Tuure Jaakko Kalervo Junnila (7. osa)
Vuonna 1936 Tuure Junnila osallistui Satakuntalaisen osakunnan kesäjuhlille. Turun yliopiston suomenkielen professori Heikki Aukusti Ojansuun (s. 26.7.1873 Tyrvää ja k. 18.1.1923 Helsinki) tytär, Päivikki, sai houkuteltua samoille kesäjuhlille oman sisarensa, 19-vuotiaan Kaija Inkeri Ojansuun (s. 5.10.1916 Helsinki ja k. 12.6.2010 Helsinki). Täällä kesäjuhlassa ujo Tuure Junnila tapasi ensimmäisen kerran tulevan aviopuolisonsa. Juhlilla he eivät vielä edes keskustelleet yhdessä ja romanssin syntymiseen meni vielä jonkun aikaa. Kaija ja Tuure päätyivät kuitenkin asumaan samaan asuntoon, jonka omisti leskirouva Ilta Henriika Ojansuu (o.s. Ylppö, s. 6.1.1882 Pälkäne ja k. 26.8.1972 Helsinki), Kaijan äiti. Ilta Ojansuu oli sanomalehdessä ilmoittanut laittavansa asuntonsa yhden huoneen vuokralle ja Lähetyshotellissa asunut Tuure Junnila tuli Ilta Ojansuun vuokralaiseksi Kruunuhakaan osoitteeseen Mariankatu 28 B.
Nuori maisteri Tuure Junnila pääsi asuinjärjestelyllä mukaan piireihen, joihin hän ei välttämättä muuten olisi koskaan päässyt. Toivottoman ujoutensa vuoksi Junnilalla ei lähtökohtaisesti ollut sellaisia sosiaalisia mahdollisuuksia itsenäisesti luoda itselleen laajaa kontaktiverkostoa. Siksi Tuure Junnila myöhemmin tunnustikin vaimolleen oppineensa Ilta Ojansuun kahvipöydässä puolessa vuodessa enemmän, kuin yliopistossa viiden vuoden aikana. Maisteri Junnila työnsaantimahdollisuudet taloustieteilijänä eivät 1930-luvulla näyttäneet kovin ruusuisilta ja siksi hän päätti tehdä väitöskirjansa valmiiksi. Tuure Junnilan vanhempi veli, Arvo Junnila, oli tehnyt oman tohtoriväitöksensä samoihin aikoihin, kun Tuure Junnila valmistui maisteriksi.
Tuure Junnila keskusteli väitöskirjansa aiheista professori Kaarlo Ilmari Koveron kanssa. Taloustieteilijä Kaarlo Ilmari Kovero (s. 11.1.1877 Helsinki ja k. 27.1.1963 Helsinki) oli Helsingin yliopiston finanssiopin professori. Hänen vanhempansa olivat lyseon lehtori, kirjailija, kääntäjä ja professori Karl Adolf Kovero (s. 8.6.1845 Teisko ja k. 5.4.1929 Jyväskylä) sekä Johanna Katariina Richter. Hän pääsi ylioppilaaksi Jyväskylän lyseosta vuonna 1894 ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1898, maisteriksi vuonna 1900 sekä lisensiaatiksi ja tohtoriksi vuonna 1911. Vuosina 1904-1916 Kovero toimi Suomen liikemiesten kauppaopiston opettajana, korkeakoulun opettajana vuosina 1916-1919 ja teollisuusneuvoksena vuosina 1919-1928. Kovero oli Helsingin yliopiston tilastotieteen ja kansantalouden apulaisprofessorina vuosina 1932-1934 ja finanssiopin professorina vuodet 1934-1944. Kovero oli samoin Chilen kunniakonsulina vuodet 1930-1932 ja hän oli Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1938.
Junnila esitteli professori Koverolle omaa ajatustaan väitöskirjan aiheeksi, joka oli syntynyt professori Nevanlinnan oppirakennelman innoittamana. Professori Kovero oitis hylkäsi Junnilan ehdotuksen ja tarjosi tilalle Junnilalle perehtymistä omaisuusverotuksen ongelmiin. Tuure Junnila kertoi tilanteestaan näin itse: ”Kun tulisin valmistelemaan väitöskirjani Koveron johdolla ja hän olisi, niin laskin, todennäköisesti myös vastaväittäjäni, jos niin pitkälle pääsisin, en ryhtynyt kiistelemään, vaan hyväksyin Koveron ehdotuksen.” Nyt kuitenkin matkaan tuli muitakin mutkia. Junnilan maatilalta oli Tuure Junnilan maisterinopintoja rahallisesti tuettu, mutta siitä eteenpäin kotoa olikin vaikeampi saada rahoitusta. Tämän vuoksi Tuure Junnilan täytyi etsiä työtä, elämänsä ensimmäisen kerran.
Syksyn 1936 ajan Tuure Junnila oli vailla työtä, mutta tammikuussa 1937 Junnila pääsi SOK:n Osuuskauppalehden toimitussihteeriksi. Paikka oli kuulunut aikaisemmin Vieno Johannes Sukselaiselle (vuoteen 1928 Saari, s. 12.10.1906 Paimio ja k. 6.4.1995 Espoo), joka vetäytyi väitöskirjansa valmisteluun. SOK:n palveluksessa Tuure Junnila ennätti olla vain muutaman kuukauden ajan, koska toukokuussa 1937 Junnila sai nuoren tieteenharjoittajan apurahan ja pääsi sen turvin väitöskirjansa tekoon. Vuotta myöhemmin apurahakauden loppuessa Tuure Junnila oli kuitenkin tilanteessa, jossa väitöskirja ei ollut sanottavammin edistynyt. Junnila ajoi itsensä henkisesti umpikujaan ja toiminnalliseen lukkoon. Lopulta hän pakkasi tavaransa ja palasi Kiikan Vakkalan kotitilalleen vanhempiensa elätettäväksi.
Vasta helmi-maaliskuussa 1939 Tuure Junnila toimi pankkiharjoittelijana Kansallis-Osake-Pankin Karstulan konttorissa, mutta kesän 1939 Junnila oli harjoittelijana Kansallis-Osake-Pankin Vammalan konttorissa. Syksyllä 1939 Tuure Junnila oli jälleen ilman työtä ja tutkimusopinnot pahasti vaiheessa. Mitä Tuure Junnila teki? Hän palasi vanhempiensa luokse Vakkalan Junnilaan. Muutto Kiikkaan toi vielä mukanaan yhden ongelman; hän oli erossa Kaija Ojansuusta, jonka kanssa heillä oli alkanut jo tässä vaiheessa kehittyä suhde. Syksyllä 1939 julistettiin liikekannallepano. Tuure Junnilaa liikekannallepanomääräykset eivät koskeneet, sillä hän kuului nostoväen II luokkaan. Tuure Junnila vietti koko talvisodan ajan kotirintamalla ollen mm. Kiikan alueen hankintatoimiston sihteerinä.
Tuure Junnilan nuorempi veli, Martti Junnila, oli edellisenä vuonna avioitunut Marja Talan kanssa ja nuorenparin esikoispoika, Timo Ilmari, oli isänsä sotaan lähtiessä vain puolivuotias. Martti Junnila ei heikon terveytensä vuoksi ollut suorittanut asepalvelusta, mutta hän oli kuitenkin toiminut suojeluskunnan toiminnassa innokkaasti. Martti hakeutui vapaaehtoisesti talvisotaan ja osallistui siellä mm. Oinassalmen puolustustaisteluihin toimien ryhmänjohtajana. Ilman sotakoulutustakin hänet talvisodan jälkeen ylennettiin alikersantiksi. Ikää alkoi olla jo Nestori Junnilalla ja nuorempien oli pian otettava Junnilan sukutila hoitaakseen. Sodan kuitenkin pitkittyessä myös Tuure Junnila ilmoittautui vapaaehtoisena palvelukseen, vaikka sotilaskoulutus puuttui häneltäkin. Tuure Junnila määrättiin esikuntatehtäviin kauaksi Sisä-Suomeen, Keuruulle, sikäläiseen sotilaspiirin esikuntaan.
Keväällä 1940 alkoi talvisodan miehistötappioiden korjaaminen, kun nostoväen II luokkaan kuuluvia miehiä alettiin kouluttaa sotilaiksi. Tuure Junnilakin joutui Keuruulta Poriin Jalkaväen koulutuskeskukseen taistelukoulutukseen kuukauden ajaksi. Koulutuksesta Tuure Junnila siirrettiin suoraan Satakunnan Suojeluskuntapiirin esikuntaan hoitamaan kirjurin tehtäviä. Junnilan oli kuitenkin työlästä päässä henkilökohtaisesta alakulostaan eroon ja hän kirjoittikin 3.5.1940 Kaija Ojansuulle näin: ”Kunpa minä vain lopulta saisin takaisin työkyvyn ja itseluottamuksen ja niiden mukana jonkinlaisen tulevaisuuden varmuuden”.
Satakunnan esikunnassa työskennellessään Tuure Junnila haki Reserviupseerikouluun sinne kuitenkaan pääsemättä korkeiden hakijamäärien vuoksi. Kaija Ojansuulle hän selitti: ”Kenttäjoukoista oli niin paljon pyrkijöitä, että kotijoukkojen ehdokkaat saivat syrjäytyä, niin kuin luonnollista olikin”. Tuure Junnila oli esikuntakirjurin tehtävissä aina siihen saakka, kunnes hänet 27.7.1940 vapautettiin sotapalveluksesta. Toukokuussa 1940 Tuure Junnila kirjoitti näkemyksiään sodankulusta Kaija Ojansuulle mm. näillä sanoilla:
”Minun sympatiani ovat olleet Englannin puolella, mutta kyllä täytyy tunnustaa, että saksalaisten sotilaallinen toiminta on paljon tehokkaampaa – oli mahtavan, ylivoimaisen laivaston omistavalle Englannille skandaali, että saksalaiset pääsivät meren yli tunkeutumaan Norjaan. Miksi Englanti vitkasteli ja kerran toimintaan ryhdyttyään teki sen niin tehottomasti? Pelkääkö Britannian laivasto Göringin ilmavoimia? Vai säästetäänkö sitä merkitykseltään sittenkin tärkeämpiin Välimeren ja Mustanmeren taisteluihin? Mene tiedä! Kunpa me vain saisimme olla tällä hetkellä rauhassa ja koota voimia! Ehkäpä saammekin – tässä suhteessa Saksan menestys Norjassa lienee meille eduksi.” Hiljaisessa esikunnassa Tuure Junnilalla oli aikaa kirjoittaa keskellä päivää Kaijalleen kaksi viikkoa myöhemmin tällä tavoin:
”Siellä tietysti tiedotetaan taas Saksan etenemisestä. Se on minusta melkein tuskallista – eikö saksalaisen väkivallan rientomarssille nousekaan missään estettä. Tshekkoslovakia, Puola, Tanska, Norja, Hollanti, Belgia – kuusi ei-saksalaisen kansallisuuden muodostamaa vapaata valtiota on jo tuhottu. Se ei voi olla oikein. Minä puolestani olin maailmansodasta Hitlerin valtaanpääsyyn asti ja vielä jonkin aikaa sen jälkeenkin Saksan ihailija ja Saksan asian puoltaja, mutta kun natsismi alkoi yhä röyhkeämmin julistaa rotunsa ylemmyyttä ja oikeuttaan ”alempiarvoisten” kansojen vallitsemiseen, sammuivat minun kaikki sympatiani ja muuttuivat antipatiaksi, kun Saksa ryhtyi tekemään muille kansoille vääryyttä, jonka rinnalla paljon huudetut Versaillesin vääryydet ovat vähäpätöisyyksiä. Niinpä minun myötätuntoni tässä sodassa on ollut kokonaan Länsivaltojen puolella, vaikka minä olenkin hyvin selvillä näidenkin valtojen historiaan liittyvistä väkivallan ja vääryyden teoista ja erikoisesti Englannin politiikan tekopyhyydestä. Olen myös uskonut, että Länsivallat voittavat saksalaisten loistavasta sotilaallisesta kyvykkyydestä huolimatta – mutta joutuuko se usko nyt häpeääni?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti