Markku Johansson (27. osa)
Markku Johansson kohteli konserttimestari Seppo Rautasuon mielestä orkesterin muusikoita aina asiallisen ystävällisesti, ketään koskaan nolaamatta. Toisaalta Rautasuon mukaan Markku Johansson osasi orkesterinjohtajana olla myös vaativa ja sangen määrätietoinen; hänellä oli hyvin tarkka käsitys siitä, mitä hän kulloinkin halusi orkesterilta. Markku käytti aina orkesterille varatun harjoitusajan tarkasti hyväksi ja harjoitutti soittajille kaikki tärkeät seikat siten, että kaikki tärkeät kohdat ehdittiin katsoa kunnolla läpi. Markku Johansson piti selvänä asiana, että ammatistaan ylpeät soittajat huolehtivat siitä, jotta he harjoittelevat omat stemmansa jo ennen harjoituksia hyvään kuntoon. Markku Johanssonin antama oma esimerkki muusikkona sai muusikotkin tekemään parhaansa konserttien onnistumisekksi.
Konserttimestari Seppo Rautasuon mielestä Markku Johansson päätti siirtää kapellimestarikaudellaan orkesterin soinnista vastuuta instrumenttiryhmien äänenjohtajille. Nämä sitten huolehtivat siitä, että viihdeorkesterin soinnillinen kuulokuva oli sellainen kuin kapellimestari halusi. Toisaalta Markku Johansson myös uskalsi kysyä orkesterin muusikoilta neuvoa sekä ideoita esimerkiksi siitä, miten jokin musiikillinen asia olisi heidän mielestään parasta toteuttaa. Näin toimien Markku Johansson on Seppo Rautasuon mielestä tuonut omalla asennoitumisellaan orkesteriin täysin uutta johtamiskulttuuria. Yleensä taidemusiikin puolella kapellimestarit eivät ole kovin avoimia lähestymään orkesterisoittajia. Heitä ei useinkaan edes kiinnosta kuulla soittajien mielipiteitä jostakin musiikillisesta asiasta.
Kapellimestari Markku Johansson halusi, että viihdeorkesterilla olisi oma varsin tunnistettava sointi. Siksi hän piti tärkeänä, ettei Vantaan Viihdeorkesteri profiloituisi vain nimekkäiden solistien säestävääksi taustayhtyeeksi. Yleisö kuitenkin vaati saada kuulla myös solisteja, joten pelkkien orkesterikonserttien järjestäminen oli perin haasteellista. Joka konsertissa Markku Johansson nosti kuitenkin orkesterin instrumenttaalinumeroilla myös viihdeorkesterin profiilia tarkoituksellisesti.
Tarkkaan harkittiin samoin ne laulusolistit, jotka pääsivät työskentelemään Vantaan Viihdeorkesterin kanssa; solistien täytyi pystyä sopeutumaan sellaiseen työskentelyyn, että suuri viihdeorkesteri ei ole säestäjänä yhtä elastinen ja venyvä kuin jokin pienempi kokoonpano. Laulusolistin on tarkasti pysyttävä esitettävän kappaleen kokonaistempossa, jotta esitys pysyy kasassa ja kaikki soittajat ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Suuren viihdeorkesterin harjoituttaminen on taloudellisesti myös hyvin arvokasta puuhaa, joten konserttiohjelmistoa ei voida yleensä käydä ennen konserttia harjoituksissa läpi kuin pari kolme kertaa. Tästä johtuen Vantaan Viihdeorkesterin solistikunnaksi käytännössä valikoitui artisteja, joilla oli vuosien vankka kokemus alalta ja joille oli tuttu asia konsertoida suuren viihdeorkesterikokoonpanon kumppanina.
Martinus salista kotinsa löytänyt Vantaan Viihdeorkesteri on edelleen Suomen ainut viihdemusiikkiin keskittynyt ammattimainen suuri sinfoniaorkesteri. Markku Johanssonin kapellimestarikaudella orkesterin vahvuus oli noin kuusikymmentäviisi soittajaa, joista suurin osa soitti Radion sinfoniaorkesterissa, Helsingin kaupunginorkesterissa tai ammattimaisesti freelancer-muusikkona. Vantaan Viihdeorkesteri ei järjestänyt koesoittoja muusikoille, vaan kaikki orkesterin soittajat kutsuttiin tehtäviinsä. Näin orkesteri sai omasta mielestään käyttöönsä taitavimmat alan soittajat.
Vantaan Viihdeorkesteri käytännössä kaksinkertaisti soittajakuntansa kymmenen vuoden aikana ja vuonna 1999 orkesteri oli jo nykyisessä koossaan. Suurimmillaan Vantaan Viihdeorkesterissa soittaa puupuhaltimissa kaksi huilua, kaksi oboeta, kaksi klarinettia, kaksi fagottia ja vaskipuhaltimista eli neljästä cornosta, kolmesta trumpetista, kolmesta pasuunasta, yhdestä tuubasta, kolmesta lyömäsoittajasta, jousistosta eli kahdestatoista ykkösviulusta, kymmenestä kakkosviulusta, kahdeksasta alttoviulusta, kuudesta sellosta, neljästä kontrabassosta sekä harpusta. Näiden lisäksi orkesteriin liittyy komppiryhmä, johon kuului kitara, sähköbasso, piano tai keyboerd sekä rumpusetti.
Vantaan Viihdeorkesteri saa toimintansa rahoittamiseen valtionapua, tukea myös Vantaan kaupungilta ja osa rahoituksesta tulee orkesterin omalla varainhankinnalla. Vuodesta 1993 Vantaan Viihdeorkesteri on saanut lakisääteistä orkestereiden valtionapua toimintansa rahoittamiseen. Orkesterin käyttömenot pysyivät osittain siksi kurissa, että aivan kaikki soittajat sekä kapellimestari tekevät työtä keikkapalkkioilla. Orkesterin intendentti oli Markku Johanssonin kapellimestarikaudella ainoa kuukausipalkkaa saava työntekijä orkesterissa.
Markku Johanssonin kapellimestaritaidot samoin kehittyivät hänen Vantaan Viihdeorkesterin kauden aikana. Enimmäkseenhän orkesteri soitti Markku Johanssonin sovittamaa tai valitsemaa konserttiohjelmistoa, mutta erilaisissa juhlissa ja erikoistilaisuuksissa orkesteri esitti myös taidemusiikipuolen ohjelmistoa. Tällöin Markku Johansson pääsi itse harjoittelemaan taidemusiikin johtamista. Nähdäkseen erilaista johtamista Markku Johansson kävi omalla vapaa-ajallaan usein seuraamassa Radion sinfoniaorkesterin tai Helsingin kaupunginorkesterin vierailevien kapellimestareiden johtamistyyliä.
Vantaan Viihdeorkesterin levytyksiä ovat mm. Vantaan Viihdeorkesteri/Suosittuja suomalaisia sävelmiä (1992), Vantaan Viihdeorkesteri/Jealousy (1997), Jari Sillanpää/Varastetut helmet (1998), Vantaan Viihdeorkesteri/Blue Dreams (1999), Jorma Hynninen/Hurmio (2000), Vantaan Viihdeorkesteri/Tähtiä ja timantteja (2000), Pentti Hietanen/Joulun ihme (2001), Eija Kantola, Marita Taavitsainen ja Seija Varjus/Muistojen Bulevardi (2002), Mari Palo/Illan varjoon himmeään (2003), Mamba & The New Kallio Horns/Mamba & Vantaan Viihdeorkesteri konserttilavalla (2004), Vesa-Matti Loiri, Anneli Saaristo, Mikko Leppilampi, Nina Tapio/Kaksipäisen kotkan varjossa -elokuvan laulut (2005), Vantaan Viihdeorkesteri – Rumpuryhmä/Vantaa Pops Parade (2005), Eri esittäjiä/Joulun Tähdet (2005), Mari Palo, Petri Bäckström/Joulun hohde (2006), Kari Tapio/Kuin taivaisiin (2007), Vantaan Viihdeorkesteri, Mari Palo, Anneli Saaristo ja Jorma Hynninen/Tähtiä ja Timantteja ja Vantaan Viihdeorkesteri/Let’s Face the Music (2014).
Orkesterilla oli aina levytyksissä hillitön kiire, sillä levytysten tekeminen on kallista puuhaa. Vain muutamia päiviä varattiin aikaa äänitysten tekemiseen, silti äänitykset maksoivat soittajien palkkioina orkesterille yhtä paljon kuin yhden kokonaisen konserttiperiodin valmistaminen olisi maksanut. Kaikesta huolimatta kuitenkin katsottiin, että äänilevyjen tekeminen on tärkeä osa orkesterin toimintaa. Levyjen äänitysten ansiosta Vantaan Viihdeorkesterin yhteissoitto kohentui vielä entisestään huomattavasti, koska levytyksistä kaikki halusivat tehdä mahdollisimman hyviä. Levytysten aikana Markku Johansson vaati orkesterin muusikoilta millimetrin tarkkaa soitantaa. Siksi muusikot seurasivat kapellimestarin antamia merkkejä entistä tarkemmin ja intensiivisemmin kuin konsanaan koskaan aikaisemmin. Monille levyille saatiinkin taltioitua useita kohtia, jotka eivät koskaan edes harjoituksissa onnistuneet yhtä hyvin kuin juuri levytyksessä.
Vuonna 1992 valmistui Vantaan Viihdeorkesterin ensimmäinen äänilevy, Vantaan Viihdeorkesteri – Suosittuja suomalaisia sävelmiä. Levy koostettiin kahdestatoista kevyen musiikin säveltäjän tekemästä kappaleesta, jotka Markku Johansson sovitti noin viikon aikana kesämökillään. Levylle päätyneitä kappaleita olivat Kullervo Linnan säveltämä Kultainen nuoruus, Georg Malmsténin Erokirje heilille, Rauno Lehtisen On hetki, George de Godzinskyn Pohjolan yö, Eino Hurmen Valoa ikkunassa, Erik Lindströmin Armi (alunperin säveltäjä teki kappaleen vaimolleen nimellä Vuokko), Usko Kempin Vanhan merirosvon kapakassa, Unto Monosen Tähdet meren yllä, Kaj Chydeniuksen Sinua sinua rakastan, Veikko Samulin Mun sydämeni tänne jää ja Toivo Kärjen Ohi on. Levylle tuli lisäksi myös sikermä Juha Vainion säveltämiä lauluja nimellä Albatrossi matkassa.
Vantaan Viihdeorkesteri tarjosi Markku Johanssonille mahdollisuuden tuottaa hänen omista viihdesävellyksistään kootun levyn, Blue Dreams -nimellä. Markku rakensi sävellyksistään hyvin melodisia, koska hyvät melodiat jäävät helposti mieleen ja melodisuus on hyvin tärkeä elementti musiikissa. Blue Dreams -levy julkaistiin MTV3:n taltioimassa Sinisiä unelmia -konsertissa, jossa samalla juhlittiin maaliskuussa 1999 Markku Johanssonin 50-vuotispäiviä. Juhlakonsertin solistina esiintyivät Paula Koivuniemi, Kai Hyttinen, Matti Korkiala, Pekka Pablo Seppä ja Pedro Hietanen, Pepe Willberg, Joel Hallikainen, Marika Krook, Pekka Hartonen sekä Pentti Lasanen, Markku Johansson ja Pekka Toivanen. Konsertissa kuultiin samoin Markku Johanssonin säveltämiä Blue Dreams -äänilevyn kappaleita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti