Ruotsin kuningatar Kristiina
Rooman Marskentän pohjoislaidalla sijaitsee Piazza del Popolon aukio, jonka laidalla muurissa on Porta del Popolon portti. Alkuperäinen portin nimi oli Porta Flaminia; tämän portin läpi pohjoisesta matkanneet matkustajat saapuivat Via Flaminaa kulkien Roomaan. Tästä samaisesta portista läpi kulkien saapui Roomaan myös Ruotsin entinen kuningatar, Kristiina (s. 8.12.1626 Tukholma ja k. 19.4.1689 Rooma), joka oli Ruotsin kuningatar vuodesta 1632 lähtien, vaikka todellisuudessa hallitsi valtakuntaansa Ruotsissa vuosina 1644-1654.
Kristiina oli kiinnostunut politiikan lisäksi myös tieteistä ja taiteista. Hän keräili taideteoksia, kirjoja ja käsikirjoituksia. Saksalais-roomalaisen keisarin, Rudolf II:n, taidekammio tuotiin sotasaaliina Tre Kronor -linnaan ja kuningattaren kirjanostajat matkustivat pitkin Eurooppaa. Ruotsiin saapui eri maista oppineita. Heihin lukeutuivat mm. alankomaalaiset Isaac Vossius ja Nicolas Heinsius, ranskalaiset Claudius Salmasius ja Samuel Bochart sekä saksalaiset Johan Henrik Boeclerus, Kristian Ravius ja Johannes Schefferus. Huomattavin oppinut oli kuitenkin René Descartes, joka kuitenkin pian saapumisensa jälkeen joutui keuhkokuumeeseen ja kuoli. Myöhemmin on spekuloitu kuoleman ehkä johtuneen myrkytyksestä.
Samoin Georg Stiernhielm ja Olof Rudbeck lukeutuivat Kristiinan suojatteihin. Oppineet pitivät joskus Tre Kronor -linnassa kokouksia, joita kutsuttiin akatemiaksi. Ulkomaalaisia pidettiin Ruotsissa kuitenkin nurjasti ja he usein kiusasivat vielä toisiaan. Pian osoittautui, että kuningattarella ei ollut keinoja saada heitä jäämään Ruotsiin. Heille luvattuja eläkkeitä ei maksettu eikä kuningattaren kirja- tai käsikirjaostoksiin liiennyt rahoja. Nämä ja muut olosuhteet aiheuttivat lopulta sen, että useammat oppineet lähtivät Ruotsista muutaman vuoden päästä muualle.
Kristiinan toistaiseksi salaiset sympatiat katolisuutta kohtaan alkoivat vaikuttaa Ruotsin ulkopolitiikkaan. Ruotsi mm. puolsi arkkiherttua Fernandin (s. 9.7.1578 Graz ja k. 15.2.1637 Wien) valintaa Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi eikä siten vastannut odotuksiin, joita saksalaisten valtioiden protestanttisilla säädyillä oli. Samoin muut olosuhteet myötävaikuttivat siihen, että tilanne kuningatar Kristiinan viimeisinä hallitovuosina oli heikko. Kuningatar Kristiinan hallintokaudella aatelistolle jaettavien perinnöllisten läänitysmaiden määrä kasvoi valtavasti. Hänen holhoojahallituksensa ei niitä jakanut, mutta vuosien 1644-1654 välisenä aikana läänityksinä annettujen kreivi- ja vapaaherrakuntien määrä kasvoi Ruotsissa kahdeksasta 44:ään. Suomen alueella läänitysten määrä kasvoi Kristiinan aikana kahdesta kahdeksaantoista. Tämän lisäksi Käkisalmen läänissä oli yhdeksän läänitysaluetta. Valtion talous oli sekaisin ja hovin menot moninkertaistuivat viimeisinä vuosina. Budjetin perusta horjui ja Ruotsi oli pakotettu moniin lyhytnäköisiin toimiin, kuten lainanottoon, seuraavan vuoden tulojen käyttöön sekä palkkojen ja tukien pienentämiseen.
Kuningatar Kristiina luopui kruunustaan 1.6.1654, silloin myös säädyt sopivat Kristiinan elatuksesta. Sopimuksessa Kristiina varasi itselleen mm. oikeuden suvereeniteettiin, hoviväkensä hallitsemiseen sekä vastuuvapautukseen velasta, johon valtio hänen hallintoaikanaan oli mahdollisesti joutunut. Kristiinan elatuksesta huolehtivat Norrköpingin kaupunki ja linna, Saarenmaan, Gotlannin ja Öölannin saaret, saksalaiset paikkakunnat Poel, Neukloster ja Wolgast sekä muutamat Pommerissa sijaitsevat maatilat. Kuningattarella oli myös oikeus nimittää tuomareita, virkamiehiä ja jopa kirkollisia toimijoita ja saada noin 200 000 riikintaalerin suuruista elatusrahaa. Kristiinan kuoleman jälkeen Ruotsin kruunu ottaisi elatuksesta huolehtivat maat takaisin, eikä kunungatar sitä ennen saisi myydä maita muille. Upsalan linnassa järjestettiin 1.6.1654 juhlallisuudet, joissa Kristiina luopui kruunustaan. Samana päivänä kuninkaaksi kruunattiin Kristiinan serkku, Kaarle X Kustaa (s. 8.11.1622 Nyköpingshus ja k. 13.2.1660 Göteborg).
Päivän kruunusta luopumisen jälkeen Kristiina poistui Uppsalasta. Laivue oli valmiina kuljettamaan hänet Manner-Eurooppaan, mutta Kristiina halusi kulkea mieluumin maitse. Hän oli jo edellisenä vuonna lähettänyt edeltä mm. seinävaatteita, taide-esineitä, kirjoja ja käsikirjoituksia. Kristiina vietti viimeisen yön Ruotsissa Halmstadin linnassa Hallandissa, Götanmaalla - linna valmistui vuonna 1615 – varhaissyksyllä 1654. Sieltä Kristiina matkasi mieheen asuun pukeutuneena Tanskan läpi. Kristiina viipyi muutaman päivän ajan Hampurissa ja jatkoi valepukuisena matkaansa saksalaisten alueiden ja Alankomaiden läpi Belgiaan, jossa asettui joksikin aikaa asumaan Antwerpeniin. Siellä hänen taide-esineensä ja kirjansa purettiin laatikoista ja jonkin ajan kuluttua hän myi sekä panttasi arvoesineitään, jotta hänen rahansa riittäisivät juokseviin kuluihin. Vuoden lopulla Kristiina matkasi Brysseliin, jossa hän kääntyi katoliseksi salaisesti jouluyönä 1654.
Kristiina oli kuningas Kustaa II Aadolfin (s. 9.12.1594 Tukholma ja k. 6.11.1632) ja kuningatar Maria Eleonooran (s. 11.11.1599 ja k. 28.3.1655) tytär. Kristiina viipyi Brysselissä lähes vuoden ja lähti sieltä syksyllä 1655 eteenpäin. Innsbruckissa hän kääntyi 3.11.1655 virallisesti katolisuuteen ja matkasi sieltä Italiaan. Loppuvuodesta 1655 Kristiina saapui Roomaan, jossa hänet otettiin vastaan juhlallisin menoin. Kristiinan kunniaksi Gian Lorenzo Berninin uudistaman Porta de Popolon portin yläpuolelle lisättiin piirtokirjoitus FELICI FAVSTOQ(VE) INGRESSVI ANNO DOM MDCLV (Jotta saapuminen olisi onnellinen ja suotuisa Herran vuonna 1655).
Hän otti täällä käyttöönsä uuden nimen, Maria Alexandra, mutta hän allekirjoitti myös edelleen asiakirjoja entisellä nimellään. Hän asettui elämään Farnesen palatsiin Tiber-joen vasemmalle rannalle Piazza Farnesen ja Via Giulian välissä, ja palatsissa hän asui vuoteen 1659 saakka. Palatsin rakennutti jo 1300-luvulla Farnesen suku, joka luovutti palatsin tehtäväksi roomalaiselle arkkitehti Antonio da Sangallo nuoremmalle (syntyjään Antonio Cordiani, 1483-1546) – hän aloitti palatsin kanssa - ja kuvanveistäjä, taidemaalari, arkkitehti ja runoilija Michelangelolle di Lodovico Buonarroti Simoni (s. 6.3.1475 Caprese, Firenzen tasavalta ja k. 18.2.1564 Rooma, Kirkkovaltio), joka rakennutti palatsin loppuun. Farnese on italialainen ruhtinassuku, sen jäsenet olivat Parman ja Piacenzan herttuaita vuosina 1545-1731. Herttuakunta-asema alkoi, kun suvun jäsen Alessandro Farnese toimi 1500-luvun puolivälissä paavina (Paavali III) ja antoi Parman ja Piacenzan herttuakunnat pojalleen Pier Luigi Farneselle (s. 19.11.1503 ja k. 10.9.1547), joka oli Parman ensimmäinen herttua vuosina 1545-1547 ja hän oli sotilaana osallistunut vuonna 1527 Rooman ryöstöön. Suku tunnetaan asiakirjoista jo 1100-luvulta lähtien.
Palazzo Farnese rakennettiin paikalle, jolla oli jo aikaisemmin ollut palatsi. Kardinaali Alessandro Farnese (myöhemmin hän oli Paavali III) hankki vuonna 1495 palatsin itselleen ja uuden palatsin rakennustyöt alkoivat vuonna 1514. Palatsi oli jo alkujaan hyvin suuri ja palatsia vain laajennettiin sen jälkeen, kun Farnese oli valittu vuonna 1534 paaviksi. Paltsin pihaa suurennettiin ja julkisivua siirrettiin eteenpäin muutama metri. Palatsissa on neljä siipeä, jotka ympäröivät neliömäistä pihaa. Palatsissa on holvattu sisäänkäynti ja takana puutarhaan avoin pylväskäytävä.
Arkkitehti Sangallon kuoltua vuonna 1546 oli palatsin julkisivua korotettu kolmikerroksiseksi. Rakentamisen sai nyt vastuulleen Michelangelo, joka samaan aikaan työskenteli Paavali III:n toisen suuren hankkeen, Piazza del Campidoglion, kanssa. Hänen johdollaan palatsin julkisivua korotettiin ja julkisivu sai sen voimakkaan, kruunumaisen korniisin. Sangen pian paavin kuoleman jälkeen vuonna 1549 sai arkkitehti Giacomo Barozzi da Vignola (1507-1573) palatsin rakennuttamistyöt vastuulleen. Giacomo Barozzi da Vignola oli työskennellyt myös aikaisemmin muissa Faenesen rakennushankkeissa. Hänen johdollaan valmistui mm. palatsin takafasadi ja loggiat puutarhan suuntaan vuosina 1569-1573. Ylimmän loggian, joka valmistui vuonna 1589, teki kuitenkin hänen seuraajansa, arkkitehti ja kuvanveistäjä Giacomo della Porta (n. 1533-1602). Palazzo Farnesen sisätiloissa on mm. kuuluisa Galleria Farnese, johon italialainen taidemaalari, etsaaja ja kaivertaja Annibale Carracci (s. 3.11.1560 Bologna ja k. 15.7.1609 Rooma) maalasi noin vuonna 1600 freskoja.
Kristiina tutustui Roomassa mm. katolisen kirkon kardinaali Decio Azzolinoon (s. 11.4.1623 Fermo, Kirkkovaltio ja k. 8.6.1689 Rooma, Kirkkovaltio), josta tuli kardinaali vuonna 1664. Hän oli merkittävä ja lahjakas kirkkopoliitikko, joka kirjoitti teoksen Eminentissimi Cardinalis Azzolini Aphorismi Politici. Kardinaalin ja Kristiinan kirjeenvaihtoa on säilynyt 80 kirjeen verran. Kerrotaan, että kardinaali oli ainoa mies, jota Kristiina koskaan todella rakasti. Kirjeissään Kristiina paljastaa kardinaalille intohimoisen rakkautensa. Azzolinosta tuli Kristinan neuvonantaja, joka samalla uudisti tämän hovia ja järjesteli taloutta.
Kristiina muutti vuonna 1659 nykyisin Corsinin palatsina tunnettuun Riarion palatsiin, josta muodostui Kristiinan pysyvä asuinsija. Kristiina alkoi koota tähän palatsiinsa taidekokoelmiaan. Ruotsalaisen kirjailijan, toimittaja ja kirjallisuuskriitikko Sven Johan Stolpen (s. 24.8.1905 Tukholma ja k. 26.8.1996 Filipstad) mukaan Kristiina oli useiden vuosien ajan hallitseva hahmo roomalaisessa teatterielämässä sekä samoin roomalaisen musiikkielämän keskipiste. Melko pian Kristiina alkoi jälleen matkustella. Hän vieraili mm. Ranskassa ja kävi jopa Ruotsissakin kahteen otteeseen 1660-luvulla. Viimeiset kaksikymmetä vuotta elämästään Kristiina kuitenkin vietti juuri Roomassa. Hän kuoli kotonaan lyhyen sairauden jälkeen vuonna 1689. Hänet haudattiin ensimmäisenä naisena Pietarinkirkkoon suurin juhlamenoin. Riarion palatsissa sijaitsee Kristiinan kuolemasta kertova kivinen muistolaatta, johon on kirjoitettu hänen kuuluisin lausahduksensa: ”Synnyin vapaana, elin vapaana ja vapaana tulen kuolemaan”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti