Benito Mussolini (2. osa)
Elämänsä sosialistiaikana nuorempana Benito Mussolini käytti joskus kirjoittaessaan salanimeä ”Vero Eretico” eli vilpitön harhaoppinen. Lopulta Benito Mussolini hylkäsi mm. tasa-arvoisuuden ja sosialismin ydinopin. Hän vakuuttui yhä syvemmin Nietzschen antikristillisistä ajatuksista ja hän halusi kieltää Jumalan olemassaolon. Benito Mussolini tunsi sosialismin horjuneen marxilaisen determinismin ja sosiaalidemokraattisen reformismin epäonnistumisen vuoksi ja hän myös uskoi, että Nietzschen ajatukset vahvistaisivat sosialismia. Benito Mussolinin kirjoitukset alkoivat heijastaa marxismin ja tasa-arvoisuuden hylkäämistä Nietzschen übermensch -konseptin ja tasa-arvoisuuden hyväksi.
Italiassa ensimmäisen maailmansodan puhkeaminen synnytti italialaisen nationalismin nousun ja monet poliittiset ryhmät tukivat väliintuloa. Kun Benito Mussolini antoi tukensa interventiolle, hän joutui myös konfliktiin sotaa vastustavien sosialistien kanssa. Mussolini hyökkäsi siksi sodan vastustajia vastaan ja väitti, että ne proletaarit, jotka tukivat pasifismia, olivat tulkinneet asian väärin; nyt täytyisi liittyä nousevaan interventioon ja etujoukkoihin, jotka valmistelevat samalla Italiaa vallankumoukselliseen sotaan. Mussolini alkoi arvostella Italian sosialistipuoluetta sekä itse sosialismia siitä, että ne eivät tunnista kansallisia ongelmia, jotka olivat johtaneet sodan puhkeamiseen. Lopulta Benito Mussolini erotettiin PSI-puolueesta väliintulon tukemisen vuoksi. Puolue katsoi sodan heikentävän työläisten kansainvälistän solidaarisuutta. Samoin Benito Mussolinin oli jätettävä Avanti! -sanomalehden päätoimittajan tehtävät.
Tässä vaiheessa monet uskoivat jo Mussolinin poliittisen uran olevan ohi, mutta hänpä lanseerasi uuden sanomalehden, II Popolo d’Italian, fasististen ajatustensa koelaboratorioksi. Tätä sanomalehteä rahoittivat osaksi italialaiset ja osaksi ulkomaiset tehtailijat ja eri tahot, jotka hyötyivät Italian liikekannallepanosta toukokuussa 1915. Uudessa lehdessään Benito Mussolini kirjoitti kovasanaista ja sotamyönteistä propagandaa ja alkoi tukea liittolaistensa irredentistien kansallismielisyyttä. Mussolini perusti heti sosialisteista erottamisen jälkeen joulukuussa 1914 järjestön Fasci d’azione rivoluzionaria (vallankumoukselliset toimintaryhmät). Sanalla fasci tarkoitettiin siinä vaiheessa vain arkisesti ryhmää, nippua ja sanan yhteys antiikin Roomaan luotiin vasta myöhemmin.
Mussolini kutsuttiin heti palvelukseen Italian liityttyä sotaan elokuussa 1915. Hänet lähetettiin syyskuussa Isonzon rintamalle, missä hän toimi 11. bersaljeerirykmentin kiväärimiehenä. Benito Mussolini taisteli rintamalla , mutta hän haavoittui Isonzossa sotilasharjoituksen aikana kranaatinheittimen räjähtäessä helmikuussa 1917. Mussolinin kehoon jäi ainakin 40 kranaatinsirua. Sotavamma jätti Mussoliniin elinikäisiä jälkiä; hän joutui käyttämään erikoisvalmisteisia saappaita ja hänellä oli kipuja jaloissa sekä liikkumisvaikeuksia. Mussolini kotiutettiin sodasta huhtikuussa 1917 Milanoon toipumaan. Benito Mussolinin toimintaa siitä lähtien rahoitti myös brittien tiedustelupalvelu, MI5, joka maksoi Mussolinille 100 puntaa viikossa, jotta hän kirjoittaisi propagandaa Italian maailmansodassa pysymisen puolesta. 25.12.1915 Trevigliossa Mussolini vihittiin Rachele Guidin kanssa. Samana vuonna Mussolinille oli syntynyt poika Ida Dalserin kanssa Sopramontessa, kylässä lähellä Trentoa. Mussolini tunnusti pojan omakseen 11.1.1916.
Sekä Benito Mussolini että fasismi nousivat ensimmäisen maailmansodan kauhuista. Maailmansota oli konfliktina valtavan järkyttävä tapahtuma, siksi monet sotataisteluista palanneet eivät pystyneet taistelujen kauhuja edes kuvailemaan sanoin mitenkään. Ensimmäistä maailmansotaa kutsutaankin sen vuoksi ensimmäiseksi totaaliseksi sodaksi, sillä sotana se murensi vakiintuneet rajat yhtä hyvin sotilailta kuin siviileiltäkin ja samoin tämä sota aiheutti järjestelmäshokin. Valtakuntia kaatui se tuloksena, kuten Osmania, Hebsburgien, Saksa ja Venäjä. Näistä viidestä todella sekasortoisesta vuodesta sekä Venäjän vallankumouksesta syntyivät fasismi sekä kommunismi. Molemmat poliittiset järjestelmät hylkäsivät vapaan demokratian sekä palvoivat johtajinaan henkilöitä, jotka vannoivat luovansa uuden ylivoimaisen yhteiskunnan ottamalla siihen mukaan aivan uudet voimat.
Benito Mussolinille oli selvää, että sodan jälkeen maailma ei missään tapauksessa olisi enää koskaan entisensä kaltainen. Vuonna 1917 Mussolini julisti, että vanhat ja aikansa eläneet puolueet pyyhittäisiin pois, samoin kävisi myös näitä puolueita johtaneille vanhoille miehille. Hän itse katsoi, että taistelukentille oli syntynyt ”juoksuhautakratia” eli eliitti, joka oli muokkautunut taisteluissa aristokraattisen syntyperän sijaan. Nämä uuden maailman johtohenkilöt oivalsivat, että ”jos jotakuta ei voi opettaa lentämään, häntä on työnnettävä, jotta hän putoaa nopeammin”. Tämän filosofi Friedrich Nietzschen ajatuksen Benito Mussolini oli kirjallisuudesta oppinut. Samoin toinen aikalainen ja samoilla jalanjäljillä kulkeva johtaja, Alfred Hitler, oli omaksunut filosofi Friedrich Nietzschen ajatuksia omikseen.
Ensin Italiassa ja heti perään Saksassa näiden julmien ja taipumattomien asenteiden poliittinen vastaus oli häikäilemättömästä väkivallasta noussut fasismi, joka imi puoleensa valtion sotilasunivormut hylänneitä sekä mustiin ja ruskeisiin paitoihin sonnustautuneita pioneereja. Fasistijoukot toivat taistelurintamilta tullessaan mukanaan kurin sekä järjestyksen asenteen ja taktiikat; heille oman maan vastustajien jahtaaminen oli isänmaallinen velvollisuus. Vähän myöhemmin Mussolinin ja Hitlerin valtaan päästyä sama velvollisuus laajennettiin myös siviileitä koskemaan.
Poliittista maailmaa yllättävällä tavalla järisyttänyt fasismi aiheutti monille ihmisille harmaita hiuksia; siinä yhdistyi erittäin kummallisella tavalla kaksi hyvin vastakkaista aatesuuntaa, nimittäin nationalismi ja sosialismi. Alkuun fasistijoukkojen jahtauksen ja vainon kohteena johdonmukaisesti olivatkin juuri vasemmistolaiset. Alkuperäisessä Italian fasistien ohjelmassa vuonna 1919 ollut asia, kuten vaatimus työläisten kahdeksan tunnin työpäivästä, katosivat fasistien ohjelmista melko pian. Benito Mussolini entisenä sosialistina kuitenkin varsin hyvin hallitsi sen, kuinka suuria ihmismassoja mobilisoidaan tehokkaasti vallankumouksellisella kielenkäytöllä. Mussolini lanseerasi fasismiaan sekä vallankumouksellisena että perin konservatiivisena ajatuksena. Fasismi edusti kansallista yhtenäisyyttä luokkataistelun tilalle, imperialismia sekä voimaa eikä suinkaan missään nimessä kansainvälistä solidaarisuutta, mutta se myös lupasi modernisaatiota perinteistä traditiota kuitenkaan unohtamatta.
Benito Mussolini muodosti 23.3.1919 Milanon fascion uudelleen nimellä Fasci Italiani de Combattimento (italialainen taisteluryhmä), joka koostui kaikkiaan 200 jäsenestä. Nyt fasismin ideologinen pohja tuli muodostumaan useista lähteistä. Mussolini opiskeli ja ammensi Platonin, Georges Sorelin, Friedrich Nietzschen oppeja sekä taloudellisia ajatuksia Vilfredo Paretolta. Mussolini suorastaan ihannoi Platonin Tasavaltaa, jota hän luki usein innoittajanaan. Platonin Tasavalta esitteli hänen mielestään monia fasismin edistämiä ajatuksia, kuten valtiota perimmäisenä päämääränä edistävän eliitin hallinto, demokratian vastustus, luokkajärjestelmän suojeleminen ja luokkayhteistyön edistäminen, tasa-arvoisuuden torjuminen, kansan militarisoinnin edistäminen luomalla soturiluokka, kansalaisten velvollisuus suorittaa sotatehtäviä ja edistää valtion kehitystä, koulutusta sekä valtion tulevia hallitsijoita.
Benito Mussolinin ulkopolitiikan taustalla oli Spazio vitale (elintila), italialaisen fasismin käsite, joka oli täysin analoginen, Lebensraumin, kanssa Saksan kansallissosialismissa. Ensimmäisen kerran termi spazio vitalen ilmestyi vuonna 1919, jolloin koko Välimeren alue ja varsinkin ns. Julian March määriteltiin uudelleen, jotta se näyttäisi mahdollisimman yhtenäiseltä alueelta; siihen kuuluneet alueet muinaisen Rooman provinssin ajoista lähtien, joita jo silloin pidettiin Italian yksinomaisena vaikutusalueena. Italian oikeus koloniasoida sen naapurimaiden, sloveenien etnisiä alueita ja Välimerta, jossa asui vähemmän kehittyneitä kansoja, perusteltiin sillä, että Italian väitettiin kärsivän ylikansoituksesta.
Mussolini lainasi kirjailija, esseisti, toimittaja ja kansallismielisen poliitikko Enrico Corradinin (s. 20.7.1865 ja k. 10.12.1931) ennen vuotta 1914 kehittämää ajatusta luonnollisesta konfliktista varakkaiden kansojen – kuten Ison-Britannian - ja köyhien kansojen – kuten Italia – kesken. Mussolini väitti, että Italian pääongelma oli se, että plutokraattiset maat estivät Italiaa saavuttamasta tarvittavaa spazio vitalea, joka sallisi Italian talouden kasvaa. Benito Mussolini rinnasti kansan potentiaalin talouskasvun maan alueelliseen kokoon, joten hänen mielestään Italian köyhyysongelma voitaisiin ratkaista vain voittamalla tarvittava spazio vitale.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti