Heikki Samuli "Sami" Suominen (24. osa)
Vuosina 1975-1978 Sami Suominen toimi Keksijäin keskusjärjestön puheenjohtajana. Sen jälkeen hänestä tuli kansainvälisen keksijäjärjestön varapresidentti. IFIA:n varapresidenttiys on kiertävä ja määräaikainen; Sami Suominen kuitenkin ilmoitti jo oman puheenjohtajakautensa lopussa, ettei hänen aikansa yksinkertaisesti riittänyt tehtävän hoitoon, joten uutta puheenjohtajaa etsittiin kuumeisesti. Keskijäin keskusjärjestön toiminnanjohtaja Antti-Jussi Heilala kertoi asiasta näin:
”Ensimmäiset keksijäjärjestöt perustettiin Suomeen 1950-luvulla, taisi olla Suomen keksinnöt ry, Pirkanmaan keksinnöt tuli 60-luvulla, ja Samilla oli siellä sormensa pelissä. Hyvällä syyllä voi sanoa, että Samin tullessa taloon alkoi pöly lentää. Tampereella alettiin pitää keksintöseminaareja, ja Sami oli puuhaamassa sinne esiintyjiä. Muistan että Teknillisen korkeakoulun professori Pekka Ahonen oli yksi näistä. Samin rooli oli muutenkin merkittävä, sillä koko toimintahan kustannettiin sekä keksintäsäätiön että valtion tuella, ja Sami pani toimintaan vauhtia eduskunnassa.
Ennen tuloani toiminta oli pienimuotoista, edeltäjäni oli puolipäivätoiminen ja ainoa työntekijä – hoiteli eläkeläisenä noin sivusta – jota samaa eläkeläiskaartia oli muissakin pohjoismaiden järjestöissä. Sami oli tässä suhteessa muutaman pykälän nuorempi.
Yleensähän sana keksijä nostaa kuulijansa mieleen kuvan jostakin ikiliikkujan keksijästä tai Pelle Pelottomasta mietintämyssyineen, mutta moniko on todella pysähtynyt ajattelemaan jokapäiväisessä työssään, miten hän hyödyntää jonkun ajattelijan työn tuloksia. Kun Sami tuli mukaan, niin hänen ääntään voimakkaana persoonana kuunneltiin ja olihan hän itse jo vuosien myötä omalla ideoinnillaan luonut laitoksen, jota ei ennen ollut. Olin pariinkin otteeseen Samin kanssa Kansainvälisen keksijäjärjestön kokouksissa sekä Tukholmassa että Münchenissä, ja sanonpa, että Sain ansiosta suomalaisten rooli oli paljon enemmän pinnalla kuin se olisi ollut jonkun toisen toimesta.
Me asuimme vuonna 1979 Münchenissä pienessä hotellissa kävelykadun päässä, ja tämän kolmipäiväisen konferenssin aikana Sami oli mukana kaksi päivää. Ihmettelen vieläkin, miten häneltä liikeni aikaa niin pitkästi hoidella omaa yritystään – Amerikkaa myöten – ja muistan hänen ärtymyksensä receptionin luukulla, kun hän maksoi puhelinmaksujaan. Ne ylittivät reilusti hotellihuoneen hinnan!
Saabilla mentiin ja lujaa! Samihan oli hyvin liikkuvainen, ja hänellä oli autopuhelin, mikä oli silloin suhteellisen tuntematon, ja minä opin ainakin sen, että silloin vasta puhutaan kun painetaan tangenttia. Keksijäin keskusjärjestöhän oli katto-organisaatio, ja 70-luvulla perustettiin uusia osastoja lisää. Kokouksissa Samin sana oli painavampi kuin monen muun, mutta ei hän yksioikoinen sanailija ollut. Hän osasi kuunnella ja asiasta keskusteltiin. Ei voinut puhua mistään sanelukokouksista. Päinvastoin ne olivat mielenkiintoisia ja hedelmällisiä keskusteluja.
Sinä aikana jonka olin Keksijäin keskusjärjestössä ja Samin kanssa vuorovaikutuksessa näkisin, että suhtautuminen keksintöihin ja keksijään yleensä muuttui. Sami itse oli elävä esimerkki siitä, miten tänä päivänä omien keksintöjen varaan voi perustaa yrityksen. Nyt puhutaan enemmän teknologiasta ja keksintöjen merkityksestä tulevaisuudessa ja tulevaisuudelle, tuotteiden kilpailukyvylle, eikä kysymyksessä ole pelkkä keksijäpelle, vaan kaveri joka luo kilpailukykyisemmän tuotteen, keksii patentoitavan tuotteen eli yleensä luo uutta tässä joka päivä muuttuvassa maailmassa.”
Sami Suomisen povaamat ennustukset yksipuolisesta suurteollisuudesta ja pienen sekä keskisuuren teollisuuden merkityksestä tulevaisuudelle alkoivat paljastua 1970-luvulle tultaessa Tampereella. Yrityksiä kaatui, firmoja saneerattiin ja ajanjakson muotisanaksi muodostui ”hallittu rakennemuutos”. Pentti Leino avasi aikaa seuraavasti: ”Kyllä Sami oli tuossa erittäin kaukonäköinen. Eihän puunjalostusteollisuuden, tai edes Finlaysonin, liikevaihtoluvut ole pudonneet. Siellä valmistetaan sama määrä mutta entistä tehokkaammin keinoin. Ja nyt pienteollisuus, sanoisin pelkästään pienteollisuus ja palveluelinkeinot kykenevät työllistämään sen vapautuvan työvoiman. Tietenkin Sami ajoi yrittäjäpolitiikkaa, jota täytyy tuoda esille, mutta se lähtökohta, että tuetaan suurteollisuutta, joka ei kuitenkaan kykene näitä asioita hoitamaan, on väärä – siinä Sami osoitti kaukonäköisyyttä.
Me elämme teollisuudessamme murrosaikaa, jonka tajuaminen näkyy jo poliittisten johtajien esiintymisessä ja myös lehdistössä. Tarvitaan jatkuvaa aikuiskasvatusta. Mehän kuvittelemme, että kun pääsemme koulusta, niin ollaan valmiita ja päteviä mitä nyt joitakin kursseja välillä käydään. Ei, koko elämä on jatkuvaa uudelleenkouluttautumista. Tämän päivän vasemmistokin on sen oivaltanut, vaikka poliittisesti onkin eri mieltä. Jos nyt seurataan vaikkapa tamperelaisen kenkäteollisuuden ihmisiä, Finlaysonin väkeä ynnä muita, niin kyllä he hyväksyvät tämän uudelleenkouluttautumisen. Mielestäni suurin syy, niin minulla kuin monella muullakin on, että pelätään hypätä siihen uuteen maailmaan. Yritetään vain säilyttää sitä entistä mahdollisimman pitkään – kai pelätään, että vanhat luut murtuvat hypyssä tulevaisuuteen.”
Amerplastin tiedotussihteeri oli irtisanottu tammikuussa 1978 ja hän ilmiantoi entisen työnantajansa veropetoksesta saman vuoden helmikuussa. Tapahtuma sai alkunsa joulukuun 1977 loppupuolen lomautuksista, joista tämä tiedotussihteeri laati työnantajalleen sellaisen kirjelmän, että Sami Suominen ei pitänyt tarpeellisena jatkaa tiedotussihteerin työsuhdetta. Tämä irtisanominen vielä tutkittiin oikeudessa ja oikeuden päätös oli se, että Sami Suominen oli menetellyt asiallisesti.
Verotarkastajat tutkivat Amerplastin tilikirjoja huolella ja huhtikuussa 1978 Amerplastin omaisuutta määrättiin hukkaamiskieltoon ainakin lehtiuutisen mukaan kahden miljoonan markan verosaatavien edestä. Saman vuoden kesäkuussa laaditun verotarkastusselostuksen perusteella verot ja maksut olisivat olleet yhteensä 18 miljoonaa markkaa (17,9). Marraskuussa 1978 laaditun verotarkastuskertomuksen verovaikutus olisi ollut yli kahdeksan miljoonaa markkaa (8,8). Lopullinen verotus supistui kuitenkin noin 700 000 markkaan. Samoihin aikoihin verohallituksen pääjohtaja Mikko Olavi Laaksonen (s. 27.8.1927 Helsinki ja k. 11.1.2006 Fuengirola, Espanja) oli julkisuudessa ns. Salora-jutun yhteydessä; Mikko Laaksonen menetti virkansa ja hänet tuomittiin joulukuussa 1979 Helsingin hovioikeudessa 18 000 markan sakkoihin sekä vahingonkorvauksiin lahjoman vastaanotosta. Mikko Laaksonen oli ollut Saloran tarjoamilla kalastus- ja ulkomaanmatkoilla samaan aikaan kun yhtiön asiat olivat jo viranomaisten tutkittavina. Vuonna 1997 Mikko Laaksonen ampui korkeimman oikeuden edustalla protestiksi haulikolla ilmaan kaksi kertaa, koska koki tulleensa aikoinaan Salora-tapauksen johdosta väärin kohdelluksi. Poliisi pidätti Laaksosen ja asiaa tutkittiin ampuma-aserikoksena.
Pentti Leino lausui tapahtumasta: ”En minä syytä tässä nyt Aamulehteä enkä mitään lehteä. Lehdistön tyyli on ollut se, että kirjoitetaan asioista, jotka ovat negatiivisia luonteeltaan, koska kansa lukee sellaisia mielellään. Jos nyt johonkin vertaisi, niin Hymy-lehden nousuhan perustuu tähän. Päätoimittaja ja kustantaja sanovat, että lehteä täytyy myydä, ja niin tällaisia juttuja tehdään. Melkein väitän, että oli toimittajalla mikä jäsenkirja hyvänsä, jos sellaista yleensä on, hän kirjoittaa tämäntyyppisistä jutuista ja käyttää värikästä kieltä. Samista saatiin hyvä aihe, mutta täällä oli samaan aikaan tämä AP-Konepajan juttu, jossa Esko Mattilaa syytettiin veroasioista suurin piirtein samaan aikaan. Näillä molemmilla lehdistö herkutteli, Aamulehti muiden mukana. Mutta eivät ne kertoneet enää, että Esko Mattila sai tuomion, mutta joka markan takaisin, jonka hänet tuomittiin maksamaan, eivätkä ne kertoneet, että Samin miljoonat supistuivat viiteensataantuhanteen. Tämä upoksiin ampuminen on ajan henkeä… Sitä minä pidän pahana, että se, mikä aikaisemmin hyväksyttiin, myöhemmin kriminalisoitiin ja ruvettiin kaivamaan esiin vanhoja juttuja. Eri asia jos kaivetaan tästä eteenpäin. Ei Sami tällaista harrastanut eikä hän ollut sen tyylinen poliitikko eikä yritysjohtaja.”
Kiinteistöneuvos Kyösti Linna avautui myös: ”Kysyn vaan, missä kulki oikeuden ja kohtuuden raja. Heitähän syytettiin esim. sellaisesta mielettömyydestä, että Marjan matka Milanon messuille ei olisi ollut vähennyskelpoinen, koska Marja oli Samin puoliso. Amerplasthan on mitä suurimmassa määrin perheyhtiö, koko perhe siellä on ollut työssä eikä vähiten Marja sen jälkeen kun lapset olivat kasvaneet isommiksi. Sami olisi saanut vähentää oman sihteerinsä matkakulut, mutta ei Marjan, joka toimi joka paikan höylänä, ei vähiten sihteerinä ja sitten henkilökunnan päällikkönä. Eikö tässä ole ristiriitaisuuksia?”
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti