Säveltäjä Johann Kuhnau
Saksalainen säveltäjä, kirjailija, kääntäjä, lakimies ja musiikkiteoreetikko Johann Kuhnau (a. 6.4.1660 ja k. 5.6.1722) syntyi Geisingissä Altenbergissä Sächsische Schweiz-Osterzgebirgen piirikunnassa Saksin osavaltiossa, Saksassa, lähellä Tšekin tasavallan rajaa. Kuhnaun protestanttinen suku on kotoisin Böömistä, ja heidän nimensä oli alkujaan Kuhn. Johann Kuhnaun musikaalisuus laitettiin merkille jo hyvin varhain lapsena ja hänet lähetettiin noin vuonna 1670 opiskelemaan musiikkia Dresdeniin paikallisten hovimuusikoiden kanssa.
Opiskeluvuosinaan Kuhnau opiskeli lähinnä kosketinsoittimia ja musiikin säveltämistä sekä lisäksi ranskaa ja italiaa. Johann Kuhnau palasi kotiinsa, kun Dresdeniin levisi vuonna 1680 Wienistä suuri ja pelätty ruttotauti. Vielä myöhemmin Johann Kuhnau opiskeli musiikkia Johanneumissa Zittaussa ja Leipzigin yliopistossa lakia. Yliopistossa opiskellessaan Kuhnau toimi jo poikkeuksellisen aktiivisesti säveltäjänä ja musiikin esittäjänä. Johann Kuhnau nimitettiin vain 24-vuotiaana Leipzigin Thomaskirchen urkuriksi vuonna 1684.
Johann Kuhnau sai vuonna 1688 väitöskirjansa valmiiksi ja hän alkoi harjoittaa lakimiehen ammattia. Samalla hän työskenteli myös edelleen urkurina sekä jatkoi säveltämistä. Kuhnau julkaisi vuonna 1689 ensimmäisen kokoelmansa kosketinsoitinmusiikkia, joita seurasivat julkaisut vuosina 1692, 1696 ja 1700. Johann Kuhnau käänsi 1690-luvulla useita kirjoja saksaksi italiasta ja ranskasta sekä viimeisteli ja julkaisi tunnetuimman romaaninsa, satiirisen Der musicalische Quack-Salberin (1700). Vapaa-aikanaan Johann Kuhnau opiskeli eri aineita, kuten esimerkiksi matematiikkaa, hepreaa ja kreikankieltä.
Johann Kuhnau seurasi vuonna 1701 Johann Schelleä (s. 6.9.1648 Geising ja k. 10.3.1701 Leipzig) Thomaskirkon kanttorina ja tässä tehtävässä Kuhnau toimi aina kuolemaansa saakka. Johann Kuhnau ohjasi Thomaskirkon monia musiikillisia aktiviteetteja sekä opetti Thomaskoulussa. Ajan myötä Kuhnaun alkoi kärsiä myös heikkenevästä terveydestä. Saksalais-yhdysvaltalainen musiikkitieteilijä Willi Apel (s. 10.10.1893 ja k. 14.3.1988) piti Johann Kuhnaun työtä Leipzigissa yhtä kiusallisena ja vaikeana myös Kuhnaun seuraajalle, säveltäjämestari Johann Sebastian Bachille (s. 21.3.1685 Eisenach ja k. 28.7.1750 Leipzig).
Vuonna 1701 saksalainen paljolti itseoppinut ja lahjakas sekä hyvin tuottelias säveltäjä Georg Philipp Telemann (s. 24.3.1681 Magdeburg, Brandenburgin vaalipiiri ja k. 25.6.1767 Hampuri) valmistui lukiosta ja lähti Leipzigiin opiskelemaan lakia Leipzigin yliopistossa. Telemannista tuli ammattimuusikko, joka sävelsi teoksia säännöllisesti sekä Nikolainkirkkoon että Thomaskirkkoon. Georg Philipp Telemannista tuli vuonna 1702 kunnallisen oopperatalon Opernhaus auf dem Brühlin johtaja – oopperatalolle hän kirjoitti ainakin 20 oopperaa - ja vielä myöhemmin Neukirchen musiikillinen johtaja. Uskomattoman tuottelias Telemann teki paljon uutta musiikkia Leipzigille, mukaan lukien useita oopperoita; yksi näistä oli Telemannin ensimmäinen suuri oopperansa vuodelta 1704, Germanicus (roomalainen kenraali), jonka libretton kirjoitti runoilija Christine Dorothea Lachs – saksalaisen säveltäjän ja viulisti Nicolaus Adam Strungkin (kastettu 15.11.1640 Braunschweig ja k. 23.9.1700 Dresden) tytär. Georg Telemann ajautui kuitenkin konfliktiin Thomaskirkon kanttorin; Johann Kuhnaun, kanssa. Konflikti kiristyi, kun Telemann alkoi palkata monia opiskelijoita sävellysprojekteihinsa esittäjiksi ja näiden mukana oli myös Johann Kuhnaun oppilaita Thomaskoulusta, kuten esimerkiksi viulisti ja säveltäjä Johann Friedrich Fasch (s. 15.4.1688 Buttelstedt ja k. 5.12.1758 Zerbst).
Johann Kuhnau kuoli Leipzigissa 5.6.1722. Kuhnaulta jäi vuoden 1689 avioliitosta kolme tytärtä. Johann Kuhnaun veljenpoika Johann Andreas Kuhnau syntyi 1,12,1703 Annabergissa; Johann Andreas Kuhnau oli yksi Johann Sebastian Bachin tärkeimmistä musiikinkopioijista, joka opiskeli Thuomaskoulussa vuodesta 1718 lähtien. Hän opiskeli myös Leipzigin yliopistossa vuodesta 1719 lähtien. Johann Andreas Kuhnau kuoli vuoden 1745 jälkeen. Johann Kuhnaun oppilaita olivat Faschin lisäksi mm. Johann David Heinichen (s. 17.4.1683 Teuchern, Saksi-Anhalt ja k. 16.7.1729), joka sai Johann Kuhnaulta urku- ja cembalotunteja sekä säveltäjä ja cembalisti Christoph Graupner (s. 23.1.1683 Hartmannsdorf, Saksi ja k. 25.6.1767 Darmstadt).
Suurin osa Johann Kuhnaun säveltämästä laulumusiikista on aikain saatossa kadonnut jäljettömiin. Tässä joukossa on mukana mm. hänen oopperansa, Orpheus, ja Pyhän Markuksen mukainen passio sekä kolmen kuoron Te Deum ja ainakin kaksi messua. Säilyneet kantaatit ovat harmonisesti ja melodisesti yksinkertaisia, mutta hyvin ilmeikkäitä. Poiketen hänen edeltäjistään Thomaskirkon muusikoista, Kuhnaun kantaateissa on aina yhtenäinen lähestymistapa muodon suhteen: useimmat kantaatit alkavat instrumentaalialkusoitolla, joita seuraavat aariat ja resitatiivit varioiden. Joulukantaatti Uns ist ein Kind geboren, joka aikaisemmin tulkittiin Johann Sebastian Bachin kirjoittamaksi (BWV 142), on todennäköisesti Johann Kuhnaun säveltämä.
Johann Kuhnaun maine tänä päivänä perustuu paljolti hänen neljään kosketinsoitinkokoelmaansa, jotka julkaistiin vuosina 1689-1700. Erityisesti näistä viimeinen, Musicalische Vorstellung einiger biblischer Historien, joka tunnetaan yleisesti raamatullisina sonaatteina. Tämä teos sisältää kuusi sonaattia, joista jokainen hahmottelee raamatullisia kertomuksia. Osat ovat: Daavidin ja Goljatin välinen taistelu, Saulin melankolian paransi Daavidin harpullaan soittama musiikki, Jaakobin häät, Hiskian sairaus ja ennalleen asettaminen, Gideon; Israelin Vapahtaja ja Jaakobin kuolema ja hautaaminen.
Johann Kuhnaun Clavier-Übunginsa kaksi osaa sisältävät kumpikin seitsemän sarjaa. Sarjat alkavat lähes poikkeuksetta alkusoitolla ja jatkuvat tavanomaisessa tanssijärjestyksessä – allemande, courante, sarabande, gigue – joskus myös menuetilla tai aarialla, joka on sijoitettu tanssien väliin. Johann Kuhnaun preludit ovat lähes aina kahdessa osassa: alkusoitossa ja fuugassa (tai fugato-osassa), joissa on vasta-aiheita, jotka Johann Kuhnau mainitsee esipuheessaan. Neuer Clavier-Übungin, anderer Theilin, liitteenä ollutta Johann Kuhnaun sonaattia B-duuri pidettiin joskus varhaisimpana tunnettuna kosketinsoitinsonaattina. Myöhemmät tutkimukset ovat osoittaneet, että sonaatti on pikemminkin ensimmäinen Saksassa julkaistu kosketinsonaatti ja että Johann Kuhnau yksinkertaisesti noudatti ulkomaisten nykysäveltäjien vakiintunutta nimeämiskäytäntöä.
Säveltäjä Johann Kuhnau kertoi itse asiasta esipuheessaan näin: ”Olen liittänyt mukaan myös sonaatin B-duuri, jonka pitäisi miellyttää myös amatöörejä. Miksi koskettimistolle ei voisi tarjota sellaisia kappaleita, joita tarjotaan muille soittimille? Itse asiassa mikään väline ei ole pystynyt kiistämään klavierin mainetta täydellisyydestä.
Teoksen kolmas osa, nimeltään Frische Clavier Früchte, sisältää kuusi italialaista kamarisonaattia. Musiikkikommentaattori Milton John Cross (s. 16.4.1897 ja k. 3.1.1975) – hänet tunnetaan parhaiten Metropolitan Operan äänenä, joka isännöi sen lauantai-iltapäivän radiolähetyksiä 43 vuoden ajan, niiden perustamisesta 25.12.1931 hänen kuolemaansa saakka vuonna 1975 - ja David Ewenin mukaan teoksen julkaiseminen oli tärkeä tapahtuma musiikin historiassa, koska se on yksi varhaisemmista vakavista yrityksistä säveltää teoksia kosketinsoittimille urkujen lisäksi. Teoksessa käytetään monenlaisia muotoja ja tekstuureja; jopa avausosat vaihtelevat toccatamaisista miniatyyreistä täysimittaisiin chaconneihin. Frische Clavier Früchte oli Johann Kuhnaun suosituin teos hänen elinaikanaan ja teoksesta otettiin uusintapainoksia viisi kertaa – mukaan lukien yksi postuumisti julkaistu.
Valitettavan harvoista säilyneistä Johann Kuhnaun kirjoista ja tutkielmista mahdollisesti törkein on Der musicalische Quack-Salber (Musikaalinen puoskari), joka on satiirinen romaani. Romaani julkaistiin vuonna 1700. Romaani kuvaa Caraffan, saksalaisen huijarin, kuvitteellisia hyväksikäyttöjä, kun hän pyrkii tekemään itselleen mainetta muusikkona esiintymällä italialaisena virtuoosina. Romaani on osoittautunut samoin erityisen arvokkaaksi lähteeksi 1700-luvun lopun esityskäytännöille. Johann Kuhnaulta tunnetaan myös kaksi muuta satiirista teosta: Der Schmid seines eignen Unglückes (Oman epäonnensa tekijä) vuodesta 1695 ja Des klugen und thörichten Gebrauchs der Fünf Sinnen (Viiden aistin älykkäästä ja typerästä käytöstä) vuodelta 1698. Jotkut Johann Kuhnaun satiirisista käsitteistä ja tarinan käänteistä ovat saaneet vaikutteita Christian Weisen (käytti myös salanimiä Siegmund Gleichviel, Orontes Catharinus Civilis ja Tarquinius Eatullus, s. 30.4.1642 Zittau ja k, 21.10.1708 Zittau) romaaneista. Johann Kuhnau tunsi Weisen hänen päivistään Zittaussa, jossa Weise työskenteli lukion rehtorina; Johann Kuhnau tarjosi musiikkia Weisen koulunäytelmiin. Tämä musiikki on sittemmin kadonnut.
Johann Kuhnaun teoreettinen tutkielma Fundamente compositionis säilyi yhtenä käsikirjoituksena, joka sisältää myös nimettömän tutkielman kaksoiskontrapunktista (Kurtze doch deutliche Reguln von den doppelten Contrapuncten) ja kaksi Christoph Berhardin tekstiä. Koko käsikirjoitus oli ilmeisesti Johann Sebastian Bachin ansiota. Viimeiset viisi lukua ovat suora kopio toisesta Bernhardin tutkielmasta käänteisestä kontrapunktista, kun taas moodien käsittely on hyvin samanlaista kuin saksalaisen barokinajan säveltä, urkuri ja musiikkiteoreetikko Johann Gottfried Waltherin (s. 18.9.1684 Erfurt ja k. 23.3.1748) – Walther oli Johann Sebastian Bachin serkku – Praecepta der musicalischen -sävellyksessä (1708), mutta siitä puuttuu monia Waltherin kohtia. Samankaltaisuus aiheuttaa tärkeitä kysymyksiä Waltherin tunnetusta ja arvostetusta tutkielmasta: kuinka vahvasti se perustui Johann Kuhnaun kadonneeseen alkuperäisteokseen? Vai lainasivatko sekä Johann Walther että Johann Kuhnau toiselta kirjailijalta, joka on vielä tällä hetkellä meille tuntematon?
Johann Kuhnau kirjoitti varmasti ainakin kaksi muuta teoreettista teosta, mutta ne tunnetaan ainoastaan nimeltä: Tractatus de tetrachordo seu musica antiqua ac hodierna ja De triade harmonica. Kuhnaun näkemyksiä musiikkimuodoista, juhlallisuudesta ja muista asioista on säilynyt hänen kirjeessään, joka on päivätty 8.12.1717 ja jonka Mattheson julkaisi Critica musicassa vuonna 1725. Lisäksi raamatulliset sonaatit sisältävät laajan esipuheen, jossa muusikko Johann Kuhnau tutkii ohjelmamusiikin ideaa ja siihen liittyviä asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti