Tuure Jaakko Kalervo Junnila (43. osa)
Tuure Junnilalta ilmestyi vuonna 1977 teos. Kiinalainen päiväkirja. Junnila osallistui loka-marraskuun vaihteessa 1976 ainoana kokoomuslaisena kansanedustajana maaherra Kaarlo Vilhelmi Pitsingin (s. 27.12.1923 Kemi ja k. 26.8.2015 Helsinki) johtamaan 15-henkiseen valtuuskuntaan, joka suoritti kahden viikon mittaisen tutustumismatkan Kiinaan. Samaan aikaan Suomessa on vahvaa taipumusta luoda hysteeristä ja vainoharhaista poliittista ilmapiiriä ennen ja eritoten jälkeen matkan jälkeen poliittisesta sensaatiosta. Julkisuuden keskusteluissa huolta aiheutti mm. retkikunnan sosiaalidemokraattisen enemmistön äärioikeustolaisuus, mutta samalla väitettiin mielikuvituksellisesti, että Kiinan matka olisi Urho Kekkosen vastaisen rintaman lähtölaukaus presidentinvaalikampanjaan.
Kaarlo Pitsingin vanhemmat olivat laitosmies Kaarlo Vilhelmi Pitsinki ja Aune Ester Aaltonen. Pitsinki valmistui ylioppilaaksi vuonna 1945 Kemin lyseosta ja hän opiskeli valtiotieteiden kandidaatiksi vuonna 1949. Vuosina 1949-1950 hän toimi ennakonpidätyksen valvojana Helsingin verovirastossa, vuosina 1950-1951 SDP:n toimitsijana, vuosina 1951-1955 Kiljavan ammattiyhdistysopiston tilapäisenä tietopuolisten aineiden opettajana ja Talouspoliittisen suunnittelutoimiston tilapäisenä apulaispäällikkönä vuonna 1956. Kaarlo Pitsingin ura lähti nousuun hänen työskennellessään pääministeri K.-A. Fagerholmin sihteerinä vuosina 1956-1957 ja SDP:n puoluesihteerinä vuosina 1957-1966. Hänet valittiin eduskuntaan vuoden 1958 vaaleissa Uudenmaan läänin vaalipiiristä ja jatkokausille Helsingin kaupungin vaalipiiristä vuosien 1962 ja 1966 vaaleissa. Pitsinki oli valitsijamiehenä vuosien 1962 ja 1968 presidentinvaaleissa. Eduskunnasta Kaarlo Pitsinki siirtyi Uudenmaan läänin maaherran virkaan, jossa hän toimi vuosina 1966-1982. Presidentti Mauno Koivisto erotti Pitsingin yleisen edun vuoksi vuonna 1982 virasta. Syynä olivat Uudenmaan läänin huonot henkilösuhteet. Kaarlo Pitsinki jatkoi poliittista toimintaansa Kansanvallan liiton puheenjohtajana. Puolue jäi ilman kansanedustajia vuosien 1979 ja 1983 vaaleissa ja puolue poistettiin puoluerekisteristä joulukuussa 1983.
Kiinaa järeällä otteella yli kaksikymmentäviisi vuotta hallinnut Mao Zedong (s. 26.12.1893 Shaoshan ja k. 9.9.1976 Peking) oli edesmennyt syyskuun alussa 1977 ja siitä alkanut valtataistelu oli loppunut ns. neljän koplan häviöön vain muutamaa viikkoa ennen valtuuskunnan saapumista Pekingiin lokakuun lopulla. Valtuuskunnalla oli siis Kiinassa riittävästi ihmeteltävää, joten kovin paljoa kotimaan politiikalle ei retkikunta tuhlannut omaa aikaansa. Kiinan matkan järjestelyistä käytännössä vastasi Kiinan kansan ja ulkomaiden välisiä ystävyyssuhteita hoitanut yhdistys, joka englanninkielellä kantoi nimeä The Chinese People’s Association for Friendship with Foreign Countries. Kiinassa suomalaisille vieraille järjestettiin hyvin tiivis ohjelma, joka käytännössä tarkoitti paljon poliittisia informaatio- ja keskustelutilaisuuksia, tutustumisia tehtaisiin ja teollisuusnäyttelyihin sekä opetuslaitoksiin, mutta myös tavallista turistiohjelmaa kaiken muun ohella.
