Liikemies Ernst Leopold Lerche (5. osa) 

Kytäjän kartano Hyvinkäällä myytiin jo loppuvuonna 1918 Ernst Leopold Lerchelle puoliksi ja hänen lähipiiriyhtiölleen Nobelin Öljyntuonnille, puolet. Jo marraskuussa 1918 Högforsin rukki myytiin Ernst Lerchelle ja hänen liikekumppaneilleen. Vuonna 1919 Lohjan selluloosatehtaan osake-enemmistö myytiin muille pankkiireille, ja vähitellen loputkin jäljellejääneet omistukset siitä. Syksyllä 1921 Suomen Finanssi myi Hyvinkää-Pyhäjärven rautatien Högfors Brukille. Vuonna 1919 merkittävä osa Finanssiosakeyhtiön toiminnasta siirrettiin uuteen Ulkomaankauppapankkiin. Tämän jälkeen yhtiö palasi vuonna 1926 Pörssiin osakevälittäjäksi, mutta Pörssissä ajat eivät enää olleet hyvät. Yhtiön ja Ernst Lerchen perheen jäljellä olevat osakeomistukset Högforsissa myytiin vuonna 1933 ja Svartå Brukissa vuonna 1936, ja samana vuonna Finanssi-yhtiö purettiin.

Kaupparekisterissä olevien hajanaisten ääniluetteloiden mukaan Ernst Lerche omisti 60 %, Laurell 22 % ja Investor 12,5 % Finanssin osakkeista vuonna 1919. Vuonna 1928 Lerchen kuolinpesällä oli 85 % osakkeista. Lopettamiskokouksissa vuonna 1936 Adèle-leski omisti 28 %, B. Leo 10, Margareta 8,6 ja Nils 8,6 (Lerchet yhteensä 55 %) sekä Johan Cronstedt 22 ja Eva Mathilda Cronstedt 12,5 osakkeista.

Yritysten (oy:t) taseet ovat olleet kaupparekisterissä vuodesta 1928 lähtien. Vuoteen 1935 Suomen Finanssiosakeyhtiön tase oli keskimäärin 14 Mmk, josta osakkeita 13 Mmk. Näinä yhtiön 8 viimeisenä vuotena omaisuustase oli melko staattinen, kirjanpitoarvojen laskiessa loivasti kohti loppua. Vierasta pääomaa oli 4,7 Mmk (6,3...2,3 Mmk), joten omavaraisuusaste oli 67 %. Osinkotuotot olivat tasaisia, keskimäärin 1,1 Mmk, eli tuottoprosentti oli 8,1 %. Liikevaihtoa ei vuosina 1929–35 ollut. Tilikauden voitto oli 0,7 Mmk. (1918 voitto oli 0,5 ja 1919 1,8 Mmk.) Osakepääoma oli koko jaksona 8 Mmk.

Lähes samanaikaisesti M. G. Steniuksen maiden em. järjestelyiden kanssa, Leopold Lerche, Karl Herman Renlund, Julius Tallberg ja A. Grönberg hankkivat vuonna 1906 yhdessä osake-enemmistön Helsingin Raitiotie- ja Omnibus Oy:ssä. Raitioliikenne muutettiin kaksiraiteiseksi ja kannattavaksi siihen mennessä, kun konsortio 1913 hyvällä voitolla myi osakkeensa kaupungille.

Silfverberg & Wecksellin Hattutehtaat ja vuonna 1898 perustettu Artur Grönbergin (1871-1937), Uno Wasastjernan ja Lerchen Helsingin Hattuteollisuus olivat kovassa hintakilpailussa keskenään, kunnes Ernst Leopold Lerche vuonna 1912 järjesti tehtaiden yhdistymisen. Silveks osti 100 % Helsingin Hattuteollisuudesta suunnatulla osakeannilla ja konsortio sai siten Silveksin osake-enemmistön. Mannerheimintie 94:n arvokkaan tonttinsa yhtiö myi 1928.

