Verenkierto (2. osa)
Loput 45 prosenttia veren tilavuudesta muodostavat verisolut. Verisolut jakaantuvat punasoluihin eli erytrosyytteihin, valkosoluihin eli leukosyytteihin ja verihiutaleisiin eli trombosyytteihin. Punasolujen funktio on hapenkuljetus ja siksi punasolut sisältävät hemoglobiinia (verenpuna, lyh. Hb), joka on rautapitoinen happea sitova proteiini. Hemoglobiini muodostaa noin kolmasosan punasolusta. Verinäytteissä kaikkein yleisin mitattava arvo on hemoglobiini, jonka pitoisuus ilmoitetaan yksikössä grammaa/litra. Mikäli hemoglobiiniarvo on alle normaalin viitearvon, on kyseessä anemia (kreik. Ἀναιμία, verettömyys). Anemian syynä voi olla mm. punasolujen tai hemoglobiinin vähyys tai niiden rakenteen poikkeavuus. WHO:n eli Maailman terveysjärjestön määritelmän mukaan anemian hemoglobiinipitoisuus on aikuisilla (15 vuotta täyttäneillä) miehillä alle 130 g/l, naisilla 120 g/l ja raskaana olevilla alle 110 g/l. Suomessa tehtyihin veren rautapitoisuuden määrityksiin perustuvat kansalliset viitearvot poikkeavat WHO:n käyttämästä anemian määritelmästä siten, että miesten viitearvon alaraja on anemian alarajaa suurempi eli 134-167 g/l, mutta naisten viitearvon alaraja taas alle anemian alarajan eli 117-155 g/l.
Raudanpuuteanemia on yleisimpiä puutostiloja. Hemoglobiinipitoisuuden laskiessa anemia voidaan luokitella lievään, keskivaikeaan tai vaikeaan anemiaan. Maailmanlaajuisesti raudanpuutosanemiasta kärsii maailman väestöstä noin kolmasosa, länsimaidenkin väestöstä siitä kärsii joka kymmenes. Suomessa yleisin syy anemiaan on runsaasta kuukautisvuodosta johtuva raudan puutos. Samoin imeytymishäiriöt eli malabsorptiot (aineenvaihdunnalliset vaivat) voivat johtaa ruoansulatuselimistön kyvyttömyyteen hajottaa ravintoaineita myöhempää imeytymistä varten. Myös suolahapon vähentynyt eritys mahalaukussa altistaa anemialle.
Eri anemiatyypit voidaan jakaa seuraaviin ryhmiin: mikrosyyttiset anemiat, joissa punasolujen tilavuus on pienentynyt; raudanpuuteanemia, hemoglobinopatiat (yleisin sirppisoluanemia) ja sideroblastinen anemia (luuydin tuottaa normaalista poikkeavia punasoluja, joissa on liikaa rautaa, mutta keho ei pysty tuottamaan tehokkaasti hemoglobiinia). Normosyyttiset anemiat, joissa punasolujen tilavuus on normaali; vuotoanemia, pitkäaikaiseen sairauteen liittyvä anemia, hemolyyttinen anemia ja aplastinen anemia eli luuydinkato. Makrosyyttiset anemiat, joissa punasolujen tilavuus on suurentunut; megaloblastinen anemia (johtuu B12-vitamiinin puutteesta) ja pernisiöösi anemia (B12-vitamiinin puute johtuu autoimmuunisairauden aiheuttamasta imeytymishäiriöstä).
Raudanpuutoksen tavallisempia oireita ovat väsymys, heikotus, huimaus, kalpeus, ihon tai silmänalusten keltaisuus, heikentynyt yleiskunto, hajamielisyys ja keskittymiskyvyn puute, päänsärky, hermostuneisuus, ruokahaluttomuus, hengästyminen ja hengenahdistus, sydänkipu, ihon ja huulten kuivuminen, kynsien halkeilu, hiusten haurastuminen ja hiustenlähtö, ienten vaaleneminen ja nopeutunut pulssi. Tavallisemmin anemia kehittyy pikkuhiljaa, oireiden ollessa lähinnä epämääräistä väsymystä ja voimattomuutta. Hemoglobiinin edelleen laskiessa tulee vakavampia lisäoireita kuten sydämen tykytykset ja rintakivut.
Jotta elimistö voisi ylläpitää riittävää hemoglobiinin määrää, täytyy ruokavaliossa olla tarvittavat vitamiinit ja rautaa. Kuparin, sinkin ja A-vitamiinin puutos voi aiheuttaa anemiaa. Esimerkiksi sianmaksa ja veriohukaiset ovat hyviä raudan lähteitä. Suomalaiset naiset saavat ravinnostaan suosituksia vähemmän rautaa. Anemiaa hoidetaan rautayhdisteitä kuten ferrosulfaattia sisältävillä valmisteilla, jotka ovat reseptivapaita itsehoitolääkkeitä. Vaikean munuaissairauden aiheuttamaa anemiaa voidaan hoitaa erytropoietiini-hormonilla. B12-vitamiinin tai foolihapon puutokset hoidetaan vitamiinihoidolla, pistoksilla tai suun kautta otettavilla valmisteilla. C-vitamiini tehostaa raudan imeytymistä, joten on suositeltavaa käyttää myös C-vitamiinia rautakuurin rinnalla. Raudan imeytymistä taas heikentää maitotuotteissa oleva kalsium sekä kahvin kofeiini.
B12-vitamiinit ovat vitamiineja ja ryhmä substitoidun – orgaanisessa kemiassa atomi tai molekyyli, joka korvaa hiilivetyketjussa vetyatomin - korriinirenkaan ja 5,6-dimetyylibentsimidatsolin ribonukleotidin muodostamia aineita, jonka renkaan keskelle on kuudesta kohtaa oktaedrisesti sitoutunut koboltti-ioni. Ioniin sitoutunut kuudes ryhmä eli ligandi vaihtelee ja kaikkia tämän rakenteen omaavia aineita sanotaan kobalamiineiksi, vaikka ne eivät toimisi vitamiineina. Eri kobalamiineja on luonnossa yli 20 erilaista, joista osa ei kuitenkaan toimi eläimillä B12-vitamiinina tai ne imeytyvät huonosti. Syanokobalamiini on yleisin lisäravintoaineisiin lisätty B12-vitamiini, mutta sitä ei juuri ole luonnossa.
B12-vitamiinia esiintyy lähinnä eläinkunnan tuotteissa ja sitä voi kertyä ylimäärin joidenkin eliöiden kudoksiin. Ihmisten B12-varastot kestävät noin 3-5 vuotta. B12-vitamiinia tuottavat vain tietyt bakteerit ja arkeonit aerobisesti tai anaerobisesti omiin tarpeisiinsa. Useimmat aitotumaiset, joihin myös ihmiset ja kaikki muut eläimet kuuluvat, eivät tuota B12-vitamiinia, mutta tarvitsevat sitä elääkseen. Poikkeuksena ovat tietyt levät, jotka muuntavat syanobakteerien tuottamaa pseudokobalamiinia paitsi itselleen myös eläimilläkin vitamiinitoimintoiseksi B12:ksi. Kasvit ja sienet eivät tarvitse tai tuota B12:ta. Nautojen ja monien muiden märehtijöiden pötsimikrobit tuottavat kylliksi B12:ta eläimen tarpeeseen, mutta mikrobisynteesi riippuu eläimen koboltin ravintosaannista.
FDA:n eli Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston mukaan B12-vitamiinin saannin pitäisi olla 2,4 mikrogrammaa vuorokaudessa. Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunnan mukaan yli 10-vuotiaiden päiväsaannin pitäisi olla kaksi mikrogrammaa vuorokaudessa. B12-vitamiinin imeytyminen elimistöön heikkenee ihmisen ikääntyessä varsinkin 60 ikävuoden jälkeen. Suomen valtion ravitsemusneuvottelukunta tai EFSA ei ole esittänyt enimmäissuosituksia B12-vitamiinin saannille. B12-vitamiinia voidaan pitää turvallisena aineena, sillä isoistakin annoksista saadut haittavaikutukset ovat hyvin harvinaisia. Ihmiset sietävät hyvin esimerkiksi nieltyjä 2 mg/vrk (2 000 µg/vrk) annoksia tai lihaspistoksena otettuja 1 mg/vrk annoksia syanokobalamiinia. Syanokobalamiinin LD50 on hiirille yli 5 g/kg suun kautta ja 2 g/kg pistoksena vereen.
Yleisin syy B12-puutokseen ovat imeytymishäiriöt. Mahalaukun sisäpinnan parietaalisolut tuottavat B12:n imeytymisessä tärkeää proteiinia, jota kutsutaan nimellä sisäinen tekijä. Yleisin syy puutokseen on siten atrofinen gastriitti eli surkastuttava mahalaukkutulehdus, jossa parietaalisoluja kuolee vaikkapa mahasyövän, mahan helikobakteeritartunnan tai autoimmuunisyiden takia. Sisäisen tekijän tuoton vähenemistä autoimmuunisyistä parietaalisolutuhon kautta kutsutaan nimellä pernisiöösi anemia. Mahalaukkutulehduksen eri muotoja ilmenee varsinkin vanhuksilla. Lisäksi luonnon B12 on ravintoproteiineissa kiinni, joista se vapautuu maha- eli suolahapon ja varsinkin hapon aktivoiman pepsiini-entsyymin avulla. Parietaalisolut tuottavat suolahappoa. Siten niiden tuho vaikeuttaa imeytymistä myös tältä osin, mutta mahan suolahapottomuutta (aklorhydriaa) tai vähäistä suolahappoisuutta (hypoklorhydriaa) aiheuttavat muutkin tekijät, jotka altistavat siten B12-puutokselle – eräs tekijä on kilpirauhasen vajaatoiminta.
Mahalaukun kirurginen osittaispoisto voi johtaa puutokseen. Oireet alkavat noi neljän vuoden jälkeen poistosta. Koko mahan poisto johtaa aina puutokseen. Leikkaus voi johtaa myös raudanpuuteanemiaan, joka voi häiritä suurentuneita eli makrosyyttisiä punasoluja aiheuttavan B12-puutoksen toteamista, sillä raudanpuuteanemiassa solut ovat poikkeavan pieniä eli mikrosyyttisiä. Eräs syy B12-puutokseen on sen alisaanti ruoasta. Kasvisperäisissä ruuissa ei itsessään ole B12:ta, joten usean vuoden jatkunut vegaaniruokavalio suurella todennäköisyydellä johtaa puutokseen ilman B12-lisäravinteiden säännöllistä käyttöä. Puutosta voi ilmetä myös rintaruokinnassa olevalla vauvalla mikäli imettäjällä on lievä tai vakava B12-puutos. B12-vitamiinin puutosta on tavattu myös muilla kasvissyöjillä.
B12-vitamiinin puutos saattaa johtaa hermoston rappeumasairauksiin, dementiaan, ahdistuneisuuteen, masennukseen, älylliseen kehitysvammaisuuteen ja muihin psykiatrisiin sairauksiin, anemiaan, sydän- ja verisuonisairauksiin, voimattomuuteen, huimaukseen, kouristuksiin, tasapainohäiriöihin, kaatumisiin, näköhäiriöihin sekä immuunijärjestelmän toimintavajavuuksiin ja ennenaikaiseen kuolemaan. Puutoksessa ilmenee myös peruuttamattomia hermosto-oireita, joita ovat mm. ataksia – tahdonalaisen liikkeen koordinaation häiriötä -, raajojen asentoaistin menetys, tunnottomuus ja muu kehoalueissa symmetrisesti etenevä parestesia – ihoaistimus ilman fyysistä ärsykettä. Symmetristä näön menetystä voi ilmetä samoin, mutta harvoin. Hermo-oireet johtuvat myeliinin tuhosta eli demyelinaatiosta. Tuho alkaa usein ääreishermostosta eli käsistä ja jaloista ja etenee hajanaisesti lopulta selkäytimeen. Pitkittyneessä puutoksessa oireita voi ilmetä myös keskushermostossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti