Tuure Jaakko Kalervo Junnila (27. osa)
Kokoomuksen puoluekokouksessa Jyväskylässä vuonna 1965 Tuure Junnila puheessaan vertasi kahta kolmivuotiskautta, vuosia 1959-1961 ja 1962-1964. Aikaisemman kolmivuotiskauden aikana eduskunnassa oli vasemmistoenemmistö ja rahaolot olivat vakaat; hintataso nousi 133:sta 142 pisteeseen elinkustannusindeksillä mitaten eli vajaat 7 prosenttia. Jälkimmäisen kolmivuotiskauden aikana – jolloin eduskunnassa oli porvarienemmistä – elinkustannusindeksi nousi 142:sta 174 pisteeseen eli yli 22 prosenttia. Hintatason nousuun olivat vaikuttaneet myös noudatetut palkkapolitiikat. Samalla oli valtiontalouden vaikeuksien vuoksi korotettu välillisiä veroja ja veroluonteisia valtion laitosten keräämiä maksuja.
Päävastuun kantoi Junnilan mielestä tietysti Maalaisliitto, mutta ”Kokoomuksen vastuu tässä on kuitenkin selvä sikäli, että se on näinä vuosina ollut eräs hallitusosapuoli eikä ole ollenkaan riittävässä määrässä kyennyt jarruttamaan tätä erittäin arveluttavaa kehitystä valtiontaloudessa, kehitystä, joka koko ajan laajentaa ns. julkista sektoria ja rasittaa vastaavasti yksityistä sektoria. Kokoomus on mielestäni aivan liiaksi sitonut itsensä Maalaisliiton hiljaiseen haaksirikkoutumassa olevaan sekä valtiontalous- että yleiseen talouspolitiikkaan, ja pahoin pelkään, että Kokoomuskin joutuu aikanaan maksamaan osansa merivahingosta.
Puheessaan Tuure Junnila käsitteli lähinnä talouspolitiikkaa, mutta puheen loppuosassa hän arvosteli joitakin yleispoliittisia aikansa ilmiöitä. Näitä aiheita olivat mm. puoluepoliittiseksi saalistukseksi koettu virkanimityspolitiikka, jossa Junnila arvosteli kovin sanoin Kokoomusta siitä, ettei se hallituksessa pystynyt torjumaan pätevyysperusteet ohittavia poliittisia virkanimityksiä. Junnila julisti: ”Sitä paitsi täytynee sanoa, että eräissä nimitystapauksissa Kokoomus itsekään ei ehkä ole täysin johdonmukaisesti seurannut vanhaa periaatteellista linjaansa, sitä linjaa, joka vaatii asiallisten nimitysperusteiden asettamista kiistattomasti poliittisten näkökohtien edelle.” Puheensa lopuksi Tuure Junnila valitteli vielä, että Kokoomus ollut viime vuosina enää yhtä selkeästi kuin aikaisemmin varoittanut ”niistä vaaroista, joita kommunismi yhä edelleen merkitsee meidän maallemme. Kyllähän me, vanhempi polvi, olemme selvillä kommunismin vaarasta ilmankin, että sitä joka käänteessä tähdennetään, mutta samaa ei voi sanoa poliittisesti kokemattomasta nuorisosta. Me tiedämme, että eräissä nuorison piireissä, ei vähimmin tietyissä ylioppilaspiireissä, esiintyy taipumusta ottaa sinisilmäisesti aivan liian täydestä ystävyyden ja rauhanomaisen rinnakkaiselon vaikutus. Kuka aukoo tämän nuorison silmiä, ellei Kokoomus enää katso voivansa sitä tehdä?”
Tuure Junnila ei suinkaan ollut ainut kokoomuslainen, joka oli tyytymätön oman puolueensa puuhiin Ahti Karjalaisen ja Johannes Virolaisen hallituksissa. Puoluekentältä tuli paljon kriittistä palautetta, eikä arvostelu kummunnut pelkästään puolueen konservatiivisista ja vanhemmista jäsenistä. Yhtä kriittisiä oltiin myös Kokoomuksen Nuorten Liitossa, joka suhtautui etenkin Johannes Virolaisen hallitukseen ”avoimen vihamielisesti”. Kovin arvostelu kohdistui Kokoomuksen puheenjohtaja ja Johannes Virolaisen hallituksen opetusministeri Jussi Saukkoseen. Kokoomuksen Nuorten Liitto arvosteli häntä kovasti ja alkoi jo etsiä hänen tilalleen uutta puheenjohtajaa puolueelle.
Puheenjohtaja Saukkonen olisi ilmeisesti ollut varsin halukas uudellekin puheenjohtajakaudelle, mutta vain kolme viikkoa ennen puoluekokousta kansanedustajat Erkki Viktor Tuuli (s. 25.7.1914 Johannes ja k. 19.1.1994 Vantaa), Juha Rihtniemi, puoluesihteeri Rauno Eino Koski (s. 28.11.1926 Helsinki ja k. 8.5.1994 Espoo), järjestösihteeri Veikko Olavi Tavastila (s. 9.10.1922 Jyväskylän maalaiskunta ja k. 6.5.1999 Helsinki) ja tutkimussihteeri Harri Hermanni Holkeri (s. 6.1.1937 Oripää ja k. 7.8.2011 Helsinki) puhuivat Saukkosen luopumaan ehdokkuudestaan jatkopaikalle. Kauko Holopainen kirjoittaa kirjassaan, että Saukkonen luopui ehdokkuudestaan vasta Jyväskylän puoluekokouksen aattoiltana kuultuaan järjestösihteeri Tavastilan keränneen kentältä puheenjohtajaehdokkaiden kannatuslukuja, joiden mukaan Saukkonen ei missään tapauksessa tulisi valituksi puolueen puheenjohtajaksi.
Reino Summanen kirjoittaa kirjassaan, että ennen Jyväskylän puoluekokousta Kokoomuksen johtavien puoluevirkailijoiden keskuudessa oli vahvistunut käsitys, ”että ellei Saukkosen tilalle keksitä uutta miestä kanditeeraa Tuure Junnila häntä vastaan – ja voittaa!” Puolueen virkailijakunnan ehdoton suosikki Jussi Saukkosen seuraajaksi oli – Summasen mukaan – ”kansanedustaja Juha Rihtniemi, 37, tasavallan paras televisiokasvo poliitikkojen joukossa, Teiniliiton entinen lausuntamestari – ja puoluetoimiston käsityksen mukaan ainoa mies, joka niissä oloissa pystyi voittamaan Junnilan”.
Tuure Junnilaan oltiin yhteydessä samoin puheenjohtajakysymyksen vuoksi. Junnila ei katsonut olevansa oikeutettu kieltäytymään puheenjohtajaehdokkuudesta, vaikka mahdollisuuteen tulla valituksi puheenjohtajaksi hän ei kuitenkaan uskonut. Junnila kirjoitti näin kirjailija Yrjö Vilho Soinille (s. 17.7.1896 Hattula ja k. 6.2.1975 Helsinki) asiasta: ”Olet tiedustellut, saako minut asettaa ehdokkaaksi valittaessa Kokoomukselle puheenjohtajaa Jyväskylän puoluekokouksessa. - - Olen ollut voimakkaasti sitä mieltä, että puolueelle täytyy saada puheenjohtaja, jota ei rasita aktiivinen osallistuminen viime eduskuntavaalien jälkeiseen, monessa suhteessa epäonnistuneeseen politiikkaan. Kun olen painostanut muita tämän ehdon täyttäviä ottamaan vastaan puolueemme puheenjohtajan epäkiitollisen tehtävän, ei minulla itsellänikään ole oikeutta kieltäytyä. Toisaalta olen kyllä täysin varma siitä, että puoluekokouksen enemmistö ei tule tässä asiassa minun taakseni asettumaan, siksi paljon omat näkemykseni poikkeavat puolueen viime vuosina noudattamasta virallisesta linjasta.”
Kokoomuksen puheenjohtajakysymys ratkesi Jyväskylän puoluekokouksen toisena päivänä 25.4.1965. Tuure Junnila ei itse ollut enää puoluekokouksessa paikalla, koska hän oli matkustanut varhain aamulla matkalle, joka suuntautui Ateenaan, Istanbuliin ja Rodokselle. Kirjailija ja toimittaja Yrjö Soinin – joka tunnettiin nimimerkistään Agapetus - kannattama kirkkoherra Heikki Savola (s. 10.1.1929 Leppävirta) teki esityksen Tuure Junnilan valitsemiseksi Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Junnila sai odotetusti vastaansa edustaja Juha Rihtniemen, jonka valitsemista kannatti asiaa valmistellut vaalitoimikunta lähes yksimielisesti; ainoastaan yksi vaalikunnan jäsen oli Tuure Junnilan kannalla. Vaaleissa puoluekokousedustajat valitsivat Juha Rihtniemen 269 äänellä Kokoomuksen uudeksi puheenjohtajaksi, kun Tuure Junnila sai vain 89 ääntä.
Tuure Junnilan vaalikamppanja kevään 1966 eduskuntavaaleissa oli rakennettu hyvin määrätietoisesti. Koska mitään ei haluttu jättää ainoastaan satakuntalaisten varaan, oli Tuure Junnila asettunut ehdokkaaksi Turun ja Porin läänin pohjoisen vaalipiirin lisäksi myös Helsinkiin. Junnilan vaalikampanjan käytännöllinen vastuu oli majuri ja tietokirjailija Pauli Vilho Johannes Huhtalalla (s. 10.7.1903 Isokyrö ja k. 1967). Huhtalan vanhemmat olivat kauppias Matti Vihtori Huhtala ja Sanni Emilia Ollinkoski ja aviopuoliso vuodesta 1930 lähtien oli Greta Maria Fahler. Pauli Huhtala valmistui kauppaopistosta vuonna 1922 ja kadettikoulusta vuonna 1930. Ylioppilastutkinnon hän suoritti vuonna 1946 ja opiskeli sotakorkeakoulussa vuonna 1939. Ennen sotia Huhtala toimi sekä puolustusvoimien että suojeluskunnan tehtävissä, vuosina 1941-1942 hän oli pataljoonan komentaja ja armeijakunnan operatiivisen toimiston päällikkö. Puolustusvoimien palveluksesta Huhtala erosi vuonna 1945. Hän oli vuosina 1937-1945 ilmestyneen Asemies-lehden päätoimittaja. Pauli Huhtala toimitti Suomen sotilaskalenteria vuosina 1940-1944, Kustannusosakeyhtiö Karhun kirjallinen johtaja hän oli vuodet 1945-1947 ja Yksityisyrittäjien liiton toimitusjohtajana vuodesta 1949. Huhtala ylennettiin vänrikiksi vuonna 1926, luutnantiksi vuonna 1930, kapteeniksi vuonna 1936 ja majuriksi vuonna 1941.
Tuure Junnilaa kuvailtiin vaalimainoksissa osaavaksi talousmieheksi sekä ”asiantuntijana, joka varoitti ajoissa”. Satakuntalaisiin ja helsinkiläisiin talouksiin jaettiin 16-sivuinen mainoslehti, jossa Tuure Junnilan puheita siterattiin laajasti. Tässä vaalikamppanjassa Tuure Junnila ei esiintynyt näyttävästi Suomen ulkopoliittisen linjan arvostelijana, vaan pikemminkin talousasioiden hoitajana. Kritiikin kärjen Junnila oli kohdistanut Suomen talousmenojen voimakkaaseen paisumiseen.
Vuoden 1962 vaalien jälkeen valtion menot olivat lisääntyneet 60 prosenttia ja Junnila ilmoitti: ”Olen lujasti vakuuttunut siitä, että tasapainoiset olot eivät palaudu maamme talouselämään ennen kuin tuhlauksesta valtion menotaloudessa tehdään loppu ja valtiontalouden laajeneminen saadaan rajoitettua yleisen taloudellisen kasvun säätelemiin järjellisiin rajoihin. Verotus kiristyy verojärjestelmämme jokaisessa kohdassa ja sellaista vauhtia, että tällä menolla meistä kaikista tulee kohta pelkkiä valtion vero-orjia.”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti