Uskonpuhdistaja Martti Luther (3. osa)
Mutta jos pelkäämme, että he voisivat meitä ruumiin, vaimon, lasten, palvelusväen, karjan, j.n.e. puolesta vahingoittaa… niin meneteltäköön, kuten minä tiedän muiden kansojen, kuten Ranskan, Espanjan, Böömin j.n.e. menetelleen ja tehtäköön tili heidän kanssaan, mitä he ovat meiltä kiskoneet ja sen mukaan jaettakoon sovinnolla, mutta heidät karkoitettakoon maasta. Sillä, kuten olemme kuulleet, Jumalan viha heitä kohtaan on niin suuri, että he lempeällä armeliaisuudella kohdellen tulevat yhä vihaisemmiksi ja vihaisemmiksi, mutta ankaruudella hyvin vähän paremmiksi. Sen vuoksi heistä on pikaisesti päästävä.”
Von den Jüden und Ihren Lügen vei Martti Lutherin kerta heitolla keskeiseksi henkilöksi antisemitismin historiaan. Tärkeintä Martti Lutherin merkitystä antisemitismin historiassa arvioitaessa ei kuitenkaan lopulta ole se, mitä Martti Luther selvästi itse tarkoitti kirjoituksillaan, vaan pikemminkin mikä oli hänen kirjoitusten todellinen vaikutus hänen omana aikanaan ja varsinkin paljon myöhemmin, satojenkin vuosien jälkeen. Lutherin varhaisemmille juutalaisajatuksia peranneille tutkimuksille olikin tyypillistä, että hänen juutalisvastaiset kirjoituksensa koettiin olevan hänen teologiastaan erillään, jolloin kirjoitusten lopputulos oli hyvin kielteinen. Lutheria pidettiin varsin kiivaana juutalaisvihaajana. Noin neljäsataa vuotta myöhemmin Martti Luther oli luonnollisesti kansallissosialisteille todellinen suurmies kirjoitustensa ansiosta. Lutherin piikkiin jopa yritettiin holokaustin jälkeen laittaa osasyyllisyyttä tapahtumiin.
Martti Lutherin puolustajat mielellään painottavat hänen olleen ennen muuta antihudaistinen eli ei juutalaisvastainen; näkemystään he perustelevat sillä, että Luther ei vihannut juutalaisia ja hänen teos Von den Jüden und Ihren Lügen kertoi juutalaisten asemasta rabbiinien raamatunselitystä vastaan. He myös muistuttavat tässä yhteydessä, että Martti Luther ei suositellut väkivaltaa juutalaisia kohtaan. Samoin Luther kielsi ehdottomasti pakkokasteen, eikä Lutherin kirjallisesta tuotannosta löydy kehotuksia juutalaisten surmaamiseen tai muuhunkaan väkivaltaan juutalaisia kohtaan. Lutherin puolustajat mielellään muistuttavat, että juutalaiset eivät koskaan muodostaneet mitään erityisryhmää Martti Lutherin teologiassa. Aivan samoin hänen todella raa’asta kielenkäytöstä saivat osansa roskaväki, katoliset, turkkilaiset, kerettiläiset sekä näennäiskristityt kuin pakanatkin. Puolustajat korostivat Lutherin kuuluneen omilla kirjoituksillaan vanhaan kristilliseen juutalaisvastaisen tradition joukkoon, jonka mukaan juutalaiset eivät olleet Lutherille etninen ryhmä, eikä uskonto, eikä rotu, vaan välinen, jonka avulla Saatana toimi. Luther ymmärsi taistellessaan juutalaisia vastaan todellisuudessa taistelevansa sielunvihollista vastaan. Kuitenkin Martti Lutherin teoksessa Von den Jüden und Ihren Lügen esittää ennen muuta vahvoja käsityksiä juutalaisuutta vastaan; selvimmin tämä erottuu Lutherin kirjoituksista juutalaisten kouluista ja heidän rabbiineistaan. Samoin Lutherin vihan sävyn tunnistaa hänen kirjoituksistaan juutalaisista yhteiskunnan työtätekemättömänä ryhmänä, roistoina ja koronkiskureina.
Martti Lutherin juutalaisvastaisilla kirjoituksilla ei kyllä hänen oman vuosisatansa kristittyihin ollut suurtakaan käytännön vaikutusta. Suuret juutalaisten karkoitukset Saksasta olivat jo pääosin ohi ennen Martti Lutherin uskonpuhdistajakautta. Lähinnä henkilökohtaiset Lutherin juutalaisvastaiset kirjoitukset omana aikanaan vaikuttivat korkeintaan Saksin ja Hessenin 1540-luvun juutalaislakeihin ja niitä seuranneisiin juutalaisten karkotuksiin. Totaalista vaikutusta antisemitismin historiassa hänen kirjoituksiltaan on kuitenkin mahdotonta kiistää. Lutherin puolustajat vetosivat siihen, että hän ei kuulunut moderneihin saksalaisiin antisemitismin nimiin vannoneihin antisemitisteihin ja että nämä antisemitistiset ajatukset tulivat lähinnä aivan muualta kuin Lutherilta.
Kansallissosialistien raaka ja suunnitelmallinen holokausti, joka piti sisällään myös rasistisen antisemitismin, vietiin natsien toimesta huippuunsa 1940-luvun Saksassa julmilmalla mahdollisella tavalla. Täysin totta on sekin, että moderni antisemitismi löysi Martti Lutherin kirjoitukset omaksi tuekseen sangen nopeasti. Vuonna 1887 ilmestyi saksalaisen kustantaja ja journalisti Theodor Fritschin (oik. Emil Theodor Fritsche, s. 28.10.1852 ja k. 8.9.1933) Antisemiten-Katechismus -käsikirjan ensimmäinen painos, jossa lainattiin Martti Lutherin juutalaisvastaisia traktaatteja. Theodor Fritschin kirjoituksia julkaistiin myös salanimillä Thomas Frey, Fritz Thor ja Ferdinand Roderich-Stoltheim. Vuoden 1919 uusi laitos kirjasta ilmestyi nimellä Handbuch der Judenfrage ja siinä siteerattiin jopa useampia Martti Lutherin juutalaisvastaisia kirjoituksia.
Useat muutkin antisemitistit toki ymmärsivät Martti Lutherin juutalaisvastaisten kirjoitusten merkityksen arvon ja alkoivat Lutherin vanavedessä julkaista omaa viheliäistä tuotantoaan. Eräs tällainen oli luterilainen teologi ja keisari Vilhelm I:n hovisaarnaaja Adolf Stoecker (s. 11.12.1835 Halberstadt ja k. 2.2.1909), joka perusti Kristillissosialistisen puolueen (Christlich-Soziale Parte) houkutellakseen jäseniä pois sosiaalidemokraattisesta puolueesta. Omille kannattajilleen pastori Adolf Stoecker oli ”toinen Luther”, mutta 1800-luvun lopulla myös yliopiskelijapiirit löysivät Lutherin juutalaisvastaiset kirjoitukset. Juutalaiset taistelivat aitoa saksalaista kansallishenkeä vastaan, näin ainakin monet ajattelivat asian olevan.
Adolf Hitlerin (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini, Saksa) valtaannousu tapahtui samaan juhlavuoteen, jolloin Martti Lutherin syntymästä tuli kuluneeksi 450 vuotta. Luther oli silloin ja edelleen muutamina vuosina edustavasti esillä Saksassa. Oman hyvin omituisen osansa tähän esillä oloon antoivat kansallissosialistit toimillaan, jotka sopivasti hyödynsivät Lutherin kirjoituksia juutalaisia vastustaessaan. Adolf Hitlerin valtakaudella Martti Lutherin kirjallisesta tuotannosta otettiin tarkoitushakuisesti uusintapainoksia. Martti Luther oli entistäkin raflaavammin esillä Handbuch der Judenfragessa.
Martti Luther leimattiin antisemiittiseksi vaikuttajaksi hyvin laajasti samoin natsi-Saksan evankelisen kirkon sisällä kansallissosialistishenkisen Deutsche Christen -uskonliikkeen vallattua suurimman osan Saksan maakirkoista haltuunsa. Joulukuussa 1941 tämä Martti Lutherin juutalaisvastaisuus tuotiin suurella julkisuudella esille Saksan seitsemän evankelis-luterilaisen maakirkon, Saksin, Hessen-Nassaun, Mecklenburgin, Schleswig-Holsteinin, Anhaltin, Thüringenin ja Lyypekin annettua julkilausuman, jossa he hyväksyivät valtiovallan antaman päätöksen velvoittaa Saksan juutalaiset kantamaan syyskuusta 1941 lähtien vaatteissaan keltaista Daavidin tähteä. Julkilausuma oli tällainen:
”Saksan kansanyhteisön jäseninä allekirjoittaneet Saksan evankelis-luterilaiset maakirkot ja kirkonjohtajat seisovat rintamassa historiallisessa puolustustaistelussa, joka on tehnyt mm. välttämättömäksi antaa poliisiasetuksen juutalaisten merkitsemisestä synnynnäisinä maailman- ja valtakunnanvihollisina, kuten jo tri Martti Luther katkerien kokemusten jälkeen vaati ryhdyttäväksi mitä ankarimpiin toimenpiteisiin juutalaisia vastaan sekä näiden ajamista pois Saksasta. Kristuksen ristiinnaulitsemisesta tähän päivään asti juutalaiset ovat taistelleet kristinuskoa vastaan tai ovat oman edun tavoittelussaan väärinkäyttäneet tai väärentäneet sitä. Kristillisellä kasteella ei ole mahdollista muuttaa juutalaisten rodullista omaleimaisuutta, kansallisuutta tai biologista olemusta.”
Em. dokumentti osoitti Martti Lutherin kirjoitukset erittäin käyttökelpoisiksi juuri kansallissosialistien harjoittamalle juutalaispolitiikalle. Rotuviha sekularisoi kansallissosialistisessa järjestelmässä nopeasti teologisenkin juutalaisvastaisuuden. Sveitsiläinen juutalainen uskonnollinen filosofi Ernst Ludwig Erlich (s. 27.3.1921 ja k. 21.10.2007 Riehen, Sveitsi) vastusti jyrkästi Martti Lutherin puolustajien näkemystä siitä, että kirkon juutalaisvastaisuus ja biologinen rotuantisemitismi tulisivat eri lähteistä. Erlich toimi vuosina 1961-1994 juutalaisjärjestö B’nai B’rithin Euroopan johtajana. Filosofi Ernst Erlich korosti niiden yhtenäisyyttä, toinen oli toisen jatke ja molemmat olivat harmonisessa yhteydessä toisiinsa, kuten saksalaiskristittyjen juutalaispolitiikka osoittaa.
Vaikka uskonpuhdistaja Martti Luther ei suoraan käskenyt murhata juutalaisia, niin ainakin hänen teologiansa teki helpommaksi myöhemmän juutalaisten järjestelmällisen murhaamisen. Martti Luther kuoli arvostettuna uskonpuhdistajana 400 vuotta Adolf Hitlerin hirmuvaltaa aikaisemmin. Historia voi korkeintaan asioita tuomita, mutta rangaistus ei ole sille edes mahdollista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti