Tuure Jaakko Kalervo Junnila (28. osa)
Tuure Junnila katsoi tulevan eduskunnan ehdottomasti tärkeimmäksi talouspoliittiseksi tehtäväksi ”valtiontalouden elefanttitaudin” parantamisen. Tulevaan eduskuntaan tulisi valita vain henkilöitä, ”joista heidän tähänastisen toimintansa, heidän sanojen ja ja tekojensa perusteella varmasti tiedetään, että he tekevät kaikkensa valtion menojen kasvun hillitsemiseksi, verojen alentamiseksi ja yleensäkin tasapainoisen kehityksen, kurin ja järjestyksen palauttamiseksi maamme pahasti vinoon menneeseen talouspolitiikkaan”. Junnilan mielestä vasemmiston äänestäminen ei olisi tässä mikään ratkaisu. Tuure Junnila näki vasemmalla yleensäkin enemmän uhkia kuin mahdollisuuksia: ”On aivan uskomatonta sinisilmäisyyttä, että keskustapuolueen nuoret radikaalit ja eräät uuskäännynnäiset sosiaalidemokraatit koettavat parhaillaan selittää kommunismin olevan rauhan ja humanismin ensimmäinen lipunkantaja. Tällaisia sadunkertojia ei kenenkään pidä uskoa. Näidenkin vaalien tärkeänä yleispoliittisena tavoitteena on, kuten on ollut kaikissa sodanjälkeisissä vaaleissa, huolehtia siitä, että kommunismi ei pääse etenemään.”
Tuure Junnila sai vuoden 1966 eduskuntavaaleissa 11 227 ääntä, joilla hän meni helposti Turun ja Porin läänin pohjoisesta vaalipiiristä sekä Helsingistä eduskuntaan. Pelkästään Satakunnasta Tuure Junnila keräsi 6 196 ääntä, joka oli lähes neljännes kaikista Kokoomukselle vaalipiirissä annetuista äänistä ja hänellä oli selkeä ykkössija puolueensa ehdokkaiden joukossa. Vaalien suurin voittaja oli SDP, joka nosti edustajiensa määrän 38:sta 55 edustajaan. Sosiaalidemokraatit olivat siirtyneet Väinö Tannerin ajoista Rafael Paasion aikana selvästi vasemmalle. Väinö Leskinen oli tarkistuttanut oman linjansa ja oli nyt suuri Neuvostoliiton ystävä, presidentti Urho Kekkosen kannattaja sekä kansanrintamayhteistyön vankkumaton puolestapuhuja. SKDL menetti vaaleissa kannatustaan; heidän paikkamäärä putosi 47:stä 41 edustajaan ja TPSL sai seitsemän edustajaa. Näin eduskunta oli vasemmistoenemmistöinen.
Maalaisliitosta nimensä Keskustaksi vaihtanut puolue menetti vuoden 1966 vaaleissa neljä paikkaa, mutta 49 edustajallaan se oli kuitenkin vielä eduskunnan suurin porvaripuolue. Liberaalit saivat yhdeksän paikkaa. Kokoomus menetti porvaripuolueista eniten paikkoja; sen 32 edustajapaikkaa putosi vain 26 edustajapaikkaan. Kokoomuksen suurimmaksi rasitteeksi oli muodostunut sen harjoittama hallituspolitiikka. Raimo Ilaskivi (vuoteen 1947 Hämäläinen, s. 26.5.1928 Ruokolahti) oli vaalien suurin ääniharava Kokoomuksessa. Jussi Saukkonen ja T. A. Wiherheimo putosivat eduskunnasta.
Kokoomuksen eduskuntaryhmän johtoon nousi professori ja pappi Frans Olavi Lähteenmäki (s. 13.7.1909 Turku ja k. 22.6.2006), joka oli päässyt eduskuntaan vuoden 1958 vaaleissa. Lähteenmäen vanhemmat olivat maanviljelijä Frans Oskar Lähteenmäki ja Matilda Maria Ristimäki. Olavi Lähteenmäki kävi keskikoulun Loimaalla ja valmistui ylioppilaaksi Turun suomalaisesta yhteiskoulusta vuonna 1929. Hän opiskeli Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa ja osallistui aktiivisesti ylioppilaselämään ollen mm. Varsinaissuomalaisen osakunnan kuraattori vuosina 1934-1936 ja ylioppilaskunnan puheenjohtaja vuonna 1936. Opiskeluaikanaan Olavi Lähteenmäki liittyi Akateemiseen Karjala-Seuraan ja vaikutti seuran toiminnassa sen lakkauttamiseen saakka.
Vuonna 1934 Olavi Lähteenmäki suoritti teologian erotutkinnon ja hänet vihittiin papiksi vuonna 1936. Vuonna 1943 Lähteenmäki suoritti pastoraalitutkinnon. Lähteenmäki valmistui vuonna 1945 filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi vuonna 1950. Teologian kandidaatiksi ja lisensiaatiksi hän hän valmistui vuonna 1948. Teologian tohtoriksi Lähteenmäki väitteli vuonna 1955. Hän toimi ylimääräisenä pappina Helsingin Sörnäisten suomalaisessa seurakunnassa vuonna 1936 ja Suomen pyhäkouluyhdistyksen pääsihteerinä vuosina 1936-1945 sekä Töölön seurakunnan apupappina vuodet 1943-1953. Vuosina 1948-1949 Lähteenmäki oli Helsingin opettajakorkeakoulun uskonnonopettaja ja vuosina 1949-1953 hän toimi uskonnon lehtorina. Vuodet 1953-1972 Olavi Lähteenmäki oli Turun opettajakorkeakoulun rehtori ja kasvatusopin sekä etiikan opettaja. Lähteenmäelle myönnettiin vuonna 1968 professorin arvonimi. Olavi Lähteenmäki oli Pyhäkoululehden päätoimittaja vuosina 1936-1945 ja vuonna 1888 perustetun Vartija -lehden toimitussihteeri vuosina 1940-1945. Lähteenmäki johti Kokoomuksen eduskuntaryhmää vuosina 1966-1971 ja hän oli eduskunnan toinen varapuhemies vuosina 1970-1975. Lähteenmäki oli naimisissa Kaarina Mirjam Ilona Pietilän kanssa vuosina 1936-1989 ja avioliitto päättyi vaimon kuolemaan. Vuodesta 1991 Lähteenmäen puoliso oli Sirkka Helena Sonck.
Tuure Junnila lukeutui vielä tuohon aikaan Kokoomuksen eduskuntaryhmän huomattavimpiin henkilöihin vaalikaudella 1966-1970. Kokoomuksen ryhmässä Tuure Junnilan asema – eikä puolueessa – ei ollut enää yhtä voimakas kuin parhaimmillaan 1950-luvulla oli ollut, mutta Junnila ei myöskään vielä ollut sellainen suuri yksinäinen ”susi”, kuin hän tuli olemaan 1970- ja 1980-luvuilla. Junnila oli talouspoliitikkona yhä edelleen lähes korvaamaton tai ainakin hyvin merkittävä; siksi hänen näkemyksiään oli vaikea sivuuttaa. Junnila tunsi jatkuvaa mielenkiintoa talouskysymyksiä kohtaan, osallistui virkeästi keskusteluun eduskunnassa sekä vaikutti samoin Suomen Pankin pankkivaltuusmiehenä vuosina 1966-1979. Kokoomuksen eduskuntaryhmän merkkihenkilöihin lukeutui samoin valtiotieteen tohtori Raimo Ilaskivi. Hän oli nuoremman polven talousasiantuntija ja pankkimies, joka ensimmäisellä kansanedustajakaudellaan vuosina 1962-1966 profiloitui talouspoliittisena arvostelijana, aivan kuten Tuure Junnilakin
Raimo Ilaskivi syntyi Tainionkosken Niskalammilla Enso-Gutzeitin metsäosaston konttoripäällikkö Ragnar Alfred Hämäläisen ja kansakoulunopettaja Elli Aleksandra Lahtisen perheeseen. Kenraaliluutnantti Einar Nestor Hämäläinen (s. 26.2.1899 Kotka ja k. 5.9.1986 Helsinki) oli Raimo Ilaskiven setä. Raimon ollessa neljävuotias heidän perheeseen syntyi toinen lapsi, Virpi. Raimo Ilaskivi harrasti nuorena viulunsoittoa ja hän oli mukana yhteiskoulun teinikunnan viihdytyskiertueissa Rauhan sotasairaalassa. Raimo Ilaskiven isä toimi suojeluskunnan paikallispäällikkönä ja hän oli myös mukana linnoitustöissä Kannaksella. Perheen äiti toimi lottana. Talvisodan aikana Raimo Ilaskivi oli äitinsä ja sisarensa kanssa paossa ensin Puumalassa ja sitten Siikaisissa. Jatkosodan aikana hän oli kesälomien aikana työvelvollinen. Ilaskiven isä toimi hävittäjälaivueen taistelu-upseerina. Jatkosodan kahtena viimeisenä kesänä Ilaskivi toimi suojeluskunnan lähettinä. Sotien jälkeen perhe muutti isän työn perässä Raumalle.
Raimo Ilaskivi valmistui ylioppilaaksi Rauman lyseosta vuonna 1947. Hän jatkoi opintojaan Helsingin yliopistossa ja valmistui valtiotieteiden maisteriksi vuonna 1950 ja lisensiaatiksi vuonna 1954. Ilaskiven pääaineena oli kansantaloustiede ja sivuaineina olivat tilastotiede ja finanssioppi. Vuosina 1952-1953 Ilaskivi toimi Helsingin yliopistossa kansantaloustieteen assistenttina. Lukuvuoden 1953-1954 hän valmisteli lisenssiaattityötään ja väitöskirjaansa Asla-stipendiaattina Chicagon yliopistossa. Raimo Ilaskivi väitteli valtiotieteiden tohtoriksi vuonna 1958 väitöskirjallaan Finanssijärjestelmän automaattinen vastavaikutus suhdanteiden vaihtelussa. Ilaskivi toimi Helsingin yliopiston kansantaloustieteen dosenttina vuosina 1959-1979.
Raimo Ilaskivi toimi vuosina 1951-1954 Pohjoismaiden yhdyspankissa tilastovirkailijana. Vuodesta 1954 Ilaskivi työskenteli Suomen Pankkiyhdistyksessä ensin tiedotusosaston päällikkönä (1954-1960), sitten asiamiehenä (1961-1972) ja lopulta toimitusjohtajana (1972-1979). Raimo Ilaskivi toimi samoin Suomen Teollisuuspankin toimitusjohtajana (1957-1979), Helsingin arvopaperipörssin ensimmäisenä varajohtajana (1961-1964) ja johtajana (1964-1979) sekä Vientiluotto Oy:n toimitusjohtajana (1956-1962).
Vuosina 1957-1979 Ilaskivi oli Helsingin kaupunginvaltuutettu ja vuosina 1959-1979 hän oli Helsingin kaupunginhallituksen jäsen. Vuonna 1958 Ilaskivi toimi pääministerin sihteerinä. Hänet valittiin kansanedustajaksi eduskuntavaaleissa vuonna 1962. Ilaskivi istui eduskunnassa vuoteen 1975 saakka ja hän oli Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja vuosina 1972-1973 ja 1974-1975. Raimo Ilaskivi johti samoin eduskunnan pankkivaliokuntaa vuosina 1966-1969. Presidentin valitsijamiehenä Ilaskivi toimi vuosien 1968, 1978 ja 1982 vaaleissa. Raimo Ilaskivi valittiin vielä eläkeläisenä Euroopan parlamenttiin vuosiksi 1996-1999. Useat Ilaskiven tehtävät päättyivät, kun hänet valittiin vuonna 1979 Helsingin kaupunginjohtajaksi, jota tehtävää hän hoiti vuoteen 1991 saakka. Ilaskivelle myönnettiin vuonna 1980 ylipormestarin arvonimi. Raimo Ilaskivi oli Kokoomuksen presidenttiehdokkaana vuoden 1994 vaaleissa ja hän sai neljänneksi eniten ääniä vaaleissa. Monien virkojen, toimien ja luottamustoimien ohella Raimo Ilaskivellä on ollut useita eri yritysten hallintoneuvostojen ja hallitusten jäsenyyksiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti