Heikki Samuli "Sami" Suominen (22. osa)
Outokumpu Oy:n Pyhäsalmen kaivosjohtaja, vuori-insinööri Kaino Gunnar Laatio (synt. Lindfors, s. 10.9.1915 Turku ja k. 12.4.2010 Helsinki) nousi samoin eduskuntaan vuonna 1970 Kokoomuksen kansanedustajaksi Oulun läänistä. Laatio istui eduskunnan suuressa salissa Sami Suomisen vieressä. Gunnar Laation isä oli makkaratehtailija Hjalmar Lindfors, joka tuki valkoisia Suomen sisällissodan aikana. Äiti oli Anna-Maria o.s. Salonen. Punaiset hävittivät Lindforsin makkaratehtaan sekä kodin ja perhe pakeni hevoskyydillä ensin Loimaalle, jossa isä Hjalmar toimi autoilijana, mutta muutti vielä myöhemmin Kanadaan. Hjalmar Lindfors loukkaantui Kanadassa ja kuoli myöhemmin saamiinsa vammoihin. Myös äiti kuli vuonna 1932 ja pariskunnalta jäi seitsemän lasta. Vuonna 1932 perheen sukunimi muutettiin Laatioksi.
Orvoksi jäätyään Gunnar oli jo keskikoulussa. Hän pääsi asumaan setänsä perheeseen, joka oli lapseton perhe. Ylioppilaaksi Gunnar Laakio kirjoitti Forssan yhteiskoulusta vuonna 1936. Hän suoritti asevelvollisuutensa Porin rykmentissä ja kävi reserviupseerikoulun 35. kurssin Haminassa. Laatio lähti opiskelemaan geologiaa Helsingin yliopistoon ja hän osallistui Helsingin upseerisuojeluskunnan sekä Akateemisen Karjalaseuran toimintaan. Gunnar Laatio hyväksyttiin vuorimieskoulutukseen Teknilliseen korkeakouluun vuonna 1937. Ennen talvisotaa Laatio pääsi opintojensa puoliväliin eli hän ehti suorittaa pikku-diplomin. Opiskeluaikoina Gunnar Laation ei tarvinnut ottaa opintolainaa, sillä hän tienasi opiskelurahansa antamalla tunteja Teknisen koulun opiskelijoille.
Vuoden 1939 keväällä Gunnar Laatio oli linnoitustöissä ja lokakuun 10. päivänä hänet kutsuttiin ylimääräisiin harjoituksiin Turkuun. Talvisotaan Gunnar Laatio lähti vänrikkinä. Jatkosodan alussa hän oli luutnantti. Karhumäen taistelun jälkeen hänet ylennettiin kapteeniksi ja hän toimi Poventsassa pataljoonankomentajana. Myöhemmin hänestä tuli majuri ja Suomen sotaveteraaniliiton puheenjohtaja sekä myöhemmin saman liiton kunniapuheenjohtaja. Asemasodan aikana Laatio määrättiin Ruotsiin jatkamaan opintojaan. Ruotsissa Gunnar Laatio suoritti vuori-insinööritutkinnon ja teki diplomityönsä. Elokuussa 1944 Laatio sai Ihantalassa kolmen vuorokauden loman ja hän meni avioliittoon Suistamosta kotoisin olevan Ines Jokisen kanssa. Pariskunnalle syntyi neljä lasta: Pekka (1945)), Tuula (1947), Eero (1950) ja Kaisa (1954).
Sodan jälkeen Gunnar Laatio toimi Outokumpu Oy:n Orijärven kuparikaivoksella Kiskossa toimitusjohtajana, minkä jälkeen hän oli Vihannin kaivoksen johtaja. Gunnar Laation poliittisen uran alku oli erikoinen. Hän ilmoitti yhtiön johtajalle vuorineuvos Petri Baldur Brykille (s. 13.12.1913 Sortavala ja k. 25.7.1977 Helsinki) asettuneensa Kokoomuksen ehdokkaana ehdolle eduskuntavaaleissa. Laatio oli kaivosinsinöörinä lähes korvaamattomana pidetty ja Bryk aikoi kieltää ehdokkuuden. Valtionyhtiö Outokummun tilintarkastajista SKDL:n kokenut humppilalainen Kaino Haapanen totesi ettei sitä todellakaan voi kieltää, mutta ei olisi syytä huoleen, koska Vihanti oli pieni kunta täynnä maalaisliittolaisia ja SKDL:n kannattajia. Vaalit 1970 menivät Kokoomuksen osalta hyvin puolueen saadessa peräti 11 lisäpaikkaa, mutta Gunnar Laatio valittiin eduskuntaan Oulun läänin vaalipiiristä vuonna 1970 ainoana kokoomuslaisena ja hän sai uudistetuksi valintansa vuonna 1972. Gunnar Laation kansanedustajanuransa päättyi vuonna 1975. Koko kansanedustajakautensa Laatio hoiti myös kaivoksen johdon eikä näin ollen siirtynyt päätoimiseksi poliitikoksi. Lisäksi hän toimi Oulun kaupunginvaltuustossa vuosina 1973-1976. Gunnar Laatiolle myönnettiin yli-insinöörin arvonimi vuonna 1971.
Näin Gunnar Laatio kertoi Sami Suomisesta: ”Me olimme samantyyppisiä, ei yksin siksi, että olimme molemmat diplomi-insinöörejä, vaan meillä oli aika tavalla samanlaiset sinivalkoiset ajatukset ja ehkä tyylikin siinä mielessä samanlainen että me tarpeen vaatiessa tarrasimme asioihin, ja varsinkin Sami oli innokas käyttämään lyhyitä kolmen minuutin puheenvuoroja.
Sami ei tarvinnut papereita, vaan puhui yleensä vapaasti, mutta totta kai hänellä pöntössä puhuessaan oli mukana aineistoa ja hänen puheitaan kuunneltiin tarkkaan – sieltä tuli hyvin teräviä oivalluksia ja huomautuksia. Hän oli yksi eduskunnan värikkäimmistä persoonista siinä mielessä, että hänen puheenvuorojaan mielellään kuunneltiin. Jos tiedettiin, että Samilla oli puheenvuoro, niin en ainoastaan minä vaan moni muukin lähti kahvilan puolelta suureen saliin.
Muistan erään tapauksen, joka kuvaa oikein tyypillisesti Samia. Olin puheenvuorossani voimakkaasti arvostellut meidän öljyn hintaamme ja totesin, että vaikkei Ruotsissa ole öljynpuhdistamoa, öljytuotteet ovat siellä huomattavasti halvemmat kuin meillä. Ministeri Valde Nevalainen puuttui puheeseeni ja sanoi sen johtuvan siitä, että öljykuljetusalukset joutuvat maksamaan vähemmän rahtia Ruotsiin, johon minä vastasin, että olen tarkalleen laskenut rahdin, mitä se voi tehdä, ja se on niin mitätön ero että on vallan käsittämätöntä, että kyseisellä argumentilla yleensä voi asiaa puolustella. Kysyin vielä, johtuuko tämä öljytuotteiden hinnanero omasta jalostamostamme, jossa se tulee kalliimmaksi kuin Ruotsissa. Nevalainen suuttui tästä ja teki sen virheen, että lähti nuhtelemaan minua. Hän kysyi, miten minä valtion yhtiön edustajana voin eduskunnassa lausua paheksuvia sanoja muista valtion yhtiöistä. Vastasin puolestani, etten ole täällä Outokumpu Oy:n edustajana, vaan olen kansan valitsema, ja kyllä Outokummullakin menisi paremmin, jos öljyn hinta olisi halvempi… Tällöin Sami pyysi puheenvuoron ja pani kertakaikkiaan matalaksi ministerin lausuman ja toi esille hänelle niin läheisen yksityisyritteliäisyyden ja sen edut.”
Hämmästyttävän yleinen harhaluulo on, että eduskunnan suuressa salissa kansanedustajien puheiden perusteella tehtäisiin vielä muutoksia lakiesityksiin, mutta lakiesitykset sorvataan jo eri valiokunnissa hyvin valmiiksi. Eduskunnan suuri sali on kuin teatteriesitystä, jossa puheet saattavat välillä yltyä melko tunteellisiksi. Suuressa salissa kansanedustajat luovat uraa ja varmistelevat uudelleen valintaansa eduskuntaan.
Poliittinen ilmapiiri tulehtui syksyllä 1972, kun MTK väitti tuottajien jääneen jälkeen tulotason kehityksessä ja siksi vaati asian korjaamista. Keskustapuolue antoi tukea MTK:n vaatimukselle, mutta SDP ja SAK vastustivat. Presidentti Urho Kekkonen jälleen sekaantui tapojensa mukaan sisäpolitiikkaan ja arvovaltansa peliin laittaen asetti hallituksen koossapysymiselle ehdoksi sopimukseen pääsyn maataloustulolaista. No, sopimusta kun ei syntynyt niin Urho Kekkonen hajotti eduskunnan lokakuussa 1971 ja määräsi samalla uudet vaalit pidettäväksi 2. ja 3. tammikuuta 1972.
Eduskuntavaaleista tuli ”maatalousvaalit”, joissa menestyivät niin Keskustapuolue kuin SDP. Kokoomus sai näissä vaaleissa nelisentuhatta ääntä enemmän kuin edellisissä vaaleissa, mutta silti Kokoomus menetti kolme paikkaa eduskunnasta. Sami Suominen oli vaaleissa mukana seuraavin teemoin:
- On korkea aika oivaltaa, että me olemme samassa veneessä!
- Sellaista yhteiskuntaa ei olekaan, jossa ei olisi korjaamisen varaa. Mutta yhteiskuntaa korjataan parhaiten rakentavalla yhteishengellä ja -työllä.
- Repivällä suunsoitolla ei saavuteta muuta kuin yleistä ja yhteistä epäviihtymistä.
- Me kaikki tarvitsemme yhteishenkeä.
- Oletko samaa mieltä? Jos olet, niin Sami Suominen on sinun äänesi eduskunnassa.
SDP vei Pohjois-Hämeessä yhden paikan Kokoomukselta näissä vaaleissa. Sami Suominen tuli eduskuntaan valituksi numerolla 47; hän keräsi peräti 7 787 ääntä eli ylivoimaisesti eniten Kokoomuksen listoilta Pohjois-Hämeessä.
Pankinjohtaja Pekka Terho puolestaan todisti seuraavaa Sami Suomisesta: "Lähdin Hietalan jälkeen kunnallispolitiikkaan, mutta olin siellä vain yhden kauden, koska pankki oli kasvanut niin suureksi, ettei aikani riittänyt valtuustossa olemiseen. Sami oli silloin muistaakseni jäämässä pois, eivätkä Samista kaikki Kokoomuksen ryhmässä oikein pitäneet, kuten eivät myöskään nämä kokoomuslaisen politiikan vetäjät täällä Pohjois-Hämeessä.
Sami oli ensimmäisiä tuntemistani amerikkalaisen liikkeenjohdon vetäjistä, josta erityisesti jäi mieleeni, kun hän eräässä pienessä piirissä sanoi – jostakin yrityskaupasta oli kysymys – että hän koska tahansa myy Amerplastin, jos rahaa tulee riittävästi! Ettei se Amerplast ollut hänelle ainoa vaihtoehto, hän oli valmis yrittämään muutakin. Ja on sanottava, että hän vei firmaansa pelkällä ideoinnillaan, joita hänellä riitti eikä hän aina ollut herkkä ihmisten haavoittuvaisuudelle. Muistan erityisesti sen hienon muovipussin, jonka kyljessä oli Mona-Lisa. Sekös pahennusta aiheutti! Onhan arvokkaita taideteoksia kuvattu sinne sun tänne, mutta hämäläiset eivät suvainneet sitä muovipussin kyljessä. Sitä pidettiin huonon maun osoituksena, vaikka Samilla oli nimenomaan tarkoitus osoittaa, miten valtavan hieno tekniikka hänen firmallaan on!”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti