Aulaklubi 25.2.2025

Petri Mäkiharju haastattelee Matti Orpanaa ja Ville Rauhalaa.

Ville Rauhalan kotistudiolta duo-nauhoituksista saapuivat suoraan tiistaina 25.2.2025 klo 17.30 alkaneeseen musiikki- ja haastattelutilaisuuteen saksofonisti Matti-Juhani Orpana ja basisti Ville Rauhala Tampere-talon Aulaklubille Tritonus -levykauppaan. Tilaisuuden järjestelyistä vastasi tuottaja ja levykauppias, Petri Mäkiharju. Samaisessa tilaisuudessa kerrottiin mm. Olmarin Unionilta julkaistavan 14.3.2025 uusi levy, jonka kustantaa Alba Records. Iltatuokion auvoisat muusikot kertoivat myös Olmarin Unionin tulevasta levynjulkistamiskeikasta Ikaalisten Omalla Tuvalla 15.3.2025. Molemmat muusikot myös kertoilivat lyhyesti omista musiikkiuristaan sekä yhteissoitoistaan.

Matti-Juhani Orpana ja Ville Rauhala.

Ville Rauhala (s. 1976) on aloittanut bassonsoittonsa jo teini-ikäisenä ja ammattimaisen basistinuransa hän katsoo alkaneeksi vuodesta 1994. Ensimmäisiä kokoonpanoja Ville Rauhalalle olivat Groovy Eyes and Hot Pants ja Stringbeans. Kontrabassonsoittoa Ville Rauhala on opiskellut Tampereen Filharmonisen orkesterin Pauli Tammiahon ohjauksessa vuosina 1995-2007. Rauhala on kyllä opiskellut Tampereen yliopistossa etnomusikologiaa muutaman vuoden jakson 1990-luvun puolivälissä.

Ville Rauhala.

Vammalassa syntynyt Pauli Tammiaho aloitti viulunsoiton kuusivuotiaana ja vuoden 1965 korvalla viulu vaihtui isompaan soittimeen. Aluksi Pauli oli Juha Monisen yksityisoppilaana, mutta musiikkiopiston hän kuitenkin aloitti vuonna 1966. Vuodesta 1970 Tammiaho soitti Tampereen kaupunginorkesterissa. Samana vuonna hän aloitti opiskelun yksityisoppilaana Oiva Nummelinin ohjauksessa. Vuonna 1975 Pauli Tammiaho opiskeli kontrabasson saloja Wienissä professori Ludwig Streigherin (s. 26.6.1920 ja k. 11.3.2003) johdolla. Seuraavana vuonna Tammiaho sai opetusta Suomessa kontrabassoprofessori Tedor Toshevin (1919-1993) oppilaana. Bulgarialainen Todor Toshev valmistui Sofian musiikkiakatemiasta Asen Vapordjievin luokalta vuonna 1948.

Professori Ludwig Streigher.

Ville Rauhala muistetaan tamperelaisesta Black Motor -jazzyhtyeestä, mutta hän on puuhaillut musiikin parissa paljon muutakin. Pitkäaikaisia muusikkoystäviä hänelle ovat saksofonistit Masa Orpana ja Petri Nieminen. Pianisti ja haitaristi Kusti Vuorisen Rekka-orkesterin riveistä Ville Rauhala samoin tunnetaan. Hänen laaja-alaisuudestaan kertoo mm. se, että hän esiintyy usein Tampereella teatterimuusikkona sekä studiomuusikkona. Vuonna 2006 Ville Rauhala liittyi Hehkumoon, kitaristi-laulaja Pauli Hanhiniemen johtamaan nykykansanmusiikkiyhtyeeseen.

Ville Rauhalan soittoa on voinut vuosien varrella kuulla mm. Ville Leinosen, Pate Mustajärven ja M. A. Nummisen levyillä ja yhteistyötä Ville on tehnyt myös laulaja-lauluntekijä Janne Laurilan kanssa. Vuonna 2011 ensi-iltaan tulleen Anna Liisa (Minna Canth)-musikaalin riveissä Rauhala on samoin nähty. Rauhalan ensimmäinen oma soololevy, Freedom – 8 Episodes - näki päivänvalon vuonna 2010. Ville Rauhalan bassonsoittoa on voinut kuulla myös mm. Grillin’ Willie and the Vegetarians -yhtyeen, Juurikadun orkesterin sekä Hannibal & Joku Roti Mafian julkaisuilla. Ville Rauhala ja saksofonisti Sami Sippola julkaisivat vuonna 2012 duo-levyn, Muscle Kings of Mexico (Fear no man!).

Matti-Juhani Orpana.

Matti-Juhani Orpanan (s. 1973) – tämän multi-instrumentalistin – soittimia ovat mm. erilaiset saksofonit, huilu, kitara ja klarinetti. Eniten hän soittaa kuitenkin tenorisaksofonia. Masa Orpana aloitti ammattimuusikkona työskentelynsä vuonna 1994. Bändissä on kova kolmen saksofonin muodostama sektio, jota komppaa New Orleansin sykkivässä hengessä taitavien muusikoiden komppiryhmä. Masa Orpanan Honk -bändin soitossa yhdistyvät afroamerikkalainen juurimusiikki sekä jazzin kieli pitkälle vietyjen improvisaatioiden, Masa Orpanan omien sävellysten ja tyylikkäiden sovitusten muodossa.

Masa Orpanan Honk.

Masa Orpana johtaa ja myös säveltää paljon yhtyeelle musiikkia, yhtyeelle, joka alun alkujaan perustettiin vuonna 2012. Tässä kokoonpanossa soittivat Orpanan lisäksi komppiryhmässä Jani Auvinen (rummut), Ville Vallila (basso) ja Jonni Seppälä (kitara ja laulu). Saksofonisektiossa puhaltavat Masa Orpanan kanssa Aino Heikkonen ja Tuomas Heinonen. Yhtyeelle oli kova menetys kun reilu yli vuosi sitten bändin rumpali, Jussipekka ”Juppo” Paavola kuoli 26.1.2024. Idea vahvistaa bändin kokoonpanoa kolmen saksofonin sektioon lähti halusta soittaa keikoilla Masa Orpanan tekemiä taidokkaita puhallinsovituksia. Laajennetulla yhtyeellä Masa Orpana Honk soitti talvella 2020 ensimmäisen keikkansa täpötäydelle klubiyleisölle.

Masa Orpana on julkaissut omalla nimellään kolme albumillista musiikkia: Alba Recordsin julkaisemat Honky Tonk Man (2005), Brothers (2008) sekä Travelin’ Home (2014). Sen lisäksi Orpana on vieraillut lukuisilla äänilevyillä jazz-, blues- ja rockyhtyeiden jäsenenä sekä vierailevana muusikkona monien pop-, rock- ja rhythm and blues -artistien levyillä soittamassa. Vuonna 2006 Masa Orpana alkoi soittaa säveltäjä ja muusikko Anssi Matti Tikanmäen (s. 18.3.1955 Haapajärvi ja k. 4.6.2024 Tampere) orkesterissa. Tikanmäen orkesteri jatkaa musisointia vielä tänä vuonna, vaikka orkesterin johtaja poistui keulilta pitkään sairastettuaan. Orpana on soittanut saksofoniaan keikoilla useiden legendaaristen taiteilijoiden ja hienojen muusikoiden kanssa, kuten esimerkiksi Diz Watson, Tony Uter, Junior Watson, Jo’ Buddy, Ismo Haavisto ja Eero Raittinen.

Anssi Tikanmäen yhtye.

Masa Orpana on toiminut samoin rhythm and blues -yhtye Honky Tonk Menin keulakuvana laulaja-kitaristi-harpisti Ismo Haaviston (s. 21.5.1973) rinnalla. Orpana työskentelee myös teatterimuusikkona teattereissa. Soittajan työn ohella Masa Orpana on toiminut monipuolisesti saksofoninsoiton ja rytmimusiikin opettajana sekä musiikinteorian opettajana. Anssi Tikanmäen Orkesterin ja Honkin lisäksi Masa Orpana on soittanut lukuisissa muissa yhtyeissä, kuten mm. Groovy Eyes, One O’Clock Hump ja Jazzgangsters. Orpana on ollut mukana perustamassa jazzyhtyeitä Rakka, Olmarin Unioni sekä Jazzmuseo. Jazzmuseossa soittavat Masa Orpanan lisäksi, Arto Piispanen (s. 1958, piano), Lauri Hannu (s. 25.5.1967 Sahalahti, kitara) ja Ville Rauhala (s. 1976, basso). Näiden yhtyeiden kanssa Masa Orpana on levyttänyt ja esiintynyt blues- ja jazzfestivaaleilla sekä -klubeilla Suomen lisäksi myös muissa Pohjoismaissa, ympäri Eurooppaa ja Pohjois-Amerikassa.

Pirkanmaan Blues-yhdistys Blues Lovers ry:n vuosittain jaettava blues & roots-musiikin erityispalkinto, Jemma-palkinto (käsin tehty taidepalkinto), myönnettiin vuonna 2021 Masa Orpanalle laaja-alaisesta blues & roots -juurimusiikin esilletuomisesta musiikissaan, muusikontaidoistaan, opetustyöstään ja monesta muusta aiheeseen liittyvästä toiminnasta. Masa Orpana on soittanut samoin sessiosoittajana useiden artistien ja yhtyeiden levyillä, kuten mm. Yö, Suvi Teräsniska, Marko Haavisto & Poutahaukat, Olli Lindholm, Jonne Aaron, Mikko Alatalo, Pate Mustajärvi ja Tulenkantajat.

Benito Mussolini (5. osa) 

Euroopassa toinen maailmansota käynnistyi 1.9.1939, kun Adolf Hitler aloitti Saksan hyökkäyksen Puolaan. Benito Mussolini vastusti hyökkäyksen aloittamista Puolaan, koska hän tiesi Italian asevoimat heikoiksi. Mussolini oli myös täysin vakuuttunut siitä, että Iso-Britannia ja Ranska lähtevät silloin myös sotaan mukaan. Hieman aikaisemmin Mussolini oli Hitlerin kanssa sopinut, että Italia valmistautuu sodankäyntiin akselivaltiona vasta vuonna 1942. Benito Mussolini lähetti kaksi henkilökohtaista kirjettä Adolf Hitlerille, joissa hän irtisanoutui sotilaallisesta toiminnasta Puolassa Saksan rinnalla. Mussolini julisti 10.6.1940 sodan Iso-Britannialle ja Ranskalle Saksan rinnalla. Heinäkuussa 1941 Italia liittyi sotaan Neuvostoliittoa vastaan ja saman vuoden joulukuussa Mussolini julisti sodan Yhdysvaltoja vastaan.

Benito ja Adolf.

Italialaiset hyökkäsivät sodan aikana mm. Egyptiin, Kreikkaan ja Jugoslaviaan. Albaniasta Kreikkaan tehty Italialaisten sotaretki päätyi täydelliseen epäonnistumiseen; jo muutaman päivän jälkeen italialaiset sotajoukot joutuivat peräytymään takasin Albaniaan, kun kreikkalaiset tekivät vastahyökkäyksen. Tämän vuoksi saksalaiset joutuivat lähettämään omia sotajoukkojaan liittolaisensa avuksi ja sen vuoksi Saksan laatima suunnitelma vallata Neuvostoliitto (operaatio Barbarosa) viivästyi noin kuukaudella. Italialaiset kokivat samoin Pohjois-Afrikassa raskaita tappioita ja he menettivät mm. kaikki siirtomaansa; suurin osa Italian armeijan sotilaista joko kaatui tai joutui ennen pitkää sotavangeiksi. Mussolinin suuret haaveet uudesta Rooman valtakunnasta murenivat vähitellen ja Italian kokemien tappioiden seurauksena Benito Mussolinin kansansuosio romahti.

Jo vuonna 1942 Benito Mussolini lienee oivaltanut, että Italian tulee käymään sodassa huonosti, mikä toisaalta tarkoittaisi hänen valtakautensa päättymistäkin. Talvella 1943 Mussolinia pitkään vihavoittanut mahahaava yltyi pahemmaksi kuin koskaan aikaisemmin ja hän laihtui melkoisesti sairastaessaan. Toukokuussa 1943 Mussolini esiintyi viimeisen kerran julkisesti joukkokokouksessa. Liittoutuneet valloittivat Sisilian heinäkuussa 1943.

Monet fasistijohtajat halusivat eroon Benito Mussolinista ja heinäkuussa 1943 oikeusministeri Dino Grandi ja kuningas Viktor Emanuel III laativat suunnitelman Mussolinin syrjäyttämisestä. Fasistien suuri neuvosto kokoontui pitkästä aikaa vuoden 1939 jälkeen Dino Grandin vaatimuksesta 24.7.1943 Rooman hätäkokoukseen. Grandi ehdotti kokouksessa ylipäällikkyyden siirtoa kuninkaalle, mikä oli epäluottamus Mussolinille. Seuraavana yönä Grandin ehdotus hyväksyttiin äänin 19-8; Mussolini oli kokouksen aikana passiivinen ja perin hiljainen. Seuraavana päivänä kuningas erotti Villa Adan palatsissa Mussolinin pääministerin tehtävistä. Näin II Ducen 21 vuotta jatkunut valtakausi päättyi. Mussolinin poistuessa palatsista karabinieerit pidättivät hänet kuninkaan antamasta käskystä. Mussolini vietiin ensin ambulanssilla karabinieerien aliupseerikouluun Rooman edustalle ja sieltä kaksi päivää myöhemmin Ponzan saarelle. Sieltä hänet kuljetettiin Sardinian edustalle Maddalenan saaren laivastotukikohtaan ja 27.8.1943 Apenniinien Gran Sasso -vuorella Campo Imperetoressa sijaitsevaan vuoristohotelliin.

Vuoristohotelli Campo Imperetoressa.

Saksalaiset vapauttivat Benito Mussolinin vankeudesta.

Mussolinin jälkeen hänen seuraajakseen valittiin marsalkka ja herttua Pietro Badoglio (s. 28.9.1871 Grazzano Monferrato ja k. 1.11.1956 Grazzano Badoglio). Badoglio lupasi jatkaa sotaa Saksan rinnalla, mutta hän aloitti heti salaiset neuvottelut Italian aselevosta liittoutuneiden kanssa. 3.9.1943 Italia allekirjoitti salaisesti antautumisehdot ja antautumissopimus luettiin 8.9.1943 radiossa.

Kuvassa keskellä Mussolini saksalaisten vapauttajiensa kanssa.

Adolf Hitler halusi auttaa vanhaa liittolaistaan ja selvitytti, missä Mussolini oli vangittuna. 12.9.1943 eversti Otto Skorzenyn johtamat kommandojoukot vapauttivat Benito Mussolinin rohkealla operaatiolla (Unternehmen Eiche). Operaation suunnitteli Harald Mors ja sen hyväksyi Luftwaffen kenraalieversti Kurt Arthur Benno Student (s. 12.5.1890 Birkholz ja k. 1.7.1978 Lemgo). Saksalaiset kommandojoukot laskeutuivat Gran Sassoon DFS 230 -koneella ja onnistuivat täydellisesti yllättämään hotellia vartioineet kaksisataa vartijaa ja riisumaan heidät aseista laukaustakaan vaihtamatta. Kommandojoukko vapautti Benito Mussolinin hotellista ja kuljetti hänet Fieseler Fi 156 Storch -pienkoneella Roomaan. Roomasta Mussolini vietiin Wieniin ja myöhemmin vielä Berliiniin.

Tällä lentokoneella Mussolini lensi vapauteen.

Adolf Hitlerin ehdotuksesta Benito Mussolini asetettiin johtamaan uutta Italian fasistista tasavaltaa, jonka nimeksi tuli myöhemmin Italian sosiaalinen tasavalta. 18.9.1943 Mussolini ilmoitti sen perustamisesta Münchenissä pitämässään radiopuheessa. Viisi päivää myöhemmin hän perusti hallituksen, jonka jäsenet olivat Mussolinille uskollisia fasistijohtajia. Fasistipuolue perustettiin uudelleen nimellä Tasavaltalainen fasistipuolue. Uuden tasavallan pääkaupunkina oli virallisesti Rooma, mutta käytännössä sen hallinto oli hajautettu Pohjois-Italian kaupunkeihin. Mussolini asettui Gardajärven rannalla sijaitsevaan Gargnanon pikkukaupunkiin, jossa hän piti residenssiään ja hallituksensa kokouksia Palazzo Feltrinelli -palatsissa ja asui läheisessä Villa Feltrinellissä. Salón kaupungissa julkaistiin propagandatiedotteet, mistä johtui nimitys Salón tasavalta.

Palazzo Feltrinelli, Italian sosiaalisen tasavallan hallituksen kokouspaikka.

Salón tasavallassa yritettiin palauttaa fasismi aatteellisille juurilleen irtauttamalla monarkiasta ja korostamalla sosialismiin viittaavia radikaaleja talousoppeja. Marraskuussa 1943 Veronassa kokoontunut puoluekokous vaati yritysten kansallistamista ja talouden asettamista valtion ohjaukseen. Benito Mussolini halusi tasavallan nimeksi Italian sosialistinen tasavalta, mutta Hitlerin vastustuksen vuoksi nimi muutettiin sosiaaliseksi tasavallaksi. Myös juutalaisvainoja kiihdytettiin. Salón tasavalta kävi koko kaksivuotisen olemassaolonsa ajan jatkuvaa sisällissotaa Italian vastarintaliikkeen partisaaneja vastaan. Mussolinin edellisvuonna syrjäyttäneet fasistijohtajat tuomittiin tammikuussa 1944 kuolemaan ja vankeuteen. Benito Mussolini käytti oman aikansa lähinnä kirjoittamiseen, sillä hänellä ei ollut varsinaisia hallitustoimia rasitteenaan. Hän oli pelkkä nukkehallitsija ja todellinen valta oli saksalaisella kenraali Albert Kesselringillä (s. 30.11.1885 Marktsteft, Baijeri ja k. 16.7.1960 Bad Nauheim, Saksa). Mussolinille itselleen tilanne oli masentava ja lannistava.

Albert Kesselring.

Mussolini tovereineen valmistautuivat toisen maailmansodan lopulla perääntymään Valtellinan laaksoon ja tastelemaan siellä kuolemaansa saakka. Tästä suunnitelmasta kuitenkin luovuttiin, koska fasistit hajaantuivat partisaanien käynnistäessä 23.4.1945 kansannousun Milanossa. Mussolinikin lähti Milanosta 25.4.1945 hallituksensa kanssa pakomatkalle kohti Sveitsin rajaa, mutta heidän päästyään Comoon tien katkaisivat partisaanit. Mussolini lähimpien miestensä kanssa matkasivat saksalaisen ilmatorjuntakolonnan mukana, kunnes vetäytyminen katkaistiin partisaanien toimesta Dongo -nimisen kylän lähistöllä 27.4.1945. Benito Mussolini ja hänen rakastajatar Claretta ”Clara” Petacci vangittiin.

Partisaanit pitivät Mussolinia ja Petaccia tovereineen vankina yön yli ja seuraavana päivänä heidät kuljetettiin Giulino di Mezzegran kylään. Ilmeisesti partisaani Walter Audisio ampui heidät konepistoolilla erään maalaistalon porttia vasten. Teloitusmääräys tuli partisaanijohdolta Milanosta. Seuraavana päivänä Mussolinin, Petaccin ja muiden teloitettujen ruumiit tuotiin näytille Milanoon. Ruumiit jätettiin Piazzale Loreto -aukiolle ja niiden lojuttua aikansa kadulla ihmisten häväistävänä ne ripustettiin vielä roikkumaan nilkoista huoltoaseman edustalle. Yhdysvaltalaisjoukot laskivat vielä samana päivänä ruumiit alas ja veivät ne ruumishuoneelle.

Mussolinin ruumis haudattiin merkitsemättömään hautaan milanolaiselle hautausmaalle. Fasistien kannattajat kaivoivat vuonna 1946 ruumiin ylös ja piilotteli sitä neljän kuukauden ajan. Vuonna 1957 ruumis haudattiin Mussolinin perhekryptaan. Benito Mussolini oli avioliitossa Rachele Guidin kanssa vuodesta 1915 ja heillä oli viisi lasta: Edda, Vittorio, Bruno, Romano ja Anna Maria. Benito Mussolinin kuoleman jälkeen Guidi vangittiin lyhyeksi ajaksi. Hän vietti loppuikänsä hiljaiseloa huvilassaan Villa Carpenassa lähellä Forlia. Guidi eli vaatimattomissa oloissa ja hän piti viimeiset 15 vuotta La Caminata -nimistä hotelli-ravintolaa. Benito Mussolinin ruumis luovutettiin hänelle vuonna 1956 ja hän järjesti tämän haudatuksi kotiseudulleen Predappioon. Pitkän oikeuskäsittelyn jälkeen Italian valtio määrättiin lisäksi vuonna 1968 maksamaan Guidille eläkettä sotilaan ja virkamiehen leskenä. Hän ihannoi miestänsä loppuun saakka.

Romano Mussolini oli jazzpianisti.

Alessandro Mussolini.

Lentäjänä toiminut Bruno Mussolini kuoli lentokoneen maahansyöksyssä vuonna 1941. Benito Mussolini kirjoitti pojastaan surukirjan, Puhun Brunon kanssa. Eddan (s. 1.9.1910 Forli ja k. 9.4.1995 Rooma) puoliso kreivi Galeazzo Ciano (s. 18.3.1903 Livorno ja k. 11.1.1944 Verona) osallistui vuonna 1943 Mussolinin syrjäyttämiseen ja hänet teloitettiin tammikuussa 1944. Romano Mussolini (s. 26.9.1927 Forli ja k. 3.2.2006 Rooma) oli jazzpianisti ja taidemaalari. Hän on esiintynyt yhtyeensä kanssa mm. Chet Bakerin, Dizzy Gillespien ja Duke Ellingtonin kanssa. Romano Mussolinin tytär, Alessandro Mussolini ((s. 30.12.1962 Rooma), on italialainen oikeistopoliitikko ja hän oli myös Euroopan parlamentin jäsen vuosina 2004-2008 ja uudestaan vuosina 2014-2019. Vuonna 2022 hän nousi jälleen Euroopan parlamenttiin ja istuu Euroopan kansanpuolueen ryhmässä. Alessandro Mussolinin täti on näyttelijä Sophia Loren (s. Oik. Sofia Villani Scicolone, s. 20.9.1934 Rooma).

Sophia Loren.

 Benito Mussolini (4. osa)

Sekä Adolf Hitler (s. 20.4.1889 Braunau am Inn, Itävalta-Unkari ja k. 30.4.1945 Berliini) Saksassa että Benito Mussolini Italiassa käyttivät hyväkseen sodanjälkeistä syvän laman aiheuttamaa tyytymättömyyttä. Vuoteen 1926 mennessä Mussolini oli siivonnut pois kaikki demokratian rippeet ja keskittänyt täysin vallan itselleen. Taloudellistakin edistystä vähitellen syntyi, mutta se syntyi vapauksien ja ihmisoikeuksien kustannuksella. Mikäli Benito Mussolini ei olisi ollut niin kunnianhimoinen hallitsija olisivat kansalaiset mahdollisesti jopa kunnioittaneet häntä jonkinlaisena sankarina, joka sai junat kulkemaan ajallaan. Mussolinin valtasi kuitenkin suuruudenhulluus; hän halusi välttämättä olla uuden ajan roomalainen keisari. Pääministeri ei enää riittänyt hänelle titteliksi, vaan hänestä tuli ”hänen ylhäisyytensä Benito Mussolini, hallituksen pää, fasismin Duce ja imperiumin perustaja”.

Diktaattorit Benito Mussolini ja Adolf Hitler.

Henkilökultti luotiin Mussolinin ympärille, joka vain vahvistui hänen hallintokauden loppua kohti mentäessä. Vuonna 1926 otettiin käyttöön sanonta: ”Mussolini on aina oikeassa” ja Mussolinin menestys sekä kansansuosio kasvoivat hämmästyttävällä tavalla koko ajan. Johtajaa kuvattiin propagandatarkoituksessa urheilemassa, lentokoneen ohjaimissa, elonkorjuussa, perheensä kanssa, taputtelemassa eläimiä sekä muissa toimissa. Mussolini lujitti valtaansa puolueesta ja etsi hankkeita, joilla hän voisi lisätä kansansuosiotaan. Kesällä alkoi suuri kampanja maatalouden ja elintarviketuotannon kehittämiseksi sekä työntekijöiden turvaa ja työehtoja parannettiin. Mussolini valloitti vuosina 1925-1926 Afrikasta läntisen Somalian ja liitti sen Italian Somalimaahan. Diktaattori Mussolini alkoi toimeen väestönkasvun edistämiseksi säätämällä naimattomille miehille rangaistusveron.

Kardinaali Pietro Gasparri.

Mussolinin vielä jatkaessa nousuaan kohti vallan huippua olivat fasistijoukot hyökkäilleet katolisten pappien ja nuorisokerhojen kimppuun. Mussolini havaitsi kuitenkin voivansa käyttää katolista kirkkoa oman valtansa legitimoimiseen. Siksi hän lähestyi kirkkoa antamalla kastaa oman vaimonsa ja lapsensa sekä rahoittamalla kirkkojen kustannuksia. Italian oikeussaleihin ja luokkahuoneisiin palautettiin krusifiksit. Vastustaessaan kommunisteja, protestantteja, vapaamuurareita ja myöhemmin juutalaisia, Mussolini löysi paljon liittolaisia katolisesta kirkosta. Vuonna 1929 Mussolini ja kardinaali Pietro Gasparri allekirjoittivat lateraanisopimukset, joissa Italia mm. tunnusti Vatikaanivaltion ja taattiin sille itsenäisyys. Sopimuksessa paavilta edellytettiin ulkopoliittista puolueettomuutta. Sopimukset määrittivät myös katolisuuden Italian valtionuskonnoksi ja antoivat katoliselle kirkolle jonkin verran suoraa poliittista valtaa Italiassa.

Uuteen autokraattia vastaan tehtiin monia salamurhayrityksiä. Vuonna 1926 hänet koetettiin murhata kolme kertaa. Huhtikuussa irlantilainen Violet Gibson ampui Mussolinia lähietäisyydeltä, mutta Mussolini haavoittui vain nenään. Syyskuussa Gino Lucetti heitti Mussolinin panssaroitua autoa kohti pommin. Lokakuussa 15-vuotias Anteo Zamboni ampui Mussolinia paraatissa Bolognassa. Gibson palautettiin Britanniaan ja hän joutui mielisairaalaan, Lucatti joutui vankilaan 30 vuodeksi ja Zamboni lynkattiin tapahtumapaikalla. Vuonna 1931 yhdysvaltalainen anarkisti Michael Schirru saapui Italiaan murhatakseen Mussolinin, mutta hänet pidätettiin sitä ennen.

Nämä tapahtumat johtivat lopulta valtion puolustusta koskeviin lakeihin, joilla sitten perustettiin taas salainen poliisi (Organizzazione di Vigilanza e Repressione dell’Antifascismo eli OVRA) sekä kiellettiin lakot, poliittiset puolueet ja paljon, paljon muuta. Antifasistit pakenivat ulkomaille tai painuivat maan alle, ja monet heistä tosin tapettiinkin. Entinen pääministeri Francesco Saverio Nitti vetosi maapaossa ollessaan Zürichissä Italian kuninkaaseen, jotta ”maamme vapautettaisiin tästä nöyryytyksestä”, jonka ”väkivaltaiset, oppimattomat miehet” olivat aiheuttaneet. Hän ei kylläkään saanut vastausta. Matteottin tapon jäljiltä keskeneräisiksi jääneet asiat hoitaakseen loppuun Mussolini armahti heinäkuussa 1925 kaikki poliittiset rikolliset sekä erotettiin tutkintatuomarit, jotka johtivat edelleen käynnissä ollutta Matteottin tapauksen tutkintaa.

Tuomareiden seuraajat antoivat tuomiot kuolemantuottamuksesta ja vapauttivat Mussolinin suorasta vastuusta sekä asettivat Mussolinin valtaan ilman minkäänlaisia rajoituksia vallankäyttöön. Benito Mussolinilta uupui enää viimeinen tae selviämisestä: kansainvälinen legitimaatio sekä taloudellinen apu. J.P. Morganin osakas, pankinjohtaja Thomas William Lamont Jr. (s. 30.9.1870 Claverack, New York ja k. 2.2.1948) takasi henkilökohtaisesti Yhdysvaltain hallituksen Italian hallinnolle sadan miljoonan dollarin lainan. Täten Benito Mussolinin vallankaappaus Italiassa hiljaisesti hyväksyttiin. Samoin tästä käynnistyi Yhdysvaltain hallituksen oikeistolaisille autoritaarisille johtajille antama tuki, jota se on jatkanut antamalla jo noin sadan vuoden ajan.

Pankkiiri Thomas Lamont Jr.

Kun Mussolini oli mielestään vuonna 1929 vakauttanut riittävästi Italiaa, hän luovutti sisäministeriötä lukuun ottamatta kaikkien muiden ministeriöiden johdot muiden käsiin. Hän myös perusti samana vuonna Italian valtion akatemian ja hän sai tällä toimenpiteellä suosiota kulttuuri- ja tiedeväen keskuudessa. Taloudessa aloitettiin suuria investointeja, joka taas tarjosi töitä suurille työttömien joukoille keskellä maailman lamaa. Italiassa toteutettiin isot maatalous- ja uudisraivausohjelmat; Keski-Italiassa sijaitsevat Maremmit ja Pontiset suot kuivattiin, mikä hävitti Italiasta malarian sekä laajensi viljelysalaa. Viljelyskelpoiseksi raivattu maa jaettiin maalaisköyhällistölle ja Italian vehnäsadot viisinkertaistuivat vuosina 1929-1931. Italiaan syntyi uusia moottoriteitä, kaupunkeja, asuinalueita ja ylenpalttista monumentaaliarkkitehtuuria. Mahtipontisuuteen ihastunut Mussolini järjesti usein Roomassa valtavia paraateja, joissa hän itse esiintyi kuin Rooman keisari. Hänen mahtipontisesta ja kerskailevasta elehtimisestä tuli hyvin suosittu pilkan kohde varsinkin ulkomailla.

Benito Mussolini kaipasi itselleen lisää arvostusta ja varsinkin sotilaallista kunniaa. Hän unelmoi ”uuden Rooman valtakunnan” luomisesta ja Italiasta Välimeren alueen johtajavaltiona. Diktaattori Mussolini harjoitti Italian Libyassa alistavaa siirtomaapolitiikkaa vuosina 1922-1932, nujersi vastarinnan Italian Somalimaassa vuosina 1923-1927, miehitti Etiopian vuosina 1935-1936, tuki kansallismielisiä Espanjan sisällissodassa vuosina 1936-1937 ja liitti Aalbanian protektoraattina Italian yhteyteen vuonna 1939. Mussolini komensi Etiopian-sodassa joukkonsa käyttämään sinappikaasua, vaikka tiesi sen sotarikokseksi. Voiton seurauksena Mussolinille kehitettiin epävirallinen arvonimi, fondatore dell’Imperio, ”keisarikunnan perustaja”. Italialaiset olivat innoissaan voitosta, johtajastaan ja uudesta keisarikunnasta, vaikka valtio kassa oli sodan seurauksena huvennut ja elinkustannukset nousseet.

Vuonna 1933 nimitetty Saksan valtakunnankansleri Adolf Hitler ihaili Mussolinia ja Hitler otti Mussolinilta vaikutteita fasismista kehittäessään kansallissosialismia. Adolf Hitler nosti erityisesti Mussolinin joukkojen marssin Roomaan esikuvalliseksi suoritukseksi. Italian fasistit alkoivat kiinnittää Hitleriin huomiota vasta kansallissosialistien vaalivoiton jälkeen vuonna 1930. Mussolinin nationalismille Saksan laajentumispyrkimykset eivät olleet kovin tervetulleita, eivät alkuun myöskään kansallissosialistien rotuopit olleet heidän mieleen. Benito Mussolini tapasi Adolf Hitlerin ensi kerran Venetsiassa kesällä 1934. Mussolini ei kuitenkaan pitänyt Hitleristä ja tämän lakkaamattomista rotupuheista ja Mussolini käytti yksityisesti halventavia nimityksiä Hitleristä. Mussolini oli samoin hyvin huolissaan siitä, että Saksa havitteli omakseen Italian pohjoispuolelta Itävaltaa.

Hitler toimitti Saksasta Etiopian sodan aikana aseita ja muita tarvikkeita italialaisille, mikä sai diktaattorien välit lähentymään. Heitä yhdisti myös se, että molemmat tukivat Espanjan sisällissodassa Francisco Paulino Hermenegildo Teódulo Francoa (s. 4.12.1892 Ferrol, Galicia ja k. 20.11.1975 Madrid). Syyskuussa 1937 Benito Mussolini vieraili Adolf Hitlerin vieraana Berliinissä. Hitler järjesti silloin Mussolinin nähtäväksi näyttäviä sotilasparaateja. Tämän tapaamisen seurauksena Mussolini alkoi tukea Saksan ulkopolitiikkaa sekä Italia myös rinnasti kansallissosialistien ja fasistien vallankumoukset toisiinsa. Mussolini lupasi samoin Italian liittyvän Saksan ja Japanin solmimaan ”Antikomintern-sopimukseen”, joka oli suunnattu Neuvostoliittoa ja kommunismia vastaan. Tämä sopimus vahvistettiin marraskuussa 1937 ja siten Italiasta tuli Saksan läheinen liittolainen.

Benito Mussolini oli antirasisti vuoteen 1937 saakka, sillä hänellä ei ollut juutalaisia vastaan mitään. Vuonna 1938 fasistit alkoivat Saksaa miellyttääkseen levittää antisemitististä propagandaa ja Mussolini julisti vaatimuksensa Italiasta arjalaisena maana. Syksyllä 1938 Mussolini ajoi läpi rotulait Italiassa, joissa juutalaisten yhteiskunnallista elämää rajoitettiin.

Benito Mussolini (3. osa) 

Benito Mussolini.

Ranskalainen lääkäri François Bernier (s. 25.9.1620 ja k. 22.9.1688) oli kova poika matkailemaan maailmalla, varsinkin Intiassa; matkoilla hän vietti ajastaan noin 12 vuotta. Hän julkaisi vuonna 1684 esseen ”Nouvelle division de la terre par les différentes espéces ou races qui I’habitent” (Maapallon uusi jakautuminen siinä asuvien eri lajien tai ihmisrodun mukaan), jota yleisesti pidetään ensimmäisenä julkaistuna ihmisten jakamista ja luokittelua eri rotuihin. François Bernier jäi hyvin nuorena orvoksi ja hänen setänsä kasvatti hänet. Hän muutti Pariisiin 15-vuotiaana opiskelemaan Collége de Clermontiin - tulevaan Lycée Louis-le-Grand. Bernier tutustui Cyrano de Bergeracin, Moliéren ja filosofi ja pappi Pierre Gassendin (s. 22.1.1592 ja k. 24.10.1655) kanssa ja hänestä tulikin Gassendin avustaja sekä sihteeri.

François Bernier.

François Bernier julkaisi vuonna 1684 lyhyen esseen, jossa hän jakoi ihmiskunnan ”rotuihin” ja erotteli yksilöt ja varsinkin naiset ihonvärin sekä muutamien muiden fyysisten ominaisuuksien perusteella. Artikkeli julkaistiin anonyymisti Journal des Sçavans -lehdessä, joka oli varhainen Euroopassa julkaistu akateeminen aikakauslehti. Hän erotteli esseessä neljä eri rotua: 1) ensimmäiseen rotuun kuului väestöä Euroopasta, Pohjois-Afrikasta, Lähi-Idästä, Intiasta, Kaakkois-Aasiasta ja Amerikasta. 2) Toiseen rotuun kuului Saharan eteläpuolisista afrikkalaisista väestöä ja 3) kolmanteen rotuun luettiin itä- ja koillis-aasialaiset sekä 4) neljänteen rotuun kuuluneet saamelaiset. Bernier korosti, että hänen uusi luokittelunsa perustui hänen henkilökohtaiseen kokemukseensa matkustajana eri puolilla maailmaa. Toisaalta hän asetti selvästi eurooppalaiset normiksi, josta muut ”rodut” poikkesivat.

Italialaisessa fasismissa ja sen spazio vitale -ajatuksessa oli aivan alusta lähtien vahva rasistinen pohjavire. Benito Mussolini väitti, että vahvemmille kansoille on olemassa ”luonnollinen laki” alistaa ja hallita ”alempiarvoisia” kansoja, kuten mm. Jugoslavian ”barbaarisia" slaaveja. Samoin Mussolini väitti, että Italia oli oikeassa noudattaessaan imperialistista politiikkaa Afrikassa, sillä hän piti kaikkia mustaihoisia ”alempiarvoisina” kuin vaaleampi-ihoiset. Benito Mussolini näki korkean syntyvyyden Afrikassa ja Aasiassa uhkana ”valkoiselle rodulle”. Hän uskoi, että Yhdysvallat oli tuhon tiellä, sillä amerikkalaisten mustien syntyvyys oli korkeampi kuin valkoisten, minkä vuoksi tästä olisi väistämätön seuraus, että mustat valtaavat Yhdysvallat ja alentavat sen omalle tasolleen.

Dino Grandi.

Mussolini onnistui fasistiensa kanssa olemaan samaan aikaan sekä vallankumouksellisia että tradiotionaalisia. Italian fasisteja johti eräs Mussolinin läheisistä ja uskotuista miehistä, fasistinen poliitikko, oikeusministeri, ulkoministeri ja parlamentin presidentti Dino Grandi (s. 4.6.1895 Mordano ja k. 21.5.1988 Bologna). Grandi luki Bolognan yliopistossa valmistuen sekä oikeustieteestä että taloustieteestä vuonna 1919. Hän palveli myös ensimmäisessä maailmansodassa ja aloitti asianajajana uransa Imolassa. Hän oli ensin – kuten Mussolinikin – vasemmistolaisuuteen taipuvainen, mutta Benito Mussolinin tavattuaan vuonna 1914 hänestä tuli vankkumaton maailmansodan kannattaja. Hän liittyi mustapaitoihin jo 25-vuotiaana ja hän oli yksi 35 fasistisesta edustajasta, jotka valittiin toukokuussa 1921 yhdessä Mussolinin kanssa Italian edustajainhuoneeseen. Vuonna 1920 Grandi selvisi vasemmistolaisten militanttien väijytyksestä.

Fasistit marssivat Roomaan.

Rooman marssin jälkeen 28.10.1922, jossa fasistit kaappasivat vallan Italiassa, Grandista tuli ministeri uuteen hallitukseen; ensin hän oli sihteerinä sisäasiainministeriössä ja sitten Italian ulkoministerinä vuonna 1931. Sen jälkeen hän toimi Italian suurlähettiläänä Englannissa vuosina 1932-1939. Dino Grandi kutsuttiin takaisin Italiaan vuonna 1939, kun hän yritti tehdä Italian ja Englannin välisen sopimuksen estääkseen Italiaa joutumasta toiseen maailmansotaan. Adolf Hitlerin painostuksesta Mussolini poisti Grandin suurlähettilään tehtävistä ja nimitti tämän oikeusministeriksi. Dino Grandi vastusti vuoden 1938 antisemitistisiä Italian rotulakeja ja samoin hän vastusti Italian liittymistä toiseen maailmansotaan. Grandi erotettiin kabinetista helmikuussa 1943 sotaponnistelujen lisääntyvän kritiikin vuoksi.

Kirjailija Margherita Sarfatti.

Mustapaidat ottivat yhteen usein kommunistien, sosialistien ja anarkistien kanssa paraateissa ja mielenosoituksissa. Italian hallitus puuttui tosi harvoin mustapaitojen toimintaan osittain uhkaavan uhan ja laajalle levinneen kommunistisen vallankumouksen pelon vuoksi. Fasistien kannatus lisääntyi hyvin nopeasti; kahdessa vuodessa fasistit muuttivat ryhmänsä kansallisfasistiseksi puolueeksi Rooman kongressissa. Mussolini voitti vuonna 1921 ensimmäisen kerran edustajainhuoneen vaalit. Benito Mussolinilla oli suhde pitkään juutalaiseen kirjailijaan Margherita Sarfattiin (s. 8.4.1880 ja k. 30.10.1961), joka oli myös Mussolinin elämänkerran kirjoittaja.

Italian kuningas Viktor Emmanuel III.

30 000 fasistista mustapaitaa kokoontui Roomaan 27.-28.10.1922 välisenä yönä vaatimaan liberaalin pääministeri Luigi Factan eroa sekä uuden hallituksen nimittämistä. Kuningas Viktor Emmanuel III kieltäytyi seuraavana aamuna julistamasta sotatilalakia, mikä sitten johtikin pääministeri Factan eroon. Kuningas antoi vallan Benito Mussolinille ja kuningas pyysi Mussolinin muodostamaan uuden hallituksen. Mussolinilla oli suuri kannatus armeijassa sekä teollisuus- ja maatalouseliitin joukoissa, kun taas kuningas ja konservatiivinen hallinto pelkäsivät mahdollista sisällissotaa. Samalla he luottivat siihen, että Mussolini saisi järjestyksen ja lain kunnioituksen palautettua.

Benito Mussolinin pääministerikauden ensimmäisen vuosien hallitukset olivat oikeistolaisia koalitiohallituksia, joissa oli fasisteja, nationalisteja, liberaaleja sekä kaksi katolista kansanpuolueen pappia. Aluksi fasistit muodostivat vain pienen vähemmistön hänen hallituksissaan. Siitä huolimatta Benito Mussolinin päämäärä oli lopulta kuitenkin totalitaarisen valtion luominen. Mussolini olisi tietysti tämän valtion johtaja. Nämä tavoitteet ilmoitettiin avoimesti fasistisessa sanomalehdessä II Popolo d’Italia; lehden päätoimittaja oli Mussolinin veli, Arnaldo Mussolini (s. 11.1.1885 ja k. 21.12.1931). Tätä tarkoitusta varten Benito Mussolini sai lainsäätäjältä diktatuurivallan yhden vuoden ajaksi. Poliittisessa ja yhteiskuntataloudessa Mussolini suosi varakkaita teollisuus- ja maatalousluokkia; hän edisti mielellään yksityistämistä, vuokrien vapauttamista ja ammattiliittojen purkamista.

Mussolini lähetti syksyllä 1923 italialaiset sotajoukot hyökkäämään Korfun saarelle Kreikkaan. Korfun kriisiä käsiteltiin Kansainliitossa ja Mussolini uhkasi erottaa Italian koko Kansainliitosta, jos ei olisi saanut haluamaansa ratkaisua asiassa. Asiassa lopulta päästiin ratkaisuun, jonka Kreikka hävisi. Kreikka joutui maksamaan Italialle korvauksia tästä kriisistä. Samoin kriisin ratkaisu oli myös iso arvovaltavoitto Benito Mussolinille.

Italian keskiluokka oli melko tyytyväistä Mussolinin vahvaan johtajuuteen, koska he näkivät hänet miehenä, joka vakautti maan olot. Maassa oltiin kovin väsyneitä jatkuviin lakkoihin ja mellakoihin. Siksi monet hyväksyivät fasistisen diktatuurin, kunhan vain valtiontalous vakiintuisi ja Italian arvokkuus palautuisi entiselleen. Mussolinin yksityiselämästä ja hänen poliittisista operaatioista on säilynyt fasistien voiton jälkeiseltä ajalta paljon vähemmän tietoa, kuin sitä edeltäneeltä ajalta. Mussolinin historiaa ovat valtaannousun jälkeen kirjoittaneet ensin hänen liehittelijänsä ja lopulta hänen verivihollisensa. Samoin monia arkistoja on puhdistettu.

Diktaattori Benito Mussolini.

Mussolini julisti itsensä diktaattoriksi tammikuussa 1925. Siihen saakka hän oli vielä toiminut ainakin osittain parlamentaarisen järjestelmän ehdoilla. Mussolini muodosti uuden hallituksen pelkästään fasisteista ja hän otti omaan johtoonsa vähitellen myös sota-, laivasto- ja ilmailuministeriöt. Samaan aikaan hän sairastui myös mahahaavaan, minkä vuoksi hän joutui monen viikon sairaslomalle sekä muuttamaan pysyvästi elämäntapansa terveellisemmiksi.

Fasistit käynnistivät maan vakautettuaan kunnianhimoisia julkisia ohjelmia. He lakkauttivat Italiasta demokratian ja kielsivät kaikki muut puolueet vuonna 1926, samoin kiellettiin ammattiliitot ja vapaa lehdistö. Sananvapautta ei enää ollut ja vakoojien sekä salaisen poliisin verkosto valvoi kansalaisia. Maassa levitettiin propagandaa, jossa ylistettiin Mussolinin ja fasistien suuria saavutuksia. Poliittinen poliisi OVRA – jolla oli henkilöstöä vain muutama sata – ei kuitenkaan pahemmin syyllistynyt terroriin, vaan yleensä ratkaisu oli henkilön karkotus.

Fasismi henkilöityi Mussoliniin kovin voimakkaasti. Mussolini nousi fasistiliikkeessä täysin hallitsevaan asemaan, hoiti monia ministerinvirkoja sekä vaihteli arvaamattomasti muiden ministerivirkojen haltijoita ja virkamiehiä. Hänen ympärilleen muodostui vuosien saatossa noin kymmenen läheisen avustajan joukko, joilla ei kuitenkaan ollut julkisuudessa näkyvää asemaa tai vuoden 1925 jälkeen juurikaan vaikutusta Mussolinin poliittisiin päätöksiin.

Benito Mussolini (2. osa) 

Elämänsä sosialistiaikana nuorempana Benito Mussolini käytti joskus kirjoittaessaan salanimeä ”Vero Eretico” eli vilpitön harhaoppinen. Lopulta Benito Mussolini hylkäsi mm. tasa-arvoisuuden ja sosialismin ydinopin. Hän vakuuttui yhä syvemmin Nietzschen antikristillisistä ajatuksista ja hän halusi kieltää Jumalan olemassaolon. Benito Mussolini tunsi sosialismin horjuneen marxilaisen determinismin ja sosiaalidemokraattisen reformismin epäonnistumisen vuoksi ja hän myös uskoi, että Nietzschen ajatukset vahvistaisivat sosialismia. Benito Mussolinin kirjoitukset alkoivat heijastaa marxismin ja tasa-arvoisuuden hylkäämistä Nietzschen übermensch -konseptin ja tasa-arvoisuuden hyväksi.

Benito Mussolini.

Italiassa ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen synnytti italialaisen nationalismin nousun ja monet poliittiset ryhmät tukivat väliintuloa. Kun Benito Mussolini antoi tukensa interventiolle, hän joutui myös konfliktiin sotaa vastustavien sosialistien kanssa. Mussolini hyökkäsi siksi sodan vastustajia vastaan ja väitti, että ne proletaarit, jotka tukivat pasifismia, olivat tulkinneet asian väärin; nyt täytyisi liittyä nousevaan interventioon ja etujoukkoihin, jotka valmistelevat samalla Italiaa vallankumoukselliseen sotaan. Mussolini alkoi arvostella Italian sosialistipuoluetta sekä itse sosialismia siitä, että ne eivät tunnista kansallisia ongelmia, jotka olivat johtaneet sodan puhkeamiseen. Lopulta Benito Mussolini erotettiin PSI-puolueesta väliintulon tukemisen vuoksi. Puolue katsoi sodan heikentävän työläisten kansainvälistän solidaarisuutta. Samoin Benito Mussolinin oli jätettävä Avanti! -sanomalehden päätoimittajan tehtävät.

Tässä vaiheessa monet uskoivat jo Mussolinin poliittisen uran olevan ohi, mutta hänpä lanseerasi uuden sanomalehden, II Popolo d’Italian, fasististen ajatustensa koelaboratorioksi. Tätä sanomalehteä rahoittivat osaksi italialaiset ja osaksi ulkomaiset tehtailijat ja eri tahot, jotka hyötyivät Italian liikekannallepanosta toukokuussa 1915. Uudessa lehdessään Benito Mussolini kirjoitti kovasanaista ja sotamyönteistä propagandaa ja alkoi tukea liittolaistensa irredentistien kansallismielisyyttä. Mussolini perusti heti sosialisteista erottamisen jälkeen joulukuussa 1914 järjestön Fasci d’azione rivoluzionaria (vallankumoukselliset toimintaryhmät). Sanalla fasci tarkoitettiin siinä vaiheessa vain arkisesti ryhmää, nippua ja sanan yhteys antiikin Roomaan luotiin vasta myöhemmin.

Benito Mussolini ensimmäisessä maailmansodassa.

Mussolini kutsuttiin heti palvelukseen Italian liityttyä sotaan elokuussa 1915. Hänet lähetettiin syyskuussa Isonzon rintamalle, missä hän toimi 11. bersaljeerirykmentin kiväärimiehenä. Benito Mussolini taisteli rintamalla , mutta hän haavoittui Isonzossa sotilasharjoituksen aikana kranaatinheittimen räjähtäessä helmikuussa 1917. Mussolinin kehoon jäi ainakin 40 kranaatinsirua. Sotavamma jätti Mussoliniin elinikäisiä jälkiä; hän joutui käyttämään erikoisvalmisteisia saappaita ja hänellä oli kipuja jaloissa sekä liikkumisvaikeuksia. Mussolini kotiutettiin sodasta huhtikuussa 1917 Milanoon toipumaan. Benito Mussolinin toimintaa siitä lähtien rahoitti myös brittien tiedustelupalvelu, MI5, joka maksoi Mussolinille 100 puntaa viikossa, jotta hän kirjoittaisi propagandaa Italian maailmansodassa pysymisen puolesta. 25.12.1915 Trevigliossa Mussolini vihittiin Rachele Guidin kanssa. Samana vuonna Mussolinille oli syntynyt poika Ida Dalserin kanssa Sopramontessa, kylässä lähellä Trentoa. Mussolini tunnusti pojan omakseen 11.1.1916.

Sekä Benito Mussolini että fasismi nousivat ensimmäisen maailmansodan kauhuista. Maailmansota oli konfliktina valtavan järkyttävä tapahtuma, siksi monet sotataisteluista palanneet eivät pystyneet taistelujen kauhuja edes kuvailemaan sanoin mitenkään. Ensimmäistä maailmansotaa kutsutaankin sen vuoksi ensimmäiseksi totaaliseksi sodaksi, sillä sotana se murensi vakiintuneet rajat yhtä hyvin sotilailta kuin siviileiltäkin ja samoin tämä sota aiheutti järjestelmäshokin. Valtakuntia kaatui se tuloksena, kuten Osmania, Hebsburgien, Saksa ja Venäjä. Näistä viidestä todella sekasortoisesta vuodesta sekä Venäjän vallankumouksesta syntyivät fasismi sekä kommunismi. Molemmat poliittiset järjestelmät hylkäsivät vapaan demokratian sekä palvoivat johtajinaan henkilöitä, jotka vannoivat luovansa uuden ylivoimaisen yhteiskunnan ottamalla siihen mukaan aivan uudet voimat.

Friedrich Nietzsche.

Benito Mussolinille oli selvää, että sodan jälkeen maailma ei missään tapauksessa olisi enää koskaan entisensä kaltainen. Vuonna 1917 Mussolini julisti, että vanhat ja aikansa eläneet puolueet pyyhittäisiin pois, samoin kävisi myös näitä puolueita johtaneille vanhoille miehille. Hän itse katsoi, että taistelukentille oli syntynyt ”juoksuhautakratia” eli eliitti, joka oli muokkautunut taisteluissa aristokraattisen syntyperän sijaan. Nämä uuden maailman johtohenkilöt oivalsivat, että ”jos jotakuta ei voi opettaa lentämään, häntä on työnnettävä, jotta hän putoaa nopeammin”. Tämän filosofi Friedrich Nietzschen ajatuksen Benito Mussolini oli kirjallisuudesta oppinut. Samoin toinen aikalainen ja samoilla jalanjäljillä kulkeva johtaja, Alfred Hitler, oli omaksunut filosofi Friedrich Nietzschen ajatuksia omikseen.

Benito Mussolini ja Alfred Hitler.

Ensin Italiassa ja heti perään Saksassa näiden julmien ja taipumattomien asenteiden poliittinen vastaus oli häikäilemättömästä väkivallasta noussut fasismi, joka imi puoleensa valtion sotilasunivormut hylänneitä sekä mustiin ja ruskeisiin paitoihin sonnustautuneita pioneereja. Fasistijoukot toivat taistelurintamilta tullessaan mukanaan kurin sekä järjestyksen asenteen ja taktiikat; heille oman maan vastustajien jahtaaminen oli isänmaallinen velvollisuus. Vähän myöhemmin Mussolinin ja Hitlerin valtaan päästyä sama velvollisuus laajennettiin myös siviileitä koskemaan.

Poliittista maailmaa yllättävällä tavalla järisyttänyt fasismi aiheutti monille ihmisille harmaita hiuksia; siinä yhdistyi erittäin kummallisella tavalla kaksi hyvin vastakkaista aatesuuntaa, nimittäin nationalismi ja sosialismi. Alkuun fasistijoukkojen jahtauksen ja vainon kohteena johdonmukaisesti olivatkin juuri vasemmistolaiset. Alkuperäisessä Italian fasistien ohjelmassa vuonna 1919 ollut asia, kuten vaatimus työläisten kahdeksan tunnin työpäivästä, katosivat fasistien ohjelmista melko pian. Benito Mussolini entisenä sosialistina kuitenkin varsin hyvin hallitsi sen, kuinka suuria ihmismassoja mobilisoidaan tehokkaasti vallankumouksellisella kielenkäytöllä. Mussolini lanseerasi fasismiaan sekä vallankumouksellisena että perin konservatiivisena ajatuksena. Fasismi edusti kansallista yhtenäisyyttä luokkataistelun tilalle, imperialismia sekä voimaa eikä suinkaan missään nimessä kansainvälistä solidaarisuutta, mutta se myös lupasi modernisaatiota perinteistä traditiota kuitenkaan unohtamatta.

Vilfredo Pareto.

Benito Mussolini muodosti 23.3.1919 Milanon fascion uudelleen nimellä Fasci Italiani de Combattimento (italialainen taisteluryhmä), joka koostui kaikkiaan 200 jäsenestä. Nyt fasismin ideologinen pohja tuli muodostumaan useista lähteistä. Mussolini opiskeli ja ammensi Platonin, Georges Sorelin, Friedrich Nietzschen oppeja sekä taloudellisia ajatuksia Vilfredo Paretolta. Mussolini suorastaan ihannoi Platonin Tasavaltaa, jota hän luki usein innoittajanaan. Platonin Tasavalta esitteli hänen mielestään monia fasismin edistämiä ajatuksia, kuten valtiota perimmäisenä päämääränä edistävän eliitin hallinto, demokratian vastustus, luokkajärjestelmän suojeleminen ja luokkayhteistyön edistäminen, tasa-arvoisuuden torjuminen, kansan militarisoinnin edistäminen luomalla soturiluokka, kansalaisten velvollisuus suorittaa sotatehtäviä ja edistää valtion kehitystä, koulutusta sekä valtion tulevia hallitsijoita.

Antiikin filosofi Platon.

Benito Mussolinin ulkopolitiikan taustalla oli Spazio vitale (elintila), italialaisen fasismin käsite, joka oli täysin analoginen, Lebensraumin, kanssa Saksan kansallissosialismissa. Ensimmäisen kerran termi spazio vitalen ilmestyi vuonna 1919, jolloin koko Välimeren alue ja varsinkin ns. Julian March määriteltiin uudelleen, jotta se näyttäisi mahdollisimman yhtenäiseltä alueelta; siihen kuuluneet alueet muinaisen Rooman provinssin ajoista lähtien, joita jo silloin pidettiin Italian yksinomaisena vaikutusalueena. Italian oikeus koloniasoida sen naapurimaiden, sloveenien etnisiä alueita ja Välimerta, jossa asui vähemmän kehittyneitä kansoja, perusteltiin sillä, että Italian väitettiin kärsivän ylikansoituksesta.

Kirjailija Enrico Corradini.

Mussolini lainasi kirjailija, esseisti, toimittaja ja kansallismielisen poliitikko Enrico Corradinin (s. 20.7.1865 ja k. 10.12.1931) ennen vuotta 1914 kehittämää ajatusta luonnollisesta konfliktista varakkaiden kansojen – kuten Ison-Britannian - ja köyhien kansojen – kuten Italia – kesken. Mussolini väitti, että Italian pääongelma oli se, että plutokraattiset maat estivät Italiaa saavuttamasta tarvittavaa spazio vitalea, joka sallisi Italian talouden kasvaa. Benito Mussolini rinnasti kansan potentiaalin talouskasvun maan alueelliseen kokoon, joten hänen mielestään Italian köyhyysongelma voitaisiin ratkaista vain voittamalla tarvittava spazio vitale.

Benito Mussolini 

Italialainen Benito Amilcare Andrea Mussolini (s. 29.7.1883 Predappio ja k. 28.4.1945 Giulino di Mezzegra) oli poliitikko ja fasismin perustaja maassaan. Hän muutti demokratian diktatuuriksi. Hänessä oli kaikki menestyvän mahtimiehen ominaisuudet; hänellä oli aggressiivista temperamenttia, opportunismia ja hän oli taitava sanankäyttäjä. Mussolini oli nimellisesti Italian pääministeri vuosina 1922-1943. Käytännössä hän perusti Italiaan valtaan päästyään yksipuoluediktatuurin. Benito Mussolini käytti arvonimeä II Duce, johtaja.

II Duce, Benito Mussolini.

Alessandro Mussolini.

Benito Mussolini syntyi Predappio -nimisessä pikkukylässä Bolognan ja Riminin lähellä Forlin maakunnassa. Benito nimettiin Meksikon presidentin Benito Juárezin sekä kahden italialaisen sosialistin mukaan. Mussolinin perhe oli köyhä ja asui ahtaasti. Isä Alessandro Mussolini oli ammatiltaan seppä ja myöhemmin ravintoloitsija, joka oli myös tunnettu innokkaana sosialistina. Äiti Rosa (o.s. Maltoni) oli harras katolilainen opettaja. Benito jälkeen perheeseen syntyivät vielä Arnaldo ja Edvige. Nuorena poikana Benito Mussolini auttoi pajassa isäänsä. Isänsä vaikutuksesta Benito Mussolini tutustui 1800-luvun italialaisiin nationalisteihin, kuten Carlo Pisacaneen (1818-1857), Giuseppe Mazziniin (s. Kesäkuu 1805 ja k. 10.3.1872) ja Giuseppe Maria Garibaldiin (s. 4.7.1807 ja k. 2.6.1882). Giuseppe Garibaldin kuoleman vuosipäivänä vuonna 1902 Benito Mussolini piti julkisen ylistyspuheen republikaanisesta nationalistista.

Benito Mussolinin syntymätalo.

Rosa ja Benito Mussolini.

Mussolini itse kertoi olleensa lapsena ja nuorena kuriton ja väkivaltainen niin koulussa kuin kotioloissakin. Yhdeksänvuotiaana Benito Mussolini lähetettiin salesiaaniveljeskunnan ylläpitämään uskonnolliseen sisäoppilaitokseen opiskelemaan. Sisäoppilaitoksesta hänet erotettiin kaksi kertaa käytöksen vuoksi. Mussolini siirtyi sisäoppilaitoksesta kahden vuoden jälkeen maalliseen kouluun jatkamaan opintojaan Forlimpopoliin. Seitsemän vuoden jälkeen hän sai päästötodistuksensa vuonna 1901. Hänellä oli erinomaiset arvosanat kasvatusopissa, kielissä sekä italialaisessa kirjallisuudessa. Benito Mussolini harrasti myös kirjallisuutta ja musiikkia; hän oli taitava amatööriviulisti, joka pitkään elättelikin toiveita joko kirjailijan, muusikon tai säveltäjän työurasta. Talvella 1901 Mussolinia kutsuttiin ”toveri opiskelijaksi” sosialistilehdessä, Avanti!.

Kiinnostus kasvatustieteisiin ja oman äidin antaman esimerkin viitoittamana Benito Mussolini lähti aluksi opettajan uralle. Sosialistien johtamassa Gualtierin kunnassa Mussolini sai alakoulun opettajansijaisuuden. Tämä opettajan työ kesti yhden lukukauden ja sen jälkeen Benito Mussolini lähti 19-vuotiaana Sveitsiin heinäkuussa 1902; osasyy Sveitsiin lähtöön oli Mussoliinilla se, että hän halusi näin välttää asepalvelukseen joutumisen. Sveitsissä Benito Mussolini työskenteli jonkun aikaa kivenhakkaajana, kun hän ei saanut pysyvää työpaikkaa.

Filosofi Friedrich Nietze.

Sveitsissä Benito Mussolini käytti aikaansa opiskelemalla esimerkiksi sosiologiaa ja filosofiaa; hän tutustui mm. filosofi Friedrich Wilhelm Nietzen (s. 15.10.1844 ja k. 25.8.1900), sosiologi Vilfredo Federico Damaso Pareton (s. 15.7.1848 ja k. 19.8.1923) ja Georges Eugéne Sorelin (s. 2.11.1847 ja k. 29.8.1922) ajatuksiin. Myöhemmin Mussolini sai vaikutteita vielä mm. runoisti, esseisti ja toimittaja Charles Pierre Péguyn (s. 7.1.1873 ja k. 5.9.1914) ja syndikalisti Hubert Lagardellen (s. 8.7.1874 ja k. 20.9.1958) teoksista. Erityisesti Sorelin ajatuksen tarpeesta kaataa dekadentti liberaali demokratia ja kapitalismi väkivallalla ja suorilla toimilla, yleislakolla sekä uusmachiavellistien lailla tunteisiin vetoamalla kiehtoivat Benito Mussolinia kovasti.

Georges Sorel.

Benito Mussolini aktivoitui italialaisessa sosialistisessa liikkeessä Sveitsissä ja alkoi kirjoittaa propagandaa sekä ehdottaa lakkoja ja väkivaltaisia toimia. Sveitsin poliisi pidätti Mussoliinin useita kertoja. Lausannessa Mussoliini kirjoitti artikkeleita italiankieliseen sosialistilehteen, L’Avvenire del lavoratore. Mussolini osallistui samoin tämän lehden toimittamiseen. Sveitsissä Benito Mussolini oli ollut paossa Italian asepalvelusta, mutta hän pala vuoden 1904 lopussa takaisin Italiaan, kun Italiassa julistettiin joukkoarmahdus. Veronan tarkka-ampujarykmentissä Mussolini suoritti vajaan kahden vuoden asepalveluksen. Tämän jälkeen Benito Mussolini työskenteli jälleen opettajana. Hän joutui jälleen vaikeuksiin, koska oli levittänyt uskonnonvastaista propagandaa sekä aloittanut suhteen naimisissa olevan naisen kanssa. Ensimmäisen lukuvuoden jälkeen hänen viransijaisuuttaan ei haluttu jatkaa. Benito Mussolini jatkoi opettajan työnsä ohessa kirjoittamista sosialistilehtiin. Hänen ajamansa äärimmäinen politiikka johti pian uusiin pidätyksiin.

Benito Mussolini lähetettiin helmikuussa 1909 Itävallan Trenton maakuntaan johtamaan sosialistipuolueen toimintaa sekä puolueen viikkolehteä. Kaiken muun ohella Benito Mussolini kirjoitti samoin lehtiartikkeleja muihin lehtiin, mutta myös hän kirjoitti kaksi romaania. Syksyllä 1909 Itävallan viranomaiset karkottivat Benito Mussolinin Italiaan syytettynä pankkiryöstöön sekaantumisesta. Palattuaan Forliin Benito Mussolini kohtasi 19-vuotiaan tytön, Rachele Guidin (s. 11.4.1890 Predappio ja k. 30.10.1979 Forli), jonka kanssa hän muutti yhteen asumaan ja he saivat pian ensimmäisen viidestä lapsestaan.

Rachele Mussolini (Guidi).

Rachele Guidi syntyi talonpoikaisperheeseen, mutta hänen koulunkäyntinsä keskeytyi toiseen luokkaan isän kuoleman vuoksi. Rachelen täytyi mennä töihin. Rachele tutustui jo varhain lapsena Benito Mussoliniin, koska Mussolinin Rosa-äiti oli Rachelen opettaja. Heidän ensimmäinen tytär, Edda, syntyi aviomattomana vuonna 1910. Benito ja Rachele menivät myöhemmin naimisiin ensimmäisen maailmansodan aikana joulukuussa 1915. Tuolloin Benito oli haavoittuneena sotasairaalassa. Rachele käytti tämän jälkeen mieluummin tyttönimeään Guidi. Mussolini oli jo nuorena puukottanut luokkakaveriaan sekä tyttöystäväänsä. Benito Mussolinin raivokkaat puheet ja kehotukset ryhtyä sosialistikapinaan saivat Rachelen pelkäämään. Mussolinin kirkonvastaisten näkemysten ansiosta heidän avioliittonsa siunattiin vasta vuonna 1925. Eddan lisäksi avioliitosta syntyi lisäksi neljä lasta: Vittorio (s. 1916), Bruno (s. 1918), Romano (s. 1927) ja Anna Maria (s. 1929).

Mussolinin perhe.

Benito Mussolini taisi ovelasti esiintymisen herrasmiehenä seurueissa, joiden hän koki madollisesti edistävän hänen omaa uraansa. Samoin eräs Benito Mussolinin nopeaa nousua selittävä tekijä lienee ollut hänen henkilökohtainen kykynsä lumota tärkeitä konservatiivimiehiä sekä vaikutusvaltaisia naisia, jotka sitten opettivat hänelle, kuinka täytyy esiintyä poliittisen elämän ratkaisevissa käänteissä. Eräs esimerkki tällaisesta henkilöstä oli venäläissyntyinen Italian sosialistisen puolueen PSI:n virkailija, Angela Balabanoff (s. 4.8.1878 ja k. 25.11.1965), joka ohjaili Benito Mussolinia eteenpäin Italian elinvoimaisessa vasemmistossa.

Angela Balabanoff.

Benito Mussolini sai tammikuussa 1910 toimittajan tehtävät sosialistipuolueen paikallislehdessä, La lotta di classe. Vuonna 1912 Mussolini toimi jo PSI:n vallankumouksellisen siiven johdossa ja sosialistisen Avanti! -sanomalehden päätoimittajana. Mussolini alkoi järjestää agitaatiotoimintaa ja kokoustilaisuuksia, joissa hän pääsi esittelemään vaikuttavia puhujanlahjojaan. Benito Mussolinilla oli maine yhtenä Italian lahjakkaimmista sekä vaarallisimmista nuorista sosialisteista. Mussolini ei hyväksynyt vuonna 29.9.1911-18.10.1912 käytyä Italian sotaa Turkkia vastaan eli Tripolin sotaa. Sota alkoi, koska Italian hallitus alkoi valloittaa Tripolitaniaa eli nykyistä Libyaa. Benito Mussolini alkoi Forlin työläisten johtajana protestoimaan tätä sotaa vastaan pysäyttämällä ammuksia ja sotilaita kuljettaneita junia. Tämä vuoksi Benito Mussolini vangittiin neljän kuukauden ajaksi. Maaliskuussa 1912 vapauduttuaan Mussolinista tuli vasemmiston sankari ja sosialistipuolueen jyrkimmän siiven johtohahmo. Benito Mussolini sai puolueen erottamaan jäsenistöstään sotaa kannattaneita reformisteja ja Mussolini sai myös paikan puolueen hallituksessa.

Karl Marx.

Sanomalehti Avanti!:n päätoimittajana Benito Mussolini alensi omaa palkkaansa ja hän onnistui pääkirjoitustensa ansiosta nostamaan lehden levikkiä varsin lyhyessä ajassa 40 000:stä 100 000:een. Vuonna 1914 ensimmäisen maailmansodan alkaessa Benito Mussolini kannatti useiden muiden sosialistien tavoin Italian puolueettomuutta. Hän julkaisi myös sotaa vastustavia kirjoituksia. Kuitenkin yhtäkkiä Mussolinin mielipide sodasta muuttui jyrkästi: Benito Mussolini hylkäsi entiset pasifistiset mielipiteensä ja alkoi vaatia Italian osallistumista sotaan. Mussolini oli lukenut Karl Marxin (s. 5.5.1818 Trier ja k. 14.3.1883 Lontoo) kirjoituksia, joiden mukaan vallankumous seuraa usein sotaa ja Benito Mussolini uskoi, että Ranskan tappio olisi Euroopan vapauden kuolema. Benito Mussolini lausui, ettei ”ihminen tai sosialisti” voi jäädä sivustakatsojaksi, vaan hänen on asetuttava oikean puolen tueksi. Siksi sota taantumuksellista Saksan keisarikuntaa ja Itävalta-Unkaria vastaan olisi oikein.