Vuonna 1915 Ernst Lerche oli mukana perustamassa kuuluisan Emissioniosakeyhtiön. Hänen omistusosuutensa oli 15 %, mutta hän ei kauan kuulunut yhtiön johtaviin hahmoihin. Onneksi, sillä tämä Erik von Frenckellin (s. 18.11.1887 Helsinki ja k. 13.9.1977 Espoo) sekä konsuli ja liikemies Karl Allan Hjeltin (s. 11.6.1885 Turku ja k. 6.4.1945 Itämeri) johtama yritys ei menestynyt. Vuodesta 1918 lähtien Ernst Leopold Lerchen mielenkiinto sitä paitsi varmaankin suuntautui hänen omaan Finanssi-yhtiöönsä.

Lokakuussa 1917 Ernst Lerchen johtama ryhmä osti P. Sidorow -maatalouskonekauppayhtiön miltei koko osakekannan ja Lerchestä tuli hallituksen puheenjohtaja. Finanssiosakeyhtiö omisti yksin 44 % 1919. 1920-luvun puolessavälissä yhtiö joutui kuitenkin luotonantajansa Pohjoismaiden Yhdyspankin määrättäväksi ja vuonna 1928 pankki sai SMK:n ostamaan Sidorowin. Tätä kauppaa SMK joutui pian syvästi katumaan. Vuonna 1918 oli konsortion vuorossa iso projekti, John Dahlberg -liikkeen muuttaminen osakeyhtiöksi. Tytäryhtiö oli Kolimport. Ernst Leopold Lerche otti itse 23 % osakkeista ja hallituksen puheenjohtajuuden ja Finanssiosakeyhtiö 20 %. Irtaantuminen tapahtui keväällä 1927. Tämäkin yhtiö toimi Eteläesplanadi 12:ssa.

1919 Suomen Finanssiosakeyhtiö teki aloitteen Osakepankki Ulkomaankauppaa varten -liikepankin perustamiseksi. Huomattava osa Finanssi-yhtiön toiminnasta siirrettiin nyt sinne. Finanssi omisti 27 % ja Wallenbergien AB Investor 12 % pankista. Lerche itse omisti 10 % ja toimi hallintoneuvoston puheenjohtajana sekä prokuristina. Emanuel Laurell oli pankin toimitusjohtaja 1919–22. Hänen lähtöpäätöksensä 1922 liittyi ehkä siihen "hermostuneisuuteen", jota ulkomaalaiset omistajat kuulemma osoittivat. Kärsimättömyys oli nimittäin syy pankin selvitystilaan asettamiseen 1923, sanotaan eräässä Lerchen muistokirjoituksessa. Perustettaessa Marcus Wallenberg oli sanonut ulkomaisille pankeille, että markan arvon nousu tulee tuottamaan hyviä kurssivoittoja heidän osakepanoksille [Lundström s. 253]. Wilhelm Bensow taas sanoo muistelmissaan (s. 70) Laurellin, jolla oli hyvin luottamukselliset suhteet Wallenbergeihin, myöntäneen liian suuria luottoja (mm. S. Finanssille), mutta että Suomen Pankin mukaan Laurellia ei ollut moittimista. Osakepääomasijoitustenkin arvo kruunuissa joka tapauksessa romahti. Markoissa tappioita ei kuitenkaan syntynyt kenellekään.

Vanhempi veli Herman (DI, 1875–1955) oli 1909–18 Raitiotie ja Omnibusin (HRO, ks. ↑) ratainsinööri. 1919 hän siirtyi vastaperustetun Tekniska Byrån Sepon toimitusjohtajaksi. Konttori oli tunnetussa Lerche-osoitteessa: Eteläesplanadi 2. Herman omisti 45 % ja Finanssiosakeyhtiö 35 %. Leopold oli hallituksen jäsen (vuodesta 1921 sen puheenjohtaja) vuoteen 1925. Konkurssihakemus 17.10.1931. Koy Tikassa Leopold kumppaneineen seurasivat Hermania hallituksessa. 1927 Herman Lerche siirtyi uuden Oy Omnibus Ab:n, Helsingin paikallisbussiliikenteen uranuurtajan, teknilliseksi johtajaksi. Yhtiössä oli monta osakasta, mutta Ernst Leopold Lerche ei ollut mukana, eikä Finanssiosakeyhtiö. Yhtiön kannattavuus oli kehno. Vuonna 1936 HRO aloitti oman bussiliikenteensä ja vuonna 1937 Omnibus-yhtiö myi kaiken kalustonsa HRO:lle lakaten yhtiönä virallisesti vuonna 1939. Vuosina 1937–43 Herman oli HRO:n bussiosaston päällikkö. Perunkirjoituksessa Ernst Leopold Lerchellä oli 0,5 Mmk arvottomiksi luokiteltuja saatavia veljeltään.

Ernst Lerchen tärkeimmät yhtiökumppanit alkuvuosien sijoitusoperaatioissa olivat Karl Herman Renlund, Julius Tallberg ja Artur Grönberg. Myöhemmin Emanuel Laurell, Armas Makkonen (Veikko Makkosen isä) ja Hugo Hinnerichsen (1875–52) sekä lopussa Johan Cronstedt. Sigurd Stenius pysyi koko ajan mukana M. G. Stenius -yhtiössä.

Vuonna 1913 Ernst Lerche valittiin Suomen Kiinteistöpankin hallitukseen. Pankki oli hänelle tärkeä kiinnostuksen kohde, sillä pankilla oli yhteistyösopimus Stenius-yhtiön kanssa tonttien ostajien lainoittamisesta. Finanssiosakeyhtiö oli mukana perustamassa myös esimerkiksi Abloyn ja Konsulterande Ingeniörsbyrånin. Vuonna 1914 Ernst Lerche osti konkurssiin menneen Westerlundin tehdaskiinteistöt Helsingin Töölöstä 150.000 mk:lla ja myi ne vuosina 1916 ja 1920 Medicalle yhteensä 649.000 mk:lla. Vuonna 1915 hän osallistui sotavakuutusyhtiö Oy Mars Ab:n perustamiseen, muttei ollut hallituksessa. Vuonna 1916 Lerchen ja Artur Grönbergin yhtiö Ab Urbs Oy osti Kiinteistö Oy Lunan, joka omistaa Mannerheimintie 12:n. Kiinteistökauppoja oli epäilemättä monta lisää. Ernst Leopold Lerche oli mukana monessa muussakin yhtiössä.

Ernst Leopold Lerche sai kuolettavan sydänkohtauksen 50 vuotiaana ollessaan 28.11.1927 lähdössä jänismetsälle Kytäjällä. Sydänvaivan aikaisempi väärä diagnostisointi ja leikkaus olivat pahentaneet tilanteen. Vanhan perinteen mukaisesti hänen metsästyskoiransa yhdistettiin isäntänsä kanssa autuaimmilla metsästysmailla. Vuonna 1916 perustettu Suomen Kuvalehti nro 6  28.1.1933 kirjoitti (ilman aikamääritystä): "Toinen omistaja [Kytäjällä] L. Lerche, kuoleman kanssa kamppaileva mies, ei jaksanut enää kävellä, mutta antoi hevosen vetää itseään metsään ja ampui otuksia reessä maaten." Vaikka kerrotaan, ettei Ernst Lerche - ymmärrettävistä syistä - puuttunut yhtiöidensä liiketoimien yksityiskohtiin, voitaneen pohtia, mikä merkitys hänen työmäärällään mahtoi olla terveystilanteeseen. Vuonna 1920 jälkeen tosin hän ei näytä juuri ottaneen lisää hallitustehtäviä.

Perunkirjoituksessa pesän nettojäännös oli kaiken kaikkiaan 16,5 Mmk. Osakkeita oli 13,1 Mmk (suurimmat erät M. G. Stenius 4,5, Suomen Finanssi 4,1, Högfors Bruk 2,1) ja kiinteistöjä 8,4 Mmk (Sörnäisten rantatie kortteli 296a:n tehdastontti 2 Hakaniemen torilla 7,5, Itäinen Kaivopuisto huvila 5 0,9). Lisäksi oli hieman irtaimistoa ja saatavia. Velkoja oli (Helsingissä) 13,0 Mmk (josta PYP:lle 7,0). Päälle tulee puolet Kytäjästä eli netto 5,8 Mmk (bruttovarat 9,6 ml. saatavat lukuisista myydyistä palstoista, karja ja maatalousirtaimisto sekä kartanon bruttovelat 7,4 (Ab Nostra Oy:lle 6,4) ja muut bruttosaatavat) sekä lopuksi Sköldvik netto 1,1 Mmk.

Ab J. D. Stenberg & Söner toimi teollisuuskorttelissa 296 vuoteen 1910. 1922 Hakaniemenkatu avattiin, jolloin kortteli jaettiin kahtia: 296a ja b. Lerchen 7381 m² tontti on em. kartalla vaalennettu (nykyään Miina Sillanpään kadun ja Viherniemenkadun kulma). Hän oli viimeistään 1920 ostanut tontin F. W. Grönqvistin kp:ltä. Grönqvist oli ostanut sen Helsingfors Asfalt Ab:ltä (uusi). Lerchen perikunta myi tontin 1928 taidekauppias Gösta Stenmanin Ab Sörnässtrandille 8 Mmk:lla. 1930 kaupunki osti velkaisen yhtiön. Kartan sinisen viivan länsipuoleisesta osasta muodostettiin 1936 Viherniemenkatu ja osa puistosta. Samalla kortteli 296a jaettiin kahteen, 296a (uusi) ja c, avaamalla Hakaniemenkujaa. Silloin tontinrajat muuttuivat huomattavasti ja muodostui useita pienempiä asuintalotontteja. 1937 kaupunki osti 9,2 Mmk:lla Ab Sörnässtrandilta sen jäljellä olevan omaisuuden, keltaisen viivan luoteispuolella olevat 2584 m² alueet.

Isän jälkeen hänen poikansa, kapteeni (ilmavoimat) B. Leo (1900–72) tuli perheen yhtiöiden hallituksiin (nimen jälkeen vuosi, jolloin perhe irtaantui yhtiöstä): Suomen Finanssi 1936, Svartå Bruk 1936, Åminne Jord 1936, Stenius 1939, Stensvik 1947 ja Sanduddin Tehdas 1953. Sidorow myytiin heti 1928. Högfors Brukissä, josta luovuttiin 1933, suvun ja Finanssin intressejä valvoi Johan Cronstedt. Näistä muodostui siis perheen pitkäaikaisia ja viimeisiä suuria osakeomistuksia. Leoa näyttää erityisesti kiinnostaneen Stenius-yhtiö ja Munkkiniemi. Hän oli liikemies ja meni mukaan useaan uuteenkin PK-yritykseen. Nuorempi Nils-veli (1905–86) oli vain kolmen liikeyrityksen hallituksissa. Hän oli säveltäjä. Villa Kleineh/Adlercreutz tuli leskelle ja 1954 Margareta-tyttären lapsille, jotka myivät sen 1989. Sköldvik myytiin vuonna 1928 tai 1929 Baumgartnereille. Neste osti maatilan vuonna 1962.

Kaikki ei tietenkään onnistunut Lercheltäkään: ainakaan Emissioni, Sidorow ja Ulkomaankauppapankki eivät olleet hyviä bisneksiä. Mutta söikö Suomen markan raju maailmansodan jälkeinen kurssilasku valuutalla osarahoitettujen Linder-kauppojen voitot – tai jopa enemmänkin? Vertaa Privatbankenin kohtaloa. Vuosi 1919 oli erityisen tuhoisa markan ulkoiselle arvolle. Oliko siksi takaisin- tai koronmaksuvaikeuksia, mistä aiheutui "kärsimättömyyttä" ulkomaisissa lainanantajissa? Siksikö Linderiltä ostetut omaisuuserät myytiin eteenpäin niin nopeaan tahtiin? Tosin inflaatio ei nyt enää kasvattanut reaaliomaisuuden arvoja. Lopuksi, oliko perikunnan pian maksettava pois velkoja, kun Kytäjä-puolikas ja Sörnäisten rantatie myytiin heti vuonna 1928? (Onneksi kuitenkin ennen 1930-luvun lamaa.)

Leopold Lerche oli kylmän järjestelmällinen johtaja, kaukonäköinen suunnittelija ja päättäväinen toiminnan mies [Ekman s. 117 ja 182]. Ei häneltä viehätysvoimaakaan uupunut. Werner Segercrantzin kirjasessa esitetty panegyyrinen henkilökuvaus osuu varmaan oikeaan. Suomen talouselämä oli ennenaikaisesti menettänyt poikkeuksellisen lahjakkaan ja karismaattisen jäsenen.