Milavida (2. osa)
Vain kaksi viikkoa lehtikirjoituksen jälkeen Peter von Nottbeckin vaimo, Olga Karolina Dorotea von Nottbeck (o.s. von Tobiesen, s. 31.12.1860 ja k. 20.10.1898 Baden-Baden, Saksa) menehtyi kaksosien synnytykseen Saksassa. Olga oli Lielahden patruunan Wilhelm Fredrich von Nottbeckin (s. 6.3.1850 Pietari ja k. 10.3.1928 Helsinki) vaimon Maria Lydia von Nottbeck (o.s. von Tobiesen, s. 18.11.1851 Vitebsk, Venäjä ja k. 21.3.1906 Pietari) sisar. Milavidan talo ei ollut vielä täysin valmis, kun Peter von Nottbeck jäi leskeksi neljän lapsensa kanssa. Peter von Nottbeck saattoi vaimonsa perheen sukuhautaan Tampereen Lielahdessa. Peter hoiti myös Tampereen rakennustyömaalla käytännön järjestelyjä ja lapset olivat sillä aikaa tätiensä kanssa Ranskan Nizzassa.
Keväällä Peter von Nottbeck matkusti perheensä luokse Nizzaan, mutta perhe asettui asumaan Pariisiin ja tästä matkasta tuli hänen viimeisensä. Hän kuoli Pariisissa umpisuolen tulehdukseen 28.5.1899 sairaalassa. Peter von Nottbeck on myös haudattu perheen sukuhautaan Lielahdessa. Neljä Olga ja Peter von Nottbeckin lasta – Iris Aimee Olga Constance Alexa (s. 18.6.1895 Tampere ja k. 1.12.1987 Geneva, Sveitsi), Andrée Isabella Marie Elise Marcelle (s. 16.1.1897 Tampere ja k. 13.2.1990 Geneva, Sveitsi), Alfred Pierre (s. 20.10.1898 Baden-Baden, Saksa ja k. 13.1.1974 Geneve) ja Olga Sibylia Elisabeth (s. 20.10.1898 Baden-Baden ja k. 1986) - omistivat nyt Milavidan, jossa talossa he asuivat palveluskunnan hoitamina syksystä 1899 syksyyn 1902 saakka.
Finlaysonin tehtaan vanhan patruunan, Wilhelm von Nottbeckin (s. 23.1.1816 Pietari ja k. 30.3.1890 Wiesbaden, Saksa) kolmas ja varakkain poika, Edvard Alexander von Nottbeck (s. 22.4.1853 Pietari ja k. 14.2.1939 Geneve, Sveitsi) tituleerasi itseänsä paroniksi. Hän avioitui 6.5.1880 oman Amerikan serkkunsa, Eugenie Nottbeckin kanssa, joka oli syntynyt Pietarissa 12.4.1855 (k. 12.4.1944 Geneve). Eugenien isä, John Nottbeck (1790-1850) oli Venäjän konsuli New Yorkissa, jossa hän omisti myös kiinteistöjä ja maaseudulla isoja puuvillaviljelmiä. John Nottbeck oli solminut avioliiton hyvin varakkaan amerikkalaisperheen tyttären kanssa. Finlaysonin Tampereen tehtaan patruuna, Wilhelm von Nottbeck ja konsuli John Nottbeck olivat veljeksiä.
Edvard von Nottbeck – Neitsytniemen kartanon ostaessaan Edvard von Nottbeck oli 36-vuotias - teki Juho Helmisestä uuden kartanonsa tilanhoitajan ja hänen kuvauksistaan on vielä tänä päivänäkin mahdollista saada selkoa, millaista ylellistä elämää kartanossa tuolloin elettiin. Idea Neitsytniemen ostoon lähti alkujaan teollisista intresseistä, mutta paikka kiinnosti myös vapaa-ajan viettopaikkana jo kalastusharrastuksen vuoksi. Ylä-Vuoksen seutu koettiin mahdollisuuksien alueena ja tämä asia kirvoitti Edvard von Nottbeckin nuorempien veljiensä, Peterin ja Alexanderin kanssa haalimaan muutaman tilan sekä yhden rantapaikan, joka turvasi vesioikeudet koskeen. Paikkakuntalaisia ei koskaan näkynyt Nottbeckien pidoissa, vaan vieraiden joukossa oli aatelisia, ruhtinaita, paroneita ja paronittaria Pietarista, Helsingistä ja aina ulkomaita myöten. Nottbeckin veljeksillä oli tarkoitus rakentaa Vuoksen koskien varteen tehtaat, mutta keisarin virastosta lupia ei herunut ja veljekset luopuivat hankkeesta. Peterin ja Alexanderin kuoltua heidän Vuoksen äärellä olleet tiluksensa peri Edvard von Nottbeck. Edvardista tuli myös Peter von Nottbeckin lasten huoltaja.
Edvard von Nottbeckin ensimmäinen lapsi oli kehitysvammainen Constance Eugenie, joka annettiin papin lesken hoitoon Viroon, jossa lapsi myös vuonna 1901 kuoli parikymppisenä. Toinen perheen lapsista, Edvard Walter, syntyi 29.5.1888 Sveitsissä, jossa perhe välistä eleli pitkiäkin aikoja. Veljesten lapset lähetettiin ensimmäisen maailmansodan sytyttyä suojaan Tampereelle. Peter von Nottbeckin vanhin tytär, Iris Aimée Olga Constance Alexa von Nottbeck (s. 18.6.1895 Baden-Baden ja k. 1.12.1987 Geneve) oli jo ehtinyt avioitua iäkkään ja varakkaan belgialaisen Jean Daniel Reelfsin (1877-1949) kanssa ja avioparille syntyi kaksi lasta. Iris von Nottbeckin avioliitto oli suvulle niin iso pettymys, että häneen katkaistiin kaikki yhteydet. Walter de Nottbeck avioitui Tampereella 17.10.1916 oman serkkunsa Andrée Isabella Marie Elise Marcella von Nottbeckin (s. 16.1.1897 ja k. 13.2.1990 Geneve) kanssa ja he asettautuivat asumaan Laurilan huvilaan Palomäentie 8:aan Pyynikille. Walter ja Andrée muuttivat nuorina asumaan Sveitsiin, mutta he päättivät käyttää Suomessa olevat varansa perustamalla säätiön, joka tukisi yleishyödyllistä toimintaa Suomessa. Säätiö perustettiin 22.12.1970 Walter de Nottbeckin kuoleman jälkeen. Säätiön sääntöjen mukaan säätiön tarkoitus on tukea ensisijaisesti ympäristötutkimusta, jolle tekninen kehitys antaa edellytykset. Vuoden 1973 alussa käynnistettiin säätiön perustajien toiveesta yhteistyö Helsingin yliopiston kanssa Tvärminnen eläintieteellisellä asemalla. Säätiö jakaa vuosittain apurahoja 700 000 eurolla.
Wilhelm von Nottbeckien elossa olevat jälkeläiset jättivät Tampereen 1900-luvun alussa yksi toisensa jälkeen. Peter ja Olga von Nottbeckien lasten virallinen holhooja Edward von Nottbeck tarjosi Milavidaa Tampereen kaupungille ostettavaksi vuonna 1904. Kaupunki otti tarjouksen lämmöllä vastaa, sillä nyt saataisiin korjattua erehdys, joka syntyi kun hyvällä paikalla sijainnut ja puistoksi soveltuva tontti oli myyty yksityishenkilölle. Milavidan hintakin tuntui kohtuulliselta ja jos kaupunki ei nyt käyttäisi osto-oikeuttaan, joku muu ostaisi varmasti paikan. Kaupat Milavidasta tehtiin lopulta lokakuussa 1905. Mitä Tampereen kaupunki sitten teki Milavidalla ja sen mukana tulleella vanhalla puuhuvilalla, vanhalla Milavidalla?
Vahvimmat ehdokkaat rakennuksen käyttäjiksi olivat kirjasto, museo ja sairaala. Kirjastolautakunta luopui ehdotuksesta rakennuksen syrjäisen sijainnin vuoksi. Sairaalakäyttö taas olisi vaatinut rakennukselle tehtäväksi kalliita ja mittavia muutos- ja lisärakennustöitä. Kaupunki päätti keväällä 1906 luovuttaa Milavidan toisen kerroksen perusteilla olevalle Hämeen museolle. Puinen vanha Milavida vuokrattiin kauppias Raittiselle kahvila- ja matkustajakotikäyttöön.
Heinäkuussa 1906 Tampereen kaupungin valtuusmiehet saivat Tampereen rahatoimikamarilta – vastaa nykyistä kaupunginhallitusta – ehdotuksen Milavidan nimen muuttamisesta Näsilinnaksi. Milavidasta tuli Näsilinna, Mustanlahden kallio nimettiin Näsinkallioksi, kalliolla sijaitseva puisto Näsinpuistoksi ja Läntinen pitkäkatu Näsilinnankaduksi. Vilkas toiminta alkoi Näsilinnassa ennen museon avaamista; talon alakerrassa järjestettiin mm. taidenäyttelyitä. Näyttelyissä oli esillä monia aikakauden suuria nimiä, kuten Elin Danielsson-Gambogi, Emil Wickström ja Akseli Gallén-Kallela. Samoin useat eri yhdistykset alkoivat kokoontua Näsilinnan tiloissa.
Tampereen vanhin museo on Hämeen museo, joka aukaisi ovensa yleisölle vuonna 1908 Näsinpuistossa sijaitsevassa Näsilinnassa. Hämeen museon kokoelmat sisälsivät etupäässä kansatieteellisiä ja kulttuurihistoriallisia kokoelmia. Museo tunnettiin mm. laajasta ryijykokoelmastaan sekä museon avaamisesta alkaen esillä olleesta savupirtistä, jonka hirret löytyivät Kylmäkoskelta. Hämeen museon taustalla vaikutti arkeologi ja Museoviraston esihistoriallisen osaston johtaja (1898-1905) Julius Edvard Ailio (vuoteen 1897 Ax, s. 19.7.1872 Loppi ja k. 4.3.1933 Helsinki) sekä Helsingin yliopiston varakkain osakunta, Hämäläis-Osakunta. Osakuntalaiset aloittivat jo vuonna 1905 kokoelmien ja varojen keräämisen museota varten. Tamperetta pidettiin museolle parempana sijoituspaikkana, vaikka Hämeenlinna oli myös tavoitellut museota. Vuonna 1907 museota hallinnoimaan perustettiin Hämeen museoseura.
Hämeen museon ensimmäinen museonhoitaja oli taidemaalari ja professori Kaarle (Karl) Gabriel Engberg (s. 24.3.1872 Tampere ja k. 27.2.1953 Helsinki). Vuosina 1893-1895 Engberg opiskeli Taideteollisessa keskuskoulussa ja vuosina 1894-1897 hän opiskeli lisäksi Suomen Taideyhdistyksen piirustuskoulussa. Hän opiskeli maalausta Pariisissa vuosina 1899-1900 ja auttoi samalla Akseli Gallen-Kallelan maalatessa Kalevala-freskoja vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelyn Suomen näyttelypaviljongissa. Valtion apurahalla Engberg opiskeli Italiassa vuodet 1901-1902 ja Pariisissa vuonna 1911. Myöhemmin vielä Engberg toimi vuosina 1930-1953 Tampereen taidemuseon intendenttinä. Engberg asui aviovaimonsa Maria Gustava Engbergin (o.s. Alm) kanssa Näsilinnan kolmannen kerroksen asunnossa. Myöhemmin myös Engbergin seuraaja, museonhoitajana toiminut Esko Sarasmo asui Näsilinnan yläkerrassa. Alakerran kulmahuoneistossa asui puolestaan talonmies Juho Lehtonen perheineen.
Tampereella Hämeen museo otettiin innostuksella vastaan, sillä museossa vieraili avajaisvuonna lähes 15 000 henkilöä. Suoritus on erinomainen, kun ottaa huomioon, että Tampereen kaupungissa oli samaan aikaan 44 000 asukasta. Hämeen museon näyttelykierros alkoi esihistoriasta ja sitä seurasivat katolinen ja luterilainen kirkkosali. Seuraavaksi katsoja saapui tyylikausihuoneisiin, jossa pääsi katsomaan eri aikakausien säätyläiskulttuuria. Julius Ailio piti Hämeen museon onnistuneimpana näyttelytilana Kylmäkoskelta tuotua Hämeen pirttiä, jossa tavallinen kansa oli tottunut asumaan aina 1800-luvun alkuun saakka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti