Rakel Levin (3. osa)
Juutalaissyntyinen tanssija, tanssinopettaja ja koreografi Ester Naparstok (s. 1898 Tampere ja k. tammikuu 1986) syntyi Tampereella ruotsinkieliseen perheeseen. Aluksi hän opetteli kotikaupungissaan perinteisiä seuratansseja, mutta ei kuitenkaan halunnut lähteä Pietariin opiskelemaan balettia tanssija ja koreografi Mihail Mihailovitš Fokinin (s. 23.4.1880 Pietari ja k. 22.8.1942 New York, Yhdysvallat) oppilaana. Ester opiskeli myöhemmin ulkomailla Anna Behlen ohjauksessa Tukholmassa, puolitoista vuotta Dalcroze -koulussa Genevessä Sveitsissä, balettia Pariisissa sekä Münchenissä tanssia Labanin, Boden, Lohelandin, Kentschnenin, Höyerin ja Steinwenderin kouluissa. Berliinissä Ester Naparstok esiintyi Rudolf Labanin ryhmässä ja opiskeli siellä Viktor Gsovskyn johdolla.
Hän esiintyi kiertueilla Saksassa Labanin ryhmän mukana ja omalla kiertueellaan yhdessä Maina Klaasin kanssa. Itävallassa Ester Naparstok esiintyi Birkmeier -ryhmässä ja hän liittyi myös varieteehen mukaan. Ester Naparstok toimi 1920-luvulla välillä Suomessa Helsingissä ja Tampereella. Hänen oppilaidensa joukossa olivat mm. voimistelulaitoksen johtaja Hilma Jalkanen (o.s. Syvälahti, s. 7.10.1889 Heinola ja k. 29.4.1964 Helsinki), näyttelijä, ohjaaja ja teatterinjohtaja ja lausuja Elli Hulda Maria Tompuri (s. 20.1.1880 Vehkalahti ja k. 4.2.1962 Helsinki) ja tanssija Irja Margareta Hagfors-Virtanen (s. 4.11.1905 Helsinki ja k. 28.4.1988 Helsinki). Ester Naparstok teki lisäksi laajan esiintymiskiertueen eri puolille Suomea.
Vuonna 1939 Ester Naparstok palasi Suomeen ja hän oli sen jälkeen tanssinopettajana Tampereella ja toimi koreografina teatterissa. Hän suunnitteli ja toteutti satoja tanssi- ja teatterikoreografioita. Vuosina 1958-1976 Naparstok asui Yhdysvaltain Chicagossa. Ester Naparstokin tunnetuimpia teatteritöitä oli yhdessä Eino Johannes Salmelaisen (s. 30.3.1893 Ikaalinen ja k. 16.4.1975 Tampere) kanssa vuonna 1948 toteutettu Jean Anouilhin näytelmä Varkaiden yö, jossa esiintyivät mm. Rauni Luoma, Kaarlo Kytö, Sakari Jurkka, Leo Riuttu ja Keijo Lindroos sekä myöhemmin Sylvi Salosen monologiesityksen synnytyskohtaus. Ester Naparstokin suosittuja ja palkittuja tanssinumeroita olivat Oli kerran neljä menninkäistä (1944), III luokan odotussali (sai parhaan humoristisen työn palkinnon Tukholman kansainvälisissä koreografiakilpailuissa vuonna 1945) ja Valpurin yö (1947). Musiikin näihin tanssinumeroihin sävelsi Rakel Levin. Rakel Levin toimi Ester Naparstokin perustaman liikuntakoulun pianistina.
Rakel Levin jatkoi samoin piano-opintojaan viulistiystävänsä kehotuksesta. Tämä opiskelu vaati pianotunneilla käyntiä Helsingissä muutaman kerran kuukaudessa. Pianosoiton opettajana Helsingissä toimi nyt Kerttu Regina Veronica Bernhard (s. 29.12.1902 Kalvola ja k. 26.3.1944 Vihti), joka pian suorastaan pakotti Rakel Levinin esiintymään konserteissa. Bernhardin vanhemmat olivat tilanomistaja Constant Bernhard ja Suoma Dagmar Wuolijoki. Bernhardia pidettiin oman aikansa merkittävimpiin kuuluvana esittävän säveltaiteen edustajana. Hän oli hyvin arvostettu pianopedagogi ja Sibelius-Akatemian pääopettaja vuosina 1937-1944. Vuodesta 1931 hänen puolisonsa oli viulutaiteilija Arno Granroth (s. 4.3.1909 Dresden ja k. 28.7.1989 Helsinki).
Käytyään tyttökoulun Kerttu Bernhard opiskeli pianonsoittoa Helsingin musiikkiopistossa säveltäjä, pianisti ja professori Toivo Ilmari Hannikaisen (s. 19.10.1892 Jyväskylä ja k. 25.7.1955 Kuhmoinen) johdolla vuosina 1918-1922. Kerttu Bernhard opiskeli Leipzigissa professori Robert Teichmüllerin ja Berliinissä sveitsiläisen pianisti ja säveltäjä Edwin Fisherin (s. 6.10.1886 Basel ja k. 24.1.1960 Zürich) oppilaana vuosina 1922-1924, Pariisissa Jean Batallan ja Nadja Boulangerin oppilaana useina vuosina. Hän piti ensikonserttinsa vuonna 1921 Jyväskylässä ja esiintyi tämän jälkeen kotimaan lisäksi mm. Berliinissä, Pariisissa ja Tukholmassa. Bernhardin nousussa ollut musiikkiura katkesi äkilliseen kuolemaan.
Kerttu Bernhardin yhteydenotosta kapellimestari Eero Kososen kanssa oli seurauksena Rakel Levinille konsertoiminen Tampereen kaupunginorkesterin solistina. Konsertit alkoivat belgialaisen säveltäjä ja urkuri Cèsar -Auguste-Jean-Guillaume-Hubert Franckin (s. 10.12.1822 Liége ja k. 8.11.1890 Pariisi) Sinfonisilla muunnelmilla. Rakel Levin luonnehti: ”Se oli suuri menestys. Seitsemän kertaa sain tulla kiittämään. Sellaista ei ollut Tampereella juurikaan tapahtunut." Rakel Levin soitti silloin Tampereen kaupunginorkesterin pianosolistina noin kerran vuodessa ja tämän lisäksi oli esiintymisiä hyvin monissa tilaisuuksissa.
Rakel Levinin omien pianotuntien sekä konserttiesiintymisien sovittaminen opettajan ja säestäjän kiireiseen aikatauluun vaati omalta perheeltä ymmärrystä ja tukea sekä ajan ottamista yöunista ja lepohetkistä. Pianonsoiton harjoitteluaika oli aamuisin seitsemästä yhdeksään ja edelleen vapaailtoina ”niin kauan kuin pystyin tuolilla istumaan”, Rakel Levin selitti. Kello neljä aamulla jo juna lähti Helsinkiin Rakelin soittotunneille ja junaa täytyi usein odotella ulkona. Aina juna ei edes kulkenut aikataulussa. Jos juna myöhästyi, ei Rakel Levin ehtinyt enää omalle soittotunnilleen Helsinkiin.
Rakel Levinin jatkamisen julkisten konserttien konserttipianistina lopulta katkaisi nivelreuman puhkeaminen. Viimeiset suuret esiintymiset Rakel Levinillä olivat vuonna 1959. Tämänkin jälkeen hän soitti vielä hyväntekeväisyys- ja kamarimusiikkiesiintymisiä. Julkiset esiintymiset vaikka jäivätkin, oli Rakel Levinin pedagogisille taidoille vielä paljon kysyntää. Rakel Levin toimi vuodesta 1943 Tampereen musiikkiopiston johtaja Suomen pyynnöstä musiikkiopiston opettajana. Tuolloin yksityistunnit annettiin opettajan kotona ja teoriatunnit pidettiin ammattikoulun pommisuojissa. Oppilaiksi musiikkiopistoon otettiin kaikki, jotka pyrkivät, sillä kaupungin kanssa oli sovittu näin. Kaikilla opettajilla oli tuntimäärä 40 tuntia viikossa, mutta palkka oli suhteellisen vaatimaton eikä kesän ajalta saanut palkkaa lainkaan.
Omista oppilaistaan Rakel Levin oli onnellinen ja iloinen; varsinkin se lämmitti häntä kovasti, että monet oppilaat pärjäsivät hyvin erilaisissa kilpailuissa ja esiintyivät nuorina jopa orkesterin solistina. Rakel Levin ylpeänä kertoi: ”Ainakin 16 kertaa oppilaani soittivat Tampereen kaupunginorkesterin tai Radio-orkesterin solistina.” Rakel Levin sai 1960-luvulla Pirkanmaan Kulttuurirahaston stipendin pianopedagogisiin opintoihin Geneveen unkarilaisen Elisabeth Nagy-Pongraczin ohjaukseen. Suomen säveltaiteen tuki -säätiön stipendi mahdollisti viikon kestävän tutustumismatkan Pohjoismaiden musiikkikorkeakouluihin. Jenny ja Antti Wihurin säätiön stipendin turvin Levin tutustui Rooman Conservatorio di Musica S. Ceciliaan.
