Partolan kartano ja kenkätehdas Pirkkalassa (2. osa)

Partolan kartano oli pitkään käyttämättömänä, kunnes kartanon päärakennus tuhoutui asumattomana tulipalossa vuonna 1982. Partolan kartanosta jäi jäljelle villiintynyt ja metsittynyt puisto. Pentti Johannes Palmroth (s. 18.2.1901 Pirkkala ja k. 24.9.1968 Pirkkala) – Hannes Palmrothin poika – perusti vuonna 1928 Partolan kenkätehtaan Partolan kartanon puiseen huvilarakennukseen. Pentti Palmroth on itse kertonut, että hänestä piti tulla kyllä diplomaatti, mutta sattuma johdatti hänet kenkäalalle. Kenkätehdas sai uuden punatiilisen tehdasrakennuksen vuonna 1938, jota sittemmin laajennettiin 1950-luvulla lisäsiivellä ja kolmannella kerroksella. Partolan kenkätehdas toimi vuoteen 1986 saakka näissä tiloissa Partolassa. Tämän jälkeen kenkätehdasrakennus saneerattiin asunnoiksi. Palmrotheilla oli Partolan kenkätehtaan läheisyydessä sotavuosina myös Tisle -niminen kemiantehdas.

Partolan kartanon päärakennus.

Hannes Palmrothin perhe kuvassa Partolan kartanon edessä.

Pentti Palmroth kävi yhteiskoulua kuusi luokkaa ja sen jälkeen kauppaopiston. Vuosina 1920-1921 hän teki opintomatkan Saksaan ja vuosina 1921-1923 opintomatkan Yhdysvaltoihin. Saksassa hänelle tarjottiin konsulaatin sihteerin paikkaa vuoden kuluttua, jota hän kuitenkin lupasi mietti vakavasti. Pentti Palmroth toimi alkuun Tampereella Emil Aaltosen kenkätehtaan teknillisenä apulaisjohtajana vuosina 1923-1926 ja sen jälkeen Väinö Daniel Hyppösen (s. 15.12.1878 Kuopio ja k. 1958) kenkätehtaan teknillisenä johtajana vuodet 1926-1927. Väinö Hyppösen isä oli kauppias Kuopiossa ja Väinö muutti jo nuorena Tampereelle, jossa hän suoritti kauppaopiston kurssin. Koulunsa päätettyään Väinö Hyppönen toimi rahastonhoitajana Edward Walleniuksen vuonna 1897 perustamassa Suomen Kenkä- ja Nahkatehdas Oy:ssä Korkeakoskella vuoteen 1905 saakka ja sen jälkeen hän oli viisi vuotta Tampereen Sanomain Oy:n taloudenhoitajana.

Kenkätehtailija Väinö Hyppönen.

Vuonna 1910 Hyppönen perusti oman kenkätehtaan Tampereelle ja yrityksestä muodostettiin vuonna 1912 osakeyhtiö Hyppösen Kenkätehdas Oy. Väinö Hyppönen toimi kevääseen 1926 saakka yhtiön toimitusjohtajana. Vuonna 1912 kenkätehdas hankki kolmikerroksisen tehdasrakennuksen Viinikankatu 19:stä, mutta rakennus kävi kuitenkin pian ahtaaksi tehdastuotannon kasvaessa voimakkaasti. Arkkitehti ja professori Johan Edward ”Jussi” Paatela (vuoteen 1906 Pavén, s. 27.2.1886 Helsingin pitäjä ja k. 30.5.1962 Helsinki) suunnitteli Hyppösen Kenkätehtaalle uuden kuusikerroksisen tehdasrakennuksen, joka valmistui Tampereen Hatanpäälle vuonna 1917. Rakennus tunnetaan nykyisin Hatanpään Teollisuustalona. 1920-luvun alussa Hyppösen Kenkätehtaassa työskenteli noin 500 työntekijää ja päivittäin valmistui tuhat paria jalkineita. Kenkätehdas valmisti 1920-luvulla suuria määriä sotilassaappaita. Hyppösen Kenkätehtaan myynti oli suurimmillaan vuonna 1921, jolloin myynti ylitti 27 miljoonaa markkaa. Markkinoiden kovan kilpailun vuoksi Hyppösen Kenkätehdas joutui taloudellisiin vaikeuksiin vuonna 1927 ja tehdas joutui samalla Pohjoismaiden Yhdyspankin haltuun; kenkien valmistuskin päättyi tehtaalla. Kumiteollisuus Oy osti tehdaskiinteistön vuonna 1918 ja sittemmin tehtaassa valmistettiin kumijalkineita ja kaasunaamareita.

Nykyään Hyppösen Kenkätehdas tunnetaan Hatanpään Teollisuustalona.

Väinö Hyppönen toimi myöhemmin toimitusjohtajana Väinö Hyppönen Oy:ssä, joka edusti Suomessa monia ulkomaisia nahka- ja kenkäteollisuuden tarvikkeita valmistaneita tehtaita. Hyppönen johti samoin Keski-Suomen Terva Oy:tä. Hän oli Suomen jalkineteollisuuden työnantajaliiton johtokunnan puheenjohtaja sekä kauppa- ja teollisuuskomitean neuvoston jäsenenä. Väinö Hyppönen kuului Tampereen Teatterin johtokuntaan ja hän omisti merkittävän taidekokoelman. Väinö Hyppösen testamenttilahjoituksena muodostettiin Väinö ja Mauri Hyppösen Stipendirahasto, joka jakaa opintostipendejä.

Kuvassa vasemmalta Pertti, Pentti ja Juhani Palmroth.

Pentti Palmroth perusti itse vuonna 1928 kenkätehtaan isänsä Hannes Palmrothin omistaman Partolan kartanon huvilarakennukseen Pirkkalassa. Pentti Palmroth piti kenkätehtaan paikkaa hyvänä, koska tehdas oli lähellä Tamperetta ja toisaalta Pirkkala tarvitsi myös työnantajia, koska maatalous ei enää työllistänyt tarpeeksi väestöä. Maaseutu toisaalta takasi rauhallisen työväen teollisuuslaitokselle. Partolan Kenkätehdas oli todella tervetullut Pirkkalaan, jossa tätä ennen oli ainoastaan Pyhäjärven saha työllistänyt työväkeä. Valtion Lentokonetehdas Partolan vieressäkin tarjosi vasta vuodesta 1936 lähtien paikkakuntalaisille työpaikkoja. Alkuvuosina hänen kenkätehtaassaan oli työssä kymmenestä kahteenkymmentä henkilöä. Ensin Partolan huvilaa jatkettiin puisella osalla, mutta 1930-luvulla puurakennukset syrjäytyivät tiilirakennuksella. Vuonna 1938 kenkätehtaan uuteen punatiiliseen rakennukseen tarvittiin kenkien valmistukseen jo kaksisataa työntekijää. Ensimmäinen tehtaan ruokala oli riihirakennuksen päädyssä, josta se siirtyi tiilirakennuksen alakertaan. Myöhemmin vuonna 1944 ruokala siirtyi Tisle Oy:n tiloihin. Partolan kenkätehtaan tuotemerkkinä oli alkuvuosina Viva ja vuonna 1963 tehdas alkoi käyttää Palmroth -tuotemerkkiä. Pentti Palmroth oli avioliitossa Alli Ester (Björk) Mandellin (s. 22.1.1902 Tampere ja k. 27.1.1997 Pirkkala) kanssa.

Partolan Kenkätehtaan alkuvuosina ammattityöväki tuli pääosin Tampereelta, mutta jälkikasvu haluttiin alusta lähtien korvata oman tehtaan kasvateilla. Toimitusjohtaja Palmrothin mielestä ei johtavalle paikalle haluavakaan saanut valita töitään, vaan kaikki työvaiheet oli opittava omakohtaisesti. Useat työntekijät aloittivat oppipoikina ja -tyttöinä. He saivat kokeilla ensin tehtäviä parilla eri osastolla, joita olivat suunnittelu, leikkuu, tikkaamo eli neulomo, pinkomo, pohjaamo, viimeistely ja pakkaamo. Jos tulijan taipumukset huomattiin, heidän varsinainen koulutus alkoi. Vähitellen ammattiin opittiin ja oppipojat ja -tytöt pääsivät vastuullisempiin tehtäviin kiinni ja heidän joukostaan löytyivät aikanaan samoin osastojen mestarit.

Partolan uuden kenkätehtaan neulomosali.

Toimitusjohtaja Pentti Palmrothin Kirsti-sisar alkoi keskikoulun jälkeen myös työskennellä kenkätehtaalla. Hän aloitti ensin konttorin puolella palkanlaskijana ja tilausten vastaanottajana. Vanhassa puuhuvilassa oli todella ahdasta ja Kirstin lisäksi sekä toimitusjohtaja Pentti Palmroth että konttoripäällikkö Ilmari Lehmus työskentelivät samassa pienessä huoneessa. Oppityttönä Kirstin täytyi tutustua kenkätehtaalla kaikkien osastojen toimintaan, eikä mitään saanut jättää väliin. Kenkämallien suunnittelu alkoi kiinnostaa Kirstiä ja hän opiskeli suunnittelua kotona iltaisin omien mestareiden avustuksella. Mestareita oli siihen aikaan tehtaalla kaksi ja heillä oli kaksi oppipoikaa. Naiset eivät tuohon aikaan vielä suunnitelleet kenkiä. Kirstin opiskelu kauppaopistossa jäi ja hän lähti Saksaan kenkäalan oppiin. Vuoden päästä Kirsti palasi Partolan Kenkätehtaaseen malliosastolle suunnittelijaksi. Vuonna 1940 Kirsti Karhumäki meni avioliittoon ja muutti Kuorevedelle ja kenkien suunnittelu sai jäädä.

"Maailmanpyörä", kenkien liiman puristus- ja kuivauskaruselli. 

Patruuna Pentti Palmroth ei pitänyt työntekijöidensä ammattiyhdistystoiminnasta, koska hän omasta mielestään piti hyvää huolta palkollisistaan ja heidän perheiden toimeentulosta sekä muusta hyvinvoinnista. Hän järjesti työväen perheille vuosittain joulujuhlan. Juhlassa esitettiin kenkätehtaan puolesta katsaus kuluneesta vuodesta sekä järjestettiin tilaisuuden tarjoilu väelle. Tehtaan työväki puolestaan suoritti juhlassa ohjelmaa; erilaiset kilpailut kuuluivat asiaan ja kilpailujen palkintoina jaettiin tehtaan valmistamia saapikkaita. Tämän lisäksi toimitusjohtaja järjesti väelleen muutakin vapaa-ajan virkistystoimintaa. Talvisin järjestettiin hiihtokilpailuja sekä lapsille että aikuisille omissa sarjoissaan. Väki osallistui innolla tehtaiden välisiin edustushiihtokilpailuihin. Kesäisin harrastettiin tehtailla lähinnä pallopelejä. Suomen Punainen Risti järjesti Pirkkalan ensimmäisiä uimakouluja 1930-luvun lopulla Partolan kartanon rannassa patruuna Palmrothin aloitteesta. Joku on leikkisästi joskus letkauttanut, että Pentti Palmroth oli Pirkkalan kunnan ensimmäinen nuoriso-ohjaaja. Toimitusjohtaja Pentti Palmrothilla oli tapana toisinaan tarkastaa vuokralaistensa asuinolosuhteita ja käydä muuten vain juttelemassa työntekijöidensä kanssa heidän kodeissaan. Sunnuntaisella kävelylenkillään Palmroth saattoi heitellä tikkaa pihassa Pikku-Pispalan poikien kanssa.

Uimakoulu Partolan kartanon rannassa.

Kenkätehtaan työpäivät kestivät arkisin klo 7-16 ja lauantaisin klo 7-14, mutta ruokatunti oli aluksi tunnin mittainen. Työtä tehtiin tehtaalla lähes poikkeuksetta urakkapalkalla, vain viimeistely ja pakkaus olivat tuntitöitä. Myöhemmin esiintyi myös erilaisia variaatioita työpäivän pituudessa ja lopulta ruokatuntikin lyheni puolen tunnin mittaiseksi. Patruuna Palmroth opetti työväelleen täsmällisyyttä; hän oli itse tarkka kuin kello tekemisissään. Patruuna saapui kello kahdeksan tehtaalle ja teki heti kenkätehtaalla säännöllisen tehdaskierroksen. Työajan päätyttyä Pentti Palmroth halusi joka päivä raporttivihon työpöydälleen tutkiakseen osastoittain kenkätehtaan valmistumäärät. 1960-luvun alkupuolella kenkiä valmistui noin 500-600 paria päivässä.

Hyvä käytös ja kohteliaisuus oli tehtaalla hyvin tärkeää. Patruuna Palmrothin mielestä puhelinkeskus oli portti kenkätehtaalle ja hän opasti työhön myös keskusneitejä. Puhetapa tuli olla selkeä ja ymmärrettävä, esiintyminen kaikin puolin kohteliasta ja reipasta sekä ääni iloinen. Henkiläkinnalle korostettiin, ettei asiakkaalle saanut missään tilanteessa näyttää mieltään, vaikka asiakas olisi ollut kuinka väärässä. Pentti Palmroth ei koskaan moittinut työntekijää toisten kuullen, vaan hän neuvotteli ensin työnjohtajan kanssa tilanteesta ja hoiti asiat hienovaraisesti.

Partolan kartano ja kenkätehdas Pirkkalassa 

Partolan kartano vuonna 1918.

Pirkkalassa 1600-luvulta lähtien sijainnut Partolan kartano muodosti aikanaan Partolan kylän. Nykyinen Pirkkala muodostuikin alun perin neljästä eri tilasta. Aikaisemmin Partolan kartanon nimi oli Karlberg, mutta tila tunnettiin myös nimellä Rättälä. 1700-luvulla tämän kartanon omisti baltialaissaksalainen von Pfaler -suku. Pfaler -suvun viimeinen kartanon omistaja oli kapteeni ja Euran komppanian päällikkö vuosina 1741-1748, Nils von Pfaler (s. 1686 Pirkkala ja k. 24.5.1748 Köyliö). Tämän jälkeen kartano siirtyi aateliselle Spåre -suvulle. Suvun ensimmäinen Partolan kartanon omistaja oli kapteeni ja komppanianpäällikkö Carl Gustaf Spåre (s. 10.6.1760 Pirkkala ja k. 17.1.1841 Pirkkala). Carl Gustaf Spåre palveli vapaaehtoisena vuosina 1773-1775 Porin rykmentissä ja vuonna 1777 linnoitusesikunnassa aliupseerina. Vuonna 1786 hän siirtyi kornetiksi aatelislipustorykmenttiin (Adelsfana Regemente) ja 4.10.1788 nimitettiin luutnantiksi Kajaanin pataljoonaan. 20.8.1789 hänet ylennettiin kapteeniksi Kajaanin pataljoonan Sotkamon komppaniaan, jossa hän palveli vuosina 1808-1809 Suomen sodassa, kunnes erosi palveluksesta 1.4.1809.

von Pfaler -suvun vaakuna.

Spåren -suvulta kartano myytiin Kangasalta kotoisin olleelle mylläri Juho Kaarlonpoika Karlbergille, joka käytti kartanon nimeä myös sukunimenään. Mylläri myi kartanonsa tamperelaiselle kaupunginvanhimmalle, leipuri ja ravintoloitsija Carl Gustaf Malakias Tallqvistille (s. 8.2.1822 Kirkkonummi ja k. 28.2.1893 Tampere), joka osti myös kartanon lähellä Pyhäjärvessä sijaitsevan Viikinsaaren ja perusti saarelle tamperelaisille kesäravintolan. Carl Tallqvist ajautui kuitenkin 1860-lopulla taloudelliseen ahdinkoon, minkä vuoksi kartano jälleen vaihtoi omistajaa. Tällä kertaa kartanon osti tehtailija, liikemies ja Jämsänkosken sellutehtaan perustaja Elieser Johansson (s. 28.1.1846 Vimpeli ja k. 27.2.1904 Laukaa).

Partolan höyrysaha, joka myöhemmin toimi nimellä Pyhäjärven saha.

Johansson-Kailan sukuun lukeutuva Elieser Johanssonin vanhemmat olivat Lempäälän kirkkoherra Gustaf Johansson vanhempi (s. 13.12.1810 Tervakoski ja k. 9.12.1872 Lempäälä) ja papin tytär Johanna Emilia Schalin (1816-1898). Elieser Johansson suoritti farmaseutin tutkinnon vuonna 1864, mutta alkoi kuitenkin maanviljelijäksi Uudessakaarlepyyssä. Avioiduttuaan vuonna 1869 Carolina Rosellin (k. 1877) kanssa Elieser Johansson osti Pirkkalasta Partolan säteritilan. Hän rakennutti tilalle höyrysahan ja hankki muitakin sahoja omistukseensa. Carolina-vaimon kuoltua Elieser Johansson meni vuonna 1882 uusiin naimisiin Akaan höyrysahan hoitaja Per Benjamin Köhlinin tyttären Beda Fredrikan (k. 1925) kanssa. Vuonna 1887 Johansson osti appensa Köhlinin kanssa Jämsänkosken sahan. He perustivat selluloosatehtaan Jämsänkoskelle vuonna 1888 ja tehdas käynnistyi seuraavana vuonna. Per Benjamin Köhlinin poika ja Johanssonin lanko, Per August Köhlin oli vieraillut Amerikassa tutustumassa sellunvalmistukseen.

Jämsänkosken sellutehdasta rakennetaan.

Jämsänkosken sellutehtaan isännöitsijäksi tuli Per August Köhlin ja sellutehtaan tuotanto nousi vuoteen 1894 mennessä 400 tonnista 1 600 tonniin sekä tehtaan liikevaihto nousi 400 000 markkaan. Kun sekä puun hankinnassa että tuotannon laadussa oli suuria ongelmia ja selluloosan hinta laski, sellutehdas ajautui vaikeuksiin. Elieser Johansson teki henkilökohtaisen konkurssin vuonna 1893 ja Partolan kartano myytiin sahoineen pois; Elieser Johanssonista tuli Jämsänkosken sellutehtaan isännöitsijä. Samoin Jämsänkosken sellutehdas teki konkurssin seuraavana vuonna. Tehtaan toiminta ei kuitenkaan keskeytynyt, vaan omistajaksi vaihtui velkojana ollut Kansallis-Osake-Pankki. Sellutehtaan tuotanto saatiin uuden valkaisulaitoksen turvin pidettyä käynnissä, mutta sellutehdas tuhoutui tulipalossa vuonna 1896. Vaikka sellutehdas päätettiin rakentaa uudestaan, Elieser Johansson erosi tehtaan isännöitsijän toimesta vuonna 1897. Uuden sellutehtaan valmistuttua vuonna 1898 tehtaan teknilliseksi johtajaksi ja samalla osakkaaksi tuli Elieser Johanssonin poika, John Johansson. Elieser Johansson perusti Suolahdelle sahan ja sen lisäksi kaupan Korpilahdelle, jonne hän muutti myös asumaan.

Vuonna1898 Suolahden Saunalahteen Elieser Johanssonin perustama kaksiraaminen höyrysaha oli henkilökohtaisen konkurssin vuoksi hänen vaimonsa, Beda Johanssonin, nimissä. Höyrysahan yhteyteen rakentui myös höyläämö, höyrymylly sekä nahkurin verstas. Kesäkuussa 1899 aloitti alueella toimintansa vielä virvoitusjuomatehdas Suolahden Vesitehdas ja Johansson harjoitti myös tervanpolttoa. Johanssonin yrityksissä työskenteli noin 30-70 henkilöä. Saunalahden höyrysaha tuhoutui tulipalossa vuonna 1906 vain pari vuotta Elieser Johanssonin kuoleman jälkeen. Johanssonin pojat rakennuttivat sahan uudelleen, mutta saha myytiin huutokaupassa velkojen vuoksi jo parin vuoden kuluttua.

Johannes Palmroth.

Vuonna 1891 Elieser Johanssonin tehtyä konkurssin Partolan kartanon ostivat hänen sisko, Emilia Palmroth ja Emilian aviomies, maakauppias Gustav Edward Palmroth, Ruovedeltä; he ostivat kartanon pojallensa, Johannes ”Hannes” Palmrothille (s. 11.8.1872 Ruovesi ja k. 18.3.1927 Partola), joka oli Ruotsissa opiskellut maatalouskoulussa. Partolan kartano pysyi Palmroth-suvun hallussa hieman yli 90 vuotta aina vuoteen 1982 saakka, jolloin kartanon päärakennus tuhoutui tulipalossa. Suurin osa kartanon maista oli jo tuolloin jaettu perinnönjaossa, myyty tai pakkolunastettu asuintiloiksi.

Partolan kartanon pinta-ala oli aikoinaan noin 334 hehtaaria ja kartanon maat ulottuivat Pyhäjärven rannasta aina Lempäälän rajalle Multisiltaan saakka. Kartanon päärakennus, talli ja työväen asuinrakennukset sijaitsivat nykyisen Kutteritie 10:n ja Pereentien risteyksen kohdalla ja kartanon suuri navetta Pereentien toisella puolen lähempänä Pyhäjärven rantaa. Pyhäjärven rannassa sijaitsivat isäntäväen ja palkollisten saunat, kartanon leipomo ja jääkellari. Puinen jugendtyylinen päärakennus oli alun perin 1840-luvulta ja rakennuksen peruskorjauksen vuonna 1905 suunnitteli arkkitehti Olivia Mathilda ”Wivi” Lönn (s. 20.5.1872 Tampere ja k. 27.12.1966 Helsinki). Keskeinen osa Lönnin suunnitelmista on joko Tampereen tai Jyväskylän ympäristössä. Partolan kartanon päärakennuksen ympärillä oli yli hehtaarin kokoinen puutarha.

Pyhäjärven saha.

Vuonna 1892 Hannes Palmroth osti isältään Gustav Palmrothilta Partolan kartanon itselleen ja hän jatkoi myös Elieser Johanssonin perustamaa sahaa Partolassa Pyhäjärven rannalla. Hannes Palmroth myi sahan kuitenkin 1900-luvun alussa kauppias Kustaa Alfred Selinille (s. 11.6.1865 Tampere ja k. 28.4.1916 Partola, Pirkkala). Alfred Selin muodosti sahasta osakeyhtiö Pyhäjärven Sahan vuonna 1912, joka oli toiminnassa aina 1950-luvulle saakka. Entisen sahan tontilla aloitti vuonna 1960 toimintansa virvoitusjuomien pullotustehdas Pirve. Hannes Palmroth osallistui Partolan kartanon hoidon ohella myös liike-elämään ja oli mukana mm. Hyppösen kenkätehtaan alkuvaiheissa ja hän samoin kuului Osuuskunta Maantuotteen perustajiin. Palmroth kuului Osuusliike Tuotannon hallintoneuvostoon sekä Suomen Maanviljelijäin Kauppa Oy:n johtokuntaan. Hän toimi Helsingin Osake-Pankin Tampereen konttorin valvojana.

Pirve, virvoitusjuomien pullotustehdas Partolassa.

Hannes Palmroth oli vahvasti mukana kunnallispolitiikassa, sillä hän kuului Pirkkalan kunnallislautakuntaan ja toimi kuuden vuoden ajan yhtenäisen Pirkkalan kunnanasiamiehenä. Kun Pirkkala jaettiin, Hannes Palmrothista tuli Etelä-Pirkkalan kunnanvaltuuston ensimmäinen puheenjohtaja. Hän osallistui mm. Pirkkalan vanhan kirkon rakentamiseen toimien rakennuslautakunnan puheenjohtajana. Etelä-Pirkkalan uuden kirkon rakennuslautakunnan puheenjohtajana Hannes Palmroth vaikutti ratkaisevasti aluksi seurakunnan syntyyn ja sittemmin niiden vaikeuksien selvittämiseen, joita alkavalla seurakunnalla oli sekä kirkon rakentamisessa että myöhemminkin. Palmroth kuului samoin Nuolialan kansakoulun johtokuntaan, Seppälän maamieskoulun johtokuntaan sekä hän toimi Pirkkalan metsästysyhdistyksen johdossa ja kuului lukuisiin komiteoihin ja lautakuntiin. Hän oli vuonna 1918 mukana perustamassa Pohjois-Hämeen Kokoomusta.

Kapellimestari Ilmari Weneskoski.

Hannes Palmrothin ensimmäinen puoliso oli Aina Lydia Palmroth (o.s. Viljanen, s. 27.8.1877 Messukylä ja k. 19.12.1898 Messukylä) ja heidät oli vihitty kirkonkirjojen mukaan 9.7.1896 Pirkkalassa. Hannes Palmrothin toinen aviopuoliso oli opettaja Hilma Palmroth (o.s. Willgren, s. 1.2.1876 Messukylä ja k. 10.4.1966 Tampere), joka harrasti pianonsoittoa, laulua ja runonlausuntaa. Hilma Palmrothin veli oli viulisti ja kapellimestari Ilmari Wäinö Ludvig Weneskoski (s. 2.10.1882 Tampere ja k. 8.2.1976 Helsinki), joka oli naimisissa pianisti Gerda Weneskosken (1892-1984) kanssa. Heidän poikansa oli jazzmuusikko ja manageri Jorma Weneskoski (1929-2006). Partolan kartanossa vieraili monia tunnettuja taiteilijoita, kuten mm. säveltäjä Toivo Timoteus Kuula (s. 7.7.1883 Alavus ja k. 18.5.1918 Viipuri). Partolan kartano oli hyvin suosittu kesänviettopaikka varakkaille tamperelaisille, joille vuokrattiin kartanon mailla sijaitsevia kesäasuntoja sekä kartanolta huoneita 1900-luvun alussa. Partolan kartanon maista lohkottiin jatkosodan jälkeen suuri osa asuintiloiksi rintamamiehille ja siirtoväelle. Loput Partolan kartanon maat jaettiin Hannes Palmrothin perillisten kesken. Partolan kartanon päärakennus meni perinnönjaossa Palmrothin pojalle, Reino Johannes Palmrothille (s. 3.10.1906 ja k. 1977).

Viikinsaaren Kesäteatteri 

Vain vaivaisen kahdenkymmenen minuutin laivamatkan etäisyydellä Laukontorin rannasta Tampereen Pyhäjärvellä sijaitsee Tampereen kaupungin virkistysalueena toimiva Viikinsaari. Suomen Hopealinja kuljettaa laivakalustollaan Viikinsaaren matkaajat. Tämä noin 15 hehtaarin saari mainitaan ensimmäisen kerran kirjallisissa merkinnöissä vuonna 1596, jolloin Pirkkalan syyskäräjien pöytäkirjoissa on maininta saarelta anastetusta heinästä. Jo kivikaudella jotakin asutusta tai elämää saarella on ilmeisesti ollut, koska Viikinsaaresta on löytynyt mm. kaksoiskirves sekä kaksoistaltta.

Hopealinja hoitaa matkustajien kuljetuksen Viikinsaareen ja sieltä takaisin.

Saaren vanha nimi on ollut Kaidesaari tai Iso Kaidesaari. Aikoinaan saari kuului Pirkkalan Nikkilän talon maihin; saari myytiin sittemmin viinakannun hinnalla Viikin kartanolle Pohjois-Pirkkalaan ja sen jälkeen saarta on kutsuttu Viikinsaareksi. Jo 1800-luvun puolivälistä lähtien Viikinsaari on ollut virkistysalueena. Leipuri konditori Carl Gustaf Malakias Tallqvist (s. 8.2.1822 Kirkkonummi ja k. 28.2.1893 Tampere) perusti Viikinsaareen vuonna 1866 ensimmäisen ulkoilmaravintolan. Vuonna 1881 Carl Tallqvist osti koko saaren itselleen. Vuonna 1870 Tallqvist rakennutti Onni-laivan, joka kuljetti väkeä Viikinsaareen vapaa-ajanviettoon. Viikinsaarella vietettiin jo 1870- ja 1880-luvuilla sangen iloista ja huoletonta elämää. Leipuri Carl Tallqvist kuului Tampereen kaupunginvanhempiin. Kun Tampereelle perustettiin vuonna 1857 Säästöpankkia, sai leipuri Carl Tallqvist kerätäkseen pankin peruspääoman. Ennen pankin avaamista huomattiin, että kerätyt pääomat olivat kadonneet. Carl Tallqvist antoi kuitenkin hallussaan olleita velkakirjoja pankille, joka suostui ottamaan ne vastaan. Näin leipuri Carl Tallqvist selvitti tilanteen.

Vahtimestari Tapio Hellmanin talo ja kesäkahvila.

Vanha Kaidesaari, Viikinsaaren ravintola.

Leipuri Carl Tallqvistin kuoltua vuonna 1893 Viikinsaari oli tovin oman onnensa nojassa. Saarta kansoitti siinä vaiheessa pässit, pirkkalaistalojen varsat sekä epämääräinen joutoväki, joka saarella harrasti lähinnä viinanjuontia ja tappeluita. Viikinsaaresta korjattiin myös heinää talteen. Tampereen kaupunki osti Viikinsaaren Carl Tallqvistin perikunnalta vuonna 1893 ja kaupunki rakennutti saareen uuden ravintolan vuonna 1895. Sittemmin Viikinsaari oli mm. työväenyhdistyksen käytössä. Tampereen kaupunki on rakennuttanut Viikinsaaren itäosaan ravintolan lisäksi mm. tanssilavan, keilaradan, saunan ja ulkoilmanäyttämön. Viimeisin kohennus Viikinsaaren rakennuskannassa oli pitkäaikaisen saaren vahtimestarin, Tapio Hellmanin, asuintalon terassille valmistunut ulkoilmakahvila.

Viikinsaaren Kesäteatterin näyttämöllä ilakoivat Eero Roine, Puntti Valtonen, Taneli Mäkelä ja Tuomas Uusitalo.

Ulkoilmanäyttämö tuli tämän artikkelin kirjoittajalle tutuksi jo 1970-luvulla päiväkesäsiirtolan ajoilta, jolloin ulkoilmanäyttämö toimi päivälepopaikkana. Ulkoilmanäyttämöllä toimii kesäaikaan Viikinsaaren kesäteatteri, jonka tämän alkusuven esityksenä näytellään musiikkinäytelmää, Vanhoja poikia – Miehet, unelmat ja laulut. Näytelmä sai kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterin Eino Salmelaisen näyttämöllä 6.11.2018. Näytelmän ohjauksesta vastaa näyttelijä ja teatteriohjaaja Tommi Auvinen (s. 10.8.1957 Tampere) ja sen käsikirjoittivat Tommi Auvinen ja dramaturgi sekä filosofian kandidaatti Seija Holma. Koreografina toimi Jouni Prittinen. Tuottaja on Heidi Kollanus. Noin parikymmentä näytelmän laulua ovat kansakoulunopettaja, sanoittaja, säveltäjä ja laulaja Juha Harri Vainion (s. 10.5.1938 Kotka ja k. 29.10.1990 Gryon, Sveitsi) tunnetuksi tekemiä, kaikille tuttuja lauluja. Näytelmän orkesterina toimii Kiharakolmio, jota johtaa Antti Paalanen. Orkesterissa soittavan Paalasen (haitari) lisäksi Heikki Korkeakoski (mandoliini), Juhani Lautamaja (kontrabasso) ja Kyösti Järvelä (viulu). Lavastuksesta huolehtii Perttu Sinervo. Musiikkinäytelmän sankareina seikkailevat Viikinsaaren ulkoilmanäyttämöllä näyttelijät Esko Antero Roine (s. 5.9.1944 Tampere), Taneli Mäkelä (s. 10.3.1959 Espoo), Hannu Veli Matti ”Puntti” Valtonen (s. 23.9.1961 Kemi) ja Tuomas ”Tume” Uusitalo (s. 1975).

Näyttelijä ja laulaja Taneli Mäkelä osuuskauppiaana.

Neljä kaverusta Saimaan tuulisella saarella jakavat musiikkipitoisessa näytelmässä muistonsa, surunsa ja hellimmät unelmansa yhdessä. Useimmiten se tapahtuu hauskasti, joskus kyllä kömpelön särmikkäästi. Nuotiolla porisee nokipannukahvi ja kahvikuppiin saattaa lorahtaa mukaan vähän kyytipoikaa, kun kukaan ei kiellä, jos ei kehotakaan. Näytelmä soljuu eteenpäin mukavasti Juha Vainion tutuiksi tekemien laulujen voimalla. Jossain lepokivellään saattaa norppakin kääntää Saimaalla kylkeään. Niilo Koponen (Esko Roine) on näytelmässä jo eläkkeellä oleva kalastaja, Arvi Sopanen (Puntti Valtonen) käy vielä muikkuverkoillaan. Pekka Sopanen (Tuomas Uusitalo), Arvin poika kaipaa kaupunkiin, missä naiset lymyävät. Osuuskauppias Lati Laitista (Taneli Mäkelä) yrittää melko turhaan oma vaimo pitää tiukassa otteessaan. Väliajan kanssa teatteriesitys kestää noin 2 h 10 minuuttia. Näytelmää esitetään Viikinsaaren Kesäteatterissa 19.6.2024 saakka ja sen jälkeen teatterin näytelmäksi vaihtuu Tuomas Kyrön kirjoihin perustuva Mielensäpahoittaja.

Tässä kohtauksessa on laulunaiheena Yleisessä saunassa. Juha Vainion isoisä piti Kotkassa yleistä saunaa.

Näyttelijä Esko Roineen isä oli näyttelijä Eero Rafael Roine (s. 10.2.1904 Turku ja k. 8.6.1966 Turku), joka toimi pitkään Tampereen Työväen Teatterin näyttelijänä. Eero Roine näytteli myös liki kahdessakymmenessä kotimaisessa elokuvassa. Esko Roine näytteli aktiiviuransa aikana etupäässä Tampereen Työväen Teatterissa. Esko Roine toimi myös noin kahdenkymmenen vuoden ajan Tampereen Teatterissa ensin hallintojohtajana vuosian 1979-1988 ja sitten toimitusjohtajana vuosina 1988-1998. Tampereen Teatterista Roine siirtyi johtamaan Tampereen Työväen Teatteria, jonka johtajan tehtävistä hän luopui vuonna 2006. Esko Roineen jäähyväisnäytäntö Tampereen Työväen Teatterissa oli Arthur Millerin näytelmä vuodelta 1949, Kauppamatkustajan kuolema. Tämän jälkeen Esko Roine siirtyi vapaaksi näyttelijäksi; hän on näytellyt mm. Tampereella, Helsingissä ja Turussa. Esko Roineen aviopuoliso on Tampereen Teatterin näyttelijä Ritva Anneli Jalonen (s. 11.3.1958 Hanko), joka valmistui näyttelijäksi vuonna 1981. Näyttelijä Hilkka Marjukka Halttunen (oik. Halttunen-Autiovuori, s. 12.11.1942) oli Esko Roineen ensimmäinen aviopuoliso vuosina 1966-1976 ja heillä on kaksi yhteistä lasta, Sami ja näyttelijä Susanna (s. 8.1.1971 Tampere). Esko Roineella on veli, Olavi Roine, sekä kaksi sisarta, jotka molemmat ovat näyttelijöitä, Eila Orvokki Roine-Auvinen (s. 26.11.1931 Turku) ja Liisa Marjatta Roine (s. 27.6.1938 Tampere). Esko Roineen setä, putkiasentaja Eino Olavi Roine (s. 8.12.1905 Turku ja k. 31.1.1987) Turku) oli Suomen kansan demokraattisen liiton (SKDL) kansanedustaja.

Näyttelijä Esko Roine mietteliäänä.

Näyttelijä ja laulaja Taneli Mäkelä valmistui Teatterikoulusta vuonna 1985. Taneli Mäkelä on elokuvaohjaaja Ville Mäkelän (s. 1954) ja näyttelijä Konsta Mäkelän (s. 21.6.1965 Espoo) veli. Yleisö muistaa Taneli Mäkelän ehkä parhaiten television sketsi- ja komediasarjoista. Monissa sarjoissa hän on ollut samoin käsikirjoittajana, usein vielä yhdessä näyttelijä Pirkka-Pekka Peteliuksen (s. 31.5.1953 Alatornio) kanssa. Taneli Mäkelä on ollut mukana ainakin televisiosarjoissa, kuten Ihmisten puolue, Musta tuntuu, Fakta homma, Akkaa päälle, Team Ahma, Kaverille ei jätetä, Kivi ja kilpi, Ou nou!, Handu pumpulla, Helppo elämä, Roba ja Sunnuntailounas sekä Läpiveto. Taneli Mäkelä on näytellyt myös Arto Maaselmen draamasarjassa Kotikatu. Vuosina 2009-2011 Mäkelä esitti Helppo elämä -sarjassa rikollisen Erkki ”Eki” Julkusen osaa. Taneli Mäkelä on koettanut siipiään myös tangolaulajana ja hän on tulkinnut useita albumeita lauluja esittäen. Vuonna 1991 hän osallistui Syksyn Sävel -kilpailuun, jossa hän sijoittui kilpailun kolmanneksi. Mäkelä soitti vuonna 2014 Turun kaupunginteatterin teatterijohtaja Mikko Koukille ja siitä käynnistyi Taneli Mäkelän teatteriura. Turussa Mäkelä on ollut mukana Nokia -näytelmässä, jossa hän esitti Jorma Ollilan roolihahmoa. Ilmajoen musiikkijuhlilla kesällä 2022 Taneli Mäkelä esitti Vihtori Kosolaa Jukka Linkolan säveltämässä ja Tuomas Parkkisen kirjoittamassa oopperassa, Hiljaiset perivät maan.

Puntti Valtonen ja Esko Roine muistelevat menneitä.

Puntti Valtonen on paitsi näyttelijä myös laulaja ja kitaristi. Vuosina 1981-1985 hän oli kiinnitettynä Juice Leskisen Grand Slam -yhtyeeseen. Valtonen harrasti nuorena painonnostoa ja kitaransoittoa. Kaksikymppisenä Puntti Valtonen sai puhelinsoiton entiseltä soittokaveriltaan, Ilkka ”Ila” Louerannalta (s. 8.11.1955 Kemi), joka kysyi Valtosta Juice Leskisen yhtyeeseen kitaristiksi. Puntti vietti jo teatterikouluaikanaan eväiden kanssa aikaansa joskus Viikinsaaressa. Puntti Valtonen on ollut suomenkielisenä ääninäyttelijänä useissa animaatioelokuvissa ja -sarjoissa. Tämän lisäksi Valtonen on toiminut Äänekosken Sarjakuvaseurassa. Vuonna 1978 perustetun Uuden Iloisen Teatterin näyttelijäkuntaan Puntti Valtonen on kuulunut monena kesänä. Koko kesän 1994 hän keikkaili Lapinlahden Lintujen kanssa ja hän on jatkanut satunnaista keikkailua heidän kanssaan myös myöhemminkin. Puntti Valtonen oli avioliitossa näyttelijä Pirkko Hämäläisen kanssa ja heillä on kaksi yhteistä lasta. Heidän avioliitto päättyi maaliskuussa 2009. Freelancerina töitä tekevä Puntti Valtonen malttaa pitää tänä kesänä yli kuukauden kesäloman ensimmäistä kertaa vuosikausiin. Kesäloma tulee tosi tarpeeseen, sillä hän on tehnyt töitä melkein joka kesä 2000-luvulla. Töitä on siis piisannut.

Näyttelijä, ääninäyttelijä, laula sekä muusikko Tuomas Uusitalo on ennättänyt näytellä kymmenissä televisiosarjoissa, elokuvissa ja teatteriesityksissä. Hän on ollut jäsenenä Leningrad Cowboys ja Sleepy Sleepers -yhtyeissä. Tuomas Uusitalo on koulutukseltaan teatteritaiteen maisteri. Uusitalo on tehnyt roolisuorituksia varsinkin musiikkiteatterituotannoissa, kuten mm. ilveilijä Trinculo Ryhmäteatterin Myrskyssä vuonna 2002, Joonatan Turun kaupunginteatterin Kolmessa iloisessa rosvossa vuonna 2003, Edna Tunblad Helsingin Kaupunginteatterin Hairsprayssä vuonna 2005 ja Cosmo Brown Turun kaupunginteatterin Laulavissa sadepisaroissa vuonna 2009. Tuomas Uusitalo on samoin esiintynyt Tellus Tähtinen -sarjassa. Uusitalo toimi keväällä 2011 tähtivalmentajana Nelosen Stage -ohjelmassa, jossa etsittiin Suomen parasta koulumusikaalia. Uusitalon valmennettavana oli Tampereen yhteiskoulun lukion oppilasryhmä. Tuomas Uusitalon valmennettavat tamperelaiset voittivat kilpailun ja pääsivät esiintymään seuraavana syksynä Linnanmäen Peacock -teatterissa. Syksyllä 2012 Tuomas Uusitalo ja Eero Ritala (s. 30.3.1983 Espoo) toimivat MTV3:n Sing along -viihdeohjelman joukkueiden kapteeneina.

 Patrick "Pat" Methenyn musiikkia TGF:n konsertissa

Yhdysvaltalainen jazzkitaristi ja säveltäjä Patrick ”Pat” Bruce Metheny (s. 12.8.1954 Lee’s Summit, Missouri) muistetaan parhaiten varmaan Pat Metheny Groupin johtajana (vuosina 1977-2010). Edelleen hän soittaa pienissä kokoonpanoissa, duetto- ja sooloprojekteissa. Methonyn soittotyyli sisältää paljon elementtejä progressiivisesta sekä nykyjazzista, fuusiojazzista ja latinalaisjazzista. Kulta-albumeita Pat Methenylle on kertynyt kolme kappaletta ja peräti kaksikymmentä Grammy -palkintoa uran aikana. Hän on ainoa henkilö, joka on voittanut Grammy -palkinnot kymmenessä kategoriassa.

Hämmästyttävä kitaravirtuoosi Patrick "Pat" Metheny.

Patrick Methenyn isä, Dave Metheny, soitti trumpettia ja äiti, Lois, oli laulaja; äidin isoisä, Dalmar, oli ammattitrumpetisti. Luonnollisesti Patrickin alkoi soittaa ensin trumpettia oman vanhemman veljensä, jazzmuusikko ja musiikkitoimittaja Mike Methenyn (s. 28.8.1949) ohjauksessa. Jätettyään jazzmuusikon ja opettajan uransa Mike Metheny siirtyi musiikkitoimittajaksi 1990-luvulla. Patrickin veli, isä ja isoisä muodostivat trion, jolla he soittivat mielellään kotona. Patrick Methenyn vanhemmat pitivät Glenn Millerin musiikista ja muustakin swing-ajan rytmimusiikista. Vanhemmat veivät Patrickia konsertteihin kuuntelemaan mm. Clark Virgil Terryä (s. 14.12.1920 St. Louis, Missouri ja k. 21.2.2015 Pine Bluff, Arkansas) ja Carl Hilding ”Doc” Severinseniä (s. 7.7.1927 Arlington, Oregon). Patrick alkoi kuitenkin kiinnostua enemmän kitaransoitosta, kun hän vuonna 1964 Beatlesin esiintyvän televisiossa. 12-vuotiaana Patrick Metheny sai oman ensimmäisen kitaransa, joka oli Gibson ES-140 ¾.

Kun Pat Metheny kuuli ensi kerran Miles Dewey Davisin (s. 26.5.1926 Alton, Illinois ja k. 28.9.1991 Santa Monica, Kalifornia) albumin, Four & More, hänen elämänsä muuttui totaalisesti. Melko pian tämän jälkeen hän ihastui John Leslie ”Wes” Montgomeryn (s. 6.3.1923 Indianapolis, Indiana ja k. 15.6.1968) albumiin, Smokin’ at the Half Note, joka näki päivänvalon vuonna 1965. The Beat Bombs -yhtyeen Pat Metheny perusti ystäviensä kanssa jo 12-vuotiaana ja se oli hänen ensimmäinen yhtyeensä, vaikka yhtye ei kovin pitkään pysynyt koossa. Tuohon aikaan Pat Metheny innostui jazzmusiikista, sillä hän janosi improvisoida kitarallaan. 15-vuotiaan Pat Metheny voitti Down Beat -lehden stipendin viikon pituiselle jazzmusiikkileirille, jossa jazzkitaristi Attila Cornelius Zoller (s. 13.6.1927 Visegrád, Unkari ja k. 25.1.1998 Townshend, Vermont) mentoroi häntä. Attila Zollerilta Pat Metheny sai myös kutsun saapua New Yorkiin tapaamaan kitaristi James Stanley Hallia (s. 4.12.1930 ja k. 10.12.2013) ja basisti Ron Levin Carteria (s. 4.5.1937).

Nuoruuden kapinallisuuden aikaan Pat Metheny kapinoi omia vanhempiaan vastaan soittamalla rockia ja omia kavereitaan vastaan hän kapinoi soittamalla jazzia, koska nämä eivät selvästikään ymmärtäneet, mistä tässä musiikissa oli kysymys. Pat Metheny kohtasi vuonna 1968 jazzvibrafonisti, säveltäjä ja kouluttaja Gary Burtonin (s. 23.1.1943 Anderson, Indiana), joka järjesti tuolloin Kansas Cityssä jamisessioita. Syyskuussa 1969 Pat Metheny esiintyi ensimmäisen kerran jazz-artistina New Sound Trion kanssa ja alkoi hyvin pian tämän jälkeen saada mainetta jazz-piireissä. Heinäkuussa 1970 Pat Metheny soitti jo jazzpianisti Herbie Jeffrey Hancockin (s. 12.4.1940) kanssa keikalla. Vuosina 1970-1972 Pat Metheny soitti Gary Silvisin kvartetissa 5-6 iltana viikossa keikkoja. Samaan aikaan hän opiskeli myös koulussa.

Pianisti Lyle David Mayes.

Miamin yliopiston dekaani, jazzpianisti, sovittaja ja säveltäjä William Franklin ”Bill” Lee (s. 20.2.1929 ja k. 23.10.2011) tarjosi Pat Methenylle stipendillä opiskelupaikkaa Miamin yliopistoon. Pian Pat Metheny löysi itsensä Miamin yliopistosta opiskelemasta. Varsin pian Methenylle tarjottiin samaan yliopistoon professorin paikkaa, koska yliopistossa oli tullut juuri sähkökitara opetusohjelmaan. Näin Pat Metheny oli Miamissa jo vuonna 1973 professori alle kaksikymmentävuotiaana. Jazzvibrafonisti Gary Burtonin pyynnöstä Pat Metheny muutti Bostoniin opettamaan Berklee College of Musicissa. Vuonna 1974 Pat Metheny oli mukana soittamassa albumilla Jaco, jossa soittivat hänen lisäkseen kanadalainen pianisti Paul Bley (s. 10.11.1932 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 3.1.2016 Stuart, Florida), basisti John Francis ”Jaco” Pastorius (s. 1.12.1951 Norristown, Pennsylvania ja k. 21.9.1987 Fort Lauderdale, Florida) ja rumpali Bruce Ditmasin (s. 12.12.1946 Atlantic City, New Jersey). Seuraavana vuonna Pat Metheny liittyi Gary Burtonin yhtyeeseen kitaristiksi jazzkitaristi Mick Goodrickin (s. 9.6.1945 Sharon, Pennsylvania ja k. 16.11.2022) kanssa.

Basisti Jaco Pastorius.

Pat Metheny soitti Gary Burtonin kvartetissa kolmen vuoden ajan vuoteen 1977 saakka. Näinä vuosina hän soitti kolmella Gary Burtonin julkaisemalla levyllä: Ring, Dreams So Real sekä Passengers. Vuonna 1976 Pat Metheny myös julkaisi aivan ensimmäisen oman levynsä, Bright Size Life, jossa hänen lisäkseen soittivat Jaco Pastorius ja jazzrumpali Bob Moses (s. 28.1.1948 New York City). Hänen seuraava albuminsa, Watercolors (ECM, 1977), oli ensimmäinen albumi, missä hän teki yhteistyötä pitkäaikaisen muusikkoystävänsä, pianisti ja säveltäjä Lyle David Maysin (s. 27.11.1953 Wausaukee, Wisconsin ja k. 10.2.2010 Los Angeles, Kalifornia). Tällä albumilla vieraili myös rumpali Danny Richard Gottlieb (s. 18.4.1953 New York City), joka Pat Metheny Groupin ensimmäinen rumpali. Neljänneksi jäseneksi ryhmään liittyi basisti Mark Egan (s. 14.1.1951 Brockton, Massachusetts).

Kapellimestari Ville Vannemaa.

Pat Methenyn ja Lyle Maysin ensimmäinen yhteinen konsertti oli toukokuussa 1976 ja koska yhteistyö tuntui sujuvan hyvin mutkattomasti, päätti Pat Metheny jättää Gary Burtonin kvartetin ja perustaa Lyle Maysin kanssa oman ryhmän. Heti alusta lähtien Pat Metheny Group teki valtavasti keikkoja Yhdysvalloissa ja Euroopassa ja sai näin koottua hyvin laajan kuuntelijakunnan. Ryhmän toinen albumi, American Garage (1979), myi yli 200 000 kappaletta samoin kuin Pat Methenyn soololevy New Chautauqua (1978). Pat Metheny on julkaissut uransa aikana noin kolmekymmentä albumia musiikkia. Suurin osa albumeista on julkaistu juuri Pat Metheny Groupin kanssa, mutta hän on levyttänyt myös useita soololevyjä ja muutaman levyn triokokoonpanon kanssa. Tämän lisäksi Pat Metheny on tehnyt lyvyjä duettona toisten artistien kanssa sekä kaksi albumia sinfoniaorkesterin kanssa ja vieraillut monien artistien levyillä soittamassa kitaraa.

Kitaristi Timo Kämäräinen.

Tampere Guitar Festivaalin Tullintorin Pakkahuoneen Klubin konsertissa perjantaina 7.6.2024 klo 21 oli myös Pat Methenyn musiikkia tarjolla. Konsertin avasi ensin oululainen kitaristi, Heikki Ruokangas omilla sävellyksillään. Svengaava Tampere Big Band ja kitaristi Timo Kämäräinen (s. 29.4.1979 Sonkajärvi) tulkitsivat legendaarisen Pat Methenyn sävellyksiä sekä Pat Metheny Groupin että hänen soolotuotantonsa ohjelmistosta. Kokoonpanon erinomaiset sovitukset oli junaillut laajakatseinen kapellimestari ja sovittaja Ville Vannemaa (s. 1983), joka johtaa mm. Turku Jazz Orchestraa taiteellisena johtajana. Ville Vannemaa vierailee usein myös UMO Helsinki Jazz Orchestran, Espoo Big Bandin sekä Oulu All-Star Big Bandin kapellimestarina. Ville Vannemaalla on vankka kokemus myös kapellimestarin tehtävien lisäksi säveltämisestä, sovittamisesta ja orkesterimuusikkona toimimisesta.

TGF:n johtaja ja perustaja Tomi Tolvanen.

Kitaristi Timo Kämäräinen kävi koulua Iisalmessa, josta siirtyi vanhempiensa luvalla Kuopion musiikkilukioon. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän jatkoi musiikkiopintojaan Helsingin Stadiassa sekä vuodesta 2001 lähtien Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Timo Kämäräisen omissa yhtyeissä on ollut mukana vahvasti rockjazz tai progejazz. Vuosina 2002-2008 Kämäräinen soitti Ismo Alanko Säätiössä ja vuodesta 2013 lähtien hän on soittanut Olavi Uusivirran yhtyeessä. Näiden lisäksi kitaristi Timo Kämäräinen on kirjoittanut musiikkia muille ja toiminut tuottajana monilla äänitteillä. Hän on tehnyt samoin teatterimusiikkia mm. Kristian Smedsin näytelmiin sekä säveltänyt musiikkia elokuviin ja tv-sarjoihin.

 Kitarataiteilija Pablo Márquez

Pablo Márquez.

Kymmenvuotiaana kitaransoiton aloittanut Pablo Márquez syntyi Argentiinassa. Parhaiten hänet muistetaan historiallisisten klassisisten kitarateosten tulkinnoista sekä argentiinalaisen perinteisen musiikin esityksistä. Nykyään hän toimii professorina Musik-Akademie of Baselissa. 13-vuotiaana hän esiintyi ensimmäisen kerran orkesterin kanssa Saltassa, Luoteis-Argentiinassa, jossa hän myös kasvoi ja sai ensimmäiset koulutuksensa. Buenos Airesissa Pablo Márquez jatkoi musiikin opiskelua Jorge Martinez Záraten ja Eduardo Fernándezin ohjauksessa. Hänen taidot huomattiin nopeasti ja hän voitti Villa-Lobos- ja Radio France-kitarakilpailut Rio de Janeirossa ja Pariisissa sekä myöhemmin vielä Genevessä ja Münchenissä. Márquez on jatkanut opintojaan kapellimestari Eric Sobzyckin, Rodolfo Fischerin ja Peter Eötvösin johdolla ja Pablo Márquez on seurannut myös unkarilaissyntyisen pianistin ja professorin, György Sebökin (s. 2.11.1922 ja k. 14.11.1999), opetusta.

Kitarataiteilija Pablo Márquez on uransa aikana esiintynyt yli 40 maassa ja konsertoinut kuuluisissa konserttisaleissa, kuten Concertgebouw (Amsterdam), Teatro Colón (Buenos Aires), Herkulessaal (München) sekä Théâtre du Châtelet ja Opéra Comique (Pariisi). Pablo Márquez tekee yhteistyötä mm. Anja Lechnerin, Anne Gastinelin, Patricia Kopatchinskajan, Münchenin Rosamunde Quartetin, Dino Saluzzin ja Maria Cristina Kiehrin kanssa. Hänet kutsutaan säännöllisesti esiintymään solistina orkestereiden ja yhtyeiden kanssa, kuten mm. Münchenin Bayerischer Rundfunk, Orchester Philharmonique de Radio France, Philharmonie Baden-Baden ja Nouvel Ensemble Moderne de Montreal. Näitö kokoonpanoja ovat johtaneet mm. Susanna Mälkki, Josep Pons, Lorraine Vaillancourt ja Fabián Panisello.

Kitarataiteilija Pablo Márquezilla on tehnyt läheistä yhteistyötä sellaisten säveltäjien kanssa, kuten italialaisen Luciano Berion (s. 24.10.1925 ja k. 27.5.2003), unkarilaisen György Kurtágin (s. 19.2.1926), argentiinalais-saksalaisen Mauricio Raúl Kagalin (s. 24.12.1931 ja k. 18.9.2008), ranskalaisen Pierre Louis Josep Boulezin (s. 26.3.1925 ja k. 5.1.2016). Säveltäjä Pierre Boulez kutsui Pablo Márquezin soittamaan säveltäjän Sequenza VI:tä teosta 70-vuotissyntymäpäiviensä kunniaksi. Säveltäjät Zad Moultaka (s. 1967), Félix Ibarrondo (s. 12.6.1943), Javier Torres Maldonado (s. 1968), Ahmed Essyad (s. 1939 Salé) ja Oscar Strasnoy (s. 12.11.1970) ovat kirjoittaneet sävelteoksiaan Pablo Márquezille. Argentiinalainen Pablo Márquez on akustisen kitaran suvereeni mestari ja herkkä musiikin tulkitsija. Hänen musiikillinen älykkyytensä ja ällistyttävät tekniset taitonsa ovat saaneet hänet suosituksi yhteistyökumppaniksi useille nykysäveltäjille. Hänen soitossaan yhdistyvät spontaanisuus ja syvä oivaltava kurinalaisuus.

Pablo Márquezille myönnettiin Argentiinassa Konex -palkinto elämäntyöstään ja vuonna 2006 Pablo Márquez nimettiin Argentiinan Saltan kaupungin kunniakansalaiseksi. Pablo Márquezin kitaran ainutlaatuista sointia on mahdollista kuulla monilla äänitteillä, jotka ovat myös tuoneet kitarataiteilija Márquezille kriitikoiden ylistystä ja useita palkintoja. Vuonna 2007 ECM:n julkaisema albumi, Música del Delphin sai erittäin hyvän vastaanoton maailmalla. Márquezilta on julkaistu tämän lisäksi uraauurtavia äänitteitä kitaralle ja orkesterille, kuten esimerkiksi Luca Francesconin teos, A fuoco, jonka hän levyllä esittää kapellimestari Susanna Mälkin johtamana yhdessä Ensamble Intercontemporainin orkesterin kanssa. Pablo Márquez soitti oman soolokonserttinsa Tampereen Guitar Festivalilla Tampere-talon pienessä salissa perjantaina 7.6.2024 klo 19. Tässä kitarakonsertissa hän soitti Milan, Manuel Maria Poncen (s. 8.12.1882 Fresnillo ja k. 24.4.1948 México), György Kurtágin, Miguel Llobet Solés (s. 18.10.1878 ja k. 22.2.1938) ja Manuel de Fallan (s. 23.11.1876 Cádiz ja k. 14.11.1946) teoksia.

 Tampere Guitar Festival 4.-9.6.2024

Nuorukaisen ikään ennättänyt kansainvälinen Tampereen Guitar Festival täytti tänä vuonna 20 vuotta. Tapahtuma järjestettiin Tampereella jälleen 4.-9.6.2024. Vuonna 2004 Tampere Guitar Festivalin perusti ja sitä edelleenkin johtaa Laukaalta kotoisin oleva, mutta Tampereen Pispalassa asuva Tomi Tolvanen. Tampereen Guitar Festival sai alkunsa Tomi Tolvasen toimiessa Tampereen Kitaraseuran konserttisarjan taiteellisena johtajana vuosina 2004-2007. Kitaraseuran kanssa työskennellessä Tomi Tolvanen sai rakennettua kansainvälisen kontaktiverkoston kansainvälisten kitaransoiton ammattilaisten kanssa ja siitä oli paljon apua festivaalin perustajalle. TGF:n kannatusyhdistys perustettiin vuonna 2007 ja kannatusyhdistys vastaa Tampere Guitar Festivalin toiminnasta edelleenkin. Yhdistys on järjestänyt vuosien saatossa mm. kitara- ja taidekilpailuja, myyntinäyttelyjä sekä lasten ja nuorten kitaraleirejä ja monia mestarikursseja. Vuosiin mahtuu satoja konsertteja, kohtaamisia, työpajoja ja musiikkiluentoja.

Tampere Guitar Festivalin perustaja ja johtaja Tomi Tolvanen.

Tampere Guitar Festivalin johtaja ja kulttuuriyrittäjä Tomi Tolvanen toimii myös Pispalassa taiteen perusopetusta tarjoavan Musiikkikoulu Musiikkitoteemin rehtorina sekä espanjalaisten kitaroiden maahantuojana Tampereella. Pispala-Pyynikin Yrittäjät valitsivat Tomi Tolvasen Vuoden Yrittäjäksi vuonna 2015. Alusta saakka Tampere Guitar Festival on pyrkinyt tuomaan taidemusiikkia kuuntelijoiden luokse ja toisaalta päästä irti myös kulttuuripiirien pönötyksestä. Vuodesta 2018 Tampere Guitar Festivaliin on liittynyt myös kansainvälinen kitarakilpailu.

Tampere Guitar Festival alkoi tiistaina 4.6.2024 klo 19 samanaikaisesti sekä Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa sekä Pirkkalan Vanhassa kirkossa. Nokialla esiintyivät kitaristeina italialainen Cristina Galietto sekä kroatilainen Filip Mišković ja Pirkkalassa kitaristit Jack Hancher (UK) & Álvaro Toscano (ESP). Vuonna 2000 Napolin kaupungissa syntynyt Cristina Galietto sai aluksi opetusta kitaransoitossa omalta Alberto-isältään. Nykyään Cristinalla on kaksi klassisen kitaran maisterintutkintoa suoritettuna ja hän parhaillaan suorittaa kolmatta maisterintutkintoaan Grazin taideyliopistossa Itävallassa. Hänen opettajinaan Grazissa toimivat Paolo Pegoraro ja Lukasz Kuropaczewski. Hän on voittanut lukuisia kitarakilpailuja, kuten mm. Eurostring -kilpailun vuonna 2021. Cristina Galietton kitaran on valmistanut mestari Luthier Alessandro Marseglia. Cristina Galietton soittama kitaramusiikkia ulottuu 1500-luvulta aivan tähän päivään saakka. Hänen debyyttialbuminsa, joka julkaistiin loppuvuodesta 2020, on nimeltään Avant I’Aube. Albumilla hän soittaa Joaquin Rodrigon, Dominico Scarlattin ja Alexis Ragon sävellyksiä.

Filip Mišković syntyi vuonna 2002 Splitissä Kroatiassa. Filip Mišković aloitti kitaransoiton yhdeksänvuotiaana Josip Hatzen musiikkikoulussa. Filip Mišković sai siellä opetusta kitaransoittoon Kaštrla Vicko Novakin johdolla ja vuonna 2013 Filip Mišković jatkoi opiskeluaan Maroje Brčičin ohjauksessa. Hän pääsi kaksi vuotta normaalia aikaisemmin opiskelemaan Zagrebin yliopiston musiikkiakatemiaan, jossa hän opiskelee viidettä vuotta professori Darko Petrinjakin johdolla. Filip Mišković on voittanut yli 40 kitarakilpailussa ensimmäisen palkinnon. Filip Mišković on soittanut kitarasolistina italialaisen säveltäjä Antonio Lucio Vivaldin (s. 4.3.1678 Venetsia ja k. 28.7.1741 Wien) konserton yhdysvaltalaisen I Giovani Solistin ja Emmet Draken johdolla sekä italialaisen säveltäjä Mario Castelnuovo-Tedescon (s. 3.4.1895 ja k. 16.3.1968) kitarakonserton Kroatian Kansallisteatterin orkesterin kanssa Splitissä.

Jack Hancher.

Jack Hancher on palkittu klassinen kitaristi, joka suoritti Master in Performance -tutkinnon Lontoon Royal Cillege of Musicissa (RCM). Jack Hancher opiskeli vuonna 2018 Gary Ryanin ja Cris Stellin ohjauksessa ja vuonna 2014 hän voitti RCM Guitar Award 2014 -palkinnon. Vuonna 2020 Jack Hancher voitti ensimmäisen palkinnon sekä Zagreb Guitar Festival -kilpailussa että Plovdiv GuitArt Festival -kilpailussa. Samana vuonna hän tuli neljänneksi Kiinan Changshan kansainvälisessä kitarakilpailussa. Vuonna 2015 Hancher esiintyi duona kitaristi Haydn Batemanin kanssa IGF Aspire Stage -konsertissa Kings Placessa ja myöhemmin samana vuonna vielä Proms at St. Jude’s -konsertin solistina esittäen Rodrigon, Piazzollan ja Houghtonin sävellyksiä. Vuonna 2017 Jack Hancher hyväksyttiin International Guitar Foundation (IGF) Young Artists Platformiin ja Hancher esiintyi IGF:n London Guitar Festivalilla Kings Placessa lokakuussa 2017. Heinäkuussa 2018 Jack Hancher debytoi Lontoon Wigmore Hallissa soittaen omia sovituksiaan säveltäjä ja pianovirtuoosi Isaac Manuel Francisco Albénizin (s. 29.5.1860 Camprodon, Katalonia, Espanja ja k. 18.5.1909 Cambo-les-Bains, Ranska) pianomusiikista ja Cheltenham Contemporary Arts Festivalilla hän soitti Arnoldin, Brittenin ja Dowlandin musiikkia. Jack Hancher on esiintynyt paljon Euroopassa, kuten mm. Großer Ehrbar Saalissa Wienissä ja Conservatorio Giuseppe Verdissä Torinossa.

Espanjalainen Álvaro Toscano.

Espanjalainen kitaristi Álvaro Toscano on palkittu yli kahdessakymmenessä kansainvälisessä kitarakilpailussa palkinnoilla. Mukaan mahtuvat mm. ensimmäinen palkinto kansainvälisessä Andrés Segovia -kilpailussa, Fernando Sorin kansainvälisessä kitarakilpailussa, Espanjan nuorten kitaristien kilpailussa, Ciudad de Guimaraes -kansainvälisessä kilpailussa ja Changshan kansainvälisessä kitara festivaalilla. Álvaro Toscano on samoin saanut useita yleisöpalkintoja, jotka kuvastavat hänen uskomatonta kykyään kommunikoida yleisön kanssa musiikin avulla. Kitarasolistina Álvaro Toscano tekee jatkuvasti yhteistyötä tunnettujen orkestereiden kanssa, kuten mm. Espanjan radio-orkesterin, Ruotsin kamariorkesterin, Sevillan kuninkaallisen sinfoniaorkesterin, Malagan filharmonisen orkesterin, Galician kuninkaallisen filharmonisen orkesterin, Castellónin sinfoniaorkesterin ja AUKSO-orkesterin kanssa. Hän on soittanut yli kolmesataa konserttia Euroopassa ja Amerikassa. Nykymusiikkiin sitoutunut Álvaro Toscano mielellään kantaesittää teoksia säännöllisesti; hiljakkoin hän on esittänyt mm. Antonio Blanco Tejeron ja Maria Jesús Amaron uusia sävellyksiä. Hän on myös hyvin aktiivinen kamarimusiikin esittäjä. Tampere Guitar Festivalilta Álvaro Toscano lähtee kiertueelle 11.-16.6.2024 Córdoban orkesterin kanssa.