lauantai 21. maaliskuuta 2026

Hillel Tokazier (8. osa) 

Hillel Tokazier.

Eräs Hillel Tokazierin elämän merkkipaaluista on ollut tutustuminen Paavo Juhani ”Jussi” (s. 15.9.1943 Helsinki ja k. 13.2.2024 Helsinki) ja Eero Nikodemus Raittiseen (s. 6.10.1944 Helsinki ja k. 16.7.2025 Lohja). Veljekset olivat kuin suomalainen vastine Everly Brothers -yhtyeelle. Heidän yhtyeensä oli Eero ja Jussi & The Boys ja heidän treenikämppä sijaitsi Helsingin Albertinkadulla. Hillel Tokazier tuli bändiin soittamaan Jussi Raittisen kutsusta 1960-luvun lopulla.

Eero ja Jussi & The Boys.

Bluesin lisäksi Eero Raittinen sekä esitti että levytti myös monenlaista muutakin musiikkia aina rockista iskelmään. Jussi ja Eero Raittisen vanhemmat olivat yritys- ja pankkijohtaja Paavo Raittinen sekä Rakel Jotuni, joka oli kirjailija Maria Gustava Jotunin (vuoteen 1906 Haggrén, vuodesta 1911 Tarkiainen, s. 9.4.1880 Kuopio ja k. 30.9.1943 Helsinki) veljentytär. Heinäkuussa 1960 Eero Raittinen aloitti oman levytysuransa kokoonpanossa Eero ja Jussi sekä Harry Aaltosen yhtye; sittemmin yhtye levytti nimellä Eero ja Jussi rock-yhtyeineen. Pääsiäisenä 1962 perustettiin The Esquires, jossa Eero Raittinen soitti rumpuja. Tässä bändissä Eero Raittinen oli mukana tekemässä neljä singleä ja kaksi EP-levyä. Eeron rumpalin työt jatkuivat lokakuussa 1963 The Sounds -yhtyeessä. Pääsiäisenä 1964 perustettiin yhtye Eero ja Jussi & The Boys. Ensimmäiset omat soololevytykset Eero Raittinen teki vuonna 1966 ja kesällä 1966 hän oli mukana ensimmäisessä Danny -showssa. Samana syksynä hän liittyi D-tuotannon artistiksi.

Adelsön kirkko.
Sven Gustaf Lindahl.

Vuonna 1968 Eero Raittinen jätti The Boys -yhtyeen ja lähti omalle soolouralle. Samaan aikaan käännösiskelmä Vanha holvikirkko (Mälarö kyrka) oli hänen laulamaan noussut suureksi hitiksi Suomessa. Ruotsalainen toimittaja, säveltäjä ja sanoittaja Sven Gustaf Lindahl (s. 25.6.1937 Tukholma ja k. 2.7.2025 Nykvarn) teki kappaleen, jonka ensimmäisenä levytti Lenne Broberg (s. 27.9.1940 ja k. 2.1.1991). Kappaleen tapahtumat sijoittuvat kirkkorakennukseen, jossa kanttorin poika soittaa itsekseen urkuja kirkon parvella. Kappale on saanut vaikutteita Ekerön kunnassa sijaitevasta Adelsön 1100-luvun lopussa rakennetusta kivikirkosta Ruotsista. Lenne Brobergin laulama versio oli Svensktoppen -listalla 24.3.-5.5.1968 eli runsaan kuukauden ajan; 7.4.1968 kappale sijoittui listan kärkeen. Suomalaiset sanat lauluun kirjoitti Sauvo Puhtila eli Saukki ja Suomessa laulu julkaistiin 27.3.1968 singlenä, jonka toisella puolella oli kappale, Tää rakkaudelta näyttää, hitto vie.

Jukka Tolonen.

Eero Raittisen ensimmäinen oma sooloalbumi ilmestyi vuonna 1970 ja levy sisälsi yhdysvaltalaista juurimusiikkia; levy julkaistiin nimellä Eeron Elpee. Eero Raittinen valitsi oman yhtyeen soittajikseen serkukset kitaristi Jukka Jorma Tolosen (s. 16.4.1952 Helsinki) ja basisti Heikki ”Häkä” Virtasen sekä rumpaliksi Vesa Aaltosen ja koskettimiin Hillel Tokazierin. Yhtyeen nimeksi valikoitui Help, joka ilmeisesti napattiin The Beatles -yhtyeen kappaleesta. Keikoilla Eero Raittisen shown jälkeen bändi soitti vielä yhden setin verran tanssimusiikkia yleisön vaatimuksesta. Italiaksi Hillel Tokazier sai laulaa mm. kappaleita, kuten Tintarella di Luna ja espanjaksi Quando Calienta El Solin sekä muita vastaavia iskelmiä. Kaikki muu musiikki taittui yhtyeeltä, mutta tangojen kanssa tuli hieman harmaita hiuksia. Niitäkin kuitenkin täytyi olla ohjelmassa, joten tangoja poimittiin Olavi Virran, Eino Grönin, Taisto Tammen ja Markus Allanin ohjelmistoista. Yleensä nämä tangot olivat joko Toivo Kärjen tai Unto Monosen säveltämiä kappaleita.

Olavi Virta.

Eero Raittisen ja Helpin kiertue kesti kaikkiaan puolen vuoden ajan. Kiertueen ajan Hillel Tokazier oli Hankenilta poiskirjautuneena, koska opiskelusta ei kiertueolosuhteissa olisi tullut yhtään mitään. Kesällä 1969 Help teki viimeiset keikkansa ja Hillel Tokazier työskenteli kesätyöntekijänä Vatorilla, joka valmisti veneitä. Työ oli osaksi koulun työharjoittelua ja hänen tehtävänsä suven aikana oli myydä vesisuksia sekä perämoottoreita, vaikka hän ei niistä perustanut. Kesäksi Jakob Tokazier oli hankkinut pojalleen auton, jolla hän kulki öisin keikkamatkoilta Vatorin myymälään töihin. Eero Raittinen lähti kesäksi 1969 Kirkan kesäshown mukaan, joten Help -yhtyeen täytyi pohtia jatkoaan. Lopulta muusikot päättivät käydä omat opintonsa loppuun ja lopettaa yhtyeen.


Eero Raittinen tarvitsi jälleen Help-yhtyettään, kun hän alkoi levyttämään Eeron Elpeetä vuonna 1970. Vahvistukseksi albumille otettiin useita soittajia lisää, kuten mm. DDT:n (Downtown Dixie Tigers) kitarasolistina soittanut Pekka Johannes ”Albert” Järvinen (s. 25.10.1950 Iitti ja k. 24.3.1991 Lontoo), Eero Koivistoinen, Pentti Hietanen, Pekka Sarmanto, Reino ”Reiska” Laine ja Nono Söderberg. Eero Koivistoisen lisäksi puhallisektiossa touhusivat myös Juhani ”Junnu” Aaltonen, Paroni Paakkunainen ja trumpetisti Heikki Juhani ”Mike” Koskinen. Levystä tulikin sittemmin keräilyharvinaisuus, josta paljon myöhemmin otettiin uusintajulkaisuja.

Frank Robson.

Help -yhtyeen raunioille perustettiin Vesa Aaltosen, Jukka Tolosen ja Frank Robsonin (s. 27.4.1946 Bradford on Avon, Englanti ja k. 16.11.2024 Lahti) toimesta uusi yhtye, Tasavallan Presidentti. Bändiin liittyivät lisäksi basistiksi studioteknikko ja musiikkituottaja Måns Ivar Åkesson ”Måsse” Groundstoem (s. 23.4.1949 Helsinki) sekä huiluineen ja saksofoneineen Juhani ”Junnu” Aaltonen. Kun Frank Robson jätti yhtyeen, tuli Eero Raittisesta Tasavallan Presidentin laulusolisti. Myös yhtyeen basisti vaihtui Heikki ”Häkä” Virtaseksi sekä Juhani Aaltosen korvasi saksofonisti ja huilisti Pekka Juhani Pöyry (s. 10.12.1939 Helsinki ja k. 4.8.1980 Helsinki), jonka vanhemmat olivat arkkitehti Olli Johannes Pöyry (s. 30.6.1912 Oulu ja k. 11.1.1973 Oulu) ja diplomipianisti sekä arkkitehti Marja Tellervo Pöyry (o.s. Paatela, s. 13.4.1915 Tampere ja k. 9.8.1998 Helsinki).

John Mayall.

Hillel Tokazier siirtyi Helpin jälkeen tekemään yhteistyötä soittajana Jussi Raittisen kanssa Tommie Mansfield Groupin kanssa vuosina 1968-1970. Tommie Mansfield oli oikealta nimeltään Pekka Nurmi, joka päivätöikseen korjasi kitaroita Turussa. Yhtyeessä soittivat heidän lisäkseen Antero Jakoila ja Pertti Kilpeläinen. Tämä yhtye keikkaili vain silloin tällöin eri klubeilla suurimmissa kaupungeissa. Bändi soitti bluesia, rockia ja countrya. Jussi Raittinen kokosi englantilaisen bluesmuusikko John Brumwell Mayallin (s. 29.11.1933 Macclesfield, Cheshire, Englanti ja k. 22.7.2024 Kalifornia, Yhdysvallat) vierailukonserttiin Helsingin Kulttuuritalolle vuonna 1970 lämmittelybändiksi All Stars -yhtyeen. Tässä kokoonpanossa Hillel Tokazier sai aloittaa illan näyttävällä rock- ja boogie woogie -improvisaationumerolla. Samalla keikalla vieraili laulusolistina säveltäjä ja sanoittaja Kari Olavi Kuuva (s. 20.2.1946 Tampere ja k. 21.11.2018 Riihimäki).

Kari Kuuva.

Opiskelujensa loppuaikana Hillel Tokazier teki myös harvakseltaan soittokeikkoja. Rumpali Esko Järvisalon kokoaman trion kanssa hän soitti Englannin suurlahetystön kerhohuoneella pari kertaa kuukaudessa tanssimusiikkia Kaivopuistossa osoitteessa Itäinen Puistotie 15, arkkitehti Jarl Eklundin (s. 20.2.1876 Kirkkonummi ja k. 30.8.1962 Helsinki) suunnittelemassa huvilassa. Triossa soitti bassoa Kari Bergström, joka soitti aikanaan myös rautalankayhtye Strangersissa. Kaivopuiston klubikeikan jälkeen he useasti ajoivat Esko Järvisalon kotiin Vuosaareen, ja saunoivat sekä uivat talon alakerrassa syöden myös makkaravoileipiä. Saattoivatpa toisinaan jopa yöpyäkin siellä.


Jonkusen keikan Hillel Tokazier teki myös laulaja Reijo Hirvelän (s. 1943 Vaasa) yhtyeen kanssa. Reijo Hirvelä tunnettiin tempperamenttisena rocklaulajana, jolla oli upea ääni. Hirvelä perusti 1960-luvun alussa Vaasaan jazzklubi Bohemian. Reijo Hirvelä lauloi Elvis Aaron Presley (s. 8.1.1935 Tupelo, Mississippi ja k. 16.8.1977 Memphis, Tennessee) ohjelmistosta mm. Wear My Ring Around Your Neck -kappaletta, mutta erityisesti hän nautti esittää Walesin tiikerin, Tom Jonesin (oik. Thomas John Woodward, s. 7.6.1940 Treforest, Pontypridd, Glamorgan, Wales, Englanti) levylle laulamia kappaleita kuten Green Grass of Home. Myös Hillel Tokazierin säveltämän kappaleen, Autio katu, Reijo Hirvelä levytti myöhemmin.


Missään vaiheessa muusikonuraansa Hillel Tokazier ei unhoittanut omia ja sukunsa juutalaisia perinteitä eikä juutalaista seurakuntaa. Kaiken aikaa kulkiessaan hän kuljetti mukanaan juutalaista kansanmusiikkia sekä synagogamelodioita. Hän soitti paljon omassa seurakunnassaan musiikkia. Samoin hän opetteli kaikki juutalaiset iskelmät soittamaan ulkoa.


Hillel Tokazier vei sinnikkäästi opintojaan kohti loppua. Äidin rintasyövän sädehoidot olivat hyvin rankkoja kokemuksia ja hoidot veivät hänet aina huonoon kuntoon. 1960-luvun lopussa Jakob Tokazier oli sairastunut nivelreumaan, joka aiheutti hänelle aina välillä vettä keuhkoihin ja polviin. Punkteerauksia tehtiin Meilahden sairaalassa, johon Hillel Tokazier kuljetti isäänsä. Välillä Jakob Tokazieria hoidettiin Heinolan reumasairaalassa. Viimeisien opiskelujensa lomassa Hillel Tokazier samalla suunnitteli lähtevänsä Israeliin. Hillel halusi lähteä ainakin vuodeksi Israeliin vahvistamaan juutalaisuuttaan, joten soittotyöt olivat luonnollisesti Suomessa katkolla. Hankkenin päätösjuhlissa valmistuttuaan diplomiekonomiksi Hillel Tokazier oli jo Israelissa ja hänen Bertha-äiti sai ottaa diplomin vastaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti