Lehti- ja valtiomies Johan Vilhelm Snellman
Kuopioon tullessaan 37-vuotias poikamies, Johan Vilhelm Snellman (s. 12.5.1806 Tukholma ja k. 4.7.1881 Kirkkonummi), oli vuosi 1843. Koska Johan Snellman ei lukuisista yrityksistä huolimatta saanut Helsingin yliopistosta professuuria, hän otti vastaan Kuopiosta nimityksen yläalkeiskoulun rehtoriksi. Yläalkeiskoulun rakennus valmistui vuonna 1826 silloisen hevostorin eli nykyisen Kuopion torin etelälaidalle muistoksi keisari Aleksanteri I:n käynnistä Kuopiossa. Koulurakennuksen suunnitteli arkkitehti Johan Carl Ludvig Engel (s. 3.7.1778 Berliini ja k. 14.5.1840 Helsinki), joka työskenteli vuodesta 1816 lähtien Suomen suurruhtinaskunnassa. Preussilaissyntyinen Engel työskenteli ennen Suomeen tuloaan Berliinissä, Tallinnassa ja Pietarissa.
Täältä Kuopiosta – jonka kuningas Kustaa III (s. 24.1.1746 Tukholma ja k. 29.3.1792 Tukholma) perusti marraskuussa 1775 – Johan Snellman löysi myös elämänkumppaninsa vuonna 1845, 17-vuotiaan kuopiolaisen apteekkarin tyttären Johanna Lovisa Wennbergin (s. 14.1.1828 ja k. 4.6.1857). Pariskunta vihittiin avioliittoon 18.11.1845 ja Snellmanien avioliitosta syntyi viisi lasta: Hanna (s. 22.11.1846), Anders Henrik (s. 16.8.1848), Johan Ludvig (s. 14.3.1850 ja k. 15.11.1909 Espoo), Wilhelm (s. 6.10.1851 ja k. 23.3.1933 Savonlinna) ja Karl (s. 2.10.1855 Helsinki ja k. 20.10.1928 Helsinki). Anders Henrik Snellman toimi vuosina 1905-1909 senaatin oikeusosaston jäsenenä ja Karl Snellman oli vuosina 1909-1925 tie- ja vesirakennuslaitoksen ylihallituksen ylitirehtööri ja valtiopäivämies. Karl Snellman sai todellisen valtioneuvoksen arvonimen vuonna 1917. Johan Ludvig Snellmanista tuli senaatin esittelijäsihteeri ja valtiopäivämies, mutta Wilhelm Snellmanista tuli lääkintöneuvos ja valtiopäivämies. Perheen ensimmäiseksi asunnoksi Johan Snellman vuokrasi Kuopion lääninsairaalan taloudenhoitaja O. E. Oppmanilta talon, jossa Snellmanin perhe asui vuoteen 1849 saakka. Talossa oli sali, viisi kamaria, keittiö ja eteinen; asuinneliöitä rakennuksessa on 122. Snellmanin perhe muutti vuoden 1849 lopulla Helsinkiin.
Samaan aikaan kun Johan Snellman toimi rehtorina yläalkeiskoulussa, hän toimitti vuosina 1844-1846 ruotsinkielistä Saima-lehteä, jonka merkitys suomalaisen sivistyselämän vaikuttajana oli sangen merkittävä. Saima-lehden painos oli noin 700 kappaletta ja se oli maamme neljän suurimman lehden joukossa. Saima-lehti herätti kenraalikuvernööri Aleksandr Menšikovin huomion ja lehti lakkautettiin yhteiskuntakriittisyytensä vuoksi, mutta nopeasti Johan Snellman alkoi julkaista ajatuksiaan julki lääkäri Elias Lönnrotin (s. 9.4.1802 Sammatti ja k. 19.3.1884 Sammatti) nimissä ilmestyneessä lehdessä Litteraturblad för allmän medborgerlig bildning. Käytännöllisempiä neuvoja Snellman jakoi suomenkielisessä Maamiehen ystävä -lehdessä vuonna 1844.
Kuopin ensimmäisen kirjapainon perustaja, Johan Anton Karsten (vuoteen 1817 saakka Carstén, s. 17.1.1795 Pälkäne ja k. 14.4.1871 Kuopio), viljeli armeijapalvelun jälkeen vuodesta 1830 lähtien Lahdenranta tilaansa Kuopion kaupungin lähellä. Karsten anoi jo vuonna 1842 senaatilta lupaa Viikko-Sanomia Kuopiosta -nimisen lehden perustamiseksi, mutta hanke kaatui tuolloin, sillä Kuopiossa ei vielä ollut sensoria ja yhden lehden vuoksi sellaista virkaa ei kannattanut perustaa. Kuopio sai oman sensorinsa, kun Johan Snellman sai julkaisuluvan Saima-lehdelle. Marraskuussa 1843 laittoi senaatille anomuksen Maamiehen Ystävä -lehdestä ja hän perusteli anomuksessaan lehden julkaisua kirjapainonsa kannattavuuden lisäämisellä. Senaatin talousosaston myöntämän luvan mukaan Maamiehen Ystävä -lehti sai sisältää etupäässä maataloutta käsitteleviä tutkielmia, pienehköjä historiallisia, maantieteellisiä ja teknisiä kirjoituksia, Finlands Almänna Tidningistä otettuja poliittisia uutisia, tietoja kotimaan tapahtumista sekä viranomaisten kuulutuksia ja yksityisiä ilmoituksia.
Johan Snellman oli Johan Anton Karstenin julkaiseman lehden ensimmäinen toimittaja. Maamiehen Ystävä oli ohjelmansa mukaan suomalaiskansallisessa hengessä toimitettu kansaa valistava yleislehti, jonka kohderyhmänä oli varsinkin talonpoikaisväestö; lehden mukaan talonpojat tarvitsivat opetusta sekä ohjausta tietojensa kartuttamiseksi ja ajattelutapojensa muokkaamiseksi. Sensuuri puuttui käytännössä lehden kirjoituksiin vain hyvin harvoin. Maamiehen Ystävä oli jo alusta lähtien luonteeltaan melko konservatiivinen, eikä lehdessä esiintynyt viipurilaisen Kanava -lehden kaltaista yhteiskunnallista radikalismia.
Johan Snellman osasi puutteellisesti suomenkieltä, mutta hän sai Maamiehen Ystävä -lehteen avukseen Kuopion lukion kreikkalaisen kirjallisuuden lehtorin (1844-1872) ja sanomalehden toimittaja, Joachim Zittingin (s. 11.6.1806 Hankasalmi ja k. 5.6.1876 Kuopio). Zittingin vanhemmat olivat Karttulan kappalainen, Peter Joakim Zitting ja tämän ensimmäinen aviopuoliso, Brita Lagus. Joachim Zitting opiskeli ensin Kuopion triviaalikoulussa ja Porvoon lukiossa valmistuen ylioppilaaksi vuonna 1826 Turussa. Helsingin yliopistossa Zitting jatkoi opiskeluaan teologialla ja hän oli myös Savokarjalaisen osakunnan perustajajäsen. Zitting valmistui vuonna 1840 filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi. Vuonna 1852 hänet vihittiin papiksi Kuopiossa. Opettajana Zitting työskenteli Porvoon pedagogiossa, Loviisan triviaalikoulussa sekä Porvoon yläalkeiskoulussa, josta hän sai vakituisen viran vuonna 1842. Zitting toimi vuodesta 1851 Kuopion tuomiokapitulin jäsenenä ja sai rovastin arvonimen vuonna 1864. Toimittajana Maamiehen Ystävä -lehdessä Zitting työskenteli vuosina 1844-1850 ja 1852-1853. Zittingin aviopuoliso oli Aurora Maria Molander ja heidän poikansa oli Viipurin hovioikeuden asessori, kihlakunnantuomari ja senaattori, August Johannes Zitting (s. 13.12.1860 Kuopio ja k. 19.10.1922 Jääski).
Johan Snellmanin perhe muutti Kuopiosta Helsinkiin vuoden 1849 lopussa, sillä hänestä aiottiin tehdä kaupunkiin suunnitteilla olleen kauppaopiston johtaja. Kauppaopisto jäi kuitenkin perustamatta, koska ruhtinas ja Suomen kenraalikuvernööri Aleksandr Sergejevitš Menšikov (s. 26.8.1787 ja k. 2.5.1869) vastusti hanketta hanakasti. Venäjän keisari Aleksanteri II:n (s. 29.4.1818 Moskova ja k. 13.3.1881 Pietari) noustua valtaan 7.9.1855 (kruunajaiset) Venäjällä tulivat myös samalla yhteiskunnalliset olosuhteet Suomessakin vapaammiksi. Johan Snellman toimi muutaman vuoden ajan liikemies ja kauppaneuvos Henrik Borgströmin (s. 26.4.1799 Loviisa ja k. 30.6.1883 Helsinki) kauppahuoneen apulaisena ja englantilaisen vakuutusyhtiön asiamiehenä, kunnes hänet kutsuttiin alkuvuodesta 1856 Helsingin yliopiston siveysopin ja tieteiden järjestelmän professoriksi.
Vuonna 1863 käynnistyi Johan Snellmanin julkinen valtiomiesura, kun hänet nimitettiin senaatin jäseneksi sekä valtiovaraintoimikunnan johtoon. Suomi oli saanut oman virallisen rahayksikön, markan, vuonna 1860. Johan Snellman oli vahvasti mukana mm. rahauudistuksen toteuttamisessa sekä kansanopetuksen perustusten luomisessa. Snellman oli samoin voimakkaasti mukana ja vaikutti hyvin ratkaisevasti siihen, että vuoden 1863 asetus suomenkielen oikeuksista saatiin aikaan. Tässä asetuksessa todettiin, että suomenkieli oli periaatteessa oleva tasa-arvoinen ruotsinkielen kanssa kaikessa hallinnossa, joka myös välittömästi koski siten suomenkielistä väestöä.
Loppuvuodesta 1866 keisari Aleksanteri II aateloi Johan Snellmanin tunnustuksena pitkästä ja ansiokkaasta palveluksesta. Snellman toimi aatelissäädyssä sukunsa edustajana valtiopäivillä vuosina 1867, 1872 ja 1877-1878. Vuosina 1870-1874 Johan Snellman toimi Lauantaiseurasta syntyneen Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran esimiehenä. Kannattaa myös muistaa, että Johan Snellman ei ollut missään toimissaan tavoitellut Suomelle valtiollista itsenäisyyttä; hänelle riitti mainiosti Suomen autonomia, jossa vallitsisi omaleimainen kansallinen kulttuuri ja tietoisuus kansallisesta identiteetistä. Johan Snellmanin kaikki ajamat uudistukset – kuten mm. suomenkielen aseman kohentuminen, rahauudistus, rautatieverkon suunnittelu ja valtiopäiväelämän elvyttäminen – kuitenkin muodostivat hyvin tärkeän perustan Suomen tulevalle itsenäisyydelle.
Senaattori Johan Snellman erosi muutamaa vuotta myöhemmin virastaan jouduttuaan kenraalikuvernööri – vuosina 1866-1881 - ja kreivi Nikolai Vladimirovitš Adlerbergin (s. 31.5.1819 Pietari ja k. 25.12.1892 München) kanssa kiistaan Riihimäen-Pietarin rautatietä koskevista kysymyksistä. Kenraalikuvernöörin ja Johan Snellmanin ratkaisevat erimielisyydet syntyivät Snellmanin kannattaessa sinnikkäästi kapeampaa sekä myös kustannuksiltaan edullisempaa rautatien raideväliä, kuin Venäjän rautateiden raideväli on vieläkin sekä Snellmanin vastustaessa suurina nälkävuosina 1867-1868 aliravittujen ihmisten käyttämistä raskaisiin radanrakennustöihin.
Johan Snellman toimi vielä mm. Suomen Hypoteekkiyhdistyksen johtokunnan puheenjohtajana. Johan Snellman kuoli 4.7.1881 Danskarbyn maatilallaan Kirkkonummella ja hänet haudattiin Helsinkiin Hietaniemen hautausmaalle. Snellmanin päivää eli suomalaisuuden päivää vietetäänkin 12. toukokuuta ja päivä on vakiintunut liputuspäiväksi maassamme. Johan Vilhelm Snellmanin syntymän satavuotispäivän juhlinnan yhteydessä kirjailija Johannes Linnakoski (oik. Vihtori Johan Peltonen, s. 18.10.1869 Askola ja k. 10.8.1913 Helsinki) kehotti suomalaistamaan vierasperäiset sukunimet. 12.5.1906 ilmestyneessä Suomalaisen Virallisen Lehden lisälehdessä noin 24 800 henkilöä ilmoitti suomalaistaneensa sukunimensä. Samana päivänä perustettiin samoin Suomalaisuuden liitto.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti