin monet tuttavat myös kihlautuivat ja hekin päättivät kihlautua. He viettivät Israelissa sangen vilkasta sosiaalista elämää. Hillel Tokazierin sisar asui miehensä Elis Nemesin kanssa myös Israelissa, sillä Nemes johti Haifassa suomalaista paperitehdasta. Heillä oli myös tiivit välit Carmelan serkun, Mikaelan ja tämän uruguaynjuutalaisen miehensä Felipen kanssa. Paljon oli muitakin suomenjuutalaisia, jotka asuivat tuolloin Israelissa.
Hääjuhla heillä oli tammikuussa 1972 Helsingin juutalaisessa synagogassa. Molempien perheet saatiin näin tyytyväisiksi. Nuoripari suunnitteli jäävänsä pysyvästi Israeliin, sillä siitä oli myös taloudellista hyötyä perheelle. Verohelpotusten lisäksi nuoripari sai myös hyvin edullista pankkilainaa. Lainalla ja apen antamalla lahjoituksella nuoripari sai hankittua pienen kolmion uudesta talosta Herzliyan merenpuoleisesta kaupunginosasta, jossa oli mm. paljon hotelleja sekä suurlähetystöjä. Asunnosta oli upeat näkymät alas laaksoon ja meri oli vain puolen kilometrin päässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti