Olli Antero Ahvenlahti (2. osa) 

Aleksander Andrejeffin liiketoimet menestyivät varsinkin alkuun vallan kelvokkaasti kaupan puolella, mutta myös heidän leipomonsa kuuluja tuotteita myytiin hyvin Pohjoisesplanadin myymälässä sekä läheisellä Kauppatorilla. Aleksander Andrejeff omisti perheineen puutalon Helsingin Kallion kaupunginosassa osoitteessa Kolmas Linja 21. Puutalon toinen kerros oli kokonaan perheen asuinkäytössä; Puutalon sisäpihan puolella pihapiiriä rajoitti kaksi kolmikerroksisista kivirakennusta, jotka yhdistyivät suurella leipomosalilla. Sisäpihalla toimi perheen leipomoyritys.

Andrejeffin leipomossa leivottiin leipiä helsinkiläisille, mutta erittäin suuri asiakas oli samoin Venäjän keisarillinen laivasto; laivasto oli toiminnassa vuosina 1696-1917 ja se vaikutti Helsingissä ennen vallankumousta vuonna 1917. Kun keisarillinen laivasto poistui vuonna 1917 Helsingistä, aiheutui maksamattomista laskuista ja asiakaskunnan supistumisesta suuria vaikeuksia myös Andreleffin leipomoyritykselle. Taloudellisista takaiskuista huolimatta Aleksander Andrejeff sai ostettua perheelleen kesähuvilan Espoon Soukanniemestä. 1920-luvulla Andrejeffin perheen lapset Igor ja Tamara viettivät vajaan kahdenkymmenen kilometrin päässä keskustasta Soukanniemessä lapsuuden kesiään. Huvilalle ei vielä päässyt autolla ajamaan, sillä tietä ei vielä ollut olemassa. Nykulla-huvilalle täytyi kulkea vesireittiä Kaivopuiston rannasta veneellä Lauttasaaren selän kautta Suinonsalmeen ja siitä eteenpäin Nykullan rantaan.

Santeri Alkio.

Suomessa oli vuosian 1919-1932 voimassa alkoholijuomia koskeva kieltolaki, jonka esitteli Maalaisliiton sosiaaliministeri, poliitikko, kirjailija ja toimittaja Santeri Alkio (vuoteen 1898 Aleksander Filander, s. 17.6.1862 ja k. 24.7.1930 Laihia) pääministeri Kaarlo Castrénin (s. 28.2.1860 Turtola ja k. 19.11.1938 Helsinki) hallituksessa ollessaan. Kieltolaki välittömästi aiheutti sen, että alkoholijuomia alettiin kuljettaa Suomeen ulkomailta. Kekseliäimpiä salakuljetusvälineitä olivat pirtutorpedot, joita oli myös piilossa Soukanniemen rannassa. Ne olivat kartiomaisia, kulmaraudasta rakennettuja kehikkoja, joita vedettiin veneen perässä köyteen tai vaijeriin kytkettyinä muutaman metrin syvyydessä. Yhteen torpedoon mahtui tavallisesti 92 kympinpyttyä, jolloin torpedon kokonaiskapasiteetiksi tuli 920 litraa. Sellainen lasti painoi kuivalla maalla tonnin, mutta vedessä, veneen perässä vedettäessä, se keveni reiluun 50 kiloon. Torpedon älykkyys perustui kangaspussiin, joka oli täytetty suolalla tai sokerilla ja kiinnitetty pitkällä narussa kuljetusvälineen kylkeen.

Jos virkavalta teki yllätyshyökkäykkäyksen smuglarien veneeseen, nämä pystyivät pelastamaan nahkansa katkaisemalla torpedon kiinnitysköyden ja antamalla lastin painua merenpohjaan. Muutaman päivän päästä pussin sisältämä sokeri tai suola alkoi sulaa, jolloin pussi lähti nousemaan pikkuhiljaa pintaa kohti. Lopulta se pullahti näkyviin ja osoitti torpedon sijainnin. Sitten vain solmittiin naru uudelleen veneen perään kiinni, ja vedettiin lasti kuivalle maalle.

Kympinpyttyjen rinnalla smuglarit käyttivät pienempiäkin kanistereita. Niistä yksi oli kekku: nimi tuli iloista humalatilaa kuvaavasta kekkulista. Toinen, vetoisuudeltaan vain puolen litran kokoinen pirtuastia oli nimeltään lahna. Lahnaakin pienempi oli nimeltään varpunen. Se oli valmistettu lahnan tavoin pläkkipellistä, ja sekin oli muodoltaan litteä ja käyrähkö. Vetoisuudeltaan varpunen oli varttilitrainen: siitä kai se oli nimensäkin saanut. Merestä saatiin Soukanniemen laiturilta myös toisenlaisia antimia, kuten ankeriaita ja suuria ahvenia.

Nikolai Matrosoff.

Kauppias Nikolai Matrosoff osti samoin Espoon merenrannasta vuonna 1899 nykyisestä Nuottaniemestä merenrantatontin, jolla sijaitsi jo huvilarakennus. Myös tälle huvilalle ei ollut pääsyä maantietä pitkin, joten sinnekin täytyi matkustaa veneellä. Noin vuosina 1914-1915 kauppaneuvos Nikolai Matrosoff siirrätti Viipurin Terijoelta vanhan mansardikattoisen hirsihuvilan tontillaan olleen entisen huvilan tilalle Nuottaniemeen. Uudessa upeassa hirsihuvilassa oli näköalatorni ja lasimaalauksia huvilan sisällä. Nikolai Matrosoff luopui Nuottaniemen huvilastaan vuonna 1926. Vuonna 1990 monien vaiheiden jälkeen huvilarakennus siirtyi Espoon kaupungin omistukseen. Tänä päivänä hursihuvila tunnetaan Villa Pentry-nimisenä kesäravintolana.

Igor Andrejeff kasvoi kotonaan ja puhui jo lapsena kolmea kieltä; perheen kesken puhuttiin kotona venäjää, venäläisen lapsenhoitaja, Olgan, kanssa käytettiin ruotsinkieltä ja kavereidensa kanssa toimiessaan Igor haastoi suomenkielellä. Ortodoksiset perinteet olivat Andrejeffien perheessä kovin tärkeitä ja oma seurakunta muodosti oman turvallisen yhteisön ja yhdisti maahanmuuttajia monin tavoin. Jumalanpalveluksissa Andrejeffit kävivät Uspenskin katedraalissa, mutta myös Pyhän Kolminaisuuden kirkossa Kruununhaassa. Messut pidettiin Uspenskin katedraalissa etupäässä kirkkoslaaviksi ja Pyhän Kolminaisuuden kirkossa käytettiin suomen- ja ruotsinkieliä.

Igor Andrejeff sai lapsena toimia messuissa kuoripoikana eli alttaripalvelijana. Hän kantoi mm. piispan sauvaa tämän rukoillessa. Aleksander ja Sofia Andrejeff lauloivat seurakunnan katedraalikuorossa, samoin kuin useat heidän sisaruksensakin lauloivat. Igor Andrejeff muisti vielä aikuisenakin isänsä komean bassoäänen soolonumeroissa; tämän vuoksi Igor haaveili vielä joskus laulavansa itsekin kirkossa sooloja, mutta haave ei koskaan toteutunut valitettavan sota-ajan onnettomuuden vuoksi. Vuonna 1928 tapahtui perheessä suuri tragedia, kun perheen isä, Aleksander Andrejeff kuoli Igorin ollessa vain kahdeksanvuotias. Yrittäjyys vei voimia ja hänen sydän petti, vaikka Aleksanderilla ei ollut ikää vielä viittäkymmentäkään vuotta. Sofia Andrejeff jäi leskeksi vain 32-vuotiaana.

Sofia Andrejeff päätti antaa purettavaksi Kallion Kolmannella Linjalla sijaitsevan puutalonsa ja rakennuttaa samalle tontille kuusikerroksisen kivitalon. Kivitalo valmistui helmikuussa 1934. Sofia sai kivitalon rakennuttamiseen tarvittavia varoja lisää myymällä Espoon Soukanniemen Nykulla-huvilan. Edelleen tämä kivitalo on Helsingin Kalliossa pystyssä osoitteessa Kolmas Linja 21.

Sukutaustastaan huolimatta Igor Andrejeff piti itseään tyystin suomalaisena; olivathan hänen vanhempansakin syntyneet Suomessa ja Igorin syntymäkotikin oli Helsingin Kalliossa. 1930-luvulla Suomessa suomennettiin paljon vieraskielisiä sukunimiä. Igor Andrejeff päätti myös suomentaa oman sukunimensä ollessaan upseerikoulussa vuonna 1941. Etunimensä hän piti ennallaan. Perheestä kukaan muu ei halunnut muuttaa omaa sukunimeään. Vääpeli ilmoitti upseerikoulussa virallisesti kaikille Igorin nimenmuutoksesta Igor Ahvenlahdeksi. Igor osti samoin Helsingin Sanomista ilmoitustilan, jossa hän virallisesti ilmoitti vaihtaneensa sukunimensä. Myöhemmin vanhoilla päivillään Igor muisteli Espoon kaupunginmuseon ja joidenkin lehtien haastatteluissa syitä nimenmuutokseensa, mutta sitä hän ei koskaan tullut kertoneeksi, miksi nimi vaihtui juuri Ahvenlahdeksi.

Heti nimensä muuttamisen jälkeen Igor Ahvenlahti suojasi sukunimensä. Äiti Sofia Andrejeff ilmoitti omalle pojalleen, ettei isä Aleksander olisi koskaan antanut poikansa vaihtaa sukunimeään. Igor kuitenkin perusteli rationaalisesti nimenvaihtonsa; Suomessa venäläisperäinen sukunimi saattoi aiheuttaa aggressioita ja johtaa monenlaisiin vaikeuksiin. Sotavuosina ei varsinkaan Suomessa ollut helppoa kantaa venäläistä sukunimeä taakkanaan. Igorin ikäluokka aloitti asepalveluksen normaalisti vuonna 1940 ja Suomessa oli juuri käyty talvisota 30.11.1939 - 13.3.1940 Neuvostoliiton kanssa. Vaikka juuret olisivatkin Venäjällä, nämä ihmiset eivät voineet kuvitella olevansa Neuvostoliiton kanssa missään tekemisissä.

Jatkosota Neuvostoliiton Suomen välillä käytiin 25.6.1941 – 19.9.1944. Igor Ahvenlahti joutui taistelurintamalle 20-vuotiaana upseerina. Sodasta muodostui Igorille järkyttävä kokemus, sillä Igor Ahvenlahti haavoittui vakavasti kaulaan ammatusta luodista seuraavana vuonna. Luoti vei mennessään Igorin äänen kurkusta. Igoria hoidettiin sotasairaalassa toistakymmentä kertaa ja lopulta pätevät kurkkutautispesialisti ja Helsingin yliopiston korva-, nenä- ja kurkkutautiopin professori – isä sekä poika – Kaarlo Yrjö Agathon Meurman (s. 1888 Ilmajoki ja k. 1960) ja professori Otto Henrik Meurman (s. 29.1.1921 Helsinki ja k. 8.5.2011 Helsinki) korjasivat Igorin äänihuulet jälleen kuntoon. Ajan myötä Igor Ahvenlahden ääni palasi takaisin, mutta se oli entistä käheämpi.

Kaulavamman vuoksi Igor Ahvenlahti ei saanut vapautusta asevelvollisuudesta ja hän suoritti lopun palvelusajan jatkosodassa syksyyn 1944 saakka Itä-Karjalassa lähinnä päämajan yksiköissä. Täydellisen venäjänkielentaitonsa ansiosta Igor Ahvenlahti katsottiin Suomen armeijalle tärkeäksi mieheksi; hän toimi kuntouduttuaan armeijan tiedusteluosastossa, joka erikoistui varsinkin Neuvostoliiton vastavakoiluun. Tiedusteluosasto sieppasi vihollisen lähettämiä viestejä rintamalla ja tulkitsi ne armeijan käyttöön.