Koneteknikko ja kveekari James Finlayson
Englantilainen maanviljelijä, kveekari ja lähetyssaarnaaja Daniel Wheeler (s. 1771 Lontoo ja k. 1840 New York) menetti omat vanhempansa jo 12-vuotiaana. Hän liittyi jo nuorena merivoimiin. Tuohon aikaan Englanti ja Ranska sotivat jatkuvasti ja Daniel Wheeler sai taisteluissa menestystä. Vielä myöhemmin Wheeler liittyi maavoimiin, jonka mukana taisteli Alankomaissa. Wheeler purjehti rykmenttinsä mukana vuonna 1795 Länsi-Intiaan. Tällä matkalla alus joutui hirmumyrskyyn ja keinuvan aluksen miehistö sairastui pahoin matkalla. Myös Daniel Wheeler kävi lähellä kuolemaa. Tämä kokemus sai hänet ajattelemaan elämän tarkoitusta ja Daniel Wheeler päätti erota merivoimien palveluksesta.
Daniel Wheeler muutti siskonsa luokse Etelä-Yorkshiren Sheffieldiin. Wheelerin sisko, Barbara ja tämän aviomies, olivat kveekareita ja Daniel Wheeleristä tuli myös kveekari vuonna 1897. Daniel Wheeler avioitui Jane Bradyn kanssa, joka oli samoin kveekari. Avioparille syntyi kuusi lasta. Daniel Wheeler työskenteli Sheffieldissä viljakauppiaana, mutta kasvava perhe tarvitsi paljon tilaa ja perhe muutti vuonna 1809 lähistöllä olevalle maatilalle. Daniel Wheelerillä ei ollut juurikaan kokemusta maanviljelystä, mutta kovalla työllä ja halulla oppia maanviljelyä hän sai maatilansa menestymään.
Venäjän keisari, Suomen suuriruhtinas ja Puolanmaan kuningas Aleksanteri I (s. 23.12.1777 Talvipalatsi, Pietari ja k. 1.12.1825 Taganrog, Venäjä) halusi kuivattaa Pietarin liepeillä sijainneita soita. Daniel Wheeler ilmoittautui vapaaehtoiseksi soiden kuivatukseen ja hän sai myös keisarin vakuuttuneeksi suunnitelmastaan. Kesäkuussa 1817 Wheeler teki vierailun Pietariin ja esitteli suunnitelmansa tsaarille. Hän antoi tsaarille myös asiakirjan, joka esitteli kveekarien periaatteet; heidän vahva ystävyytensä kesti Aleksanterin kuolemaan saakka vuonna 1825. Vuonna 1817 Daniel Wheeler muutti perheineen Venäjälle ja asettui asumaan Pietarin lähelle, Ohtaan. Ohtajoki on Nevan oikean puoleinen eli pohjoinen sivujoki Inkerissä. Sen pituus on 90 kilometriä, leveys 30-40 metriä ja sadealue 768 neliömetriä.
Ohta sijaitsee Neva-joen oikealla rannalla Pietarin itäosassa ja sinne rakennettiin vuosina 1908-1911 silta, joka nopeutti kulkua kaupungin keskustaan. Ohtajoki saa alkunsa Lempaalan harjun etelärinteeltä ja se laskee Nevaan Pietarissa Smolnaa vastapäätä; Smolnan barokkityyliselle luostarille – sen tiloissa toimi vuosina 1764-1917 aatelistytöille tarkoitettu koulu – rakennettiin vuosina 1806-1808 laajennukseksi Smolnan instituutti, joka kouluna oli laatuaan Euroopan ensimmäinen. Joen rannalla sijaitsevat mm. Nakeran, Ohalatvan, Vartiamäen, Säryn, Enkkolan, Kopittalan, Laurikkalan ja Muurolan kylät sekä Suuren ja Pienen-Ohtan kaupunginosat. Joen alajuoksulla on patoallas, joka syntyi 1800-luvulla Ruutmyllyn tehtaan rakentamisen yhteydessä.
Ohtajoen nimi on itämerensuomalaista perua – ohto tarkoittaa karhua. Ohta mainitaan ensimmäisen kerran historiassa vuonna 1300, jolloin ruotsalaiset rakensivat sen suulle Maankruunun linnoituksen. Linnoituksen rakennutti marski eli valtakunnanmarsalkka Torkkeli Knuutinpoika (k. Helmikuu 1306 Tukholma). Novgorod hävitti nopeasti Maankruunun linnoituksen ja sen tilalle rakennettiin Nevanlinna, joka sai kaupunkioikeudet vuonna 1642. Suomalaisia oli suurin osa Nevanlinnan asukkaista, mutta siellä asui myös ruotsalaisia ja saksalaisia. Nevanlinna hävitettiin vuonna 1703, kun Pietari I Suuri (s. 9.6.1672 Moskova ja k. 8.2.1725 Pietari) alkoi rakennuttaa Pietarin kaupunkia. Pietari I Suuri hallitsi Venäjän valtakuntaa tsaarina vuosina 1682-1721 ja Uudenkaupungin rauhan jälkeen 2.11.1721 – 8.2.1725 Venäjän keisarina.
Wheelerit alkoivat kuivata suota ja apuna heillä oli venäläisiä sotilaita kaivamassa kuivatusojia. He kuivasivat noin 1 000 hehtaaria maata viljelyskäyttöön. Vuonna 1819 he saivat ensimmäisen sadon, joka oli erinomainen. He laajensivat kuivaustöitä ensin Volkovaan ja vuosina 1826-1832 Shushariin. Talvet olivat pitkiä, raakoja ja kylmiä, eikä kuivaustyö edennyt silloin. He opettivat lapsia ja suunnittelivat seuraavan vuoden töitä. He pitivät kahdesti viikossa kveekarikokouksia, joihin saapuivat usein brittivieraita Pietarista, kuten vauras silkinvalmistajayrityksen omistaja William Allen (s. 29.8.1770 ja k. 30.9.1843) ja Stephen Grellet (s. 28.10.1772 ja k. 16.11.1855), joka oli lähtöisi varakkaasta suvusta Ranskasta. Hän oli Alleni hyvä ystävä ja Stephen Grellet aloitti ulkomaanmatkailunsa vuonna 1807. Daniel Wheeler perusti useita pieniä tiloja ja tarjosi vuokrasopimuksia entisille maaorjille, jotka näin menestyivät hyvin.
Daniel Wheeler tunsi kutsumusta lähteä lähetystyöhön. Maatilat jäivät hänen poikiensa Williamin ja Daniel Jr. hallintaan. Heidän äitinsä Jane Wheeler jäi poikien luokse Venäjälle nuorempien lastensa Jennyn ja Joshuan kanssa. Valitettavasti kuitenkin vuonna 1832 sekä Jene että Jenny kuolivat. Daniel Wheelerin poika Charles oli lähtenyt isänsä mukaan eeppiselle lähetystyömatkalle. Heidän matka kulki Rio de Jjaneiron, Australian, Tahitin, Sandwichsaarten ja Havaijin kautta takaisin Australiaan. Daniel Wheeler palasi vuonna 1838 takaisin Lontooseen ja sieltä hän matkasi Venäjälle perhettään tapaamaan sekä käymään vaimonsa Janen ja tyttärensä Jennyn haudoilla. Sen jälkeen hän purjehti yksin Pohjois-Amerikkaan, missä hän oleskeli suurimman osan vuodesta 1839. Palattuaan vielä samana vuonna Eurooppaan, hänen poikansa Charles Wheeler kuoli. Seuraavana vuonna Daniel Wheeler matkusti vielä Pohjois-Amerikkaan, missä hän vielä samana vuonna kuoli ja hänet haudattiin New Yorkiin. Ilmeisesti Daniel Wheelerin kuoleman jälkeen hänen perheensä muutti takaisin Englantiin.
Daniel Wheeler vanhempi on melko varmasti ollut rohkaisemassa englantilaista koneteknikkoa, James Finlaysonia (s. 29.8.1772 Penicuik ja k. 18.8.1852 Edinburg) vuonna 1819, kun tämä suunnitteli jo yrityksensä perustamista Tampereelle Tammerkosken partaalle. James Finlayson lähti Skotlannista Pietariin höyryvallankumouksen mukana, kun Venäjän keisari houkutteli englantilaisia teknikoita rakentamaan maansa tekstiiliteollisuutta. James Finlaysonin aviopuoliso oli Margaret Finlayson, mutta aviopari oli lapseton. Skotlannissa vuonna 1772 syntynyt James Finlayson tutustui jo nuorena miehenä kotimaassaan kehruu- ja kutomoteollisuuden saloihin ja hänestä varttui kelpo koneenrakentaja Glasgowin kaupungissa. Finlayson polveutui melko vaatimattomassa yhteiskunnallisessa asemassa olevista vanhemmista eikä James Finlayson kotimaassaan saanut kovin ihmeellistä koulusivistystä. Työtä tehden Finlayson oppi käytännönläheisesti koneenrakennuksen taidot konetehtaassa Glasgowissa ja erityisesti hän erikoistui juuri kehruukoneiden valmistukseen. Finlayson kartutti kokemuksiaan työskentelemällä sittemmin eri tekstiilitehtaissa ja hän ennätti vielä Englannissa ollessaan toimia erään kehräämön johtajana.
Skotlantilainen matemaatikko ja insinööri James Watt (s. 19.1.1736 Greenock ja k. 19.8.1819) keksi höyrykoneen työskennellessään instrumenttivalmistajana Glasgow’n yliopistossa. Watt ei varsinaisesti keksinyt höyrykonetta, mutta hän paransi merkittävästi silloisen Newcomen-moottorin tehokkuutta lisäämällä siihen erillisen lauhduttimen vuonna 1765. Sittemmin James Watt asui ja työskenteli Birminghamissa. Vuonna 1784 Watt perusti yhdessä birminghamilaisen Matthew Boultonin (1728-1809) kanssa yhtiön, joka patentoi höyrykoneen. Siitä tuli taloudellinen menestys.
Ensimmäisen kehruukoneen vuonna 1770 patentoi Lancashiressä englantilainen puuseppä James Hargreaves (s. noin 1720 ja k. 22.4.1778) ja seuraavana vuonna englantilainen pastori Edmund Carwright (s. 24.4.1743 ja k. 30.10.1823) patentoi itse suunnittelemansa kutomokoneen ja sama pastori perusti vuonna 1787 oman kutomon. Koneavusteinen langan ja kankaan valmistus osoittautui käsityötä laadukkaammaksi ja jo vuonna 1818 Englannissa oli 2400 kutomokonetta toiminnassa. Englanti halusi myös suojella omaa osaamistaan markkinoilla ja päätti ankarasti kieltää koneiden ja koneenosien viennin maasta ulos. Välittömänä seurauksena oli tietysti se, että englantilaisia konemestareita alettiin houkutella ulkomaille töihin hyvillä palkoilla. Pietarissa Aleksanterin laitoksissa ensimmäiset höyrykoneet otettiin käyttöön vuonna 1806 ja koneellinen kehräys alkoi vuonna 1809. Merkittäväksi varsinkin Finlaysonin myöhemmän toiminnan kannalta lienee tullut myös se seikka, että hän tutustui Pietarissa keisariin, joka myös oli uskovainen. James Finlayson ennätti työskennellä englantilaissyntyisen Sir Alexander Wilsonin johtaessa Pietarin kupeessa Kolpinan konepajalla konemestarina yli kaksikymmentä vuotta ennen Suomeen tuloaan.
Sepän poika, John Paterson (s. 26.2.1776 Old Kilpatrick, Skotlanti ja k. 6.7.1855 Kincaldum, Skotlanti) oli ensin taidepuuseppä Glasgowissa ja sittemmin pappi ja lähetyssaarnaaja. Hänen vanhempansa olivat George Paterson ja Isabell Paterson ja aviopuolisot vuodesta 1809 Catharina Margareta Hollinder (1783-1813) ja vuodesta 1817 Jane Greig (1783-1820), Venäjän laivaston amiraali Samuel Greigin tytär. John Paterson valmistui taidepuusepäksi vuonna 1796 ja harjoitti opintoja Glasgowin yliopistossa vuodet 1798-1799 ja 1801-1802, teologisessa seminaarissa Dundeessa vuodet 1800-1802 ja Edinburgin yliopistossa vuosina 1804-1805. Papiksi hänet vihittiin Glasgowissa heinäkuussa 1803; hän toimi Cambuslangin kylän saarnaajana vuosina 1802-1803, Cambuslangin seurakunnan pastorina vuosina 1803-1804. Pappisseminaarin johtajan kehoituksesta Paterson päätti lähteä lähetyssaarnaajaksi Intiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti