Maailman tunnetuin taideväärentäjä Elmyr de Hory (32. osa)

Elmyr de Horyn taideväärentäjänuran alusta alkaen, siis vuodesta 1946 lähtien, hän toimi alkuun Euroopassa ja sen jälkeen kaksitoista vuotta Yhdysvalloissa. Tämän jälkeen jälleen Euroopassa, yhtä Etelä-Amerikan matkaa lukuunottamatta. Aktiivisen uransa aikana Elmyr de Hory piirsi tai maalasi ainakin tuhat teosta, jotka on merkitty kuuluisien taiteilijoiden tekemiksi. Hän tekemiään töitä ovat sittemmin myyneet suuret ja kuuluisat taidegalleriat ja näitä hänen tekemiään taideteoksia on ripustettu useiden nykytaiteenmuseoiden näyttelyihin; hänen teoksiaan löytyy myös merkittävistä yksityiskokoelmista esimerkiksi New Yorkista Tokioon ja Kapkaupungista Tukholmaan saakka. Teoksia on niin paljon ja ne ovat tehokkaasti levinneet maailmalle, että Elmyr de Hory ei edes itse pystynyt tunnistamaan kohdatessaan oman teoksensa. Elmyr de Hory ei myöskään ymmärtänyt sitä teosten määrää, minkä hän oli ennättänyt luoda.

Elmyr de Hory.

Elmyr de Horya pidetään yleisesti historian kaikkein tuotteliaimpana taideväärentäjänä. Jos taidemyyjät Fernand Legros ja Réal Lessard eivät olisi joutuneet riitoihin ja suuriin ongelmiin, olisi täysin mahdollista, että Elmyr de Horyn henkilöllisyys olisi jäänyt täysin paljastumatta suurelle yleisölle. Joidenkin arvioiden mukaan Fernand Legrosin ja Réal Lessardin myymien väärennöksien arvo pelkästään vuosilta 1961-1967 olisi ollut ainakin 60 miljoonaa dollaria. Baselilaisen Gallerie Münsterbergin omistaja Frithjof R. Fehse luonnohti: ” Elmyr de Hory on epäilemättä jonkinlainen nero, mutta minkälainen nero, sitä minä en tiedä. Tiedän vain, että ketään hänenlaistaan ei ole koskaan aikaisemmin ollut olemassa ja me kaikki rukoilemme, ettei ketään hänenlaistaan enää koskaan ilmestykään.”

Eräs nimeään paljastamaton newyorkilainen galleristi on sanonut Elmyr de Horysta: ”Kun oli Matissen teoksen tekemisestä kysymys, niin se Hory oli parempi kuin Matisse.” Philippe Huisman Pariisin Wildenstein-säätiöstä taas lausui: ”Ei ole sellaista kuin hyvä väärennös. Yhdelläkään väärentäjällä ei ole mestarin kykyä ja intohimoa. Hänen teoksensa ovat heikkoja tai jäykkiä. Viivoista puuttuu olennainen elävyys. Voisi sanoa, että Horyn tauluväärennökset ovat samaa tasoa kuin hänen jäljittelemiensä suurten ranskalaisten mestarien kehnoimmat työt.” Wildstein-säätiö antoi loppulausuntonsa öljymiljonääri Meadowsin huono-onnisesta kokoelmasta.

Taidegalleristi Klaus Perls tokaisi kerran: ”On vaikea selittää, kuinka väärennöksen tunnistaa. Ensimmäisen taideteokseen luodun vilkaisun on aiheutettava emotionaalinen aitouden tai väärennöksen tunne. Kokonaisia kirjoja voisi kirjoittaa siitä, mitä tähän ensi vilkaisuun sisältyy. Siinä tiivistyvät kaikki tiedot, jotka on saavuttanut, kaikki taiteilijan työt, jotka on nähnyt, kaikki mitä on lukenut… Olen käsitellyt Vlaminckin töitä yli kolmekymmentä vuotta ja tiedän miltä ne näyttävät. Yksi väärennöksesti jonka näimme [Meadowsin kokoelmassa] oli muka maalattu 1905. Sen kauden maalaukset ovat kypsyneet kuusikymmentä vuotta. Näkemäni kuva oli täysin kypsymätön. Se oli upouusi. Värit ikääntyvät ja sekoittuvat kemiallisesti. Tuliterämaalauksen värit muuttuvat, kun ne sekoittuvat kuivumisprosessin aikana yhteen. Se kestää useita vuosia. Siksi on verraten helppo keksiä väärennös esim. viisi vuotta sen jälkeen, kun se on maalattu. Se on vanhentunut toisella tavoin kuin taiteilijan alkuperäisteokset…

Kukaan, joka tekee väärennöksen, ei voi välttää panemasta siihen jotakin omasta persoonallisuudestaan, ja se persoonallisuus juuri ei ole väärennettävän taiteilijan persoonallisuutta, jonka spesialisti tuntee niin hyvin. Mitä paremmin tämän persoonallisuuden tuntee, sitä helpompi on keksiä väärennös. Taideteos on taiteilijan persoonallisuuden suora jatke. Sitä väärentäjä ei pysty saamaan aikaan.”

Taidekauppias Ivan Spence.

Taidekauppias Ivan Spence (1902-1983) on lausunut: ”Jokainen joka on maksanut viisi- kuusikymmentätuhatta dollaria yhdestä näistä maalauksista, on sietänyt tulla nenästä vedetyksi. Kuinka huvittavaa! Onko Matissen työ tosiaan niin kaunis tai niin harvinainen, että se on tuon rahan arvoinen? Pötyä! Lopetetaan tämä vanhan ja vanhanaikaisen kunnioitus. Lopetetaan tämä kirottu taide’markkina’homma. Voi vain toivoa, että skandaali ainakin opettaisi ihmiset ostamaan nuorten, elävien maalareiden töitä.”

Bostonilainen taidekeräilijä oli kymmenen vuotta aikaisemmin hankkinut omistukseensa kaksi Renoirin akvarellia eräästä New Yorkin huippugalleriasta. Nykyään hän tietää omistavansa Elmyr de Horyn tekemiä teoksia. Taidekeräilijä sanoo kuitenkin: ”Olisi silkkaa tekopyhyyttä kantaa pysyvää kaunaa taiteilijaa kohtaan. En osta maalauksia samalla tavalla kuin osakkeita. Minulla on ollut kymmenen vuotta iloa Renoireistani – tai Elmyrin Renoireista, sanottakoon niitä miksi tahansa – ja vielä kaksikymmentä vuotta lisää, jos on onnea. Sitten jätän työt kahdelle pojalleni sanoen: ’Nämä ovat kauniita esineitä. Nauttikaa niistä sellaisinaan, ei niissä olevan nimen takia tai sen, mitä joku sanoo niiden olevan.’

Vuonna 1956 Joseph Faulkner Main Streetin Gallerysta Chicagosta sai tietää, että hänen Raynal-nimiseltä mieheltä ostamansa piirustukset ja maalaukset olivatkin väärennöksiä. Joseph Faulkner ilmoitti omille asiakkailleen ikävän uutisen tarjoutuen lunastamaan työt takaisin. Eräs minneapolisilainen taidekeräilijä – hän oli ostanut galleristilta ”Modiglianin” piirustuksen – halusi vielä hetken aikaa pitää piirustuksen omanaan. Tämän jälkeen taidekeräilijä matkusti Eurooppaan ja esitteli teoksesta otettuja valokuvia Pariisissa useille asiantuntijoille ja galleristeille. Kaikki asiantuntijat olivat sitä mieltä, että piirustus on epäilemättä aito. Kotiin palattuaan taidekeräilijä ilmoitti Faulknerille, että hän ei halua luopua piirustuksesta ja hän halusi Joseph Faulknerin kirjoittavan piirustuksen taakse tekstin: ’Minä, Joseph Faulkner, vakuutan että tämä on Elmyr de Horyn tekemä alkuperäinen ja aito Modigliani-väärennös.’

Elmyr de Hory kuitenkin itse aina tiesi, mitä hän oli väärentämässä; hän oli opiskellut ja perehtynyt aiheeseen niin hyvin, kuin vain pystyi. Hän väärensi vain sellaisia teoksia, mihin hän tunsi itselleen taitojen piisaavan sekä teoksia, joiden aihepiiri tuntui hyvin läheiseltä. Koskaan hän ei poikennut tästä periaatteestaan. Parhaiten Elmyr de Hory tunsi taiteilijat Légerin, Vlaminckin, van Dongenin, Picasson ja Derainin ja heidän työnsä. Elmyr de Hory suostui tekemään väärennöksiä vain sellaisten taiteilijoiden teoksista, joihin hän tunsi sukalaisuutta itse.

David Stein (syntynyt Henri Haddad, s. 27.1.1935 Alexandria, Egypti ja k. Lokakuu 1999 Bordeaux, Ranska) oli samoin myös kuuluisa taideväärentäjä, joka tosia jo varhain jäi teoistaan kiinni ja joutui vankilaan istumaan tuomiotaan. Hän oli jo aikaisemmin saanut Ranskanssa tuomioita varkauksista, ennen kuin alkoi väärentää taidetta ja myymään teoksia. David Stein opiskeli mm. Marc Chagallin, Henri Matissen, Georges Braquen, Paul Kleen, Mirón, Jean Cocteaun ja Georges-Henri Rouaultin taideteoksia. Marc Chagall ilmoitti vuonna 1967 viranomaisille New Yorkin galleriassa näytteillä olevien töidensä väärennöksistä. Taiteilija Marc Chagall oli aivan sattumalta samaan aikaan New Yorkissa ja hän galleriassa käydessään tunnisti teokset väärennetyiksi. David Stein oli myynyt kolme ”Chagallin” akvarellimaalausta taidekauppiaalle 10 000 dollarilla. Stein oli maalannut kaikki kolme taulua samana aamuna ennen lounasta. Stein sai uudet kankaat näyttämään vanhoilta liottamalla niitä Liptonin teessä ja hän väärensi aitouskirjeitä kehyskaupassa odottaessaan maalausten kehystämistä. Tämän vuoksi David Stein pidätettiin. David Stein kieltäytyi kuitenkin tekemästä yhteistyötä syyttäjän kanssa. Hänet tuomittiin kuudesta taideväärennöksestä Yhdysvalloissa vankilaan. Hänet tuominnut tuomari Joseph Stone tuotatti David Steinin vankilasta omaan toimistoonsa maalaamaan tauluja. Tuomari pysyi Steinin perheen ystävänä. Vielä myöhemminkin Stein jatkoi taideväärennösten tekemistä.

Kun David Stein oli suorittanut vankeusrangaistuksensa Yhdysvalloissa hänet karkotettiin Ranskaan, jossa hän joutui jälleen vankilaan. Ranskassakin vankilaviranomaiset sallivat hänen jatkaa maalausharrastustaan, tällä kertaa kuitenkin omalla nimellään. Lontoolainen taidegalleria myi vuonna 1969 osan näistä hänen maalauksistaan. Kun David Stein vapautui vietettyään lähes neljä vuotta vangittuna Yhdysvalloissa ja Ranskassa, hän myi maalauksiaan omalla nimellä. Myöhemmin David Stein on tunnustanut, että hänen olisi kannattanut väärentää vain kuolleiden mestareiden taideteoksia.

Elmyr de Horylla oli tähänkin oma mielipiteensä: ”Luin jostakin, että David Stein, englantilainen joka teki joitakin Chagalleja ja Picassoja ja joutui heti kiinni, väitti paneutuneensa taiteilijan ajatuksiin ja sieluun. Jos hän maalasi Chagallin työtä, hänestä tuli Chagall. Omasta puolestani olen sitä mieltä, että se on pahimmanlaatuista hölynpölyä. Voisiko kirjoittaa Hemingwayn tyylisen romaanin paneutumalla hänen ajatuksiinsa ja sieluunsa? Voisiko Hemingwayksi tulla? Ei, se on kauhean tyhjänpäiväinen ja romanttinen selitys… vaikka varmasti se menee yleisöön. Minä sen sijaan tutkin – hyvin, hyvin huolellisesti – taiteilijan tuotantoa. Siinä kaikki.”