Rakel Levin pyysi keväällä 1981 eroa Tampereen konservatoriosta, kuusi vuotta lehtoraatin jättämisen jälkeen. Hän oli itse jo täyttämässä 73 vuotta. Konservatorion rehtori ja säveltäjä Leonid Bashmakov (s. 1.4.1927 Terijoki ja k. 4.12.2016 Tampere) tiedusteli Rakel Levinin syytä lopettamiseen, kun tämän tulokset olivat olleet kuitenkin hyviä. Rakel Levin kommentoi: ”Minä sanoin, että kyllä tämä nyt riittää, kyllä minä nyt lähden. Hän sanoi, ettei tuon ikäistä ihmistä voi pakottaa jäämäänkään. Niin minä sitten lähdin.”
Ester Naparstokin pyytäessä Rakel Leviniä liikuntakoulunsa pianistiksi hän samalla tiedusteli, osaako tämä improviseerata. Tästä hetkestä käynnistyi Rakel Levinin säveltäminen. Rakel Levin teki Ester Naparstokin kanssa uusia kokoillan baletteja, joihin Rakel Levin sävelsi musiikin. Näistä baleteista ”Kolmannen luokan odotussali” esitettiin Tukholman kansainvälisessä balettikilpailuissa ja ”Noitien sapatti” Kööpenhaminan kansainvälisessä balettikilpailussa. Rakel Levin sävelsi musiikkia samoin Jean Aanouilh’n ”Varkaiden tanssiaisiin” sekä Tampereen Työväen Teatteriin kirjailija Esteri ”Esti” Heiniön (o.s. Estola, s. 27.9.1897 Tampere ja k. 19.3.1978 Tampere) näytelmään ”Iloinen maaltapako”. Valitettavasti kaikki Rakel Levinin nuotit ja muistiinpanot ovat tuhoutuneet tulipalossa.
Vuonna 1953 Tampereelle perustettiin soroptimistiklubi ja Rakel Levin oli yksi klubin perustajajäsenistä. Hän pysyi samoin klubin jäsenenä kuolemaansa asti. Rakel Levin kertoi näin: ”Soroptimismi tuli ensimmäistä kertaa elämääni vuonna 1951, jolloin tutustuin kouluradiopäällikkö Helmi Palméniin ja ystävystyimme. Hän puhui minulle paljon soroptimismista. Ollessani 1952 Oslossa en ollut vielä soroptimisti, mutta menin soroptimisti Mary Barratin musiikkiopistoon vierailulle ja kerroin hänelle, että Suomessakin aiotaan perustaa klubi. Hän antoi heti osoitteita Bergeniin ja oli niin suunnattoman ystävällinen ja avulias. Vuonna 1953 perustettiin klubi Tampereelle. Kyllä minun kokemukseni on, että kaikki ovet ovat auenneet myös näiden kontaktien ansiosta. Mennessäni pohjoismaiselle opintomatkalle kirjoitin myös paikalliselle soroptimisteille. Joka paikassa minusta pidettiin huolta ja autettiin. Minusta kansainvälinen toiminta on tärkeää. Yhdistystoiminta on tuonut paljon sisältöä elämään, olen tutustunut eri ammatteihin. Samalla on ollut velvoite kehittää itseään lisää ja lisää, että todella olisi hyvä soroptimisti.”
Rakel Levin ilahdutti oman klubinsa sisaria soittamalla jokaisessa vuosijuhlassa pianoa. Rakel Levin oli samoin Ranska-Suomi -seuran sekä Suomi-Espanja -seuran jäsen ja hän soitti näiden seurojen juhlissa myöskin kuten myös lukemattomissa tilaisuuksissa Karjala-seurassa ja Goethe-instituutissa. Rakel Levin opetti ja kannusti kaikkia, mutta myös muisti kiittää kaikkia niitä, jotka jaksoivat opettaa ja kannustaa samoin häntä. Yksi näistä kannustajista oli laulajatar Antonietta Toini (oik. Toini Inkeri Nikander, o.s. Putkonen, s. 5.11.1901 Rauma ja k. 3.7.1990 Tampere), joka oli myös Tampereen soroptimistiklubin perustajajäsen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti