Velipuolikuu

Vuosina 1983-1984 tehtiin YLE TV1:lle viisitoista jaksoa puolentunnin viihdeohjelmaa – joista yksi oli englanninkielinen jakso – nimellä Velipuolikuu. Velipuolikuussa näyttelivät Pirkka-Pekka Petelius (s. 31.5.1953 Alatornio), Kari Olavi Heiskanen (s. 16.3.1955 Hämeenlinna), Eeva Riitta Orvokki Litmanen (ent. Litmanen-Frank, s. 25.2.1944 Lappeenranta), Esko Ferdinand Hukkanen (s. 23.10.1927 Iisalmen maalaiskunta ja k. 22.7.2016 Lahti), Seija Kareinen (s. 1963), Robin Relander (k. 2019), Pirjo Liisa Helena Bergström (o.s. Halminen, s. 21.4.1939 Helsinki ja k. 15.5.2011 Helsinki) ja Niko Pietari Saarela (s. 28.2.1972 Helsinki). Viihdeohjelman käsikirjoittajat olivat Kari Väinämö Kyrönseppä (s. 6.8.1943 Lappeenranta), Pirkka-Pekka Petelius, Heimo Juhani ”Holle” Holopainen (s. 27.9.1948 Helsinki) ja Kari Heiskanen. Kari Kyrönseppä ohjasi sarjan ja Pedro Heikki Kalevi Hietanen (s. 5.5.1949 Jaala ja k. 6.12.2023) toimi ohjelman kapellimestarina.

Pitkään Yleisradiossa työskennellyt ohjaaja ja käsikirjoittaja Kari Kyrönseppä kävi kesällä 1982 Suomenlinnassa katsomassa Ryhmäteatterin kesäteatteriesitystä Impi vaarassa. Kyrönseppä ei oikein jaksanut innostua teatteriesityksestä, mutta Kari Kyrönsepän huomio kiinnittyi sivuroolin esittäjään. Nuori miesnäyttelijä touhusi omiaan varsinaisen juonen ohessa. Kari Kyrönseppä jäi seuraamaan miehen puuhia niin intensiivisesti, että häneltä meni koko muu näytelmä aivan ohi. Sittemmin Kari Kyrönsepälle selvisi, että nuori miesnäyttelijä oli Pirkka-Pekka Petelius.

Pelastusarmeijan kuoro.

Alatorniossa syntynyt Pirkka-Pekka Petelius varttui nelivuotiaaksi Kouvolassa ja sen jälkeen kasvoi Kuusankoskella. Petelius muutti vuonna 1975 Helsinkiin. Ensin häntä houkutti historian ja kielten opiskelu, mutta Petelius haki lopulta kuitenkin Suomen teatterikouluun ja pääsi kouluun vuonna 1976. Velipuolikuussa Pirkka-Pekka Petelius teki lopullisen läpimurtonsa suuren yleisön tietoisuuteen; Peteliuksesta tuli sarjan myötä Suomen suosituimpia koomikoita. Velipuolikuuta seurasi sketsisarja Mutapainin ystävät (1984-1985), Tabu (1986-1987) ja Hymyhuulet (1987-1988).

Hymyhuulet-sarjassa Pirkka-Pekka Peteliuksen juontajaparina ja toisena päätähtenä esiintyi näyttelijä ja laulaja Aarne Elis ”Aake” Kalliala (s. 5.10.1950 Heinola), josta tuli Peteliuksen pitkäaikainen aisapari. Pirkka-Pekka Peteliuksen ja Aake Kallialan yhteistyön tuloksena syntyi hyvin suosittu viihdesarja Pulttibois (1989-1991), joka sai jatkoa vuonna 1992 viihdesarjalla nimeltään Manitbois. Petelius ja Kalliala sekä käsikirjoittivat että näyttelivät kaikki sketsit kahdestaan. Moni Peteliuksen sarjassa esittämä hahmo, kuten mm. Herra 47 tai James Potkukelkka, muodostui lopulta käsitteeksi. Pirkka-Pekka Petelius teki samoin yhteistyötä koomikko, imitaattori ja näyttelijä Jorma Olavi ”Jope” Ruonansuun (s. 15.4.1964 Kemi ja k. 18.7.2020 Heinola) kanssa, jolloin syntyivät sarjat Neurovisio (1992), Herra 47 (1994), Hömppäveikot (1996), Ruonansuu & Petelius Co. (1997) ja 6pack (2008). Petelius ja Ruonansuu tekivät myös vuonna 2001 Internetissä esitettyä sketsisarjaa Petelius ja Ruonansuu Show.

Pirkka-Pekka Petelius savolaisena.

Pirkka-Pekka Petelius teki paljon yhteistyötä 1990- ja 2000-luvuilla näyttelijä ja laulaja Taneli Mäkelän (s. 10.3.1959 Espoo) kanssa. Akkaa päälle -sarjan sivuhahmoista tiepalvelumiesten Team Ahma sai oman sarjansa. Sukupuoliroolit kääntänyt Ou nou! Oli Kaverille ei jätetä -sarjan spin off. Pedro Hietanen ja Petelius tekivät vuosina 1986-2009 Yleisradiolle Yömyöhä-radiolähetyksiä, yhteensä 22 kappaletta. Jokaisella lähetyksellä oli oma teema ja lähetykseen liittyi teeman mukaisia haastatteluja sekä muita hupailuja. Ohjelman idea oli, että Hietanen toimi juontajana ja Petelius näytteli lähes kaikki muut hahmot. Yömyöhä-lähetyksistä saivat alkunsa useat myös televisiossa esiintyneet hahmot, mm. Herra 47, Jarna Kuiva sekä Marja-Liisa Hirvesmieli. Lähetyksissä oli paljon improvisoituja sketsejä sekä runsaasti kaksimielisyyksiä ja sananmuunnoksia. Levy-yhtiö EMI on julkaissut Yömyöhä-lähetyksiä tupla-CD:inä otsikolla Serpien kylässä.

Kari Kyrönseppä oli jo pitemmän aikaa pohdiskellut aivan uudenlaista viihdeohjelman tekemistä. Peteliuksen nähtyään Kyrönseppä huomasi, että tämän näyttelijän aivan omanlaatuisensa käsitys huumorista istuisi hänen omiin ajatuksiinsa tulevasta sarjasta. Kari Kyrönseppä päätti soittaa Pirkka-Pekka Peteliukselle ja tarjota hänelle pääosaa tulevasta sarjasta. Kyrönseppä ja Petelius alkoivat tavata toisiaan ja ideoita heittelemällä toisilleen he samalla testasivat oivallusten kestämistä ja kantokykyä. He laativat jo yhdessä ohjelmaa varten tarkan rungon ja dramaturgian; Kari Kyrönseppä pestasi ohjelmaa varten vielä lisäksi käsikirjoittajaksi Holle Holopaisen, joka oli ollut mukana aikaisemmin tekemässä mm. viihdeohjelma Merirosvoradioon musiikkia Hullujussi-yhtyeen kanssa.

Pirkka-Pekka Petelius kutsui näyttelijäystävänsä, Kari Heiskasen, mukaan Velipuolikuuhun. Tämä järjestely sopi vallan mainiosti ohjaaja Kari Kyrönsepälle, sillä ystävykset olivat niin erilaisia hahmoina ja heidän kemiansa sekoittui niin mielenkiintoisella tavalla. Sketsit rakennettiin pääosin Peteliuksen ja Heiskasen varaan ja muut näyttelijät olivat enemmän säestävässä komppiryhmässä. Kaksikosta hioutui loistava työpari sekä ensin näyttelijöinä, mutta jatkossa myös yhä enemmän käsikirjoittajina sarjassa. Sarjan sketsit yhdistivät taidokkaasti täysin absurdin huumorin ja turvallisen perinneviihteen toisiinsa; tekijät halusivat ja myös pääsivät eroon suomalaisen viihdetradition helmasynnistä eli alleviivaavasta huumorin selittelystä. Sarjassa oli huomattavasti nopeampi syke, jolloin katsojatkaan eivät ennättäneet pitkästyä. Petelius ja Heiskanen tekivät Suomen laadukkainta sketsiviihdettä aikoihin.

Velipuolikuu -sarjan perinteisempää osaa edusti Pirkka-Pekka Peteliuksen joka jaksossa esittämät kotimaiset foxikappaleet, jotka sovitti ohjelmaan kapellimestari Pedro Hietanen. Velipuolikuun todellinen tunnussävelmä oli joka jaksossa soinut foxi, Muistan sua Elaine, joka on säveltäjä, sovittaja ja orkesterinjohtaja sekä trumpetisti Vilho Alvar Kososen (s. 17.7.1908 Kuopio ja k. 17.4.1965 Helsinki) säveltämä ja laulaja, lauluntekijä ja muusikko Lennart Mathias ”Matti” Jurvan (vuoteen 1933 Jurvanen, s. 29.4.1898 Helsinki ja k. 16.9.1943 Helsinki) sanoittama kappale; sen levytti vuonna 1931 Ramblers-orkesteri. Orkesteri oli muuten sama orkesteri Turusta, jossa säveltäjä Toivo Kärki aloitti ammattisoittajan uransa 1930-luvulla. Pirkka-Pekka Petelius levytti samoin samannimisen albumin, joka kohosi levymyyntitilaston kärkeen toukokuussa 1984. Albumilla soitti Pedro Hietasen Berberi-orkesteri, jossa soittivat Pedro Hietanen (piano ja harmonikka), Pertti ”Pepa” Päivinen (s. 2.6.1955) ja Seppo Reino Juhani Rannikko (s. 6.4.1928 Tampere ja k. 25.11.2000 Tampere) (saksofonit), Markku Henrik Johansson (s. 22.3.1949 Lahti, trumpetti), Tom Bildo (s. 1.10.1955, vatopasuuna), Ilkka ”Luumu” Kaikkonen (kitara), Pekka Juhani ”Pave” Maijanen (s. 3.9.1950 Lappeenranta ja k. 16.1.2021) ja Hannu ”Hande” Veikko Sakari Lemola (s. marraskuu 1952, rummut).

"God fredag afton mina damer och herrar!", sanoi Balle Ramstedt Show-sketsissä.

Varsinkin sopivien naisnäyttelijöiden löytäminen Velipuolikuuhun oli tuskallista, mutta Eeva Litmanen osoittautui heti löydöksi; Litmanen sai jatkaa myös Mutapainin ystävissä edelleen näyttelijäntyötään. Omaperäisellä artikulaatiollaan Esko Hukkanen puolusti veteraaninäyttelijänä omaa paikkaansa joukossa. Kari Heiskanen muistelee itse näin: ”Kyrönseppä antoi fiksusti täydellisen vapauden hakea uutta ja hän selvästi syttyi tavasta, jolla siellä haettiin hahmoja, tilanteita ja kaistaleita. Me puhuttiin aika paljon maailmasta, lähestyttiin erilaisia elämänilmiöitä henkilökohtaisen tai yleisen kiinnostuksen kautta. Velipuolikuun perustyö tehtiin Kyrönsepän johdolla ammattimaisesti, kurinalaisesti ja järjestelmällisesti.”

Pirkka-Pekka Peteliuksen mielestä Velipuolikuun kuuden ensimmäisen jakson lähetyksen jälkeen he saivat tekijöinä vain haukkuja ohjelmasta. Kriitikko Jukka Ilmari Kajava (s. 25.2.1943 Oulu ja k. 16.5.2005 Berliini, Saksa) kirjoitti Helsingin sanomissa, että hän ei ymmärrä tästä ohjelmasta yhtään mitään. Kuudennen jakson jälkeen suhtautuminen sarjaan muuttui jotenkin kummallisesti täysin vastakkaiseen suuntaan ja Velipuolikuusta tuli valtavan suosittu. Ohjelmat keräsivät tuohon aikaan katsojia televisioiden ääreen 1,8 – 2 miljoonaa.

Pääsiäishanukas.

Yksi legendaarisimpia sketsejä Velipuolikuussa oli Pääsiäishanukas. Pääsiäishanukkaan tarveaineet olivat neljän hengen annokseen: 20 l voitaikinaa, 8 dl voisulaa, 1 omena ja 1 raaka hanu. Pirkka-Pekka Petelius ja Kari Heiskanen keksivät sketsin idean pääsiäishanukkaasta Velipuolikuu -ohjelman kuvausten lounastauolla. Kaverukset päättivät valmistaa valtavan voitaikinan, jonka sisään leivotaan ihminen. Varsin erikoinen ruokalaji ei unohdu katsojiltakaan, sillä Kari Heiskanen kertoo: ”Pääsiäishanukas on varmasti koko urani näkyvin, selkein ja hienoin teos, koska saan siitä aina palautetta.”

 Helge "Heguli" Herala ja Valehtelijoiden klubi

Helge Herala.

Tästä miehestä tuli näyttelijä täysin vahingossa, mutta myöhemmin hänet tunnettiin varsinkin Turun puolessa myös leipurina. Mies on tietenkin koomikko ja näyttelijä Helge Frans Birger ”Heguli” Herala (s. 30.9.1922 Hämeenlinna ja k. 27.2.2010 Helsinki). Helge Herala varttui kasarmialueella Hämeenlinnassa, sillä Helgen isä oli asemestari puolustusvoimissa. Hän palveli sotavuodet merivoimissa. Nuorukaisen uravalinta oli omille vanhemmille kova järkytys, sillä he toivoivat Helgestä insinööriä.

Marja Korhonen, Helge Herala ja tytär Heidi Herala.

Sodan jälkeen Helge Herala aloitti näyttelijän työt Turun Työväen Teatterissa vuonna 1946. Vuonna 1947 Herala siirtyi näyttelemään Turun kaupunginteatteriin. Teatterissa Helge tapasi tulevan vaimonsa, näyttelijä Marja Kyllikki Korhosen (s. 16.2.1924 Helsinki ja k. 18.6.2014 Helsinki), jonka kanssa hän solmi avioliiton vuonna 1952. Avioliitosta syntyi kolme lasta: Jarkko Herala (1952), Turo Herala (1954) ja Heidi Herala (1960). Juontaja ja malli Niina Johanna Kristiina Backman (o.s. Herala, s. 10.6.1983 Vantaa) on Turo Heralan tytär. Nina Backmanin mies on näyttelijä ja juontaja Lorenz Backman (s. 18.7.1972).

Helge Heralan ja Marja Korhosen perhe vuonna 1958.

Vuonna 1950 Helge Herala teki jo ensimmäisen nimiroolin ohjaaja Gustaf Gabriel Roland af Hällströmin (s. 23.8.1905 Lempäälä ja k. 21.2.1956 Helsinki) elokuvassa Hallin Janne. Tämä elokuva oli Fenno-Filmin viimeinen elokuva ennen kuin yhtiö liitettiin Adams-Filmiin. Roland af Hällström siirtyi vuonna 1950 hiljan perustetulle Fennada-Filmille ohjaajaksi ja Helge Herala teki hänen ohjauksessa seuraavankin elokuvan, Teuvo Pekkalan (alun perin Teodor Oskar Johaninpoika Frosterus, s. 9.4.1862 Oulu ja k. 7.5.1925 Kuopio) näytelmään perustuvan Tukkijoella vuonna 1951 sekä kauhuelokuvan Noita palaa elämään (1952). Herala näytteli toisen pääosan – kapteeni Routa – ohjaaja Aarne Adolf Tarkaksen (vuoteen 1947 Saastamoinen, s. 19.12.1923 Porin maalaiskunta ja k. 7.10.1976 Denia, Espanja) sotilasfarssissa vuonna 1959, Vatsa sisään, rinta ulos! Vielä samana vuonna Herala oli mukana jännityskomediassa, Ei ruumiita makuuhuoneeseen, näyttelijä Tomi Jalmari Rinteen (s. 21.1.1925 Oulu ja k. 10.6.1999 Helsinki) kanssa. Kaikkiaan Helge Herala ennätti tehdä noin viisikymmentä elokuvaroolia eläessään.

Vuonna 1955 Helge Herala siirtyi aviopuolisonsa Marja Korhosen kanssa Helsingin Kansanteatteri-Työväenteatteriin, mutta hän näytteli myös kaksi vuotta vuonna 1949 perustetussa Intiimiteatterissa. Intiimiteatterissa Herala esiintyi mm. Jaakko Hongan roolissa kirjailija ja näytelmäkirjailija Maria Gustava Jotunin (vuoteen 1906 Haggrén, vuoteen 1911 Tarkiainen, s. 9.4.1880 Kuopio ja k. 30.9.1943 Helsinki) näytelmässä Kultainen vasikka. Kultaisen vasikan elokuvasovitus toi Helge Heralalle vuonna 1961 parhaan miespääosan Jussi-palkinnon seuraavana vuonna. Helge Herala ja Marja Korhonen siirtyivät vuonna 1963 Kansallisteatteriin. Vuonna 1973 Helge Herala siirtyi johtajaksi Kouvolan teatteriin. Seuraavana vuonna Heralan ja Korhosen esikoispoika Jarkko Herala kuoli auto-onnettomuudessa ja se oli vanhemmille tietysti kova paikka. Herala avautui Helsingin Sanomien haastattelussa kertoen, että silloin jokin hajosi hänen sisällään. Helge Herala vaihtoi työuraa jättäen teatterin ja perusti oman veljensä kanssa leipomon Turkuun; leipomo oli toiminnassa vuoteen 1991 saakka.

Suuret pullien määrät kautta tullien viedään Englantiin...

Helge Herala oli alusta saakka mukana television toiminnassa, aluksi suorina lähetyksinä esitetyissä draamoissa ja opereteissa, sittemmin myös viihdeohjelmissa. 1960-luvulla Helge Herala esiintyi mm. ohjaaja Matti Uolevi Kassilan (s. 12.1.1924 Keuruu ja k. 13.12.2018 Vantaa) ohjauksessa kirjailija Mika Toimi Waltarin (s. 19.9.1908 Helsinki ja k. 26.8.1979 Helsinki) romaaniin perustuvassa Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962) majuri Vadenblickin roolissa sekä ohjaaja Edvin Armas Laineen (vuoteen 1906 Bovellán, s. 13.7.1905 Iisalmi ja k. 18.11.1989 Helsinki) ohjauksessa kirjailija Väinö Valtteri Linnan (s. 20.12.1920 Urjala ja k. 21.4.1992 Kangasala) romaaniin perustuvissa elokuvissa Täällä Pohjantähden alla (1968) ja Akseli ja Elina (1970) Vihtori Kiviojana.

Helge Herala ei vielä heittänyt pyyhettä kehään vaan jatkoi edelleen esiintymisiä; 1980-luvulla hän esiintyi Pertti ”Spede” Pasasen elokuvissa mm. kansakoulunopettajana. Valveutunut varttuneempi väki muistaa Heralan vielä varsinkin juontaja Hegulina MTV:n Valehtelijoiden klubi -viihdeohjelmassa, jota tehtiin vuosina 1981-1983). Valehtelijoiden klubia käsikirjoittivat Pertti ”Pertsa” Juhani Reponen (salanimellä Alan Dorkin, s. 20.8.1941 Joensuu ja k. 31.8.1998 Helsinki) ja näyttelijä Heikki Pentti Ilmari Kinnunen (salanimellä Joosua Huurteinen, s. 8.4.1946 Raahe). Ohjelman ohjauksesta vastasivat Vesa Nuotio (s. 16.11.1941 Helsinki) ja Kari Salmelainen (s. 26.12.1948 Kotka). Valehtelijoiden klubin vakiraadissa nähtiin näyttelijät: Leo Antero Lastumäki (s. 28.12.1927 Lapinkangas, Liminka ja k. 29.1.2012 Kemi) jäsen K, Aarne ”Aake” Elis Kalliala (s. 5.10.1950 Heinola) jäsen R, Maija-Leena Soinne (s. 6.1.1940 Helsinki) jäsen F ja Olavi Ahonen (s. 21.7.1923 Tikkakoski ja k. 1.9.2000 Helsinki) jäsen Z.

Nyt minä istun sinussa kiinni kuin öljypora kalliossa taikka niin kuin metrojuna Sörnäisissä.

Ohjelman aluksi juontaja Heguli steppaili estradille ja supsutti sihteerilleen mukavia. Sitten Heguli lausui mm. näin: ”Hyvää iltaa sanon teille, kaunoiset rouvaiset, neitoiset, tyttöiset. Hameenhelmaan ja pituuteen katsomatta!” Valehtelijoiden klubin kuningasideana oli pilkata kaikenlaisia tietokilpailuita, jotka tuohon aikaan kasvattivat kovin suosiotaan. Heikki Kinnunen on paljastanut avoimesti, että he Pertti Reposen kanssa varastivat ohjelmaidean viekkaasti Yhdysvalloista; tuolloin ei vielä ollut ohjelmaformaatteja, joilla rahastettiin paketoitu ohjelma. Yhdysvalloissa oli ohjelma nimeltä, The Liar’s Club, jonka idea siirrettiin kylmästi Suomeen. Ohjelmassa kukin jäsen vuorollaan arvuuttelee erikoisen esineen alkuperää tai käyttötarkoitusta. Vain yksi tarina on totta ja loput kolme ovat valhetta ja eksytystä. Ohjelmaan kutsuttu vieras sitten koitti arvata kuka jäsenistä puhuu totta.

Näyttelijä Heikki Kinnusesta piti alkujaan tulla ohjelman juontaja, mutta MTV ohjeisti, että jos ihminen samaan aikaan näkyy tv-mainoksissa hän ei voi samaan aikaan olla näkyvissä televisiosarjassa. Väliaikainen esiintymiskielto harmitti ryhmää, mutta Kinnunen pystyi salanimen suojassa käsikirjoittamaan ohjelmaa. Helge Heralan valinta juontajaksi osoittautui heti oikeaksi. Kaksimieliset Hegulin puheet olivat jo lähellä bennyhillmäistä toimintaa. Frakissaan steppaileva, romanttinen naistenmies, joka antoi alpodeja, tunteili ja palvoi naisia olikin varsinkin naisväen mieleen. Ohjelmaan keksittiin laittaa vielä sihteeri, jonka rooliin kuului avustaa Hegulia ja kuunnella tämän pikkurohkeita tarinoita. Heikki Kinnunen kertoi, että sihteeriksi rekrytoitiin MTV:n kahvion myyjä, jota rohkaistiin, ettei hänen tarvitse sanoa ohjelmassa yhtään mitään, olla vain oma viehättävä itsensä.

Katsojat lähettivät ohjelman tekijöille paljon mitä kummallisempia esineitä, joita ohjelmat vakijäsenet saivat ruotia. Vakiraatilaiset saivat ohjelmassa nimet K, R, F ja Z ja heille kullekin laadittiin ohjelmassa stereotyyppiset luonteenpiirteet, joita he väläyttelivät kunkin repliikin lomasta. Leo Lastumäki sopi raavaaksi metsästäjämieheksi, Aake Kalliala oli lähinnä hompsahtava tähtisilmä, Maija-Leena Soinne miehiinmenevä hepsankeikka ja Olavi Ahonen hintelä linnakundi, jolta aina välillä meinasi mennä hermot. Tämä Valehtelijoiden klubi oli varsinkin Aake Kallialalle hyvä alku tv-uralle.

Valehtelijoiden klubin ohjelmien piti alkuun olla vain puolituntia kestoltaan. Heikki Kinnusen mukaan MTV tarjosi kuitenkin korvausta niin vähän, ettei hän kehdannut pyytää ystäviään sarjaan edes mukaan. Sitten MTV ehdotti, että tehtäisiin tunnin mittainen ohjelma, joka mainokset pois ottaen tarkoitti vain 15 minuuttia lisäaikaa kuitenkin tuplakorvauksella. Ohjelman teosta päästiin kuitenkin sopimukseen ja loppu on silkkaa historiaa.

Vielä näyttelijä Helge Herala ennätti näytellä Turun kaupunginteatterissa ja Antti ja Leo Raivion vuonna 1990 perustamassa Q-teatterissa Helsingin Etu-Töölössä. Vanhemmalla iällään Helge Herala joutui istumaan pyörätuoliin; vuonna 2003 Herala sairastui diabetekseen, jonka seurauksena hänen molemmat jalkansa jouduttiin amputoimaan. Helge Herala asui aviovaimonsa Marja Korhosen kanssa vuodesta 2006 lähtien Helsingin Etelä-Haagan Riistavuoren palvelutalossa. Helge Herala kuoli 87-vuotiaana helmikuussa 2010. Helge Herala on haudattu Maunulan uurnalehtoon Helsingissä. Heralan aviopuoliso sairasti Alzheimerin tautia muuttaessaan miehensä kanssa Riistavuoren palvelutaloon. Hän kuoli palvelutalossa 18.6.2014.

Helge Heralan hautajaiset.

 Ilmavoimien Big Band & Manuel Dunkel Tampere-talossa

23.2.1977 on tärkeä päivä Ilmavoimien soittokunnan historiassa, sillä silloin Puolustusministeriö päätti soittokunnan perustamisesta Sisä-Suomen sotilasläänin ja Ilmavoimien musiikkitarpeisiin. Puolustusministeriö määräsi soittokunnan perustamispäiväksi 1.3.1977. Välittömästi työ henkilöstön rekrytoimiseksi varuskuntasoittokuntaan käynnistyi. Pääesikunnan Sotilasmusiikkitoimisto tiedotti 8.3.1977 sotilasmuusikoille Luonetjärven varuskuntasoittokunnan perustamisesta sekä vapaaehtoisesta mahdollisuudesta ilmoittautua uuden perustettavan soittokunnan soittotehtäviin. Pääesikunnan Sotilasmusiikkiosasto kaavaili omassa tiedotteessaan uuden perustamiskokoonpanon vahvuudeksi yksi kapellimestari, 13 soittajaupseeria ja 12 soitto-oppilasta. Sotilasmusiikkitoimisto ilmoitti soitinkokoonpanoksi huilu, oboe, kaksi klarinettia, tenorisaksofoni, kaksi käyrätorvea, kaksi trumpettia, pasuuna, baritoni, tuuba ja rummut sekä soitto-oppilaiden osalta huilu, kolme klarinettia, saksofoni, kaksi käyrätorvea, kaksi trumpettia, kaksi pasuunaa ja rummut.

Ilmavoimien Big Band.

Sai Suomen tasavallan presidentti Urho Kaleva Kekkonen valtakaudellaan kuitenkin jotakin todella hyvääkin aikaiseksi, kun hän valtioneuvoston istunnossa hyväksyi 22.3.1977 Puolustusministeriön esityksen uuden varuskuntasoittokunnan perustamisesta. Perustamiskäskyssä silloisen Lounetjärven varuskuntasoittokunnan eli nykyisen Ilmavoimien soittokunnan tehtävänä oli Ilmavoimien musiikin taltiointi, käsitteleminen sekä jatkuva kehittäminen. Ilmavoimien soittokunnan erikoistehtäväksi tuli toimia samoin kevyen musiikin big band -orkesterina kansainvälisten ilmavoimien orkestereiden esimerkin tapaan. Soittokunnan soittajiksi valittiin ensisijaisesti useamman kuin yhden instrumentin taitajia eli multi-instrumentalisteja. Ilmavoimien soittokunnan univormuksi valikoitui ilmavoimien sininen sotilasvirkapuku.

Uuden soittokunnan toiminta käynnistyi 12.8.1977; nyt Ilmavoimilla oli viimeinkin oma aselajisoittokunta, joka silloiselta nimeltään oli vielä Lounetjärven varuskuntasoittokunta (LuoSK). Jyväskylä Finndidac -messuilla soittokunnalla oli jo samana päivänä ensimmäinen esiintyminen. Soittokunnan kapellimestariksi kaavailtiin Rovaniemen Varuskuntasoittokunnan päällikköä, Raimo Haahtia, mutta koska hänen siirtymisensä ajankohta oli vielä epävarma, määrättiin soittokunnan päälliköksi kapellimestari Raimo Haahden tuloon saakka apulaiskapellimestari, luutnantti Ossi Minkkinen.

Soittokunnan ensimmäinen kokoonpano muodostui kapellimestarista sekä 14 toimiupseerista. Soittokunnan kapellimestarina toimi alkuun luutnantti Ossi Minkkinen. Vuonna 1989 tapahtuneen sotilassoittokuntien organisaatiomuutosten yhteydessä Luonetjärven variskuntasoittokunta liitettiin Ilmavoimien viestikoulun alaiseksi erillisyksiköksi ja seuraavana vuonna (1.1.1990) soittokunnan uudeksi nimeksi vahvistettiin Ilmavoimien soittokunta.

Ilmavoimien soittokunnan määrävahvuus nousi vuoden 1990 alussa ja silloin kokoonpanoksi muodostui kapellimestari ja 19 toimiupseeria. Jälleen vuonna 1997 Ilmavoimien soittokunnan määrävahvuus kohosi 20 toimiupseeriin. Ilmavoimien Big Band -kokoonpanon komppisektioon liitettiin vähitellen myös vakituisia virkoja: 1.1.1997 piano ja kitara sekä 1.8.2002 basso. Nämä muutokset olivat merkittäviä parannuksia, sillä aikaisemmin komppisoittajat olivat olleet puhaltajia, joilla komppisoittimet olivat vain vaihtosoittimia. Ilmavoimien viestikoulun nimi muutettiin vuonna 2005 Ilmasotakouluksi. Ilmavoimien soittokunta on tehnyt vierailuita myös ulkomailla: vuonna 1997 Sveitsissä, vuonna 2000 Bosniassa ja MilJazz 2.0 vuonna 2019 Sveitsissä. Ilmavoimien Big Band Aalto-sarja soitetaan neljä kertaa vuodessa Jyväskylän A-salissa. Sarja aloitettiin ensimmäisellä konsertilla, joka pidettiin vuonna 2008. 

Lauantai-illan Ilmavoimien Big Bandin kapellimestarina toimi Ville Paakkunainen, joka vuonna 2006 suoritti Sibelius-Akatemian puhallinorkesterinjohdon diplomitutkinnon opettajinaan mm. Atso Almila, Kari Tikka, Kalervo Kulmala, Pertti Pekkanen ja Elias Seppälä. Ville Paakkunainen on johtanut kapellimestarina monilla musiikkikursseilla, kouluttanut puhallinorkestereja sekä toiminut puhallinorkesterijohdon opettajana mm. Sotilasmusiikkikoulussa. Paakkunainen on johtanut Puolustusvoimien orkestereiden lisäksi mm. Akateemista puhallinorkesteria, Lahden Sinfonista Puhallinorkesteria ja Tampereen konservatorion orkestereita sekä tehnyt vierailukonsertteja. Ville Paakkunainen on toiminut samoin klarinetistina ja klarinetinsoitonopettajana. Vuosina 2008-2011 Ville Paakkunainen toimi Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan kapellimestarina ja Sotilasmusiikkikoulun kurssiosaston johtajana, josta hän siirtyi Kaartin soittokunnan kapellimestariksi vuonna 2011. Vuosina 2017-2020 Ville Paakkunainen toimi Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan päällikkökapellimestarina ja vuodesta 2021 Lapin sotilassoittokunnan päällikkökapellimestarina. 1.12.2023 Ville Paakkunainen aloitti Ilmavoimien soittokunnan päällikkökapellimestarina Tikkakoskella.

Konsertin kapellimestari Ville Paakkunainen.

Ilmavoimien soittokunnan eri kokoonpanovaihtoehdot ovat: Ilmavoimien Big Band; Ilmavoimien soittokunnan tunnetuin kokoonpano, joka taipuu kaikkiin viihdemusiikin tyylilajeihin. Ceremonial Brass; Perinteistä marssi- ja seremoniamusiikkia soittava kokoonpano. Ilmavoimien combo; Ilmavoimien virallinen bilebändi. Groovea luihin ja ytimiin! Ilmavoimien Jazzband; Ilmavoimien soittokunnan pienin kokoonpano tunnelmallisiin hetkiin.

Manuel Dunkel.

Ilmavoimien Big Band esiintyy lauantaina 31.8.2024 klo 19 Tampere-talon pienessä salissa. Konsertin solistiksi on saatu Espoosta saksofonisti ja säveltäjä, Manuel Dunkel (s.1971). Lauantai-illan konsertti on omistettu kitaristilegenda Pat Methenylle, jonka monet melodiat ovat koko maailman jazzyleisön tuntemia. Pat Metheny rakastaa melodioita, soundeja ja musiikin rakenteita. Pat Metheny aloitti musiikkiuransa vuonna 1974 ja hän nousi hyvin nopeasti arvostetuksi ja kaikkien aikojen menestyneimmäksi jazzkitaristiksi. Pat Methenyn sävellyksiä ja levytyksiä on palkittu yhteensä jopa 20 Grammy -palkinnolla. Tampere-talon konsertin sovituksista vastaa yhdysvaltalainen Bob Curnow. Alun alkujaan L.A. Big Bandille sovittanut Bob Curnow on taidokkaasti nostanut Par Methenyn teosten alkuperäisen hengen ja tunnelman uudelle tasolle näillä maailmanlaajuisesti arvostetuilla big band -sovituksilla.

Pat Metheny.

Manuel Dunkel on eräs Suomen arvostetuimmista tenorisaksofonisteista. Hän kiinnostui jazzmusiikista jo teini-iässä. Dunkeliin vaikutti erityisesti John Coltranen musiikki. Manuel Dunkel pääsi opiskelemaan Helsingin Pop & Jazz Konservatorioon. Sieltä valmistuttuaan Dunkel jatkoi opiskeluaan Sibelius-Akatemian jazzosastolla. Sibelius-Akatemiasta Manuel Dunkel valmistui musiikin maisteriksi vuonna 2004. Valmistuttuaan Dunkel alkoi opettaa Sibelius-Akatemian jazzosastolla. 1990-luvulla Manuel Dunkel nousi esiin monipuolisena muusikkona, joka soitti jazzin lisäksi myös esimerkiksi funkia. Dunkel pokkasi vuonna 1996 hänelle myönnetyn Pekka Pöyry -saksofonipalkinnon. Manuel Dunkel äänestettiin vuosina 1999-2001 Jazzrytmit-lehdessä parhaaksi tenorisaksofonistiksi. Vuonna 2011 Manuel Dunkel sai lisäksi Suomen Jazzliitolta Yrjö-palkinnon.

Manuel Dunkel aloitti UMOn riveissä toisena tenorisaksofonistina vuodesta 1994 alkaen. Hänen soittonsa tunnuspiirteitä ovat mm. vivahteikas saksofonisoundi sekä hienostunut melodiakäsitys. Vuonna 1996 Dunkel aloitti oman yhtyeen Manuel Dunkel Quartetin johtamisen. Vuonna 1998 kokoonpanolta ilmestyi samanniminen albumi. Alkuperäinen Dunkelin kokoonpano julkaisi kaksi albumia, minkä jälkeen kvartetti on jatkanut levyttämistä eri kokoonpanoilla. Suurimmalta osin hänen albumiensa musiikkia on koostunut Dunkelin omista sävellyksistä. Manuel Dunkel on tehnyt Suomessa monia kiertueita kvartettinsa kanssa ja hän on esiintynyt lisäksi monien maiden kansainvälisillä jazzfestivaaleilla.

Vuonna 2013 Manuel Dunkel soitti albumilla Meeting Point (Texicalli Records) United-kokoonpanonsa ka Proton String Quartetin kanssa. Manuel Dunkel on esiintynyt mm. Paul Jacksonin, Rick Margitzan ja Kenny Wheelerin kanssa sekä samoin lukuisissa kotimaisissa yhtyeissä, kuten Jukka Perkon Hurmio -orkesterissa ja Espoo Big Bandissa. Omalla Manuel Dunkel Quartetillaan hän on konsertoinut mm. Belgiassa ja Ranskassa ja lisäksi hän on esiintynyt solistina mm. Ruotsissa, Turkissa ja Japanissa. Manuel Dunkelin musiikkia kuullaan myös dokumenttielokuvissa Tolonen (2014) ja Sonic Mirror (2008).

 Pedro Hietasen muitelmia ja muistelukonsertti Tavastialla

Pedro Hietanen.

Keskiviikkona 18.9.2024 klo 19 Tavastia-Klubilla Helsingissä muistellaan muusikko, säveltäjä, kapellimestari ja tuottaja Pedro Heikki Kalevi Hietasta (s. 5.5.1949 Jaala ja k. 6.12.2023). Tilaisuudessa muistellaan Pedro Hietasta Jukka Orman johtaman Hotelli Sointu Orkesterin säestyksellä. Muisteluillan solisteja ovat MA Numminen, Pirkka-Pekka Petelius, Ismo Alanko, Pepe Willberg, Dave Lindholm, Maria ”Dolores” Hänninen, Ritva Oksanen, Liisa Aminof, Siiri Nordin, Jere Ijäs, Henrik Illikainen, Tapio Liinoja, Jouko Hohko, Laura Mikkola ja Veeti Kallio. Seremoniamestarina Tavastialla toimii Ruben Stiller.

Hotelli Sointu Orkesterissa soittavat Sami Kuoppamäki (rummut), Mongo Aaltonen (perkussiot), Ape Anttila (basso), Jukka Orma (kitarat), Mikko Helenius (piano ja haitari), Tommi Lindell (koskettimet), Antero Priha (trumpetti), Sami Sippola (tenorisaksofoni) ja Mikko Mustonen (pasuuna).

Pedro Hietasen pääinstrumentit olivat piano ja hanuri sekä kaikenlaiset kosketinsoittimet. Jo kolmen vuoden iässä musikaaliseen perheeseen syntynyt Hietanen sai haitarinsoitonopetusta omalta äidiltään. Ensimmäisen kerran Hietanen on esiintynyt yleisölle viisivuotiaana, jolloin hän lauloi ja soitti haitaria kahden kappaleen verran. Myöhemmin kouluaikana Hietanen jatkoi musiikkiharrastustaan; koulun välitunneilla hän puhui itsensä musiikkiluokkaan sisälle, väittäen, että hänen täytyy harjoitella pianonsoittoa.

Kymenlaakson ravintoloissa ja tanssilavoilla Hietanen esiintyi jo 14-vuotiaasta lähtien mm. Matti Lavin yhtyeen seurassa. Tuolloin vielä alaikäinen Hietanen tarvitsi ravintolasoittamiseensa luvan Kouvolan nimismieheltä ja koulunsa rehtorilta sekä omilta vanhemmiltaan suostumuksen päästäkseen keikoille soittamaan. 1960-luvun puolivälissä Hietasen ammattilaissoittajan ura lähti liikkeelle, kun hänet löydettiin Kouvolasta mukaan säestämään useiden kotimaisten iskelmätähtien taustayhtyeisiin. Tampereella Hietanen perusti orkesterin, jolla hän kiersi säestämässä mm. Irwin Goodmania, Eino Gröniä, Paula Koivuniemeä, Sammy Babitzinia, Lari Kuuvaa ja Kristiina Hautalaa.

Wigwam.

Pedro Hietanen säestää Juice Leskistä vuonna 2002.

Myöhemmin Hietanen asettui asumaan Helsinkiin ja vaihtoi musiikkityylin, kun hän alkoi soittaa aikakauden pop-yhtyeissä. Hietanen soitti vuodet 1969-1974 Pepe & Paradisessa ja Wigwamissa vuosina 1975-1979. Vuonna 1980 hän perusti oman yhtyeensä, Pedro’s Heavy Genlemenin. Pedro’s Heavy Gentlemen teki useita levyjä, joissa sekoitettiin iloisesti musiikin eri genrejä. Levyiltä löytyi niin calypsoa, reggeata kuin tangoakin. Näillä levyillä oli usein hyvin eksoottisia laulajia mukana.

Pedro Hietanen ja M. A. Numminen.

Hietasen yhteistyö Mies Mauri Antero Nummisen (s. 12.3.1940 Somero) kanssa alkoi Hietasen palattua Wigwamin kiertueelta Euroopasta käytännöllisesti katsoen rahattomana. Hietanen kohtasi Nummisen levy-yhtiö Love Recordsin toimistossa ja hän tuli maininneeksi Nummiselle, että hän osaa soittaa myös hanuria. Jo kuukauden päästä tästä tapaamisesta he olivat ensimmäisellä yhteisellä keikallaan. Hietanen on siitä lähtien soittanut myös monissa M. A. Nummisen kokoonpanoissa, kuten Underground Rock Orchestrassa, Uusrahvaanomaisessa Jatsiorkesterissa sekä lapsille omistetussa Gommi ja Pommi -duossa. Aloittaessaan yhteistyön Nummisen kanssa Hietanen otti käyttöönsä myös taiteilijanimen, Pedro, jonka hänelle aikanaan keksi Dave Lindholm. Pedro -nimen käytöstä oli Hietaselle myös haittaa, kun lentoliput oli varattu nimellä Pedro ja passissa luki toinen nimi. Tämän vuoksi Hietanen vaihtoi viralliseksi ensimmäiseksi nimekseen Pedron. Hietanen ja Numminen keikkailivat noin kahdessakymmenessä eri maassa.

Pedro Hietanen teki elämänsä aikana yhteistyötä useiden artistien kanssa, kuten Pirkka-Pekka Peteliuksen, Veikko Lavin, Tapio Liinojan, Remu Aaltosen, Yrjänä Sauroksen, Topi Sorsakoski & Agentsien, Jukka Pojan, Ritva Oksasen, Matti Salmisen ja Ismo Alangon kanssa. Laura Mikkolan ja Jukka Perkon kanssa Pedro Hietanen perusti trion.

Pedro Hietanen ja Pirkka-Pekka Petelius.

Pedro Hietanen sävelsi ja sovitti musiikkia moniin elokuviin, kuten mm. Aki Kaurismäen Rikos ja rangaistus, Jörn Donnerin Dirty Story, Kuulustelu ja Isäni jalanjäljillä, Tapio Piiraisen Glenn sekä Mika Kaurismäen Haarautuvan rakkauden talo. Pedro Hietanen toimi samoin kapellimestarina television viihdeohjelmissa, kuten Yle TV1:n Velipuolikuussa, Mutapainin ystävissä ja Hotelli Soinnussa. Pedro Hietanen muistetaan hyvin hulvattomasta yhteistyöstä yhdessä Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa televisio-ohjelmissa Hei Hulinaa, Hui helinää ja Neurovisio sekä Yleisradion Yömyöhä -radiolähetyksistä. Levy-yhtiö EMI on julkaissut kaikki 1980- ja 1990-lukujen Yömyöhä-jaksot CD-levyinä otsikolla Serpien kylässä. Viimeisin Yömyöhä lähetettiin 29.5.2009. Hietanen sai vuonna 2012 valtion taiteilijaeläkkeen.

Vuosina 1984-1989 Pedro Hietanen työskenteli EMI Oy:n tuotantopäällikkönä ja freelance-tuottajana monille levy-yhtiöille sekä studiomuusikkona vuodesta 1970 lähtien. 1990-luvulla Pedro Hietanen toimi Ruisrockin juontajana. Syksyllä 2018 Hietanen osallistui vielä Wigwamin 50-vuotisjuhlakiertueelle. Kesällä 1993 Pedro Hietasen esikoispoika joutui auto-onnettomuuteen ja halvaantui. Tapahtumasta muodostui niin iso trauma Hietaselle, että hän alkoi käyttää alkoholia apuna. Hän arvosti jaloja viinaksi, kuten Renault-konjakkia - usein kahvin kera -, jota Hietanen saattoi yöllä ravintoloiden sulkeuduttua lähteä mm. kansitaiteilija Markus Heikkerön kanssa juomaan toistensa kotiin. Kansantaiteilija Nummisen Pedrolle kirjoittama kirje sai lopulta Pedro Hietasen luopumaan alkoholista; hän sulki korkin lopullisesti.

Tarja ja Pedro Hietanen.

Pedro Hietasen Tarja-vaimo kuoli syöpään vuonna 2019. Pedro Hietanen antoi heinäkuussa 2022 haastattelun, jossa hän kertoi olevansa vakavasti sairas, mutta ei halunnut kommentoida sairauttaan sen enempää. Toimittaja Janne Flinkkilän kirjoittamassa muistelmateoksessa, Pedro (Like, 2024), kuitenkin kerrotaan, että Pedro Hietaselta leikattiin aivokasvain samana päivänä, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan eli 24.2.2022. Kasvain oli hänen aivossa havaittu jo reilu vuosi aikaisemmin ja sitä yritettiin mm. leikkauksella poistaa. Hietanen toipui operaatiosta ja hän muutti palvelutaloon Vantaan Hakunilaan asumaan tyttökissansa, Frankin kanssa. Pedro Hietasen asunto oli yksiö palvelutalossa, jossa hänellä oli seuranaan hieman kirjoja ja televisio sekä joitakin cd-levyjä ja digipiano. Soittaminen ei kuitenkaan enää onnistunut, kun hänen vasen käsi ei enää toiminut kuten ennen. Leikkauksen jälkeen alkoivat rankat sädehoidot ja sytostaatti-hoidot. Kirjassa Pedro itse kertoo näin: ”Leikkauksen jälkeen ajattelin, että mitäs nyt, hengissä ollaan, mutta edessä on kovat ajat, kun on sädehoitoja ja sytostaattihoitoja ja kaikkea. Tiedä mitä tässä vielä tapahtuu. Mikään ei ole ohi.”

Sairauteensa Pedro Hietanen suhtautui fatalistisesti. Toivo ei kuollut, vaikka sairaus ei helpottanut. Flinkkilä kuvailee teoksessaan, että uudesta sytostaattikuuristakin Hietanen jutteli huolettomasti kuin parturissa käymisestä. Kesäkuussa 2023 Hietanen sanaili kirjailijalle näin: ”Koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi voi tapahtua. Vaikka milloin ja vaikka missä. Hyvässä ja pahassa. Elämässä on asioita, joille ei mahda mitään, ja tämä mun tilanteeni nyt on yksi niistä.”

Pedro Hietanen pelaa shakkia Sauli Niinistön kanssa.

Janne Flinkkilän muistelmakirja ei ehtinyt valmistua Pedro Hietasen eläessä, mutta Pedro Hietanen oli mukana teosta tekemässä loppuun saakka. Kirjailija Flinkkilä ja muusikko Hietanen tapasivat viimeisen kerran Katriinan sairaalassa 21.10.2023. Janne Flinkkilä kertoo Hietasen olleen aina välillä kiinni todellisuudessa ja välillä ei. Kirjansa epilogissa Janne Flinkkilä kirjoittaa: ”Hän tuntuu ottavan tilanteensa yhä tyynesti. Nyt ollaan täällä ja lepäillään.”

Pedro Hietanen kuoli 6.12.2023 saattohoidossa 74-vuotiaana pitkällisen sairauden uuvuttamana. Pedro Hietanen siunattiin lauantaina 30.12.2023 Vantaan Ruskeasannan kappelissa. Pasilassa järjestettiin Hietasen muistotilaisuus, jossa kuultiin musiikkia, laulua ja runsaasti puheita.

 Harjujazz 2024 Kangasalan Lepokodilla

Veijo Niemelä tositoimissa.

Tampereen kupeessa Kangasalan Lepokodilla järjestettiin tänä suvena jo neljännen kerran Harjujazzit sunnuntaina 18.8.2024. Sääkin suosi yleisöä ja paikalla olleita muusikoita. Harjujazzin järjestäjinä ovat toimineet Kangasalan Lepokoti, Kangasalan kaupunki, Fuuga Events ja pian 40-vuotias Tammjazz ry. Tapahtuman auvoisa juontaja on Lepokoti-Säätiön hallituksesta Jorma Kahilainen, Timo Kahilaisen isoveli.

Roamin' Street Band.

Jazzmusiikki potkaistiin sunnuntain Harjujazzissa käyntiin Kangasalan Lepokodin pihassa hulppean iloista 1920-luvun New Orleans-jazzia soittavat Roamin’ Street Bandin (RSB) koko voimalla. Pirkanmaalta kotoisin oleva noin kymmenen soittajan ja kahden laulusolistin joukko soitti mukaansatempaavaa ”second-line streetbeat” jazzia, joka saa ihmiset hyvälle tuulelle. RSB aloitti musisoinnin 2000-luvun alussa katusoittoyhtyeenä. Yhtye koostuu laulajien lisäksi trumpetista, klarinetista, saksofonista, vetopasuunasta, tuubasta, kitarasta, banjosta, pyykkilaudasta, kontrabassosta, virvelirummusta ja kannettavasta bassorummusta. Yhtye tekee noin kolmekymmentä keikkaa vuodessa. Kokoonpano on esiintynyt mm. Suomen PerinneJazz ry:n järjestämissä konserteissa, viimeksi vuonna 2023 Kangasala-talossa. RSB on tehnyt samoin elämänpiiriä laajentavia vierailuita viime vuosina mm. Helsingin ravintola Storyvilleen (2023), Valkeakosken Työväen musiikkitapahtumaan (2022, 2023 ja 2024), Haminan Valojen Yöhön (2023), Kaustisen kansamusiikkifestivaaleille (2023) sekä Italian Ferreran katumusiikin kansainvälisille festivaaleille (2022). 

Swing Doctors.

Tampereelta kotoisin oleva Swing Doctors on omistautunut perinteisen swing-musiikin esittämiseen keikoillaan. Swing Doctorsin ohjelmistosta löytyy mm. Benny Goodmanin, Count Basien sekä Nat King Colen tutuksi tekemiä kappaleita. Tohtoreiden taidokasta swingsoittoa saatiin Harjujazzissa Kangasalan Lepokodin pihalavalla nauttia sunnuntaina 18.8.2024. Swing Doctors lämmitteli yleisön valmiiksi Harjujazzin pääesiintyjää varten, joka oli Timo Kahilaisen Just In Time. Swing Doctors-yhtyeessä on täysi komppiryhmä, johon kuuluu piano, kitara, basso sekä rummut. Puhallinsektiossa on peräti viisi soittajaa. Bändiä johtaa jazzkitaristi Marko Aho, joka myös laulaa tarvittaessa. Pääsolistina Swing Doctors-yhtyeellä on kuitenkin upeaääninen Piia Kristiina.

Pia Kristiina.

Marko Aho ja Piia Kristiina yhteisessä duetossa.

Tämän erinomaisen bändin soittoa on kuultu viime aikoina ainakin Tyrvään Jazzeilla, Ylöjärvellä, Kangasala-talossa ja Kangasalan Harjujazzeilla sekä Tampereen eri kaupunginosakonserteissa. Näiden lisäksi Swing Doctors on tuttu lindy hop -tanssiharrastajien juhlista Tampereelta, Turusta ja Helsingistä. Viime helmikuussa mm. bändi esiintyi Valentine Swing -tapahtumassa 14.2.2024 Kangasala-talossa kello 19. Esittelenpä vielä nämä Swing Doctors-yhtyeen mainiot soittajat: komppiryhmässä soittavat Karoliina Kangaspeska (piano), Marko Aho (kitara), Janne Reinola (reskontrabasso) ja Jarmo Lundell (rummut). Torvisektiossa musisoivat Ilona Heinonen (vetopasuuna), Leo-Pekka Lyytikäinen (trumpetti), Olli Lampo (alttosaksofoni), Hanna Luukinen (tenorisaksofoni) ja Mari Martikainen (baritonisaksofoni). Tampereella Lahdesta muuttanut laulusolisti aloitti yhteistyönsä Swing Doctors-yhtyeen kanssa viime vuonna, eikä suinkaan suotta.

Kummeli-ryhmää perustamassa ollut Timo Eero Kahilainen (s. 1963) julkaisi suoratoistossa 29.3.2024 ja cd- sekä lp-muodossa ensimmäisen 5.4.2024 omissa nimissä tehdyn äänitteen, Just In Time. Timo Kahilainen soitti kahden setin mittaisen julkkarikeikkansa keskiviikkona 3.4.2024 Tampereen Muusikkojenliiton omistamassa G Livelabissa klo 19. Just In Time-äänitteellä soittavat ja laulavat Timo Kahilainen (koskettimet ja laulu), Heikki Markkula ja Timo Timonen (kitaroita), Gilbert Kuppusami (rummut, lyömäsoittimet ja laulu), Mikko Löytty (basso), Suvi Karjula (laulu), Susanna Borgenström (taustalaulu), Jenna Kaura-aho ja Minja Möttönen (taustalaulut). Sunnuntain Kangasalan Harjujazzin keikalla Just In Time -kokoonpani oli seuraava: Timo Kahilainen (kosketinsoittimet), Mikko Löytty (basso), Joonas Nieminen (rummut), Timo Timonen (kitara), Tuukka Ojala (koskettimet), Gilbert Kuppusami (perkussiot ja laulu) sekä Jenna Kaura-aho (laulu). Just In Time -albumin ulkopuolelta bändi soitti Harjujazzin keikalla viisi kappaletta. Onko se merkki siitä, että pian saamme kokoonpanolta albumillisen musiikkia lisää?

Timo Kahilainen.

Just In Time Harjujazzissa elokuussa 2024.

Basisti Mikko Löytty (s. 1961) kuuluu Löytyn veljesviisikon sarjaan (Mikko, Jaakko, Heikki, Sakari ja Olli), joista Olli Löytty (s. 4.8.1966 Swakopmund, Namibia) on tietokirjailija ja tutkija. Veljesten isä oli pastori, teologian tohtori ja kirjailija Seppo Kalervo Löytty (s. 18.5.1929 Urjala ja k. 22.3.2020 Tampere) ja äiti oli julistustyöntekijä, kirjailija ja kuvataiteilija Kirsti Helena Löytty (o.s. Saarimäki, s. 7.2.1929 Pohjois-Pirkkala ja k.16.8.2021 Tampere). Mikko on soittanut mm. veljiensä gospelmuusikko Jaakko Löytyn ja rumpali Sakari Löytyn orkestereissa sekä Pepe Ahlqvist & The Rolling Tumbleweed, Hurriganes, Herra Heinämäen Lato-orkesteri, Q.Stone ja SF-Blues. Yhteistyötä hän on tehnyt myös Mikko Kuustosen, Dave Lindholmin, Heikki Salon, Jukka Tolosen, Pepe Ahlqvistin, Heikki Silvennoisen, Eero Raittisen, Janne Louhivuoren, Remu Aaltosen, Veli-Matti Järvenpään, Jarkko Rissasen ja Minna Kettusen kanssa.

Mikko Löytty.

Tällä vuosituhannella Mikko Löytty on vaikuttanut vuonna 2005 perustetussa Open Eye Bandissä, joka elokuussa 2008 julkaisi debyyttialbuminsa, Screaming Baby sekä Lohkareessa, joka on julkaissut parikin levyllistä musiikkia. Mikko Löytty opettaa myös bassonsoittoa. Hän on julkaissut neljä omaa sooloalbumia: Tänä iltana (2003), Minkäs sille voi (2006), Koivu ja tähtiniitti (2014) ja Höyhen (2018). Mikko Löytty on tuottanut joitakin levyjä, kuten Kikka Laitisen Sinistä-levyn.

Gilbert Kuppusami.

Intian valtameren Mauritiuksen saarella syntynyt laulaja ja rumpali, Gilbert Kuppusami, on asunut ja esiintynyt Etelä-Afrikassa, Malesiassa, Singaporessa, Thaimaassa, Australiassa, Yhdysvalloissa ja Ranskassa ennen Suomeen tuloa. 18 vuotta sitten hän löysi Singaporesta suomalaisen vaimon, jonka kanssa he asuvat nyt Tampereen Kalkussa ja heillä on kaksi tytärtä. Muusikon uransa hän aloitti laulajana jo 17-vuotiaana. Lauluharrastus oli alkanut jo lapsuudessa kirkkokuorossa ja hyvin pian tulivat myös rummut ja muut lyömäsoittimet mukaan kuvioon. Yli 30-vuotisella muusikonuralla hän on soittanut mm. The Police-yhtyeen Andy Summersin ja afrobeat-legenda Tony Allenin kanssa.

Joonas Nieminen on rumpali.

Gilbert Kuppusami teki jo kuukausi Suomeen muuttonsa jälkeen keikkoja Pauli Hanhiniemen kanssa pitkin Suomea. Jo samana vuonna hän teki viikon matkan Lappiin, jolloin hän ihastui Suomen luontoon. Television ohjelmaformaatti, The Voice of Finland, vei Gilbert Kuppusamin hetkessä koko Suomen tietoisuuteen. Ohjelman myötä on tullut varmaan lisää keikkamahdollisuuksia ja hänen verkostonsa ovat musiikkimaailmaan laajentuneet. Gilbertillä on myös oma yhtye, Gilbert K Triologik, joka on julkaissut mm. singlen, Show Me How to Groove. Selkä & Issias-yhtyeen kanssa hän on tehnyt Ero-nimisen kappaleen, jossa hän laulaa suomeksi. Näiden töiden lisäksi hän soittaa rumpuja Jagger Edged Bonessa ja laulaa Dumb Stuff Bandissa. Kuppusamin perheen kesämökki on Länsi-Teiskossa hiljaisen järven rannalla; siellä Gilbert nauttii saunomisesta ja suomalaisesta luonnosta. Hän ei voisi kuvitella enää asuvansa suurkaupungissa ja siksi hän viihtyy hyvin luonnon keskellä Tampereen Kalkussa. Tampereen musiikkielämässä Gilbert Kuppusamin voit nähdä melko usein mm. Paapan Kapakassa, Kivessä. G Livelabissa tai Pispalan Kujakollissa.

Tuukka Ojala ja Timo Timonen.

Musiikkia harrastava 30-vuotias ohjelmasuunnittelija, Tuukka Ojala, on ollut syntymästään saakka näkövammainen. Kosketinsoitinten lisäksi Tuukka Ojala soittaa myös kitaraa ja bassoa. Hän kuuluu myös Trio Patina-yhtyeeseen. Harrastuksekseen hän mainitsee musiikin lisäksi myös lukemisen. Hän twiittaa ahkerasti ja hän on pitänyt Elämää ja esteettömyyttä-nimistä blogia netissä.

Kangasalan Harjujazzin järjestäjät Janne Reinola, Jorma Kahilainen ja Anna Toiva.