Maaherra Kaarlo Pitsingin johtamalle valtuuskunnalle esiteltiin matkan aikana Pekingin lisäksi kolme muutakin kaupunkia: Talien – entinen Dairen -, Shanghai ja Kanton. Paikallista maaseutua matkalaiset näkivät ainoastaan ajaessaan Pekingistä Kiinan muurille, jonne pääkaupungista oli 80 kilometrin matka ja käydessään Shanghaista 50 kilometrin päässä sijainneessa kansankommuunissa. Tuure Junnila sai matkan aikana kiinalaisista ja maasta melko positiivisen mielikuvan. Rakennuksen kaupungeissa olivat ”rauhallisen sopusointuisia ja kauniita” ja ”vaikka kiinalaiset olivat köyhiä, kurjuutta ei koskaan näkynyt ainakaan sillä matkareitillä, mitä me kuljimme.” Useat peruselintarvikkeet olivat tiukasti säännöstelyn alaisia, mutta siitä huolimatta Tuure Junnila arvioi, että ”nälkää ei nähdä, vaan kiinalaiset ovat aivan ilmeisesti riittävästi ravittuja.”
Tuure Junnilan vaimo ei seurannut Kiinan matkalla miestään, joten Junnilalla oli tilaisuus tehdä seuraavia arvioita matkallaan: ”Vaikka kiinattarilla ei ehkä olekaan samaa kiehtovaa charmia ja viehkeyttä kuin japanittarilla parhaimmillaan, heillä oli raikas iho, ehjät valkoiset hampaat, kauniin kiiltävä musta tukka – ja myös moitteettomat sääret silloin kun huonosti istuvat, kauhtuneet ja prässäämättömät pitkät housut eivät niitä peitä.” Matkalla suomalaisille piti Kiinan valtiollisen suunnittelukomitean korkea virkamies useita tunteja kestäneen esityksen Kiinan sosialistisen talouden perusteista. Valtuuskunta sai esitelmän mm. Kiinan vallankumouksen jälkeisistä saavutuksista maataloustuotannon alalla. Käytännön esimerkin valtuuskunta sai heille järjestetyllä vierailulla kansakommuunissa, jossa työskenteli 28 000 henkilöä.
Tuure Junnilan mielestä ei tarvinnut olla kyseessä varsinainen maatalousasiantuntija huomatakseen todellisuudessa, ”että kovinkaan tehokasta ei kiinalainen maataloustyö ole suomalaisittain arvioiden”. Pellolla edelleen työskenneltiin kuokka kädessä ja vaikka pumppuja ja kastelukanavatkin olivat olemassa, ”silti näkyi kasteluvettä yhä kuljetettavan ikivanhaan kiinalaiseen tapaan, toisin sanoen hartioiden varassa kannettavalla tangolla, jonka kummassakin päässä riippui vesisanko”. Hienotunteisesti Tuure Junnila kertoi: ”Kiinassa lyhyellä käynnillä pistäytyneen ulkopuolisen on tietysti vaikea sanoa, mikä osuus tähän kiinalaisen maatalouden työmenetelmien suhteelliseen jälkeenjääneisyyteen on viljelymaan kollektiivisella omistuksella ja viljelemisellä.”
Kiinan suunnitteluviraston virkamies esitelmöi vieraille varsinkin Kiinan teollistumisesta ja vieraiden ohjelmassa oli paljon vierailukäyntejä tehtaisiin. Suomalaisille näytettiin Talienissa suurta dieselveturitehdasta, jossa työskenteli noin 9 000 työntekijää. Shanghaissa ryhmälle esiteltiin työstökoneita valmistavaa konepajaa, jonka työntekijämäärä oli 6 000 ja Kantonissa esiteltiin paperitehdasta vieraille. Tuuri Junnila teki havainnon, että ”työtahti ei tuntunut olevan kiinalaisissa teollisuuslaitoksissa erityisen tehokas”. Junnilan ajatuksen mukaan ainakin osittain tämä johtui siitä, että ”kiinalainen teollisuustuotanto on eräänlaista varastotaloutta, jossa kannattavuuden pakko ja sen tuotanto- ja työmenetelmien tehokkuutta lisäävää vaikutusta ei tunneta sillä tavalla kaikkialla läsnä olevana kuin markkinataloudessa”.
Pankinjohtajana toimiessaan Tuure Junnila oli tutustunut kymmeniin suomalaisiin teollisuuslaitoksiin ja Junnilan mielestä Kantonin lähellä oleva sanomalehtipaperitehdas ”oli puoli vuosisataa jäljessä suomalaisesta paperiteollisuudesta”. Vaikka tehtaassa oli 3 000 työntekijää oli tehtaan vuosituotanto vain 70 000 tonnia. Suomessa 300 työntekijää tuotti paperitehtaassa noin 250 000 tonnin vuosituotannon. Näin arvioiden Kiina oli vielä 1970-luvulla teollisuusmaana kehitysmaa, mutta kiinalaiset myös myönsivät sen itsekin. Junnila näki Kiinassa valtavan kehityspotentiaalin.
Hiljan sattuneen puhemies Maon kuoleman ja sitä seuranneen valtataistelun vuoksi suomalaisvaltuuston vierailumatka osui erittäin mielenkiintoiseen ajankohtaan; ei kaikkein vähiten siksi – kuten Tuure Junnilan asia ilmaisee – ”että saimme erinomaista havainto-opetusta siitä, miten tavattoman tehokkaasti valtaa pitävä puolue lyö tahtonsa lävitse kautta koko kiinalaisen yhteiskunnan”. Hyvin rasvattu Kiinan kommunistinen puolue huolehti siitä, ettei Hua Guofengin ja hänen maltillisiksi luonnehdittujen kannattajiensa voitto neljän koplana tunnetusta radikaaliryhmästä jäänyt keneltäkään huomaamatta.
Valtataistelun tuloksen saamiseksi kansalaisten tietoisuuteen puolue käytti yhtenä keinona valtavia ns. spontaaneja mielenosoituksia, jotka olivat tietysti vain lumeeksi järjestettyjä. Suuria kansankokouksia järjestettiin aukioilla jo silloin, kun suomalaisryhmä saapui kaupunkiin. Näissä jättikokouksissa uuden puhemiehen Huan erinomaisuutta korostettiin ja Shanghain mafiaksi -kutsutun neljän koplan kelvottomuutta haukuttiin julkisesti. Näistä kertovia suuria julisteita oli myös nähtävillä joka puolella. Radio sekä lehdistö oli luonnollisesti valjastettu kommunistipuolueen ajatusten viejiksi. Suomalaiset saivat jopa kuulla vierailulla lastentarhassa neljä- ja viisivuotiaiden lasten laulamia pilkkalauluja neljän koplasta.
Tuure Junnilan kirjoittaman Kiinalaisen päiväkirjan viimeisissä luvuissa keskitytään Kiinan politiikkaan, joita valaisevia tilaisuuksia järjestettiin monia suomalaisvaltuuskunnalle. Kirjassaan Junnila selostaa näitä asioita hyvin kiihkottomasti ja maltillisesti, samoin kuin kiinalaisten asiantuntijoiden näkemyksiä mm. Kiinan suhteista Neuvostoliittoon, Yhdysvaltoihin ja Länsi-Eurooppaan. Näissä kirjan luvuissa ei ole mitään kovin ihmeellistä esitettynä, mutta Suomessa taas saatiin kirjasta poliittista kohua aikaiseksi. Tämä johtui siitä, että Tuure Junnila julkaisi kirjassaan sen tosiasian, että ”kiinalaiset pitävät Neuvostoliittoa maailmanrauhan pahimpana uhkana”.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti