Tuure Jaakko Kalervo Junnila (11. osa)
Tuure Junnila siirtyi vuonna 1948 Kansallis-Osake-Pankin johtokuntaan Suomen Pankista. Hetken aikaa vuosina 1946-1947 Junnila toimi Talouselämä-lehden päätoimittajana, jossa hän alkoi ottaa poliittisiin asioihin kantaa. Vuonna 1947 Junnila julkaisi teoksen inflaatiosta, jota pidettiin hyvin ansiokkaana teoksena. Kevätkauden 1948 Tuure Junnila hoiti samanaikaisesti sekä Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan tehtäviä että taloustieteen professuuria Turun yliopistossa. Marraskuussa 1948 Junnila haki Helsingin yliopistossa avointa kansantaloustieteen professorin virkaa; samalla hän pyysi vuoden mittaista lisäaikaa pätevyytensä täydentämistä varten ja lisäaika hänelle myös myönnettiin.
Marraskuussa 1949 respiittiaika umpeutui ja Tuure Junnila ilmoitti vuoden kuluessa laatineensa 90-sivuisen artikkelisarjan ”Inflaation taloudellisia ja sosiaalisia vaikutuksia” sekä artikkelit ”Förmögenhetsskatten som komplement till inkomstskatten”, ”Eräitä näkökohtia korkokysymyksestä” ja ”Taloustieteet ja talouspoliittiset ideologiat”. Ruotsinkielinen artikkeli pohjautui hänen omaan väitöskirjaansa ja oli siitä yhteenveto. Korkoartikkeli taas koostui Kauppalehteen Junnilan kirjoittamista kirjoituksista ja viimeinen artikkeli oli koottu Junnilan yliopistolla pitämistä luennoista. Melko vaatimattomista tutkimuksellisista ansioista huolimatta Tuure Junnilalla oli kuitenkin mahdollisuuksia valikoitua Helsinkiin professoriksi, sillä hakijoita oli vain kolme; hakijoista vielä yksi veti hakemuksensa pois saatuaan toisaalta viran. Pitkän prosessin jälkeen tasavallan presidentti Juho Kusti Paasikivi (vuoteen 1887 Johan Gustaf Hellstén, s. 29.11.1870 Koski Hl ja k. 14.12.1956 Helsinki) nimitti kansantaloustieteen professorin virkaan 63-vuotiaan Vilho Annalan Helsingin yliopistoon.
Tuure Junnila oli kesällä 1951 ensimmäisen kerran ehdolla eduskuntavaaleissa. Vuosina 1948-1951 olivat Junnilan toiminnassa ennen kaikkea kasvavaa kiinnittymistä Kokoomuksen politiikkaan. Junnila oli mukana talouspoliittisessa neuvottelukunnassa ja lisäksi hänet valittiin puolueen valtuuskuntaan sekä sen työvaliokunnan jäseneksi vuodesta 1949 alkaen. Tuure Junnila hoiti puolueen rahastonhoitajan tehtävää ja hän oli jäsenenä puolueen toiminnan rahoitusta pohtivassa talousvaliokunnassa. Pian sen jälkeen, kuin Junnila oli otettu mukaan Kokoomuksen tärkeimpien puolue-elinten jäseneksi, alkoi myös puhe hänen ehdokkuudestaan vuoden 1951 eduskuntavaaleissa. Asiaa esitti ensimmäisenä puolueen puheenjohtaja Arvo Ilmari Salminen (s. 5.8.1896 Pori ja k. 26.7.1967 Helsinki). Virallisesti pyynnön ehdokkaaksi asettumisesta teki Satakunnan Kansallisliiton toiminnanjohtaja Onni Honkasalo.
Todennäköisesti palattuaan kolme kuukautta kestäneeltä opinto- ja tutustumismatkaltaan Yhdysvalloista Suomeen kesällä 1950 Tuure Junnila vastasi myöntävästi pyyntöön asettua eduskuntavaaliehdokkaaksi kesän 1951 vaaleissa. Alusta lähtien oli aivan selvää, että Tuure Junnilan vaalikamppanja rakennettaisiin talouspolitiikan ympärille. Melko varhain samoin päätettiin, että Junnilan eduskuntavaalikamppanja kohdennettaisiin erityisesti satakuntalaisiin yrittäjiin. Syksyllä 1950 kampanja oli jo täydessä käynnissä, vaikka virallisesti Junnilan ehdokkuus julkistettiin vasta vuoden 1951 alussa. Junnila kiersi puhumassa eri puolilla Satakuntaa varsinkin yksityisyrittäjien tilaisuuksissa syksystä 1950 lähtien.
Syksyn 1950 eduskuntavaalikampanjan puhekiertueella Tuure Junnila käsitteli mielellään valtiotalouden ajankohtaista tilaa yleensä ja silloista inflaatioaikaa sen syineen erityisesti. Hän puhui samoin Suomen sodan jälkeisestä taloudellisesta noususta – sotakorvaukset tulivat vuonna 1952 maksetuksi Neuvostoliittoon – ja yksityisyritteliäisyyden merkityksestä tämän talousnousun aikaansaamisessa. Raumalla perustettiin Junnilan valitsijayhdistys 28.3.1951 hotelli Raumanlinnassa. Valitsijayhdistyksen keskeisimmät puuhamiehet olivat Kansallis-Osake-Pankin Porin konttorin johtaja, varatuomari ja valtiopäiväneuvos Erkki Antti Ketola (s. 5.2.1929 Virrat) – Ketola toimi eduskunnan pääsihteerinä vuosina 1983-1992 ja hänen jälkeen eduskunnan pääsihteeriksi nousi apulaispääsihteeri Seppo Kalervo Tiitinen (s. 15.12.1947 Leppävirta) - ja Raumalla ilmestyneen sanomalehti Länsi-Suomen päätoimittaja Verner Arvi Tapiola (aikaisemmin Werner Arvo Tapper, s. 31.8.1887 Mäntsälä ja k. 7.7.1970 Tampere).
Tuure Junnila ennätti myös oman vaalikamppanjansa ohella olla mukana Kokoomuksen yleisissä eduskuntavaalikamppanjan valmisteluissa ja käytännön toteutuksessa. Tuure Junnila kuului puolueen propagandatoimikuntaan ja hän kirjoitti mm. tekstin vaalikirjeeseen ”Luokkapuolueittemme talouspoliittinen vararikko”, jossa erityisesti arvosteltiin pääministeri Karl-August Fagerholmin (s. 31.12.1901 Siuntio ja k. 22.5.1984 Helsinki) hallituksen loppuvaiheessa harjoitettua talouspolitiikkaa todeten, että ”suomalaisten kyky pitää rahaolonsa järjestyksessä oli vuoden 1950 aikana ollut huonoin koko maailmassa”. Vuonna 1950 järjestetyn presidentinvaalin jälkeen muodostettu pääministeri Urho Kaleva Kekkosen (s. 3.9.1900 Pielavesi ja k. 31.8.1986 Helsinki) maalaisliittolainen vähemmistöhallitus sai myös Junnilan kirjoituksessa kylmää kyytiä. Tuure Junnila vertasi Kekkosen hallituksen toimintaa kirjoituksessaan elefantin rymistelyyn posliinikaupassa. Vaalipropagandassa arvosteltiin kovin sanoin kilpailija Maalaisliittoa. Varsin kovaa arvostelua sai Kekkosen vähemmistöhallituksen noudattama talouspolitiikka, mutta paljon vähemmällä arvostelulla ei selvinnyt myöskään Urho Kekkosen tammikuussa 1951 nimitetty punamultahallituskaan.
Eduskuntavaalien tuloksena kesällä 1951 oli, että eduskunnan porvarienemmistö kutistui merkittävästi edellisen vaalin tuloksesta, ollen nyt 104-96. Kokoomuksen Satakunnan ehdokkaista suurimman äänisaaliin – 6 401 ääntä - sai pitkäaikainen kansanedustaja Kyllikki Pohjola (ent. Uuloo, s. 11.11.1894 Nakkila ja k. 22.9.1979 Helsinki), joka istui eduskunnassa Turun läänin pohjoisesta vaalipiiristä yhtäjaksoisesti vuosina 1933-1962. Toiseksi eniten Satakunnasta ääniä sai Tuure Junnila, jonka äänimäärä oli 5 408, joka oli ensikertalaiselle erinomainen tulos. Kolmas ja samalla vaalipiirin viimeinen eduskuntaan menijä oli Pori kauppaoppilaitoksen rehtori ja opetusneuvos Hugo Ruben Nuorsaari (vuoteen 1935 Nyholm, s. 15.8.1908 Helsinki ja k. 29.12.1993 Pori) äänimäärällä 4 224.
Pääministeri Urho Kekkosen ja tuoreen kansanedustaja sekä Kansallis-Osake-Pankin johtokunnan jäsen Tuuri Junnilan ensitapaaminen eduskunnassa tapahtui syksyllä 1951, kun molemmat osuivat samaan hissiin. Miehet eivät olleet koskaan aikaisemminkaan tavanneet toisiaan. Koska Tuure Junnila oli kovin sanoin eduskuntavaalien yhteydessä arvostellut pääministeri Urho Kekkosen hallitusten noudattamaa talouspolitiikkaa, kävi tapaamisessa Urho Kekkonen niin kuumana, että oli vähällä käydä kiinni Tuure Junnilaan. Tässä samassa yhteydessä pääministeri Kekkonen uhkaili Junnilalle: ”Kuule, minä lyön sinut tuon seinän ja penkin väliin, ja siinähän sinä pysyt.” Tuure Junnila kertoi myöhemmin jossakin haastattelussa, ettei hänellä suinkaan ollut tarkoitus rikkoa välejä Kekkosen kanssa, mutta ”ne nyt vaan puolisattumalta menivät tässä yhteydessä aika pahasti poikki”.
Syksyn 1951 eduskuntakeskustelua hallitsivat talouspolitiikka ja ns. vakauttamiskysymys. Tuuri Junnilalla tuoreena kansanedustajana oli suorastaan ruusuiset näkymät loistaa talouspoliittisella asiantuntemuksellaan eduskunnassa. Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja, varatuomari Kaarlo Arvi Eliel Ahmavaara (vuoteen 1906 Aulin, s. 13.8.1886 Ii ja k. 25.10.1957 Oulu) jätti Tuure Junnilalle runsaasti liikkumatilaa pysyttelemällä itse tarkoituksellisesti koko syysistuntokauden lähinnä taka-alalla. Näin asiaa katsoen voikin sanoa, että syyskausi 1951 oli varsinaista Tuuri Junnilan etsikkoaikaa politiikan näyttämöllä. Junnila ei myöskään ollut hiljaa, vaan hän käytti tilaisuutensa heti alusta lähtien hyväkseen osallistumalla poliittiseen keskusteluun eduskunnassa. Ensimmäisen eli ns. neitsytpuheenvuoronsa Junnila piti 13.9.1951 eduskunnassa budjetin lähetekeskustelun yhteydessä. Ohjelmaa ei oltu kokonaisuudessaan vielä edes julkaistu, kun Junnila ennakkotietoihin perustuen lausui, että se ”nimenomaan taloudelliseksi tasapaino-ohjelmaksi on suunnitteluneuvoston taholta eräänlaista tiedotonta itseironiaa.”
Näyte Tuuri Junnilan retoriikasta: ”Tämän työn yhteydessä puhutaan paljon veron alennuksista, mutta samanaikaisesti suunnitellaan vientiteollisuudelta otettavaksi kymmenmiljardikaupalla suorituksia, joita tosin nimitetään suhdannepidätyksiksi, mutta jotka asiallisesti ovat hyvin lähellä veroja, mielivaltaisesti määrättyjä erikoisveroja, tai veron luonteisia pakkolainoja. - - Näitä on tarkoitus käyttää erilaisten kulutustarvikkeiden hintojen alentamiseen samanaikaisesti jolloin toisaalta suunnitellaan, sinänsä oikein, samaa tarkoitusta palvelevien erilaisten hintasubventioiden poistamista. Ohjelman eri yksityiskohdat lyövät siis omituisella tavalla toisiaan korvalle.”
Tuure Junnilan neitsytpuhe uutisoitiin hyvin näyttävästi mm. Helsingin Sanomissa ja Uudessa Suomessa ja koko puhe oli seuraavana päivänä kokonaisuudessaan luettavissa lehdistä. Positiivista huomiota lehdistökommenteissa kiinnitettiin varsinkin Junnilan puhetaitoon, varsinkin hänen taitoonsa puhua vapaasti, turvautumatta paperille kirjoitettuihin muistiinpanoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti