Tuure Jaakko Kalervo Junnila (9. osa)
Professori A. F. Tudeer oli Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen esimiehenä Tuure Junnilalle. Tilasto- ja taloustieteilijä Alf Emil Tudeer (s. 13.5.1885 Helsinki ja k. 8.10.1968 Helsinki) pääsi ylioppilaaksi vuonna 1902 Helsingin suomalaisesta yhteiskoulusta. Hän valmistui Helsingin yliopistosta filosofian kandidaatiksi vuonna 1908, filosofian maisteriksi vuonna 1910 ja filosofian lisensiaatiksi vuonna 1915 sekä filosofian tohtoriksi vuonna 1919. Alf Emil Tudeer toimi Suomen Pankin tilasto-osaston johtajana vuodet 1925-1944, Taloustieteellisen tutkimusosaston johtajana vuosina 1944-1955 ja Kansantaloudellisen Aikakauskirjan päätoimittajana vuosina 1921-1958. Hän sai professorin arvonimen vuonna 1944. Suomen Pankin tilastotoimi nousi hänen johtajakaudellaan kansainvälisesti vertailukelpoiselle tasolle. Alf Emil Tudeerin isä oli suomentaja ja professori Oskar Emil Tudeer (s. 30.8.1850 Mikkeli ja k. 24.9.1930 Helsinki).
Melkein kaikki Tuure Junnilan taloustieteelliset tutkimukset syntyivät Junnilan työskennellessä tutkijana Suomen Pankissa vuosina 1942-1948. Kun Tuure Junnila saapui Suomen Pankkiin, talossa toimi vielä kaksi erillistä tutkimusosastoa; tilasto-osasto sekä suhdannetutkimusosasto. Nämä osastot siirrettiin talvella 1942-1943 samaan rakennukseen ja lopulta keväällä 1944 osastot yhdistettiin ja perustettiin Suomen Pankin taloustieteellinen tutkimuslaitos.
Professori Alf Emil Tudeer teki pitkän uran tilastotutkijana ja hän oli hyvin motivoiva johtaja, joka välitti todella aidosti työntekijöistään. Professori pystyi luomaan taloustieteelliseen tutkimuslaitokseen erittäin hyvän ja tuloksia niittävän työskentelyilmapiirin, jossa työntekijätkin viihtyivät. Yleisesti pidetään professori Tudeerin ansiona, että Suomen Pankin taloustieteellisestä tutkimuslaitoksesta muodostui eräs maamme johtavista taloustieteellisen tutkimuksen keskuksista.
Tieteellisen tutkimuksen kehittäjiin Suomen Pankin kuului samoin professori Bruno Suviranta. Bruno Kaarlo Suviranta (vuoteen 1906 Olander, s. 18.3.1893 Sipoo ja k. 29.8.1967 Nummi) oli kansataloustieteilijä. Suviranta toimi Rautatiehallituksen tariffi- ja kontrolliosaston päällikkönä vuosina 1924-1930, Suomen Pankin tutkijana ja vielä myöhemmin suhdannetutkimusosaston päällikkönä vuosina 1930-1942, kansataloustieteen professorina Teknillisessä korkeakoulussa vuosina 1937-1944 ja Helsingin yliopistossa vuosina 1944-1956, valtiovarainministeriön kansantalousosaston päällikkönä vuosina 1942-1946, Suomen Pankin taloudellisena neuvonantajana vuosina 1946-1949, Helsingin yliopiston valtiotieteellisen tiedekunnan dekaanina vuosina 1950-1954 sekä Helsingin kauppakorkeakoulun kanslerina vuosina 1953-1967.
Bruno Suviranta osallistui hyvin aktiivisesti Suomen talouspolitiikkaa koskeneeseen päätöksentekoon sekä keskusteluun. Häneltä pyydettiin melko usein asiantuntijalausuntoja. Tutkijana Bruno Suviranta oli kallellaan vahvasti Britanniaan ja Yhdysvaltoihin; hän kannatti vahvasti ja intohimoisesti taloudellista liberalismia. Hänen englanninkielinen väitöskirjansa vuonna 1923 Englannin kauppataseesta herätti aikanaan paljon huomiota. Bruno Suviranta kuului samoin monien merkittävien suomalaisten yritysten johtokuntiin ja hallituksiin. Bruno Suviranta oli avioliitossa kouluhallituksen kanslianeuvos Artturi Johannes ”Jukka” Tarjanteen (vuoteen 1906 Törnqvist, s. 7.11.1866 Virrat ja k. 20.7.1946 Helsinki) tyttären, Aino Tarjanteen (1897-1991), kanssa. Heidän poikiaan olivat korkeimman hallinto-oikeuden presidentti vuosina 1982-1993 Antti Johannes Suviranta (s. 30.11.1923 Helsinki ja k. 30.3.2008 Helsinki) ja koripalloilija Timo Bruno Suviranta (s. 9.6.1930 Helsinki ja k. 21.1.1994 Helsinki).
Kaiken kaikkiaan Suomen Pankki soi Tuure Junnilalle varsin ihanteellisen toimintaympäristön harjoittaa tieteellistä tutkimusta. Tutkimuslaitoksen yleinen ilmapiiri oli rento ja välitön; erityisesti sotavuosina tutkijat muodostivat aivan kuin suuren perheen. Suomen Pankin tutkijoille suotiin oiva mahdollisuus käyttää osaa työajastaan omiin tutkimuksiinsa, mutta silti pääosa tutkijan tutkimustyöstä tuli tehdä ilta-aikaan. Tutkimuslaitoksen johtoporras kannusti tuoreita tutkijoita tutkimusurallaan eteenpäin ja tutkimuslaitoksen sihteeristö samoin auttoi tutkijoita tutkimusaineiston keräämisessä sekä muokkaamisessa. Yleensä talon tutkijat olivat nuoria ja osa oli hiljan väitelleitä tohtoreita, ja osa Tuure Junnilan tavoin väitöskirjaansa tekeviä maistereita. Taloustieteellisiä keskusteluja käytiin vilkkaasti tutkimuslaitoksen sisäpiirissä ja tutkijoiden vuorovaikutus oli melko tiivistä. Kuitenkaan mitään seminaareja ei järjestetty, vaan keskustelut käytiin yleensä kahvikuppien äärellä. Tuuri Junnila tunnustikin muistelmissaan: ”Suomen Pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen tutkijaksi pääseminen oli nuorille kansantalousmiehille suuri onni ja etuoikeus”.
Suomen Pankin taloustieteellisessä tutkimuslaitoksessa yksi tärkeimmistä Tuure Junnilan keskustelukumppaneista oli finanssiopin professori Matti Leppo. Tuure Junnila pääsi testaamaan professorin kanssa käymissään keskusteluissa varsinkin verokysymyksiä käsitteleviä ajatuksiaan sekä niiden kestävyyttä, ja samalla Junnilalla oli erinomainen mahdollisuus saada hyvin arvokkaita neuvoja pidemmälle tutkimusurallaan päässeeltä kollegaltaan. Kaikkein tärkein talousasioiden keskustelukumppani talossa Tuure Junnilalle oli kuitenkin Mikko Kustaa Tamminen (s. 29.9.1913 Viipuri ja k. 14.9.1965 Helsinki). Mikko Tamminen toimi Helsingin Kauppakorkeakoulun dosenttina vuosina 1947-1950 ja Kauppakorkeakoulun professorina vuodesta 1950.
Tamminen oli myös Kauppakorkeakoulun rehtori. Mikko Tammisen kanssa Tuure Junnila jopa ystävystyi; Tamminen kuului nuorempiin kansantaloustutkijoihin, jotka halusivat uudistaa suomalaista kansantaloustieteen tutkimusta sekä opetusta. Tamminen lukeutui samoin Taloustieteellisen Kerhon perustajajäseniin ja hän toimi kerhon puheenjohtajana vuosina 1940-1944. Mikko Tamminen teki väitöskirjaa Suomen kaupunkien asuntotuotantojen vaihteluista, ja väitöskirjan valmistuttua vuonna 1945 hän kirjoitti teoksen valuuttakursseista sekä valuuttapolitiikasta. Mikko Tamminen oli tukevasti talousasioissa ajan hermolla kiinni oleva tutkija ja Tuure Junnila sai keskusteluissa Tammisen kanssa paljon ajankohtaista tietoa kansantaloudellisista näkemyksistä. Mikko Tamminen mm. esitteli Junnilalle ns. Tukholman koulukunnan keskeisimpien edustajien aivoituksia, jotka olivat Tuure Junnilalle entuudestaan täysin vieraita.
Tutkimuslaitoksessa 1940-luvulla työtä tehneistä muista tutkijoista Tuure Junnilan tuttuja oli myös taloustieteilijä ja historiantutkija Keijo Olavi Alho (s. 7.10.1907 Rauma ja k. 25.10.1994 Kauniainen), jonka Junnila tunsi jo Satakuntalaisesta osakunnasta. Alhon vanhemmat olivat Rauman opettajaseminaarin johtaja August Aleksander Alho (vuoteen 1887 Johansson, s. 12.8.1867 Turku ja k. 9.8.1938 Helsinki) ja Hanna Elisabet Blomqvist. Keijo Alho pääsi ylioppilaaksi vuonna 1926 ja valmistui filosofian kandidaatiksi vuonna 1932, lisensiaatiksi vuonna 1940 ja tohtoriksi vuonna 1941. Hänen väitöskirjansa otsikko oli Läntinen tutkijakunta ja sen toiminta vuosina 1725-1727: Eräs Suomen jälleenrakennustyön vaihe isovihan jälkeen. Keijo Alho oli Suomen Pankin palveluksessa vuodesta 1938 ja hän toimi tilasto-osaston aktuaarina vuodesta 1941, pankin taloustieteellisen tutkimuslaitoksen vanhempana tutkijana vuodesta 1944 sekä pankin vt. osastopäällikkönä vuodesta 1944 ja osastopäällikkönä vuodesta 1950.
Alho toimi Kansantaloudellisen neuvottelukunnan ja sen työvaliokunnan sihteerinä vuodet 1942-1945, vuodesta 1945 Helsingin kaupungin vuositilintarkastajana ja vuodesta 1946 Veronmaksajain keskusliiton hallituksen puheenjohtajana. Hän oli mukana kommunistien vastaisessa toiminnassa ja hän oli perustamassa vuonna 1952 Suomalaisen Yhteiskunnan tuki -säätiötä (SYT). Keijo Alho oli kokoomuspuolueen talouspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja vuodet 1945-1948. Joulukuussa 1945 pidettyjen kunnallisvaalien aattona Alho kirjoitti nimimerkillä ”Talousmies” Kokoomuksen vaalikampanjaa varten lehtokirjasen nimeltä Vasemmiston talouspolitiikka = inflaation valtatie, jossa syytettiin vasemmiston talouspolitiikkaa sodanjälkeisen ajan inflaatio-ongelmasta ja valtiotalouden alijäämästä.
Alho oli mukana vuonna 1953 ”Operaatio perämiehessä”, jossa etsittiin sopivaa vastaehdokasta Urho Kekkoselle vuoden 1956 presidentinvaaleihin. Alhon ehdottamat kandidaatit vuorineuvos Paavo Viding, professori Nils Arthur Osara ja kansleri Pekka Juhana Myrberg eivät sopineet hankkeen työvaliokunnan jäseninä olleille Kokoomuksen Tuure Junnilalle ja sosiaalidemokraattien Tauno Erland Suontaustalle (s. 18.2.1907 Turku ja k. 7.11.1974 Helsinki). Muiksi mahdollisiksi ehdokkaiksi harkittiin mm. Matti Samuli Virkkusta (s. 28.7.1908 Kangasala ja k. 11.7.1980 Hämeenlinna) ja Väinö Alfred Tanneria (vuoteen 1895 Thomasson, s. 12.3.1881 Helsinki ja k. 19.4.1966 Helsinki), mutta ehdokasasettelu jäi lopulta avoimeksi. Myöhemmin keväällä 1954 Alho oli perustamassa Kerho 56- eli Kerho Ukkonen -nimistä ryhmää, jonka tarkoituksena oli myös vastaehdokkaan löytäminen Urho Kekkoselle. Ryhmään kuuluivat Kokoomuksesta Alhon lisäksi Matti Virkkunen ja Tuure Junnila, sosiaalidemokraateista Tauno Suontaka, maalaisliitosta Emil Mikael Tarkkonen sekä Vapauden Akateemisesta Liitosta Eero Hetemäki ja Jaakko Numminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti