Kälviältä Kangasalan Ukkijärven rantaan
Kansakoulunopettaja Sofia Elisabeth Hagman (s. 17.10.1842 Vaasa ja k. 26.2.1900) valmistui vuonna 1871 kansakoulunopettajaksi Jyväskylän seminaarista. Sofian vanhemmat olivat Kälviän nimismies Nils Johan Erik Hagman (s. 19.9.1811 ja k. 17.9.1868) ja Sofia Margareta Norman (s. 13.10.1811 ja k. 10.3.1895). Hänen sisaruksiaan olivat naisasialiikkeen pioneeri ja koulunjohtaja sekä vuodesta 1928 lähtien professori Lucina Hagman (s. 5.6.1853 Kälviä ja k. 6.9.1946 Helsinki) ja toimittaja-kirjailija Tyko Hagman (s. 25.10.1849 Kälviä ja k. 27.5.1914 Kangasala). Sofia Hagman toimi vuosina 1871-1879 kansakoulunopettajana ja sen jälkeen hän toimi Mikkelin suomalaisen tyttökoulun johtajana vuosina 1879-1887. Opettaja Sofia Hagman perusti Kangasalle vuonna 1889 Suomen ensimmäisen kansanopiston, Kangasalan opiston. Sofia Hagman toimi myös tämän kansanopiston johtajana vuosina 1889-1900. Kangasalan opisto keskittyi Sofia Hagmanin aikana varsinkin käsityöopetukseen naisille.
Vuosina 1887-1888 opettaja Sofia Hagman matkusti tutustumaan muutamien ruotsalaisten ja erityisesti Tanskassa Askovin kansanopiston toimintaan. Palattuaan opintomatkaltaan takaisin Suomeen Sofia Hagman perusti Kangasalle naisille suunnatun kansanopiston. Kangasalan opiston avajaisia juhlittiin Vääksyn kartanon alueella sijainneessa lehtori Fribergin huvilassa, Parvulassa, 7.1.1889. Kangasalan opisto aloitti 16.1.1889 toimintansa 39 oppilaan voimin. Opiston pääopetusaineina olivat naisten käsityöt ja yksiääninen laulu, mutta myös opetusohjelmassa olivat laskento, uskonto, lukeminen, kirjoitus, mallien piirustusta sekä voimistelua. Kolmen ensimmäisen kuukauden ajan Kangasalan opisto toimi Parvulan huvilassa ja sen jälkeen opisto toimi vuokrahuoneistoissa kunnes opisto sai oman talon vuonna 1892 Kuohunmäeltä. Opiston opetus alkoi aamulla kello yhdeksän ja päättyi kello seitsemäntoista.
Kangasala opistossa vieraili myös ulkopuolisia luennoitsijoita pitämässä esitelmiä. Esitelmien ja luentojen aiheet käsittelivät mm. Suomen historiaa ja maantietoa, maataloutta sekä kasvatusoppia. Maanviljelijä Kalle Oskari Tavela (s. 5.11.1857 Vesilahti ja k. 23.8.1909 Kangasala) esitelmöi harva se viikko Kangasalan opistossa maataloudesta, mutta etenkin karjanhoidosta. Kangasalan silloinen kappalainen Eränen piti ensimmäisellä kurssilla yhdeksän luentoa uskonnosta ja Pälkäneen kirkkoherra Roschier opetti Suomen maantietoa. Lehtori Lauri Yrjö-Koskinen esitelmöi Suomen historiasta ja johtajatar Lucina Hagman valisti itsekasvatuksesta opiskelun avulla. Sanomalehtitoimittaja J. Viljakainen Tampereelta luennoi Kalevalasta. Nuoret ylioppilaat, kuten mm. K. Tiililä, Hyttinen ja A. Salmela luennoivat maamme suurmiehistä ja koettivat herättää oppilaissa kansallistuntoa. Maisteri Lindfors luennoi kasvatusopista sekä maisteri Hellaakoski valisti ihmisen anatomiasta. Kaikkiaan ensimmäisellä kurssilla pidettiin 26 luentoa.
Aamuisin Kangasala opiston työt alkoivat yhteisillä rukouksilla. Joku hyvä-ääninen oppilas aloitti virren, johon toiset yhtyivät. Virren päätyttyä opettaja Sofia Hagman luki jonkin kohdan Raamatusta ja rukouksen. Sofia Hagman opetti kansanopistossa uskontoa ja käsitöitä, mutta varsinaisena käsityönopettajana oli neiti Mia Sundgren ja laulua opettivat kanttorit K. Salo ja myöhemmin Robert Ylistö (s. 1.10.1859 Sipilä, Hollola ja k. 20.7.1936 Kangasala).
Matkailun perinteet saivat jo 1700-luvulla alkunsa Kangasala terveyslähteestä, joka sijaitsi Kuohunharjun kupeessa Kirkkojärven Kuohunlahden rannalla aivan Kangasalan kirkonkylän tuntumassa. Paikan nimen oletetaan tulleen Kuohunharjun rinteessä sijainneesta lähteestä, jonka vesi pulppusi, suorastaan kuohui, harjun rinteestä. Turun Kupittaalla toimi jo 1600-luvun lopulla terveyslähde ja Kangasalan terveyslähde oli myös 1700-luvun puoli välissä Suomen ensimmäisiä turistikohteita. Noin sadan vuoden toiminta-aikana Kangasalan terveyslähteellä kävi useita tuhansia ihmisiä hoidattamassa itseään; terveysmatkailijoita saapui Kangasalle aina Ruotsista, Saksasta ja jopa Italiasta saakka.
Kangasalan terveyslähde tunnettiin paikkakunnalla ainakin näillä nimillä: Elämänlähde sekä Prunni ja lopulta kylpylätoiminnan päätyttyä paikkaa kutsuttiin Pyykkilähteeksi. Terveyslähteen paikasta on jälkipolville säilynyt ainakin kaksi karttaa. Toinen kartta on vuodelta 1796 ja toinen kartta on 1800-luvun alkupuolelta. Lähteen vesi oli rautapitoista ja veden happamuus oli emäksisen puolella, jolla uskottiin olevan useille ihmisille terveysvaikutuksia. Toisaalta vierailijoiden joukossa oli paljon myös ihmisiä, joilla ei ollut sairauksia. Terveyslähteelle tultiin viettämään kesää, viihtymään, seurustelemaan sekä olemaan yleensäkin luonnon helmassa.
Kylpylätoiminta oli alkujaan hyvin yläluokkaista toimintaa. Terveyskylpylässä hoidettiin kuitenkin myös rahvasta ja siksi hoitoajat oli selkeästi porrastettu säätyaseman mukaan. Maalaiset eivät tuohon aikaan harrastaneet uintia, korkeintaan soutivat veneillä. Vuodelta 1786 löytyy Kangasalan pitäjänkokouksen pöytäkirjasta merkintä piiasta, jolle myönnettiin yhden riksin avustus heikkojen silmien hoitoon Kangasalan terveyslähteellä. Porin piirilääkäri ja kirurgi, ruotsalaissyntyinen Bengt Björnlund (1732-1815) hoidatti omia potilaitaan 1700-luvun lopulla juuri Kangasalan terveyslähteellä. Sesonkiaikana kesällä paikkakuntalaiset tienasivat lisätuloja kuljettamalla ja majoittamalla kesävieraita. Kesäsesonki alkoi terveyskylpylässä aina heinäkuun alussa.
Wirallisessa lehdessä 10.5.1823 julkaistu ilmoitus: ”Heinäkuun 1 p:nä alkaa prunnin juanti Kangasalan terweyslähteellä; Ruokaa ja asuntoja saa, kun siitä ilmottaa rouwa Nurmelin’ille. Rehuja, tallin ja waunuwajan luowuttaa kersantti Österberg, kun hänelle semmoisesta tykö sanotaan. Suurimman määrän prunnin juojia ilmaantuessa, lasketaan ruuan ja asuntojen hinnat mahdollisimman wähään.”
Kangasalan terveyslähteelle Kuohunlahden rantaan rakennettiin kaksikerroksinen ravintola- ja asuinrakennus kylpylävierasmäärän kasvaessa. Rakennus siirrettiin myöhemmin Vääksyn kartanon maille. Rakennuksesta on olemassa melko tarkkoja kuvauksia. Tiedämme, että talossa oli pitkänomainen sali ja salissa sijaitsi kirkonpuoleisen päädyn sisäänkäynnin vasemmalla puolella terveyslähde. Terveyslähdettä ympäröi kaide ja alas lähteelle johtivat parin askelman portaat. Vaikeampi kysymys on sitten se, kuinka paljon ihmiset saivat todellista apua emäksisestä, hiilihappoisesta ja rautapitoisesta lähdevedestä.
Varmaa on vain se, että terveyslähteen käyttö päättyi todennäköisesti jo 1830-luvulla, mutta viimeistään 1800-luvun puoliväliin tultaessa. Joko veden terveysvaikutuksia ei havaittu tai lähteen pulppuaminen harjusta tyrehtyi. Muinoisen terveyslähteen sijaintipaikka haluttiin vuonna 1969 suojata tiesuunnitelmien yhteydessä. Tuolloin lähteen paikalla oli jäljellä vain pieni puro. Vuonna 1980 Kangasalan kunnanhallitus hyväksyi pienimuotoisen kunnostussuunnitelman, jonka mukaan paikka suojattiin betonirenkailla ja sen ympärille tehtiin kiveys. Rakenteet ovat sen jälkeen lähes sulautuneet ympäristöönsä.
Sofia Hagmanin rakennuttama kaksikerroksinen hirsirakennus – rakennuksessa toimi alkujaan Kangasalan opisto, naisille tarkoitettu Suomen ensimmäinen kansanopisto – siirrettiin Siirtyisten torppa-alueelle Ukkijärven rantaan vuonna 1910, kun paikalle perustettiin Kangasalan Lepo- ja Matkailijakoti Osakeyhtiö. Kangasalan Lepo- ja Matkailijakoti Osakeyhtiön perustivat 25.6.1910 Knut Tammelander, Liuksialan kartanon isäntä Jalmari Meurman ja Sorolan kartanon isäntä Axel Molin. Syksyllä 1910 yleisen osakkeenmerkinnän jälkeen oli yhtiöllä 36 osakkeenomistajaa. Osakeyhtiöjärjestys vahvistettiin 5.8.1910 ja ensimmäinen yhtiökokous pidettiin 24.11.1910, jossa valittiin yhtiölle hallitus. Lepokodin huonekalut sekä muu irtaimisto ostettiin pääosin Tampereelta. J. Tirkkonen lähetti 25 rautasänkyä rautateitse lepokotiin, 25 meriheinämatrassia sekä 50 höyhentyynyä. Evert Inveniuksen huonekalutehdas toimitti Lepokotiin mm. kuusi ruokapöytää, 12 Warpu -nojatuolia, 18 kirjoituspöytää, 18 ”lavoaaria” ja 15 seinäpeiliä. Tuolloin vielä ei ollut sähköä Lepokodissa, joten C, G, Östensonin liikkeestä tilattiin rakennukseen öljyllä toimivia pöytä- ja seinälamppuja sekä niihin satoja sydämiä.
Kangasalan Lepokodin suunnitteli tämän rakennuksen pohjalta tiettyjä lisäyksiä tehden tamperelainen rakennusmestari Heikki Tiitola (s. 3.8.1874 Kangasala ja k. 18.9.1952), jonka vanhemmat olivat Kangasalan Vehoniemen kylän maanviljelijä Kaarlo Tiitola ja tämän aviopuoliso Maria Kristiina Uotila. Heikki Tiitola valmistui vuonna 1895 rakennusmestariksi Tampereen teollisuuskoulusta. Tiitola työskenteli ensimmäiset kymmenen vuotta piirtäjänä arkkitehti Berndt Valdemar Blomin (s. 15.3.1868 Tampere ja k. 10.6.1932 Espoo) toimistossa Tampereella. Kun Berndt Blom lähti pois Tampereelta, Heikki Tiitola aloitti itsenäisen toiminnan rakennusmestarina ja rakennusten suunnittelijana.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti