Kälviältä Kangasalan Ukkijärven rantaan (3. osa)
Kangasalan Lepokodin Adlerin perheen lapsista on enää esittelemättä Helena Kyllikki Kärkkäinen (o.s. Adler, s. 16.9.1909 Kangasala ja k. 12.6.2001 Kangasala). Häntä kutsuttiin Kylliksi. Kylli oli Adlerin perheen viimeinen elossa ollut ihminen ja sukuhaara sammuikin siihen, että Hans ja Gustava Adlerin lapsilla ei enää ollut jälkeläisiä.
Kylli oli avioliitossa diplomi-insinööri Wilho Lauri Kärkkäisen (s. 1.5.1901 Tuoksulahti, Sortavala ja k. 2.9.1961 Oulu). Wilho syntyi Kalle Eevertti Pekanpoika Kärkkäisen ja Kristiina Juhontytär Kärkkäisen kymmenlapsiseen perheeseen. Wilho Kärkkäinen työskenteli viimeksi Rautatiehallituksessa Oulun ratajakson päällikkönä. Kylli ennätti Wilhon kuoleman jälkeen olla lähes 40 vuotta leskenä. Pariskunta oli lapseton ja he asuivat mm. Hyvinkäällä ja Oulussa. Wilho Kärkkäinen kuului jo Oulussa varhain lions-klubiin ja Kyllistä tuli myös klubin lady. Kylli kuului myös vanhoilla päivillään LC Kangasala/Kuohun toimintaan ja oli heidän kunnialady. Klubin jäseniä kävi usein tervehtimässä Kylliä Kangasalan Lepokodissa Kyllin sairasvuoteen äärellä. Miehensä kuoleman jälkeen Kylli muutti takaisin asumaan lapsuutensa Kangasalan Lepokotiin. Kylli työskenteli varsin paljon Lepokodin keittiössä.
Kyllin suuressa huoneessa yläkerrassa on 1920-1950-luvuilla käyty jopa käräjäoikeuden istuntoja. Huone on täynnä kirjoja, tauluja sekä muistoja; sieltä pääsee myös suurelle ulkoparvekkeelle maisemia ihailemaan. Viimeisinä elinvuosinaan Kyllin liikkuminen kävi hyvin vaivalloiseksi. Suurimman osan ajastaan hän makaili vuoteessa Lepokodin huoneessa numero viisi. Hänen luonaan kävi paljon ystäviä auttamassa ja kuuntelemassa Kyllin tarinoita elämästä. Kylli on aktiivinen seuraten maailman tapahtumia radion ja television kautta. Kyllin 90-vuotispäiviäkin vietettiin Lepokodilla. Kylli oli samoin kiinnostunut Lepokodin remontin edistymisestä. Kylli yritti sinnikkäästi asua Lepokodilla aivan loppuun saakka, mutta hän kuoli kuitenkin Kangasalan terveyskeskuksen vuodeosastolla 12.6.2001.
Kangasalan Lepokoti toimii nykyisin osin museona, mutta sitä voi myös vuokrata erilaisten tilaisuuksien pitopaikaksi. Kangasalan Kädentaitajat järjestävät Lepokodilla myyntinäyttelyitä ja Lepokodilla voi myös yöpyä. Kangasalan Lepokodissa on noin 30 huonetta ja suuri keittiö. Lepokodin pihapiiriin kuuluu myös saunarakennus, jossa on takkahuone ja keittiö. Lepokodilla on pihapiirissä oma kesäteatterinäyttämö, jossa on järjestetty näytöksiä vuodesta 2016 lähtien.
Lepokodilla talon väki luki paljon, mutta myös kuunteli radiota ja keskusteli aktiivisesti. Kun televisio saapui taloon, sitäkin katseltiin mielellään. Lepokodin salissa järjestettiin paljon erilaisia musiikkiesityksiä. Vieraat kävivät Ukkijärvessä mielellään samoin uimassa. Kesäiltoina väki saattoi viettää yhdessä iltaa jopa aamu viiteen, jonka jälkeen vielä vieraat kävivät yhdessä uimassa. Tämän jälkeen saatettiin vielä keittiöstä kysellä voileipiä huikopalaksi. Osa vieraista käytti läheisen Kangasalan kirkonkylän tarjoamia ravintolapalveluita hyväkseen. Tampereen Pyynikin Kesäteatterin näyttelijäkuntaa asui usein Kangasalan Lepokodilla kesäisin, joten oli täysin luonnollista, että Lepokodista lähdettiin joukolla katsomaan heidän esitystään Pyynikin Kesäteatterille.
Vielä 1930-luvulla oli Kangasalan Lepokodin liiterin edessä tenniskenttä vieraiden käyttöön. Vieraat pelasivat usein samoin boccia-peliä. Sodan aikana ja erityisesti Helsingin pommitusten tiimellyksessä Lepokoti oli usein ääriään myöten täynnä ihmisiä. Kangasalan Lepokodin kulta-aika osui varmasti 1940-luvusta aina 1970-luvun alkuun saakka. Alkuaikaan – Ida Isakssonin hoitaessa Lepokotia – talossa vieraili enemmän ruotsinkielistä herrasväkeä. Hienostoherrat jättivät housunsa ja kenkänsä nukkumaan mennessään huollettaviksi; aamun tullen housut olivat prässättyinä ja kengät kiillotettuina ja hienostelu saattoi jatkua. Usein herrasväellä oli myös omat palvelijat mukanaan vierailulla. Kangasalan Lepokodissa oli myös soittokellojärjestelmä, jolla voitiin kutsua apua paikalle. Vuoden 1912 kesäkuuhun osui myös säveltäjä Johan Christian Julius Sibeliuksen ja rouva Ainon lyhyt vierailu Kangasalan Lepokodilla. Sibelius tutki samaan aikaan omia sukujuuriaan, jopa kahteen kertaan, mutta joutui pahasti pettymään, kun ei löytänyt aatelisia sukulaisistaan; Sibelius oli täysin talonpoikaissukua.
Kangasalan Lepokodin rakennus alkoi vähitellen 1970-luvulle tultaessa kärsiä, kun talon asiakaskunta samaan aikaan myös ikääntyi. Talon kolme sisarta alkoivat pelottavasti muistuttaa Anton Pavlovitš Tšehovin (s. 29.1.1860 Taganrog, Venäjä ja k. 15.7.1904 Badenweiler, Saksa) näytelmän kolmea sisarusta, jotka haikailevat mennyttä elämää parempaa odotellessa. Sisaruksista Martta menehtyi ensin vuonna 1978 ja lopulta Olla ja Kylli lopettivat Lepokodin pitämisen täysihoitolana vuonna 1986. Talo jäi yksityiseen käyttöön, mutta silti joitakin vakiasiakkaita otettiin Lepokotiin vastaan, joitakin pitkiksikin ajoiksi. Rakennusmestari Heikki Tiitolan pojanpoika, kulttuurisihteeri Eero Tiitola yritti herättää keskustelua Lepokodin kunnostuksesta jo 1980-luvulle tultaessa; hän myös dokumentoi talon kuntoa tarkasti kuvaamalla rakennusta. Huolestumisensa talon kunnosta samoin ilmaisi Kangasalan kirjaston pitkäaikainen johtaja, Irmeli Outinen. Huolestuneiden määrä kasvoi siinä määrin, että pian tämä joukko järjestäytyi Lepokodin ystäviksi.
Pian perustettiin lions-klubi Kangasala/Kuohu, jossa oli monia Lepokodin ystäviä. Joukko vahvoja naisia perusti Lepokodilla myös lions-klubi Kangasala/Kuussalon; vuonna 1993 tehtiin Lepokodilla kattava kattoremontti. Katon kunnostuksen jälkeen alkoi Lepokodin kunnostuksen suunnittelu, joka kesti syksyyn 1996 saakka. TAKK:n (Tampereen ammatillisen aikuiskoulutuskeskus) kanssa tehtiin sopimus, että koulutuskeskus huolehtii kunnostuksesta kurssimuotoisena työnä. Valvonta- ja kurssitusvastuu kuului 1990-luvun puolivälissä perustetulle Kangasalan Lepokoti-Säätiölle; Säätiön puolesta valvojina toimivat rakennuskonsultti Tarmo Marjamäki ja arkkitehti Riitta Kuronen. Tarmo Marjamäki kuului myös Säätiön hallitukseen ja hän oli eräässä vaiheessa Säätiön hallituksen puheenjohtaja.
Helsingin Lallukan taiteilijakodin monet taiteilijat pitivät Kangasalan Lepokotia säännöllisesti kesänviettopaikkanaan. Tällaisia Lallukan taiteilijoita taiteilijoita olivat mm. kuvanveistäjät Lauri Leppänen ja Essi Renvall, säveltäjät Aarre Merikanto ja Tauno Pylkkänen sekä näyttelijät Paavo Jännes sekä Kalevi Kahra ja Kauko Helovirta perheineen.
Musiikkiväki on käyttänyt Lepokotia sangen ahkerasti. Vieraslistalla on sellaisia nimiä, kuten Väinö Rautio, Timo Mikkilä, Georg Malmstén, Martti Similä, Erna Tauro, Helvi Mäkinen, Armas Maasalo, Einari Marvia, Bengt Johansson, Emil Kauppi, Jussi Jalas, Ulla Katajavuori, Eero Koskimies, Sinikka Kuula, Veikko Tyrväinen, Anita Välkki, Alfons Almi, Hugo Huttunen, Pentti Koskimies, Elvi Kajanus, Aarno Salmela ja Maaria Eira.
Kangasalan Lepokodissa on taideteoksia mm. seuraavilta taiteilijoilta: Lauri Leppänen, Reino Harsti, Väinö Tiger, Robert Frankenhauser, Teemu Luoto ja Kaarina Alava. Lisäksi kuvataiteilijoista vierailijoina Lepokodilla ovat käyneet mm. Antti Favén, Aarre Heinonen ja Raimo Utriainen.
Ohjaajista Lepokodilla ovat viihtyneet ainakin Eino Salmelainen, Arvi Kivimaa, Yrjö Kostermaa, Markus-setä Rautio, Rauni Mollberg, Roland af Hällström ja Jack Vitikka. Naisnäyttelijöitä on viihtynyt Lepokodilla samoin paljon: Lilli Tulenheimo. Katri Rautio, Kaarola Avellan, Elli Tompuri, Ella Eronen, Eine Laine, Emmi Jurkka, Elna Hellman, Rakel Laakso, Eila Pehkonen, Eila Rinne, Irma Seikkula, Mirjami Kuosmanen, Vappu Jurkka, Helvi Kaario, Rauni Ranta, Tuulikki Pohjola ja Laina Laine. Lepokodin kuuluisia miesnäyttelijöitä olivat mm. Veikko Uusimäki, Kalle Kirjavainen, Keijo Lindroos, Toivo Mäkelä, Risto Mäkelä, Tauno Palo, Martti Katajisto, Ossi Kostia, Heino Turkko ja Helge Hansila.
Lausuntataiteilijoita Lepokodin vieraissa olivat mm. Ritva Ahonen, Kaarlo Marjanen, Reino Jokilehto, Iiro Kaikko, Greta Brotherus, Kastehelmi Karjalainen, Kaarina Björkroth-Lyly ja Maire Niemelä-Puro sekä Veikko Sinisalo. Runoilijoista on heitäkin ollut, kuten Heikki Asunta, Einari Vuorela, Reino Hirviseppä (oik. Reino Palmroth), Eeva-Liisa Manner, Oiva Paloheimo, Pentti Saarikoski, Tuomas ja Helena Anhava, Satu Koskimies ja Arto Kytöhonka sekä Kirsi Kunnas.
Lasten- ja nuortenkirjailijoita edustivat Lepokodilla Jalmari Finne, Aili Somersalo, Arvid Lydecken, Simo Penttilä ja Jalmari Sauli. Romaanikirjailijoita talon vieraiden joukossa ovat olleet mm. Helvi Erjakka, Toivo Pekkanen, Jarl Hemmer, Juho Koskimaa, Esti Heiniö, Lempi Jääskeläinen ja Eino Säisä. Näytelmäkirjailija Aapo Junkola ja käsikirjoittajat Paula Talaskivi sekä Asko Apajalahti lukeutuivat myös Lepokodilla aikaansa viettäneisiin.
Kangasalan Lepokodin pitkäaikaisimpia vieraita – hänellä oli talossa myös oma huone – oli Adolf Jalmari Finne (s. 11.8.1874 Kangasala ja k. 3.1.1938 Helsinki) oli kirjailija, suomentaja, tutkija ja teatterinjohtaja. Hänen vanhempansa J. Gustaf Adolf Finne ja Vilhelmina Westerling pitivät Kangasalan keskustassa kirjakauppaa. Perhe muutti kuitenkin vuonna 1885 Helsinkiin ja Jalmar pääsi Helsingin Suomalaisesta normaalilyseosta ylioppilaaksi vuonna 1894. Jalmarin sisaruksia olivat näyttelijä Olga Wilhelmina Poppius ja opettaja, kuvataiteilija Hilkka Finne. Jalmar Finne toimi Suomalaisessa Teatterissa ohjaajana vuosina 1896-1903 ja teatterinjohtajana Kansallisteatterissa kauden 1903-1904. Viipurin Maaseututeatterin johtajana Finne toimi kahteen otteeseen; ensin vuodet 1904-1907 ja siten uudelleen kauden 1913-1914. Teatteriuransa jälkeen Finne keskittyi olemaan vapaa kirjailija. Hän kirjoitti mm. romaaneja ja näytelmiä. Finnen suomennuksia ovat esim. Maurice Maererlickin ja Maurice Leblancin romaanit sekä libretot Richard Wagnerin oopperaan Valkyyria ja Fredrik Paciuksen Kaarle Kuninkaan Metsästys (Zacharias Topeliuksen libretto). Historioitsijana Finne aloitti Suomen asutuksen yleisluennot ja harrasti myös sukututkimusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti