Kirjailija William Somerset Maugham (5. osa)
William Maugham kirjoitti vuonna 1930 romaanin Cakes and Ale (Kakkuja ja olutta). Raphael kirjoitti tästä romaanista kuvaillen sen ”eleganttiseksi kirjalliseksi ilkeyden osoitukseksi”, joka on samalla satiiri kirjallisuusmaailmasta sekä humoristisen kyyninen havainto ihmisten parittelusta. Lehdistö kommentoi negatiivisesti, että romaanin keskushahmo vaikutti olevan mauton parodia kirjailija ja runoilija Thomas Hardysta (s. 2.6.1840 Stinsford, Dorset, Englanti ja k. 11.1.1928 Dorchester, Dorset, Englanti), joka kuoli vuonna 1928. William Maugham vahingoitti omaa mainettaan vain entisestään kieltämällä toisen hahmon, Alroy Kear – pinnallinen kirjailija, jolla oli enemmän painostavaa kunnianhimoa kuin kirjallista lahjakkuutta – oli Sir Hugh Seymour Walpolen (s. 13.3.1884 Auckland, Uusi-Seelanti ja k. 1.6.1941 Brackenburn, Englanti) karikatyyri. Lopulta harva kuitenkaan uskoi William Maughamin kiistoa ja niinpä hän joutui sen myöntämään valheeksi. Hastings lainasi aikalaisen näkemystä, jonka mukaan Kear oli William Maughamin kosto Walpolelle ”varastetusta poikaystävästä, yksipuolisesta rakkaudesta ja vanhasta mustasukkaisuudesta”.
Tultaessa 1930-luvun alkuun oli William Maugham totaalisesti kyllästynyt teatteriin. Hän avautui tästä asiasta näytelmäkirjailija, säveltäjä, ohjaaja, näyttelijä ja laulaja Sir Noël Peirce Cowardille (s. 16.12.1899 Teddington, Middlesex ja k. 26.3.1973 Firefly Estate, Jamaika) seuraavasti vuonna 1933: ”Olen saanut näytelmäkirjoittamisesta tarpeekseni… En voi kertoa, kuinka paljon vihaan teatteria. Se sopii sinulle oikein hyvin, olet kirjailija, näyttelijä ja tuottaja. Se, mitä annat yleisölle, on täysin sinun omaasi; meidän muiden on tyydyttävä parhaimmillaankin likimääräiseen näkemykseen siitä, mitä näemme mielessämme. Kun on päässyt yli näyttämön loistosta ja jännityksestä, en itse usko, että teatterilla on paljon tarjottavaa kirjailijalle verrattuna muihin medioihin, joissa hän on täysin itsenäinen eikä hänen tarvitse ottaa ketään huomioon.”
William Maughamin kolmaskymmenestoinen ja samalla myös viimeinen näytelmä oli Sheppey (1933). Tämä näytelmä poikkesi Maughamin aiemmasta tyylistä selvästi; näytelmän moraalinen monitulkintaisuus sekä monitulkintainen päätös hämmensivät sekä kriitikoita että varsinkin yleisöä. Huolimatta Cowardin avusta luonnostelussa ja näyttelijä Sir Ralp David Richardsonin (s. 19.12.1902 Cheltenham, Gloucestershire, Englanti ja k. 10.10.1983 Lontoo, Englanti) pääosassa näyttelemisestä ja Sir Arthur John Gielgudin (s. 14.4.1904 South Kensington, Lontoo, Englanti ja k. 21.5.2000) ohjauksesta, näytelmää esitettiin suhteellisen vaatimattomat 83 kertaa. William Maugham kirjoitti myöhemmin itse: ”Tajusin, etten enää ollut yhteydessä teatteria suosivaan yleisöön. Näin käy lopulta useimmille näytelmäkirjailijoille, ja heidän on viisasta ottaa varoitus vastaan. Heidän on siis korkea aika jäädä eläkkeelle. Tein niin helpottuneena.” Raphael arveli, että William Maugham halusi nyt kirjoittaa miellyttääkseen itseään eikä muita.
William Maughamin pitkät kaukomatkat ulkomaisiin kohteisiin alkoivat olla jo mennyttä aikaa, mutta kirjailija Joseph Rudyard Kiplingin (s. 30.12.1865 Bombay, Brittiläinen Intia ja k. 18.1.1936 Lontoo, Englanti) nimenomaisesta ehdotuksesta William Maugham purjehti vielä Länsi-Intiaan vuonna 1936. Brittiläiset siirtokunnat eivät enää pystyneet tarjoamaan Maughamille mitään vastaavaa aineistoa, kuin mitä hän oli saanut kerättyä Aasian siirtokunnista 1920-luvulla. Cayennen rangaistussiirtolana tunnetusta Paholaisen saarelta (Île du Diable) William Maugham sai kuitenkin aineksia muutamiin tarinoihin. Saari toimi ranskalaisena rangaistussiirtolana vuosina 1852-1952 eli 100 vuoden ajan. Saari oli tunnettu sekä henkilökunnan ankarasta vankien kohtelusta että trooppisesta ilmastosta ja taudeista, jotka osaltaan johtivat korkeaan kuolleisuuteen saarella. Pahimmillaan kuolleisuus nousi 75 prosenttiin saarella.
Vuonna 1938 William Maughamin vieraillessa Intiassa hän havaitsi oman kiinnostuksensa kohdistuneen vähemmän englantilaisiin kuin intialaisiin filosofeihin ja askeetteihin. Itse William Maugham kuvaili asiaa näin: ”Heti kun maharadžot tajusivat, etten halunnut lähteä tiikerijahtiin, vaan että olin kiinnostunut tapaamaan runoilijoita ja filosofeja, he olivat erittäin avuliaita.” William Maugham vieraili hindu ja jivanmukta (vapautunut olento) Ramana Maharshin (s. 30.12.1879 ja k. 14.4.1950) luona ashramissa. William Maugham käytti romaanissaan Partakoneen terä hindua myöhemmin vuonna 1944 mallina hengelliselle gurulle.
Koko 1930-luvun ajan William Maugham piti kotinaan Cap Ferrattilla Villa La Mauresquen huvilaansa, jossa hän yhdessä Frederick Haxtonin kanssa myös viihdytti ylellisesti vieraitaan. Villa La Mauresquessa oli palvelushenkilökuntaa kaikkiaan kolmentoista henkilön verran. Toisen maailmansodan alettua William Maugham pysytteli kodissaan niin kauan kuin vain pystyi, mutta lopulta kesäkuussa 1940 Ranska antautui saksalaisille. Täysin tietoisena siitä, että hän oli natsien vihaama henkilö (Joseph Goebbels oli tuominnut hänet henkilökohtaisesti), William Maugham matkasi epämukavissa olosuhteissa Nizzasta lähteneellä hiirahtialuksella Englantiin. Tuossa vaiheessa vielä puolueettoman Yhdysvaltain kansalaisena Frederick Haxton oli turvassa saksalaisilta ja siksi hän vietti huvilassa aikaansa turvaten rakennuksen ja irtaimiston niin hyvin kuin mahdollista, kunnes hän matkusti Lissabonin kautta New Yorkiin.
Suurimman osan sotavuosista Yhdysvalloissa William Maugham vietti yhdysvaltalaisen kustantajansa, Nelson Doubledayn (s. 16.6.1889 Brooklyn, New York, Yhdysvallat ja k. 11.1.1949 Oyster Bay, New York, Yhdysvallat) miellyttävässä kartanossa. Nelson Doubleday johti isänsä Frank Nelson Doubledayn (s. 8.1.1862 Brooklyn, New York, Yhdysvallat ja k. 30.1.1934) maaliskuussa 1897 perustamaa Doubleday Company -kustantamoa vuosina 1922-1946. Hänen poikansa, Nelson Doubleday Jr. (s. 20.7.1933 Oyster Bay, New Yyork, Yhdysvallat ja k. 17.6.2015 Locust Valley, New York, Yhdysvallat) seurasi isänsä jalanjälkiä osallistuen kustantamon laajentumiseen ja toimien myös yrityksen toimitusjohtajana vuosina 1978-1986.
Ensimmäinen Doubledayn esi-isä saapui Bostoniin 1600-luvun alussa Englannista. Nelson Doubledayn äiti oli historioitsija ja luotokirjoittaja Neltje Blanchan (oik. Blanchan De Graff Doubleday, s. 23.10.1865 ja k. 21.2.1918). Nelsonilla oli vanhempi veli, Felix Doty, joka adoptoitiin perheeseen sekä nuorempi sisar Dorothy. Lapset kävivät kaupungissa kveekarien ylläpitämää yksityistä koulua, Friends Schoolia. Perhe muutti suurelle tilalle pieneen kylään Locust Valleyssa Long Islandilla. Nelson Doubleday varttui kirjakustantamon piirissä, jonka hänen isänsä oli perustanut. Hänen äitinsä kirjoitti monia kirjoja puutarhanhoidosta sekä linnuista ja näitä kirjoja pidettiin merkittävinä niiden tieteellisen sisällön ja lyyrisen ilmaisun vuoksi.
Nelson Doubleday opiskeli myöhemmin Dr. Holbrookin sotilaskoulussa Ossiningissa, New Yorkissa. Kaksi vuotta hän jaksoi opiskella New Yorkin yliopistossa ennen kuin liittyi isänsä liikekumppaniksi, mitä hän piti paljon mielenkiintoisempana tehtävänä. Vuonna 1910 hän perusti oman yrityksensä. Palveltuaan ensimmäisessä maailmansodassa hän liittyi jälleen isänsä yritykseen Doubleday, Page and Companyn nuorimmaksi osakkaaksi. Yrityksen fuusioiduttua Doran Companyn kanssa ja isänsä kuoltua vuonna 1934 Nelson Doubledaysta tuli Doubleday, Doran Company Incorporatedin hallituksen puheenjohtaja. Tässä tehtävässä hän pysyi kuolemaansa saakka vuoteen 1949. Perheyritys Doubleday laajeni maltillisesti ja siihen liittyi myös yksi kirjakerho.
Nelson Doubleday oli avioliitossa Ellen McCarterin (1899-1978) kanssa. Heillä oli poika, Nelson Doubleday Jr ja tytär Neltje (1934-2021), joka sai nimensä isoäitinsä mukaan. Neltje meni 18-vuotiaana naimisiin John Turner Sargent vanhemman (s. 26.6.1924 Long Island, New York, Yhdysvallat ja k. 5.2.2012) kanssa, joka hänkin työskenteli Doubledayn kustamolla. John Sargent toimi kustantamon toimitusjohtajana vuosina 1963-1978 laajentaen yritystä suuresti. Vuosina 1978-1986 John Sargent oli kustamon hallituksen puheenjohtaja. Kustantamo myytiin kustannusalan suurien muutosten vuoksi saksalaiselle Bertelsmann -konsernille vuonna 1986. Vuonna 1965 avioeronsa jälkeen Neltje muutti lastensa kanssa Wyomingiin ja avioitui uudelleen. Hän osti karjatilan, johti kunnostuksen jälkeen historiallista hotellia Sheridan Inniä ja hänestä tuli abstrakti taiteilija. Hän perusti 1980-luvulla ”Neltje Blanchan Literaty Prize” -palkinnon isoäitinsä kunniaksi. Vuonna 2001 hän perusti Jentelin, taiteilijaresidenssiohjelman, jota tuki hänen yksityinen perhesäätiönsä. Vuonna 2010 hän lahjoitti karjatilansa, studionsa, taidekokoelmansa ja taloudellisen lahjoituksen Wyomingin yliopistolle, jonka peruskivi muurattiin 27.9.1886. Ellen Doubleday jätti Doubleday liike- ja henkilökohtaisten asiakirjojen kokoelman Princetonin yliopistolle. Ellen McCarterin Doubleday -paperit, noin vuosilta 1930-1978, sisältävät liike- ja sosiaalista kirjeenvaihtoa, Doubleday -kirjailijoiden asiakirjoja, henkilökohtaisia ja perhekirjeitä sekä Doubledayn kuolinpesään liittyviä asioita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti