Tuure Jaakko Kalervo Junnila
Pankkiiri, taloustieteilijä ja poliitikko Tuure Jaakko Kalervo Junnila (s. 24.7.1910 Kiikka ja k. 21.6.1999 Helsinki) oli yksi tunnetuimpia presidentti Urho Kaleva Kekkosen ulkopoliittisen linjan vastustajia. Tuure Junnila syntyi Satakunnan Kiikassa talonpoikaissukuun, joka omisti Junnilan tilaa Kiikan Vakkalan kylässä. Junnilan tila on ollut saman suvun hallussa aina 1400-luvulta lähtien. Tuure Junnilan vanhemmat olivat maanviljelijä Nestori Ferdinand Junnila (s. 5.3.1869 Kiikka ja k. 30.6.1950 Kiikka) ja Selma Maria Junnila (o.s. Niemi, s. 14.7.1877 Sampu, Huru, Huittinen ja k. 12.9.1970 Kiikka). Nestorin ja Selman kuudesta lapsesta aikuisikään varttuivat Tuuren lisäksi matemaatikko Arvo Nestori Junnila (s. 28.5.1903 Kiikka ja k. 10.2.2003 Helsinki), Viljo Johannes Junnila (s. 8.8.1904 Kiikka ja k. 25.5.1955, sairastui parantumattomasti espanjantaudin jälkiseurauksena) ja Aune Maria Junnila (s. 23.4.1906 Kiikka ja k. 21.8.1983 Helsinki) sekä iltatähtenä Martti Aleks Ilmari Junnila (s. 11.11.1911 Junnila, Vakkala, Kiikka ja k. 3.8.1941 Salokylä, Ilmee, Rautjärvi). Martti Junnila kävi kansakoulun jälkeen Kokemäen maamieskoulun ja suoritti metsänhoitokurssin jääden kotitilalleen maanviljelijäksi. Alikersantti Martti Junnila kuoli jatkosodan taisteluissa 29-vuotiaana Salokylässä.
Ensimmäinen Junnila-suvun jäsen saapui Kiikan Vakkalan kylään ilmeisesti 1400-luvun lopulla. Historian dokumenteista löytyy ensimmäisestä maakirjasta vuodelta 1540 maininta Juha Vakkalaisesta, jonka jälkeen sukutila on aina periytynyt suvun jäsenille. Maanviljelyskulttuuri on Satakunnassa ikivanhaa perua ja useat tilat ovat säilyneet samalla suvulla jopa vuosisatojen ajan. Aikanaan talonpoikaissukuja tutkinut kirjailija Jalmari Finneen teki havainto Junnilan maatilasta vaikutuksen ja hän puki sen sanoiksi näin: ”Jos minulla olisi sellainen talo, niin vähäksi aikaa tulisin ilosta varmaankin kaistapäiseksi. Ja minä tahtoisin nähdä, onko sellaisen talon isännällä luontoa myydä taloaan vaikka hänelle tarjottaisiin koko maailman rikkaus. Jos hän myisi, niin tietäisi hän sukupolvien vuosisatoja häntä kiroavan.”
Kiikan Vakkalan kylän Junnila on alusta alkaen kuulunut Kiikan rikkaimpiin maatiloihin. Junnila mainitaan vuoden 1571 hopeaveroluettelossa jopa Kiikan varakkaimmaksi tilaksi. Tilan irtaimen omaisuuden arvoksi arvioitiin 240 markkaa; tuohon aikaan keskimääräinen talo maksoi 200 markkaa, hevonen 10 markkaa ja tynnyrillisen viljaa sai neljällä markalla. Hopeaveroluettelon laatimisen aikaan Junnilan tilan isäntä oli Sipi Juhonpoika Junnila (s. noin 1525 Vakkala, Kiikka ja k. 1585 Vakkala, Kiikka), joka isännöi Junnilan tilaa noin neljäkymmentä vuotta vuodet 1544-1582. Sipi Junnila toimi tuona aikana 20 kertaa myös lautamiehenä ja kaksi kertaa katselmusmiehenä.
Vuosina 1585-1635 isännöivät Junnilan maatilaa Kiikan Vakkalan kylässä Klemetti Sipinpoika Junnila ja Martti Klemetinpoika Junnila. Maatiloja alkoi autioitua Suomessa 1580-luvulta lähtien kuluttavien sotien, väenoton, katovuosien ja kohtuuttoman verotuksen vuoksi. 1610-luvun loppupuolella Suomessa oli jo yli 6 000 autiotilaa, joka tarkoitti 13 prosenttia tilojen keskimäärästä. Pitäjästä ja kylästä toiseen vaeltavaa väkeä oli noihin aikoihin paljon liikkeellä parempien elinolosuhteiden perässä. Monet autiotilat saivat näin uuden isännän näistä vaeltajista. Kuitenkin useat maatilat joutuivat myös kruunun omistukseen. Tämä murrosaika synnytti samoin joukon suurtiloja, kun ahkerat maaisännät liittivät omistuksiinsa köyhtyneitä naapuritiloja. Vuoden 1571 hopeaveroluettelossa mainituissa Kiikan 112 maatilasta oli enää 1660-luvun alkupuolella jäljellä noin 70 tilaa ja lisäksi joku veronmaksukyvytön maatila.
Kiikan Vakkalan kylän Junnilan tila selvisi hyvin katovuosista sekä murroskauden koettelemuksista. 1600-luvulla aatelille suodut vastapalvelukset osallistumisesta valtakunnan sotaponnistuksiin olivat kuitenkin Kiikan Vakkalassa koitua kohtalokkaiksi myös Junniloille. Vakkalan kylä lahjoitettiin Ram-suvulle. Alikäskynhaltija Hans Ragvaldinpoika Ram koetti 1630-luvun alussa hyvin määrätietoisesti saada Vakkalan kylän taloja omistukseensa. Hans Ram sai avioliiton kautta Penäksen tilan Porin pitäjässä haltuunsa. Hän oli Ylä-Satakunnan vouti vuosina 1603-1604. Vuonna 1603 Ram antoi viholliselle Lais’n linnan Virossa. Hänet vangittiin ja lähetettiin Tukholmaan linnaan. Vuonna 1608 Ram osallistui sotaan Venäjää vastaan ja hänet kutsuttiin kenttävartijaksi suomalaisen soturirykmentin alaisuudessa. 26.8.1615 hänet nimitettiin Turun linnan kuvernööriluutnantiksi. Kuningas Kustaa Aadolf antoi 28.4.1614 Ramille kaksi Rimiton seurakunnan kylää ja kolmetoista Ulvsbyn seurakunnan tilan vuokran eliniäksi. 8.4.1616 Ram sai kuninkaallisen vapauskirjeen kartanolleen Penåsissa ja kolmelle tilalle Varilan kylässä Tyrviksen pitäjässä ja Aatilan kartanolle Rimiton pitäjässä. Ram aateloitiin 21.7.1619 vapaalla omistusoikeudella perintöihinsä, joita olivat Järksala ja Ylistaro Sagun pitäjässä, Kirjala ja Bjursäng Paraisten pitäjässä ja Penäs Porin pitäjässä. 25.5.1630 päivätyn kuninkaallisen kirjeen mukaan hänen oli määrä saada takaisin kartanot, jotka hänen vanhempansa olivat lahjoittaneet kruunulle. Hans Ram kuoli ilmeisesti vuonna 1632. Aviopuoliso Rakel Mårtensdotter kuoli vuonna 1640 Penäsissä; aviopuoliso oli Tyrvään kirkkoherra Martinus Olain tytär joka kuului äitinsä puolelta Junnilan sukuun.
Erityisesti Hans Ram halusi Junnilan maatilaa itselleen; hän aikoi tehdä tilasta verovapautta nauttivan säterikartanon. Hans Ram käytti häikäilemättä vaimonsa sukulaisuussuhdetta hyväkseen ja yritti aviopuolisonsa ns. sisarosuuteen vetoamalla päästä käsiksi Junnilan maatilaan. Junnilan maatilaa isännöi tuolloin Martti Klemetinpoika, joka aloitti välittömästi sitkeän puolustustaistelun torjuakseen aatelisherran vihamielisen nurkanvaltausyrityksen. Martti teki tyhjiksi alikäskynhaltija Ramin viheliäiset juonet ja Vakkalan tilukset säilyivät Junniloilla.
Vuonna 1695 tuli Junnilan isännäksi 28-vuotias Heikki Klemetinpoika Junnila, joka joutui esi-isiään kovemman kohtalon eteen kohdatessaan 1690-luvun ennennäkemättömät katovuodet. Viljasato oli jo vuonna 1695 niin huono, että usean talopojan täytyi seuraavana talvena teurastaa karjansa ja hevosensa saadakseen perheelle ruokaa. Talvi 1696-1697 oli yhä vain huonompi; nälkä ja kuolema olivat alituiseen vieraina, tilat tyhjenivät väestä ja kerjäläislaumat vaelsivat pitkin maata levittäen kulkutauteja. Vuosien 1695-1697 aikana kaikkiaan Suomen väkiluvusta menehtyi kolmannes. Kun tästä vitsauksesta oli toivuttu, oli seuraava jo tulossa. Suuri Pohjansota kääntyi Ruotsille Pultavassa vuonna 1709 tappiolliseksi. Venäläiset valloittivat seuraavana vuonna Viipurin ja lopulta venäläiset saivat koko Suomen valtaansa vuosina 1713-1714. Vuodet 1713-1721 tunnettiin isonvihan aikana ja miehityksen aikana maatalous tärveltyi pahoin rappiolle; osa maatiloista jäi vaille hoitoa, koska isännät pakenivat miehittäjiä Ruotsin puolelle. Miehittäjä teki tiloilla ilkivaltaa ja kiskoi väestöltä korkeita veroja. Samoin maatilojen isäntiä vietiin vakipakolla sotapalvelukseen ja maaorjuuteen Venäjälle.
1720-luvulla perintötilojen osuus kaikista maatiloista laski alemmalle tasolle kuin kertaakaan aikaisemmin. Varsinais-Suomessa ainoastaan 3-4 prosenttia maatiloista säilyi perintötiloina ja Satakunnassa tilanne ei juuri ollut sen parempi. Professori ja akateemikko Eino Kaarlo Ilmari Jutikkalan (vuoteen 1931 Rinne, s. 24.10.1907 Sääksmäki ja k. 22.12.2006 Helsinki) tutkimusten mukaan Ala-Satakunnassa oli 1720-luvulla 832 kruununtilaa ja 75 perintötilaa, Ylä-Satakunnan alaosassa oli 1 314 kruununtilaa ja 228 perintötilaa sekä Ylä-Satakunnan yläosassa vastaavasti 945 kruununtilaa ja 290 perintötilaa. Vuosina 1695-1721 Kiikan maatiloista joutui kruununtiloiksi yli puolet ja 34 taloon tuli vallan uusi omistajasuku. Heikki Klemetinpoika Junnila kuoli isovihan aikana vuonna 1716, mutta Junnilan Vakkalan maatila säilyi tiukasti suvun hallinnassa. Hänen poikansa, Yrjö Junnila (s. 23.3.1694 Junnila, Vakkala, Kiikka ja k. aikaisemmin kuin 10.4.1772 Junnila, Vakkala, Kiikka) jatkoi isäntänä Junnilan maatilalla ja alkuvuodet hänen aikanaan olivat poikkeuksellisen vaikeita aikoja. Yrjön poika Heikki Yrjönpoika Junnila (s. 30.5.1719 Junnila, Vakkala, Kiikka ja k. 4.10.1794 Junnila, Vakkala, Kiikka) isännöi Junnilan maatilaa seuraavaksi.
1700-luvulla tilojen halkomiskielto kumottiin ja Kiikan 82 vanhasta maakirjatilasta 25 halkaistiin; 23 halkaistiin kahteen osaan ja kaksi tilaa kolmeen osaan. Vakkalan Junnilan maatila halkaistiin vuonna 1790 Yli-Junnilaksi ja Ala-Junnilaksi. 31 vuoden ajan Juha Heikinpoika Junnila (s. 6.5.1764 Junnila, Vakkala, Kiikka ja k. 10.10.1821 Junnila, Vakkala, Kiikka) oli Yli-Junnilan isäntänä ja hän oli järjestyksessä kymmenettä sukupolvea Juha Vakkalaisesta lukien. Juha Junnilan isäntäkaudella käytiin Suomen sota, jonka tuloksena Suomi joutui Venäjän syliin. Juha Heikinpoika Junnilan poika, Juha Juhanpoika Junnila (s. 3.8.1800 Vakkala, Yli-Junnila, Kiikka ja k. 29.6.1847 Vakkala, Yli-Junnila, Kiikka) peri isältään Yli-Junnilan maatilan. Juha Juhanpojalla oli kaksi poikaa, jotka isän kuollessa jäivät keskenkasvuisiksi; Juhan leski, Maria Tuomaantytär Leikkuun Prihtilästä, otti tilan asiat tarmokkaasti hoitaakseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti