Karen Blixen kirjailijana
Yhdysvalloissa Karen Blixeniä tuli tapaamaan Pulitzer-palkinnon vuonna 1932 saanut ja Nobelin kirjallisuuspalkinnolla huomioitu kirjailijatar Pearl Comfort Sydenstricker Buck (s. 26.6.1892 Hillsboro, Länsi-Virginia ja k. 6.3.1973 Danby, Vermont). Buck palkittiin rikkaista sekä todella eeppisistä kuvauksistaan talonpoikaiselämästä Kiinassa – Hyvä maa, Yhdysvaltojen myydyin romaani vuonna 1931 - ja kahdesta mestarillisesta lähetyssaarnaajavanhempiensa elämäkerrasta. Lähetyssaarnaajien tyttärenä ja myöhemmin lähetyssaarnaajana Buck vietti suurimman osan elämästään ennen vuotta 1934 Zhenjiangissa vanhempiensa kanssa ja Ninjingissa ensimmäisen aviomiehensä, John Lossing Buckin kanssa vuosina 1914-1932 presbyteerilähetyssaarnaajana. Palattuaan Yhdysvaltoihin vuonna 1935 hän avioitui kustantaja Richard J. Walshin kanssa ja kirjoitti ahkerasti; hänestä tuli aktivisti ja huomattava naisten oikeuksien ja rodullisen tasa-arvon puolestapuhuja sekä sekarotuisten adoptioiden kannattaja. Toisen aviomiehensä kanssa hän perusti Green Hills farmin Pennsylvaniaan, joka oli adoptiokoti lapsille.
Karen Blixeniä tapasivat myös runoilijat Edward Estlin Cummings (s. 14.10.1894 ja k. 3.9.1962) ja Marianne Graig Moore (s. 15.11.1887 ja k. 5.2.1972). Karen Blixen ilmoitti halunsa tavata näyttelijätär Marilyn Monroe (synt. Norman Jeane Mortenson, s. 1.6.1926 Los Angeles, Kalifornia ja k. 4.8.1962 Los Angeles, Kalifornia) ja kirjailija Carson McCullers (s. 19.2.1917 ja k. 29.9.1967) myös järjesti Blixenin tapaamisen Monroen ja tämän aviomiehen, näytelmäkirjailija Arthur Asher Millerin (s. 17.10.1915 ja k. 10.2.2005) kanssa. Yhdysvaltojen vierailun ajan Karen Blixen esitti syrjäänvetäytyvää aristokraattia ja ulkopuolista, mutta samalla eksentristä persoonaa, joka söi vain ostereita ja viinirypäleitä sekä joi samppanjaa. Hän oli jo tuolloin hyvin sairas ja hänen painonsa oli kevyt; hän sai osan aikaa samalla suonensisäistä infuusiota.
Palattuaan Yhdysvalloista Tanskaan takaisin Karen Blixen jatkoi kirjoittamistaan, vaikka hän oli hyvin sairas. Hän viimeisteli luonnokset Varjoja nurmikolla -teokseen vuonna 1960. Kirja oli hänen viides teos, joka valittiin kuukauden kirjaksi. Kirja koostuu neljästä tarinasta: Varjoja nurmikolla kertoo Blixenin somalialaisesta palvelijasta, Farahista; Usko paljastuu kertoo symbolismin merkityksestä; Suuri ele kuvaa lääketieteellisiä kysymyksiä yhteisössään ja Echoes from the Hills kertoo Blixenin yksinäisyydestä Afrikasta lähdön jälkeen.
Vuonna 1915 Karen Blixen sai diagnoosin kupasta ja häntä hoidettiin taudin vuoksi mm. elohopealla; hän söi noin gramman elohopeaa päivässä lähes vuoden ajan. Lisäksi häntä hoidettiin arseenilla, jonka kuppalääkkeeksi kehitti saksalainen Nobelin lääketieteen palkinnon vuonna 1908 saanut lääkäri ja professori Paul Ehrlich (s. 14.3.1854 ja k. 20.8.1915). Paul Ehrlich keksi japanilaisen Sarachiro Hatan kanssa lääkkeen, salvasaarin, ja siksi Ehrlich sai yhdessä mikrobiologi Ilja Metšnikovin (s. 15.5.1845 Ivanovkan kylä, Harkova ja k. 15.7.1916 Pariisi) kanssa palkinnon. Tabes dorsalis (syfiliittinen myelopatia) on neurosyfilisin hidas rappeutuminen, jonka useat sisätautilääkärit ja neurologit Karen Blixenillä totesivat olevan jo kolmannessa, kroonisessa vaiheessa. Karen Blixen kärsi kovista vatsakivuista jo Keniassa ja kun Blixen lähti Afrikasta, hän kärsi anemiasta sekä keltaisuudesta, joka johtui arseenista. Blixenin neurologi, Mogens Fog, hoiti häntä Tanskassa.
Koska Karen Blixenin kirjoituskyky säilyi, hän ei ilmeisesti kärsinyt syfiliksen myöhäiseen vaiheeseen kuuluvasta henkisestä rappeutumisesta. Hän kyllä kärsi lievästä ja pysyvästä tuntoaistin menetyksestä jaloissa, joka johtui salvarsanin käytöstä. Vatsakipuja hänellä hoidettiin yleensä trooppisena punatautina. Hän oli usein huolissaan painonnoususta ja siksi hän käytti voimakkaita laksatiiveja vuosien ajan, jotka pilasivat hänen ruoansulatusjärjestelmänsä. Hän oli samoin kova tupakoitsija, joka ravinto-ongelmien kanssa aiheutti hänelle peptisen haavauman.
Neurologi Eduard Busch suoritti vuosina 1946 ja 1955 Karen Blixenille lannerangan sympathektomian selkäytimeen, mutta niistä huolimatta kivut palasivat hänelle. Mahahaava hänellä diagnosoitiin vuonna 1956 ja professori Torben Knudtzon leikkasi hänet Kööpenhaminan yliopistollisessa sairaalassa; Blixen oli tuolloin jo huonossa kunnossa ja yli 70-vuotias. Hän kärsi seuraavien vuosien aikana edelleen ravinnon puutteesta ja nestehukasta, joka tietysti heikensi hänen yleisvointiaan ja johti neljään uuteen sairaalahoitoon Hillerødin keskussairaalassa. Tanskalainen lääkäri Kaare Weismann oli sitä mieltä, että Blixenin oireet johtuivat raskasmetallimyrkytyksestä. Karen Blixen kärsi myös paniikkikohtauksista. Vuonna 1962 Karen Blixen kuoli aliravitsemukseen perheensä tilalla Rungstedlundissa 77-vuotiaana, koska hän ei pystynyt syömään. Jotkut pitivät hänen laihtumistaan ja kuolemaansa anorexia nervosana.
Karen Blixenin postuumisti julkaistuja teoksia ovat: Ehrengard (1962), Karnevaalit: viihdettä ja kuolemanjälkeisiä tarinoita (1977), Daguerrotyypit ja muita esseitä (1979) ja Kirjeitä Afrikasta 1914-1931 (1981). Ohjaaja ja näyttelijä George Orson Welles (s. 6.5.1915 Kenosha, Wisconsin ja k. 10.10.1985 Los Angeles, Kalifornia) aikoi kuvata Karen Blixenin kirjoista elokuva-antologian, mutta kun The Heroine -projektia kuvattiin ensimmäisen päivän ajan Budapestissa Wellesin rahoittaja teki konkurssin ja elokuvahanke päättyi siihen. Vuonna 1968 Orson Welles ohjasi The Immortal Storyn (Kuolematon tarina) – jonka hän myös käsikirjoitti Jeanne Moreaun kanssa – elokuvaksi, joka julkaistiin samanaikaisesti Ranskan televisiossa sekä elokuvateattereissa. Orson Welles yritti myöhemmin vielä kuvata The Dreamers -elokuvaa, mutta siitä saatiin vain muutama kohtaus valmiiksi. Italialainen elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja Emidio Greco (s. 20.10.1938 Leporano, Italia ja k. 22.12.2012 Rooma, Italia) ohjasi vuonna 1982 elokuvan Ehrengard, joka perustui Karen Blixenin samannimiseen kirjaan; elokuva julkaistiin vasta vuonna 2002 talousvaikeuksien vuoksi. Samasta teoksesta tehtiin myös toinen elokuvaversio, Ehrengard: The Art of Seduction, joka julkaistiin vuonna 2023.
Vuonna 1949 Karen Blixen sai kirjallisista ansioistaan Tanskan Holberg-mitalin ja vuonna 1952 Ingenio et Arti-mitalin. Tanskan kirjailijaliitto myönsi hänelle Hans Christian Andersen -apurahan vuonna 1955 ja Blixen sai Henrik Pontoppidanin muistosäätiön apurahan vuonna 1959. Ruotsin akatemian Nobel-komitea ehdotti kirjailija Karen Blixenille vuoden 1959 Nobelin kirjallisuuspalkintoa, mutta komitean jäsen, Eyvind Johnson vastusti palkinnon antamista Blixenille väittäen, että skandinaavit olivat yliedustettuina kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajien joukossa. Näin akatemian jäsenet tulivat äänestyksen jälkeen antaneeksi em. palkinnon italialaiselle runoilijalle, Salvatore Quasimodolle (s. 20.8.1901 Modica, Sisilia ja k. 14.6.1968 Napoli).
Kun kirjailija Ernst Hemingway vuonna 1954 voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon, hän sanoi, että Bernaed Berenson, Carl Sandburg ja Karen Blixen olisivat ansainneet ennemmin palkinnon kuin hän. 50 vuoden jälkeen paljastui vuonna 2012, että Karen Blixen oli vuoden 1962 Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajien ehdokkaiden joukossa yhdessä John Steinbeckin, Bobert Gravesin, Lawrence Durrellin ja Jean Anouilhin kanssa. Tällä kertaa Karen Blixen karsiutui sen vuoksi, että hän ennätti kuolla saman vuoden syyskuussa.
Karen Blixenin entinen sihteeri, Clara Svendsen kirjoitti vuonna 1974 teoksen, Notes about Karen Blixen (tanskaksi Notater om Karen Blixen), joka kertoo Afrikkaan muuttaneen nuoren naisen muuttumisesta hienostuneeksi kirjailijaksi. Henkilökohtaisilla tarinoilla Clara Svendsen kertoi yksityisestä naisesta julkisen kuvansa takana. Karen Blixenin veljenpoika, psykologi Anders Westenholz (s. 21.10.1936 ja k. 21.11.2010) – taitava kirjailija myös itse – kirjoitti Karen Blixenistä kaksi kirjaa: Kraftens horn: myte og virkelighed i Karen Blixens liv (1982, Oinaan voima: myytti ja todellisuus Karen Blixenin elämässä) ja Den Glemte abe: mand og kvinde hos Karen Blixen (1985, Unohdettu apina: mies ja nainen Karen Blixenissä).
Karen Blixen asui kuitenkin suurimman osan elämästään Tanskan Rungstedlundin sukutilalla, jonka hänen isänsä, Wilhelm Dinensen (1845-1895), osti vuonna 1879. Maatila sijaitsee Rungstedissa, 24 kilometriä pohjoiseen Tanskan pääkaupungista Kööpenhaminasta. Maatilan vanhimmat osat ovat vuodelta 1680 ja tilaa on käytetty sekä majatalona että maatilana. Karen Blixen kirjoitti suurimman osan kirjoituksistaan maatilan Ewaldin huoneessa, joka on saanut nimensä kirjailija Johannes Ewaldin (s. 18.11.1743 ja k. 17.3.1781) mukaan. Kirjailija Ewald paransi tässä huoneessa pahaa kihtiään, mutta hän muisti tuon ajan vuosina 1773-1775 hyvin onnellisena aikana Rungstedlundissa.
Karen Blixen harkitsi 1940-luvulla maatilan myymistä tilan suurten käyttökustannusten vuoksi. Paikasta tuli kuitenkin turvapaikka älymystöryhmälle, johon kuuluivat mm. Thorkild Bjørnvig, Frank Jæger ja Erling Schroeder. He alkoivat pitää paikkaa kirjallisena salonkinaan aina vuoteen 1991 saakka. Talo korjattiin ja kunnostettiin vuosina 1958-1960 ja restauroinnin jälkeen kiinteistö luovutettiin Tanskan kirjallisuusakatemialle; sitä hallinnoi Karen Blixenin ja hänen sisarustensa perustama Rungstedlund-säätiö. Maatila avattiin yleisölle museona vuonna 1991.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti