Otto Adolf Eichmann (5. osa) 

Adolf Eichmann.

Lothar Hermann (s. 11.11.1901 Quirnbach Westerwald, Saksan keisarikunta ja k. 6.7.1974 Argentiina) oli saksalaisjuutalainen keskitysleiriltä selviytynyt henkilö, joka oli osallisena Adolf Eichmannin paljastamisessa Buenos Airesissa. Lothar Hermann oli karjakauppias Max Hermannin ja Sophie Hermannin kolmas poika, mutta osa perheen yhdestätoista lapsesta kuolivat jo varhain. Oppisopimuskoulutuksensa päätettyään Hermann liittyi KPD:n (Saksan kommunistisen puolueen) jäseneksi. Hermann salakuljetti veljensä Ludwigin kanssa säännöllisesti ulkomaan valuuttaa Saksasta Ranskaan tukeakseen juutalaisia Palestiinassa. Usein Hermann herätti tällä toiminnallaan poliisin huomiota, kunnes vuonna 1935 hän jäi kiinni itse teosta salakuljettaessaan valuuttaa Ranskaan. Gestapo pidätti Hermannin ja hänet vangittiin Dachaun keskitysleirille epäiltynä vakoilusta. Keskitysleirillä häntä pahoinpideltiin pahoin; pahoinpitelyn seurauksena hän menetti näkönsä toisesta silmästään.

Silvia ja Lothar Hermann.

Keskitysleiriltä vapauduttuaan Hermann matkusto Saksasta Alankomaihin elokuussa 1936. Siellä hän kohtasi myöhemmin ei-juutalaisen vaimonsa, Marta Waldmannin. Yhdessä he joulukuussa 1938 muuttivat Rotterdamin kautta Uruguayn Montevideoon sekä sieltä Argentiinaan. Toukokuussa 1941 heidän tyttärensä, Silvia, syntyi ja tytärtä ei kasvatettu juutalaiseksi. Hermannin Saksassa ollut koko perhe tapettiin – vain veli Hugo ja kolme muuta sukulaista selviytyivät vainoista.

Juan Perón.

Ilman kansalaisuutta Hermannin perhe asui toisen maailmansodan jälkeen Olivosissa Buenos Airesin metropolialueella. Lother Hermann auttoi eläkeneuvojana saksalais-juutalaisia maahanmuuttajia heidän korvausvaatimustensa esittämisissä. Natsidiktatuurin aikana Argentiinasta oli tullut kolmanneksi tärkein pakolaismaa eurooppalaisille juutalaisille. Presidentti Juan Domingo Perónin (s. 8.10.1895 Buenos Aires, Argentiina ja k. 1.7.1974 Buenos Aires, Argentiina) presidenttikaudella Argentiinaan saapui kuitenkin kasvava määrä natsihallinnon karkulaisia, joilla ei ollut maassa mitään pelättävää Perónin hallinnon aikana ennen hänen syrjäyttämistään vuonna 1955. Seuraavina vuosina Argentiinassa osoitettiin hyvin vähän kiinnostusta natsirikollisten syytteeseenpanoon tai luovuttamiseen.

Fritz Bauer.

Vuonna 1954 Lother Hermannin tytär Silvia – joka tuossa vaiheessa oli 12-vuotias – tapasi sattumalta Yorkin kaupunginosa elokuvateatterissa Adolf Eichmannin vanhimman pojan, Klausin, joka oli tuolloin 17-vuotias. Klaus Eichmann kehuskeli tytölle isänsä tekemisiä Saksassa natsina ja holokaustin yhtenä pääjärjestäjistä. Kun tieto saavutti Lother Hermannin, hän välitti epäilyksensä heti Buenos Airesin juutalaisyhteisölle ja sitten myös Argentiinan juutalaisten poliittiselle kattojärjestölle DAIA:lle (Delegacion de Asociaciones Israelitas Argentinas), mutta kumpikaan yhteisö ei reagoinut asiaan. Seuraavaksi Lother Hermann välitti tietonsa syyttäjä Fritz Bauerille (s. 16.7.1903 Stuttgart, Württemberg, Saksan keisarikunta ja k. 1.7.1963 Frankfurt am Main, Hessen, Länsi-Saksa) ja samoin natsien metsästäjä ja Haifassa Israelissa sijaitsevan natsien sotarikosten dokumentointi-instituutin johtaja, Tuviah Friedmanille (s. 23.1.1922 Radom, Puola ja k. 13.1.2011 Haifa, Israel). Fritz Bauer, joka työskenteli tuolloin Hessenissä, Saksassa, valtakunnansyyttäjänä, puolestaan välitti nämä tiedot salaa Israelin ulkomaiselle salaiselle palvelulle Mossadille vuonna 1957.

Tuviah Fieldman.

Mossadin kaksi tiedonkeruutehtävää vuosina 1957 ja 1958 saivat salaisen palvelun epäilemään tietoja. He väittivät Lothar Hermannin muuttaneen Buenos Airesin ulkopuolelle ja sillä välin saaneen kaihia toiseen silmäänsä ja olevan lähes sokea. Vasta Fritz Bauerin lisäpainostuksen ja saksalaisen geologi Gerhard Klammerin (k. 1982) riippumattoman vihjeen jälkeen Israelin hallitus päätti asettaa Adolf Eichmannin oikeuden eteen. Mossadin agentit varjostivat Adolf Eichmannia ja lopulta sieppasivat hänet Israeliin vuonna 1960, jossa hänet asetettiin oikeuden eteen vuonna 1961 ja teloitettiin tuomionsa jälkeen vuonna 1962.

Golda Meir.

Vuonna 1961 Lothar Hermann kirjoitti Israelin hallitukselle vaatien Tuviah Friedmanin asettaman 10 000 dollarin parkkion perimistä. Israelin hallitus kieltäytyi palkkiosta väittäen, että Tuviah Friedman ei edustanut virallisesti Israelin valtiota. Kirjeenvaihdon aikana Lothar Hermann uhkasi ilmoittaa sieppaajat viranomaisille vedoten operaation aikana harjoitettuun ”kiristykseen ja petokseen”. Argentiinan poliisi pidätti Lothar Hermannin 21.3.1961. Poliisin mukaan he olivat saaneet väärää tietoa ja uskoivat pidättäneensä keskitysleirin lääkäri Josef Rudolf Mengelen (s. 16.3.1911 Günzburg, Saksa ja k. 7.2.1979 Bertioga, São Paulo, Brasilia). Vankilassa Hermannia kohdeltiin kaltoin ja hänet vapautettiin syytteistä vasta sormenjälkien vertailun jälkeen 14 päivää pidätyksen jälkeen. Seuraavien vuosien aikana Lother Hermannin oli perheensä kanssa piilouduttava paikallisten kansallissosialistien häirinnän ja uhkausten vuoksi. Lother Hermann kirjoitti joulukuussa 1971 uudelleen Israelin hallitukselle; tällä kertaa päämisteri Golda Meirin (Golda Mabovitch, s. 3.5.1898 Kiova, Venäjä ja k. 8.12.1978 Länsi-Jerusalem) hallitus suostui maksamaan hänelle kuukausittaisen palkkion kaksitoista vuotta sen jälkeen, kun hän oli toimittanut tiedot.

David Ben-Gurion.

Otto Adolf Eichmannin tapaus alkoi 23. toukokuuta 1960, kun pääministeri David Ben-Gurion (s. 16.10.1886 Płońsk Puola ja k. 1.12.1973 Sheba, Ramat Gan, Israel) ilmoitti järkyttyneelle knessetille Adolf Eichmannin vangitun Argentiinassa. Natsisotarikollisen oikeudenkäynti alkoi seuraavan vuoden huhtikuun 11. päivänä Jerusalemin piirioikeudessa Beit Ha'amissa, jota johti korkeimman oikeuden tuomari Moshe Landau (s. 29.4.1912 Danzig, Saksa ja k. 1.5.2011 Jerusalem, Israel). Noin kahdeksan kuukauden kuluttua, 15. joulukuuta 1961, oikeus tuomitsi Eichmannin kuolemaan "rikoksista juutalaisia ​​vastaan, rikoksista ihmiskuntaa vastaan ​​ja sotarikoksista, joista hänet tuomittiin". Kuolemantuomio ei ollut yllätys: Asian paljastumisesta lähtien yleisö ja media, ja erityisesti iltapäivälehdet, olivat päättäneet, että Eichmannin oli "kuoltava". Päivälehti Maariv totesi, että "kansanmurhan tekijöille on yksi tuomio: kuolema" (24. toukokuuta 1960). Jo silloin, ennen oikeudenkäynnin alkua, oli kaikille selvää, että Adolf Eichmann saisi kuolemantuomion, vaikka virallisesti hänet oli vasta syytetty eikä häntä ollut vielä tuomittu.

Moshe Landau.

Yitzhak Olshan.

Välittömästi tuomion julistamisen jälkeen Adolf Eichmann ja hänen asianajajansa, saksalainen natsisotarikollisten asianajaja Robert Servatius (s. 31.10.1894 Köln, Preussi ja k. 7.8.1983 Köln, Länsi-Saksa), valittivat tuomiosta korkeimpaan oikeuteen. Korkeimman oikeuden käsittely alkoi maaliskuussa 1962 korkeimman oikeuden viiden vanhimman tuomarin kokoonpanossa, jota johti korkeimman oikeuden presidentti Yitzhak Olshan (s. 19.2.1895 Kaunas, Venäjä ja k. 5.2.1983 Israel). Valitus kuitenkin hylättiin odotetusti 29. toukokuuta 1962. Korkeimman oikeuden tuomarit sanoivat "päättäneensä hylätä valituksen sekä tuomion että rangaistuksen osalta ja vahvistaa käräjäoikeuden tuomion".

Jitzhak Ben-Zvi.

Samana päivänä Adolf Eichmann kiirehti jättämään armahduspyynnön Israelin presidentille Jitzhak Ben-Zville (s. 24.11.1884 Poltava, Venäjä ja k. 23.4.1963 Jerusalem, Israel). Pyynnössään hän kirjoitti inhoavansa juutalaisia ​​vastaan ​​tehtyjä kauheuksia suurimpina rikoksina ja piti oikeudenmukaisena, että "vastuulliset saatetaan oikeuden eteen", mutta lisäsi, että on tarpeen erottaa "valtion teot" ja esimiehiltä käskyjen vastaanottaminen "pelkän työkalun, kuten minun", teot. Koska Adolf Eichmann väitti, ettei pitänyt itseään johtajana tai vastuullisena, hän pyysi presidenttiä myöntämään hänelle armahduksen ja peruuttamaan kuolemantuomion.

Martin Buber.

Gershom Scholem.

Hugo Bergmann.

Adolf Eichmannin pyynnön rinnalla joukko merkittäviä henkilöitä jätti oman armahduspyynnön. Itävaltalais-israelilainen filosofi Martin Buber (s. 8.2.1878 Wien ja k. 13.6.1965 Jerusalem, Israel), saksalaissyntyinen israelilainen historioitsija Gershom Scholem (s. 1897 ja k. 21.2.1982), israelilainen filosofi Hugo Bergmann (s. joulukuu 1883 Praha, Itävalta-Unkari ja k. 18.6.1975 Jerusalem, Israel), saksalais-juutalainen filosofi Akiva Ernst Simon (s. 15.3.1900 Berliini, Saksa ja k. 18.8.1988 Jerusalem, Israel) ja kirjailija Leah Goldberg (s. 29.5.1911 Königsberg, Saksan keisarikunta ja k. 15.1.1970 Jerusalem, Israel) olivat jo järjestäytyneet oikeudenkäynnin aikana ja saaneet jonkin verran tukea medialta. Kirjeessään presidentille älymystö kirjoitti: "Emme halua vihollisen johdattavan meitä nostamaan keskuudestamme hirsipuun, ja jos teemme niin, se on voitto viholliselle, emmekä halua tätä hänen voittoaan."

Akiva Ernst Simon.

Leah Goldberg.

Gideon Max Hausner.

Israelin presidentin toimisto välitti armahduspyynnön oikeusministeriölle. Oikeudenkäynnissä syyttäjänä toiminut oikeuskansleri Gideon Max Hausner (s. 26.9.1915 Lemberg, Itävalta-Unkari ja k. 15.11.1990 Jerusalem, Israel) katsoi, että armahduskysymys tulisi saattaa valtion korkeimman oikeusasteen: Israelin hallituksen, käsiteltäväksi. Kirjassaan "Justice in Jerusalem" Gideon Hausner kirjoitti: "Olin tietoinen oikeudenkäynnin päättymisen historiallisista seurauksista ja ehdotin pääministerille ja uudelle oikeusministerille (Dov Yosef, s. 27.5.1899 Montreal, Quebec, Kanada ja k. 7.1.1980 Tel Aviv, Israel), joka oli ottanut tehtävän vastaan ​​noin puoli vuotta aiemmin), että hallitus kutsuttaisiin koolle ja asiasta keskusteltaisiin. Hallituksella on oikeus keskustella oikeusministerin maan presidentille antamasta armahdusta koskevasta suosituksesta."

Dov Yosef.