Tuure Jaakko Kalervo Junnila (13. osa)
Pääministeri Sakari Tuomiojan virkamieshallituksessa istuivat ministereinä hänen itsensä lisäksi: ulkoministeri Ralf Törngren, oikeusministeri Reino Kuuskoski, sisäministeri Heikki Kannisto, puolustusministeri ja toinen sosiaaliministeri Päiviä Hetemäki, valtiovarainministeri Tuure Junnila, opetusministeri Arvo Salminen, maatalousministeri K. T. Jutila, toinen maatalousministeri Henrik Kullberg, Kulkulaitosten ja yleisten töiden ministeri Erik Serlachius, toinen kulkulaitosten ja yleistentöiden ministeri Aulis Junttila, kauppa- ja teollisuusministeri Teuvo Aura, toinen kauppa- ja teollisuusministeri T. A. Wiherheimo, sosiaaliministeri ja toinen valtiovarainministeri Esa Kaitila ja toinen sosiaaliministeri Irma Karvikko.
Sakari Tuomiojan hallitus vakuutti noudattavansa ulkopolitiikassa ”tähänastisia periaatteita” sekä pitävänsä Suomen maailmanpolitiikassa ilmenevien ristiriitaisuuksien ulkopuolella. ”Nimenomaan Neuvostoliiton ja Suomen ystävällisten suhteiden kehittämisessä ja lujittamisessa hallitus tulee toimimaan niiden sopimusten sisällyksen ja hengen mukaisesti, joihin Suomen ja Neuvostoliiton keskinäiset suhteet pohjautuvat.” Kauppapolitiikassa kiinnitettiin erityistä huomiota konepaja- ja laivanrakennusteollisuuden työllisyyskysymyksiin. Suurin huomio hallitusohjelmassa kiinnittyi talouskysymyksiin, kuten työtilaisuuksien turvaamiseen, rauhallisuuden säilymiseen työmarkkinoilla, työ- ja tuotantotehon kohottamiseen sekä vakaan rahan arvon ylläpitoon. Talouselämää ja hinnanmuodostusta tarpeettomasti rajoittavista säännöstelyistä olisi samoin luovuttava.
Tuure Junnila sai ”näpeilleen” eduskunnassa helmikuun 11. ja 12. päivän yön tapahtumien vuoksi. Kommunistit olivat tuoneet omat ehdotuksensa budjettilisäyksiksi sosiaalimenoihin, joista tuona yönä käytiin äänestys; ehdotuksilla ei varsinaisesti ollut mitään mahdollisuutta tulla hyväksytyksi, mutta tiettyjä kansanedustajia jatkuva äänestäminen kyllästytti. Kansanedustajat Tuure Junnila, Niilo Kosola - Vihtori Kosolan poika - ja Lauri Solla kiilasivat tulitikut äänestysnappeihin siten, että kone äänesti automaattisesti kommunistien ehdotuksia vastaan. 15.2.1954 em. edustajat joutuivat puhemies Fagerholmin nuhdeltaviksi temppunsa vuoksi ja edustajat saivat vielä varoituksen toiminnastaan. Presidentti Juho Kusti Paasikivi oli ensin sitä mieltä, että Junnila ei voi jatkaa ministerinä, mutta eduskuntavaalien läheisyyden vuoksi hän pyörsi sanansa.
Vuoden 1954 eduskuntavaalikampanjassa Tuure Junnila mainoslause oli: ”Vapaan yhteiskunta- ja talousjärjestyksen, järkevän talouspolitiikan puolesta.” Junnila kävi puhumassa 30 tilaisuudessa, valitsijayhdistyksen perustamisasiakirjaan saatiin 4 000 nimeä, seinäjulisteita liimattiin seinille 8 000 kappaletta, neljää eri esitettä tehtiin 12 000 kappaletta ja lisäksi vielä 6 000 käyntikorttia. Aamulehdessä, Satakunnan Kansassa ja Länsi-Suomessa julkaistiin 16 285 palstamillimetrin verran mainoksia. Vuoden 1951 vaaleihin verrattuna Tuure Junnila oli nyt huomattavasti tunnetumpi henkilönä ja siksi eduskuntavaalityökin oli helpompaa.
Eduskuntavaaleissa vuonna 1954 Tuure Junnila sai 7 353 ääntä eli suurimman äänisaaliin Kokoomuksen Satakunnan ehdokkaista. Satakunnassa toiseksi eniten puolueen ehdokkaista sai Matti Raipala (6 045 ääntä) ja kolmanneksi ja viimeiseksi läpimenijäksi jäi Kyllikki Pohjola ( 4 854 ääntä). Valtakunnan tasolla Kokoomus sai vain 12,8 prosenttia äänistä ja menetti eduskunnassa neljä paikkaa; Kokoomus oli vuoden 1954 eduskuntavaalien suurin häviäjä. Maalaisliitto sai kaksi paikkaa lisää eduskuntaan ja Kansanpuolue sai kolme edustajan paikkaa lisää. Kommunistien paikkamäärä pysyi samana, 43. Ruotsalaiset menettivät kaksi paikkaa (13 paikkaa), vaikka saivat lisää ääniä. Porvarienemmistö säilyi eduskunnassa kuitenkin luvuin 103-97.
Lahdessa pidettiin Kokoomuksen puoluekokous 23.-24.4.1955, jossa puheenjohtaja Arvo Salminen luovutti paikkansa. Kokoomuksen Nuorten Liitto ajoi Jussi Saukkosta puheenjohtajaksi ja Tuure Junnilan tukijoukkoja johti Satakunnan Kokoomuksen toimitusjohtaja Onni Honkasalo. Jussi Jaakko Saukkonen (vuoteen 1948 Johan Jaakoppi, s. 17.2.1905 Oulu ja k. 6.4.1986 Helsinki) oli pääministeri Johannes Virolaisen hallituksessa opetusministeri vuosina 1964-1966 ja eduskunnan toisena varapuhemiehenä vuodet 1962-1964. Saukkonen opiskeli Helsingin yliopistossa Pohjoismaiden historiaa ja suomenkieltä. Hän kuului Akateemiseen Karjala-Seuraan opiskeluaikoinaan ja toimi seuran yleissihteerinä vuosina 1930-1931. Vuonna 1930 Saukkonen valmistui filosofian kandidaatiksi ja maisteriksi hän valmistui vuonna 1933. Valmistuttuaan Saukkonen toimi Karkkilan yhteiskoulun suomenkielen ja historian lehtorina sekä rehtorina samassa paikassa vuosina 1931-1944. Hän oli samoin Karkkilan työväenopiston johtaja vuosina 1931-1942.
Ennen eduskuntaan nousemistaan Saukkonen toimi Munkkiniemen yhteiskoulun historian lehtorina vuosina 1945-1949. Saukkonen nousi eduskuntaan varasijalta, kun Arvi Oksala kuoli vuonna 1949. Saukkonen nimitettiin samana vuonna Munkkiniemen yhteiskoulun rehtoriksi, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1972 asti. Talouspolitiikassa Junnilalla ja Saukkosella oli sävyeroja; Junnila kannatti vapaata talousjärjestelmää, jossa valtion osuus rajautui erilaisiin infrastruktuurijärjestelmien hankkeisiin, koska yksityisyritystoiminta ei voinut kannattavuussyistä sellaisia hoitaa. Saukkonen suhtautui huomattavasti sallivammin valtion rooliin talousasioissa. Sosiaalipolitiikkaan Junnila ja Saukkonen suhtautuivat melko erilailla. Junnila oli siinä tiukemman linjan ja leikkauksien kannattaja, kun taas Saukkonen Aseveljien Liitossa toimiessaan oli herännyt sosiaalisiin asioihin ja ymmärsi niiden tarpeellisuuden.
Kokoomuksen omien sääntöjen 7 §:n mukaan: ”Päätökset tehdään yksinkertaisella ääntenenemmistöllä, mikäli ei näissä säännöissä toisin määrätä.” Saukkosen tukijat pelkäsivät Tuure Junnilan saavan liian vahvan kannattajajoukon taakseen, jolloin Saukkosen tukijat alkoivat juonia oman ehdokkaansa puolesta. Uudenmaan Kokoomuksen toiminnanjohtaja Eero Saurama oivalsi, että ehdokasasetelmaa voisi hämmentää asettamalla kolmas ehdokas puheenjohtajaksi; ehdokkaan tulisi edustaa vielä vanhempaa polvea, jolloin äänet saataisiin tarpeeksi hajaantumaan. Eero Saurama sai suostuteltua kolmanneksi kandidaatiksi 60-vuotiaan Otto Arno Tuurnan (vuoteen 1935 Thuneberg, s. 12.8.1894 Lohja ja k. 10.5.1976 Helsinki), joka oli Kokoomuksen kokeneimpia kansaedustajia. Tuurna toimi myös vuodesta 1928 lähtien kaupungin menetykseen saakka Viipurin ensimmäisenä ja ainoana kaupunginjohtajana. Kokoomuksen kansanedustajana Tuurna oli vuosina 1939-1958.
Thunebergin vanhemmat olivat kamreeri Karl Frithiof Thuneberg ja Ingeborg Maria Söderman. Vuonna 1912 hän kirjoitti ylioppilaaksi ja työskenteli vuosina 1913-1916 Suomen Pankin pääkonttorissa virkailijana Helsingissä. Hän oli myös aktivisti ja jääkäriliikkeen jääkärivärväri. Vuonna 1918 hän osallistui sisällissotaan valkoisten puolella. Sodan jälkeen hän jäi armeijan palvelukseen ja suoritti kadettikoulun vuonna 1922. Hän oli samoin vankka Karjalan heimoaatteen mies ja mukana monissa yhdistyksissä. Hän oli innokas kirjoittaja Karjala-lehdessä ja sittemmin hän istui 38 vuotta lehtiyhtiön hallituksessakin, joista 15 vuotta sen hallituksen puheenjohtajana. Ylemmän oikeustutkinnon Thuneberg suoritti vuonna 1925 ja varatuomarin arvon hän sai vuonna 1928. Hän oli mukana sotasyyllisyysoikeuden jäsenenä; hän oli yksi niistä neljästä sotasyyllisyysoikeuden jäsenestä, jotka vaativat kaikkien syytettyjen vapauttamista syytteistä.
23.4.1955 Lahden puoluekokous asetti kansallisliittojen edustajista kokoonpannun 16-jäsenisen vaalitoimikunnan valmistelemaan puolueen puheenjohtajan ja puoluevaltuuston muiden jäsenten vaalia. Toimikunta esitti Junnilaa, Saukkosta ja Tuurnaa ehdolle. Samalla ehdotettiin yhtä äänestystä, jonka voittanut ehdokas valittaisiin Kokoomuksen puheenjohtajaksi. Näin politiikka näytti jälleen likaisen puolensa ja kuinka ”lehmänkauppoja” tehdään. Jotta asiaa ei olisi jouduttu ratkomaan oikeudessa, päätettiin kuitenkin toimia lopulta vaalitoimikunnan ehdottamalla tavalla. Suljetussa lippuäänestyksessä Jussi Saukkonen sai 183 ääntä, Tuure Junnila 143 ääntä ja Arno Tuurna 45 ääntä. Näin Saukkonen valittiin vilunkikeinoin Kokoomuksen puheenjohtajaksi ja hänen puheenjohtajakautensa kesti vuodet 1955-1965. Myöhemmin hänet vielä valittiin Kokoomuksen ensimmäiseksi kunniapuheenjohtajaksi.
Sama Lahden puoluekokous valitsi 24.4.1955 virallisesti Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi Sakari Tuomiojan, Suomen Lontoon suurlähettilään. Sakari Tuomiojan vaalikampanjasta vastasi vaaliliitto, johon kuului Kokoomus ja Vapaamielisten liitto; vaaliliiton pääelin oli päätoimikunta, johon Kokoomuksesta kuuluivat Jussi Saukkonen, Lauri Aho, Päiviö Hetemäki ja Niilo Honkala. Vapaamielisistä päätoimikuntaan kuuluivat Teuvo Aura ja Lauri Levämäki. Lisäksi oli kaksi muuta toimikuntaa: rahoitustoimikunta ja propagandatoimikunta. Myöhemmin asetettiin vielä työvaliokunta vaaliliitolle.
